Mitkä seikat tekevät sarjakuvapiirtäjästä hyvän?

[OM]

Minua kiinnostaisi ajatukset sitä, että mitkä seikat tekevät sarjakuva piirtäjästä hyvän? Mihin kiinnitätte huomionne suosikki piirtäjänne kynän jäljessä? Tästä ei kait ole kvaakissa koskaan keskusteltu!

[AapoK]

Esimerkiksi Ken Parker-piirtäjän Ivo Milazzon jäljessä näkyy sellainen tietty sujuvuus ja dynaamisuus varsinkin noissa hieman myöhemmissä tarinoissa. Jälki on pelkistetympää mutta se sopii hyvin sarjakuvailmaisuun kuin nenä päähän. Tiettyä Prattmaista ilmavuutta siinä näkyy, myös siis Prattin sarjakuvia lukee sellaisen sujuvuuden ja ilmavuuden takia mielellään. Tietty etenkin loppupään Cortot on vähän liiankin ilmavia, mutta parhaimmissa tarinoissa kuva ja teksti tukevat toisiaan saumattomasti.

[Timo Ronkainen]

Enemmän kuin piirrosten tekninen taituruus, vaakakupissa painavat piirtäjän kerrontataidot, eli miten kuvat valjastetaan kertomaan tarinaa. Luomaan tunnelmaa, liikettä, dramatiikkaa, tunnetta. Paraskin piirtäjä voi olla huono sarjakuvantekijä, jos kuvakerronnan taito puuttuu.
Toki voi aina pysähtyä ihastelemaan, että onpas kauniisti piirretty kuva ja hieno tekniikka.

Timo

[tertsi]

Paraskin piirtäjä voi olla huono sarjakuvantekijä, jos kuvakerronnan taito puuttuu.

Jos hallitsee sarjakuvakerronnan lainalaisuudet, ei huimasta piirrostekniikastakaan mitään haittaa ole.

Luettavuus on kuitenkin kaiken a ja o.


edit:
Itse kysymykseen:
Hyvän sarjakuvapiirtäjän tekee valitun tyylilajin suvereeni hallinta.
Kysymyksenasettelu on sen verran laaja, että en osaa tämän paremmin löytää yhteistä nimittäjää vaikkapa Hal Fosterin ja Reiserin parhaudelle.

[Jukka]

Mihin kiinnitätte huomionne

Yhdyssanoihin

Lähtökohtaisesti sanoisin, että hyvä tarina on tärkeämpi kuin hyvä kuvitus, mutta tässäkin on pieniä painotuseroja.
Jos tekee 50-sivuisen albumin, jossa on pelkkiä tikku-ukkoja, pitää tarinan suurinpiirtein parasta ikinä. Jos taas kuvitus on ultrahienoa, saa kerronnassa aavistuksen verran anteeksi. Hyvä esimerkki tästä on Blacksad, aika keskinkertaiset tarinat, mutta huikea kuvitus nostaa kokonaisuuden pisteitä reilusti.

[Mara]

Hyvän sarjakuvapiirtäjän erottaa siitä, että hän osaa hyödyntää kuvakerrontaa. Hän  osaa myöskin käyttää välineitään.

Suosikkipiirtäjää minulla ei enää taida ollakaan, mutta hyvän piirtäjän kynän/terän/siveltimen jäljessä huomioni kiinnittyy yleensä ensimmäisenä hahmoihin. Niiden tulee miellyttää silmää ja niiden tulee olla dynaamisia.

[Timo Ronkainen]

Hyvän sarjakuvapiirtäjän tekee valitun tyylilajin suvereeni hallinta.

Tuo oli hyvä pointti. Toinen vois olla sitten se että tuntee omat vahvuutensa ja heikkoutensa ja toimii niitten avulla. Heikkoudet voi taitavasti kiertää.
Reiser ja Foster on molemmat taitavia, erinomaisia, vaikka täysin erilaisia.

Timo

[PurPur]

Hyvän sarjakuvapiirtäjän tekee valitun tyylilajin suvereeni hallinta.

Suvereeni hallinta = piirtäjä on itse oma tyylilajinsa.

Lisäisin muuten Fosterin ja Reiserin perään Claire Bretécherin . Pidemmissä jutuissaan (esim. Agrippine) hän on aivan käsittämättömän taiturimainen kuvankuljettaja.

[The Spirit]

Esimerkiksi Ken Parker-piirtäjän Ivo Milazzon jäljessä näkyy sellainen tietty sujuvuus ja dynaamisuus varsinkin noissa hieman myöhemmissä tarinoissa.

Olen samoilla linjoilla AapoK:n kanssa. Sujuvuus ja dynaamisuus voisivat olla kaksi avainsanaa, joilla kuvailisin suosikkipiirtäjien tyylejä. Ivo Milazzon lisäksi pidän kovasti Joe Kubertin ja Giovanni Ticcin sujuvasta ja rennosta piirrosjäljestä. Samalla perusteella pidän Carl Barksin tyylistä enemmän kuin vaikkapa Don Rosan. Tosin se voi johtua siitäkin, ettei Don Rosa piirtänyt Akua minun lapsuus/teinivuosina.

[Emppu]

Se vaihtelee täysin siitä, minkä itse kokee olevan sellainen heikkous. Viime aikoina on pistänyt silmiin enemmän yksityiskohtien hallittu käyttö, jota onneksi suurin osa suosikkipiirtäjistä hallitsee hyvin.
Kaikista eniten häiritsee epäuskottava tyyli. Joko sellainen, joka vaihtelee liian nopeasti (Sin Cityn eka osa on hyvä esimerkki), tai sitten siinä on sellaiset samanlaiset toistuvat tekniset virheet. Eihän sarjakuvaa pitäisi niin lukea, mutta jos se ekalla vilaisulla ei ole uskottavan näköistä jälkeä, ei se sen jälkeen sen uskottavammaksi muutu.

[matkamies]

Etenkin epäuskottavuus vaivaa jos kyseessä on historiallinen sarjis.

Kun luin indiana jonesin atlantis- seikkailua, koko lukuelämys meni pilalle koska natsien uniformut ja aseet oli revitty jostain mielikuvituksesta. Jos sijoittaa tarinan tiettyyn aikaan, pitää nähdä sen verta vaivaa että tekee taustatyötä.

[Korro]

Mielestäni Alan Davis on loistava tai taitava piirtäjä.Hänen sarjakuvat ovat selkeitä ja persoonallisia,huom tämä on vain minun mielipiteeni.Eli persoonallista jälkeä tekevät ovat taitavia(Mielestäni).Onhan meillä Kvaakissakin ainakin yksi persoonallista jälkeä tekevä ja hän on Aapo Kukko.

[Emppu]

Etenkin epäuskottavuus vaivaa jos kyseessä on historiallinen sarjis.

Itellä se on enemmän anatomia ja ennen kaikkea perspektiivinatsismia. Ne vain romuuttaa sitä tyylin uskottavuutta sen verran, ettei voi hyvälläkään tahdolla noteerata sarjakuvaan mitenkään vakavammin. Tietenkin taas sillä erotuksella/odotuksella, että jos sarjakuva on täyttä perseilyä/huumoria, niin ei sitä hirveän vakavasti voi ottaakaan, eikä se tyyli saatikka nuo edellä mainitut asioat niin nuukaa olekaan.

[ksakke]

Itellä se on enemmän anatomia ja ennen kaikkea perspektiivinatsismia.

Minäkin kiinnitän näihin huomiota aika lailla, jotenkin vain se suspension of disbelief katoaa, jos perusasiat ovat hukassa. Ensin täytyy osata piirtää oikein, että sitten voi sääntöjä rikkoa...

Tuolla perusteella voisi halutessaan mainituista ainakin Hal Fosterin pudottaa listoilta, sillä esim. Prinssi Rohkean hahmot ovat välillä toisiinsa nähden suhteessa eri kokoiset, puhumattakaan, että välillä hahmoilla on esim. kaksi saman käden kättä  Ja kerronta melkoista patsastelua. Mutta toisaalta kuvakerronta täytyy suhteuttaa tekoaikaansa.

Itse ihastelen suuresti uudemmista tekijöistä varsinkin Marinin upeaa jälkeä, piirros on vaivatonta ja lennokasta, kuvakerronta ei laahaa. Ja monesti maan rakoon haukuttu Manarakin on loistava piirtäjä, ikävä kyllä sortunut maneereihinsa ja kun kunnon käsikirjoitukset hänen kohdallaan puuttuvat, miehen taidot menevät hukkaan.

Aapo Kukon jälkeäkin ihailen vaikka toivoisin hänen kehittävänkin vielä kasvojen piirtämistä, nyt ne tuppaavat mielestäni usein näyttämään afrikkalaisilta puunaamioilta.