Helsinkiläiset ja Hellsingissä vierailevat! Isänmaallinen velvollisuutenne on käydä katsomassa modernin taiteen pyhätössämme, Kiasmassa, oleileva Ilja "Pleksi-Glasu" Glazunovin näyttely. Iloinen 1970-luku avartuu sen myötä mieliinne aivan uudella tavalla.
Urho Kekkosen muotokuva (1973) on teos, jolle mikään valokuva ei tee oikeutta. "Elävänä" nähtynä - ja varsinkin teoksen pohjana olleisiin referenssivalokuviin verrattuna - se on tyrmäävä. Kaksi vitriiniä esittelee median ja ennen muuta aikakauslehdistön yhteishymistelevää linjaa: on se Urkki vaan suuri isällinen johtajamme ja Glazunov nuorekas maalarinero.
Ainoa jolla oli kanttia irvistää vastaan oli Kari Suomalainen, joka kerrrankin oli täysin oikeassa. Karin piirrosoriginaalit aiheesta tökkäävät esiin YYA-hymistelyn keskeltä. Maalauksessa UKKlla on Mauno Koiviston lapiokourat, koripalloilijan kaita vartalo ja muuhun ruhoon nähden ainakin kaksi numeroa liian iso soikhiapää 24-tuumaisilla rilleillä. Kari tuo tämän selvästi esille. Kekkonen ei KARIkatyyreistä älähtänyt, joten kukaan muukaan ei niin uskaltanut tehdä, ja sitä myöten tuli selväksi mitä Urho sisimmässään suuren neuvostotaiteilijaneron kyvyistä tuumasi...
Suurin osa muistakin Glazunovin tekosista näyttelyssä vaikuttaa nyt irvokkaalta pilkkaamiselta, kuten epäsuhteinen Ruotsin kuninkaan "virallinen" muotokuva, ja sen ns. sisarteos, samalla sabluunalla sudittu Johannes Virolaisen ylipönäkkä kuvatus. Kyllä sitä vaan mentiin aina 1980-luvulle asti huopatossuhumppaa...
Mainiota, että näyttelyssä on myös kaksi Kekkosen "ihan itse" värkkäämää kollaasia, ööh 'rohkeahko' naiskuva(t)us Niin on jos siltä näyttää ja leipälapiosta ja hevosen kuolaimista värkätty Omakuva.
Aihe: Ilja Glazunov ja UKK Kiasmassa (Luettu 846 kertaa)