Viivapiirros suhteessa väritystyyliin/tekniikkaan

[Emppu]

Mua on tämä mietityttänyt jo jonkin aikaa, kun itellä on ollut ongelmia sopivan kombinaation löytämisessä. Miltä pohjalta pitäisi lähteä etsimään sopivaa väritystekniikkaa, kun tietää, millaista viivapiirrosta haluaa tehdä? Täytyykö valita siltä pohjalta, millä osaa tehdä ja toivoa, että se joskus sitten yhdistyy viivapiirroksen kanssa sopivaksi, vai etsiä sitä sopivaa, kunnes joku kaunis päivä sen hiffaa?

[Ile Ruokola]

Täytyykö valita siltä pohjalta, millä osaa tehdä ja toivoa, että se joskus sitten yhdistyy viivapiirroksen kanssa sopivaksi, vai etsiä sitä sopivaa, kunnes joku kaunis päivä sen hiffaa?

Jos on kova kiirus, tekee sillä mitä osaa. Jos kerkiää, voi jatkaa elämän kestävää opiskelua eri tekniikoista. Lopulta aikataulu päättää puolestasi.

[JJ Naas]

Yksi hankalimpia ratkaistavia ongelmia on mitä tehdä varjostuksen kanssa. Jos tussatessa piirtää tummia alueita varjoiksi, niiden kanssa pitää sitten osata tulla toimeen väritysvaiheessa, jos väritysvaiheessa alkaa tehdä mieli varjostaa vielä lisää väreillä.

[[kivi]]

Mua on tämä mietityttänyt jo jonkin aikaa, kun itellä on ollut ongelmia sopivan kombinaation löytämisessä. Miltä pohjalta pitäisi lähteä etsimään sopivaa väritystekniikkaa, kun tietää, millaista viivapiirrosta haluaa tehdä? Täytyykö valita siltä pohjalta, millä osaa tehdä ja toivoa, että se joskus sitten yhdistyy viivapiirroksen kanssa sopivaksi, vai etsiä sitä sopivaa, kunnes joku kaunis päivä sen hiffaa?

Värit on eri asia kuin viiva. Ollakseen hyvä maalari pitää päästää irti ääriviivasta ja työskennellä pintojen kanssa. Mikään ei oo kamalampaa kuin se, että jatkaa ääriviivoilla nyhräämistä vielä värinkin puolella... ellei nyt sitten satu olemaan Bilal jolle ääriviiva on jotakin mikä konstruoidaan aina uudestaan kun se peittyy guassin alle.

Nykyään on vallalla vimma rakentaa kuviin varjoja, lähinnä varmaan siksi että Photoshopin erilaiset transparenttiusasetukset ja mahdollisuus säätää käyriä joka välissä tekevät siitä niin "helppoa". Lopputuloksena on useimmiten jotain missä ihmiset näyttävät puhallettavilta rantaleluilta tai kenties ihmisennäköisiltä vappupalloilta. Amerikkalaisilla näyttää olevan lisäksi sellainen käsitys, että pimeys on preussinsinisen ja mustan sekoitusta joka ammutaan painepesurilla varjon puolelta. Jos tällä hetkellä joutuisin miettimään millainen on "hyvä" väritys, tulisin varmaan hulluksi jo ihan tarjolla olevasta (väärinkäsitysten ja huonon laadun) kirjosta. Onneksi meillä on klassinen taide, josta sopii käydä ammentamassa niin hailakan pohjoisia kuin värikylläisempiä lämpimien maiden värejä.

Auttaa varmaan jos pystyt ensin hahmottamaan mielessäsi miltä lopputuloksen pitäisi näyttää. Musta ei aina ole mustaa, eivätkä varjot sinisiä.

K

[Reima Mäkinen]

Tämän aiheen kanssa on tullut tässä painittua kun suunnittelen uutta pitkää juttua. Kesken duunia ei voi alkaa kauheasti säätämään eli kaikki on mietittävä aika tarkkaan jo ennen kuin aloittaa.

kun tietää, millaista viivapiirrosta haluaa tehdä?

Tämä on hyvä lähtökohta. Itsellä oli vielä kaupan päälle mielikuva siitä millaista lopputuloksen pitäisi suurin piirtein väreineen olla. Siis koskien ääriviivan ja värien suhdetta kuvissa. Lopulta päädyin kuitenkin, monen päivän testailun jälkeen muuttamaan sitä viivaakin. Mutta sain pidettyä mukana vesivärit, joista en myöskään halunnut tinkiä. Tiesin myös mitä en halua, enkä joudu siitäkään sitten tinkimään.

Jonkun toisen taiteilijan tai sarjakuvan tyyli voi olla hyvä apu omien mieltymysten haarukoimisessa.

Täytyykö valita siltä pohjalta, millä osaa tehdä ja toivoa, että se joskus sitten yhdistyy viivapiirroksen kanssa sopivaksi, vai etsiä sitä sopivaa, kunnes joku kaunis päivä sen hiffaa?

Ainakin mulla se on mennyt noiden kahden yhdistelmänä (enkä kuvittele koskaan olevani valmis tai jääväni jumittamaan johonkin tyyliin loppuiäkseni).
Eli ihan samaan tapaan kuin mv-hommien kanssa. Olen kokeillut ja opetellut eri (väritys- ja maalaus)tyylejä ja tekniikoita. Havaitsin että osa niistä sopii itselle ja osa ei. Kuvituskuvien kanssa aihekin vähän vaikuttaa, että millaista tekniikkaa lähden yrittämään.
Mangan värit -kirjassa esittelen eri tekniikoita ja väriteorioita, joista toivon olevan apua värittäjille ja piirtäjille oman tyylin löytämisessä ja ongelmien ratkaisemisessa.

Kuten Kivi totesi, maalaaminen (ehkä myös värittäminen) ja piirtäminen ovat kaksi eri asiaa. Taiteen historiassa ne on eroteltu toisistaan jo satoja vuosia. Tämäkin voi olla lähtökohta. Minulla se oli, mutta ei sen tietenkään tarvitse olla. Asia on kuitenkin hyvä tiedostaa, sillä siitäkin taiteelliset ongelmasi voivat ikään kuin johtua. Mustavalkotyössä todellisuutta pelkistetään enemmän kuin värien kanssa pelatessa. Värit suovat uusia mahdollisuuksia tekemiseen, eli siksikin minusta on kiva kokeilla kaikkea eikä vain tyytyä vallalla oleviin värityskirja- tai fotarimaalausmeininkeihin.

Työstämisen nopeus ja sujuvuus on mulle sarjakuvassa yksi tärkeä kriteeri. Jopa niin että jouduin lopulta luopumaan äsken mainitsemastani mielikuvasta lopputuloksen suhteen. Löytyi toinen mielestäni kätevämpi tapa tehdä, jolla sai kuitenkin kivaa jälkeä.
Nopeus tulee siinäkin vastaan kun aloitan käsin ja teen loppuviilauksen koneella. Kuvia voisi sitten hioa loputtomiin, mutta paras on tyyli (viiva ja väritys), joka on mahdollisimman valmis ilman isompia korjailuja.
Elikäs lopputulos on jonkilainen sarja kompromisseja sen välillä mitä haluan ja mihin pystyn tietyssä ajassa.