Kuulin Alex Robinsonista ensimmäisen kerran lukiessani John Kovalicin "Dork Toweria" Internetistä. Kovalic viittasi jossakin sarjakuvassaan "Box Office Poisoniin" pistämällä kaikki henkilönsä vuoron perään vastaamaan johonkin kysymykseen (esim. "Mikä olisi elämäkertasi nimi?").
Se ei kuitenkaan riittänyt, vaan vaadittiin joko Amazon.comin tai Paul Gravettin suositus ennen kuin päädyin hankkimaan omaan kirjahyllyyni
"Tricked" -albumin. Se viihtyi siellä pitkään avaamattomana, mutta sitten kun viimein nappasin sarjakuvan käteeni, olin kertaheitolla myyty.
Luomiskykynsä kadottanut rocktähti. Ihmissuhteissaan kipuileva tarjoilija. Kauan sitten kadonnutta isäänsä etsivä tytär. Mielenterveydellisistä ongelmista kärsivä popnörtti. Kuuluisien urheilijoiden nimikirjoituksilla elantonsa ansaitseva väärentäjä. Toimistotyttö, josta tulee sattumalta taiteilijan muusa.
Kuuden ihmisen elämänlangat leikkasivat toisiaan enemmän tai vähemmän sattumanvaraisella tavalla. Robinsonin hahmot olivat kaikissa heikkouksissaan inhimillisiä, kiehtovia ja aitoja, vaikka eivät läheskään aina sympaattisia tai pidettäviä. Lukijana kiinnostuin heidän vaiheistaan, eikä väkivaltaista lopetusta kohti etenevä tarina oikein antanut mahdollisuutta laskea sarjakuvaromaania kädestä ennen viimeistä sivua.
"Trickedille" voisi hakea vertailukohtaa vaikkapa Paul Haggisin "Crashin" kaltaisista elokuvista.
* * * * *
Robinsonia oli pakko saada lisää. Eikä mies pettänyt taaskaan.
"Box Office Poison" on eräs pisimmistä (sillä on mittaa peräti 600 sivua) mutta samalla myös hienoimmista ja sielukkaimmista koskaan lukemistani sarjakuvaromaaneista.
Nuorten aikuisten ja yhden äreän vanhuksen muodostaman verkoston ympärille kietoutuva tarina oli taitavasti kirjoitettu, hauska, surumielinen, rehellinen ja monin paikoin kaunistelematon - toisin sanoen yhtä monimuotoinen kuin elämä itsekin. Henkilöhahmot eivät tälläkään kertaa olleet mitään herranterttuja, vaan aidon tuntuisia ihmisiä hyveineen, paheineen ja pelkoineen.
Sarjakuvaharrastajat saanevat "Box Office Poisonin" ihmissuhdetarinaan vielä yhden lisäulottuvuuden kun sarjan keskushahmoksi kohoava Ed, aloitteleva piirtäjä itsekin, ryhtyy auttamaan hieman Batmania muistuttavan supersankarin sittemmin unohdettua luojaa, jotta tämä saisi jonkinlaisen säällisen korvauksen tekemästään työstä.
"BOP! More Box Office Poison" ei enää toiminut itsenäinenä teoksena niin erityisen hyvin, vaan sitä piti kaiketi lähestyä vähän niin kuin alkuperäisestä sarjakuvaromaanista poistettujen kohtausten kavalkadina - eräänlaisina dvd-ekstroina, siis.
* * * * *
Näiden mestariteosten jälkeen tartuin myös tekijän uusimpaan albumiin
"Too Cool To Be Forgotten" suurin odotuksin. Lisäksi juonikuvio herätti etukäteen runsaasti kiinnostusta ihan henkilökohtaisista syistä; niin tupakoinnin lopettamisen sietämätön vaikeus kuin hivenen traumaattiset muistot lukioajasta ovat aiheita, joiden kanssa on joutunut painiskelemaan.
Sarjakuvassa nelikymppinen Andy Wicks yrittää lopettaa polttamisen, ja joutuu sen vuoksi yrittämään keinosta viimeistä: hypnoosia. Hän joutuu sen seurauksena palaamaan 1980-luvun puoliväliin, lukion toiseen vuoteen, jolloin hän myös veti ensimmäiset henkosensa syöpäkääryleestä. Andy joutuu tekemään tiliä menneisyytensä kanssa, eikä se ole helpoin mahdollinen urakka.
Lopputulos osoittautui lupaavista aineksista huolimatta lieväksi pettymykseksi, mikä osin johtunee suurista etukäteisodotuksista. Ei "Too Cool to Be Forgotten" ole missään tapauksessa huono sarjakuva, mutta on vaikea välttyä ajatukselta, etteikö siinä olisi ollut ainesta vieläkin parempaan.
* * * * *
En tiedä mitä mieltä te muut olette, vaikka parista vanhemmasta ketjusta löytyikin Robinsonia kehuvia viestejä, mutta minulle "Tricked" ja "Box Office Poison" edustavat lähestulkoon parasta 2000-luvulla ilmestynyttä vaihtoehtosarjakuvaa - tai itse asiassa tuosta viimeisen sanan edestä voi jättää vaihtoehto-osion kokonaan pois ja korvata sen vaikka "laadulla".
Aihe: Alex Robinson (Box Office Poison, Tricked jne.) (Luettu 2110 kertaa)