Onpas tästä syntynyt keskustelua. Ihan hyvä vaan.
Seison edelleen kehujeni takana ja perustelen tätä pitkällä ja laajalla opetuskokemuksellani. Jotakuinkin arvasin, että tämäntyyppistä palautetta tulee juuri Kvaakissa, joka on juurikin asianharrastajien foorumi. En näkisi tätä porukkaa tämän oppaan ensisijaisena kohderyhmänä. Puolustan opasta nimenomaan "tavallisille" ihmisille (mikä ei ehkä sitten tullut arvostelusta tarpeeksi selkeästi ilmi). Kuvitellaan joku nuori sarjakuvaintoilija haja-asutusalueen kirjaston tarjonnan varassa. Näitähän sitä lähinnä tulee opetettua, ei syvällä sarjakuvasuossa rämpiviä asianharrastajia. Jos piirrät elämässäsi vain viikon sarjakuvaa, tämä opas kertoo perusasiat. Muuten olen samaa mieltä kuin Matti: piirtämisen perusasiat opitaan havainnosta, ei oppaista. Oli sitten kyse ilmeistä tai tilavaikutelman kuvaamisesta. Sarjakuvien piirtäminen ei siinä mielessä ole poikkeus muusta piirtämisestä. (Joissain muissa asioissa on, esim. yksittäisen kuvan funktio on tukea tarinaa eikä olla itsenäinen taideteos, mutta se on toinen keskustelu, jota en millään jaksa käydä täällä.)
Kauno sopii valittuun tyyliin kuin nenä päähän. Ihmisellä on lupa itse valita ne tyylikeinot, joita käyttää. Joann Sfar käyttää kaunoa, on mies ja hidaslukuinen. Ehkä se on tietoinen valinta, yhteen kuvaan täytyy pysähtyä pidemmäksi aikaa. Suurin mahdollinen sujuvuus ei aina ole se lukutahti, jota tavoitellaan. Lisäksi kaunoon liittyy esim. päiväkirjamaisia mielleyhtymiä ainakin allekirjoittaneella. Lienee makuasia. Naurettavaa,
à la limite pahansuopaa, tehdä tästä joku sukupuolikysymys.
Tässä oppaassa "puhuva pää"-kerronta mielestäni on toimivin vaihtoehto selkeyden ja ymmärrettävyyden kannalta. Olennaista on nyt välittää perusasiat. Turha temppuilu vain hämärtäisi viestin perillemenoa. Onneksi Marilla ei ole tarve briljeerata osaamisellaan, vaan hän osaa valita tyylikeinot sisällön mukaan. Minä pidän siitä tunteesta, että tässä kertoja kertoo, miten voi tehdä, mutta ei "näytä eteen". Jää kokeilemisen ilo itselle. Oli niitä puhuvia (ukon)päitä jo Piirrä sarjakuvaa:ssakin, sillä joskus ne vaan toimii parhaiten.
Myöskin: onnistuneen oppaan tekemisen kannalta ei ole merkitystä sillä, kuinka paljon/vähän kokemusta tekijällä on ko. alasta aiemmin. Tekeminen ja opettaminen ovat kaksi eri taitoa. Minkä tämäkin kirja todistaa. Uskoisin, että Marilla lienee jotakuinkin samanverran piirrettyjä sivuja takanaan kuin Kutilalla ja Ahlqvistilla oli aikoinaan (Keijo voinee vahvistaa). Piirrä sarjakuvaa:ssa on kaksi vikaa: se on loppuunmyyty aikoja sitten ja joiltain osin (ainakin painotekniikka) vanhentunut. Jälkimmäinen on Keijon oma mielipide.
Mutta itse asiaan, viivoittimenkäyttöopas tämä ei ole ja aivan kannattava hankinta aloittelevalle sarjakuvantekijälle, kunhan hommaa yhden viivoittimenkäyttöoppaankin.
Niin siis, ne jotka haluaa ja kokee sen tarpeelliseksi. Mikään ei estä. Tämä on vähän tyylisuuntakysymyskin taas. Itse luen mieluummin
valmiita, hyviä tikku-ukkotarinoita kuin ekaa sivua ikinä valmistumattomasta jättisaagasta, jossa jokainen kuva on täyteenahdettu tyylillistä briljeerausta. Toimivan sarjakuvatarinan kannalta perspektiivioppi on täysin epäolennainen asia, m.o.t. noin miljoona kertaa.
Making Comicsista en ole paras ihminen kirjoittamaan, sillä en jaksanut lukea sitä loppuun. Toivottavasti joku muu voi kirjoittaa siitä, ja toivottavasti se suomennetaan.
