Käsin värejä tehdään. Ja ihmiset, miksi ihmeessä te jumitte tuolle Freehand, Photoshop plääplääplää -linjalle.

Toiset tekee värit käsin toiset ei. Fakta on kuitenkin, että kaupallisen sarjakuvan puolella ainakin Amerikassa alkaa olla aika harvinaista tuo käsin värittäminen.

Ja nuo ohjelma-hommathan ovat pitkälti tottumus kysymyksiä. Itse ainakin totuin graafista suunnittelua opiskellessani sen verran perinpohjaisesti Photariin, ettei esim. Corel ole tuntunut yhtä mukavalta.

Digital webbing sivulla kerran kauhisteltiin, kun joku oli rohjennut värittämään Illustratorilla. Tai ei kauhisteltu, mutta nostettiin hattua, kun kuulemma on sillä tavalla työläämpää. Itsekin kyllä värittelisin Freehandillä, jos vain sellainen olisi.
Coreli on, mutta en ole vielä keksinyt, millä siinä saadaan viivapiirroksista valkoiset alueet läpinäkyviksi, niin että voi alemmalle tasolle värittää. Photoshopissahan se onnistuu varsin helposti. Vektoroimalla kuvan sen saa aikaiseksi Corelissa (tai niin olen tehnyt) mutta isommissa kuvissa se alkaa jumittamaan aivan armottomasti.

Sitä paitsi eiköhän 300 dpi:n resoluutiokin riitä? Ja layereiden määrähän vaikuttaa paljon siihen minkä kokoinen tiedostosta tulee. Itsellenä ne ovat yleensä 50 megaa pahimmillaan. Lopuksi tietenkin kaikki layerit yhdistetään ja tiedostokokokin pienenee reippaasti.

300 dpi kyllä riittää esim. sanomalehti- tai muulle huokoisemmalle paperille painettaessa hyvin, mutta laadukkaalla kiiltäväpintaisella paperilla (jos esimerkiksi sarjakuva-albumissa sellaista satutaan käyttämään) 300 dpi:tä tarkkuudella yksivärikuvien ääriviivoista näkee vielä selkeästi tietynlaista rosoisuutta.

Tietenkin jos ääriviiva on antialiasoitu ja sisältää harmaasävyjä, vastaa se tuolloin monivärikuvaa ja 300 dpin tarkkuuskin riittää aivan mainiosti. Mutta parhaimman tuloksen ja terävimmän painotarkkuuden takia itse ainakin käyttäisin korkeampaa resoluutiota kuin tuota 300dpi:ä.

Totta lienee se, että bittigrafiikkaa ja todennäköisesti Photarijälkeä nuo supersankarisarjisten värit ovat, mutta ei vektorina värittäminen ole sen työläämpää kuin bittigrafiikkanakaan, kun siihen kerran tottuu. Pinnat rajataan samalla tavalla ja niitä voi muokata helpommin.

Tietysti jos piirtäjä värittää samalle tasolle ja viiva on yhtenäistä, niin että valinnat voi tehdä suoraan värejä klikkailemalla tai magic wandilla, on Photoshop helpompi valinta. Itse vaan piirrän sen verran katkonaisesti, että värityksen tekeminen on yhtä työlästä Photoshopissa kuin Illustratorissakin.

Tietysti jos piirtäjä värittää samalle tasolle ja viiva on yhtenäistä, niin että valinnat voi tehdä suoraan värejä klikkailemalla tai magic wandilla, on Photoshop helpompi valinta. Itse vaan piirrän sen verran katkonaisesti, että värityksen tekeminen on yhtä työlästä Photoshopissa kuin Illustratorissakin.

No enpä usko, että moni värittää Photoshopillakaan pääasiallisesti magic wandia käyttämällä (eli maalikannusta vain tasaista väriä valituille alueille kaatamalla). Kyllä ainakin minä teen sen manuaalisemmin. Periaatteessa vähän samalla tavalla kuin maalaisi maalausta. Elikkä lisäilen pikku hiljaa värejä osittain eri layreille joidenka avulla tilannetta voi sitten vaikkapa sekoitustiloja käyttäen tai opaciteettiä muuttamalla muuttaa. Esimerkiksi tälläiseen lopputulokseen ei oikein ainakaan helposti vektorigrafiikalla pääse http://www.yliruusi.com/comics/catpose.htm

Ja resoluutio asiasta olen eri mieltä edelleen.

Juu, tietenkin se on tottumuskysymys. Vektorigrafiikalla piirtämään oppimisessa on kyllä huomattavasti suurempi kynnys kuin bittikarttagrafiikassa. Minulla esimerkiksi kestäisi varmaan päiviä tuon sinun esimerkkikuvasi väsäämiseen. Se on muuten hieno! Hahmottelitko sen kuitenkin kynällä ja "treissasit" sen sitten vektoriohjelmassa vai teitkö alusta asti koneella?

Sarjakuva-asian vierestä: tietenkin logot, liikemerkit ja sen sellaiset elementit jota joudutaan mahdollisesti skaalaamaan jatkossa suurempaan kokoon pitäisi tehdä vektorigrafiikkana.

Hahmottelitko sen kuitenkin kynällä ja "treissasit" sen sitten vektoriohjelmassa vai teitkö alusta asti koneella?

Tuo esimerkkikuva on tehty samaan tapaan kuin yleensä aina teen - eli hahmoteltu lyijykynällä, tussattu, kumitettu lyijykynänjäljet ja skannattu. Skannauksen jälkeen ääriviivat on vektoroitu ja tämän jälkeen kuvaan on lisätty värit Illustratorilla alemmalle tasolle liukuväripintoina. Tämän jälkeen tiettyjä kiiltoja ja varjoja yms. värityksellisiä yksityiskohtia voi vielä lisäillä omina pintoinaan.

Mutta tosiaan monimutkaisemmat kuvat - esimerkiksi kokonainen sarjakuvasivu - täytyisi ilman muuta jättää bittigrafiikkamuotoon vaikka värittämisen tekisinkin vektoroituna. Ainakin Streamline kun jättää ummessa olevat alueet vektoroidessa omiksi valkoisiksi vektoripinnoikseen, joita joutuu sitten yhdistelemään yksi kerrallaan muuhun vektoroituun mustaan Illustratorin Compound Path -toiminnon avulla. Yksinkertaisessa kuvituksessa noita pintoja on vielä kohtalaisesti, mutta enpä jaksaisi samaa hommaa ruveta tekemään kokonaiselle sarjakuvasivulle. Aivan käsittämätöntä työtä. Siispä jo käytännön syistä jättäisin ääriviivat sisältävän kuvan suosiolla bittigrafiikkamuotoon.

Heh, itse opiskelen graafista suunnittelua ynm. ja melkein aina teen kaiken RGB-tilassa. Painotalossa jossa olin harjoittelemassa tehtiin myöskin usein RGB:ä, riippuen vähän käyttötarkoituksesta.

Tietysti painotalojakin on monenlaisia ja esimerkiksi pienissä digipainoissa ,joissa painotekniikka perustuu laservärikopiotekniikkaan, ei aineiston värisyydellä ole paljonkaan merkitystä.

Mutta suurissa painotaloissa, joissa käytetään esimerkiksi offset-tekniikkaa, eli painojälki tuotetaan neljällä painovärillä (syaani, magenta, keltainen ja musta) käy RGB-värikartalla tuotetulle kuvalle helposti hassusti, koska RGB sisältää väri-informaation ainoastaan näyttötekniikkaan perustuville kolmelle päävalolle (punainen, vihreä ja sininen) joista näyttöjen väripikselit muodostetaan.

Normaalit valokuvat kyllä kääntyvät yleensä oikeiden filttereiden läpi RGB:stä CMYK:iksi ongelmitta, mutta piirroksia, joiden osana on tarkkoja yhdellä painovärillä tuotettavia osavärejä, ei suoraan saakaan käännettyä enää painovaiheessa CMYK:iksi painolaadun kärsimättä.

En ole kyllä silmällä huomannut juuri mitään eroa valokuvapaperilla 300dpi:llä ja 600dpi:llä.

Paperilaadun ja painotekniikan lisäksi tähän vaikuttaa myös se, mitä ollaan painamassa/tulostamassa: Valokuvat ja valokuvia vastaavat viivaltaan "antialiasoidut" piirrokset tulostuvat painolaatuisena jopa 250-300 dpi:n tarkkuudella mutta yksivärinen viivapiirros saattaa hyvinkin vaatia 500-600 dpi:tä, ennen kuin viivan rakeisuus katoaa silmillä erottamattomaksi.

Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä seikasta, että valokuvissa ja antialiasoidussa viivassa käytetään lähekkäin monia värisävyjä tasoittamaan kuvan rosoisuutta - yksivärikuvassa mustan ja valkoisen rajapinta on selvästi näkyvä ja siksi huomattavissa suuremmillakin tarkkuuksilla.

Njoo, no se oli yksi maamme suurimmista painotaloista Mutta en kyllä piirellyt siellä mitään, että olet varmaan oikeassa tuossa.

Varmaan noi tyypit vetäsee ne värit aika rutiinilla ja sitä tekee aina useempi tyyppi. Nehän tekee sitä kokopäivätyökseen ja saavat siitä palkan.