Hmmm... Minä olen ollut päiväuneksija niin kauan kuin muistan. Viihdyin hyvin (ja riehumatta) tylsissäkin tilaisuuksissa, kun istuessani itse asiassa pääni sisällä lentelin taisteluplaneetta Galactican avaruustaisteluissa, tai pieksin roistoja supersankarina.

Nykyisinkin etenkin nukkumaan mennessäni kuvittelen näkemiäni elokuvia siten, että olen itse jonakin hahmona siellä lisänä.

Hyvät tarinat kiehtovat. Haluan lukea niitä ja haluaisin kertoa niitä muille.

Ottamatta tällä kertaa kantaa sisällöllisiin seikkoihin, voisin sanoa, että mitä piirrostyyliin tulee, en hirveästi ota vaikutteita mestaripiirtäjiltä, jotka täysin hallitsevat tyylinsä, vaan mieluummin vaikutun tekijöistä, jotka ovat kylläkin hyviä ja ilmaisukykyisiä  piirtäjiä, mutta joiden tyyli hakee vielä jatkuvasti muotoaan. Tällaiset piirtäjät ovat siinä mielessä kehittäviä, että heidän töistään pystyy vielä erottelemaan miten he kunkin asian ovat ratkaisseet, kun taas ammattimaisten mestaripiirtäjien kuvia katsellessa voi vain ihmetellä että miten tämä oikein on tehty, saamatta vastausta kysymykseen.

Tässä nyt puit sanoiksi sen mitä minä olen miettinyt. Kyselin tässä taannoin mitä ihmiset pitävät Mark Bagleyn tyylistä -- Bagley ei ole aivan huipputasoa, mutta hyvin opettavainen esimerkkinä. Jim Lee on varmasti huikeasti parempi, mutta Leen tyylistä on vaikea oppia mitään.

Eli viisaasti sanottu, JJ Naas!  

Eli JJ:n viestiin viitaten voisin sanoa, että kyllä etenkin niiden "mestaripiirtäjien" varhaisiin töihin tutustuminen voi opettaa paljonkin.

Käyhän se niinkin.

Itse pidän kuitenkin tällä hetkellä kehittymisvaiheessa olevien piirtäjien seuraamisesta, koska siinä on mukana se jännityselementti, että ei vielä  tiedä mihin suuntaan piirtäjän tyyli seuraavaksi lähtee.

Miller oli ensimmäinen, Moebius toinen. Se oli se simppeli viiva mikä Moebiuksen kuvissa räjäytti tajunnan ja suorastaan pakotti kopioimaan. Sittemminkin on ollut erinäisiä vaikuttajia, muttei niinkään suoraan kopioinnin kautta kuin esimerkin tapaan. "noinkin voi varjostaa" ja "onpa näppärästi käytetty viivaa tuossa" ja "hienosti on mustaa lätkitty" Sitten sitä koettaa päästä samankaltaiseen lopputulokseen/ soveltaa sopivissa kohdissa. Tämä pätee kuvituksen lisäksi myös kerronnallisiin ratkaisuihin.
Tämän vuoden joulukorttiin olisi tarkoitus hakea hieman Franquinin Mustien sivujen tapaista jälkeä. Saas nährä miten käy.

Itse pidän esikuvissani siitä vaiheesta eniten jossa se murros tekijästä mestariksi tapahtuu, esim. Bluberryn Tsi-Na-Pah osuus.

Inspiraatio? Hmm... kai se jostain Aku fuckin' Ankasta lähti.. Se oli ainakin ensimmäinen sarjakuva mikä kouraan löytyi. En itseasiassa koe, että olisin aina ollut jotenkin hyvä piirtämään tai mitään - useimmiten en usko siihen edelleenkään...
  Veikkaisin, että idea sarjakuviin tuli joskus 11-13 vuotiaana kun asuimme ulkomailla eikä kavereita koulun ulkopuolella hirvittävästi nähnyt. Mitä nyt pikkuveljen kanssa vähän leikittiin. Päässä oli mitä ihmeellisimpiä tarinoita ja mielikuvitusta piisasi - vielä silloin - ja tarve saada ne pihalle iski jo silloin.
  Sarjakuvajulkaisustamme 66:25:kin tuttu KP Alare oli silloin ala-asteella jo kova sälli piirtämään. Se potki jotenkin perseelle että "hitto, mä kans". Muistan viettäneeni koko yläaste-ajan huoneessani vääntämässä sarjakuvia tai muuten vain piirtämässä. Sillon sitä kehitty.
 
Vaikutteita oon ottanut lähestulkoon kaikesta. Itse en juuri perusta suorasta kopioinnista. Joskus se on tosin ollut välttämättömyys kun on tarvinnut tehdä kuvitusta asiakkaalle, jolla on ollut tietty visio mihin tyyliin kuvitus tulisi toteuttaa.
  Anyways, vaikutteita olen ottanut maalaustaiteesta, luonnosta (kliseistä mutta totta), valokuvaajilta, animaatioista, elokuvista, kirjallisuudesta, musiikista, sarjakuvista... you name it. Periaatteessa uskon, että kun pitää silmät, korvat ja mielen auki, se kaikki siirtyy tietyn suodatuksen jälkeen kynän varteen.



Ruuasta en vielä ole saanut inspiraatiota, but I hope I'm getting there.

Tämä ketju pisti kyllä tosiaan meittimään että mistä sitä imeskelee inspiraatiotansa ja luomistyölle intoa. Itselläni se tulee enemmänkin tästä maailmasta ympärillä kuin muista taiteilijoista, vaikka kyllähän niitäkin seuraa ja ihailee ihan kittettävissä mitoissa.
Jos puhutaan sarjakuvasta, mistä siihen löytää elinvoimansa, niin itselläni ainakin on ympäri Euroopan kiertely pitkillä monen kuukauden matkoilla avannut hirveästi kuvaista arkkua. Koska isoin sarjisprojektini kertoo keski-euroopan sotkusita lähitulevaisuudessa, on sitä tutkinut esimerkiksi Saksan ja Ranskan alueita oikein kaksin verroin.
Myös historialliset tapahtumat, kuten toinen maailmansota, näkyvät ainakin omasta mielestäni aika vahvasti sarjiksissa.

Ja sitten toinen peruspilari inspiraatiolle on katumuoti, katuelämä ja siihen liittyvä kaunis rujous. Jään yleensä seuraamaan pitkiksikin ajoiksi jos satun törmäämään esimerkiksi kaupungilla punkkari-ihmiseen, tutkin tämän käyttäytymistä ja ulkonäköä ja tekemisiä. Rakastan myös selailla kaikenmaailman muotilehtiä.

Ja vaikka tämä teksti nyt venähti oikein urakalla niin lisättäköön vielä että elokuvat nimiältänsä Out of Ashes, Wonderful Days, Fabuleux destin d'Amélie Poulain ja Pianisti sekä jossainmäärin the Matrix ovat inspiroineet kamalissa määrin.

Aikanaan luin lähes kaiken minkä käsiini sain ja kaikkia hienoja teoksia en enää muistakaan...

Mutta nämä voisin laskea innoittajakseni omassa tuotannossani (sitten kun sitä oikeasti valmistuu).

Hugo Prattin Corto Maltesen hahmot ja kerronta, vaikea päästä lähellekään.

Avaruusagentti Valerianin kiehtova maailma yhdistettynä Sokalin Ankardon synkkään ja likaiseen maailmankuvaan.

Bourgeonin Hämärän matkamiehet on aivan loistava, mutta en ikinä pääse vastaavaan kuviukseen, tarinat ovat todella kiehtovia. Ja Judge Dreddin kiero maailmankuva on myös aika muikea. Juonikuvioihin lainaan mytologiaakin, Belsebub-helvetin ex valtias, helvetin esitanssijat jne jne.