Olen myös kuullut parinkin lukijan suusta sanat: "mä en tajunnut tästä mitään, yhyy!"
En tiedä sanoisinko noin yksinkertaisesti, vaan totesin että kyllä tajusin, mutta oliko siinä jotain muuta tajuttavaa? Ulkoisilta puitteiltaan Zum Teufel onnistunut duunaamaan sellaisen julkaisun, että väkisinhän sen joutuu ostamaan jos jossain näkee, mutta kotona perehtyessä, tietty lepsusti kasaan piirrelty tarina ei minusta näytä niin hyvältä mitä voisi odottaa. Liekö pitkän tarinan työmäärä esteenä petrata hieman?
Mitä tulee tarinaan, niin se on kuin ihmisten elämää seuraisi. Kun isketään sanoja lainausmerkkien väliin tyyliin "elämän makuinen", "parisuhde draama", jne. niin herää välitön tarve kiittää herraa että tämä tapahtuu vain sarjakuvan sivuilla. Oikeasti elämä on hieman mielenkiintoisempi asia vaikka ei edes yrittäisi suorittaa mitään tavallisesta poikkeavaa.
Minä haluaisin lukea parisuhdesarjakuvaa jossa hahmoihin pystyy jollain tasolla samaistumaan. Hannu Esko (r.i.p.) vaikutti jossain määrin kyvykkäältä siihen. Muuten suomen mittakaavassa lähinnä hirvittää.
