Texin kultainen vuosikymmen

[Mosabacka]

Mutta tällä vuosikymmenellä ovat tulleet uusintoina, ja monesti jopa ekaa kertaa, ne vanhatkin vuosikymmenet...

Aivan. Perusteltua on myös sanoa, että on parempi pitää uusinnat edelleen seitsemänkymmentäluvun materiaalina tässä vertailussa. Silti kallistun minäkin 2000-luvun puoleen, sillä keskimääräinen piirtojälki on huomattavasti parempaa kuin aikaisemmin, tarinaa pukkaa hyvällä tahdilla ja määrään mahtuu myös huikeita tarinoita. Lisäksi erikoisjulkaisujen määrä kruunaa 2000-luvun voiton muista vuosikymmenistä. Nostalgisesti viisikymmentäluku on liuskoineen legendaarista historianhavinaa, mutta kyllä Tex on nyt parhaassa vedossa kuusikymppisenä sarjakuvana, kasvukivut jättäneenä lännensankarina.

[Gothicus]

Tosiaan, jos tarkastellaan pelkästään Tex Willereiden kuvituspuolta, niin nyky-Tex peitonnee 70-luvun ja ehkä vielä 80-luvunkin (saati tuota vanhemmat) Tex-sarjakuvat aika helposti. Huikea kuvitus paikkaa, tiettyyn rajaan asti, myös mahdolliset pienet satunnaiset puutteet tarinassa. Lukunautinto säilyy, vaikka tarina ei itsessään olisikaan sitä kovinta Texiä.

[Nikopol]

2000-luvulle melkein itsekin kallistuisin. Piirrosjälki on parantunut todella paljon ja kuvien atmosfääri on paikka paikoin huomattavasti aiempaa synkempää. Tarinat eivät ehkä ole niin kaksisia olleet, mutta menevät peruswesternin nälkään paljon paremmin kuin typerät rinnakkaistodellisuustarinat 70-80 luvuilta. Julkaisumäärät ovat myös hyvällä tolalla, vielä kun Aku Ankka ohitetaan näissä niin hyvin menee. Tottakai pidän Texin tarinoista joka vuosikymmeneltä aina klassikkosarjoihin asti, mutta jos haluan lukea kunnon lännensarjakuvaa, niin se sijoittuu kyllä pääosin muualle kuin 70-80 luvuille. El Moriscot, Yamat, Mefistot, hirmuliskot, viikingit, beduiinit, meteoriitit, ihmissudet ja vastaavat ovat vain jotakin ihan muuta, kelpo tarinoita, mutta eivät varsinaisia länkkäreitä.

[Hannu]

Minulle kulta-aikaa on 60-luku ja kaikkiaan liuska-texien aika. Tuo oli se aika jolloin ahmin Texejä ja se on pitkälle myös määrittänyt sitä mitä odotan Texin olevan.  Sitten tulee 70- ja 80-luku, josta varsinkin 70-luvulta muistan suunnilleen ulkoa kaikki Tex-seikkailut. Näissä myös törmäsin uusin Texin piirtäjiin, joista kaikkiin ei oikein vieläkään meinaa sopeutua. Ticci oli heti alusta ok, mutta Letteri vaati jo vähän enemmän totuttelua; kumpikin tosin nykyään lempipiirtäjiä.

Kuluva 2000-luku taas on toisessa mielessä kulta-aikaa, tarjonta on ollut aivan mielettömän hienoa. Erityisesti mieltä on lämmittänyt klassikkoseikkailujen julkaisut joko maxeissa tai normisarjoissa. Merihevosen mysteeri ja Dodge city ovat useimmin olleet kädessä aamupalaa syödessä (yhä uudestaan ja uudestaan), pitäis varmaan ostaa niistä uudet kappaleet jos vain jostain löytyy.   

Eli: aika vaikea on löytää "kultaista kymmenlukua", minun laskuissani ainoastaan 90-luku olisi tippumassa pois, mutta sieltäkin löytyy vaikka mitä.
 

[Lurker]

Merihevosen mysteeri ja Dodge city ovat useimmin olleet kädessä aamupalaa syödessä (yhä uudestaan ja uudestaan)...

Aamupalalla?! Tex pitäisi saada Hesariin, värillisenä!

(Fingerpori marraskuussa 2007.)

[*Mika*]

Itse olen aloittanut Texien keräilyn pikkupoikana 80-luvulla ja jatkanut sitä tähän päivään saakka. Pokkarit löytyvät kaikki, samoin maxit, juhlakirjat, kovakantiset, kronikat ym. myynnissä olleet 2000-luvun texit.

2000-luvulla on siis tehty paljon upeita erikoistexejä ja jo 90-luvun lopulla kaksi ekaa suuralbumia/juhlakirjaa.

Kuitenkin mielestäni Texin kultainen vuosikymmen on se 70-luku Paljon hyviä seikkailuja, kuten mm. Tahrittu tinatähti (1972), Karjakuninkaan kuolema (1972), Texin menneisyys (1973), Luurankoylänkö (1974), Suuri kuningas (1974), Timantti-Jimin kosto (1974), Luvattu maa (1975-1976), Traaginen risti (1976), El Morisco (1976), Kahden lipun välillä (1977), Ihmismetsästystä (1977), El Muerto (1977), Kiinalaiskortteli (1978), Kristallitoteemi (1978), Tehtävä Great Fallsissa (1979) jne.

Ehkä taso oli 70-luvulla tasaisempi kuin 80-luvulla, jolloin oli todella mestarillisia seikkailuja, mutta myös vähemmän huippuja. 90-luvulla ja 2000-luvulla on jatkunut sama meno.

Itselleni 70-luku on myös hohdokas varmaankin siitä syystä, että ne ovat ne vanhimmat Texini - liuskoja kun ei ole....

[K.I.P]

Hyllytilan puute pakotti siirtämään Texejä osittain vähän syrjemmälle.
70 luku ei liikahtanut mihinkään.......

[slider]

 aika laaja aihe,paras tex vuosikymmen?visainen pulma,sama kun kysyisi mikä paras vuosikymmen rockissa,se kun se keksittiin,vai se kun sitä "laajennettiin" ,nykyisin kun rock on aika laidasta laitaan,oisko Elvis paras,vai rolling stones,vai R.E.M. vai mikä,lähdin lähestymään pulmaa,, mielessäni ruksailin tex vuosikymmeniä huonoimmasta päästä (jos niitä on) ja jäljelle jäi 70-luku,samaten kuin 70 luvun rokkia notkuu hyllyssä, mielestäni asia on että kun kuitenkin puhutaan sarjaKUVASTA, mikään muu vuosikymmen ei ole tarjonnut läheskään samaa kaliiberia olevia piirtäjiä,Galepia uudessa vedossa= Uriah Heep , Nicolo= CCR , Ticci =Rolling Stones, Letteri = Santana , Fusco = Bad Company. minusta niin musassa ja Texissä on sama ilmiö havaittavissa,nykyään uusintajulkaisuja ja vanhan kierrätystä,rahastusta,oikeastaan ainoa hyvä asia on kronikat ja Civitelli ja Font ja Rossi,( Zaniboni suuralbumissa,what a joke,70 luvulla ois ollu jonon hännillä,minne kuuluukin)ja lopuksi EI väri texeille!! ,my humble opinion,,dont get mad,,get even

[OM]

On vaikea sanoa toisaalta, mikä vuosikymmen on ollut paras, sillä jokainen lukija kokee tarinat omalla persoonallisella tavalla ja löytää elementtejä, jotka juuri sinuun tai minuun vetoavat.
Siksi voidaankin sanoa, että jokaisella vuosikymmenellä on ollut erinomaisia tarinoita sekä tekstillisesti että graafisesti. Tässä yhteydessä ilmeisesti käsitellään hieman laajempaa kokonaisuutta, jossa kuvaan mukaan tulevat sekä tarina että taide.  Nämä kaksi asiaa ovat keskenään tasapainottavia tekijöitä.
Kun mennään henkilökohtaiselle tasolle, niin minusta myös 70-luku oli jollain tavalla erilainen-erottuva. Tuolloin tosiaan ilmestyi tässä topikissa mainittuja erinomaisia tarinoita, jotka olivat suorastaan loistokkaita tektuuria ajatellen- siis tarinat syvällisiä ja kiinnostavia. Tähän soppaan kun tuli mukaan joukko loistavia piirtäjiä, niin ei ihme, että monista lukijoista tuntuu siltä, että 1970-luku oli parasta aikaa Tex Willerin historiassa.
Mutta emme totuuden nimessä voi unohtaa muitakaan vuosikymmeniä. 1980-luvulla ja 1990-luvulla tuli myös erinomaisia tarinoita, kun uusia kyvykkäitä kirjoittajia ja taiteilijoita astui Texin kiehtovaan maailmaan luoden unohtumattomia  elämyksiä, jotka vieläkin uudelleen luettaessa tuntuvat yhtä tuoreilta kadottamatta mitään loistokkuudestaan. Toki mukaan mahtuu myös vuosia. jolloin taso ei ollut kovin mairittelevaa.  Minä koen, että mimuun vaikutti eniten myös 1970-luvun tarinat. Ehkä osasyynä tähän saattaa olla mestari piirtäjä Giovanni Ticcin erinomainen taiteellinen panos tarinoihin. Mutta se ei kuitenkaan ole koko totuus, sillä tarinat kuten aikaisemmin jo mainitsin olivat mestarillisia.

[Victorio]

Hyvä kysymys!

Piti oikein tarkastella tilastoja jotten puhuisi palturia. Yhdeksänkymmentäluvulle mahtuu eniten huipputarinoita joten lienee se sitten ykkönen. Tosin taso kääntyi laskuun vuoden -98 alkusarjojen jälkeen ja 2000 luku jäi pahasti jalkoihin joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. 2010 luku on lähtenyt käyntiin melkoisena vuoristoratana ja seuraavat kahdeksan vuotta näyttävät mihin suuntaan vuosikymmen tulee etenemään.

-80 luku tulee kakkosena, mutta -70 ei juurikaan häviä luvulle 80. Oikeastaan on jopa väärin sanoa, että -80 luku olisi parempi. Sanotaan siis että 70 ja 80 luku jakavat kakkos paikan. Jos Maxi julkaisut olisivat vuosikymmen, se jäisi 2000 luvun taakse. Juhlakirjat sijoittuu luvun 2000 ja maxien väliin. Juhlakirjoissa ihmetyttää se, että normisarjan pokkareita on suurennettu albumeihin, tai oikeastaan tämä ei ihmetytä, vaan se, että albumeihin on onnistuttu valitsemaan normisarjojen paskimmat julkaisut.

[Janne]

Juhlakirjoissa ihmetyttää se, että normisarjan pokkareita on suurennettu albumeihin

Ei, ei. Juuri päinvastoin eli Suomen normisarjaan on supistettu Italiassa alkujaan suuralbumeina julkaistut tarinat. Ovatko ne sitten paskimmat, on makuasia, mutta suuralbumeissa on  uskallettu kokeilla vähän erityylisiä kuvittajia.