Ymmärrän että näissä haetaan provokaatiota mutta varsinkin viime päivien ketjuissa on käynyt mielessä että ihanko te näitä vakavissanne kirjoittelette ja mikäli ette niin miksi vaivautua?
Mielestäni manga-ketju on Kvaakin parasta keskustelua aikoihin, toivottavasti tämäkin vaikka alku näyttää repsahtavan pahasti. Kunnon debatti on silti aina rikkain foorumikeskustelun muoto. Naseva otsikko ja ärhäkkä aloitus potkivat toivon mukaan lukijoita sanomaan mielipiteensä, eikä vaikenemaan ikuisesti.
Minua kiinnostaa sarjakuvanostajan profiili, koska tyypillisestä sarjakuvan ostajasta tuntuu olevan vain aavistus Kvaakin vakiopeikoillakin. Huolta sarjakuvan tilasta en kanna sen enempää kuin elokuvan tai musiikin.
Länkkäreiden ja korkkareiden lukijakuntaa näkee lehtihyllyillä, Akun ja mangan harrastajistakin on melko selkeä käsitys (lapset ja teini-ikäiset), mutta kuka todellakin ostaa kovakantiset opukset kirjakaupoista? Supersankareita lukevat taatusti samat nassikat, jotka niitä 1990-luvulla tavasivat lehtihyllyiltä, eli aikuistuneet, työssäkäyvät miehet. Vaan entäpä eurosarjakuvaa, kun Zoomin ja Non-Stopin ajoista on niin kauan, että lukijat on kipattu jo hoitokoteihin?
Jos lukijat ovat perusharrastajia, kuinka he saavat tietonsa sarjakuvista, koska Kvaakin arvostelujen lukijamääriä tarkkailemalla on selvää, että vain osa potentiaalisista lukijoista saa tietonsa Suomen suurimman ja kauneimman sarjakuvasivuston kautta? En jaksa uskoa, että kyse on normiharrastajista, vaan satunnaisostajista.
Satunnaisostajien tapauksessa minun on vaikea uskoa, että lehtien kulttuurisivut siihen riittävät. Mikäli olennainen osa ostokäyttäytymistä on aktiivinen kirjakauppojen koluaminen, tämä tukee Lurkerin käsitystä siitä, että suuri osa lukijoista on juuri kaupunkilaisia, koska vain riittävän suuri massa antaa mahdollisuuden pitää esillä kattavaa valikoimaa.
Merkittävä osa lukijoista olisi siis satunnaisia harrastajia tai lukijoita. Tätä tukevat arjen pikku havainnot, kuten se että Tex Willeriä myydään parhaimmillaan kuin leipää Pasilan rautatieaseman R-kioskilla. Tai etteivät tietyt opukset näytä päätyvän divareihin lainkaan, kun toisia taas on runsaasti heti julkaisusta lähtien (käytettyinä siis).
MIksi tästä satunnaisesta massasta sitten osa päätyy poimimaan nimenomaan eurosarjakuvaa? Näyttääkö se kivalta (ja edulliselta) lahjalta, kuten arvelen? Kovakantisiin julkaisuihin siirtymisen kuvittelisi tukevan sitä, että kustantajat uskovat arvokkaan ulkoasun vetoavan kuluttajiin.
(Tosin vertaus Kinopalatsin osuuteen kokonaiskatsojaluvuista minulle toi mieleen entisen opettajani, joka totesi että älykkyys on tilastollista, eli Venäjällä on enemmän älykkäitä ihmisiä kuin Suomessa, mistä ei silti voi tehdä sellaista johtopäätöstä että venäläiset olisivat älykkäämpiä kuin suomalaiset...)
