Kvaak.fi - keskustelu

Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Lännensarjakuvat => Aiheen aloitti: Petteri Oja - 09.04.2012 klo 16:50:33

Otsikko: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Petteri Oja - 09.04.2012 klo 16:50:33
Kalkkaro on Petri Hiltusen piirtämä ja käsikirjoittama lännensarja, joka on ilmestynyt sanomalehdissä vuodesta 2005 alkaen. Sarja sijoittuu Yhdysvaltojen eteläosaan 1860-luvun lopulle.

Lempo Kustannus alkaa julkaista Kalkkaroa 50-luvun tyylisinä liuskalehtinä toukokuussa 2012. Aikaisemmin Jalava on julkaissut Kalkkarosta kaksi kokoelma-albumia (Ihmispetojen laakso, 2008 ja Ihmisen hinta, 2009). Kalkkaro-liuskat aloittavat tarinasta Heimonsa vartija, joka jatkaa siitä mihin Jalavan julkaisemat albumit lopettivat.

Heimonsa vartija -tarinassa päähenkilö Thomas ”Kalkkaro” Morrison ja hänen ystävänsä, pyssytaituri Fabien Rabasse kohtaavat Fabienin menneisyydestä kumpuavia uhkia, joista vähäisimpiä eivät ole voodoo-papitar Marie Coulais ja hänen zombipalvelijansa.

Kalkkaro ilmestyy kerran kuukaudessa. Irtonumerohinta on 3 euroa. Lehden voi tilata kotiin ja sitä myyvät myös sarjakuvien erikoisliikkeet. Vuositilauksen (12 numeroa) hinta on 35 euroa. Kaikki tilaajat saavat joulukuussa ilmaisen tilaajalahjan, jota ei voi ostaa erikseen!

Tällä hetkellä tilaus onnistuu helpoiten lähettämällä sähköpostia osoitteeseen lempokustannus@gmail.com. Saat paluupostissa maksuohjeet.

Ensimmäinen numero ilmestyy Tampere Kuplii -festareille 2.-6.5.2012. Petri on mukana ohjelmassa kertomassa projektista.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Curtvile - 09.04.2012 klo 17:36:27
Oletan että tilausmaksun voi käydä maksamassa myös Turun Sarjakuvakaupalle? = 35€ tulossa sinnepäin.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 09.04.2012 klo 17:59:50
Joo, teen sinne tiskille tilauskuponkeja jahka kerkiän.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Antti Peltola - 09.04.2012 klo 18:15:05
Lähetetäänkö lehdet tilaajille huomaamattomassa kuoressa eli itse lehteen ei liimata tai paineta tilaustietoja?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 09.04.2012 klo 18:39:24
Kyllä, kirjekuoressa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Jukka Laine - 09.04.2012 klo 18:40:55
Julkaistaanko noita myöhemmin albumeina?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 09.04.2012 klo 19:35:06
Julkaistaanko noita myöhemmin albumeina?

Ei ole ainakaan suunnitelmissa. Halusimme Petrin kanssa tehdä nimenomaan liuskoina näitä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Jukka Laine - 09.04.2012 klo 19:57:40
Hauska ja epäilemättä eläkeikäisille miehille nostalginen idea, mutta ah niin kovin epäkäytännöllistä.

Kai ne edes ovat 60-sivuisia liuskoja? Sen verran laskin että niissä pitäisi olla strippejä jotta saisi rahoilleen vastinetta saman verran kuin albumeissa. Siis tuplasti paksumpia kuin 50-luvun liuskat.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 09.04.2012 klo 20:18:06
Hauska ja epäilemättä eläkeikäisille miehille nostalginen idea, mutta ah niin kovin epäkäytännöllistä.

Toisinaan täytyy tehdä asioita, jotka ovat kaikin puolin järjettömiä mutta hauskoja.

Kai ne edes ovat 60-sivuisia liuskoja? Sen verran laskin että niissä pitäisi olla strippejä jotta saisi rahoilleen vastinetta saman verran kuin albumeissa. Siis tuplasti paksumpia kuin 50-luvun liuskat.

No hah hah. Liuskat ovat mahdollisimman lähellä esikuviaan. Tästä projektista ei tule kukaan tienaamaan juuri mitään. Hieman ihmettelen miten jollekulle tulee edes mieleen alkaa heti laskemaan paljonko yhden stripin hinnaksi tulee... On niitä muitakin mittareita kuin raha.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Jukka Laine - 09.04.2012 klo 20:30:26
Se olikin vasta toissijainen harmi, se raha. Epäkäytännöllisyys oli se olennaisin. Jos sarjaa tulee albumeina, niin ostan jatkossa niitä. Ikävää jos ei tule.

Liuskat jätän väliin vaikka olisivat kuinka hauskoja ja esikuviaan muistuttavia.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Jiksi - 10.04.2012 klo 02:34:38
Kyllä tämä on Petteriä mukaillen järjettömän hauska julkaisupäätös!

Ei ikimaailmassa olisi tullut mieleen, että liuskalehtiä löytyisi enää muualta kuin divarien pimeimmistä nurkista tai lasivitriinien takaa riippuen onko divari maalla vai kaupungissa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: EetuT - 10.04.2012 klo 02:49:02
Aivan loistava julkaisupäätös! Toivottavasti tilaajia tulee sen verran, että sarjasta tulee pitkäikäinen.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: mkivimaki - 10.04.2012 klo 07:47:31
Ei kai se auta kuin laittaa tilausta tulemaan. On tuo Kalkkaro sen verran hyvä sarjis.
Mahtava idea, olkoon sitten kuinka epäkäytännöllinen hyvänsä!
Tilausta tulee samantien!  8]

Ps. Tarttisko noita ekoja numeroita ostaa kerralla sata, jos vaikka tulee yhtä arvokkaaksi kuin eka Tex  :laugh:
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 10.04.2012 klo 12:51:26
Ps. Tarttisko noita ekoja numeroita ostaa kerralla sata, jos vaikka tulee yhtä arvokkaaksi kuin eka Tex  :laugh:

Ehdottomasti kannattaa!!!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: VesaK - 10.04.2012 klo 17:23:44
Ja samantien laminoida ettei tule ikäviä sormenjälkiä. Perikunta kiittää.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Jovalt - 10.04.2012 klo 18:19:37
Kiinnostus heräsi, tilaus lähti.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 10.04.2012 klo 23:59:53
No hah hah. Liuskat ovat mahdollisimman lähellä esikuviaan.

Ooh. Onkos sisäkannessa "Lännen faktoja", "intiaanitietoutta" tms?

Timo
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Kahkonen - 14.04.2012 klo 15:09:17
Minkälaiset speksit liuskoilla on? Sivumäärä, koko, värit?

E: Ja kuinka monta strippiä tuollainen Kalkkaro onkaan kestänyt yleensä? Mustanaamio-tarinat ovat nykyään 102 strippiä eli 17 viikkoa. Siis: kestääkö yksi tarina liuskamuodossa vuoden, puoli vuotta vai kolme kuukautta?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: OM - 14.04.2012 klo 15:32:45

Olisihan se kiva jos noissa liuska lehdissä olisi intiaani tietoutta tai muuta lännen faktaa kuten aikoinaan Hopeanuoli lehdissä.

Minua kiinnostaisi  kuvittaa tuollaisia pieniä tietoisku/ fakta tarinoita, mutteivat varmasti tarvitse mitään kuvia jos itse Hiltunen tekee ne. Joten se siitä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Jarmo - 14.04.2012 klo 19:31:39
Hauskanpuoleinen ajatus.
Rakentakaa myymättä jääneistä ison niitin tms. välineen avulla puolivuosikertoja niin ostan sitten semmoisen.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 14.04.2012 klo 20:52:17
Tex Willereitä ainakin niputettiin 1950-luvulla puolivuosikerroiksi. Semmosia paksuja liuskakirjoja.

Timo
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: El Reijo - 14.04.2012 klo 21:59:41
Tex Willereitä ainakin niputettiin 1950-luvulla puolivuosikerroiksi. Semmosia paksuja liuskakirjoja.

1953 tarkalleen kolme liuskanippua koko vuosikerrasta ja siihen jäi,...noita saa tarjota yksärillä mulle jos löytyy  8]
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: El Reijo - 14.04.2012 klo 22:01:20
Tai siis, yksityishenkilöiden teettämiä varmaan tarkoititkin, niitä kyllä  ;D
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Jukka Laine - 15.04.2012 klo 08:43:44
Meillä oli noita faijan sitomina, mutta ne varastettiin 70-luvulla kanaverkkokellarista.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Sampsa Kuukasjärvi - 15.04.2012 klo 15:54:29
E: Ja kuinka monta strippiä tuollainen Kalkkaro onkaan kestänyt yleensä? Mustanaamio-tarinat ovat nykyään 102 strippiä eli 17 viikkoa. Siis: kestääkö yksi tarina liuskamuodossa vuoden, puoli vuotta vai kolme kuukautta?

Kalkkaro-seikkailuiden pituus on reippaasti yli 100 strippiä ja ne voivat mennä yli 150 stripinkin.

Mustis-tarinoiden pakottaminen tiettyyn strippimäärään on kyllä tyhmä rajoitus.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Kahkonen - 15.04.2012 klo 16:10:06
Sanotaan siis 150 strippiä ja aiemmasta päätellen yhdessä liuskassa on 30 strippiä. Olisiko siis 4–6 liuskan tahti per tarina? Vahvistusta tälle, niin tilaus lähtee. Pidän kovasti Kalkkaro-sarjasta.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 15.04.2012 klo 21:57:37
Minkälaiset speksit liuskoilla on? Sivumäärä, koko, värit?

E: Ja kuinka monta strippiä tuollainen Kalkkaro onkaan kestänyt yleensä? Mustanaamio-tarinat ovat nykyään 102 strippiä eli 17 viikkoa. Siis: kestääkö yksi tarina liuskamuodossa vuoden, puoli vuotta vai kolme kuukautta?

Ihan samat speksit kuin niillä 50-luvun liuskoilla. Kannessa väriä, sisällä mustavalkoa. 36 sivua.

Laskin, että eka tarina kestää kuusi liuskaa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Kahkonen - 15.04.2012 klo 22:02:42
Ihan samat speksit kuin niillä 50-luvun liuskoilla. Kannessa väriä, sisällä mustavalkoa. 36 sivua.

Laskin, että eka tarina kestää kuusi liuskaa.

Kiitos, viesti lähti.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 15.04.2012 klo 22:35:08
No, onkos sisäkannessa "Lännen faktoja"?  :) Toisessa on mainos, tiedän sen nyt, mutta entä toisessa?

Timo
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 15.04.2012 klo 23:30:37
Etusisäkansi menee sarjakuvan esittelylle. Jatkossa siinä kerrataan edellisen numeron tapahtumia. Takasisäkannessa on toisinaan Ruudinsavun tai jonkun muun aiheellisen julkaisun mainos, ajoittain sekin tarvitaan sarjakuvalle.

Miksei voisi joskus olla lännen faktojakin.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Reijo Valta - 19.04.2012 klo 21:40:05
Uutinen (http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=1760) etusivulla.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 02.05.2012 klo 14:11:15
Tämäpä mukava uutinen, Lempo soikoon! Laitoin heti tilauksen vetämään, toivottavasti Kalkkaroita on osattu tehdä riittävä määrä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: koivisto - 02.05.2012 klo 18:17:14
Olen ällistynyt! Kuinka vanha idea saadaankiin kuulostamaan uudelta ja omalta. Hienoa!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 03.05.2012 klo 14:59:49
Ensimmäinen Kalkkaro on saapunut painosta ja postitetaan tilaajille tänään! Jos posti ei vitkastele pitäisi siis ehtiä ennen viikonloppua perille.

Tampere Kupliissa Petriä haastatellaan Kalkkarosta lauantaina klo 14.00.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: VesaK - 03.05.2012 klo 15:41:14
Ay Carumba!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 04.05.2012 klo 19:47:56
Tänään tuli, siististi kirjekuoressa. Todella tyylikäs, takakannen tilausliparetta myöden esikuvia kunnioittaen! Mahtavaa! Melkein tuli nostalgiatippa silmään! Kiitos Petteri ja suuret kiitokset tekijälle, Petrille! Nautiskelen luin, ja nyt sitten pitää kuukausi odottaa seuraavaa numeroa.
Tämä jos mikä on vuoden sarjakuvateko (ihan toista kun nuo ääliömäiset pulpit)!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Lurker - 04.05.2012 klo 20:10:06
...(ihan toista kun nuo ääliömäiset pulpit)!

Ikävästi sanoit. Että sitten piti taas positiivisuus kääntää negatiivisuuteen. Molempi parempi, niin Ukkostuulet kuin Kalkkarot.

Mutta eikös hiljan ilmestynyt jokin muukin suomisarjis liuskana, joskus pari kolme vuotta sitten?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 05.05.2012 klo 17:51:22
Jotain strippejä sisältäviä pienlehtiä on toki julkaistu liuskamuodossa, mutta ei kai mitään pitkäjännitteisempää?

Pulpia ei pidä haukkuman. Etenkin Ukkostuuli on loistava!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 06.05.2012 klo 14:22:22
Ikävästi sanoit. Että sitten piti taas positiivisuus kääntää negatiivisuuteen. Molempi parempi, niin Ukkostuulet kuin Kalkkarot.

Anteeksi taas kun pahoitin mieliä. Sanoin vain mitä asiasta ajattelen. Jos se, että pulp mahtuu paremmin kaupan hyllylle, on ainoa peruste formaatille niin jääköön sitten sinne hyllylle minun puolestani. Jos samaan hintaan on mahdollista tehdä alkuperäisen kokoinen niin sen kyllä ostan. Pulppeja en enää osta. 
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Veli Loponen - 07.05.2012 klo 10:49:30
Mutta eikös hiljan ilmestynyt jokin muukin suomisarjis liuskana, joskus pari kolme vuotta sitten?
Tarkoitat varmaan Liisaa, joka sekin ammensi vanhoista sanomalehtisarjoista.

Mutta tää näytti kyllä hyvältä. Hiltusen Kalkkaro ei vielä oo muhun hirveesti kolahtanut, joten jäi tällä kertaa tilaamatta liuskalehti, mutta houkutus oli kyllä suuri.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Dwight - 01.06.2012 klo 19:01:16
Otinpa ja luin Kalkkaro-seikailun ensijakson.

Länkkärisarjakuvan peruskuluttajana voin sanoa että minulle maistui oikein hyvin .
Jatkoa seuratkoon .

D
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 04.06.2012 klo 20:59:02
Kalkkaron kakkosnumeron kansi ohessa. Lehti on painossa ja ilmestyy kuun puolivälin jälkeen. Kolmosnumero tulee jo heinäkuun alkupuolella, ja sen jälkeen ollaan ensimmäisen tarinakokonaisuuden puolivälissä.

Kakkosnumerosta alkaen lehden sisäkannessa aloittaa Pienen Leffakaupan sponsoroima, Hiltusen piirtämä lännenleffakeräilykuvasarja. Ensimmäisenä leffavalintana on yksi parhaista, Django!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 05.06.2012 klo 13:22:22
Olinkin jo aikeissa kysellä kakkosnumeron perään, kun ykkösestä on jo kuukausi aikaa. No, täytyy vielä hetki malttaa; hyvää kannattaa odottaa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 25.06.2012 klo 18:57:42
Hieno kansi tuossa kakkosnumerossa. Toivottavasti pian saapi tutustua sisäsivuihinkin.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 25.06.2012 klo 19:03:25
Kakkonen on matkalla tilaajille. Kolmonen saapuu sit jo kolmen viikon päästä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Curtvile - 28.06.2012 klo 21:23:40
ihme ja kumma Itella sai ehjänä perille jo toisen kerran peräjälkeen!
Itse liuskateos jatkaa suvereenisti mihin edellinen jäi ja Fabianin historia oli kerrottu hyvän pulpin perinteitä kunnioittaen.

Erityislisäpisteet piirretystä Django-keräilykuvasta.

Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: VesaK - 29.06.2012 klo 12:05:37
Erinomaista kamaa, joskin annoskoko on pieni...
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: mkivimaki - 29.06.2012 klo 13:00:42
Emäntä oli kovin huolissaan, kun kuoressa luki teksti "kaksin".
Asutaan vielä maalla, niin tuttu postinkantaja alkaa kuvittelemaan, että mulle tulee joku pornolehti  ;D
No siinähän luulee ja voinhan mä sille sitten näyttää sen rivo länsi opuksen :D
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: PaavoP - 06.07.2012 klo 18:09:44
Hyvältä näyttää! Itse pidän noista vanhan ajan liuskalehdistä!  ::)
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: PaavoP - 06.07.2012 klo 18:19:24
Muuten Petteri, saako noita lehtipisteistä tai infosta?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 07.07.2012 klo 01:24:10
Muuten Petteri, saako noita lehtipisteistä tai infosta?

Ei saa. Akateemisen lehtihyllyssä pitäisi olla. Sen lisäksi sarjakuvan erikoisliikkeistä ja tietysti helpoiten saa tilaamalla kotiin.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: ]uho - 09.07.2012 klo 23:38:10
Tänään ostin Kalkkaron kaksi ensimmäistä liuskaa, ja täytyy kyllä sanoa että on kyllä kerrassaan mainiota lukemistoa nostalgianälkään. Liuskaformaatissa on oma fiiliksensä, ja Django-keräilykuva oli siisti lisä! Kukaties tilaisin tämän ihan kotiin asti :)

(Harmillisesti akateemisessa kirjakaupassa  liuskojen kansiin oli läntätty älyttömän isot hintatarrat! :/ En uskaltanut ottaa riskiä, että kansi repeää tarraa irrottaessa, joten ostin suosiolla Turun sarjakuvakaupasta)
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 17.07.2012 klo 16:51:00
Kolmos-Kalkkaro raahustaa kuin noiduttuna tilaajille tällä viikolla!

Muistakaa viikonloppuna Finncon Tampereella. Petri Hiltunenkin on läsnä kaikenlaisessa kivassa, mm. definitiivisessa Maya-paneelissa sunnuntaina.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Curtvile - 18.07.2012 klo 13:57:08
uhkana on että voi jäädä Finncon väliin omaishoidollisista syistä, mutta tänään napsahti Kalkkaro 3.
Gumboon oli lisätty aimo annos Smith & Wessonia ja Dahomeyn Vodunia ja vauhtia oli kuin kiimaisella hirvellä.
kehittyy hienosti ja jatkoa odotellaan. Tilaus oli hyvä veto.

Krediiteistä en löytänyt mitään mutta on pakko kysyä:
tekstaus by Hannele Parviala? onko?
siltä se ainakin näyttää mutta varsinkin tuo "Pirhana" antaisi osviittaa petrin itsensä suuntaankin(lukihärö? mikä lukihärö? ei mullaakaan ole)
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 18.07.2012 klo 14:14:19
Krediiteistä en löytänyt mitään mutta on pakko kysyä:
tekstaus by Hannele Parviala? onko?
siltä se ainakin näyttää mutta varsinkin tuo "Pirhana" antaisi osviittaa petrin itsensä suuntaankin(lukihärö? mikä lukihärö? ei mullaakaan ole)

En tiedä, pitää kysyä viikonloppuna. Veikkaisin kyllä Petriä itseään. Nääs huomasin kakkosliuskaa toimittaessani että naispahiksen nimestä on käytetty puhekuplissa kolmea erilaista kirjoitusasua... Korjailin niitä sitten yhdenmukaisiksi photoshopissa. Ykköseen saattoi jäädä virheitä kun en silloin vielä hoksannut kiinnittää huomiota.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Curtvile - 18.07.2012 klo 14:20:17
Minusta tekstaustyyli sopisi 1:1 H.Parvialan kanssa, mutta kiinnitin tuohon huomiota nyt.
Kiitokset vaivannäöstä
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 18.07.2012 klo 18:28:41
Jee!Kalkkaro nro 3 saapui! Hienoja lehtiä kaikki ja tarina käy mukavan kimurantiksi.
Kaino toive Petrille: vaikka lehden/jakson nimi on kannessa, niin voisiko sen laittaa myös aloitussivun ensimmäiseen ruutuun (niinkuin noissa muissa vanhoissa liuskalehdissä) ja viimeiselle sivulle seuraavan jakson nimen? Hiemanhan tämä tietysti vie tilaa itse tarinan kerronnalta, mutta joteski se tuntuis mukavalta...
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 18.07.2012 klo 20:04:46
Kaino toive Petrille: vaikka lehden/jakson nimi on kannessa, niin voisiko sen laittaa myös aloitussivun ensimmäiseen ruutuun (niinkuin noissa muissa vanhoissa liuskalehdissä) ja viimeiselle sivulle seuraavan jakson nimen? Hiemanhan tämä tietysti vie tilaa itse tarinan kerronnalta, mutta joteski se tuntuis mukavalta...

Toi olisi ideaalia mutta ei onnistu kovin helposti, kun lehti kootaan valmiista materiaalista. Tai no, lähinnä se vaatisi ekan ja vikan stripin uudelleenpiirtämistä. Täytyy ottaa harkintaan.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Mosabacka - 26.07.2012 klo 09:24:36
Ostin ilmestyneet kolme Kalkkaro-liuskaa ja lueskelen ne pikkuhiljaa. Ensimmäisen perusteella ihan ok sarja. Täytyy lainata muistin virkistämiseksi pari sarjaa edeltävää albumia.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 26.07.2012 klo 15:56:48
Muuten Petteri, saako noita lehtipisteistä tai infosta?
SS Libriconista ainakin näyttäis löytyvän.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: sarja - 01.08.2012 klo 13:06:47
Ostin kaikki kolme lehteä Turun pienestä sarjakuvakaupasta. Olen todella tyytyväinen.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hamilkar - 01.08.2012 klo 18:30:43
Joo, todella asiallinen kokonaisuus. Hyvä idea, hyvä sarjis ja hyvä toteutus.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Dwight - 24.08.2012 klo 19:19:39
Milloin nelonen sulostuttaa olemassaoloamme ?

Tahtoo jo !

D
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 26.08.2012 klo 21:47:14
Milloin nelonen sulostuttaa olemassaoloamme ?

Tämän kuun numero on myöhässä mistä vilpittömät pahoittelut kustantajan ominaisuudessa!

Ensi viikon aikana eli ennen kuun vaihdetta sen pitäisi kuitenkin saavuttaa tilaajat.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Jovalt - 31.08.2012 klo 14:00:22
Tänään tupsahti neljäs Kalkkaro postiluukusta. Parempi myöhään ja niin pois päin.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 31.08.2012 klo 14:34:45
Positiivinen puoli myöhästymisissä on tietysti se, että seuraavaa numeroa ei tarvitse odotella niin kauaa! Vitosnumero ilmestyy kolmen viikon päästä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: echramath - 11.09.2012 klo 11:05:34
Minulla ei ole mitään nostalgiasuhdetta vanhoihin liuskoihin - sen enempää kuin höyryvetureihin - mutta molemmat ovat hauskoja. Tämähän on tosiaan mainio tapa julkaista tämäntyyppistä sarjakuvaa. Kun sivulla on vain yksi strippi, se varsin hyvin vastaa yksittäistä keskellä sarjakuvasivua killuvaa strippiä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 11.09.2012 klo 16:35:27
joko pian on kolme viikkoa kulunut, joko? (nimim. kärsimätön)  ;D

Oikeasti, ei hoppua (mutta heti)! Mutta olihan tuo taas mukava kun se neljäs numero kolahti postilooraan. Nautiskelin lukemalla kaikki alusta asti ennenkuin siirryin uusimpaan, ja se olikin hyvin valaisevaa. Eipä kaduta yhtään, että heti säntäsin Kalkkaron tilaamaan, kun Petteri sitä mainosti.

Ja vielä: tätä lehteä lukiessa ei ikänäkö haittaa, sen verran on oikean kokoiset fontit ja selkeät kuvat.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hamilkar - 11.09.2012 klo 20:18:07
Miten muuten on ajateltu jatkoa, kun tämä tarinakokonaisuus on julkaistu liuskeina? Onko näitä Savon Sanomissa yms. julkaistuja tarinoita mahdollisesti paljonkin varastossa?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 11.09.2012 klo 20:58:49
Miten muuten on ajateltu jatkoa, kun tämä tarinakokonaisuus on julkaistu liuskeina? Onko näitä Savon Sanomissa yms. julkaistuja tarinoita mahdollisesti paljonkin varastossa?

Kalkkarohan ilmestyy edelleenkin sanomalehdissä. Julkaisemalla liuskan kuukaudessa saavutetamme viimeisintä strippiä pikkuisen joka kuukausi, mutta niin vähän että käytännössä kestää kyllä monenmonta vuotta ennenkuin on mitään pelkoa tarinoiden loppumisesta.

Seuraava tarinakokonaisuus alkaa marraskuussa. Tarinan nimi on Desperadon sydän ja Petrin omien sanojen mukaan se on "romanttinen komedia".
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Curtvile - 11.09.2012 klo 23:09:33
Julkaisemalla liuskan kuukaudessa saavutetamme viimeisintä strippiä pikkuisen joka kuukausi, mutta niin vähän että käytännössä kestää kyllä monenmonta vuotta ennenkuin on mitään pelkoa tarinoiden loppumisesta.

puhut kerrassaan kauniisti.
Kauan kaliskoon Kalkkaro.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: mkivimaki - 14.09.2012 klo 15:03:41
Poitsu ehti jo minun uusinta numeroa hypistellä suklaisin sormin :(
Pahuksen riiviöt :D
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 24.09.2012 klo 12:46:52
Vitos-Kalkkaro luikertelee paraikaa kohti postilaatikkojanne. Huomiseksi otaksuisin pääsevän perille.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: mkivimaki - 24.09.2012 klo 12:49:34
Vitos-Kalkkaro luikertelee paraikaa kohti postilaatikkojanne. Huomiseksi otaksuisin pääsevän perille.
Mahtavaa!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 24.09.2012 klo 12:53:40
Hienoa! Kivaa lukemista odotettavissa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 25.09.2012 klo 17:45:51
Töissä odotin jo innolla että pääsee kotiin kollaamaan postiloorasta uuden Kalkaron ja lisäksi Texin. Sain uuden Kalkkaron, jonka Petteri postittaa kirjekuoressa. Ja kas kummaa: kirjekuoressa repeymä, jota postissa on korjattu teipillä, sekä pahoja taitoksia. Itse lehti oli myös vaurioitunut, kulma taitettu pariin otteeseen ja takakansi revennyt. Kuoren päällä oli itellan lappu: "postilähetyksessä havaittu vaurio" ja raksi kohdassa "päällyksessä". Itellan ryttää ja rytistä, tärvele ja tuhoa" markkinointikampanja saa siis yhä uusia muotoja.

Eikä Texkään kovin häävissä kunnossa postiloorasta kömpinyt.

Mitähän pirua tuolle Itellalle tekisi?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 25.09.2012 klo 17:55:57
Yhden Kalkkaron palauttivat lähettäjälle eli mulle, se näyttää siltä kuin olisi mennyt puimakoneen läpi.

Laittakaa viestiä, jos saatte turmeltuja lehtiä, niin pistän uuden tulemaan. Itellan pahoinpitelemiltä kappaleilta ei pysty kokonaan välttymään vaikka tekisi mitä.

Nimim. "erinäisiä lehtiä kymmenien vuosien ajan tilannut".
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Curtvile - 25.09.2012 klo 23:46:19
vastoin osoituksia Itella onnistui viidennen kerran peräjälkeen tänne, tulos on suoraan verrattavissa 7 oikein lotossa viitenä peräkkäisenä viikkona.

Kannen ovela jäynä oli mennyt ohi Petterin täällä postaamassa kuvassa mutta Szandorin nimihän sopi kuin nyrkki silmään.
Käärmeen veljeksistä tuli myös takaumia Live and Let die-elokuvaan(sangen osuvasti) ja 70-luvun kauhusarjakuviin ja bongasin vielä Punavyö-viitteenkin!
Enemmänkin moista saa olla.

Liuskalehdet eivät ikinä formaattina lämmittäneet millään tavoin mutta joskus asiat muuttuvat.
Niin tämäkin.
Kalkkaroa odottaa innolla kuukaudesta toiseen.
Pettymystä ei ole tullut kertaakaan.

Tämä lehti ja Säilä ovat olleet itselle vuoden tähänastisia sarjakuvallisia kohokohtia, vilpitön kiitos niin Petri Hiltuselle, Petteri Ojalle kuin muille LEMPOn kautta myötävaikuttaneille Kalkkarosta.

Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 26.09.2012 klo 09:19:51
Oma tuli ehjänä ja "Kaksin"-kuoressa  :D
Myönnettävä on että viime vuosien hauskin innovaatio on tämä liuska-Kalkkaro.
Lehtipistelevityksessä voisi olla hankala. Mitenkähän ne aikoinaan pitivät Texejä, Viidakoita, Villi-Länsiä yms esillä?

Timo
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Toni - 27.09.2012 klo 12:57:07
Tällä kertaa ovat näköjään oikein kunnolla ahkeroineet postissa. Omakin lehteni tuli "vaurio"-merkinnällä varustetussa kuoressa, jonka oikeasta alakulmasta oli revitty irti sellainen 7 cm x 7 cm pala. Itse lehti oli onneksi ehjä.

Eikös tässä ole yleisesti ollut puhetta, että nämä nykyiset lajittelukoneet, joita ajellaan liian suurilla nopeuksilla, ole tähän syypäitä?

Itsekin olen saanut joskus takaisin lähettämiäni HSFS:n jäsenmaksukirjeitä, jotka ovat olleet silkkaa paperisilppua ja -riekaleita.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 27.09.2012 klo 13:16:48
Kiitos Petterille nopeasta toiminnasta! Tiistaina valittelin vaurioitunutta Kalkkaroa, ja eilen oli ehta kappale postilaatikossa! Olisi vielä puuttunut että Itella olisi tuonkin ruhjonut...
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 27.09.2012 klo 13:21:23
Eikös tässä ole yleisesti ollut puhetta, että nämä nykyiset lajittelukoneet, joita ajellaan liian suurilla nopeuksilla, ole tähän syypäitä?

Itsekin olen saanut joskus takaisin lähettämiäni HSFS:n jäsenmaksukirjeitä, jotka ovat olleet silkkaa paperisilppua ja -riekaleita.

Ilmeisesti suurimmassa vaarassa ovat juuri tällaiset isohkot erät samanlaisia kirjekuoria, jotka lajitellaan koneellisesti. Joku kulma jää hihnan väliin ja sit mennään.

Olen postittanut satoja tai tuhansia yksittäisiä kirjeitä, enkä ole kuullut että niitä olisi ikinä ruhjottu postissa. Kaiketi ne lajitellaan käsin.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: tertsi - 27.09.2012 klo 13:26:05
Lukion jälkeen olin lajittelukeskuksessa töissä. Automaattinen lajittelu toimi silloin jos osoite oli kirjoitettu koneella. Käsin kirjoitetut kuoret päätyivät hihnalta sivuun koodajille jotka sitten naputtelivat kuoret oikeaan postinumeroon.

Mikä lie käytäntö nykyään. Kehitys lienee kehittynyt...
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 27.09.2012 klo 13:47:21
Mikä lie käytäntö nykyään. Kehitys lienee kehittynyt...

Tässä tapauksessa sanoisin että pikemminkin taantunut.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: mkivimaki - 27.09.2012 klo 15:04:34
Tässä tapauksessa sanoisin että pikemminkin taantunut.
Hannu on oikeassa. Kaikkeen tarkoitukseen koneistettu homma ei vaan sovi. Tai sitten koneita pitäisi kehittää, jotta vaurioita ei pääse syntymään.
Nimim. koneinsinööri :D
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Curtvile - 27.09.2012 klo 22:59:51
Meillä on oma ketjunsa tälle: kokemuksia Suomen postista (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,7042.0.html)

isoin osasyy on juurikin lajittelukone. Hihnalla kulkevat yhä vinhaa vauhtia tämä on korjattava väite:

Olen postittanut satoja tai tuhansia yksittäisiä kirjeitä, enkä ole kuullut että niitä olisi ikinä ruhjottu postissa. Kaiketi ne lajitellaan käsin.

ei lajitella, on ruuhka-apua varsinkin niisä käsinkoukerretuissa arvaustehtavissä kirjeissä koneen pähkäillessä onko typografinen taide urdua, arabiaa, ASCII koodia änkytttäen vai "otetaan kahdesti päivässä erillisen ohjeen mukaan kuuri loppuun".

Tuttavan ex-nyx-ex-kaksiselkäinepetokaveri/poikakaveri mies jäi ainoaksi työntekijäksi Itellan suureen toimipisteeseen esitettyään hyvän kysymyksen "jos meidät kaikki irtisanotaan, kuka vahtii lajittelukoneita jos tulee jokin vika?"

Mutta lajittelukoneetkaan eivät tietenkään selitä sateenvaurioita, trukilla yliajamista tai sitä johon tarvitaan ihminen eli jakelua väärään osoitteeseen.

Mutta jollei Petri Hiltunen tee lännenkertomusta Kalkkaro- Kuvernöörin kirje jossa Tom Morrison ja Fabien jäljittävät halki Arizonan autiomaan kadonnutta Pony expressin posteljoonia  jonka satulalaukussa on kirje joka todistaa hirttotuomiota odottavan syyttömyyden...
niin että jos jatkettaisi tuolla Itellan omassa ketjussa tai vaikka antamalla lafkalle suoraa asiakaspalautetta (http://www.posti.fi/palaute/vahingonkorvaushakemus-ohje.html)
(kyllä, minusta ainoa mahdollinen asiakaspalaute on vahingonkorvaushakemus)
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 18.10.2012 klo 14:42:24
Jokos pian voi alkaa odottelemaan uutta Kalkkaroa?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 18.10.2012 klo 15:03:38
Jep, painossa on, ensi viikolla pitäisi saapua. Jos lehdet tulevat ennen Kirjamessujen alkamista ne ehtivät tilaajillekin ensi viikolla.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 18.10.2012 klo 15:05:11
Tässä vielä kansi. Tässä numerossa on Heimonsa vartija -tarinan päätösosa!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Secos-Bill - 19.10.2012 klo 20:30:12
Oma tuli ehjänä ja "Kaksin"-kuoressa

Juuri tämän takia en ole uskaltanut tilata. Täytyy hankkia irtonumeroina ja surra haaveeksi jäävää tilaajalahjaa...

( Mahtaisiko oikein epäselvästi ja vinoon käsinkirjoitettu osoite pelastaa automaattisen lajittelun tuhoilta? Vai vetääkö kone muutaman uuden yrityksen ennen luovuttamista ja tulos on entistä pahempi... )
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 19.10.2012 klo 21:01:17
Mahtaisiko oikein epäselvästi ja vinoon käsinkirjoitettu osoite pelastaa automaattisen lajittelun tuhoilta?

Ehkä. Mut toista sataa osoitetta ei oikein jaksa käsin kirjoitella... Postitan kyllä postin turmelemien lehtien tilalle tarvittaessa uudet.

Katsotaan, jahka saan kirjekuoritehtaalla tilaamani Kalkkaro-kirjekuoret. Ne ovat sopivamman kokoisia liuskan postitteluun, luultavasti eivät automaattisessa lajittelussakaan niin helposti aiheuta ongelmia kun lehti täyttää kuoren tasaisemmin.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 30.10.2012 klo 18:44:43
Eipä oo vielä uutta kalkkaroa näkynyt, vaikka vesi kielellä on odotettu?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 31.10.2012 klo 13:51:19
Paino myöhästeli, mutta jos nyt ei tule enää uusia viivästeitä niin perjantaina ovat tilaajilla.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 31.10.2012 klo 14:38:08
Kiitoksia tiedosta!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 02.11.2012 klo 12:49:59
ja siellähän se kalkkaro tänään postilaatikossa odotteli! Jään mielenkiinnolla odottamaan taas uusia seikkailuja, toivottavasti jo tämän kuun aikana ilmiintyy seuraava numero!

Kiitokset vielä kerran Petterille ja Petrille tästä oivasta retro-henkisestä ideasta julkaista liuskoja!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 02.11.2012 klo 13:29:16
Seuraava numero on jo painettu ja odottelee kassakaapissa julkaisuaan, joten se tulee vielä tämän kuun aikana kyllä.

Ensi kuussa tilaajat saavat sitten tilaajalahjan, joka sekin on jokseenkin retrohenkinen.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: mkivimaki - 02.11.2012 klo 15:05:31
Ensi kuussa tilaajat saavat sitten tilaajalahjan, joka sekin on jokseenkin retrohenkinen.
Hmmm... Mitähän se voisi olla??? Tämähän on oiva tapa pitää hullua jännityksessä :D
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: mkivimaki - 02.11.2012 klo 20:56:18
Posti on kyllä mesta paikka. Kuori ja lehti muuten kunnossa, mutta leima oli lyöty niin kovaa, että lehteenkin oli jäänyt painaumajäljet. Ei se nyt mikään maailmanloppu ole, mutta ihan oikeasti, ei jessus mitä touhua.
Posti tarvitsee kilpailijan. Ja todella nopeasti..
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: echramath - 05.11.2012 klo 11:13:11
Kalkkaro ei taida olla ihan terävin kynä penaalissa.
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: CryingBlueRain - 05.11.2012 klo 11:59:46
Villin lännen historiaa lukiessa on joskus vaikea ymmärtää toisaalta sitä, miten kukaan pysyi hengissä ja toisaalta sitä, miten kukaan sai ketään hengiltä...
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hamilkar - 05.11.2012 klo 12:57:47
Eikö tuo ole aika yleinen moka noissa 'pyssyleikeissä' ihan oikeastikin? Kun adrenaliini virtaa ja luodit viuhuu, saattaa tuo taktinen 3D-havainnointikyky heiketä itse kullakin...
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 29.11.2012 klo 21:32:04
Jee!!!
Uusi Kalkkaro tuli aivan puskista ja yllätti, en osannut odottaa. Mahtavaa! Yleisväri kannessa oli vaihtunut vihreästä punaiseksi seikkailun myötä, hienoa tämäkin. Kiitoksia!
Mukavaa olisi jos se vuoden viimeinen tulisi ennen jouluaattoa! (plus se tilaajalahja!)
 
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 16.12.2012 klo 18:47:50
Niin, Petteri, onko lupa odottaa Kalkkaro-rintamalta jotain vielä ennen joulupukkia?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 16.12.2012 klo 19:20:58
Niin, Petteri, onko lupa odottaa Kalkkaro-rintamalta jotain vielä ennen joulupukkia?

On mahdollista, että seuraava numero ehtii tilaajille vielä jouluksi, mutta en uskalla luvata sillä rahtifirmat ovat tähän aikaan vuodesta ylityöllistettyjä. Parempi sanoa ettei tule, niin ei ainakaan tule luvattua liikoja. Mutta heti joulun jälkeen viimeistään.

Tilaajalahja saapuu joka tapauksessa vasta tammikuun numeron mukana eli joululahjan sijasta se olkoon uudenvuoden lahja. Valmistaminen kestää kauemmin kuin arvasimme.

Tässä tuo edellisen numeron kansi muidenkin kuin tilaajien ihmeteltäväksi. Viidakonvihreä on vaihtunut Texinpunaiseen.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Kahkonen - 16.12.2012 klo 20:56:40
Tässä tuo edellisen numeron kansi muidenkin kuin tilaajien ihmeteltäväksi. Viidakonvihreä on vaihtunut Texinpunaiseen.

No höh, nyt ei ole tarina per väri.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 16.12.2012 klo 21:19:45
Kiitos Petteri, ei siis odotella liikoja, mutta JOS Kalkkaro sattuisi tulemaan ennen pukkia, niin se olisi tosi mukava juttu!

Kahkoselle: johan väri vaihtui viime numerossa punaiseksi, eli on kai se silloin tarinan mukaan.
nimimerkki Punavihersokea.
 
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 16.12.2012 klo 22:33:08
No höh, nyt ei ole tarina per väri.

Nimenomaan on tarina per väri, se on se idea.

Päätimme nimittäin, että lehden numerointi on jatkuva, eikä sitä aloiteta alusta aina vuosikerran vaihtuessa. Kannen väristä erottaa helposti, missä tarina vaihtuu.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Kahkonen - 16.12.2012 klo 22:53:06
Nimenomaan on tarina per väri, se on se idea.

Päätimme nimittäin, että lehden numerointi on jatkuva, eikä sitä aloiteta alusta aina vuosikerran vaihtuessa. Kannen väristä erottaa helposti, missä tarina vaihtuu.

Eiku joo, jätin lukematta, että tuo oli viime kerran numero ja luulin, että seuraavassakin vaihtuu :-)
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 28.12.2012 klo 20:52:59
Uusi Kalkkaro tuli tänään, siis viime hetkellä; mutta paermpi myöhään kuin ei milloinkaan. Mukava hetki tuli tällekin päivälle! Kiitos kuluneen vuoden liuskoista Petrille ja Petterille!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 22.01.2013 klo 15:04:40
On taas se aika kuukaudesta ... Onko uudesta kalkkarosta tarkempaa tietoa?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: mkivimaki - 22.01.2013 klo 15:12:16
Mä odotan jo täysillä sitä tilaajalahjaa. Olo on kuin pikkupoikana joulun alla  ;D
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 23.01.2013 klo 13:06:19
Numero 9 kera tilaajalahjan saapuu tilaajille perjantaina, jos posti ei jahkaile normaalia enempiä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 24.01.2013 klo 11:36:26
Hienoa!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Dennis - 25.01.2013 klo 16:31:09
Hieno oli lahja, en spoilaa sitä tähän jotta muutkin saavat kokea iloa kuoren avaamisesta.

Koko kalkkaro on todella upeaa suomalaista sarjakuvaa!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Lönkka - 26.01.2013 klo 00:50:57
Jep, komea oli!
Tosin hieman pienempikokoisena olisi ollut vieläkin komeampi ja käyttökelpoisempi.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 26.01.2013 klo 01:24:56
Jep, komea oli!
Tosin hieman pienempikokoisena olisi ollut vieläkin komeampi ja käyttökelpoisempi.

Tuo oli pienin koko mitä valmistaja kuvalle suositteli. Toki yksinkertaistamalla kuviota olisi varmaan pienempikin onnistunut.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Dwight - 10.02.2013 klo 18:08:40
Nyt on sellainen kutina , että saatan arvata "Bandidon sydämen " ratkaisun .
Huomaako kukaan muu tuttuja elementtejä tarinassa ?

Dwight
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 24.02.2013 klo 16:09:21
Toki huomaa, mutta saa nyt sitten nähdä meneekö loppu Kalkkarossa niinkuin elokuvissa. Ja tuli mieleen, että pian on taas SE aika kuukaudesta!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 28.02.2013 klo 20:55:08
Pitääkö jo alkaa huhuilla uutta Kalkkaroa? Kuis kuis, tse tse, Kalkka-roo... Miss on miun Kalkkaroo-oo?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 01.03.2013 klo 11:49:23
Tänään varmaan saapui?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Kahkonen - 01.03.2013 klo 13:10:02
Tänään varmaan saapui?

Saapui.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 01.03.2013 klo 21:41:58
Näköjänsä kannatti vähän huhuilla; sieltähän se Kalkkaro sitten tuli. Nyt on hyvä olla. 
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 20.03.2013 klo 23:25:06
Taas alkaa kihelmöidä... Koska hää saapuu?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 21.03.2013 klo 00:00:05
Ens viikolla, jahka Tampere Kuplii on saatu kuplittua.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 29.03.2013 klo 12:33:06
No niin, Kalkkaro luikerteli sopivasti pääsiäiseksi!

(Petteri, laitoin sulle yksärin, tulikohan perille?)
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Kahkonen - 28.04.2013 klo 13:58:03
Mitenkäs jatkotilaukset? Kai julkaiseminen jatkuu?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Curtvile - 28.04.2013 klo 14:20:08
Mitenkäs jatkotilaukset? Kai julkaiseminen jatkuu?

kyselin samaa kustantajalta ja tilauksen tehneitä kuulemma muistetaan paitsi lännensarjakuvalla myös jatkolaskulla tässä tilauskauden lopulla.

Itse lukeudun tyytyväisiin tilauksen uudistajiin.
Sarjakuva jolle toivon pitkää ikää tällä sangen korkealla laadulla.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 28.04.2013 klo 16:13:21
Joo, ensi viikolla ilmestyy 12. numero, jonka myötä vuosikerta tulee täyteen. Alusta saakka tilanneet saavat silloin laskun, jonka maksamalla tilaus jatkuu ilman keskeytyksiä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: El Reijo - 03.05.2013 klo 11:26:06
Jepu, numero 12 tuli tänään  ;D. Laskua tilauksen jatkamiseksi en havainnut vai tuleeko se erikseen...?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 03.05.2013 klo 12:53:15
Jepu, numero 12 tuli tänään  ;D. Laskua tilauksen jatkamiseksi en havainnut vai tuleeko se erikseen...?

En ehtinyt tekemään niitä, joten katsoin parhaaksi laittaa lehdet matkaan, jotta ehtivät tilaajille tämän viikon aikana.

Mutta laskua seuraa perästä, hyvissä ajoin ennen seuraavan numeron ilmestymistä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Curtvile - 14.05.2013 klo 07:15:15
Etusivulla summausta liuskalehti Kalkkaron yksivuotisuudesta (http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=1934)
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 31.05.2013 klo 13:36:30
Tämmöinen giallo kapsahti tilaajien postilaatikkoihin tänään (toivoakseni).
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 31.05.2013 klo 15:26:17
Jep, perille tuli, kiitoksia!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Dennis - 31.05.2013 klo 18:14:25
Hieno Hiltusen kuva takakannen sisälehdellä yhdestä lemppari-spagetti-westernistäni: The Great Silence (Il Grande silenzio).  Muutenkin Kalkkaro oli taas mainiota luettavaa, helmi suomenkielisessä sarjakuvakentässä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 27.06.2013 klo 15:42:45
Missä Kalkkaro? Tulis ny jo!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 27.06.2013 klo 15:45:23
Seuraava numero tulee hieman myöhässä. Syytetään vaikka kesälomia.

Mutta tulee se silti, ja heinäkuun numero saapuukin sitten nopeasti.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 30.07.2013 klo 14:28:55
Jokos heinäkuun nummeroa sopii ootella? Ei ainaskaan tänään ollut postiloorassa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 30.07.2013 klo 14:59:21
Tämän viikon aikana tulee.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 01.10.2013 klo 08:18:43
Jokos viime kuun nummero pian ilmestyy?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: El Reijo - 01.10.2013 klo 11:31:27
Tänäänhän tuo tipahti postilaatikkoon :)
Nyt kävi ekan kerran niin että lehti oli vähän kärsinyt...ei postin toimesta vaan oli liimautunut kirjekuoreen kiinni enkä saanut ilman pintarepeämää irti. Ei periaatteessa haittaa mitään mutta tällaista keräilijää vähän harmittaa. Saan kirjamessuilta varmaan ostettua uuden kun poikkean moikkaamaan...oletan että teillä on messuosasto tulevana viikonloppuna.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 01.10.2013 klo 13:29:56
Mä laitan sulle uuden postissa! Turun Kirjamessuilla en itse ole läsnä, Kalkkaroita tosin saanee SS Libriconin osastolta. Mutta jos olet Turussa jo perjantaina niin vinkkinä että Turun Sarjakuvakaupalla on Petteri Tikkasen näyttelynavajaiset klo 17-19 ja sen jälkeen ihan vieressä Cosmic Comic Cafessa Kivi Larmolan näyttelynavajaiset. Taiteilijat ovat itsekin paikalla.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: echramath - 01.10.2013 klo 13:55:20
Olenko se vain minä, vain näyttääkö Keltainen Härkä teistäkin ihan liikaa Alice Cooperilta?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Curtvile - 01.10.2013 klo 14:29:27
Olenko se vain minä, vain näyttääkö Keltainen Härkä teistäkin ihan liikaa Alice Cooperilta?

se olet vain sinä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Korsto-Mikko - 01.10.2013 klo 18:29:30
Kiitoksia jälleen hienosta lehdestä. :)
Joka kerta tulee vilkaistua myös sisäkannen tekstiä, jossa lukee sarjan ilmestyneen sanomalehdissä vuodesta 2005 lähtien.
Ja jälleen kerran mieltäni askarrutti kysymys: Missä lehdissä se nykyään sitten ilmestyy? Itse en tiedä yhtäkään...
Entä minä vuonna esim. tämä uusin Ukkoslintu-tarina on sanomalehdissä ilmestynyt? Tietääkö kukaan? :)
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: VesaK - 01.10.2013 klo 18:51:17
Hmm jaa, Tekstikuva myy Kalkkaroa. Aamulehteen menee ainakin.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Reijo Valta - 01.10.2013 klo 19:29:40
Kalevassa ilmestyy kanssa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 01.10.2013 klo 20:35:18
Petri muuten kertoi vastikään tehneensä tähän mennessä 2458 Kalkkaro-strippiä. Jalavan albumeissa julkaistiin n. 650 strippiä, ja liuskoissa on sen jälkeen ilmestynyt n. 540 strippiä. Yhteensä siis alle puolet tehdyistä stripeistä on tähän mennessä julkaistu muualla kuin sanomalehdissä. Koska Petri piirtää sarjaa koko ajan lisää, ja vaikka liuskalehdet ottavat joka kuukausi muutaman stripin verran kaulaa kiinni, niin aika kauan menee ennenkuin julkaistava uhkaa loppua.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 02.10.2013 klo 08:57:45
Pahus soikoon, minulle ei uutta Kalkkaroa vielä eilen tullut! Kyä harmittaa kun kaikki muut ovat jo saaneet!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 02.10.2013 klo 09:58:31
niin aika kauan menee ennenkuin julkaistava uhkaa loppua.

Sitten pitää hankkia Mikko Komu haamupiirtäjäksi!

Timo
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: El Reijo - 02.10.2013 klo 12:51:18
Mä laitan sulle uuden postissa!

Tulipa nopeesti, suuret kiitokset  ;D
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 29.10.2013 klo 19:47:11
Iänikuinen kysymys: jokos Kalkkaro on matkalla postilooraani?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 29.10.2013 klo 21:08:51
Iänikuinen kysymys: jokos Kalkkaro on matkalla postilooraani?

Ei vielä, lokakuun numero on myöhässä johtuen Asioista. Lukijat joutuvat jännittämään vielä hetken, minkä värinen on alkavan tarinan kansi.

Tämänvuotinen tilaajalahja alkaa muuten olla kohta valmis, joten tänä vuonna tilaajat saavat semmoisen hyvissä ajoin ennen joulua.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 08.11.2013 klo 21:12:21
Jaha, mitäs oot virkkaillu? Kohta on kumminkin joulukuu, ja sitä lokakuun Kalkkaroa venaamme.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 09.11.2013 klo 00:45:00
Sekä loka- että marraskuun Kalkkaro tulee ennen joulukuuta.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: OM - 09.11.2013 klo 10:09:28

Toihan on hyvä että kaksi tulee samaan syssyyn.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Luffymcankka - 18.11.2013 klo 17:05:50
Ja sininen kansi sieltä tuli. Jännästi lähti uusi tarina taas käyntiin, jatkoa odotellen.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Kahkonen - 18.11.2013 klo 18:33:32

Toihan on hyvä että kaksi tulee samaan syssyyn.

Tätä minäkin odotin, mutta eihän tuo tosiaan välttämättä tarkoita, että olisi tullut samalla kertaa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hamilkar - 19.11.2013 klo 09:11:45
Aika huikeet pecsit tuolla 1. sinikantisen apassilla. Penkkiä on täytynyt tehdä jonkin verran + apuliikeet.

Edit: siis kansikuvaa kommentoin.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 19.11.2013 klo 10:42:29
Aika huikeet pecsit tuolla 1. sinikantisen apassilla. Penkkiä on täytynyt tehdä jonkin verran + apuliikeet.

Edit: siis kansikuvaa kommentoin.
Löytyykö kansi netistä?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 19.11.2013 klo 11:03:26
Täs.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 19.11.2013 klo 14:46:00
Samaan kiinnitin minäkin kansikuvassa huomiota; lievää liioittelua moiset rintavarustukset vanhalla miehellä.
Sininen on oikein sopivan sävyinen.
Ja minustakin seikkailu lähti mielenkiintoisesti liikkeelle, toivottavasti seuraavaa osaa ei tarvi kauaa odotella.   
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 19.11.2013 klo 16:16:56
Seuraava osa tulee jo ensi viikolla. Harkitsin sitäkin, että olisin postittanut kaksi liuskaa kerralla mutta se olisi tuntunut hieman huijaamiselta.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 19.11.2013 klo 18:06:34
Hienoa! Sopii näin!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 28.11.2013 klo 10:53:24
Jokos marraskuun Kallkkaro on annettu "aina-niin-luotettavan" Itellan hellävaraisiin kouriin innokkaille ja malttamattomille tilaajille toimitettavaksi? nimim. Tahtoo lisää sinistä Kalkkaroa!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Janne - 28.11.2013 klo 12:19:39
Koskahan tulee sellainen Kalkkaro, jonka perään Hannu ei ehdi kysellä  :)
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 28.11.2013 klo 12:50:44
Jos Itella hoitaa hommansa niin huomenna on Kalkkaro tilaajilla.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 28.11.2013 klo 15:33:46
Koskahan tulee sellainen Kalkkaro, jonka perään Hannu ei ehdi kysellä  :)
Toivottavasti mahdollisimman pian! (Kuka eka!)
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: echramath - 28.11.2013 klo 17:40:56
Postin lakkohan siellä on sitten meneillään parhaillaan ja osa talouksista jää ilmeisesti tänään ja huomennakin vallan postitta.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 28.11.2013 klo 19:19:17
Kirottua!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 23.12.2013 klo 15:38:12
Viu viu viu viu! Ei tullut Kalkkaroa jouluksi, mutta tuliskohan välipäivinä? Vinkuu Hannu.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 10.01.2014 klo 11:01:06
Pi-pi-pirskatti! Tammikuu pian puolessa välissä, missäs se joulukuun Kalkkaro viipyy?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 10.01.2014 klo 12:44:05
Joo, myöhässä ollaan taas. Tässä kuussa tilaajien postilaatikkoon kolahtaa ennätyspaksu Kalkkaro-lähetys: joulukuun numero, tammikuun numero sekä tilaajalahja.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 10.01.2014 klo 13:31:32
ok, kuulostaa hyvältä! Kiitos Petteri!
Pitää vielä siis malttaa mielensä ennen kuin hajotan postilooran. 
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 12.01.2014 klo 14:56:22
Irtonumeron ostajana mua kiinnostaa toi tilaajalahja. Liittyykö jotenkin Kalkkaro-sarjakuvaan, vai onko joku yleispätevä??

Liittyy toki jotenkin Kalkkaroon. Tilaajalahjat on vasiten tehty tilaajalahjoiksi, eikä niitä saa muuten. Ekan vuoden tilaajalahja oli Kalkkaro-kangasmerkki.

Toinen kymysys: Mikä numero on ensimmäisellä väritripillä??

Väritripillä? Jos tarkoitat joidenkin lehtien tapaa julkaista sarjaa värillisenä, niin niitä värejä ei liuskoissa nähdä, ne pysyvät mustavalkoisina.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Toni - 14.01.2014 klo 21:39:26
Siis: Tarkoitatko että Kalkarot lähetetään esim. Aamulehdelle edelleen mustavalkoisena ja Aamulehti sit värittää sarjakuvat??
Tuntuisi monimutkaiselta ja epäuskottavalta. Nääs kun Aamulehdenkin ensimmäiset Kalkkarot olivat mustavalkoisia.
Tarkoitin kysymykselläni sitä että missä vaiheessa Petri Hiltunen rupesi piirtämään Kalkkaroo väreissä?? Ajankohta tai eka väritripin nro. Tänään AL:ssä oli trippi 2362.

Eipä piirrä Petri tietääkseni lainkaan Kalkkaroa väreissä, vaan ainoastaan mustavalkoisena. Lienee niin, että strippiä levittävä syndikaatti tilaa värityksen jostain halvan työvoiman maasta niitä lehtiä silmälläpitäen, jotka välttämättä haluavat väreissä sarjaa julkaista.

Tai näin ainakin kuvittelisin huojuessani männyn latvassa, Petteri tietänee paremmin.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 14.01.2014 klo 21:51:27
Toni on oikeassa. Eli vaikka se epäuskottavalta kuulostaisikin, niin Petri tekee Kalkkarot mustavalkoisina ja ne sitten väritetään jossain päin Baltiaa, en muista tarkemmin missä maassa.

Suurimmasta osasta strippisarjoista on sekä värilliset että mustavalkoiset versiot, joista lehdet voivat valita. Ja aika harva piirtäjä taitaa niitä värittää itse. Esimerkiksi Fingerporin väritys on ulkoistettu Turkuun!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Sampsa Kuukasjärvi - 14.01.2014 klo 22:12:06
exi_bel: Kalkkaro taitaa ilmestyä edelleen mustavalkoisena Kalevassa. En tiedä, ovatko sen stripit edellä vai jäljessä Aamulehteä.

Miksi muuten "trippi" eikä strippi?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Gothicus - 16.01.2014 klo 12:06:19
... rillattua roileria ja rasvarosentti ja trippi ( on myös mehua ). Anteeksi off topic.
Off topic jatkuu (anteeksi); Kalevan ilmestymisalueella sanottaisiin kyllä rippi. Trippimittarikin on rippimittari. Tuplakonsonantteja sanan alussa vältellään.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 22.01.2014 klo 18:27:04
Eikös se oo hevosranchi? Lehmiä ja kanoja en muista nähneeni.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: mkivimaki - 27.01.2014 klo 13:38:23
Jokos tällä viikolla se luvattu paksumpi kuori kolahtaa laatikkoon?
Lahjana aito kalkkarokäärmeen helistin?  :)
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 27.01.2014 klo 17:07:45
Toivottavasti kolahtaa, sillä tässä pitää kohta jo alkaa vinkumaan helmikuun numeroa!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 29.01.2014 klo 19:58:27
Eipä tullut Kalkkaroa tänäänkään! Petteri, hei, herätys! Nyt kaivattaisiin jo vähän infoa; Kalkkaroa ei ole näkynyt kahteen kuukauteen, vaikka tilaajille on luvattu että ilmestyy kerran kuukaudessa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 30.01.2014 klo 19:21:10
Eikä tullut tänäänkään (30.1.) Pitäisikö jo alkaa olla huolissaan?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 31.01.2014 klo 01:40:41
Pahoitteluni. Aina ei kaikki mene niinkuin toivoisi. Syyt Kalkkaroiden myöhästelyyn ovat niitä samoja, mitkä vaivaavat koko kustannusmaailmaa, eli taloudellisia. Yhden miehen firmassa ei oikein voi potkia ketään poiskaan, joten täytyy vain sinnitellä näin.

Kalkkaron aikataulu saadaan toivoakseni oikaistua kevään aikana.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 31.01.2014 klo 14:40:53
Pahoittelut myös toiseen suuntaan! Toivotaan että asiat järjestyvät; nyt kun kerroit, niin ymmärrystäkin löytyy paljon enemmän. Olen tuossa aiemmin kärttänyt kalkkaroita tulevaksi, toivottavasti en ole onnistunut mieltä pahoittamaan. Tärkeää on, että infoat - mahdollisimman paljon - meitä tilaajia ja lukijoita! Jos joka päivä käy postilaatikolla ja se on aina tyhjä - ts ei kalkkaroa - niin se alkaa pikku hiljaa ärsyttämään. Paras lääke tähän on se, että kerrot suoraan ja kaunistelematta, koska sitä seuraavaa lähetystä on lupa odottaa. Näin poistetaan ne päivittäiset pikku pettymykset. Ja jos tulee korjausliikkeitä, niin sitten taas niistä tietoa.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Kahkonen - 31.01.2014 klo 21:02:59
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Totta ja samaa mieltä muustakin.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Lurker - 02.02.2014 klo 19:44:15
Älkääs nyt vaan kukaan pahoittako mieltänne tästä... Kari T. Leppäselle ei kelpaa niin mikään, ei moternit Atlas-taiteiljat eikä perinteinen sarjakuvakaan - eikä siis Kalkkarokaan (http://www.karileppanencomics.fi/finnish%20comicscriticpage%205.jpg.htm).

EDIT: typo
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: tertsi - 02.02.2014 klo 19:52:02
Kari T. Leppäselle ei kelpaa niin mikään,
Eipäs vääristellä totuutta.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Lurker - 02.02.2014 klo 19:53:17
Eipäs vääristellä totuutta.

???
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: echramath - 02.02.2014 klo 20:11:22
Kyllä edelleen huvittaa miten karmea leiska tuolla Leppäsen sivustolla on (minä olisin tehnyt tuollaisen 1999, mutta olenkin typograafisesti ynnä sommittelullisesti sokea) ynnä se seikka, että häneltä minulle tutuin sarja on sellainen B-luokan flashgordonklooni Achilles Wiggen.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Kahkonen - 02.02.2014 klo 20:36:15
Onhan tuossa puutteita enkä noihin Leppäsen löytämiin piirroskämmeihin voi vastaankaan sanoa. En minä piirrosten tason takia tätä ostakaan – jäisi moni Mustanaamiokin hyllylle. Mutta juoni on toimiva ja sopivan mielenkiintoinen, hinta kohtaa eikä Kalkkaro ilmesty paikallisessa lehdessä, niin tottahan tilaan.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 02.02.2014 klo 20:46:32
Mistä moinen purkaus? Saahan se Leppänenkin liuskoissa tarinoitaan julkaista jos niin haluaa. Tuskin kukaan Kalkkaroa taidesarjakuvaksi on nostanut, mutta jos sitä joku haluaa lukea, niin paskaako se Leppänen siitä vinkuu?

Kvaakiin on pesiytynyt "lauma Hiltusen mielistelijöitä"? Jos tuolla Leppänen viittaa esim. allekirjoittaneen Kalkkaro-arvosteluun, niin saapi poitsu visusti välttää reealielämän kohtaamista. Otan tuon hk loukkauksena.   
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: echramath - 02.02.2014 klo 20:56:46
Onhan tuossa puutteita enkä noihin Leppäsen löytämiin piirroskämmeihin voi vastaankaan sanoa.

(http://www.karileppanencomics.fi/kuva_0004.jpg)

Uppoaako miehen pää hiekkaan vai putoaako hän vain (kuolleena) niskoilleen... mistä saisi autenttista materiaalia pää edellä putoavista tajuttomista ihmisistä vertailukohdaksi?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 02.02.2014 klo 21:11:41
tuskin on tarvetta.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: tertsi - 02.02.2014 klo 21:33:05
. Tuskin kukaan Kalkkaroa taidesarjakuvaksi on nostanut,  
Eikös juuri taidesarjakuva ole sitä, missä vaikkapa anatomia kuuluukin piirtää väärin.
Eli jos Kalkkaro olisi taidesarjakuvaa niin isopäisyys ja hiekkaanuppoamiset kuuluis asiaan. Seikkailusarjakuvassa Leppänen (kuten myös minä) haluaisi parempaa piirtämisen tasoa. Ei kai siinä nyt mitään pahaa ole. 
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Curtvile - 02.02.2014 klo 21:39:22
Uppoaako miehen pää hiekkaan vai putoaako hän vain (kuolleena) niskoilleen... mistä saisi autenttista materiaalia pää edellä putoavista tajuttomista ihmisistä vertailukohdaksi?

ei ehkä tajuttomista mutta uutistoimitusten WTC 9/11 materiaalista, tulipaloista hyppävistä ihmisistä ja itsemurhista kertovista jutuista löytyy kyllä referenssikuvamateriaalia.

tai sitten kannatta tulla töihin rakennuksille. Meillä näkee joskus tuotakin "päätit sitten tulla katolta alas?" (sen jälkeen kun on todennut että kaverilta meni korkeintaan luita paskaksi ilman pysyvää invaliditeettia)

Hiltusella on toki puutteensakin piirtäjänä mutta ei kyseisessä kohtauksessa.

Itse tunnustan olevani Hiltusen fani, joten kommenttini saakin lukea värittyneen epäobjektiivisen medialukufiltterin läpi tulleena.

Tässä asiayhteydessä vaan täytyy muistaa että oikeaan kansainväliseen sarjakuvapiirtäjien tasoon verrattuna meiltä löytyy ehkä yksi tai kaksi tekijää joista kumpikaan ei ole totuuden nimissä Petri Hiltunen tai Kari T Leppänen.

Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 02.02.2014 klo 21:43:10
Ai jai. Ensin Atlas-keskustelu ja nyt vielä tämä. Parhaita Kvaak-päiviä koskaan.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 02.02.2014 klo 21:43:36
Oli niin tai näin, niin en ymmärrä Leppäsen kritiikkiä (=loanheittoa).
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Curtvile - 02.02.2014 klo 21:52:23
Oli niin tai näin, niin en ymmärrä Leppäsen kritiikkiä (=loanheittoa).

Ei, ei kyllä omaan korvaani tuo kuulostaa ihan ymmärrettävältä hänen sisäiseen logiikkansa nähden.
Useimmilla ihmisillä on sisäänrakennettu taito hyväksyä vain yksi asia kerrallaan ja muut vaihtoehdot ovat automaagisesti vääriä.
Leppäsestä tuo ei ole loanheittoa vaan kritiikkiä, hänestä Hiltunen on yliarvostettu piirtäjänä.

Siksi tuo "lauma Hiltusen mielistelijöitä" kohta, KTL  selittää asian ainoalla tavalla jonka kykenee käsittelemään.
Se että maassa olisi lännensarjakuvan faneja tai Hiltusen piirrostyylin faneja ei mahdu hänen todellisuuteensa.

Ja kyllä: Kalkkaro on ainut sarjakuva joka tulee kotiin tilattuna. Mikä kertonee oman kantani aiheesta.

Enempää en voisi varmaan Hiltusta mielistellä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 02.02.2014 klo 22:01:20
Sen verran otti nuppiin että kävin laittamassa Leppäselle viestin, sieltähän se on kaikien luettavissa. Katsotaan mitä vastaa, pitääkö tosissaan alkaa v*****maan. Tai sitten menen nukkumaan.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Lurker - 02.02.2014 klo 22:03:37
Leppänen selvästikin huutelee bloginsa kautta Kvaakiin. Mikäpäs siinä. Onpahan keskustelunaiheita. Mutta voisi silti uskaltautua myös aitoon keskusteluun...
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Janne - 03.02.2014 klo 09:35:12
Sen verran otti nuppiin että kävin laittamassa Leppäselle viestin, sieltähän se on kaikien luettavissa.

Siis mistä?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 03.02.2014 klo 09:41:48
Laitoin viestin vieraskirjaan, mutt Leppänen oli näköjään jo poistanut sen.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: CryingBlueRain - 03.02.2014 klo 11:01:15
Onhan Hiltusella välillä aika pahaakin hapuilua anatomian suhteen. Mutta (kiinnostavassa) sarjakuvapiirtämisessä on onneksi kyse muustakin kuin vain todellisuuden jäljittelemisestä - niin vaikeaa ja harjaannusta vaativaa kuin se onkin.

Leppäsellä on oikeus mielipiteisiinsä, mutta raivokas ja totaalisen lyttäävä julkinen teilaaminen ei ole asiallista käytöstä eikä kritiikkiä ja kertoo yleensä siitä, että taustalla on muutakin kuin vain henkilökohtaisen mieltymyksen ilmaisu. Kuten esimerkiksi pikkumainen kateus toisen suosiota kohtaan. Luulisi Leppäsellä itsellään olevan ansioita ja ihailijoita ihan riittävästi ollakseen vapaa sellaisista tunteista, mutta ehkä ei sitten.

Edit

Eipä sillä, että Kvaakiin kannattaisi mitään Leppäsen lyttäyskuoroa perustaa. Sikäli tämä viestini oli turha...
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Janne - 03.02.2014 klo 11:03:40
Kirjoituksen ilkeä sävy yllätti. Ehkä Leppäsellä ja Hiltusella on kaunaa keskenään.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 03.02.2014 klo 12:22:10
Eipä sillä, että Kvaakiin kannattaisi mitään Leppäsen lyttäyskuoroa perustaa.

samaa mieltä. Mutta minua kyllä ärsytti tuo "Hiltusen mielistelijät", siis me täällä Kvaakissa ollaan mielistelijöitä. 
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: CryingBlueRain - 03.02.2014 klo 12:48:51
MInä olen ihan mielelläni Hiltusen mielistelijä jo ihan siitäkin ilosta, että se saattaa jotakuta ärsyttää. Ja luen mielelläni sarjakuvia hopliiteista, venäläisistä vampyyreistä ja lakota-intiaaneista, vaikka hahmoilla olisikin välillä ylipienet päät tai olkanivelettömät mutanttikädet.

Hiltusta lukiessa olen jo kauan sitten oppinut, että tarkasti kannattaa katsella lähinnä hahmojen kasvoja, koska kyllä Hiltunen osaa piirtää voimakkaita tunteita ja mielenkuohuja osoittavia ilmeitä. Anatomiset kokonaisuudet saavat syöpyä verkkokalvoille pyyhkäisyinä, ilman tarkempaa tutkailua.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Secos-Bill - 03.02.2014 klo 14:04:04
Kriitikkona Leppänen ei kyllä yllä piirtäjän tasolle, näyte Vala auringolle 'kritiikistä':
Lainaus
Koska olin päättänyt tehdä  arvostelun jostakin toisenlaisesta sarjakuvasta kuin aikaisemmat arvostelun kohteena olleet kaksi olivat, valitsin tekijän, joka mielellään esiintyy hihattomassa paidassaan, jotta tatuoinnit näkyisivät.

Mitäköhän KTL tuumisi Mustisarviosta, jossa vilahtaisi '...taitava piirtäjä, jonka partamalli meni muodista 30 vuotta sitten, on saanut sommitteluunsa...'

Onhan Kalkkaro piirretty aika vaatimattomasti julkaisuformaattinsa vuoksi, mutta yllättävän kovalla kädellä Leppänen kohtelee Hiltusta. Olin ajatellut, että realistisen seikkailusarjakuvan tekijöitä kaipaillut Leppänen olisi sanonut edes jotain positiivista.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Curtvile - 03.02.2014 klo 14:23:21
No tatuoitu hukkapätkähän tässä itsekin olen  niin selittänee miksi mielistelen. Mutta onhan minulla partakin...

Toinen on tietty se että vaikka Kalkkarossa ei oikein täysiin oikeuksiinsa pääsekään on Hiltunen tarinankertojana, sellaisen tarinan jolla on oikeasti sisältöäkin, niin pitkällä muita edellä muita ettei ole edes hauskaa.

kyllä, sarjakuvissa kuvilla on suuri merkitys, mutta jos tarinanne, tosipohjaisia tai keksittyjä ihan sama, ovat sitä yleistä tasoa kannattaa harkita alanvaihtoa kuvittajaksi tai maalariksi(talojen julkisivujen tai muotokuvien jälkimmäisen kohdalla)
siellä yksittäinen kuva painaa enemmän.

Sarjakuva muodostuu kahdesta sanasta kielessämme, sarja ja kuva. Molemmat osa-alueet on hanskattava.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: CryingBlueRain - 03.02.2014 klo 14:32:52
Leppäsellä olisi ollut mahdollisuus harmaantua arvokkaasti suomalaisen seikkailusarjakuvan kunnioitettuna grand old manina, mutta...no, itsepähän lienee mies päinvastaiseen lopputulokseen johtavan käyttäytymistyylinsä valinnut.

Se Leppäsestä. Kalkkaro ei ole millään muotoa suuri sarjakuva, mutta jotain hyvin rakastettavaa pöhköyttä, "tervehenkisyyttä" ja häpeilemätöntä viihdyttävyyttä siinä kyllä on.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Secos-Bill - 03.02.2014 klo 15:09:53
Kalkkaro ei ole millään muotoa suuri sarjakuva, mutta jotain hyvin rakastettavaa pöhköyttä, "tervehenkisyyttä" ja häpeilemätöntä viihdyttävyyttä siinä kyllä on.
Oikein. Juuri tämä kokonaisuus on Kalkkaron voima ja se on kirkkaasti enemmän kuin osiensa summa. 'Paremmin' piirrettynä se menettäisi jotain hyvin olennaista ja uskoakseni olisi vähemmän vetoava.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Gothicus - 03.02.2014 klo 16:18:39
Hiltusta lukiessa olen jo kauan sitten oppinut, että tarkasti kannattaa katsella lähinnä hahmojen kasvoja, koska kyllä Hiltunen osaa piirtää voimakkaita tunteita ja mielenkuohuja osoittavia ilmeitä. Anatomiset kokonaisuudet saavat syöpyä verkkokalvoille pyyhkäisyinä, ilman tarkempaa tutkailua.
Humoristi
'Paremmin' piirrettynä se menettäisi jotain hyvin olennaista ja uskoakseni olisi vähemmän vetoava.
Humoristi
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: CryingBlueRain - 03.02.2014 klo 16:46:34
Humoristi

Minä mikään humoristi ole. Jos jotain olen, niin kova panomies.

Sen verran voisin tarkentaa, että Hiltusen tunnetut intiaanialbumit 90-luvulta olivat pahimmillaan vielä melkoista puunaamailua ja irvistelyä. Minusta tuo ilmeiden kuvaaminen on alkanut päästä oikeuksiinsa 2000-luvulla julkaistuissa Hiltus-töissä, ainakin niissä huolellisemmin ja kiireettömästi piirretyissä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Curtvile - 03.02.2014 klo 17:21:32
Minä mikään humoristi ole. Jos jotain olen, niin kova panomies.

Minusta on väitetty samaa kanssaeläjien toimesta, nähtävästi näitä Kalkkaron lukemiselle altistavia asioita ihmisessä.

Kalkkaroissa läpikäydään kuitenkin tähän melkolailla ainutkertaisesti lännegenren koko kirjo. Paitsi että formaatti on ihastuttavan arkaainen erottuu se selkeästi sisällöllään olematta modernin "ironinen" tai "hipster" .
Koska kyse on alunperin sanomalehtisarjakuvasta on sillä tiettyjä rakenteellisia pakkoja jatkuvasta kiireestä puhumattakaan.

Olisiko Kalkkaro parempi jos sen taiteeseen olisi käytetty enemmän aikaa? ehkä.
Sarjaa on kuitenkin tehty aivan eri tavoin kuin vaikkapa mainittuja intiaanisarjoja tai Anabasista.

Joonaksen laitettua lapun luukulle mieleen ei tule toista seikkailustrippien tekijää maassamme ja rajojen ulkopuolellakin joutuu etsimään tovin ja tekee vertailusta kovin vaikean rastin.
Piirrosjälkensä kanssa Hiltunen on kehittynyt aika roimastikin ja skaalansa on laaja, alkuaikojen albumien jäljestä tähän päivään sekä Kalkkaroon ja Väinämöiseen.

Kaikki eivät tuosta jäljestä pidä oli kyse anatomiasta tai eritoten naishahmoista, mutta siitä voidaan jatkaa joko tässä tai livenä, jaksan inttää.

Itse nautin Kalkkarosta enkä osaa ajatella sitä minään "guilty pleasure" henkisenä saako tästä pitää juttuna.
Monin tavoin se on tuulahdus menneestä mutta ilman nostalgian värinöitä.
Kliseinenkin
Silti kyseessä ei ole mikään kehno kopio Tex Willerista, vaan ihan omanlaisensa ja äänisensä lännensarjakuva.

Ei sitä liikaakaan julkaista.

Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Secos-Bill - 03.02.2014 klo 18:15:49
Humoristi
Kiitos.
Mutta täysin off-topicista takaisin asiaan. Jos kalkkaron piirtäjä olisi vaikkapa KTL, niin tunnelma olisi kyllä pilalla minun mielestäni. Tässä on jotakin sellaista amatöörimäistä tekemisen iloa ja välittömyyttä, joka toimii  saumattomasti tekstin kanssa. Voi tietysti olla, että saan tästä irti jotain enemmän siksi, että itsekin teininä piirtelin jokusen lännenjutun. Jälki oli kamalaa, mutta siihen liittynyt luomisen ilo ja muistot lämmittävät vieläkin.

Toivottavasti Kalkkaro jatkuu kauan, eikä muutu 'radikaalisti' (  :laugh: )
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: tertsi - 03.02.2014 klo 18:41:22

Ihan hyvä pointti!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 03.02.2014 klo 19:04:47
Hienoa! Eiköhän nyt tullut taas mielisteltyä oikein mahan täydeltä!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Lurker - 03.02.2014 klo 19:20:05
Onhan Kalkkaro piirretty aika vaatimattomasti julkaisuformaattinsa vuoksi, mutta yllättävän kovalla kädellä Leppänen kohtelee Hiltusta. Olin ajatellut, että realistisen seikkailusarjakuvan tekijöitä kaipaillut Leppänen olisi sanonut edes jotain positiivista.

KTL on jostain syystä ottanut Hiltusen silmätikukseen, onhan hän aikaisemminkin antanut ns. täyslaidallisen. (http://www.karileppanencomics.fi/finnish%20comicscritigpage%203.htm)
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 03.02.2014 klo 19:53:05
Onhan tuossa puutteita enkä noihin Leppäsen löytämiin piirroskämmeihin voi vastaankaan sanoa.
Niihin voi sanoa vastaan ihan yleisesti että: sellaisia sarjakuvat nyt vaan ovat, niissä on kämmejä. Leppäsen omissa sarjoissakin niin runsaasti että pikku fiboihin puuttuminen muiden sarjoissa vaikuttaa tahattoman koomiselta.

Mutta (kiinnostavassa) sarjakuvapiirtämisessä on onneksi kyse muustakin kuin vain todellisuuden jäljittelemisestä - niin vaikeaa ja harjaannusta vaativaa kuin se onkin.
Aivan, ei Hiltusen, Leppäsen tai kenenkään muunkaan sarjoja pitäisi arvioida pelkästään sen perusteella millaisia pieniä kömmähdyksiä niistä löytyy. Isommat, juonen kuljetukseen liittyvät mokat toki vaikuttavat eri tavalla. Paljon tärkeämpää on yleisvaikutelma, miten juttu kulkee. Olennaista on myös se miten koherentti, uskottava ja toimiva kokonaisuus on genressään tai sarjan kohdeyleisölle. Hupimielessä voi sitten jotain klaffivirheitä bongailla jos jaksaa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 03.02.2014 klo 20:11:38
No joo, oli nyt huomattamista missä vaan, niin omituista että Leppänen näin suoraan lähtee kolleegaansa - ja tämän lukijoita - mollaamaan. Ei vaikuta kovin sivistyneeltä.

edit: noista Curtvilen jutuista en kyllä paljoakaan ymmärtänyt, mutta jotenkin jäi fiilis, että oon samaa mieltä; kerrankin.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Rami Rautkorpi - 03.02.2014 klo 21:25:28
Toivottavasti Kalkkaro jatkuu kauan, eikä muutu 'radikaalisti' (  :laugh: )

Niin, se "radikaali"-sanan kritisointi. En ole amerikkalaisen lingvistiikan asiantuntija, mutta rohkenen epäillä, ettei ole Kari T. Leppänenkään. Siksi on erikoista, että Leppänen valitsi lyhyen kritiikkinsä muutaman kärjen joukkoon tämän hataran moitteen:

Lainaus
Yhdessä ruudussa konna jopa käyttää akateemisesti sellaista ilmaisua, joka kaikella todennäköisyydellä oli täysin vieras tuolloin ja ainakin noissa piireissä - nimittäin "radikaali-sana".

Ja se ilmaisu on siis:

Lainaus
Pitää keksiä jotain radikaalimpaa!

Jää hieman epäselväksi, mitä Leppänen tarkoittaa "noilla piireillä", sillä kyseisestä konnasta, Ray Falconista, sanotaan, että hän on "uhkapeluri, pyssymies ja roisto", joka on ollut jonkin aikaa poissa kotiseudultaan. Ei siis ainakaan itsestään selvästi elämänkokemuksiltaan rajoittunut, vaan täysin mahdollisesti lukutaitoinen, maailmaa nähnyt henkilö. Leppänen kuitenkin kutsuu ilmaisua "akateemiseksi", eli hän asettaa riman aika korkealle.

Kuten todettu, en ole amerikkalaisen lingvistiikan asiantuntija, mutta osaan kysyä itseltäni kysymyksen: "Jos olisin väärässä, mistä tietäisin sen?" Jos sana "radikaali" ei olisi 1860-luvun lopun Yhdysvalloissa ollut rajoittunut pelkästään akateemiseen kielenkäyttöön, sitä saatettaisiin käyttää esimerkiksi sanomalehdissä.

Sanan "radical" esiintymät Yhdysvaltalaisissa sanomalehdissä 1860-luvulla (http://chroniclingamerica.loc.gov/search/pages/results/?state=&date1=1860&date2=1869&proxtext=radical&x=19&y=10&dateFilterType=yearRange&rows=20&searchType=basic)

65109 hakutulosta. Nopea vilkaisu paljastaa, että konteksti on lähes poikkeuksetta poliittinen. Käy ilmi, että voidakseen uskoa "radikaalin" olleen 1860-luvun Yhdysvalloissa yksinomaan akateemiseen kielenkäyttöön kuulunut sana, täytyy olla täysin tietämätön tuolloisesta poliittisesta kentästä, ja vuosina 1854-1877 Republikaanipuolueen sisällä toimineesta, radikaaleiksi itseään kutsuneesta ryhmittymästä (http://en.wikipedia.org/wiki/Radical_Republican).

(Toinen haku sanaparilla "radical change" (http://chroniclingamerica.loc.gov/search/pages/results/?state=&date1=1860&date2=1869&proxtext=radical+change&x=0&y=0&dateFilterType=yearRange&rows=20&searchType=basic) osoittaa, että käyttö sanomalehdissä ei kuitenkaan ollut rajoittunut tuohon poliittiseen suuntaukseen, vaan sanaa voitiin käyttää myös samassa kontekstissa kuin Falcon Kalkkarossa sitä käyttää.)

Minä en olisi tiennyt. Kari T. Leppänen ilmiselvästi ei tiennyt. Tiesikö Petri Hiltunen? Sitä pitää kysyä Petriltä itseltään, mutta se on jokseenkin epäolennaista. Kuten jo todettiin, pieniä kömmähdyksiä voi aina löytyä, ja historiallisen fiktion täydellinen suojaaminen anakronismeilta vaatisi mahdottoman määrän taustatutkimusta. Olennaista on se, että Leppänen teki virheen ryhtyessään kritisoimaan osa-aluetta, jonka suhteen, toisin kuin piirtämisen, hän ei ole asiantuntija.

Mikä on pitkä tapani sanoa, että kyllä, Petri Hiltunen piirtää Kalkkarossa isopäisiä ja lyhytraajaisia hahmoja.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Miqz - 03.02.2014 klo 21:38:06
Laitoin viestin vieraskirjaan, mutt Leppänen oli näköjään jo poistanut sen.

Heh, jos on noin heikko kritiikin sietokyky, kannattaisi varmaan olla itse kritiikissään varovaisempi. Mielestäni Hannun viesti oli hyvin asiallinen.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: tertsi - 03.02.2014 klo 21:53:13
Niihin voi sanoa vastaan ihan yleisesti että: sellaisia sarjakuvat nyt vaan ovat, niissä on kämmejä.
Aivan.
Esim. mestaripiirtäjä Hermann Huppenin sarjoissa ihmisillä on usein liian isot päät.

Se on sitten kunkin lukijan omasta silmästä kiinni, kuinka paljon virheet häiritsevät ja onko sarjakuvassa muita ansioita, jotka kompensoivat fiboja.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: tertsi - 03.02.2014 klo 21:55:44
Klaffivirheet on kivoja, kunhan niitä ei ole liikaa!

Sarjainfossakin voisi olla osio, johon saisi lähettää löytämiään sarjakuvien klaffivirheitä. Mulle tuli taannoin tilattuna yksi sarjakuva-aikakauslehti ranskanmaalta, jossa oli tuollainen osio. Se oli eri kiva.

edit:
Kuinka moni on huomannut, että esim. Blueberry-albumissa, jossa on intiaanipäällikkö ja sen kaulassa Jethro Steelfingersin teräskäsi, on tuo kyseinen käsi eri käsi kuin Steelfingersillä!?

Eli: Jos vaikkapa Steelfingersin vasen käsi oli teräksinen, inkkarin kaulalla roikkuu voitonmerkkinä oikean käden teräksinen tekokäsi!

sorry: en jaksa nyt tarkistaa, kumpi käsi se oli, mutta tajunnette pointin.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 04.02.2014 klo 16:15:51
Leppänen valitsi lyhyen kritiikkinsä muutaman kärjen joukkoon tämän hataran moitteen:
Vielä ei puututtukaan siihen että kyse on kuitenkin 1860-luvun amerikanenglannista Suomeen 2010-luvulle lokalisoidusta puheenparresta. Siis ikään kuin.

Ehkä Leppästä nyt vaan vituttaa kun sen omat sarjat (Viggen ja Mustis) vilisevät typoja ja ne on Semicillä (ja ehkä vähän Egmontillakin) käännetty nykymittapuulla arvioiden hieman hutiloiden. Ei sen lastensarjakuvissa ollut silloin niin väliä...

Jos tässä nyt joku pointti oli, niin se että minusta riittää kun kieli on suurin piirtein hyvää, eikä sanasto liikaa kalskahda epäuskottavalta. Petriähän on aiemminkin suomittu tästä. Anabasikseen liittyvä keskustelu ("lordi" ja "okei" sanojen sopivuudesta)  (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,2962.msg348103.html#msg348103)kuulunee Kvaakin klassikoihin, joten pitäähän se tähänkin linkittää.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 04.02.2014 klo 17:07:17
Minä en kyllä oikein ymmärrä niin Leppäsen kritiikkiä kuin täällä käytyä keskustelua siitä, miten sarjakuvan tulisi linkittyä tai heijastaa "historiallista totuutta" tai jotain sen kaltaista. Minä olen ymmärtänyt, että sarjakuva on (tai useasti on) fiktiota, niinkuin kertomakirjallisuus tai elokuva. Ei sarjakuvan (tms) hyvyys kyllä ole minun mielestäni määriteltävissä sen mukaan miten "realististista" tai todenmukaista se on.  Miksi ihmeessä pitää takertua johonkin sellaisiin asioihin että "ei tuohon aikaan vielä puhuttu noin" tms. Mitä ihmeen mustavalkoista ajattelua on taustalla, siis että on vain tosi todellisuus (eikä tästä saa poiketa sarjakuvassakaan!I). Tuo "radikaali"-sanaan puuttuminen  oli jotain täysin idioottimaista, joskin Ramin vastine oli hieno; mutta so what? Tällainenko määrittää onko kyseessä hyvä sarjakuva? Minusta aivan perseestä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: tertsi - 04.02.2014 klo 17:13:10
Sarjakuvankin olisi oltava uskottava. Mitä se uskottavuus meistä itse kunkin kohdalla sitten tarkoittaneekaan. Ei Willer voi sanoa esim. "Voihan video!" Kai?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Gothicus - 04.02.2014 klo 17:20:42
Olisiko sinusta, Hannu, harmitonta sarjakuvafiktiota, jos Tex Willer esimerkiksi näyttäisi roistoille aika ajoin keskisormeaan, tai puhaltelisi suuria purukumipalloja?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: CryingBlueRain - 04.02.2014 klo 17:22:00
Minusta aivan perseestä.

Pääsääntöisesti samaa mieltä. Loppujen lopuksi on hieman absurdia valittaa siitä, että sarjakuvan cowboyt käyttävät jotain suomenkielistä sanaa, kun eivät ne todellisuudessa olisi suomea kumminkaan puhuneet!

Joskus huonosti valittu ja silmäänpistävän nykyaikainen sana voi kieltämättä olla historiallisen fiktion aitousilluusiota murentava tyylirikko. Mutta asiasta ei tosiaan kannata nostaa sellaista mekkalaa, jota itse olin lietsomassa tuossa Anabasis-jupakassa. Samalla kannattaa muistaa, että historiallisen puhekielen rekonstruointi on oikeasti tavattoman vaikeaa eikä sitä välttämättä kannata ottaa sarjakuvan tehtäväksi...

Kalkkaroa lukiessa pitää ajatella, että hahmojen siellä sarjakuvatodellisuudessaan puhuma 1800-luvun jälkipuolen amerikanenglanti on "käännetty" 2000-luvun suomeksi. Vai pitäisikö Hiltusen muka panna hahmonsa puhumaan jotain 1800-luvun jälkipuolen suomalaista murretta? Ei, ei. Keinotekoinen arkaismi, vanhantavan kielen tavoittelu, on usein aivan sietämättömän teennäistä.

Räikeitä kielellisiä anakronismeja toki kannattaa välttää ihan sen yleisen fiiliksen vuoksi. Esimerkiksi viittaukset ajankuvaan kuulumattomaan teknologiaan ("voihan video") kannattaa jättää pois.

Ei meistä kukaan osaisi oikeasti puhua ihan samalla tavoin 1870-luvun cowboy tai kuin 1870-luvun suomalainen talonpoika.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: tertsi - 04.02.2014 klo 17:25:34
Mutta muutama harkittu vanhahtava sana siellä täällä voi luoda ajankuvaa ihan kivasti.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Curtvile - 04.02.2014 klo 17:26:38
Ei sarjakuvan täydy olla 1:1 historian kanssa, mutta sen on oltava sisäisesti johdonmukainen.
Useimmitenhan sarjakuviin sijoitetaan asiat joita nykyajan ihminen voi ymmärtää, historialliset tarkkuudet tai ajan yleisten käsitysten mukaan toimiminen olisi liiankin vierasta.

Tertsi osui oikeaan ja vaikka mm. Tex Willer aiheutti dinosaurusten sukupuuton ja on otellut ulkoavaruuden olioita vastaan niin anakronismeja pyritään välttämään.

Uskottavuus on säilytettävä lukijaa ajatellen.
Tarinan sisäisesti.

Vaikka toki ainahan se piristää kun vankkurit on ajettu kehään ja päättävät siellä sisäpuolella että tänään ei jaksa leikkiä: kalashnikovit ja pimeänäkölaitteet esiin ja loppumatka mennään ilmastoidulla autolla. Tekstaa niille että tullaankin odotettua pikemmin.

kappas, täällähän tapahtuu yksisormijärjestelmää nopeammin:
Pääsääntöisesti samaa mieltä. Loppujen lopuksi on hieman absurdia valittaa siitä, että sarjakuvan cowboyt käyttävät jotain suomenkielistä sanaa, kun eivät ne todellisuudessa olisi suomea kumminkaan puhuneet!

paitsi että kyllä puhuttiin sitäkin, tosin silloinhan muut eivät näitä Ruotsin itäalueilta tai Venäjän länsikuvernaatista olevien kieltä olsii ymmärtäneet lain.

Varsinkin suurten järvien alueelle Uuteen ruotsiin ja Kanadan puolelle muuttio isohko joukko, kuka mistäkin syystä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: CryingBlueRain - 04.02.2014 klo 17:32:42
Varsinkin suurten järvien alueelle Uuteen ruotsiin ja Kanadan puolelle muuttio isohko joukko, kuka mistäkin syystä.

Totta mooses, mutta vähemmän tuonne Texasiin päin. Eivätkä Kalkkaron päähenkilöt kuulu joukkoon. Tai jos kuuluisivat, niin eihän niiden solkkaamaa fingelskaa pirukaan ymmärtäisi.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Curtvile - 04.02.2014 klo 17:37:22
Kai sinne muutama itsepäinen eksyi jotka ei osaa lukea kompassia ja karttaa ja eksymistä nyt ei vaan voi myöntää.

Mutta enemmän tässä on kai sama ilmiö kuin scifin puolella. Kummasti stargaten väki törmää modernia englantia vääntäviin tai Tähtireen tai jne.
Harvemmassa sarjakuvassa kuitenkin on kieltä kääntämättömässä muodossaan vaikka tekijät sitä osaisivatkin.

Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: CryingBlueRain - 04.02.2014 klo 17:41:06
Mutta muutama harkittu vanhahtava sana siellä täällä voi luoda ajankuvaa ihan kivasti.

Tunnelma olisi tässä varmaan oikeampi sana kuin ajankuva. Kielihän ei lähtökohtaisesti voi edustaa autenttista ajankuvaa, jos suomenkielisessä sarjakuvassa kerrotaan jonkin muun kielen puhujista.

Tästä syystä kielelliset anakronismit kuuluvat mielestäni hieman eri sarjaan kuin visuaaliset (keskarin näyttö tai purkkapallot villissä lännessä).
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Secos-Bill - 04.02.2014 klo 17:54:24
En tiedä kuinka yleistä keskarin näyttö villissä lännessä oli, mutta ainakaan se ei ole 1900-luvun keksintöä. 'Jo muinaiset kreikkalaiset...' on tässä ihan oikea ilmaisu. Tietääkseni kuuluisin keskarin heiluttelija ennen 1900-lukua oli Galigula, joka viljeli sitä aika ahkerasti. Useimmat muutkin vastaavat eleet taitavat olla lähtöisin historian hämäristä.
Toisaalta, jos lukija pitää juttua anakronismina, niin se pilaa lukukokemuksen, vaikka lukija erehtyisikin.

edit.
Mutta, joo. Vaikka juttu ei olisikaan anakronismi, niin kirjoittajan pitää huolehtia siitä, ettei se edes näytä siltä. Ufot ja dinosaurukset Texeissä menevät, kun niillä ei edes ole yritetty realismia, mutta siellä on ollut myös auto ja puhelin. Siinä kohtaa monella lukijalla juttu tökkää ja minustakin ne särähtivät aika pahasti.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Gothicus - 04.02.2014 klo 18:23:42
Eli Tex keskari pystyssä olisi Secos-Billille ihan ok, koska "muinaiset kreikkalaiset..."? Siinä sinulle vanha kameli. No, olisihan se ainakin kaivattua vaihtelua.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Secos-Bill - 04.02.2014 klo 18:29:02
Eli Tex keskari pystyssä olisi Secos-Billille ihan ok, koska "muinaiset kreikkalaiset..."? Siinä sinulle vanha kameli. No, olisihan se ainakin kaivattua vaihtelua.

Ei olisi ok. Olet ihan oikeassa siinä, että keskari ei sovi länteen ( eikä ainakaan Texiin ), kommenttini oli hiukan puolittainen. Lisäsin siihen editin, jota et ilmeisesti ehtinyt lukea. ;)
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: tertsi - 04.02.2014 klo 18:30:25
Giraudin yksin tekemässä Blueberryssä konna näyttää keskaria. Hiukan oli outo veto.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: CryingBlueRain - 04.02.2014 klo 18:40:51
Sekin merkitsee paljon, halutaanko kuvata 1800-luvun Yhdysvaltojen rajaseutuja fiktion keinoin mutta jonkinlaista realismia tavoitellen, vai heittäydytäänkö kokonaan sinne westernin mielikuvitusmaailmaan, jossa on ihan omat, todellisuuteen vain löyhästi pohjautuvat juttunsa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Curtvile - 04.02.2014 klo 18:49:48
Sekin merkitsee paljon, halutaanko kuvata 1800-luvun Yhdysvaltojen rajaseutuja fiktion keinoin mutta jonkinlaista realismia tavoitellen, vai heittäydytäänkö kokonaan sinne westernin mielikuvitusmaailmaan, jossa on ihan omat, todellisuuteen vain löyhästi pohjautuvat juttunsa.

Tämä.
Enin osa lännensarjakuvista antaa kuvan joka ei vastaa todellisuutta missään määrin
vrt. sarvipäiset viikingit tai ritariaika.

Itse sarjakuvahan voi olla muuten suht hyväkin, mutta itsellä joskus haittaa silloin kun historiallisia faktoja aletaan vääristellä.

Kalkkarohan muistuttaa eniten pulplänkkäriä, pitkälti samassa hengessä kuin vanhat Punavyöt, mutta siinä on häivähdys spagettiwesternia joukossa. Ei ihan spagetti- mutta carbonarawestern kumminkin.

Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 04.02.2014 klo 18:51:46
Ei sarjakuvan täydy olla 1:1 historian kanssa, mutta sen on oltava sisäisesti johdonmukainen.
Tuon minäkin allekirjoitan. Se todellisuus, joka sarjakuvassa luodaan, olisi hyvä olla jotenkin ymmärrettävissä ja siten jotenkin sisäisesti johdonmukainen. Se on sitten aivan eri asia onko tällä jotain yhteyttä siihen, mitä kuvittelemme tai mitä meille kerrotaan, että on oikeasti tapahtunut tai oikeasti mahdollista.

Kas pahusta, taas samaa mieltä Curtvilen kanssa; tämähän alkaa olla jo hämmentävää  :o  
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Lurker - 04.02.2014 klo 19:02:11
Kalkkaron kielenkäytössä ei ole mielestäni mitään häiritsevää, sujuvaa ja sopivaa.

"Pihkapurkkaa" mälläsivät suussaan Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkaat, joten semmoinen sopisi hyvinkin Texin suuhun, ei nyt kuitenkaan ihan purkkapalloja sopisi puhallella.

Mitä lähempänä nykyaikaa jokin aika on, sitä helpommin anakronismit bongataan. Uusimmassa Alixissa on vuosisatoja heittäviä "virheitä", joista jo juteltiinkin (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,6850.msg407875.html#msg407875), eivätkä ne lukukokemusta häiritse. Jos Tex vetäisi vyökotelosta revolverin sijasta esiin Lumian, ajallinen heitto olisi paljon pienempi, mutta lukijoilla voisi olla sulattelemista tämmöisen taiteellisen vapauden suhteen.

Asterix käyttää sen sijaan anakronismeja hauskasti vitseinä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Curtvile - 04.02.2014 klo 19:08:15
Asterix käyttää sen sijaan anakronismeja hauskasti vitseinä.

juuri tämä, Asterixissa on koko ajan humoristinen, nykyaikaa satirisoiva perusvire. Kalkkarossa ja vaikkapa Texissa ei.
 Huumoria kyllä löytyy mutta kuten oikeassakin elossa: siinä sivussa erinomaisena mausteena, ei päätarkoituksena.

Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Secos-Bill - 04.02.2014 klo 19:23:24
"Pihkapurkkaa" mälläsivät suussaan Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkaat, joten semmoinen sopisi hyvinkin Texin suuhun, ei nyt kuitenkaan ihan purkkapalloja sopisi puhallella.

Voipi olla todellisuutta piankin, kun ottaa huomioon nykyisen ilmapiirin tupakoinnin suhteen.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: echramath - 04.02.2014 klo 19:29:45
ei ehkä tajuttomista mutta uutistoimitusten WTC 9/11 materiaalista, tulipaloista hyppävistä ihmisistä ja itsemurhista kertovista jutuista löytyy kyllä referenssikuvamateriaalia.

Kunhan nyt huvikseen irvistelin, kyseessähän on sellainen pysäytyskuva sekunnin murto-osan tilanteesta mitä ei edes paljaalla silmällä näe, saatavissahan on paljon jollain hyvin monta kertaa sekunnissa ampuvalla kameralla otettua kuvaa törmäävästä autosta, hajoavista esineistä, golfpallon seinäkosketuksesta ja kiitos urheilujournalismin jopa kohtaasta, jossa naama menee ihan hassuksi lätyksi nyrkiniskun voimasta. Mutta päälleen putoavasta ihmisestä en sentäs ole löytänyt materiaalia.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: echramath - 04.02.2014 klo 19:47:24
Vähän ihmettelen muuten. Deadwoodistahan sanottiin, että siinä laitettiin uudempia rivouksia puheeseen (fucking San Francisco cocksuckers), koska sen ajan lännenmiesten puheenparsi olisi ollut nykyajan katsojen mielestä lähinnä huvittavaa Viiksi-Vallu menoa...

...mutta toisaalta, ajankuvaa edustavat myös James Joycen (http://loveletters.tribe.net/thread/fce72385-b146-4bf2-9d2e-0dfa6ac7142d) kirjeet vaimolleen. Tosin ehkä hänellä "fuck" oli vain kirjaimellisessa merkityksessä?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 04.02.2014 klo 19:59:27
Minä en kyllä oikein ymmärrä niin Leppäsen kritiikkiä kuin täällä käytyä keskustelua siitä, miten sarjakuvan tulisi linkittyä tai heijastaa "historiallista totuutta" tai jotain sen kaltaista. Minä olen ymmärtänyt, että sarjakuva on (tai useasti on) fiktiota, niinkuin ...

Mutta auta armias jos Texissä pyssy on piirretty vähänkään sinne päin tai väärin, tahi satulannuppi on väärässä kohtaa, tai hevonen valjastettu väärin, niin alkaa huuto...   ;D

Timo
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 04.02.2014 klo 20:21:36
Mutta auta armias jos Texissä pyssy on piirretty vähänkään sinne päin tai väärin, tahi satulannuppi on väärässä kohtaa, tai hevonen valjastettu väärin, niin alkaa huuto...   ;D

Timo
No joo, mutta kumminki..viu viu viu...
Totta puhuu taas Timo.
Mutta enhän minä kyllä huutele Texissä muusta kuin jos Texin ja kumppaneiden kasvot ei näytä "oikeilta". Loppu huutelu omalta osaltani on sitten täyttä huulenheittoa ("Nuoli väärällä puolella jouskaria").  ;D Näin ainakin kuvitelmissani.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 04.02.2014 klo 20:24:29
Tulipa mieleen, että onhan sitä joku muukin kuin KTL ihmetellyt Hiltusen luomaa anatomiaa. Eli tämän ketjun sivulla 11 (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,14664.msg414229.html#msg414229), kun oli kysymys pecseistä.  :)

Noita juttujanne lukiessa ja oman sarjan kanssa painiessa on tullut mieleen sellainenkin juttu että puutteita on oikeastaan vaikeampi havaita kuin väärin piirrettyjä kohtia tai ylimääräisyyksiä. Siis historiaan kun mennään niin mistä sinä tiedät miten sitä oltiin ja elettiin? Vaatteet ja tarvekalut on suurin piirtein dokumentoitu, mutta ei kaikkia, eikä ihmisten tapoja ja olemista, kuperkeikkoja ja raapimisia. Kyllä nämä fiktiohahmot, oli se sitten näytelty tai piirretty, ovat kaikki tavallaan vain meidän projisointejamme ja arvaustemme summia. Suurta huvia minulle on ollut jo pitkään historiallisten fiktiohahmojen hammaskaluston arviointi, mutta ei siitä sen enempää.

Itse olen tupakoinnin esittämisen kanssa aprikoinut, kuinka paljon (piippua, sätkää, sikaria, teollista tupikkaa...) tuolloin poltettiin?
Niin siis, pikakelauksena 2 ekassa Kalkkaroalbumissa vain yksi tyyppi näyttäisi polttavan. Eli tupakoinnin puute siis on ilmeisestikin historiallinen virhe?

Pahis (kai sen nyt voi tässä paljastaa) Will Jackson polttaa. Hänkin tosin vain muutamalla sivulla ja ilmeisesti pikkusikaria. Näillä kohtauksilla ikään kuin korostetaan luonnetta tai hahmoa, vähän samaan tapaan kuin takavuosien supersanterisarjakuvissa pureskeltiin sikarinpätkiä. Mutta kummasti mies vain sitten yht'äkkiä raitistuu.  :)
Paninpa muuten merkille ykkösalbumin lopussa myös vääränmalliset, noin vuoteen 1970 mahdollisesti ajoittuvat binokulaarit.  :)

Ei, en ole vielä kerennyt näitäkään lukemaan.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 04.02.2014 klo 20:36:58
Hyvä Reima, sätkä huulen vaan joka jannulle! :)
Oikeasti, jos mennään sinne reaalitasolle, niin onko teistä kukaan pitänyt samoja vaatteita kuukautta yllänne? (Muistuu vaan mieleen nuoruuden intrrailit.) Noilla "lännen kundeilla"  ei pesukoneita ole ollut, ja useamman päivän duuni karjanajossa ei tdn mitään pyykkäystä juuri ole sallinut. No, pitäiskö tämä kamala paskan- ja hienhaju sitten sarjakuvissa tuoda esille? (kaksintaistelu, jossa vastapuolena oleva keltanokka syöksyy oksentamaan sen sijaan että vetäisi revolverin)  Ja mitäs iloa siitä sitten olis? ja ajattellaan toilettikulttuuria; eihän noilla mitään vessapaperia bideestä puhumatta ollut; tdn perskarvoissa roikkui vaikka mitä. Mites tää huomioidaan?

ok, meni överiksi. Mutta edelleen samalla teemalla: mitä ihmeen ihannoimista realistisuudessa on sarjakuvissa?
 
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: JJalonen - 04.02.2014 klo 20:59:05
1800-luvulla purutupakka oli käsittääkseni yleisin tupakan käyttötapa. Tien päällä kaatosateessa myös käytännöllisin. Mällistähän on paljon huumoria western-viihteessä.

Sätkät alkoivat yleistyä vasta 1900-luvun alussa; teollisen valmistuksen avittamana.

Muistaakseni amerikkalaisen pesiksen ammattilaispiireissä purutupakka on ollut erityisen suosittua. Babe Ruth kuoli muistaakseni kurkkusyöpään varsin nuorena.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: tertsi - 04.02.2014 klo 21:03:28
Ei se haju lännenmiehiä haitannut. Kaikki haisivat, joten kukaan ei haissut.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 04.02.2014 klo 21:11:18
No, pitäiskö tämä kamala paskan- ja hienhaju sitten sarjakuvissa tuoda esille?
 
No, vähän sama tuli mieleen ihan toisen sarjakuvan yhteydessä, nimittäin kun Eric Punaparrassa hyppäsi muina miehinä 1600-luvun Thamesiin, joka oli oikeasti siihen aikaan semmonen paskaviemäri, ettei sieltä suihkunraikkaana noustu ylös, eikä aina terveinäkään. Sarjakuvassa ei mitään hätää.

Timo
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 04.02.2014 klo 21:13:10
Ja vielä, jos ajatellaan näiden lännen miesten arkipäivää: päivät pitkät hevosen selässä. Eikö siinä jo ala syntyä kaikenlaisia hiertymiä tms.? "Emmä ny voi lähteä sinne konnien perään, kun perse on aivan ruvella siitä eilisestä ratsastuksesta".

So: mistä ihmeestä syntyy se odotus, että hyvä lännensarjakuva on nimenomaan sellainen, joka on (jonkun mielestä) "realistinen". Mitä ihmettä se realismi on? Sitäkö, että kuvataan yksityiskohtaisesti kaikki raakuudet? Sitäkö että kuvataan arkipäivän elämää? Tai todella tapahtuneita tapahtumia?

Ja mitä ihmettä se "reaalinen todellisuus" on jota sarjakuvassa pitäisi kuvata? Kuka osaa sanoa mikä kaikista niistä tarinoista joita menneisyydestä kerrotaan on "totta"? Ja miltä osin? Kun ei vastausta osaa sanoa nykypäivänkään tapahtumista. Kuka  tappaa ketä Syyriassa? Kuka oikeastaan loisii Suomessa?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: echramath - 04.02.2014 klo 21:40:48
Ei se haju lännenmiehiä haitannut. Kaikki haisivat, joten kukaan ei haissut.

Paitsi Wild Bill Hickokin kaveri Charlie Utter. Hän pidettiin vallan erismerkillisenä kaveri. Hän kun tapasi käydä kylvyssä päivittäin.

Onhan tuosta tietysti semmoisia mainintoja, että Abileneen päästeessään tyypit ovat innoissaan kun pääsevät parturiin ynnä kylpyyn.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: tertsi - 04.02.2014 klo 21:43:42
Käviväthän ne toki kylvyssä, mutta harvoin.

Suomessakin joskus 40-50 luvulla käytiin kerran viikossa saunassa ja vaihdettiin kalsarit. That's it.

Kyllä loppuviikosta tuoksu oli taattu.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 04.02.2014 klo 21:48:27
Kiitos kaverit että kestitte vuodatukseni. Nyt nukkumaan. Ja aamulla suihkuun (meillä ei oo kylpyammetta).
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: tertsi - 04.02.2014 klo 21:51:12
Menetin oman ammeeni putkiremontissa. Amme oli kiva. Nyt on pesukone kylppärissä eikä enää keittiössä. Sekin on kiva, muttei niin kiva.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 04.02.2014 klo 22:20:59
1800-luvulla purutupakka oli käsittääkseni yleisin tupakan käyttötapa. Tien päällä kaatosateessa myös käytännöllisin. Mällistähän on paljon huumoria western-viihteessä.
Kiitos selvennyksestä. Sehän oikeastaan korostaa pointtiani, joka oli tämä:
puutteita on oikeastaan vaikeampi havaita kuin väärin piirrettyjä kohtia tai ylimääräisyyksiä.
En minä edes tajunnut katsoa niistä Kalkkarostripeistä, että kuinka moni mahdollisesti puree mälliä. En, vaikka monesta elokuvasta muistan ne sylkykupit saluunan baaritiskin päissä.  :)
 
Sätkät alkoivat yleistyä vasta 1900-luvun alussa; teollisen valmistuksen avittamana.
Siis tupakat. Kyllähän sätkiä ennen tuota jo varmaan itse käärittiin. Tässä yhteydessä onkin hyvä vetäistä framille Lucky Luke, joka käärii sätkiä ja polttaa niitä koko ajan. Muutenkin sarjassa tupakkaa kuluu reippaasti monessa muodossa. Mihin saattaa vaikuttaa se että sen tekoaikaan tupakointi oli hyvin yleistä.
Noin muutenhan Luckyn seikkailut eivät varsinaisesti sijoitu mihinkään yhteen aikaan, vaan oikeastaan ihan mihin sattuu historiassa kulloinkin parhaiten sopimaan.

So: mistä ihmeestä syntyy se odotus, että hyvä lännensarjakuva on nimenomaan sellainen, joka on (jonkun mielestä) "realistinen". Mitä ihmettä se realismi on?
No, oma sarjikseni ei oo länkkäri ja muutenkin mulla on olevinaan syy pyrkiä siinä lähelle realismia. Tajuan kyllä että se ei ole kovin mahdollista, hauskaa se silti on painia yksityiskohtien kanssa.  :)
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 05.02.2014 klo 01:01:48
Tässä yhteydessä onkin hyvä vetäistä framille Lucky Luke, joka käärii sätkiä ja polttaa niitä koko ajan. Muutenkin sarjassa tupakkaa kuluu reippaasti monessa muodossa.

Lucky Luke lopetti polttamisen jo 30 vuotta sitten, "yleisön" vaatimuksesta. Maailma pelastui.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Toni - 05.02.2014 klo 02:24:14
Uppoaako miehen pää hiekkaan vai putoaako hän vain (kuolleena) niskoilleen... mistä saisi autenttista materiaalia pää edellä putoavista tajuttomista ihmisistä vertailukohdaksi?

No kaiken sen perusteella, mitä minä olen elämäni aikani nähnyt, niin vähänkään pehmeämmälle pudotessa kaula taittuu juuri noin kuin se on tässä Kalkkaro-näytteessä kuvattu.

Asfaltille ja tarpeeksi korkealta voi kallo pläjähtää palasiksi, mutta muuuten just näin.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: CryingBlueRain - 05.02.2014 klo 08:47:14
Ja mitä ihmettä se "reaalinen todellisuus" on jota sarjakuvassa pitäisi kuvata? Kuka osaa sanoa mikä kaikista niistä tarinoista joita menneisyydestä kerrotaan on "totta"? Ja miltä osin?

Noihin kysymyksiin vastaaminen on meikäläisen ja kollegoideni murhe, ehkei niinkään sarjakuvantekijöiden tai -lukijoiden. Sanotaan lyhyesti, että toisia "tarinoita" voi perustella huomattavasti paremmin ja vakuuttavammin kuin toisia. Eli "tarinat" eivät siinä mielessä ole samanarvoisia. Eli loppujen lopuksi kyse ei ole tarinoista (fiktioista), vaan hyvin toisenlaisesta kategoriasta, lähdekritiikin ja metodiikan kahleissa muodostetuista teorioista.

On tietysti ihan hyvä tiedostaa, että menneisyyttä koskevat teoriat on usein epävarmoja ja saattavat muuttua uuden tutkimuksen seurauksena. Mutta "realistisen ajankuvan" käyttökelpoinen työmääritelmä voisi olla se, että teoksen ajankuva on suurinpiirtein sopusoinnussa valmistumisajankohtansa "yleisesti hyväksyttyjen tieteellisten näkemysten" kanssa. Tieteessäkin on kiistoja, joten joskus fiktion tekijä voi tietysti joutua valitsemaan kahden eri näkemyksen väliltä.  

Western on genre, jossa realistisen ajankuvan vaatimus on useimmiten sysätty sivuun, ja se on kaikin puolin ok.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 05.02.2014 klo 10:45:29
Lipsuakseni hieman nykytodellisuuteen, niin noin 95-prosenttisella varmuudella tilaajien postilaatikkoihin tipahtaa useampikin lehdykkä isopäisten ja lyhytjalkaisten lännensankareiden seikkailuita ensi viikon tiistaina. Eli joulu- ja tammikuun numerot sekä tilaajalahja.

Helmikuun numero tulee tod.näk. maaliskuun puolella, kenties taas yhdessä maaliskuun numeron kanssa. Sen jälkeen aikataulu on reilassa ja palataan normaaliin kerran kuussa -tahtiin. (Helmikuun numero tulee muuten olemaan normaalia paksumpi. Hinta pysyy samana.)
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 05.02.2014 klo 11:26:49
Noihin kysymyksiin vastaaminen on meikäläisen ja kollegoideni murhe, ehkei niinkään sarjakuvantekijöiden tai -lukijoiden. Sanotaan lyhyesti, että toisia "tarinoita" voi perustella huomattavasti paremmin ja vakuuttavammin kuin toisia. Eli "tarinat" eivät siinä mielessä ole samanarvoisia. Eli loppujen lopuksi kyse ei ole tarinoista (fiktioista), vaan hyvin toisenlaisesta kategoriasta, lähdekritiikin ja metodiikan kahleissa muodostetuista teorioista.

On tietysti ihan hyvä tiedostaa, että menneisyyttä koskevat teoriat on usein epävarmoja ja saattavat muuttua uuden tutkimuksen seurauksena. Mutta "realistisen ajankuvan" käyttökelpoinen työmääritelmä voisi olla se, että
Tähän täytyy nyt vielä lisätä että ns. historian kirjoittaminen ja dokumentointi (ennallistaminen) ovat kaksi aika eri asiaa. Jos sarjakuvassa tai elokuvassa on tarkoitus kuvata jotain aikaa ja sen arkea, niin pitäisi tietää myös mitä ne muut kuin tapahtumien keskipisteessä olevat tekivät. Sitä ajankuvaa on dokumentoitu huonosti. Esimerkkinä naisten ja naisten historia.

Mutta tosiaan, seikkailussahan naiset ovat joko miesten "kopioita", muutamalla mausteella tai sitten paperinohuita sivuhenkilöitä, eli sen niin ole väliä.  :)
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Curtvile - 05.02.2014 klo 11:39:34
Mutta tosiaan, seikkailussahan naiset ovat joko miesten "kopioita", muutamalla mausteella tai sitten paperinohuita sivuhenkilöitä, eli sen niin ole väliä.  :)

Jos karkeaan yleistämiseen mennään niin tuo kylläkin pätee ihan kaikissa muissakin genreissä.
Tai sitten kyse on puhtaasti käsikirjoittavan tahon kyvyistä kirjoittaa henkilöitä sukupuolesta riippumatta.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: CryingBlueRain - 05.02.2014 klo 12:00:38
Jos sarjakuvassa tai elokuvassa on tarkoitus kuvata jotain aikaa ja sen arkea, niin pitäisi tietää myös mitä ne muut kuin tapahtumien keskipisteessä olevat tekivät. Sitä ajankuvaa on dokumentoitu huonosti. Esimerkkinä naisten ja naisten historia.

Juuri tuollaisia kysymyksiä tutkitaan sosiaalihistorian ja etnologian piirissä. Kyllä sellaiseenkin tutkimukseen on yleensä löydettävissä lähteitä. Suurin tai ainakin hyvin suuri osa nykyisestä historiantutkimuksesta on jo pitkään ollut juuri tuollaista tavallisten ihmisten historiaa.

Miten homoseksuaaliseen tekoon suhtauduttiin 1700-luvun Torniossa? Sitä on tutkittu ja siitä tiedetään. Miksi antiikin Rooman prostituoidut laskuttivat enemmän takaapäin-asennosta kuin fellaatiosta? Sitä on tutkittu ja siitä tiedetään. Tiedon etsiminen vaan ei ole vaivatonta, joten suurin ongelma lienee usein se, miten paljon lähdekirjallisuuden hankintaan kannattaa käyttää aikaa ja vaivaa...

Huonosti dokumentoituina ajanjaksoina, joiden tutkimuksessa arkeologiset lähteet ovat keskeisessä roolissa, tavallisten ihmisten elämästä tiedetään usein enemmän kuin poliittisesta historiasta tai suurmiesten elämänkerroista.

Tietysti tutkimuksen muodostamaan ajankuvaan jää aina aukkoja - yleensä sitä isompia, mitä kaukaisemmista ajoista puhutaan. Näin on myös "tapahtumien keskipiteessä" olleista puhuttaessa. Tiedon sijasta niitä aukkoja joudutaan tilkitsemään arvauksilla. Voisin kuvitella, että fiktion tekijän näkökulmasta aukkojen täyttäminen realistisen tuntuisilla sepitteillä voi olla hauskaakin.

Jaa, tässä ollaan jo aika etäällä Kalkkarosta ja Hiltusesta.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Kahkonen - 05.02.2014 klo 13:30:07
Jep. Ydinkysymys on jo unohtunut: tuleeko joulu-, tammi- ja helmikuun lehdet samassa paketissa ja milloin?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 05.02.2014 klo 13:35:10
Vastasin ydinkysymykseen ketjun edellisellä sivulla.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Kahkonen - 05.02.2014 klo 13:50:31
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,14664.msg420770.html#msg420770

Hienoa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Curtvile - 05.02.2014 klo 14:27:02
Jaa, tässä ollaan jo aika etäällä Kalkkarosta ja Hiltusesta.

ei oikeastaan.

paitsi KTLn vuodatuksesta keskustelu päätyi tähän tämän kysymyssisällön kautta
So: mistä ihmeestä syntyy se odotus, että hyvä lännensarjakuva on nimenomaan sellainen, joka on (jonkun mielestä) "realistinen". Mitä ihmettä se realismi on? Sitäkö, että kuvataan yksityiskohtaisesti kaikki raakuudet? Sitäkö että kuvataan arkipäivän elämää? Tai todella tapahtuneita tapahtumia?

Ja mitä ihmettä se "reaalinen todellisuus" on jota sarjakuvassa pitäisi kuvata? Kuka osaa sanoa mikä kaikista niistä tarinoista joita menneisyydestä kerrotaan on "totta"? Ja miltä osin? Kun ei vastausta osaa sanoa nykypäivänkään tapahtumista. Kuka  tappaa ketä Syyriassa? Kuka oikeastaan loisii Suomessa?

Aiemmin ketjussa kun ihmeteltiin millainen farmi Morrisonin paikka on jos kerran kaikkea tuota pitää muualta hamstrata (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,14664.msg419254.html#msg419254).

Miljöön ja ajanjakson kuvaus on osa tarinankerrontaa ja siinä mielessä mahdollisimman suuri historiallinen tarkkuus on suotavaa. Jos ei penisilliiniä ole kerran keksitty tai puhelinta tai sydänleikkaukset eivät tosiaan ole arkipäivää saadaan tuhkarokosta, vietävästä viestistä tai matkasta lääkäriin oikeasti tarina.

Mielellään niin että nykypäivän lukijakin saa jotain irti. Pystyy käsittelemään asioita ja ymmärtää että ihan totta ennen 200km matka oli muuta kuin parin tunnin automatka.
Silti vaikka kulttuuri oli erilainen ihmisissä oli monia samoja piirteitä, toiveita, haluja, tavoitteita.

Hiltusen Kalkkaro on siinäkin mielessä kaikessa pulpseikkailuhömpässäänkin päässyt pidemmälle. Jokainen intiaani ei ole repäisty 50-luvun westerneistä ja ole tarinan sisällä yksin se verenhimoinen barbaarinen mörkö eikä jalo villi joka elää zeniläisessä harmoniassa luonnon kanssa tai jokainen meksikaani ole hassusti puhuva stereotyyppi.
Siinä on pyrkimys mahdollisimman suureen historialliseen tarkkuuteen mitä sanomalehteä varten tehdyssä seikkailusarjakuvassa on mahdollista tarinankerronnan kärsimättä.

Niillä anatomisilla heitoilla ja kaikella varustettuna tietty.

Aidossa villissä lännessä oli naiscowboytakin ja tilanomistajia (tehnyt hiljan taustatöitä aiheesta, tosin internetin ihmemaassa hakusanalla "cowgirl" löytää ihan muuta..) ja paitsi mustia cowboyta myös muita etnisyyksiä oli enemmän.
heidän kohtalonsa ja vastoinkäymisensä ovat sangen mielenkiintoista joskaan ei aina miellyttävää luettavaa.

Sarjakuvien ja muiden tarinankerronnan muotojen tarkoitus ei mielestäni ole kertoa vain yhdenlaisia tarinoita, mutta ei myöskään kaunistella historiaa kenenkään omiin tarkoitusperiin ja näkemyksiin sopivaksi.

Historiallinen tarkkuus kun ei poissulje hyvää tarinaa.
Joskus se päinvastoin lisää draamaa ja kerronnan paremmuutta.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 09.02.2014 klo 19:32:35
Kari Leppänen arvostelee paitsi Kalkkaron myöskin sen lukijat:

http://www.karileppanencomics.fi/finnish%20comicscritigpage%203.htm

 :D
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Lurker - 09.02.2014 klo 19:38:58
Kari Leppänen arvostelee paitsi Kalkkaron myöskin sen lukijat:

http://www.karileppanencomics.fi/finnish%20comicscritigpage%203.htm

 :D

"Ärtyneet fanit rähisevät Kvaakissa..."

Tämä taitaa olla KTL:ltä jo enemmänkin performanssia kuin mitään muuta.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Curtvile - 09.02.2014 klo 19:49:04
Voi kiitos.
Naamaani sattuu hymyilyn määrästä, eritoten:

Lainaus
Tässä ilmenee nyt selvästi, mitä tasoa ovat mm. Kalkkaron  kovin alhaisella ärsytyskynnyksellä varustetut lukijat. Sellaiset lukijat kuin sarja itsekin.  Suuttukoon nyt vain lisää, sen he ansaitsevat.

tuo  "alhaisella ärsytyskynnyksellä varustetut lukijat" kun on yksi kauneimpia asioita mitä minulle on sanottu aikoihin.

Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: CryingBlueRain - 09.02.2014 klo 20:30:08
Erittäin epämiellyttävän oloinen ukko, mutta olkoon. Varastaako tämä leppäistely jo liikaa huomiota itse asiasta eli Hiltuselta ja Kalkkarolta?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Curtvile - 09.02.2014 klo 20:45:10
Tavoite se lieneekin ollut mutta asia korjaantuu pian mikäli Itella hoitaa asiansa:
Lipsuakseni hieman nykytodellisuuteen, niin noin 95-prosenttisella varmuudella tilaajien postilaatikkoihin tipahtaa useampikin lehdykkä isopäisten ja lyhytjalkaisten lännensankareiden seikkailuita ensi viikon tiistaina. Eli joulu- ja tammikuun numerot sekä tilaajalahja.

Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: mkivimaki - 10.02.2014 klo 10:41:51
Ton ukon kanssa olisi mielenkiintoista jutella face-to-face. Olisi hauska nähdä suoltaako myös tuollaisessa tilanteessa vastaavaa tekstiä vai onko kyseessä perus netissä meuhkaava pässi. Täällähän on helppo huudella mitä tahansa. Kasvotusten voikin sitten olla lauhkeampaa menoa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: El Reijo - 10.02.2014 klo 11:18:25
Antaa herran meuhkata rauhassa siellä norsunluutornissaan, huomiotahan hän noilla kommenteillaan kerjää, ei vois vähempää kiinnostaa. Mun silmissä kalkkaron keräilyarvokin on ihan toista luokkaa kuin joku 70-luvun sarjis missä kait oli jotain KTLää, olikin pari numeroa silloin aikanaan muttei jäänyt kyllä mitään mieleen keräilystä puhumattakaan.
No, huomennahan päästään taas aiheeseen :)
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: echramath - 10.02.2014 klo 12:37:56
Jänskättää kyllä. Tuleekohan sieltä sankarin tai tekijän rintakuva!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 10.02.2014 klo 18:37:53
Tosi mukavaa, jos huomenna vihdoin tulee paketti, on sitä jo odotettu!

KTL-sivuilta en enää löytänyt kommentteja; olisiko itsekritiikki noussut? Vai jokin muu laskettanut?
No, anti olla.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Curtvile - 11.02.2014 klo 13:54:25
Jänskättää kyllä. Tuleekohan sieltä sankarin tai tekijän rintakuva!

Ei kyllä tuo oli yllättävämpi ja tervetulleempi veto.
Ainakin näin sarjakuvaharrastajan näkövinkkelistä.

Tavallista jämerämpi setti ja mukana oli osoitelapussa oli tiedote ilmestymisaikataulusta.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Luffymcankka - 11.02.2014 klo 17:20:26
Olihan se kiva yllätys saada kolme numeroa kerralla, joista yksi on erikoisnumero. Ensi kuun tuplien jälkeen saadaan normi julkaisuaikataulu sitten takaisin.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 11.02.2014 klo 17:30:49
Oivallinen tilaajalahja! Ja mukava taas lukea Kalkkaroa pienen tauon jälkeen.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Dennis - 11.02.2014 klo 18:00:55
Onnistunut sarjakuva-jytky tuli postista, nyt on taas luettavaa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Kahkonen - 11.02.2014 klo 18:40:15
Oli hyvä paketti.

Jatkaaksemme keskustelua Kalkkaron sanoista, niin "tuollaista vanhaa, rasistista jäärää" särähti ja googlauksen perusteella särähti ihan oikein:
http://www.merriam-webster.com/dictionary/racism "first known use of racism 1933"
http://dictionary.reference.com/browse/racist "1932 as a noun, 1938 as an adjective, from race (n.2); racism is first attested 1936 (from Fr. racisme, 1935), originally in the context of Nazi theories. But they replaced earlier words, racialism (1907) and racialist (1917), both often used at first in a British or South African context."
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: mkivimaki - 11.02.2014 klo 19:13:45
Nyt oli kyllä sellainen tilaajalahja, että oksat pois. Vielä kun pidetään oikeasti tilanne sellaisena, että noita B-numeroita ei jaeta kuin tilaajille, niin hyvä tulee. Kunnon tulevaisuuden keräilyharvinaisuus "minttinä" hyllyyn :)
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 11.02.2014 klo 20:16:39
Noniinno, tiesinhän minä että Ilipo on tämmöstä erikoisnumeroa tekemässä, mutta oli silti miellyttävä ylläri paketissa. Onkohan näitä mahollistakaan tehä sen verta pieniä painoksia, että tilaajille vaan..? Vaan kunnon keräilijähän tilaa sitten kaksi vuosikertaa.
Jatkossahan vois b-numeron pyytää vaikka Aapo Kukolta esmes. Tai mikseipä kova-länsi Hagelberilta? Hehheh... >:D
Lempo kustannus on kelpo kustannus!

Timo
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 18.02.2014 klo 12:41:39
KTL:n arvostelu Hiltusesta ja Kalkkarosta oli palannut siistittynä versiona. http://www.karileppanencomics.fi/finnish%20critic%20hiltunen.htm
Lukijoita ei enää tämän enempää mollata:

Viimeaikaisten tapahtumien valossa voi vain päätellä, että näin keskentekoista ja vaatimatonta lännensarjan parodiaa lukevat ovat samaa maata kuin sarja itse.  Sarjakuvia lukevien arvostelukykyhän on jo vuosia ollut epäilyttävä, samoin niitä mediassa käsittelevien.

Vaan ei kait tästä tämän enempää.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: CryingBlueRain - 18.02.2014 klo 12:58:01
Jatkaaksemme keskustelua Kalkkaron sanoista, niin "tuollaista vanhaa, rasistista jäärää" särähti ja googlauksen perusteella särähti ihan oikein:

Tässä ollaan mielestäni hakoteillä. Siellä 1800-luvulla villissä lännessä Kalkkaro ei tietenkään sanonut "rasisti", vaan käytti jotain silloista englanninkielistä sanaa, jonka Hiltunen on meille kääntänyt "rasistiksi".
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 18.02.2014 klo 13:26:08
näin keskentekoista ja vaatimatonta lännensarjan parodiaa lukevat ovat samaa maata kuin sarja itse

Aika hieno sitaatti, täytyy muistaa käyttää jossain mainoksessa...
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Lurker - 18.02.2014 klo 13:39:14
Aika hieno sitaatti, täytyy muistaa käyttää jossain mainoksessa...

Spede käytti elokuvamainoksissaan kriitikoiden parhaita tölväisyjä, näin muistan.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: VesaK - 18.02.2014 klo 14:03:38
Spedeä ja Visa Mäkistä muistaen "lukijoiden letkeimpiä lätkäyksiä" käytetään myös Fingerpori-albbujen takakannessa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Antti Peltola - 18.02.2014 klo 21:19:40
Toivottavasti tilaajalahja on myös jatkossa aina sarjakuva.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Kahkonen - 19.02.2014 klo 00:17:50
Tässä ollaan mielestäni hakoteillä. Siellä 1800-luvulla villissä lännessä Kalkkaro ei tietenkään sanonut "rasisti", vaan käytti jotain silloista englanninkielistä sanaa, jonka Hiltunen on meille kääntänyt "rasistiksi".

Varmaan "indian hater".
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 07.03.2014 klo 18:20:04
Onko tänään tullu uus Kalkkaro? Ei mulle vaan tullut.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 08.03.2014 klo 14:08:38
Edellinen kirjoittaja varmaankin lukee Kalkkaroa sanomalehdestä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Kahkonen - 08.03.2014 klo 19:20:31
Ei nyt ole kirjettä tässä mutta ketjussa olleen viestin mukaan helmi- ja maaliskuun numerot tulee yhdessä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Dwight - 10.03.2014 klo 08:02:09
Varmaan "indian hater".

Pikemminkin "in'jun hater" .

Mark Twainin aikaan tuo oli puhesanana "Tom Sawyerin seikkailuissa " ja tarinoissa.
http://www.bluecorncomics.com/twain.htm
----------
Lainaus sivulta :
[Jim and Tom discuss Indians]

Dey's powful ornery lot, anyway."

"Who is?"

"Why, de Injuns."

"Who says so?"

"Why, I says so."

"What do you know about it?"

'What does I know 'bout it? I knows dis much. Ef dey ketches a body out, dey'll take en skin him same as dey would a dog. Dat's what I knows 'bout 'em."

D
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: echramath - 10.03.2014 klo 17:38:50
Kenties Kalkkaro käyttäisi kirjoista oppimiaan kummallisia sanoja, joita ei tunne kukaan (paitsi setä ja ehkä vähitellen Fabian), kuten "xenophobe" – vähän kuin siinä Deadwoodin kohtauksessa, missä Swearengen ja Merrick kiistelevät, pitäisikö ilmainen kirjoittaa free vai gratis.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Rami Rautkorpi - 10.03.2014 klo 21:33:38
Kylläpäs tämä sanoista puhuminen jaksaa kantaa.

On myös sellainen 1600-luvulta peräisin oleva sana kuin bigot, jonka englanninkielisessä tekstissä kohdatessani saattaisin kääntää rasistiksi, jos konteksti sen sallisi, kuten esimerkiksi tässä tapauksessa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 25.03.2014 klo 12:51:37
Jokos pian taas on lupa odotella uusia Kalkkaroita luikertelemassa postilaatikossa?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 25.03.2014 klo 13:19:28
Pian on, mutta en sano vielä päivää niin ei tule pettymyksiä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 01.04.2014 klo 13:08:39
Tämän viikon aikana tilaajat saavat kaksi numeroa (joista toinen erikoispaksu) Kalkkaroa.  Seuraavakin numero pyritään saamaan ulos vielä huhtikuun aikana, jolloin aikataulu on jälleen reilassa.

(Ei ole aprillipila.)
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 01.04.2014 klo 14:12:45
Hienoa!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Toni - 03.04.2014 klo 12:57:42
Hoplaa!

Tänään kolahti postilaatikkoon kahden Kalkkaron satsi!

Ja vaikka en koskaan ole ollut lännensarjojen ylin ystävä, niin tämä kyllä pelittää. Erityisesti numerossa 22 päättyneen seikkailun loppuhuipennus toimi kybällä.

Mutta miten hemmetissä liuskelehtiä säilytetään järkevästi kirjahyllyssä? Hyviä vihjeitä kaivataan.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Janne - 03.04.2014 klo 13:37:31
Liuskat muovitaskuihin, muovitaskut mappiin ja mappi hyllyyn.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Miqz - 03.04.2014 klo 13:51:42
Mutta miten hemmetissä liuskelehtiä säilytetään järkevästi kirjahyllyssä? Hyviä vihjeitä kaivataan.

Kenkälaatikossa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Toni - 03.04.2014 klo 14:04:42
Liuskat muovitaskuihin, muovitaskut mappiin ja mappi hyllyyn.

Muovitaskuista on itsellä vain huonoja kokemuksia. Toisissa ovat myrkyt syöneet kansista värit ja toiset ovat vuosien mittaan liimautuneet niin pahasti kiinni lehtiin, että ne on saanut irti vain repimällä lehdet riekaleiksi. Mutta ehkäpä tuollakin saralla on tapahtunut kehitystä ja jostain löytyy jo toimiviakin versioita. Silti ei oikein uskaltaisi riskeerata.

Sopivan kokoinen ja mallinen kenkälaatikko saattaisi kyllä toimia... Voi tosin kenkäkauppias ihmetellä, kun ostostaan valitessa kiinnittää enemmän huomiota laatikon muotoon kuin itse kenkiin...

Mutta joo, joku sopiva laatikkozydeemi vois pelittää.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 03.04.2014 klo 14:19:48
Minä olen kiertänyt kauppoja etsien Kalkkaroille sopivia säilytyslaatikoita, mutta en ole löytänyt. Pitäisi varmaan teettää... ehkä tilaajalahjaksi jonain vuonna?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 03.04.2014 klo 14:43:23
Oon ajatellu itte väsätä jonkun lodjun näille, kun jonkun verran olen jonkunlaista kirjansidontaakin tehny. Mut en oo saanu aikaiseksi ja Kalkkaroiden pino senkun kasvaa.

Timo
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Korsto-Mikko - 03.04.2014 klo 14:53:35
Itse ostin Ikeasta tuollaisen setin. Noista isoin on kuin tehty Kalkkaroille. Ja mahtuu varmaan varmaan viiden vuoden Kalkkarot tuohon... :)

http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/30219361/
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: echramath - 03.04.2014 klo 14:58:54
Minulla on niitä jäätelötuuttilaatikosta leikatussa avolaatikossa, joka sattui olemaan lehden levyinen. Näkyvät siitä sitten muutaman sentin yläreunastaan niin näkee mistä on kyse.

Ehkä niille voisi askarrella jonkinlaisen lännenteemaisen puulaatikon, jos olisi jonkinlainen verstas käytettävissä...
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Kyty - 13.04.2014 klo 21:30:14
KTL:n sivuilla on muistutus (http://www.karileppanencomics.fi/finnish%20critic%203.htm) siitä mistä Kalkkaron aiemmissa arvosteluissa on ollut kyse.

Lainaus
Hiltusen Kalkkarokuvissa on hieman kiireen aikaansaama vaikutelma ja voi olla, että piirtäjä tekee originaalit melko suurena, jolloin ihmisruumiin suhteet saattavat kärsiä, mikä lienee aika yleistä. – – Pahin piirrosvirhe tässä stripissä koskee viimeisessä kuvassa olevan naisen anatomiaa.

Lainaus
Ja muutenkin, ei pidä luuleman, että en kuitenkaan arvostaisi Hiltusen panosta kotimaisen sarjakuvan kentällä, koska hän on paljonkin itseni kaltainen dinosaurus tehdessään uutterasti toiminnallista luonnonmukaista sarjakuvaa perinteiseen tyyliin. Ehkä en ole kovinkaan lojaali viitsiessäni arvostella hänen työnjälkeään juuri siitä syystä, mutta kun sitä lähtee arvostelulinjalle niin siihen on tosissaan paneuduttava. Ja koska virheitä löytyy, ne on hyväksyttävä ja jos joku ottaa nokkinsa näistä arvosteluistani, jotka koskevat piirroksen tasoa, voi olettaa, etteivät he omaa arvostelukyvyttömyyttään edes huomaa niitä vaan vain touhottavat eteenpäin sarjakuvien suhteen.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Dwight - 14.04.2014 klo 12:55:48
PE-muovitaskussa ( muutama centti per ) taustapahviin teipattuna ; 2 per levy .
Sopivia laatikoita löytyy kun hiukan hakee .

D
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 06.05.2014 klo 16:14:08
No jokos pian? Siis viime kuun Kalkkaro tulee?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 06.05.2014 klo 17:32:16
Tällä viikolla. Ja seuraava numero kolmen viikon päästä, SILLOIN on vihdoin aikataulu reilassa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 06.05.2014 klo 22:32:57
Hienoa! Kiitos Petteri!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: mkivimaki - 20.05.2014 klo 13:02:22
Minä olen kiertänyt kauppoja etsien Kalkkaroille sopivia säilytyslaatikoita, mutta en ole löytänyt. Pitäisi varmaan teettää... ehkä tilaajalahjaksi jonain vuonna?

Tällaisen joskus toisessa ketjussa laitoin.
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,151.msg378877.html#msg378877
Vähän vaivaa joutuu näkemään, mutta ovat ihan kivan näköisiä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 28.05.2014 klo 13:50:10
Kalkkaron kolmannen vuosikerran ensimmäinen numero on lähtenyt tilaajille!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: mkivimaki - 28.05.2014 klo 15:05:28
Mahtavaa!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 28.05.2014 klo 15:37:31
Hienoa! Kerrankin kävi niin etten ehtinyt kyselemään  ;)
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 23.06.2014 klo 21:37:30
Joko uus Kalkkaro on postissa?  ;) Ja terviisiä Petterille!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 04.07.2014 klo 13:48:43
Ensi viikon alussa tulee uusi Kalkkaro.
Otsikko: O : Kalkkarot 1 - 4
Kirjoitti: Dwight - 06.07.2014 klo 15:20:16
Toimeksiannosta kyselen :

Kukapa myisi Kalkkarot 1 , 2 , 3 ,4 .
Kuntovaatimus mintti.

Ostaja tarjoaa 6 e / kpl.

D
Otsikko: Vs: O : Kalkkarot 1 - 4
Kirjoitti: Antti Peltola - 06.07.2014 klo 17:07:14
Kukapa myisi Kalkkarot 1, 2, 3, 4.

Vaikka Turun sarjakuvakauppa (http://www.sarjakuvakauppa.fi/catalogsearch/result/index/?mode=list&q=Kalkkaro).
Otsikko: Vs: O : Kalkkarot 1 - 4
Kirjoitti: Dwight - 10.07.2014 klo 07:06:42
Toimeksiantaja hoitaa asiaa itse Turun kanssa .

Ostotarjous noista numeroista 1 , 2 , 3 ja 4 on voimassa edelleen.

D
Otsikko: Vs: O : Kalkkarot 1 - 4
Kirjoitti: Dwight - 15.07.2014 klo 22:01:21
Peli kovenee mutta ei housuissa.

Ostotarjous :

Kalkkaro 1  8 euroa kpl .

Kalkkarot 2, 3 ja 4   6 euroa kappale.

Kuntovaatimus lukematonta vastaava.

D
Otsikko: Vs: O : Kalkkarot 1 - 4
Kirjoitti: Miqz - 15.07.2014 klo 22:03:51
Peli kovenee mutta ei housuissa.

Ostotarjous :

Kalkkaro 1  8 euroa kpl .

Kalkkarot 2, 3 ja 4   6 euroa kappale.

Kuntovaatimus lukematonta vastaava.

D

http://www.sarjakuvakauppa.fi/kalkkaro-01-06.html
Otsikko: Vs: O : Kalkkarot 1 - 4
Kirjoitti: Dwight - 21.07.2014 klo 22:21:03
Kuten ihan tuossa vieressä sanoin : Toimeksiantaja hoitaa itse asiaa Turun kanssa.

Minä haen noita kappaleita siviilisektorilta .
D
Otsikko: Vs: O : Kalkkarot 1 - 4
Kirjoitti: Miqz - 21.07.2014 klo 23:00:38
Kuten ihan tuossa vieressä sanoin : Toimeksiantaja hoitaa itse asiaa Turun kanssa.

Minä haen noita kappaleita siviilisektorilta .
D

Ihan miten vaan, joku voi nyt tienata rahaa ostamalla Turusta ja myymällä Dwightille. Montako otat kutakin numeroa?
Otsikko: Vs: O : Kalkkarot 1 - 4
Kirjoitti: Kreegah Bundolo - 21.07.2014 klo 23:03:43
Tyypit yrittää ostaa kaikki kappaleet markkinoilta. Kannattaako pantata niin kauan että kappalehinta on 10 euroa? Voisin sillä hinnalla myydä.
Otsikko: Vs: O : Kalkkarot 1 - 4
Kirjoitti: Dwight - 22.07.2014 klo 08:24:28
Ei todellakaan olla KAIKKIA yrittämässä eikä kymmeniä / satoja ostamassa ; muutamia settejä numeroita 1 - 4 lisää tämän kautta on haussa .
Eikä hinta enää nouse .

Toimeksiantajalla on aikomus hankkia noita 1 - 6 nroita riittävä setti.
On vankasti vakuuttunut niiden nousevan lähes samaan kastiin Tex Willerin 1 vsk kanssa .

D

PS : Älkää päästäkö Salaliitto-Sammakkoa irti  ;D  

PPS : Miqz ...tarkistan montako halutaan ja ilmoitan iltapäivällä .
Otsikko: Vs: O : Kalkkarot 1 - 4
Kirjoitti: Dwight - 22.07.2014 klo 11:41:26
Miqz , jos sinulla todella on noita numeroita 1, 2 , 3 ja 4 , niin otetaan ykköstä 5 kappaletta ja 2,3 ja 4 kolme kappaletta jokaista.

Ja kuntovaatimus mintti.

D
Otsikko: Vs: O : Kalkkarot 1 - 4
Kirjoitti: Miqz - 22.07.2014 klo 12:41:37
Miqz , jos sinulla todella on noita numeroita 1, 2 , 3 ja 4 , niin otetaan ykköstä 5 kappaletta ja 2,3 ja 4 kolme kappaletta jokaista.

Ja kuntovaatimus mintti.

D

Ei mulla ole enkä jaksa noin pieniä määriä alkaa diilaamaan Stadin myyjiltä. Ei pääse tuntipalkoille. Omat on kertaalleen luetut mutta säilyttelen ne itsellä, vaikka en uskokaan Texien kaltaiseen arvonnousuun.
Otsikko: Vs: O : Kalkkarot 1 - 4
Kirjoitti: Dwight - 22.07.2014 klo 15:06:32
Ok , selvä.

Kertoistko ystävällisesti kenellä stadin myyjillä on noita ???

D
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Luffymcankka - 28.07.2014 klo 21:17:44
Viimeisimmässä numerossa pisti eniten silmään, ettei kannessa enään näy hintaa. Muuten oli hyvää jatkoa yhdelle parhaista Kalkkaro-tarinoista. Pidin erityisesti viimeisimmän tarinan alusta, jossa yritetään selviytyä autiomaassa rosvot perässä.

Niille jotka ovat sanomalehdistä tätä sarjaa lukeneet: Kuinka monta tarinaa suunnilleen on tämän nykyisen stoorin jälkeen julkaistu?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 31.07.2014 klo 19:59:18
Hannun vakiokysymys: Koska kopsahtaa Kalkkaro kotiini?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 31.07.2014 klo 22:53:49
Hannun vakiokysymys: Koska kopsahtaa Kalkkaro kotiini?

Pikemmin kuin aavistatkaan!

Hinnan puuttuminen edellisestä (ja tulevasta) numerosta ei muuten ollut tarkoituksellista, se livahti silmien ohi niin taittajalta kuin kustantajaltakin.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: sarja - 01.08.2014 klo 00:42:07
 Kävin tällä viikolla  kirjastossa selaamassa Aamulehteä ja huomasin, että  Kalkkaroa ei ole enää Aamulehdessä. Olin hämmästynyt, mihin Kalkkaro hävisi?  Vähän sama tunnelma, kun 70-luvulla  Salon Seudun Sanomissa, josta poistettiin Sam Leffin ja Alden Mac Willamsonin tekemä Davy Jones.
Olin tottunut siihen, että äiti luki minulle Davy Jonesia silloin, kun en vielä osannut lukea. Davy ja Marco joutuivat mitä ihmeellisempiin seikkailuihin.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 01.08.2014 klo 11:40:22
No niin, tänäänhän se tuli. Kiitoksia!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: jukkahoo - 01.08.2014 klo 13:05:12
Uusin Kalkkaro maistui todella hyvin. Toiselle koiristamme. Elämän jälkiä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 02.09.2014 klo 17:57:49
Jokos viime kuun Kalkkaro pian ilmestyy?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Gothicus - 03.09.2014 klo 08:27:14
Ehkä näitä ilmestymisiä voisi tiedustella Petteriltä yksityisviestilläkin?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 03.09.2014 klo 09:08:48
Varmaan voisi, jos se häiritsee. Olettaisin kuitenkin että asia kiinnostaa muitakin tilaajia/lukijoita kuin vain minua.

Kuulin juuri ystävältäni, että tänään oli tullut uusi Kalkkaro. Hienoa!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Kahkonen - 03.09.2014 klo 15:40:49
Tänään tosiaan ilahdutti Kalkkaro kotiovella. Minusta Hannu ei ole liian aikaisin kysellyt lehtien perään.
Otsikko: Vs: O : Kalkkarot 1 - 4
Kirjoitti: Thani Barbaari - 04.09.2014 klo 12:24:26
Jos jollain on myydä kymmenen kappaletta Kalkkaro numeroa 1 kymmenen kappaletta  niin olen valmis maksamaan niistä 10 euroa kappale eli 100 euroa tuosta koko satsista! Kuntovaatimus sama kuin lukematon eli mintti!
Otsikko: Vs: O : Kalkkarot 1 - 4
Kirjoitti: Lurker - 04.09.2014 klo 12:41:42
Taidan itsekin sijoittaa kaikki säästöni Kalkkaroihin ja Ken Parkereihin...! Arvonnousu on parempaa kuin missään muissa "osakkeissa".
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 07.09.2014 klo 18:27:16
Ookoo, Gothicuksen ja exi_bel:in viestien perusteella lopetan turhat utelut Kalkkaron ilmestymisistä.

Edit: Valitettavasti Petterin postilaatikko oli täynnä, joten en voinut lähettää hänelle tätä viestiä:

Hei Petteri!

Olen pahoillani, jos Kvaakissa esittämäni utelut Kalkkaron ilmestymisestä ovat häirinneet. Yleisön pyynnöstä pidättäydyn niistä jatkossa. Syy siihen, miksi olen näitä tivannut, on yksinkertainen: olen vain aina niin intoa piukassa uutta Kalkkaroa odotellut.

Ystävällisin terveisin,

Hannu
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Lurker - 07.09.2014 klo 19:05:18
20-vuotistaiteilijajuhliaan viettänyt Hiltunen ei näyttänyt sarjisfestareilla ollenkaan stressaantuneelta (https://twitter.com/KvaakFi/status/508613705123524610)... kertoi nyt keskittyvänsä hetkeksi taas Kalkkaroon.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 10.11.2014 klo 20:44:34
http://www.hs.fi/tyoelama/a1415332101371
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: sterle - 13.11.2014 klo 15:00:32
Kalkkaro-liuskalehti #30 tuli postissa tänään, mutta onkohan nyt sattunut moka? Edellinen lehti päättyi strippiin 1579 ja tämä uusi alkaa stripistä 1612. Välissä on selvästi tapahtunut jotain.

Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 13.11.2014 klo 15:08:39
Aargh! Painossa on mokailtu. Kalkkaroa painetaan pari numeroa kerrallaan, näyttäisi olevan numerossa 31 numeron 30 sisältö ja toisinpäin.

Voe helevetti. Juttelen painon kanssa ja palaan asiaan.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Luffymcankka - 13.11.2014 klo 20:05:39
En muistanut tarkalleen viime numeron tapahtumia. Onneksi kämppikseni oli tarkkanäköisempi ja huomasi, että nyt välistä puuttuu jotain.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: EetuT - 13.11.2014 klo 21:16:23
Kannattaisiko laittaa liuskat 30 ja 31 samaan syssyyn ulos ja oheen selvitys sisältöjen nurinkurisuudesta?  Pienimmät taloudelliset haitat ja lukijat saisivat silti lukea tarinajatkumon.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 13.11.2014 klo 22:29:15
Kannattaisiko laittaa liuskat 30 ja 31 samaan syssyyn ulos ja oheen selvitys sisältöjen nurinkurisuudesta?  Pienimmät taloudelliset haitat ja lukijat saisivat silti lukea tarinajatkumon.

Joo, tämäntyyppiseen ratkaisuun olen itsekin päätymässä. Jos pistää painon tekemään uusiksi, niin ollaan pian joulukuussa ennenkuin lokakuun numero on lukijoilla. Mietin myös palkata partiolaisia avaamaan niitit ja vaihtamaan kannet käsipelillä, mutta niittien paikka vaihtelee hieman lehdittäin, testasin...

Eli todennäköisesti tilaajat saavat jo ensi viikolla seuraavan Kalkkaron, joka pitää sitten lukea ennen tätä edellistä.

Virhe on näemmä tapahtunut sitomossa, tarkistin painon lähettämät vedokset ja niissä kannet ja sisältö vastasivat vielä toisiaan.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Antti Peltola - 14.11.2014 klo 01:05:39
Jos korjatut versiot saa muiden piikkiin niin kai sellaiset kannattaa silloin ottaa. Tilaajille paremmat liuskat voisi sitten pistää tulemaan jonkun myöhäisemmän numeron mukana.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: EetuT - 14.11.2014 klo 02:12:03
Onko korjattujen versioiden teettäminen  tarpeellista?  Vaikka  painatuksen saisi painon piikkiin, niin  kyllähän tuo toisi lisäkuluja. Miten jälleenmyyjiä kohdeltaisiin, saisivatko he veloituksetta vastaavat määrät viallisia ja ehjiä kappaleita? Lähtisin kyllä Petterinä neuvottelemaan tämän kömmähdyksen takia esim. -50% alennusta numeroiden 32 ja 33 painokustannuksista ja laittaisin nämä numerot menemään tälläisenään.

Uskoisin, että Kalkkaron tilaajat ja ostajat ymmärtävät, jos  uusia lehtiä ei tehdä näistä kahdesta numerosta. Varsinkin jos lisäkulu niiden tekemisestä/toimittamisesta olisi niin suuri, että  se vaikuttaisi tavalla tai toisella tulevien numeroiden ilmestymiseen.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 15.11.2014 klo 02:52:30
Olen exi_bel:in kanssa tismalleen samaa mieltä, että Petteri, Lempo kustantamoineen, tekee uraa uurtavaa työtä julkaisemalla Kalkkaroa liuskalehti -muodossa. Muistaakseni tästä olen aiemminkin maininnut ja myös kirjoittamassani arvostelussa http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=1934
tämän myös toin esiin.

Tuosta sattuneesta sekaannuksesta olen tismalleen samaa mieltä Eetun kanssa, eli ei mitään syytä lähteä tekemään mitään korjauksia. Petterin lupaus, että ensi viikolla tilaajille toimitetaan se välistä jäänyt numero on varmaan aivan riittävä toimenpide (vaikka sitten lehtien numerointi menikin tällä kohtaa sekaisin). Eipä tuo ainakaan minua haittaa.

Mutta se mikä minua hieman haittaa, on se että lehtien ilmestymisajankohdista ei informoida riittävästi. Lehden takakannessa todetaan, että Kalkkaro ilmestyy joka kuukausi. Aloitin tilauksen heti ensimmäisestä numerosta, ja aluksi lehdet ilmestyivät aina kuukauden lopussa. Tästä on sittemmin hieman luistettu, ja olen sitten laittanut tänne kvaakiin kyselyä, että koskas se viime kuun numero ilmestyy? Mikä ärsytti ainakin paria kvaakin jäsentä.

Näkisin kuitenkin Kalkkaron tilaajana - ja siten toiminnan rahoittajana - että minulla on täysi oikeus tätä kysyä. Jos kerran sopimus /lupaus on että Kalkkaro ilmestyy kerran kuukaudessa, niin silloin sen pitää ilmestyä kerran kuukaudessa. Exi-bell ivallisesti totesi että marraskuun numero tuli jo etuajassa; samalla tietoisesti jättäen huomiotta että lokakuun numero on edelleen tulematta!

Tärkeintä on, että Kalkkaro ilmestyy, ja tekee sitä jatkossakin. Mutta toivomus Petterille (tästä puhuttiin puhelimessakin): informoi netissä (esim. Kvaakissa) tulevista numeroista ja niiden ilmestymisajankohdista. Näin minun ei tarvitse sitä erikseen kysellä (ja siten ärsyttää muita keskustelijoita). Uskon, että me kaikki tilaajat/lukijat/ suhtaudumme ymmärryksellä mahdollisiin viivästyksiin sekä myös tällaisiin sekaannuksiin, mitä nyt sattui.

Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 15.11.2014 klo 21:30:43
Jep. Tilaa lehti vuodeksi, saat sen parin-kolmen vuoden sisällä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 16.11.2014 klo 15:38:36
Ja minä taas hätähousu, joka haluaa kaikki heti ja nyt. Mieltäni rauhoittaisi, jos saisin tiedon, että Kalkkaro ei tulekaan silloin kun olin odottanut, vaan viikon päästä. Kyse ei ole luottamuspulasta Petteriä kohtaan, onhan esim. Itellakin voinut sählätä (erittäin tdn). Mutta en näe mitään estettä sille, etteikö ilmestymisajankohdista voisi etukäteen infota!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: samsoni - 16.11.2014 klo 16:01:11
Yksi keino olisi tietenkin painattaa painoksen verran pieniä "30" ja "31" tarroja, joilla lukijat voisivat nuo virhepainamat kannesta tuunata piiloon.

Ne partiolaisethan (varmaan yksikin riittäisi) voisivat vaikka leikellä tarrat irti isommista arkeista.

Partiolaisia löytää tavallisesti suojateiden lähistöltä, avustettavia vanhuksia odotellen.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 18.11.2014 klo 12:58:23
Kirjapaino halusi painaa lehdet uudestaan, koska virhe oli täysin heidän. Pisteet heille suoraselkäisyydestä!

Lupasivat uuden painoksen Suomeen ensi viikolla. Lähetän silloin tilaajille sekä seuraavan numeron että edellisen numeron korjatun version. Sillä viallisella voitte heittää vesilintua. Tai laittaa patjan alla kasvamaan korkoa, joskaan sarjakuvien virhepainoksilla ei taida about koskaan olla ollut keräilyarvoa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: mkivimaki - 18.11.2014 klo 15:59:38
Kirjapaino halusi painaa lehdet uudestaan, koska virhe oli täysin heidän. Pisteet heille suoraselkäisyydestä!

Lupasivat uuden painoksen Suomeen ensi viikolla. Lähetän silloin tilaajille sekä seuraavan numeron että edellisen numeron korjatun version. Sillä viallisella voitte heittää vesilintua. Tai laittaa patjan alla kasvamaan korkoa, joskaan sarjakuvien virhepainoksilla ei taida about koskaan olla ollut keräilyarvoa.
Minä en ainakaan raaski heittää pois, vaikka se ns. "viallinen" olisikin, eikä sen arvo siitä nousisi. Onpahan mukava lisä kokoelmaan :)
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 18.11.2014 klo 16:37:01
Hieno homma että saadaan asiat kuntoon näin nopeasti. Niin kuin mkivimaki, en minäkään raaski vesilintuja heitellä Aina hyllyssä on tilaa yhdelle Kalkkarolle.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 26.11.2014 klo 15:35:51
Ei mennyt uusintapainoksenkaan kanssa ihan niinkuin luvattu: piti olla eilen perillä mutta onkin vasta ensi viikon maanantaina. Eli ensi viikkoon menee ennenkuin korjatut versiot ovat tilaajilla ja jälleenmyyjillä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 27.11.2014 klo 09:47:12
Ok, kiitos tiedosta!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Antti Peltola - 28.11.2014 klo 23:56:46
Liuskat ovat niin pieniä että eivät sovellu isompien sarjakuvien kanssa säilytettäväksi. Eli paras paikka niille on kansiotasku. Kahtia jaettuja A4-taskuja löytyy helposti, mutta silloin menee tilaa hukkaan kun A4-kokoon mahtuu sopivasti 3 liuskaa päällekkäin. Kolmeen osaan jaettuja taskuja löytyy myös. Kysymys kuuluukin että onko joku ostanut jo vastaavia jostain kaupasta, mahdollisesti halvemmalla? Vajaa euron kappalehinta on aika raaka kun muita taskumalleja saa kymmenesosalla.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: ernotam - 29.11.2014 klo 00:16:24
Kysymys kuuluukin että onko joku ostanut jo vastaavia jostain kaupasta, mahdollisesti halvemmalla? Vajaa euron kappalehinta on aika raaka kun muita taskumalleja saa kymmenesosalla.

Onko vertailemissasi tuotteissa sama muovilaatu? Arkistokelpoisesta muovista tehdyt sivut on kyllä aina aika paljon kalliimpia... Tampereeen Raha-Apaja teettää 3-osasia sivuja itse, hintaluokka muistaakseni n. 15 e / 20 kpl tjsp? Sieltä voi sitten halutessaan kysyä lisää...
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Antti Peltola - 29.11.2014 klo 02:51:38
Arkistokelpoinen yksiosainen Esselte 5,9 euroa / sata kappaletta. Neliosainen 4,5 / 25 kpl.

Eli löytyykö lähempänä tuota hintaluokkaa tai edes siihen suuntaan?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: ernotam - 29.11.2014 klo 11:14:22
Arkistokelpoinen yksiosainen Esselte 5,9 euroa / sata kappaletta. Neliosainen 4,5 / 25 kpl.

Eli löytyykö lähempänä tuota hintaluokkaa tai edes siihen suuntaan?
Mikähän noin ison eron selittäisi...muovin paksuus?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 03.12.2014 klo 15:44:48
Kalkkarot saapuivat eilen. Laitan joulupukin toivomuslistalle, että jakson päätösosa saataisiin luettavaksi joulun tietämillä!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 21.12.2014 klo 20:28:57
Laitan joulupukin toivomuslistalle, että jakson päätösosa saataisiin luettavaksi joulun tietämillä!

Tietämillä kyllä, mutta ei harmi kyllä ennen joulua. Tilaajalahjat ovat odotelleet jo jonkin aikaa mutta joulukuun numero ei ehtinyt painosta vielä tällä viikolla.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 30.12.2014 klo 23:28:05
Kiitos tiedosta Petteri! Ehkäpä vuodenvaihteen tienoilla saamme uuden Kalkkaron?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 31.12.2014 klo 11:16:25
Vuoden viimeinen Kalkkaro tilaajalahjoineen on postin armoilla, saapunee tilaajille tänään tai perjantaina tai maanantaina.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Toni - 31.12.2014 klo 13:13:15
Vuoden viimeinen Kalkkaro tilaajalahjoineen on postin armoilla, saapunee tilaajille tänään tai perjantaina tai maanantaina.

Tänään kolisi, thänx!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 31.12.2014 klo 21:45:45
Oon kade! Meidän postilootaan tuli vain mainoksia! No, ehkä perjantai on toivoa täynnä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Curtvile - 02.01.2015 klo 15:04:19
Viime vuonna tuli Kalkkaro-spessu 20B jota ei myydä vaan tuli tilaajille.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Luffymcankka - 07.01.2015 klo 12:16:15
Tännekkin tuli puolikas Kalkkaro ja puolikas hömppää ja ruttunen juliste.
Notta ruttunen juliste... Onneksi oma laatikkoni oli sen verran tyhjä, kun tuo saapui, että juliste oli mint-kunnossa ja koristaa nyt seinääni. Tuota kuvaa olisi varmaan käytetty kolmannen Kalkkaro-albumin kantena, jos liuskalehtien sijaan olisi jatkettu albumien julkaisua.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 07.01.2015 klo 12:46:48
Tilaajalahjoista tuo spesiaaliliuska oli mieluinen, semmoisia ottaisin lisää. Kangasmerkille ja julisteelle en löydä mitään käyttöä; ensimmäisen olen jo varmaan hukannut, mutta julisteen voin viedä ensi viikolla SS Libriconiin (jos Eetu sen huolii); käyköön sen sitä halajava sieltä noutamassa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 07.01.2015 klo 16:39:18
Tuota kuvaa olisi varmaan käytetty kolmannen Kalkkaro-albumin kantena, jos liuskalehtien sijaan olisi jatkettu albumien julkaisua.

Petri maalasi sen nimenomaan Kalkkaron tilaajalahjaksi viime vuoden lopulla. Toki on mahdollista ja todennäköistä, että jos tarina olisi tullut albumimuodossa, olisi kansikuva ollut samanhenkinen.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: echramath - 21.02.2015 klo 17:30:11
Mainittakoon vähintäänkin liuskalehtien tulevaisuuteen liittyen täälläkin, että Kaleva oli siirtyessään tabloidiin (noin viikko sitten) myöskin tiputtanut Kalkkaron sarjakuvasivuiltaan. Lukijapalautteen vuoksi päätös kuitenkin pyörrettiin tämän päivän numeroon.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 21.02.2015 klo 18:04:13
Koko sarja oli siis loppumassa Kalevan päätöksen myötä, se oli viimeinen lehti joka Kalkkaroa julkaisi. Mutta ihmeiden aika ei ole ohi: ihmiset ottivat kantaa, lehti pyörsi päätöksensä ja sarja jatkuu edelleen.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 21.02.2015 klo 18:39:26
Montakos sanomalehteä sitä strippiä parhaimmillaan julkaisi?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 26.02.2015 klo 21:18:53
Jokohan pian voipi ootella uutta kalkkaroa? Infoaminen ilmestymisistä = 0 ?
Ei luulisi paljoa vaativan, Petteri.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 27.02.2015 klo 12:05:44
Voi hyvänen aika, Hannu. Kalkkaro on painossa, ensi viikolla ehtinee tilaajille.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 01.03.2015 klo 20:53:28
exi_bel: oisko se nyt niin kamalaa, jos jossain (esim. täällä kvaakissa tai Lempo-kustannuksen sivuilla) tulevista/tuloillaan olevista Kalkkaroista jotain kerrottaisiin?

Olen ollut Kalkkaron tilaaja aina alkumetreistä lähtien, ja ainakin aluksi tottunut siihen että kuun loppuun mennessä ilmestyy uusi numero. Kärsimättömästi aina odottelen, kun sen saaminen on kivaa. Kun sitten ei kuulukaan, niin kait minulla on oikeus kysyä että koska tulee?

Oikeasti ajattelen niin, ettei tuo niin iso asia olisi kustantajalta olisi asiasta tiedottaa. Näin olen ymmärtänyt, että materiaalia liuskoihin on jo valmiina, niin ettei viivästymiset siitä johdu. Oletko Petteri miettinyt sitä vaihtoehtoa, että koko vuoden (tai yhden seikkailun) liuskat painatettaisiin kaikki samalla kertaa, niin jakeluun ei tulisi mitään viiveitä? Tulisi varmaan halvemmaksi kuin numero kerrallaan. 
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 02.03.2015 klo 23:19:53
Oletko Petteri miettinyt sitä vaihtoehtoa, että koko vuoden (tai yhden seikkailun) liuskat painatettaisiin kaikki samalla kertaa, niin jakeluun ei tulisi mitään viiveitä? Tulisi varmaan halvemmaksi kuin numero kerrallaan. 

Mikä ettei, jos olisi rahaa. Köyhä yhdenmiehenkustantamo joutuu etenemään pari numeroa kerrallaan.

Pahoitteluni Hannulle, jälleen kerran, menneistä ja myöskin tulevista mielipahoista Kalkkaron ilmestymiseen liittyen. Luultavasti pieniä myöhästymisiä tulee jatkossakin, ja sen kanssa on vain elettävä. Pyöritän kolmea firmaa, joista kustantamo on se joka tuottaa vähiten jos ollenkaan. Näin ollen on pakko välillä (usein) priorisoida muita töitä sen edelle. Ja vaikka joku yksittäinen asia (kuten Kvaakkiin kirjoittelu) saattaa ulkopuolisesta vaikuttaa pikkujutulta ja helpolta muistaa, niin se ei välttämättä ole sitä silloin kun niitä pikkujuttuja on sata päällekkäin.

Se selittelyistä. Numero 34 ehtii siis tilaajille tällä viikolla ja seuraava taas kuun lopussa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 02.03.2015 klo 23:34:37
No joo, kaikki minun kirjoitteluni kertoo vaan siitä, kuinka malttamattomasti aina uutta Kalkkaroa odottelen. Hienoa että Petteri Kalkkaroa julkaiset! Mutta enpä usko, että kukaan pahakseen panisi pikku viesteistä silloin tällöin: "Kalkkaro painossa. Postissa ensi viikolla".

Alituisessa kiireessä ja hässäkässä tässä vissiin kaikki elellään; sempä takia kaikki pitäis aina saada nyt ja heti.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 05.03.2015 klo 21:50:44
Jihuu! Uusi Kalkkaro tuli!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Luffymcankka - 10.03.2015 klo 17:53:02
Tuli vai? Noh, maksoin tilaukseni viime viikolla, joten varmaan se kolahtaa tällä viikolla laatikkoon.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Luffymcankka - 04.05.2015 klo 14:00:01
Yllätyin hieman, kun "Keltainen metalli" loppui jo uusimmassa numerossa. Muistin että tämä olisi ollut vasta kolmas osa, mutta lehteä selaamalla huomasin, että se olikin neljäs. Lehden lopussa ollut listaus kaikista tähän mennessä ilmestyneestä yhdestätoista tarinasta oli hieno.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 04.05.2015 klo 20:07:39
Tänään tuli minullekin! Sehän oli nro 36, eli liuskakalkkarolla tuli tasan 3 vuotta täyteen. Onnittelut!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 30.06.2015 klo 18:25:50
Kesäkuun numero myöhästyy selvästi heinäkuun puolelle, mutta heinäkuun numero tulee jo aikataulussa. Syynä on tarve kustannuksien karsintaan, mikä tarkoittaa yhä useamman numeron painattamista yhtäaikaa. Kestää hieman kauemmin saada tuplamäärä lehtiä painokuntoon.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Korsto-Mikko - 30.06.2015 klo 18:30:40
Kiitoksia tiedosta ja hienosta lehdestä :)
Onkohan muuten alusta asti Kalkkaroa tilanneille lähtenyt jo lasku ensi vuodesta? Olenko siis epähuomiossa kadottanut oman laskuni vai onko se vasta tuloillaan? :)
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 30.06.2015 klo 18:52:11
Onkohan muuten alusta asti Kalkkaroa tilanneille lähtenyt jo lasku ensi vuodesta? Olenko siis epähuomiossa kadottanut oman laskuni vai onko se vasta tuloillaan? :)

Pitäisi olla tullut niille, joiden tilaus on päättynyt. Laitan sulle sähköpostia!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 31.07.2015 klo 23:18:40
Kesä- ja heinäkuun Kalkkarot tuli tänään, jippii!
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: echramath - 01.08.2015 klo 16:00:22
Nyt on kyllä tiivis meininki, sarjakuva täyttää kaikki sivut kantta lukuunottamatta.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Luffymcankka - 04.08.2015 klo 22:32:21
Tykkäsin että sarjakuvat täyttivät lehtien tilan kokonaan. Tää on kyllä kolmen suosikkitarinani joukossa, kaksi muuta suosikkiolivat se voodoo-tarina ja selviytyminen autiomaassa vangitun rikollisen kanssa. Pidän tällaisista "kadonnut henkilö"-tarinoista, joissa etsitään pikkuhiljaa johtolankoja roistojen samalla uhkaillessa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 02.11.2015 klo 22:18:50
?
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Petteri Oja - 02.11.2015 klo 23:16:44
Sorry, lokakuun numero on taas myöhässä. Luultavimmatusti tämän kuun loppupuolella tulee kaksi numeroa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Hannu - 03.11.2015 klo 21:19:45
Kiitos tiedosta Petteri! Voisit kyllä vähän aiemminkin infota. Ei niin että sinuun tässä epäluulot kohdistuisi, vaan kun Kallkkaroa ei ole postiloorassa, niin alkaa miettimään että mihin se on joutunut. Posti hukannut, naapuri vienyt, koira syönyt, mitä? Ei tuo haittaa, vaikka myöhässä tulee, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. MUTTA TILAAJANA HALUAN TIETÄÄ KOSKA TULEE! Veikkaisin, että suurimmalle osalle tilaajista tieto viivästymistä kulkee ihan hyvin Kvaakin kautta, ei siis liene kovin mahdoton pyyntö että vastaisuudessa laittaisit infoa postitusten myöhästymisistä. Edelleenkin: ei haittaa vaikka Kalkkaro tulee vähän tai paljon myöhässä, mutta se haittaa aika lailla jos et siitä ajoissa kerro.
 
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Gothicus - 04.11.2015 klo 17:19:26
KYLLÄ SEN SITTEN HUOMAA KUN TULEE. Ja jos tulemista joskus joutuukin vähän odottamaan, niin sitä mukavammalta tuntuu.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Petteri Oja - 19.11.2015 klo 18:55:43
KYLLÄ SEN SITTEN HUOMAA KUN TULEE. Ja jos tulemista joskus joutuukin vähän odottamaan, niin sitä mukavammalta tuntuu.

Sitä minäkin aina vaimolle sanon.

Kalkkarot ovat postin huomassa, lakkoilusta riippuu milloin ne päätyvät asiakkaille. Ehkä jo huomenna, ehkä myöhemmin.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 19.11.2015 klo 20:32:43
Postissa ollaan lakossa, siis ehkä viikon päästä (jos eivät ole hukanneet).
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Toni - 21.12.2015 klo 15:34:47
Hoplaa!

Ja tänään tipahti uusin Kalkkaro tilaajalahjojen kera, kiitos! Joulu on pelastettu hienoilla korteilla, jee!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 22.12.2015 klo 14:54:13
Jep, tosi mukava ylläri että Kalkkaro tuli jo nyt! Hienoa, joulu pelastettu!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 25.02.2016 klo 23:37:41
Kärsiikös sitä udella koska uusi Kalkkaro olis tulollansa? Ilman että Kar ja Zig, eiku Gothicus ja Exi_bel hyökkää kimppuun. :)
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Gothicus - 26.02.2016 klo 10:36:59
Uuuh...
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Petteri Oja - 26.02.2016 klo 16:34:00
Kunhan kuu on vaihtunut ja kojootti ulvonut kolmesti, ja aurinko laskenut preerialla yhtä monta kertaa kuin heimopäällikkö Malttamattomalla Hevosella on tiipiin seinällä valkoisen miehen päänahkoja.

Eli painossa ovat lehdet, otaksun että saapuvat Suomeen pian. Ehkä ensi viikolla. Siitä päivä niin ovat tilaajilla.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Secos-Bill - 26.02.2016 klo 17:46:29
Uuuh...
En nyt oikein ymmärrä tätä vihamielisyyttä ja kommentointia, että kyllä lehden huomaa sitten, kun se tulee. Kyse onkin siitä, että onko se lehti edes lähtenyt.
Perille saapumattomuuten voi olla useitakin syitä, mutta niitä ei kannata alkaa selvittelemään, ennen kuin tietää, että lehti on tosiaan lähtenyt. Muutenhan voi vaikka päätyä rähjäämään syyttä suotta postin väelle.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Curtvile - 27.02.2016 klo 13:24:13
En nyt oikein ymmärrä tätä vihamielisyyttä ja kommentointia, että kyllä lehden huomaa sitten, kun se tulee. Kyse onkin siitä, että onko se lehti edes lähtenyt.

Ei tarvitsekaan kun kyse ei ole vihamielisyydestä.
Jos tästä ketjusta ottaa pois yhden käyttäjän kyselyt koska lehti saapuu  ja muiden vastaukset niin ketju lyhenee noin puoleen.
Nytkin jauhetaan vain tästä, ei tarinoista, ei taiteesta jne.
Toisaalla kysellään mm. RW kustannuksen tuotteiden perään, mutta vähemmän aggressiivisella sävyllä.
Itse en ymmärrä Petteri Ojan kärsivällisyyttä aiheesta, mutta onkin leppoisa kaveri.

Syyttä suotta Postin väelle rähjääminen taas on paradoksi.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 27.02.2016 klo 18:22:37

Yhden käyttäjän = minun. Laskin omat kommenttini tähän ketjuun, niitä oli yhteensä 97; näistä 28 oli selkeästi uteluja milloin seuraava Kalkkaro ilmestyy. Kun kaikkiaan ketjussa on 427 viestiä ennen tätä, niin tuo on about 7 % kaikista viesteistä. Lisäksi 34ssä viestissä olin kommentoinut lekden ilmestymistä tyyliin: "Jee!Kalkkaro nro 3 saapui!" (18.7.2012) tai "Uusi Kalkkaro tuli tänään, siis viime hetkellä; mutta paermpi myöhään kuin ei milloinkaan. Mukava hetki tuli tällekin päivälle! Kiitos kuluneen vuoden liuskoista Petrille ja Petterille!" (28.12.2012). Jos nämä ja vastaavat kommentit poistettaisiin ketjusta, niin varmaan siinä neljännes viesteistä menisi; tekstimassana ehkä hieman yli 10%. Ei siis puolta, niinkuin Curtvile esittää.

Edelleen Curtvilen sanomasta on ymmärrettävissä että minun uteluni ovat olleet aggressiivisia. Tässä pari esimerkkiä laittamistani: "Pitääkö jo alkaa huhuilla uutta Kalkkaroa? Kuis kuis, tse tse, Kalkka-roo... Miss on miun Kalkkaroo-oo?" (28.3.2013); "Missä Kalkkaro? Tulis ny jo!" (27.6.2013). Vaan ehkä tämä keskustelunpätkä herätti Curtvilessä mielikuvan aggressiivisuudesta:

Kirjoitti: Hannu - 29.01.2014, klo 19:58:27
”Eipä tullut Kalkkaroa tänäänkään! Petteri, hei, herätys! Nyt kaivattaisiin jo vähän infoa; Kalkkaroa ei ole näkynyt kahteen kuukauteen, vaikka tilaajille on luvattu että ilmestyy kerran kuukaudessa. ”

Kirjoitti: Hannu - 30.01.2014, klo 19:21:10
”Eikä tullut tänäänkään (30.1.) Pitäisikö jo alkaa olla huolissaan?”

Kirjoitti: Petteri Oja - 31.01.2014, klo 01:40:41
”Pahoitteluni. Aina ei kaikki mene niinkuin toivoisi. Syyt Kalkkaroiden myöhästelyyn ovat niitä samoja, mitkä vaivaavat koko kustannusmaailmaa, eli taloudellisia. Yhden miehen firmassa ei oikein voi potkia ketään poiskaan, joten täytyy vain sinnitellä näin. Kalkkaron aikataulu saadaan toivoakseni oikaistua kevään aikana.”

Kirjoitti: Hannu - 31.01.2014, klo 14:40:53
”Pahoittelut myös toiseen suuntaan! Toivotaan että asiat järjestyvät; nyt kun kerroit, niin ymmärrystäkin löytyy paljon enemmän. Olen tuossa aiemmin kärttänyt kalkkaroita tulevaksi, toivottavasti en ole onnistunut mieltä pahoittamaan. Tärkeää on, että infoat - mahdollisimman paljon - meitä tilaajia ja lukijoita! Jos joka päivä käy postilaatikolla ja se on aina tyhjä - ts ei kalkkaroa - niin se alkaa pikku hiljaa ärsyttämään. Paras lääke tähän on se, että kerrot suoraan ja kaunistelematta, koska sitä seuraavaa lähetystä on lupa odottaa. Näin poistetaan ne päivittäiset pikku pettymykset. Ja jos tulee korjausliikkeitä, niin sitten taas niistä tietoa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.”

Ja vielä: yhdessä viestissä olin kirjoittanut: "Kiitos tiedosta Petteri! Voisit kyllä vähän aiemminkin infota. Ei niin että sinuun tässä epäluulot kohdistuisi, vaan kun Kallkkaroa ei ole postiloorassa, niin alkaa miettimään että mihin se on joutunut. Posti hukannut, naapuri vienyt, koira syönyt, mitä? Ei tuo haittaa, vaikka myöhässä tulee, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. MUTTA TILAAJANA HALUAN TIETÄÄ KOSKA TULEE! Veikkaisin, että suurimmalle osalle tilaajista tieto viivästymistä kulkee ihan hyvin Kvaakin kautta, ei siis liene kovin mahdoton pyyntö että vastaisuudessa laittaisit infoa postitusten myöhästymisistä. Edelleenkin: ei haittaa vaikka Kalkkaro tulee vähän tai paljon myöhässä, mutta se haittaa aika lailla jos et siitä ajoissa kerro." (3.1.2015).

Myönnän, että nuo isot kirjaimet eivät olisi olleet tarpeen. Mutta: kuka on eri mieltä tuon lausahduksen kanssa? Petteri? Curtvile? Uskaltaako joku väittää, ettei tilaajalla ole oikeutta tietää, milloin tilattu tuote tulee? No, Gothicuksella oli uskallusta:

"KYLLÄ SEN SITTEN HUOMAA KUN TULEE." (4.1.2015)
 
Summa summarum: Myönnän, että olen malttamattomuuksissani ollut turhan innokas saamaan uutta Kalkkaroa, ja uteluillani olen häirinnyt sekä lehden julkaisijaa että Kvaakin kanssakumppaneita. Olen kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että ostajalla/tilaajalla on oikeus tietää, mitä tilaukselle tapahtuu ja milloin tilattu tuote toimitetaan. Uskon että jokainen - mukaan lukien Curtvilen - olisi varsin tyytymätön saamaansa asiakaspalveluun, jos kysymyksiin tilatun tuotteen toimituksesta vastattaisiin, että "kyllä sä sitten sen näet kun se tulee". En missään nimessä kritisoi Petteri Ojaa ja Lempo-kustannusta viivästyksistä, vaan ainoastaan olen toivonut niistä tiedottamista. Se mihin on pettynyt, on parin Kvaakkilaisen omituisen jyrkkään suhtautumiseen.

Tämäkään viesti ei Kalkkaroon niin kiinteästi liity, että varmaan ylläpito harkitsee sen poistamista. 
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Lurker - 27.02.2016 klo 22:33:30
--
Tämäkään viesti ei Kalkkaroon niin kiinteästi liity, että varmaan ylläpito harkitsee sen poistamista. 

Ei missään nimessä poisteta! Näin tarkkaa oma-analyysiä ei tällä foorumilla ole ennen luettu. Opettavaista meille kaikille.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Janne - 28.02.2016 klo 00:33:15
Mielestäni on aivan erinomaisen hienoa, että Suomessa julkaistaan sarjakuvaa, jota aikuinen mies odottaa innokkaana kuin pikkulapsi karkkipäivää. Jos karkkipäivää ei tulekaan, niin raivohan siitä syntyy. Jos minulle esimerkiksi ei tulisi Tex Willeriä silloin, kun sitä odottelisin, niin olisi nahoissa pysyttelemistä. Ymmärrän siis Hannua täysin. Lisäksi Hannun perustelut olivat erinomaiset. Toki ymmärrän niitäkin, joita tällainen 'kärttäminen' ärsyttää. Minulle kuitenkin noista viesteistä tulee kasvoille hyväntahtoinen hymy.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Mosabacka - 28.02.2016 klo 09:18:43
Annetaanpa Hannun kysellä Kalkkaroansa ihan niin usein kuin parhaalta tuntuu. Ei se ole ainakaan minulta eikä varmaan muiltakaan pois  :D Jos viestit haitaksi kokee, voi ajatella niitä kohinana, jota tässä maailmassa muutenkin riittää. Aivot suodattavat kohinaa halutessaan tehokkaasti.

Onneksi Tex Willeristä on olemassa ilmestymisaikataulu. Itse käyn hakemassa silloin tällöin divareista nipun Kalkkaroita kyytiin.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Petteri Oja - 28.02.2016 klo 18:02:11
Nykyäänhän vain joka neljäs Kalkkaron numero on myöhästymisvaarassa, painokäytännöstä johtuen. Ilmeisesti Hannu aavisti että seuraava numero on juuri se neljäs, koska kyseli aikataulua hyvissä ajoin ennen kuun loppumista...

Painoskin on muuten puolet pienempi nykyään.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 28.02.2016 klo 20:10:54
Painoskin on muuten puolet pienempi nykyään.
Toivon ettei tämä missään nimessä viittaa liuska-Kalkkaron loppumiseen? Eihän?
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Petteri Oja - 29.02.2016 klo 00:32:30
Ei, kyllä se jatkuu.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 29.02.2016 klo 16:34:10
No hienoa! Minkäs perään minä muutoin huutelisin? :)
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Kahkonen - 01.03.2016 klo 08:41:39
Hienoa. Ja kiitos. Tässä on ollut kolme muuttoa reiluun vuoteen, ja aina on Kalkkaro luikerrellut perille.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: ernotam - 07.03.2016 klo 11:24:49
No hienoa! Minkäs perään minä muutoin huutelisin? :)

Hei Hannu! Postilaatikkoon kolahti just uus Kalkkaro!  :laugh:
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 07.03.2016 klo 11:55:09
Jippii! Kiitos tiedosta Erno! Tänään onkin ihmeen hyvä kotiin mennä taas...
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Korsto-Mikko - 07.03.2016 klo 16:25:34
Onkos kellään tietoa, kuinka monta lehteä tämä nykyinen tarina vielä jatkuu?  ???
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Petteri Oja - 07.03.2016 klo 17:09:52
Onkos kellään tietoa, kuinka monta lehteä tämä nykyinen tarina vielä jatkuu?  ???

Yön paholaiset loppuu numerossa 48.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 07.03.2016 klo 19:52:41
Siis kaks nummeroa vielä! Hienoa! On aivan mainio seikkailu meneillään. Ja sitten numeron 48 ilmestyttyä voimmekin vappuna skoolata liuska-Kalkkaron 4-vuotisjuhlan kunniaksi!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Luffymcankka - 07.03.2016 klo 20:22:17
Intensiivistä menoa. Hyvin suunniteltu mökki, kun siellä ei ole piilopaikkoja.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 07.03.2016 klo 21:13:17
Ainahan mökis pitäis piilopaikkoja olla, mutta tuo onkin pahisten mökki, ei ne osaa!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: ernotam - 31.03.2016 klo 15:43:21
Jippii! Kiitos tiedosta Erno! Tänään onkin ihmeen hyvä kotiin mennä taas...
Se onkin taas juhlapäivä :-D
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 31.03.2016 klo 18:14:26
Jep! Niin onkin! Kalkkaro tuli, ja käsillä myös uusi Texi! Jihuu!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 28.04.2016 klo 19:22:03
Hip hei! Uusi Kalkkaro saapui! nro 48, mikä tietää sitä, että neljä vuotta tuli täyteen. Onnittelut Petrille ja Petterille! Mahtavaa että tämmöinen extreme-sarjis - siis siinä mielessä että kyseessä retro-liuska-formaatti - menestyy näinä päivinä kun tuntuu että sarjakuvalehdet ovat kaupan hyllyiltä katoamassa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Kahkonen - 28.04.2016 klo 20:21:09
Hmm.  Onkohan jäänyt lasku maksamatta, kun ei ole omaa tullut. Vai tulisiko huomenna.

 E. Tulihan se! Ja sama hyvä lämminhenkinen ote on edelleen tallella. Tätä on mukava lukea.

Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: echramath - 02.05.2016 klo 08:07:28
Oikean elämän ammuslaatikko ei kyllä tulessa rupeaisi ammuskelemaan villisti ympäriinsä, lähinnä palaisi ja paukkuisi. Aseen toimintahan perustuu siihen, että ruuti palaa erittäin nopeasti ja hallitusti suljetussa piipussa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 04.05.2016 klo 16:32:54
Lienee monia muitakin asioita joita oikeassa elämässä ei ole mutta sarjakuvissa on. Tuota ammuslaatikkojen räjähtelyä on viljelty aika laajalti, tex willerissä useampaan otteeseen.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Petteri Oja - 29.06.2016 klo 15:26:29
Kesäkuun Kalkkaro tulee näillä näkymin viikon verran myöhässä, eli ensi viikon lopulla. Toimitus pahoittelee.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 30.06.2016 klo 11:24:33
Kiitos tiedosta Petteri! Vesi kielellä täällä onkin jo Kalkkaroa ooteltu.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Petteri Oja - 12.07.2016 klo 21:35:39
Tällä viikolla tilaajien postiluukusta luikertelee jo 50. Kalkkaro-liuska. Juhlaisaa!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 14.07.2016 klo 13:51:47
Hieno homma! Onnittelut Kalkkarolle merkkipaalun saavuttamisesta! Ehkä jo huomenna pääsee sitten juhlimaan.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 19.07.2016 klo 23:25:01
Ja tulihan se Kalkkaro eilen! Aivan mainion tuntuinen seikkailu meneillään! Tahtoo lisää.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Lax - 23.07.2016 klo 10:12:50
Kuinka lähellä Kalkkaro on "loppumistaan", siis sarjaahan julkaistaan yhä mutta kysyttäessä Petri ei itsekään heti muistanut kuinka paljon hän on sarjaa tehnyt? Nyt näyttäisi strippien numerointi menevän uusimmassa liuskassa jossain 2200 tienoilla.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Petteri Oja - 23.07.2016 klo 11:21:34
Joku Kalevaa lukeva voisi katsoa, mikä numero on uusimmassa stripissä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Lax - 25.07.2016 klo 18:03:41
Muistin että Helsingin keskeisiin kirjastoihin tulee laaja valikoima myös maakuntalehtiä, mukana toki Kaleva. Joten asiahan selvisi helposti Kirjasto 10:ssä, 21.7.2016 stripissä on numero 3204.

Kylläpä oli muuten hailakka painojälki Kalevan sarjakuvasivuilla, numeroa piti hetki tiirata, onneksi liuskat ovat toista maata.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Kahkonen - 26.07.2016 klo 21:44:57
Eli 4,5 vuotta, niin samaan tahtiin julkaisemalla liuska ohittaa lehden. Tai jos lehti päättyisi nyt, reilu 2 vuotta tulisi liuskoja.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 29.07.2016 klo 13:13:24
Jihuu! Uusi Kalkkaro tuli! Kyllä jäi taas jänskään kohtaan.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Toni - 29.07.2016 klo 13:30:56
Liuskalehtiin taitaa vuodessa upota alle 400 strippiä, joten jos Kalevassa ollaan noin 1000 strippiä edellä, riittää matskua jo nyt vielä ainakin 2,5 vuodeksi. Ja mitä kauemmin Hiltsu piirtää jatkoa, sen pidemmäksi aikaa tietty piisaa.

Montas niitä Kalkkaro-alppareita ehti aikoinaan ilmestyä? Nekin jutut vois tietty joskus uudelleenjulkaista liuska-muodossa!

Numerossa 43-48 julkaistu Yön paholaiset -tarina oli muuten kiitettävän päheä pläjäys!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 29.07.2016 klo 13:55:26
Ihan sama oli mullakin käynyt mielessä eli noi alpparitarinat myös liuskoihin!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Lax - 29.07.2016 klo 19:04:40
Albumeja ilmestyi kaksi, niissä on yhteensä 640 strippiä. Tiedä sitten miten hankalaa nuo on hankkia nykyään, melko pian tuli nuo hankittua kun nämä liuskat alkoivat, minusta löytyivät melko helposti.

Kalkkaro 1:
- Ihmispetojen laakso
- Laiton maa

Kalkkaro 2
- Ihmisen hinta
- Vuoriston sudet
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Petteri Oja - 29.07.2016 klo 20:07:48
Parikymmentä liuskaa menisi noihin vanhoihin tarinoihin. Ainakaan tässä vaiheessa ei ole suunnitelmissa niiden julkaisua, mutta ehkä sitten joskus kun sarja on päättynyt ja kaikki muut stripit on julkaistu... Siihen toivottavasti menee vielä kauan.

Jalavan alppareita saa edelleen helposti, esim.:

https://www.sarjakuvakauppa.fi/catalogsearch/result/?q=kalkkaro+978-951-887
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Lax - 30.07.2016 klo 10:43:46
Itse en ainakaan malttanut jättää noita albumeja hankkimatta vaan ne piti löytää asap kun olin liuskojen tilauksen aloittanut, hienoja seikkailuja nekin. Suosittelen samaa muillekin Kalkkaron ystäville.

Jos Kalkkaro yhä ilmestyy vain Kalevassa kuulostaa se näin maallikon korvaan hyvin vähältä mutta toivottavasti jatkoa seuraa vielä hyvän tovin.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Toni - 23.09.2016 klo 20:25:18
Kalkkaro saatu mainittua uusimman Hämähäkkimies-lehden kirjepalstalla samassa lauseessa Aku Ankan kanssa. Mission accomplished!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 24.09.2016 klo 00:32:30
Kalkkaro saatu mainittua uusimman Hämähäkkimies-lehden kirjepalstalla samassa lauseessa Aku Ankan kanssa. Mission accomplished!

Koko edellisessä lauseessa ihmeellisin asia on se, että koko Hämähäkkimies ylipäätään  ilmestyy yhä vielä.

Timo
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Toni - 24.09.2016 klo 11:54:29
Koko edellisessä lauseessa ihmeellisin asia on se, että koko Hämähäkkimies ylipäätään  ilmestyy yhä vielä.

Timo

Haa! Osuit juuri asian ytimeen, sillä juuri tuosta on kyse lukijakirjeen tuossa osioissa!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 30.09.2016 klo 20:16:57
Voi voi kun olis kiva lukea miten se Kalkkaro tuon kieron sheriffin kanssa pärjää! Koskahan olis lupa väijyä postilooraa?
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Toni - 30.09.2016 klo 21:52:54
Voi voi kun olis kiva lukea miten se Kalkkaro tuon kieron sheriffin kanssa pärjää! Koskahan olis lupa väijyä postilooraa?

Itse uskoisin, että ihan kohta. Mutta tämä on tietenkin vain valistunut arvaus...
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 30.09.2016 klo 22:05:52
Näin minäkin uumoilisin. Jonsei ens viikolla niin varmaan sitte seuraavalla tai sitä seuraavalla. Kärtän vaan kun niin innolla oottelen.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Mr. Font - 30.09.2016 klo 22:15:30
Hyvä ja mukaansa tempaava tarina menossa! Itse kun olen aika myöhäisherännyt tähän sarjaan niin kertokaas konkarit että mitkä näistä jo ilmestyneistä seikkailuista on ne ehdottomat helmet mitkä kannattaisi lähteä ensimmäisenä metsästämään?
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Petteri Oja - 30.09.2016 klo 23:04:11
Voi voi kun olis kiva lukea miten se Kalkkaro tuon kieron sheriffin kanssa pärjää! Koskahan olis lupa väijyä postilooraa?

Jos ei vielä tänään kolahtanut luukku niin eiköhän maanantaina.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 01.10.2016 klo 00:32:19
Hienoa!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Kahkonen - 01.10.2016 klo 11:26:49
Minusta aika tasaista tasoa ollut, mutta albumit varmaan ensiksi hommattaviksi.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 04.10.2016 klo 19:53:29
Just niinkuin Petteri lupasi! Eilen löytyi postiloorasta uusi Kalkkaro! Ja kyllähän jäi taas jänskään paikkaan, voi juukeli! Kuinkahan sitä jatkoa taas malttaa ootella kokonaisen kuukauden. 
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Petteri Oja - 01.11.2016 klo 16:20:58
Lokakuun Kalkkaro saapuu valitettavasti normaaliakin enemmän myöhässä, nimittäin Petri teki siihen vartavasten ekstrasivuja, jotta saatiin 32 sivua täyteen eikä tarvinnut aloittaa seuraavaa tarinaa puolivälissä lehteä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 01.11.2016 klo 16:25:36
Pahus! En ehtinyt kysellä! Kiitos Petteri tiedosta!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Antti Peltola - 04.11.2016 klo 21:17:52
Liuskat ovat niin pieniä että eivät sovellu isompien sarjakuvien kanssa säilytettäväksi. Eli paras paikka niille on kansiotasku. A4-kokoon mahtuu sopivasti 3 liuskaa päällekkäin. Kolmeen osaan jaettuja taskuja löytyy myös.

Nyt sain tämän lopulta toteutettua ja voi kyllä suositella lopputulosta. Noin euron kappalehintaa merkittävästi halvemmalla taskuja ei löytynyt. Mutta taskusivut ovat tukevaa muovia, sopivat tavalliseen mappikansioon ja täyttävät kansion tilan juuri sopivasti. Yhden taskun mitat ovat noin 95x215 mm, joten liuskalehti sopii siihen hyvin. Leveäselkäiseen kansioon menee täytettynä noin 15 sivua eli 45 liuskaa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Kahkonen - 04.11.2016 klo 22:09:05
Nyt sain tämän lopulta toteutettua ja voi kyllä suositella lopputulosta. Noin euron kappalehintaa merkittävästi halvemmalla taskuja ei löytynyt. Mutta taskusivut ovat tukevaa muovia, sopivat tavalliseen mappikansioon ja täyttävät kansion tilan juuri sopivasti. Yhden taskun mitat ovat noin 95x215 mm, joten liuskalehti sopii siihen hyvin. Leveäselkäiseen kansioon menee täytettynä noin 15 sivua eli 45 liuskaa.

Saisiko kuvaa?
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Antti Peltola - 11.11.2016 klo 19:15:09
Saisiko kuvaa?

Tämän kummallisempaa ei irtoa. Rahaliikkeistä näitä kolmiosaisia löytyy setelitaskuina. Kaikki liuskat vaan näihin niin ne saa siististi kansioina hyllyyn.

Kokeilin myös että tilaajalahjana tulleet postikortit eivät mahdu 2x2 taskun sivuun. Niille sopiva taskun koko on siis kahtia jaettu A4 tai yksittäinen A5.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Mr. Font - 22.11.2016 klo 17:06:26
Jokohan pian
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 22.11.2016 klo 17:33:30
Tullee varmaan samalla kertaa loka/marraskuun numerot? Kyllä innolla taas odotellaan!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Petteri Oja - 22.11.2016 klo 21:40:26
Tullee varmaan samalla kertaa loka/marraskuun numerot?

Näin siinä käy. Mutta odotus kannattaa, lokakuun Kalkkarossa on 13 sivua, joita ei ole julkaistu missään aiemmin!

Muistakaahan myös Petri Hiltusen originaalinäyttely "Koukussa taikaan", joka avautuu torstaina 24.11. klo 17.00 uudella Sarjakuvakeskuksella Kalliossa, Porthaninkatu 9.

https://www.facebook.com/events/1837017809875277/
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Kahkonen - 08.12.2016 klo 13:00:22
Tuleeko joulukuun numero samassa?

E: tuli 9.12.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Toni - 08.12.2016 klo 13:03:12
Tuleeko joulukuun numero samassa?

Kahden Kalkkaron kirje pamahti postiluukkuun alkuviikosta (numerot 54 ja 55). Ei siis kolmea.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 08.12.2016 klo 14:48:16
Mulle saapui myös eilen, eli loka-marraskuun numerot. Hieno juttu! Uusi alkava seikkailu vaikuttaa taas oikein mielenkiintoiselta! Toivottavasti joukuun numero tulee ajallaan eli sopivasti kinkunsulattelulukemiseksi!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 09.12.2016 klo 18:21:04
Kappas, eilen tulla tupsahti 2 Kalkkaroo, ja kertaakaan en vielä ole kysynyt: Koskas uus Kalkkaro ilmestyy. Ei liene kyselyillä ja ilmestymisellä mitään kontextia.
Ootko laskenu montako kertaa jo olet tämän lupauksesi pettänyt??
Isä-ukko ei montaa elämänohjetta mulle antanut, mutta yhden kuitenkin: Se piretähän mikä luvatahan.
Ja miksiköhän minun kommenttini ja uteluni sinua niin riepoo?
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 09.12.2016 klo 19:16:42
Ei liene kyselyillä ja ilmestymisellä mitään kontextia.

Sekä Kalkkaro-lehdellä että sitä koskevilla uteluilla on kontekstinsa. Mitähän kummaa tällä kryptisella kommentilla mahdoit tarkoittaa? Olisiko parempi kirjoittaa niin että itsekin ymmärrät?
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Jukka Laine - 10.12.2016 klo 07:45:59
Juu eipä kinastella, varsinkaan aiheen ulkopuolelta.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Korsto-Mikko - 17.12.2016 klo 10:29:49
En osaa sanoa, riepoo vain. Ja kun lupasit lopettaa, oikein kirjallisesti.

Musta on vain hienoa, että joku jaksaa kysellä. Muakin kiinnostaa, milloin saan Kalkkaroni, mutta pääsen helpommalla, kun Hannu kyselee puolestani. Eli: kiitoksia, Hannu :)
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: El Reijo - 17.12.2016 klo 13:27:17
Musta on vain hienoa, että joku jaksaa kysellä. Muakin kiinnostaa, milloin saan Kalkkaroni, mutta pääsen helpommalla, kun Hannu kyselee puolestani. Eli: kiitoksia, Hannu :)

Mä olen ihan samaa mieltä, kiva kuulla koska seuraava numero tulee. Eniten mua riepoo nuo jatkuvat Hannun mollaamiset,yrittäkää nyt edes vähän kasvaa toisten arvostelijat. Sitä tikulla silmään joka vanhoja kaivelee...jos lisää elämänohjeita kaivataan. Keskustellaan ennemmin asiasta eikä asianomistajasta. Ylläpito vois oikeestaan poistaa nämä asian ulkopuoliset kommentit tämä mukaanlukien. Mukavaa viikonloppua kaikille kvaakkilaisille tasapuolisesti!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 20.12.2016 klo 21:56:15
Jaa-a, tuo oli kyllä taas oikein kiinnostava avaus, tuo Kuoleman kortit; mistähän nyt mahtaa olla kyse? Vähän niinkuin Ukkostuulimainen ote. Välipäivinä lienee jatko tuohon luettavissa?
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Petteri Oja - 23.12.2016 klo 10:15:38
Välipäivinä tulee. Hyvää joulua kaikille!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: ekku - 23.12.2016 klo 11:43:56
Loistavaa Joulua kaikille Kvaakilaisille. Muistetaan että mikä ei ilmesty tänä vuonna , tulee taatusti seuraavana(paitsi Punaparta). Itsekin tilasin Kalkkaron, kun jonkin aivopierun takia oli pitkä tauko mutta täytetään aukko irtonumeroilla. Posilla eteenpäin ja vihreitä kuulia nassuun.

Ekku
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 23.12.2016 klo 16:58:41
Silloin, tai myöhemmin. Samapa tuo. Tammikuussa 2018 tulet huomaamaan että sinulla on n. 68kpl Kalkkaro-liuskalehteä.
Annetaan Petterille työrauha ja iloitaan siitä kun kustantaa tätä mainioo lehtee.
Tämä tuskin on mikään miljoonabisnes.
Tuskin, Hannu, säkään tykkäisit jos töissä ollessas joku seisoisi kokoajan selkäs takana ja kärttäisi korvaas: Joko joko?? Kylläpä kestää. Vauhtia vauhtia.
Vai tykkäisitkö?? Vastaappa rehellisesti.
Hyvää Joulua sinulle.

Hyvää joulua sinullekin, Exi_Bel, samoin kuin yhtälailla kaikille muillekin Kvaakkilaisille!
Viestiesi perusteella näet minut turhanpuhujana ja häirikkönä, joka vielä haittaa Petterin (Lempo-kustannukseksen) työntekoa. Teen kiusaa paitsi heille, niin myös muille Kvaakilaisille kärttämisilläni. Tämä on siis sinun tulkintasi. Mitähän jos koettaisit vaihtaa näkökulmaa? Autan sinua hieman.

Kun Kalkkaro-liuskalehti alkoi ilmestyä, tein välittömästi lehdestä tilauksen, yhtään irtonumeroa en ole ostanut, vaan tilaus on tuosta jatkunut. Näin vaikka en aiemmin ollut ainoatakaan Kalkkaroa taikka muita Petri Hiltusen tuotoksia lukenut. Olin tuolloin ensisijaisesti innostunut siitä, että joku julkaisee liuskalehtiä, ja vieläpä lännentarinoita!

Tykästyin Kalkkaroon, ja vuonna 2013 kirjoitin Kalkkarosta arvostelun Kvaakiin (http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=1934).

Arvostan kovasti sekä Petri Hiltusta sarjakuvantekijänä että Petteri Ojaa sarjakuvan kustantajana. Ja toivon liuska-Kalkkaron jatkavan vielä pitkään!

Olen siis ylen innostunut Kalkkaro-lehden lukija, ja aina innokkaasti odotan seurtaavaa numeroa, jopa niin innokkaasti, että siitä tällä Kvaakissa utelen. En kuitenkaan usko että kustantaja tästä yöuniaan menettää; tosin Petteri ei juuri ole asiaa kommentoinut.

Ja: Exi_bel, esitit kysymyksen: "Tuskin, Hannu, säkään tykkäisit jos töissä ollessas joku seisoisi kokoajan selkäs takana ja kärttäisi korvaas: Joko joko??" Ja vastaan tähän että en todellakaan tykkää. Kumminkin tämä on täyttä totta työssäni, ei ehkä enää niin paljon kuin ennen. Erotuksena näihin minun uteluihin on se, että kun esimies sanoo että "haluan sen käskirjoituksen huomenna", niin siinä ei ole kahta sanaa. Minähän en suhteessa kalkkaroon ole sellaisessa asemassa, että voisin deadlineja määritellä. Ainoa juttu mitä olen ikinä kysynyt, on se, että milloin on lupa odottaa seuraavaa.

Ja vielä: jos joku olisi minun tekemisistäni niin kiinnostunut, että minulta alvariinsa tivaisi, että "koska taas saan lukea sun juttuja? Toivottavasti mahdollisimman pian! Odotan kärsimättömänä!" niin olisin äärettömän otettu, ja kyllä tuntuisi hyvältä! 

No niin, tämän ja paljon muuta voisi sitten ylläpito poistaa, mutta oottakaa nyt sen verran että Exi-belkin ehtiin tän lukea. 
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Mr. Font - 02.02.2017 klo 15:50:08
Kyllä taas kestää. Tammikuussa ei tullut ainakaan minulle numeroa. Joulukuun tilaajalahja saatanee nyt sitten helmikuulla tammikuun numeron kanssa. Helmikuun numero ehkä sitten lähempänä kesää.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 02.02.2017 klo 20:09:00
Minä myös jo odottelin, että olisi tällä viikolla tullut. En kuitenkaan viitsinyt kysellä, kun taas olisi seurauksena ollut sama jankutus. No ehkä ensi viikolla sitten! Mutta edelleen olen sitä mieltä, ettei se Petteriltä pitäisi olla niin suuri homma että näistä infoaisi täällä. Säästyttäisiin paljolta turhalta leukojen lonksuttelulta. Mutta joka tapauksessa innolla odotan mitä seuraavassa Kalkkaro-jaksossa tapahtuu!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Petteri Oja - 02.02.2017 klo 20:35:18
Olen pahoillani, että olen taas pahoittanut mielenne.

Kalkkaron julkaiseminen on käytännössä harrastustoimintaa, sillä tällä hetkellä se nippa nappa kattaa painokulut. Kukaan ei sillä tienaa, kaikkein vähiten minä. Kukaan ei saa sen tekemisestä palkkaa (paitsi Petri pienen korvauksen), ja tilaajalahja vie homman jo lähes miinukselle.

Sitä on silti kiva julkaista, enkä ole lehteä lopettamisessa. Mutta EN pysty priorisoimaan sitä muiden töideni ohi nyt tai tulevaisuudessa, ja sen vuoksi lehti tulee jatkossakin ilmestymään vain säännöllisehkösti. Edelle on pakko laittaa Sarjakuvakaupan, Sarjakuvan Toivon ja Zum/Zoom Teufelin asiat. Olen jo ajat sitten korjannut lehden sisäkansiin "ilmestyy kerran kuukaudessa" muotoon "ilmestyy 12 kertaa vuodessa", koska niin se nyt vain on. Kuukausittaiseen postittamiseen pyrin mutta aina en siihen pysty. Myöskään ilmoittelua täällä en useinkaan muista.

Joka tapauksessa tilaajat voivat luottaa siihen, että saavat jokaisen tilaamansa numeron, kuten tähänkin asti. Suurin piirtein kerran kuussa. Parempaan en pysty.

Ugh.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 02.02.2017 klo 20:45:57
Ok, kiitos Petteri! Näillä mennään, täytyy vähän laittaa lisää malttia peliin! Mutta älä ota näitä kommentteja haukkuina, vaan ennemminkin osoituksena siitä, että täällä on malttamattomia lukijoita, jotka on innoissaan tästä hommasta!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Lurker - 02.02.2017 klo 20:46:52
-- Parempaan en pysty.

Ugh.

Parempaan? Käsittämätöntä, että pystyt pyörittämään tuota kaikkea ja olemaan mukana vaikka missä. BRAVO!

(http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?action=dlattach;topic=14664.0;attach=34669;image)
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Gothicus - 03.02.2017 klo 08:17:18
Olen pahoillani, että olen taas pahoittanut mielenne.
Hyvä viesti Petteri Ojalta, samoin kuin myös Lurkerilta. Käsittämätöntä, että ihmiset eivät ymmärrä tilannetta. Petteri on kyllä osoittanut todella zeniläistä tyyneyttä ja pitkämielisyyttä tässä asiassa.

Viestien perusteella tosiaan tuntuu, että joillekin tilaajilleen Kalkkaro aiheuttaa enimmälti pahaa mieltä, kuin mitään muuta. Kuten Petteri itsekin sanoi; jokainen saa varmasti joka ikisen tilaamansa lehden. Nauttikaa niistä, hyvänen aika sentään, jos niistä kerran pidätte!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: echramath - 03.02.2017 klo 17:30:34
Ei tässä muuta, mutta pitäisi kohta olla yksi säie Kalkkaro-sarjakuvasta keskusteluun ja toinen ilmestymisaikataulun päivittelyyn, jonka arvo jälkipolville on kyseenalainen.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 03.02.2017 klo 17:40:23
Näköjään hupinsa kullakin. Toiset on kiinnostuneet lehdestä ja utelee sen perään; toiset taas saa kiksinsä vittuilemalla muille kirjoittajille.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: von Iesus - 04.02.2017 klo 18:18:50
Onhan se ihan hyvä kysellä välillä onko tulossa, kun postikin on ruvennut hukkaamaan lehtiä entistä enemmän.

Ja jotta pysyttäisiin aiheessa niin väsäsin tämmöisen laatikon Kalkkaro-lehdille.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: echramath - 04.02.2017 klo 18:31:29
Kustantaja Oja voisi tietysti ilmoittaa uudesta numerosta muutamaa päivää postituksen jälkeen, jos muuten ei ole keskustelua ilmestynyt, siis siinä vaiheessa kun lähetysten kaiken järjen mukaan pitäisi olla jo perillä mikäli posti normaalisti kulkee.

Kalkkaroiden säilytys on kieltämättä haasteellista. Onko jokin sievä pönttö, mihin ne menevät suoraan, vai pitääkö tässä itsekin lähteä puusepän pajalle?

Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Mosabacka - 04.02.2017 klo 18:33:06
Hieno laatikko lesuksella. Itse olen pitänyt Kalkkaroni vain hyllyssä, mutta tuollainen loota on kohtuullisesti väsättävissä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: von Iesus - 04.02.2017 klo 18:56:24
Juu, tämän sain tehtyä yhdestä palasesta, jonka sahasin neljään noin 5cm korkeaan palaan ja vanerin pala pohjaksi. Reunoihin voisi laittaa myös vanerin palat, niin ei tarvitse kuin pari palasta.

Itseltä löytyi sopivasti pari laudan palasta, jotka taas jäi yli hyllyistä joita olen rakentanut pikku hiljaa sarjakuvahuoneeseeni (joka muuten rupeaa olemaan pian valmis, tässä pieni kurkistus kyseiseen huoneeseen).
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Winchester - 07.02.2017 klo 09:59:36
Ei tässä muuta, mutta pitäisi kohta olla yksi säie Kalkkaro-sarjakuvasta keskusteluun ja toinen ilmestymisaikataulun päivittelyyn, jonka arvo jälkipolville on kyseenalainen.
Samaa mieltä. Piti rekisteröityä antamaan oma osuuteni tarpeettomien viestien ketjuun; Koittakaa pysyä vastaisuudessa itse asiassa, viimeiset reilut kymmenen sivua eivät anna mitään luettavaa jälki eivätkä edes nykypolville. Poikkeuksena jeesuksen talletusboxi kalkkaroille.

Yhteyden saa näemmä kustantajaan yksärillä sen sijaan että spammaa ketjua hädissään milloin uusi (erinomainen) lehti on tuloillaan.

Muy Bien!

 >:D :P

Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 07.02.2017 klo 11:56:07
Yhteyden saa näemmä kustantajaan yksärillä sen sijaan että spammaa ketjua hädissään milloin uusi (erinomainen) lehti on tuloillaan.

Niinpä. Viimeksi kun yritin Petterille lähettää yksäriä, sain vastaukseksi, että hänen postilaatikkonsa on täynnä, yksäriä ei voi lähettää. Ja koklasin myös just äsken, sama juttu. Että se siitä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Crying Blue Rain - 07.02.2017 klo 12:58:49
Yritys ketjun kääntämiseksi vähän iloisempaan suuntaan: mitkä ovat suosikkejanne Kalkkaro-tarinoista? Itse en ole (vielä) lukenut kaikkia, mutta tykkäsin kovasti siitä Louisianaan sijoittuvasta cajun- ja voodoo-tarinasta sekä siitä alkupään tarinasta, jossa pantiin luuta kurkkuun Ku Klux Klanille.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 07.02.2017 klo 13:08:46
Hyvä hyvä, hieno idea! Täytyypä vähän selailla. Ja tuolla aikaisemmin viesteissä on Exi_bellin listaus tarinoista, jota voi hyödyntää.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: ekku - 09.02.2017 klo 10:27:47
No niin, hymyä huulille ja aurinkoista talvipäivää kaikille. Kalkkaro #57 kopsahti postilaatikkoon ynnä tilaajalahja. Lehteä meinaan pantata ja lukea useamman liuskan hiihtoloman kunniaksi. Ja lahjan laitan kyllä jemmaan, näin tölkkimiehenä😉.

Tästä tulee hyvä päivä, eikös?

Ekku
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 09.02.2017 klo 12:14:26
Upea kansi uudessa Kalkkarossa!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Petteri Oja - 10.02.2017 klo 12:56:31
Mutta: Kyllä siellä lehdissä edelleenkin lukee: Ilmestyy joka kuukausi.

Kirottua, olet oikeassa. Muutin sen vain etusisäkannen sepustukseen mutta takakannen apinalaatikkoon jäi vielä vanha muoto. Korjataan!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: echramath - 10.02.2017 klo 15:03:16
Lehdessä ei vissiin infosivun jäätyä pois myöskään lue Petri Hiltusen nimeä missään – paitsi muodossa "P. Hiltunen"signeerattuna joka stripissä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Petteri Oja - 10.02.2017 klo 17:23:57
Lehdessä ei vissiin infosivun jäätyä pois myöskään lue Petri Hiltusen nimeä missään – paitsi muodossa "P. Hiltunen"signeerattuna joka stripissä.

Senhän voi katsoa perinnetietoiseksi ratkaisuksi? Ei vanhoissa liuskoissakaan ollut tekijätietoja, sankarin vuoksihan sarjakuvalehtiä ostetaan!

Ehkä parinkymmenen vuoden päästä Kalkkaroa tekee iso liuta tekijöitä ja Hiltunen vain Walt Disneynä katsoo päältä ja antaa rahavirtojen valua luokseen.

Kalkkaro tulee kotiisi joka keskiviikko! (Tai myöhästymisten sattuessa joku toinen päivä.)
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 10.02.2017 klo 21:10:16
Kalkkaroissa ei myöskään ole vuosilukua.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: jussih - 20.02.2017 klo 18:49:34
En oo tilaaja, onko muuta oheismateriaalia/tilaajalahjaa kuin nro 20b, 4 postikorttia ja pullonavaaja?
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: echramath - 20.02.2017 klo 18:52:21
En oo tilaaja, onko muuta oheismateriaalia/tilaajalahjaa kuin nro 20b, 4 postikorttia ja pullonavaaja?

Ensimmäinen, jos en omiani muista, oli kangasmerkki.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Miqz - 21.02.2017 klo 00:42:04
En oo tilaaja, onko muuta oheismateriaalia/tilaajalahjaa kuin nro 20b, 4 postikorttia ja pullonavaaja?

Juliste tuli myös.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 14.03.2017 klo 18:45:56
Tulisiko vähemmän porua jos muuttaisit muotoon: Ilmestyy 9-12x/vuosi.

Tuohan olisi täysin mahdollista; sen voisi myös muotoilla: "Ilmestyy satunnaisesti". Jos taas tämän omaksuu, niin minusta se vaatisi sitten aika paljon enemmän tiedottamista: "Uusi kalkkaro ilmestynyt, saatavilla sarjakuvakaupoista". Näin varsinkin, jos ajattelemme irtonumeroiden ostajia, tilaajathan näkevät "kun se tulee".
Mä voisin muuten myydä sulle Exi_bel yhden kirjan, maksaa vain 100 €. Jos kysyt, mikä se on tai koska se tulee, niin vastaan että "näet sitten kun se tulee".
Maaliskuun puoliväli; kyllä nyt jo tekis mieli lukea helmikuun Kalkkaroa!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Gothicus - 15.03.2017 klo 08:03:43
Onko Kalkkaro-lehti todella niin sisältököyhä, että siitä ei irtoa muuta keskusteltavaa kuin ilmestymispäivä? Tämä on ehdottomasti koko Kvaakin omituisin keskustelusäie ja sellaisena kieltämättä aika viihdyttävä. Täyttä twin peaksiä....
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Miqz - 15.03.2017 klo 08:22:43
Onko Kalkkaro-lehti todella niin sisältököyhä, että siitä ei irtoa muuta keskusteltavaa kuin ilmestymispäivä? Tämä on ehdottomasti koko Kvaakin omituisin keskustelusäie ja sellaisena kieltämättä aika viihdyttävä. Täyttä twin peaksiä....

Kieltämättä hidas ilmestymistahti ja jatkuva tarina vaatii aina melkoista ponnistelua, kun ei tule selattua tai luettua vanhempia numeroita uuden yhteydessä. Ei oikein meinaa muistaa mitä tapahtui viime lehdessä, sanomattakaan koko tarinakaaressa. Yleensä on helpompaa vain tarttua lipareeseen ja lukea sitä kuin random sanomalehtistrippisarjakuvaa ts. Kalkkaro ja Fabien ovat jossain pinteessä ja seurata vaan mitä seuraavaksi tapahtuu. Isommat juonilinjat saattavat sitten tarinasta riippuen muistua mieleen, mutta aika lailla samankaltaisiahan nuo ovat, ja hyvä niin. Tuttua ja turvallista! Parhaiten on jäänyt mieleen se liuskojen avaustarina, jossa oli mukana Voodoota. Petrin taidetta sen sijaan on aina ilo ihailla.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Korsto-Mikko - 15.03.2017 klo 09:07:08
Itse aina odotan, että koko tarina on ilmestynyt ennen kuin alan lukea. Siksipä minua oikeastaan kiinnostaa vain, että se viimeinen tarinan lipare tulisi ajallaan. (Tosin juuri ne yleensä ilmestyvät eniten myöhässä. Mutta eipä se niin haittaa, kyllä maailmassa muitakin sarjakuvia löytyy luettavaksi :) )
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: TexKiller - 15.03.2017 klo 14:07:03
Onko Kalkkaro-lehti todella niin sisältököyhä, että siitä ei irtoa muuta keskusteltavaa kuin ilmestymispäivä?
Heh, totta....Ymmärrän kyllä tilaajien huhuilun uuden numeron perään, heillähän roju jo "sisään maksettu" ja rahoille saatava vastinetta.

Itselle satunnaisena irtonumero-ostajana(eli muistanko kaapata libriconista mukaan viimeisimmät numerot vai en 3-4 kk välein) ei niinkään oleellista milloin uutta materiaalia tulee.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Petteri Oja - 24.03.2017 klo 13:42:04
Ensi viikolla kolahtaa tilaajien postilaatikkoon kaksi numeroa. Kuoleman korttien viimeinen osa on erikoispaksu 40-sivuinen lehti. Seuraava tarina on nimeltään Seriffin tappajien kilta, siitä saapuu eka jakso.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Gothicus - 24.03.2017 klo 15:11:23
Petteri tykkää elää vaarallisesti ja ottaa tietoisen riskin puhumalla ensi viikosta tavalla, joka aiheuttaa jossain päin Suomea vihikoiramaista valpastumista, jossa mahdolliselle pettymykselle ei ole sijaa. Nälkäänsä saalista vaanivan pedon tavoin seuraamme vaitonaisina tilanteen kehittymistä. Hekuma, tai pettymyksen karvas kalkki? Taivas tai helvetti. Arpa on heitetty!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Petteri Oja - 30.03.2017 klo 22:45:30
Petteri tykkää elää vaarallisesti ja ottaa tietoisen riskin puhumalla ensi viikosta

Löysennetään silmukkaa sen verran, että kerron lehtien postitetun tänään, mutta se on sitten Postista kiinni ovatko huomenna perillä...
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Gothicus - 31.03.2017 klo 08:53:26
Löysennetään silmukkaa sen verran, että kerron lehtien postitetun tänään, mutta se on sitten Postista kiinni ovatko huomenna perillä...
Heh, vaikka silmukka kenties on hieman löysemmällä, nitisee ja huojahtelee köykäinen jakkara jalkojen alla edelleen ikävästi. Pidetään peukkuja että palli kestää.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Toni - 31.03.2017 klo 13:47:04
Les tuplasti Kakkaros los tullos postista hoy día. Eli rientäkää heti kesken työpäivän kotiin lukemaan herkkulänkkäriä kaksin kipalein!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Gothicus - 31.03.2017 klo 15:21:04
MADRE MIA!... Taksi!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 31.03.2017 klo 17:04:02
Meidänkin postiloorasta löytyi Kalkkaroita! Jes! Hieno alku viikonlopulle!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Gothicus - 31.03.2017 klo 17:48:05
Luulen, että Petteri "The Ultimate Gambler" Oja on asiasta täysin samaa mieltä...
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Anonyymi Jaarittelija - 31.03.2017 klo 19:11:14
Meidänkin postiloorasta löytyi Kalkkaroita! Jes! Hieno alku viikonlopulle!

Pojat, pojat! Oletteko te nyt aivan tosissanne? Anonyymi Jaarittelija rohkenee kyllä olla hiukan toista mieltä!

Harkitkaapa vielä sanojanne! (https://www.youtube.com/watch?v=2gvcljkgCMM)

Toivottavasti kukaan ei kuitenkaan menettänyt tulevia yöunia...

Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 31.03.2017 klo 19:42:33
Bruce Willis on mamo!  ;D
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 15.04.2017 klo 11:49:16
Moonshine?
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 28.04.2017 klo 12:43:42
Jokohan pian voisi odotella uutta Kalkkaroa?
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: luuna - 28.04.2017 klo 14:04:17
Eilenhän tuo jo tuli uuden laskun kera :-*
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Kahkonen - 28.04.2017 klo 14:16:20
Ei vielä tänne. Tiistaina sitten! (vai onkohan tämän päivän posti vielä tullutkaan)

E. Tänään ke tuli!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 28.04.2017 klo 14:25:29
Ei tullut tännekään, ja tämän päivän posti on jo tullut.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Toni - 28.04.2017 klo 14:30:51
Eilenhän tuo jo tuli uuden laskun kera :-*

Höh! Ei näkynyt täällä tämänkään päivän postissa.

Tosin postin jakelu on nykyisin jopa huomattavasti epäluotettavampaa ja alttiimpaa myöhästelyille kuin VR:n toiminta lumimyrskyjen keskellä - vähän väliä saa lukea uutisia, kuinka joillekin alueille ei ole muistettu jakaa postia pariin viikkoon.

Ja nythän oli juuri tietysti se lakkokin, jonka ilmoitettiin myöhästyttäneen satojatuhansia kirjeitä. Vaikutukset säteilevät kuulemma pitkälle ensi viikoon, joten ihan kieli poskella ei kannata postiluukun alla odotella koko vappua ja sen jälkeistä viikkoa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 01.05.2017 klo 20:05:57
Tämmöistähän se on postinjakelu nykyjään: http://www.iltalehti.fi/uutiset/201704302200115823_uu.shtml

Mutta mitäs tuohon muuta sitten voi sanoa kuin että "sittenhän sen näkee kun se tulee". 
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 02.05.2017 klo 19:54:29
Voi harmin paikka, ei Kalkkaroa vielä tänäänkään! Mutta ah ja voi, nytpä iski mieleen taannoinen viesti, jonka mukaan minä ajattelen vaan itseäni "Minä, minä, minä ja taas on mun vuoro" (exi_bel 3.2.2017; tämä sama ketju); hui kauhistus! Minunhan pitäisi olla onnellinen kaikkien niiden puolesta, jotka jo ovat Kalkkaronsa saaneet (Kar ja Zig ovat varmaan omansa jo syöneet), eikä täällä voivotella omaa surkeuttani. Kyllähän minä sen sitten näen kun se tulee. Enkä saa nyt enää lisää kysellä, ettei kustantaja-Petteriä ala ahistamaan.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Petteri Oja - 03.05.2017 klo 01:16:13
Enkä saa nyt enää lisää kysellä, ettei kustantaja-Petteriä ala ahistamaan.

Ei minua ahista, lehdethän ovat täältä lähteneet viime viikolla. Kannan murhetta vain sellaisista Kalkkaroon liittyvistä asioista, jotka ovat omissa käsissäni. Postin nopeus ei kuulu niihin...
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Luffymcankka - 28.05.2017 klo 11:03:23
Lehti tuli jo kuun alussa, mutta kaverille lainatessani kysyin, mikä pelisarja uusimmasta numerosta tulee mieleen. Kaveri vastasi kannen perusteella Uncharted ja ensimmäisen stripin jälkeen sen mitä minä hain: katolla hyppivästä roistosta tulee kummasti Assassin's Creed mieleen. Niin paljon kuin kyseisen sarjan pelejä onkin, yksikään niistä ei vielä ole villissä lännessä.

Sama kaveri oli edellistä tarinaa lukenut aikoinaan sanomalehdestä ja tarinan perusteella hän aluksi luuli, että kyseessä on viimeinen seikkailu. Esiintyyhän siinä paljon vanhoja roistoja.

Seriffin tappajien kilta on alkanut mukavan vauhdikkaasti ja odotan innolla jatkoa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 28.05.2017 klo 16:02:10
Taisipa napsahtaa kun vielä 3 kk:n kuluttua on muistissa.
Hyvä hyvä, pääsin tavoitteeseen.
Jep, pääsit tavoitteeseesi. Paljon veemäistä keskustelua jonninjoutavasta asiasta.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Toni - 28.05.2017 klo 16:14:12
Lehti tuli jo kuun alussa, mutta kaverille lainatessani kysyin, mikä pelisarja uusimmasta numerosta tulee mieleen. Kaveri vastasi kannen perusteella Uncharted ja ensimmäisen stripin jälkeen sen mitä minä hain: katolla hyppivästä roistosta tulee kummasti Assassin's Creed mieleen. Niin paljon kuin kyseisen sarjan pelejä onkin, yksikään niistä ei vielä ole villissä lännessä.

Hiltunenhan on kova Assassin's Creed -pelimies ja on kirjoittanut pelisarjasta myös artikkelin Tähtivaeltajaan. Eli lienee ihan tarkoituksellinen mielleyhtymä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 30.05.2017 klo 21:53:12
Huomenna varmaan tulee uus kalkkaro, toivon ma.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 02.06.2017 klo 13:38:41
Jes jes jes!!! Tänään tuli uusi Kalkkaro! Käynnissä oleva sheriffien tappajat seikkailussa uusia kiinnostavia käänteitä, kyllä menee jännäksi! Ja taas pitää kuukausi kärvistellä :P
ennen kuin saa lukea jatkoa!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 28.06.2017 klo 19:58:55
Tänään tuli tex willer, tuliskohan huomenna Kalkkaro? Peukut pystyyn!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 02.07.2017 klo 21:11:22
Voi reppanaa kun taas mieli moisesta pahoittui.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 03.07.2017 klo 17:27:13
Tänään tuli tex willer, tuliskohan huomenna Kalkkaro? Peukut pystyyn!
Tuolla viestillä ilmaisin odottavani innokkaasti uutta Kalkkaroa. Mutta Exi-bellin mielestä näin ei saa tehdä. Hyvä Exi-bell, mistä sinulle on tullut se käsitys, että sinulla on valtuudet toimia jonkinlaisena sensorina täällä kvaakissa? Alati olet nälvimässä minun postauksiani. Voisit lopettaa moisen lapsellisen häiriköinnin.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Crying Blue Rain - 03.07.2017 klo 18:00:33
On se Hiltunen tehnyt paskan länkkärin, jos siitä ei muuta keskusteltavaa löydy.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 04.07.2017 klo 15:33:58
Mitä v:n utelua se on jos sanoo pitävänsä peukkuja sille että uusi kalkkaro tulee pian??
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Gothicus - 04.07.2017 klo 16:21:49
Kvaakin kalendaarisin keskusteluketju. Jonkinlaista legendastatusta asian vierestä käydylle keskustelulle tässä varmasti jo tavoitellaan. Tätä ketjua ei kannata tilanteen "normalisoimiseksi" missään nimessä enää edes lukottaa. Let it roll!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 04.07.2017 klo 19:49:29
Aina voi toivoa. Tupsahtaiskohan uusi kalkkaro tällä viikolla? Tuo meneillään oleva seikkailu on niin kiintoisa ettei millään meinaa jaksaa odottaa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Sampsa Kuukasjärvi - 23.07.2017 klo 16:33:33
Tuli luettua pari Kalkkaro-seikkailua. Hiltunen on kerrassaan mestarillinen tarinoiden ja cliffhangerien kehittelijä sanomalehtistrippiin. Hän myös hallitsee länkkärien kliseet ja käyttää niitä suvereenisti. Näissä asioissa hän on jopa maailmanluokkaa.

Isona puutteena Kalkkarossa on alkeellinen piirrostyyli ja suttuisa tekstaus. Käsialaa pitäisi parantaa, ja kummallisesti mies ei ole vieläkään oppinut sitä, että tekstissä ei pidä turhaan tavuttaa sanoja, mikäli ei ole aivan pakko, ja jos on pakko, pitäisi koettaa tehdä se yhdyssanoissa sanojen välistä. Tämä helposti korjattavissa oleva pikku virhe, joka toistuu vuosikymmenestä toiseen, ihmetyttää ja harmittaa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Secos-Bill - 23.07.2017 klo 18:35:23
^^ Sama tavutusjuttu on häirinnyt minuakin, mutta Hiltunen itse ei liene kuin välillisesti syyllinen. Albumit ainakin on tekstannut Hannele Parviala ja liuskoissa on mielestäni sama käsiala. HP käsittääkseni on rva Hiltunen, joten ehkä PH ei pahemmin viitsi kritisoida. Ja moni piirtäjä inhoaa tekstaamista ja heikompikin jälki kelpaa, jos vaihtoehtona on tehdä itse.

Ja Hannu sekä exi bel... omia viestejä voi poistaa, joten kun uusi numero on ilmestynyt, niin ehkä kumpikin voisi poistaa postaukset, jotka eivät liity sen sisältöön ?
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: echramath - 23.07.2017 klo 19:08:01
Juuri puhuttiin Facebookissa mm. Lucky Luken tekstauksesta, mistä lainaan oheisen näytteen. Hrrr.

Kalkkaron tekstaus (eiköhän se tosiaan ole tässäkin Parviala) menee täydestä ja menisi kyllä Lucky Lukessakin, jos nyt ei ihan Remppu Aaltosen tasolle pääsekään – mutta kukapa pääsisi?

Tavuttamistahan on nimenomaan suomen kielessä on pakko harrastaa, kun sanat ovat niin pitkiä, muutoin riveistä tulee epämääräisen pituisen ja varsinkin kun rivipituus sarjakuvassa on niin pieni.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Secos-Bill - 23.07.2017 klo 19:29:01
Tuo Luke-näyte on kyllä aika kamala ja olisi minusta ollut hyvinkin helposti vältettävissä:

"Jos vielä voisin pureksia
aamupalan hidastamatta
kulkuani, niin kaikki olisi
niinkuin olla pitää."

Oletettavasti tekstattu suoralta kädeltä ilman hahmottelua. Itse aina luonnostelen tekstin ja jopa muuttelen sanoja tai sanajärjestyksiä, jotta tavuviivoja ei tulisi ( ihanne tietysti olisi, että välimerkit saisi rivin loppuun ).
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Sampsa Kuukasjärvi - 23.07.2017 klo 19:54:35
Ok, kiitos, tekstaaja varmaankin on Hiltusen puoliso. Joka tapauksessa samanlainen tekstaus on esiintynyt Hiltusen sarjoissa 80-luvulta lähtien, ja olisi luullut hänen jo vihdoin kiinnittäneen asiaan huomiota. Tuo tyyli yksinkertaisesti ei ole pro-meininkiä. Jos minulla nyt olisi skanneri käsillä, panisin tähän jonkin ärsyttävän tekstinäytteen Kalkkarosta.

Juu, tavuttamista ei voi aina välttää, mutta oletan, että me kaikki vastustamme tarpeetonta tavuttamista.

Harmillisen hankalaa luettavaa tuo Lucky Luke – valaiseva esimerkki, hyvä. Juuri noin minäkin jakaisin nuo sanat, Secos-Bill, paitsi että ”niin kuin” kirjoitetaan kieliopin mukaan erikseen. Jep, luonnostelu kannattaa tekstauksessakin.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Sampsa Kuukasjärvi - 23.07.2017 klo 20:29:21
Minusta Hiltusen sarjojen fonttia ei voida mitenkään rinnastaa Aaltosen ja muiden huipputekstaajien fontteihin. Minusta se on erittäin epäselvää. Tekstausta pitäisi ja olisi helppo panna kuntoon – näitä kauneusseikkojahan opetetaan jo peruskoulussa ja sarjakuvakerhoissa.

Isompi puute tuo Hiltusen palikkamainen piirrosjälki on, ja se johtunee ainakin osittain kiireestä. Mies on erittäin tuottelias ja pysyy aikatauluissa. Minusta hän on niin erinomainen tarinoiden luoja ja vastaavasti niin heikko piirtäjä, että jos Kalkkaroa olisi joku oikeasti taitava henkilö piirtämässä, se olisi strippiseikkailusarjojen parhaimmistoa ihan kansainvälisesti. Juonet rullaavat aivan mahdottoman hyvin ja jännittävästi - ihailen!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Gothicus - 24.07.2017 klo 10:19:40
Ja Hannu sekä exi bel... omia viestejä voi poistaa, joten kun uusi numero on ilmestynyt, niin ehkä kumpikin voisi poistaa postaukset, jotka eivät liity sen sisältöön ?
Jos Hannun milloin milloin ja jihuu jahuu -viestit, sekä exi_belin kirjoitukset (+ omani) poistettaisiin, niin eihän tänne jäisi jäljelle juuri mitään.

Kiitokset Sampsalle siitä, että ketjuun saatiin pitkästä aikaa myös varsinaista Kalkkaroiden sisältöä käsittelevää asiaa! Hyviä havaintoja, joista olen oikeastaan kaikista myös täysin samaa mieltä. Kalkkaron ongelmat ja ansiot ovat aika tyhjentävästi juuri nuo Kuukasjärven mainitsemat.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Kahkonen - 24.07.2017 klo 14:14:03
Itse en ole tavutuksiin kiinnittänyt huomiota ja rosoinen piirrosjälki minusta sopii kivasti tällaiseen nostalgiatrippiin. Tulee ihan Mikit ja Pecos Billit mieleen.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Sampsa Kuukasjärvi - 24.07.2017 klo 18:37:15
Kiitos, Gothicus, mutta yleensä on aika kamalaa, jos jostakin asiasta tyhjennetään keskustelu.

Ymmärrän senkin näkemyksen, että Hiltusen tyyli sopii tähän sarjaan, vaikka itseäni se hieman vieraannuttaa. Hiltusen piirros on viatonta ja sympaattista, siinä on persoonaa ja aitoa henkeä. Kieltämättä sarjan tunnelma muuttuisi eri piirtäjän käsissä - siitä on puhuttu hyvin tässä ketjussa jossain alkuaikoina.

Laitan tähän esimerkiksi yhden ärsyttävän Kalkkaro-stripin, jossa on tarpeetonta, lukemista hidastavaa tavutusta jokaisessa ruudussa.  Eivätkös nuo tekstit sopisi kupliin helposti näin:

”Tästä lähtien yritämme etsiä
vain kallioista tai kivikkoista
maastoa, ettemme jättäisi jälkiä.
Yritetään pysyä varjoissa.”

”Siinä paha missä
mainitaan: apasseja!”

”He eivät vielä ole
huomanneet meitä. Nopeasti,
seuraa minua!”

Helppoa kuin heinänteko, sanat juoksevat lukijan mielessä nätisti ja myös näyttävät silmiin näteiltä.

Toki Kalkkaron ruuduista löytyy myös haastavia puhekuplia ja tekstilaatikoita, joissa tavutus on pakollinen tai ainakin lähes pakollinen, jos sanat on pakko sovittaa juurikin annettuun tilaan eikä kuplien ja laatikoiden muotoa voi muuttaa. Secos-Billin mainitsemilla vinkeillä voi silti välttää ison osan tavutuksesta.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Curtvile - 24.07.2017 klo 18:43:11
Hyvät rakkaat ihmiset....ja te muut:
Hiltusella itsellään on koko ikänsä ollut lievä lukihäirä, mikä tekee miehen itsensä tekstaamista tahattoman hillitöntä luettavaa.

Hannele Parvialan tekstaus on kuitenkin se parempi vaihtoehto.
Itse lukeudun niihin joille tekstin luettavuus ja sen viesti ovat primääritarkoitus.
Kieliopilla en tee itsekään mitään.
Lukihärö kun ei tee kenestäkään sen tyhmempää, ainoastaan sen että joksus on senat sakaisin.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Sampsa Kuukasjärvi - 24.07.2017 klo 20:21:03
Kyse ei ole niinkään kieliopista kuin merkkien ja sanojen ulkoasusta, estetiikasta. Viesti on tärkein, mutta ulkoasu vaikuttaa viestin luettavuuteen.

Tietysti piirros ja tarinointi ovat tärkeämpiä kuin tekstauksen yksityiskohdat. Enkä minä tietenkään vaadi, että Hiltusen olisi itse tekstattava omat sarjansa, vaikka luulinkin hänen tekstaavan – nykyiseen tekstausjärjestelyyn on varmasti pätevät syynsä.

En luule ja väitä ketään lukihäiriöistä tyhmäksi. Kyse on vain sarjakuvateoksen yhden epäkohdan mainitsemisesta; epäkohdan, jonka mielestäni voi korjata suhteellisen pienellä vaivalla.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: TexKiller - 24.07.2017 klo 22:17:06
En ole Kalkkaroa koskaan lukenut, ikinä muistanut sitä ottaa libriconista. Johtuu varmaan pitkälti ettei tästä ketjusta mitään jäänyt mieleen koska mitään sanottavaa itse sarjakuvasta ei liiemmälti ole.

No, katsoin kuvahakuja piirros näyttäisi olevan ihan mukavaa mutta tekstauksen kritiikistä samaa mieltä. Mutta on se luettavissa..

Ensi libriconin visiitllä textarihälytys jottei asia unohdu,,,
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Lurker - 25.07.2017 klo 09:31:37
Hyvät rakkaat ihmiset....ja te muut:
Hiltusella itsellään on koko ikänsä ollut lievä lukihäirä, mikä tekee miehen itsensä tekstaamista tahattoman hillitöntä luettavaa.
--

Näin juuri. Lukekaapa uusimman Sarjainfon pitkä ja perusteellinen juttu Hiltusesta, jossa herra itse kertoo hauskoja juttuja itsestään (mm. juuri lukihäiriöstään) ja tekemisistään - sekä kertoo niin menneistä kuin tulevista hankkeista.

Jutun mukaan Kalkkaro ilmestyy vielä yhdessä sanomalehdessä. Mikähän lehti on kyseessä? Taisi olla mainittu jossain tämänkin ketjun syövereissä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Gothicus - 25.07.2017 klo 09:41:47
Jutun mukaan Kalkkaro ilmestyy vielä yhdessä sanomalehdessä. Mikähän lehti on kyseessä?
Kalevassa ainakin ilmestyy...
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: ekku - 28.07.2017 klo 11:11:32
Tänään kopsahti postilaatikkoon kaksi Kalkkaroa kerralla. Hieno päivä.

Ekku
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 28.07.2017 klo 15:41:28
Jess! Tuplasti Kalkkaroa postilooras! Hienosti lähti päivä käyntiin.
Suuri kiitos Sampsalle ja Secos-Billille kiinnostavista kommenteista ja samalla tämän ketjun keskustelun kääntämisestä mielekkäämmälle uralle.
Muutaman kommentin laitan tuohon keskusteluun minäkin.
Tekstaus ei ole minua kyllä yhtään häirinnyt, minusta ok.
Piirros ei minustakaan ole ihan huippua, mutta tykkään silti. Persoonallista jälkeä, eikä nyt niin kauheasti ole hävettävää jos vertaa esmes kapteeni mikiin tai Akimiin.
Mutta siinä olen täysin samaa mieltä Sampsan kanssa, että tarinan kuljettaminen on huippua! Ja tämä liittyy suoraan siihen, minkä itse koen olevan iso osa Kalkkaron viehätystä: Liuskaformaatti! Paitsi että liuskat ovat erittäin nostalgisia, niin niissä julkaistavien tarinoiden rakenne täytyy olla sellainen, että jokainen yksittäinen liuskalehti on kiinnostava, laajoissa juonikaarissa pitää olla jännittäviä juonunkäänteitä ja huipentumia. Ja lisäksi joka liuskassa on todella hienot värilliset kannet!
Uskon että nämä Kalkkaro-seikkailut toimivat paremmin juuri liuskoissa, kuin albumeina tai pokkareina.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Curtvile - 31.07.2017 klo 14:47:58
Uskon että nämä Kalkkaro-seikkailut toimivat paremmin juuri liuskoissa, kuin albumeina tai pokkareina.

Tietyssä mielessä kyllä johtuen siitä että Kalkkaro on alunperin  strippisarjakuva.

Yksirivinen (seikkailu)sarjakuva kun ei mahdollista ruutujaolla tapahtuvaa kerronnallisten tekniikoiden täyttä hyödyntämistä.
Bill Wattersonin Calvin & Hobbes (Lassi ja Leevi) toki mursi tätä mutta sunnuntailiitekerronta ei niin vakiintunut ole Suomen sanomalehtikentällä.

Liuskaformaatti onkin paras juuri sanomalehtistripin kerronnan muuhun (kuin sanomalehti-)julkaisuun.

Hiljan kirpputorilta löytämäni  Stan Lynden The new adventures of Rick O'Shay and Hipshot: The price of fame book two lehti kuin alleviivaa väitettä.
Vaikka tätä olikin mm. Mustanaamioissa julkaistu lehtikokoisena strippiformaatin kaava tekee sinänsä hyvistä strippiriveistä tasapaksun hengettömän oloisen, kaavamaisen.
Alunperinkin lehtikokoon tehty Price of fame osoitti että kertojan- ja piirtäjänlahjat toimivat myös lehtiformaatissa.

Vaikka Hiltusella itsellään onkin piirtotaidoistaan kypsempi ja itseironisemman kriittinen ote kuin useimmilla faneillaan niin sama pätee. Vala Auringolle ja Aavetanssi osoittavat kyvyn lännengenren sisällä romaanimuotoiseen kerrontaan kun taas Herrasmieskostaja otti kaiken irti korkkariformaatista.

Jännästi kyllä Rick O'Shayn henkilödynamiikka päähahmojen osalta vastaa Kalkkaron duoa.

Liuskaformaatti ei ole yksin nostalgisoivaa eksentrisyyttä (ja epäilen että osin taloudellisesti kannattavampi julkaisumuoto) vaan toimivin strippisarjakuvan malli.

Kalkkaron tarinat sopisivat minusta muihinkin muotoihin, silloin toki taide ja kerrontatekniikka olisivat eri, mutta tällä mennään.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Petteri Oja - 31.07.2017 klo 15:33:35
Aina välillä kysellään tuleeko Kalkkarot myöhemmin albumeina, mihin vastaus on että ei ainakaan Lempon kautta. Minusta ne kaksi Jalavan albumia todistivat, ettei Kalkkaro toimi siihen formaattiin laitettuna. Liuskoina se on omimmillaan, lukukokemuksesta tulee "ilmavampi".

Taloudellisesti albumit olisivat toki paljon järkevämpi julkaisumuoto. Liuskoja on turha tarjota esim. kirjastoille.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: VesaK - 31.07.2017 klo 15:42:44
Vaaka-formaatissa 2 strippiä per sivu? Kuten Persupolis? Tuhti kompliitti kirjasarja ja tietysti kovissa kansissa!?
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Curtvile - 31.07.2017 klo 17:10:01
Minusta ne kaksi Jalavan albumia todistivat, ettei Kalkkaro toimi siihen formaattiin laitettuna. Liuskoina se on omimmillaan, lukukokemuksesta tulee "ilmavampi".

Taloudellisesti albumit olisivat toki paljon järkevämpi julkaisumuoto. Liuskoja on turha tarjota esim. kirjastoille.

hyvin samaa mieltä, vaikka mm. Wanhat sarjat sarjakuvista pidänkin kuvituksen ja tarinoiden osalta ei formaatti toimi strippisarjojen kanssa.
Sama kyllä on liki kaikkien strippisarjojen kanssa.

Ikinä tullut ajatelleeksi näiden kohdalla tuota kirjastopuolta, ikävä takaisku kyllä taloudellisessa mielessä ja myös kulttuurisesti: kirjasto on kuitenkin monessa paikassa se missä on mahdollista tutustua oman mukavuusalueen /tunnettavuuspiirin ulkopuolelle.
Monella paikkakunnalla kirjasto on yhä se jonka kulttuuritarjonta on mittavin ja parempi kuin fyysisten liikeiden tarjonta (ainoa "ketju" jossa olen Kalkkaroa ajoittain nähnyt on akateeminen kirjakauppa eikä sekään kai nykyisin kuulu valikoimaan)

Vaaka-formaatissa 2 strippiä per sivu? Kuten Persupolis? Tuhti kompliitti kirjasarja ja tietysti kovissa kansissa!?

vaikken itse tarvitse kovia kansia kuin saunansytykkeeksi olisi tällä varmastikin lukijansa vaikkei tuo toimivin formaatti minusta olisikaan.
Täydellinen kirjasarja on kovin ihana fantasia.
Toivotaan että saadaan edes mahdollisimman täydellinen liuskasarja.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Gothicus - 01.08.2017 klo 07:49:34
Vaikka Hiltusella itsellään onkin piirtotaidoistaan kypsempi ja itseironisemman kriittinen ote kuin useimmilla faneillaan...
Mitähän se Curtvile nyt yrittää tällä lausunnollaan todistaa? Mustaa valkoiseksi?
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Markku Jalava - 01.08.2017 klo 09:03:46
Aina välillä kysellään tuleeko Kalkkarot myöhemmin albumeina, mihin vastaus on että ei ainakaan Lempon kautta. Minusta ne kaksi Jalavan albumia todistivat, ettei Kalkkaro toimi siihen formaattiin laitettuna. Liuskoina se on omimmillaan, lukukokemuksesta tulee "ilmavampi".

Taloudellisesti albumit olisivat toki paljon järkevämpi julkaisumuoto. Liuskoja on turha tarjota esim. kirjastoille.

Kalkkaro ei toiminut albumina syystä, etteivät ne menneet kaupaksi. Sarjakuvan kustantamisen perusedellytys on, että se menee edes kohtuullisessa määrin kaupaksi. Näin ei tapahtunut ja Kalkkaro lopetettiin albumimuodossa.

Koska liuskoja on julkaistu jo näin pitkään, on se tämän sarjan paras julkaisumuoto. Kerta kaikkiaan nerokas uusvanha keksintö. Hyvä sarjakuva tarvitsee hyvän levitystavan!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Curtvile - 01.08.2017 klo 09:50:16
Mitähän se Curtvile nyt yrittää tällä lausunnollaan todistaa? Mustaa valkoiseksi?

Jos ei muuten ilmene sisälukutaidon myötä:  että Petri Hiltunen ITSE on valmiimpi osoittamaan työssään mm. anatomisia virheitä kuin omat faninsa.

Fysiikassa valkoinen on väri joka heijastaa kaikkia värisävyjä musta taasen on väri joka ei heijasta valoa vaan imee valoa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Kahkonen - 01.08.2017 klo 15:25:40
Curtvile viitannee keskusteluun, jonka Leppäsen kritiikki synnytti: http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,14664.msg420336.html#msg420336

Minusta silloin haluttiin lähinnä kritisoida Leppästä eikä niinkään peittää silmiä Hiltusen piirrosten anatomialta.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Curtvile - 01.08.2017 klo 15:42:25
Osin, mutta myös sitä että Hiltusta jonkin verran tuntevana mies itse on avoimempi omista puutteistaan piirtäjänäkin kuin ne jotka hankkivat teoksensa koska ne on tehnyt Petri Hiltunen.

Ne piirtäjät joiden anatomiasta, perspektiivistä tahi ympäristön kuvauksesta ei löydy puutteita omaavat yleensä tasan parin yksittäisen kuvan tuotannon.

Itse olen ollut näkevinäni teknistä eroa juurikin Kalkkaron ja Intiaanialbumiensa välillä piirrosjäljessä, jonka uskoisin pääosin johtuvan originaalikoosta ja julkaisumuodosta.
Totta kai myös tekijän kehitys on elementti ja tuotannon massa.
(Kalkkaroa on tehnyt sivumääräisesti merkittävästi enemmän, mutta ero lienee kuin vertaisi kokoillan elokuvia jatkuvaan tv-sarjaan)
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: J.T.Chance - 13.10.2017 klo 11:33:13
50-vuotta täynnä. Iloiset onnittelut karismaattiselle taiteilijalle Petri Hiltuselle!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Petteri Oja - 13.10.2017 klo 13:53:01
Petrin 50-vuotissynttäreiden kunniaksi Kalkkaro-liuskoja tarjoushintaan:

https://www.sarjakuvakauppa.fi/kalkkaro-7-64-synttaritarjous.html

Ja synttärihaastattelu Hesarissa:

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005404606.html?share=dfb080dfc82de59766ba682fc0d46baa
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 13.10.2017 klo 17:46:51
Onnittelut Petrille! Synttäreitä olisi mukavasti juhlistanut uusi Kalkkaro postilaatikossa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Jukka Laine - 13.10.2017 klo 18:41:08
Kummallista kun nykyään nuoretkin täyttävät 50. Onnea.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Miqz - 10.01.2018 klo 17:36:12
Uusi Kalkkaro oli tullut postissa. Jäikö viime vuoden tilaajalahja tulematta vai oliko sellaista edes ajateltu? No enivei, yhden uudistuksen toivoisin Kalkkaroihin: edellisten osien lyhyt kertaus olisi hyvä, kun aika pitkään joutuu aina odottelemaan tarinan jatkoa, tex willerien tyyliin. Nytkään mulla ei ole enää mitään muistikuvaa mitä tarinan edellisessä osassa tapahtui... toki tämä voi olla vain mun lahon pään ongelma.  ???
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 10.01.2018 klo 18:08:33
Josko se tilaajalahja tulee sitten tämän vuoden ensimmäisen numeron yhteydessä. Tuo tänään tulluthan oli viime vuoden viimeinen.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Petteri Oja - 10.01.2018 klo 22:11:34
Uusi Kalkkaro oli tullut postissa. Jäikö viime vuoden tilaajalahja tulematta vai oliko sellaista edes ajateltu? No enivei, yhden uudistuksen toivoisin Kalkkaroihin: edellisten osien lyhyt kertaus olisi hyvä, kun aika pitkään joutuu aina odottelemaan tarinan jatkoa, tex willerien tyyliin.

Ei ole resursseja moiseen...

Tilaajalahja tulee tammikuun lehden mukana.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: mkivimaki - 11.01.2018 klo 07:19:46
Minä olen lukenut lehdet vasta kun koko tarina on ilmestynyt. Saa sitten nautiskella yhteen pötköön koko jutun. Kärsivällisyyttä tämä tosin vaatii.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: mkivimaki - 24.01.2018 klo 20:36:38
Joko tammikuun lehden olisi pitänyt tulla. Ei ole näkynyt.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 28.02.2018 klo 20:27:14
Huomenna ompi sitten jo Maaliskuu. Toivottavasti tammi- helmikuun Kalkkaroiden viivästyminen ei johdu siitä, että Petteri värkkää jotain tilaajalahjaa. Paras tilaajalahja on se, että Kalkkaro kolahtaa postilaatikkoon. Ihan turhaa mitään korkinavaajia tai muita härpäkkeitä väsäillä. Sitä yhtä liuskaa lukuun ottamatta roskiin ovat lentäneet. En usko, että Kalkkaron tilaajissa on kovinkaan monta teiniä, jotka jotain julisteita haluavat seinälle laittaa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Petteri Oja - 28.02.2018 klo 22:40:16
Ok, heitän suoraan roskiin niin säästyy postittamisen vaiva.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Lurker - 01.03.2018 klo 07:17:24
Ok, heitän suoraan roskiin niin säästyy postittamisen vaiva.

Höh. Paperinkeräykseen tietenkin!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Miqz - 01.03.2018 klo 10:52:16
Höh. Paperinkeräykseen tietenkin!

Ihan turhaa mitään korkinavaajia tai muita härpäkkeitä väsäillä. Sitä yhtä liuskaa lukuun ottamatta roskiin ovat lentäneet. En usko, että Kalkkaron tilaajissa on kovinkaan monta teiniä, jotka jotain julisteita haluavat seinälle laittaa.

Ei paperinkeräykseen saa heittää korkinavaajia tai muita vastaavia härpäkkeitä! Mulla on Kalkkaron tilaajalahjana tullut juliste autotallin seinällä, vaikken ole teini. Kyllä mulle kelpaa!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Gothicus - 01.03.2018 klo 12:02:51
Kyllähän minä sen sitten näen kun se tulee. Enkä saa nyt enää lisää kysellä, ettei kustantaja-Petteriä ala ahistamaan.
Huomenna ompi sitten jo Maaliskuu. Toivottavasti tammi- helmikuun Kalkkaroiden viivästyminen ei johdu siitä, että Petteri värkkää jotain tilaajalahjaa.

Sillä lailla! Täl viisii meill mennää, katohan sie! Hannu se siinä tuuletteli meille suomalaisille entuudestaan hyvin tuttua asenneilmapiiriä. Asiasta toiseen: Onko sinulle, Hannu, muuten joskus todella käynyt niin, että sinulta olisi jäänyt huomaamatta uuden Kalkkaro-lehden tuleminen? 
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: VesaK - 01.03.2018 klo 12:36:27
Mulle heti kaikki tänne nyt, että saan nakata roskiin!

Pitäs itseasiassa alkaa tuotteistamaan Kalkkaroa lisää. Kun Tex Willerin tuottajat ovat jättäneet oheistuotteet aika sordiinolle, niin nyt kotimaiselle villin lännen vaihtoehdolle olisi kysyntää!

T-paidat nyt vähintään tunnisteeksi siitä, että ÄLÄ KYSY tältä tyypiltä, joko hän on saanut uuden Kalkkaron ja heittänyt sen roskiin? 
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: echramath - 02.03.2018 klo 21:16:03
Juu tuota Kalkkaron fanituotteet:

Top Tier: Pätsi. Se on menossa kiinni laukkuun, jossa kuljetan vesipullua (joo, vettä, sarjisharrastajat eivät elä pelkällä oluella vaikka jotkut luuevat). Tästä tuntee salaseuran jäsenen. Tapasin tosin erään poserin, jolla oli mokoma merkki vaikkei  edes lue lehteä mutta sellaista elämä on, jos kus prestiisiä saa suhteilla. 5/5

Upper Tier: Joulukortit, jotain ehkä kertoo, että tämä on näin korkealla, mutta sellainen perus cunt prööt ok fanituote. En ole lähettänyt sukulaisille. Heittäisivät vielä roskiin niin kuin minä niiden joulukortit joissa on jotain plebeiji-tonttuja. 3/5

Lower Tier: Korkinavaaja. Tämä sattuu konmarisieluuni. Meidän keittiössä on lusikkalaatikossamme on pari tavallista metallista pullonkorkinavaajaa. Avaimenperässäni on triceraptopsin näköinen pulljonavaaja. Jopa polkupyöräni on, tässä topologisessa hengessä, ylikallis pullonavaaja, koska sellainen on minnesotalainen käsitys huumorista (https://surlybikes.com/parts/drivetrain/tuggnut). Unohtakaa Portland, Minneapolis on USA:n pyöräilypääkaupunki ja Surly on kuin Valtteri Lindholm ja Antti Vainio olisivat yhdessä perustaneet fillaripuljun, Tälle siis 2/5.

Bottom Tier: Kuulin juuri, että juliste pitäisi laittaa autotallin seinälle. Missä on autotallini? Missä on pristiissä kunnossa oleva Mercedes W123 coupeni? Ymmärretäänkö kustannusyhtiössä lainkaan tällaisia ongelmia? -1000/5
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: exi_bel - 03.03.2018 klo 06:01:45
Tässä 53-vuotias teini ilmoittautuu ja kertoo että Kalkkaro-juliste on visusti tallessa ( kuten 70- ja 80-luvun Hurriganes-julisteetkin ) odottamassa että tämä köyhtyminen joskus lakkaa ja saan hommattua talliosakkeen. Silloin pääsevät arvoisilleen paikoilleen.

Kalkkaro-Joulukortit ovat muovitaskussa samassa kansiossa kuin liuskatkin.

Kalkkaro-pullonavaaja on skootterin satulakaukalossa. Kokoontumisajoissa ei kaikki suosi tölkkejä, niin on hyvä olla varalta mukana eikä vie paljoa tilaa.

Jos olisin tilaaja ollut jo silloin kun Kalkkaro-kangasmerkki julkaistiin, olisin ilman muuta ommellut ajoliiviini. ( Voisiko joku joka merkin sai, pistää siitä kuvan tänne?? )
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Lax - 03.03.2018 klo 10:32:41
Kalkkaro-kangasmerkki:
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: exi_bel - 03.03.2018 klo 17:36:25
Jos joku on halukas myymään Kalkkaro-kangasmerkin, laittakoon hintapyynnön yksityisviestillä. Kiitos.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 03.03.2018 klo 21:18:20
Hannu se siinä tuuletteli meille suomalaisille entuudestaan hyvin tuttua asenneilmapiiriä.
Mahdatkohan Gothicus itsekään ymmärtää mitä kirjoitat? Epäilen.
Myönnän, että kirjoitin viestin ärtyneenä. Ärtyneenä siitä, että Petteri ei voi mitenkään laittaa mitään viestiä tyyliin, "Kalkkarot on vähän myöhässä, kohta tulee". Ei, ei sitten millään. Mutta provosoivaan viestiini kyllä ehtii vastaamaan. No, olihan viestini tyhmä, täytyy pyytää anteeksi Petteriltä. On niillä tilaajalahjoilla näköjään paljon innokkaita ottajia, ja varmaan ihan innolla niitä teet, siitä kiitokset sinulle. Niin että anteeksi kovasti, Petteri. Mutta tosiasia on silti se, että minä odotan vain ja ainoastaan niitä Kalkkaro-lehtiä. Ja Karin ja Zigin höpinöistä kyllä paskat välitän.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Petteri Oja - 04.03.2018 klo 12:17:01
Ehkä tänne voisi laittaa jonkun automatisoidun viestin, joka ilmoittaisi tuon saman asian kerran kuussa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 05.03.2018 klo 23:31:00
Kalkkaro tölkinavaaja, jolla voi avata sen villin lännen papupurkin nuotiolla kypsennettäväksi.

Timo
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: exi_bel - 08.03.2018 klo 15:47:06
Kalkkaro-kangasmerkki tuli tänään.
Kiitos myyjälle hyvin sujuneista kaupoista. :)
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 19.03.2018 klo 18:17:08
Jee jee jee! Tänään tuli vihdoin vuoden ensimmäiset kolme kalkkaroa! Hienoa! Mutta, mutta: Ah ja voi! Numero 70 on viallinen! Kahdeksan sarjakuvasivun jälkeen alkaa sama alusta. Ja sitten lopussa on taas kahdeksan sivua. Eli alun ja lopun 16 sivua (8+8) on keskellä toiseen kertaan, ja keskimmäiset 16 sivua puuttuvat kokonaan. Ystävälleni taas tuli lehti, jossa tuo keskiosa on ylösalaisin. (tarkista Exi-Bel sinäkin oma kappaleesi)

Elikkäs paino on ilmeisesti möhlinyt.

Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: ekku - 19.03.2018 klo 18:30:20
Harmillisia tosiaan nuo painomokat mutta eiköhän tästäkin selvitä. Helppo tietysti sanoa, kun oma kappaleeni on moitteeton. Kiva kuitenkin saada 3 numeroa kerralla. Olen säästellyt nyt aika ison nivaskan lukematta, että voi sitten joskus myöhemmin nautiskella. Saas nähdä tuleeko jotain painoylläreitä vastaan. Kiitos kuitenkin taas liuskoista(ja tietty ylläristä).

Ekku
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Antti Peltola - 19.03.2018 klo 18:36:33
Minulla numerossa 69 on alussa stripit 2818-2825 ja lopussa 2842-2849 oikeinpäin, sitten keskisivuilla ylösalaisin 2858-2873 (eli ovat numerosta 70). Sitten numerossa 70 on 2850-2882 normaalisti. Numerossa 71 on 2883-2914 myöskin kunnossa.

Ilmeisesti kaikista numeroista on siis ainakin osa painoksesta kunnossa. Vaihto virheettömään onnistunee varmaan Kupliissa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 19.03.2018 klo 18:54:31
Mulla siis 69 ja 71 ok. Petteri lähettänee ehdan kappaleen nrosta 70 kun sellaisen saa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Korsto-Mikko - 19.03.2018 klo 19:09:36
Ohoh.   ??? Onpas teillä virheitä. Minulla on joka lehti ihan kunnossa - ja tulivat jo perjantaina  :)
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Petteri Oja - 19.03.2018 klo 20:14:55
Oho, onpas niissä nyt painovirheitä. Toivottavasti tilaajat ilmoittavat asiasta, että tiedän toimittaa virheettömät tilalle: lempokustannus@gmail.com
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Kahkonen - 19.03.2018 klo 21:24:48
Pikaselauksella oikeinpäin eikä kaksoissivuja. Nyt luettuna, ei näyttänyt olevan virheitä. Vähän haaleanharmaata puhekuplien teksti.

Vaan onpa hieno tilaajalahja!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Lax - 20.03.2018 klo 18:34:27
Totta tosiaan, todella upea tilaajalahja. (eikä virheitä)
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: kaitsu016 - 20.03.2018 klo 22:07:25
Tarkistin äsken omat lehteni ja minulle on näköjään osunut virheellinen numero 69. Numerot 70 ja 71 sen sijaan olivat kunnollisia painoksia. Numerossa 69 kahdeksan ensimmäistä sivua ovat OK, mutta sitten samat sivut alkavat uudestaan ja kestävät tällä kertaa 16 sivua, kunnes kerrataan uudestaan taas kahdeksan sivua.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Lax - 27.03.2018 klo 19:32:53
Kalkkarohan ilmestyy yhä Kalevassa, olen näemmä 7.3.2018 katsonut että silloin lehdessä oli strippi numero 3699. Tuorein liukas nro 71 päättyy strippiin 2914.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Miqz - 09.05.2018 klo 19:32:52
Vaan onpa hieno tilaajalahja!

Mikäs tämä viimeisin tilaajalahja olikaan? Olen varmaan hukannut sen kun ei ole mitään muistikuvaa, muistuttakaapas mua niin osaan etsiä sitä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: ekku - 09.05.2018 klo 19:35:25
Mikäs tämä viimeisin tilaajalahja olikaan? Olen varmaan hukannut sen kun ei ole mitään muistikuvaa, muistuttakaapas mua niin osaan etsiä sitä.

Jääkaappimagneetti. tai saahan sen laittaa mihkä huvittaa.

Ekku
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Miqz - 09.05.2018 klo 19:41:08
Jääkaappimagneetti. tai saahan sen laittaa mihkä huvittaa.

Ekku

Pitääpä kattoa onko se autotallin jääkaapin kyljessä! Kiitti ekku!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 18.07.2018 klo 20:51:43
Joku jo mainosti uusia Kalkkaroita viime viikolla, olisiko ollut Kulkukatin poika. Ei minulle vaan ole muutamaan kuukauteen tullut yhtään numeroa, vaikka tilaus pitäisi olla voimassa. Onko joku muu viimeaikoina saanut? Ja tälläistähän ei täällä saisi kysyä, mutta kumminkin kysyn.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Korsto-Mikko - 19.07.2018 klo 12:35:35
Tänään ainakin minulle Kalkkaro kolahti postiluukusta oikein kaksin kappalein :)
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 19.07.2018 klo 16:07:20
No nyt tuli minullekkin! Hieno homma!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 21.10.2018 klo 20:29:31
Uskaltaudun taas virittelemään porinaa Kalkkaron ilmestymisestä, vaikka tiedänkin odottaa saavani kuraa niskaan. Tänä vuonna on ilmestynyt 8 numeroa, joista ensimmäinen oli itseasiassa vuoden 2017 viimeinen. Eli kuluvan vuoden numeroita on ilmestynyt seitsemän. Vuotta on jäljellä rapiat kaksi kuukautta ja tuona aikana olisi lupa odottaa viittä liuskaa. Mitenkähän tuossa mahtaa käydä? Iloinen yllätys tietysti olisi jos lähipäivinä postilaatikkoon ropsahtaisi saman tien elo- syys- ja lokakuun Kalkkarot. 
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Petteri Oja - 22.10.2018 klo 10:09:58
Oletko varma laskelmistasi? Elokuun numero postitettiin elokuussa, jollen ole itse seonnut laskuissani. Syys- ja lokakuu saapuvat tällä viikolla, nekin on jo postitettu.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 22.10.2018 klo 10:11:46
Viimeisin numero mulla on 76.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 22.10.2018 klo 10:21:36
Jos tuo on elokuun nro niin sitten laskin väärin. Ja hienoa jos on uudet tulossa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Maijastiina Vilenius - 24.10.2018 klo 17:42:45
Moi moi Hannu (ja muutkin), mä postittelen Petterin apuna myös noita Kalkkaroita ja justiin tein itseäni varten tällaisen yhteenvedon, että pysyisi kärryillä, että mikä numero pitää postittaa milloinkin. :)

nro   kk   vuosi
1   5   2012
2   6   2012
3   7   2012
4   8   2012
5   9   2012
6   10   2012
7   11   2012
8   12   2012
9   1   2013
10   2   2013
11   3   2013
12   4   2013
13   5   2013
14   6   2013
15   7   2013
16   8   2013
17   9   2013
18   10   2013
19   11   2013
20   12   2013
21   1   2014
22   2   2014
23   3   2014
24   4   2014
25   5   2014
26   6   2014
27   7   2014
28   8   2014
29   9   2014
30   10   2014
31   11   2014
32   12   2014
33   1   2015
34   2   2015
35   3   2015
36   4   2015
37   5   2015
38   6   2015
39   7   2015
40   8   2015
41   9   2015
42   10   2015
43   11   2015
44   12   2015
45   1   2016
46   2   2016
47   3   2016
48   4   2016
49   5   2016
50   6   2016
51   7   2016
52   8   2016
53   9   2016
54   10   2016
55   11   2016
56   12   2016
57   1   2017
58   2   2017
59   3   2017
60   4   2017
61   5   2017
62   6   2017
63   7   2017
64   8   2017
65   9   2017
66   10   2017
67   11   2017
68   12   2017
69   1   2018
70   2   2018
71   3   2018
72   4   2018
73   5   2018
74   6   2018
75   7   2018
76   8   2018
77   9   2018
78   10   2018
79   11   2018
80   12   2018
81   1   2019
82   2   2019
83   3   2019
84   4   2019
85   5   2019
86   6   2019
87   7   2019
88   8   2019
89   9   2019
90   10   2019
91   11   2019
92   12   2019
93   1   2020
94   2   2020
95   3   2020
96   4   2020
97   5   2020
98   6   2020
99   7   2020
100   8   2020
101   9   2020
102   10   2020
103   11   2020
104   12   2020

jne.  ;)
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Toni - 24.10.2018 klo 18:10:50
Jos tuo on elokuun nro niin sitten laskin väärin. Ja hienoa jos on uudet tulossa.

Tänään tipahtivat ainakin minun postilaatikkooni numerot 77 ja 78.

Rokkaa!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Lurker - 24.10.2018 klo 19:48:03
Moi moi Hannu (ja muutkin), mä postittelen Petterin apuna myös noita Kalkkaroita ja justiin tein itseäni varten tällaisen yhteenvedon, että pysyisi kärryillä, että mikä numero pitää postittaa milloinkin. :)

nro   kk   vuosi
1   5   2012
2   6   2012
3   7   2012
4   8   2012
5   9   2012
6   10   2012
7   11   2012
8   12   2012
9   1   2013
10   2   2013
11   3   2013
12   4   2013
13   5   2013
14   6   2013
15   7   2013
16   8   2013
17   9   2013
18   10   2013
19   11   2013
20   12   2013
21   1   2014
22   2   2014
23   3   2014
24   4   2014
25   5   2014
26   6   2014
27   7   2014
28   8   2014
29   9   2014
30   10   2014
31   11   2014
32   12   2014
33   1   2015
34   2   2015
35   3   2015
36   4   2015
37   5   2015
38   6   2015
39   7   2015
40   8   2015
41   9   2015
42   10   2015
43   11   2015
44   12   2015
45   1   2016
46   2   2016
47   3   2016
48   4   2016
49   5   2016
50   6   2016
51   7   2016
52   8   2016
53   9   2016
54   10   2016
55   11   2016
56   12   2016
57   1   2017
58   2   2017
59   3   2017
60   4   2017
61   5   2017
62   6   2017
63   7   2017
64   8   2017
65   9   2017
66   10   2017
67   11   2017
68   12   2017
69   1   2018
70   2   2018
71   3   2018
72   4   2018
73   5   2018
74   6   2018
75   7   2018
76   8   2018
77   9   2018
78   10   2018
79   11   2018
80   12   2018
81   1   2019
82   2   2019
83   3   2019
84   4   2019
85   5   2019
86   6   2019
87   7   2019
88   8   2019
89   9   2019
90   10   2019
91   11   2019
92   12   2019
93   1   2020
94   2   2020
95   3   2020
96   4   2020
97   5   2020
98   6   2020
99   7   2020
100   8   2020
101   9   2020
102   10   2020
103   11   2020
104   12   2020

jne.  ;)

Kiitos, tämä oli tosi kätevä! Tulostin ja kiinnitin magneetilla jääkaapin oveen. RATTLESNAKE FOREVER!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: echramath - 24.10.2018 klo 21:13:53
Kiitos, tämä oli tosi kätevä! Tulostin ja kiinnitin magneetilla jääkaapin oveen. RATTLESNAKE FOREVER!

Nyt siis ymmärrät miksi sait sen magneetin.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Lurker - 24.10.2018 klo 21:22:40
Nyt siis ymmärrät miksi sait sen magneetin.

(https://media.riffsy.com/images/8561da7e3ed6ca1d7269fa3320280a8e/tenor.gif)
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 25.10.2018 klo 10:02:28
Moi moi Hannu (ja muutkin), mä postittelen Petterin apuna myös noita Kalkkaroita ja justiin tein itseäni varten tällaisen yhteenvedon, että pysyisi kärryillä, että mikä numero pitää postittaa milloinkin. :)

Suuret kiitokset!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: ernotam - 11.03.2019 klo 20:44:06
Tänään saapui kaksi Kalkkaro-liuskaa. Ja mahtiylläri mukana. Muille tullut?
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: ekku - 11.03.2019 klo 21:09:03
Tänään saapui kaksi Kalkkaro-liuskaa. Ja mahtiylläri mukana. Muille tullut?

Ei prkl. Ja huomenna ei posti kulje. Pakko jaksaa keskiviikkoon. Ja kesälomakin loppuu samalla. Sentään jotain mukavaa odotettavissa.

Ekku
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 12.03.2019 klo 18:58:38
Ei tullut mullekaan vielä, mutta mukava kuulla että ovat matkalla. Odottelinkin jo tämän vuoden ekoja Kalkkaroita.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Morgan - 12.03.2019 klo 19:26:04
Olipa hyvä ettei tullut maanantaina vielä tänne,täällä tuli taivaasta tavaraa ja postit olivat märkiä laatikosta pois otettaessa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 13.03.2019 klo 16:21:06
Notta olipa huikee tilaajalahja. Nyt pitää hommata pitkänomainen kehys.

Timo
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Toni - 13.03.2019 klo 16:29:37
Notta olipa huikee tilaajalahja. Nyt pitää hommata pitkänomainen kehys.

Timo

Mulla ei ollut kuoressa kuin kaksi Kalkkaroa - joten kertokaa nyt ihmeessä, mikä se tilaajalahja oikein oli. Vai onko tämä vain aprillia?
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 13.03.2019 klo 16:45:31
Mulla ei ollut kuoressa kuin kaksi Kalkkaroa - joten kertokaa nyt ihmeessä, mikä se tilaajalahja oikein oli. Vai onko tämä vain aprillia?

Sitten sulla ei ollu siinä saatekirjettäkään, jossa asia kerrotaan? Oho!?
Tilaajalahjana Petri Hiltusen Kalkkaro-originaali.

Timo
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: ekku - 13.03.2019 klo 16:51:51
Sitten sulla ei ollu siinä saatekirjettäkään, jossa asia kerrotaan? Oho!?
Tilaajalahjana Petri Hiltusen Kalkkaro-originaali.

Timo

Siis mitä? Pitääkö olla huolissaan, kun ei ollut mitään postissa.

Ekku
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 13.03.2019 klo 16:58:28
Kustihan polkee nykyään ihan normina sen keskimääräiset neljä päivää, siis enintään. Mun kuoressa ainakin oli leima 11.3.

Timo
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Korsto-Mikko - 13.03.2019 klo 17:00:43
Itse en saanut vielä tänäänkään mitään - vaikka asun kolmen kilsan päästä Turun sarjakuvakaupasta.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Bastard - 14.03.2019 klo 14:31:31
Bongasittekos numeron 81 Spede-viittauksen?  ;)
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: kaitsu016 - 14.03.2019 klo 17:42:47
Tänään kolahti minunkin postiluukustani uudet Kalkkarot originaalin kera. Todella hieno lukijalahja!

Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 14.03.2019 klo 21:06:46
Ja minunkin postilaatikkoon oli luikerrelut pari Kalkkaroa! Mukavaa! Jänskältä vaikuttaa tuo uusi seikkailu. Ja hieno oli Petrin originaali!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Morgan - 14.03.2019 klo 22:01:11
Tänään tuli lehdet ja todella hieno oli lahja.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Lax - 16.03.2019 klo 14:27:14
Bongasittekos numeron 81 Spede-viittauksen?  ;)

Myönnän että en huomannut, voinko saada viiden pisteen vihjeen? Mutta siis hieno tilaajalahja oli, laitoin sen aiemmin tulleen Kalkkaro-julisteen viereen seinälle.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: exi_bel - 26.03.2019 klo 17:45:31
Olikohan tuo orginaali kaikilla sama??
Minulla on strippi nro 2387
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Miqz - 26.03.2019 klo 18:03:14
Olikohan tuo orginaali kaikilla sama??
Minulla on strippi nro 2387

Ei kai se olisi originaali jos se olisi kaikilla sama  ??? :laugh:
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Sampsa Kuukasjärvi - 26.03.2019 klo 18:58:50
Jep, totta kai stripit ovat erilaisia ja erinumeroisia, koska ne ovat alkuperäisiä strippejä. Kyse siis ei ole mistä tahansa piirroksesta, vaan nimenomaan originaalista. En ole tämän tilaajalahjan saaja, mutta totean, että onpa arvokas ja mahtava tilaajalahja!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Ibren - 17.04.2019 klo 17:25:08
Onko muilla harmautta/pikselöintiä kuvateksteissä parissa uusimmassa Kalkkarossa? Liitteen kuva numerosta 83.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Miqz - 17.04.2019 klo 17:56:42
Onko muilla harmautta/pikselöintiä kuvateksteissä parissa uusimmassa Kalkkarossa? Liitteen kuva numerosta 83.

On ollut jo edellisessä tarinakaaressa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: echramath - 17.04.2019 klo 18:21:32
En minä pikseleitä näe noin pienessä koossa, mutta kieltämättä tuollaista liian kuivalla huopakynällä piirretyn näköistä viivaa välillä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 17.04.2019 klo 22:15:48
Eikös tästä ollu jo puhetta aiemminkin samassa ketjussa? Nuo stripit on harmaasävyssä (grayscale), joten ne rasteroituvat.

Timo
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Bastard - 18.04.2019 klo 14:30:24
Ongelma on juurikin tuossa "kuivan huopakynän" jäljessä eikä rasteroitumisessa. Bitmappina teksti olisi lähes lukukelvotonta. Jälki kyllä taas paranee seuraavissa numeroissa.

Meikä näitä tosiaan taittaa niin voi laittaa ruusuja ja risuja.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 18.04.2019 klo 14:51:22
1-bittisenä se olis kyllä 100% musta, eikä tolleen harmaa.

Timo
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 20.07.2019 klo 14:32:10
Aika tovi on edellisestä Kalkkarosta vierähtänyt, taisi olla huhtikuuta. Mukava olisi taas lueskella, lieneekö ensi viikolla odotettavissa oikein paketillinen Kalkkaroita?
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Petteri Oja - 23.07.2019 klo 00:35:49
Jep, tällä viikolla pitäisi tulla.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: kaitsu016 - 06.09.2019 klo 06:33:54
Eilen tuli postista Kalkkaro 87 ja 88. Ainakin minun tapauksessani Kalkkaro 88 oli viallinen. Siinä alkaa uusi seikkailu, mutta osa sivuista puuttuu kokonaan. Kannet mukaan laskien lehdessä on vain 20 sivua, kun esim. Kalkkaro 98:ssa om 36 sivua.
Onko kukaan muu saanut tuollaista puutteellista Kalkkaro 88 -lehteä?
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: kaitsu016 - 06.09.2019 klo 17:03:38
Eilen tuli postista Kalkkaro 87 ja 88. Ainakin minun tapauksessani Kalkkaro 88 oli viallinen. Siinä alkaa uusi seikkailu, mutta osa sivuista puuttuu kokonaan. Kannet mukaan laskien lehdessä on vain 20 sivua, kun esim. Kalkkaro 98:ssa om 36 sivua.
Onko kukaan muu saanut tuollaista puutteellista Kalkkaro 88 -lehteä?

Hyvää palvelua kustantajalta: uusi lehti luvattiin lähettää saman tien puutteellisen tilalle.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 11.09.2019 klo 23:18:34
Ei ole minun postilaatikossa vielä näkynyt Kalkkaroita. Olisiko postin lakoista johtuvaa vaiko siitä, että vialliset on vedetty pois? No, kait tuo aikanaan selviää. Mukavaa olisi taas Kalkkaroita lukea.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 15.09.2019 klo 22:46:43
Eipä vaan näy Kalkkaroita postilaatikossa.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Petteri Oja - 15.09.2019 klo 23:21:39
Laitetaan uudet, jos ei huomennakaan kuulu. On siitä jo pari viikkoa kun lehdet postitettiin.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Kahkonen - 16.09.2019 klo 07:04:04
Päättyneen tarinan konna vaikutti tutulta. Jossakin aiemmassa tarinassa oli samaan tapaan naamioitunut (?) taikuri, joka sirkuksessa yritti ottaa Kalkkaron hengiltä. En ole vielä jaksanut etsiä, vaikka kaikki tarinat onkin tallessa...
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Lax - 16.09.2019 klo 10:10:36
Vaihtelevaa on postin kulku nykyään, tänne saapui vasta viime viikon loppupuolella nämä tuoreimmat.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 16.09.2019 klo 17:04:47
No tänään vihdoin tulivat! Onneksi Petteri ei ollut vielä ehtinyt lähettää uusia tilalle. On kyllä hienoa tuo postin kulku nykyjään.  :P
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: mkivimaki - 03.10.2019 klo 13:54:18
Minulla odottaa iso nippu Kalkkaroita lukemattomana yöpöydällä. Nyt vasta huomasin, että numerot 66, 67 ja 68 puuttuu kokonaan.
Onkohan nuo tullut kaikki samassa kuoressa? Varmaan olen hukannut koko kuoren jonnekin. Tai laittanut lehdet johonkin tosi hyvään jemmaan.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 11.10.2019 klo 16:46:25
Postilaatikosta löytyi tänään kaksi kalkkaroa! Mukavaa!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: J4N1 - 11.10.2019 klo 16:56:18
Postilaatikosta löytyi tänään kaksi kalkkaroa!

Toivottavasti ei kumpikaan purrut käteen.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: exi_bel - 14.12.2019 klo 14:54:09
Tuli vaan mieleen...

Maaliskuussa kun tuli tuo 2019 tilaajalahja, Kalkkaro orginaali, niin saatekirjeessä sanottiin että tämä on viimeinen tilaajalahja.
En sitten uusinut enään tilausta ja olen ostanut liuskat irtonumeroina.
Tänään ostin nrot 88-90. Nrossa 88 alkaa tarina Harmaasudet ja yllättäin alkulehdellä väitetään että kaikki tilaajat saavat joulukuussa ilmaisen tilaajalahjan jota ei voi ostaa erikseen.

Kuinka siis on? Onko tilaajalahjaa näkynyt? Tosin vasta alkukuu.

Mutta: Jos tilaajalahjasta jäänkin paitsi, niin irtonumeroina ostaen itse lehti tulee halvemmaksi. Lukulaarissa liuskan hinta on 2,5e, eli 12 liuskaa 30e.
Tilaten 39e.

Ei mulla muuta.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Petteri Oja - 14.12.2019 klo 21:22:36
Nrossa 88 alkaa tarina Harmaasudet ja yllättäin alkulehdellä väitetään että kaikki tilaajat saavat joulukuussa ilmaisen tilaajalahjan jota ei voi ostaa erikseen.

Ei tule tilaajalahjaa. Kesti hetkisen, ennenkuin huomattiin päivittää tuo teksti...

Mutta: Jos tilaajalahjasta jäänkin paitsi, niin irtonumeroina ostaen itse lehti tulee halvemmaksi. Lukulaarissa liuskan hinta on 2,5e, eli 12 liuskaa 30e.
Tilaten 39e.

Onkohan Lukulaarissa mennyt irtonumerohinnan nousu joitakin aikoja sitten ohi, kun myyvät melkein ilman katetta. Täytyypä kysäistä. :D
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: exi_bel - 15.12.2019 klo 09:58:34
Minä ja mun suuri suu. Siinä meni hyvät tsäänsit  :)
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: hannhell - 18.12.2019 klo 12:46:06
Hähää, hinta korjattu 3,5 euroon! TV Lukulaari
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: exi_bel - 16.04.2020 klo 19:04:45
Tulipa pitkästä aika luettua Kalkkaroo.
Aiemmin luin liuskat sitämukaa kun kokonainen seikkailu oli ilmestynyt, mutta nyt mennyt lähes pari vuotta että en ole saanut aikaseksi. Lukemattomien liuskojen pino on vain kasvanut.

Eilen illalla luin 17 liuskaa, 3 seikkailua.
Aavedesperadot
Maan hiljaiset
Paholaisen kartano.

Ihan kelpoa tarinankuljetusta kaikissa, mutta tykkäsin erityisesti tuosta Maan hiljaisista.

Tarina Harmaasudet jäi odottamaan seuraavaa transpiraatioo.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Petteri Oja - 16.04.2020 klo 21:34:31
Tänä vuonna muuten päästään sadannen numeron haamurajan yli. Sadas numero on normaalia paksumpi ja tilaajat saavat sen kylkiäisenä jotain ekstraa. (Toisinaan siis tilaajalahjoja tulee yhä mutta ei säännöllisesti.)

Tänään lähtivät maalis- ja huhtikuun numerot Postin hellään huomaan.
Otsikko: Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
Kirjoitti: Kahkonen - 16.04.2020 klo 22:02:20
Ensimmäinen Kalkkaro on saapunut painosta ja postitetaan tilaajille tänään! Jos posti ei vitkastele pitäisi siis ehtiä ennen viikonloppua perille.

Tampere Kupliissa Petriä haastatellaan Kalkkarosta lauantaina klo 14.00.

Liuskalkkaro täyttää kohta kahdeksan vuotta!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 17.04.2020 klo 01:03:41
Tänä vuonna muuten päästään sadannen numeron haamurajan yli. Sadas numero on normaalia paksumpi ja tilaajat saavat sen kylkiäisenä jotain ekstraa. (Toisinaan siis tilaajalahjoja tulee yhä mutta ei säännöllisesti.)

Tänään lähtivät maalis- ja huhtikuun numerot Postin hellään huomaan.

Hieno homma! Toivottavasti Kusti jaksaa polkea! .. Tulipa mieleen, että näihin aikoihin pitäisi taas maksaa tilaus; no kaipa Petteri muistaa laskulla.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Lax - 19.04.2020 klo 18:00:40
Aina on lasku tullut, t. nimim. tilaaja jo 8 vuotta. Mutta ei ihan vielä kannata sitä odotella, tullee taas toukokuun tienoilla koska silloinhan eka lehti ilmestyi.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 19.04.2020 klo 20:26:40
Aina on lasku tullut, t. nimim. tilaaja jo 8 vuotta. Mutta ei ihan vielä kannata sitä odotella, tullee taas toukokuun tienoilla koska silloinhan eka lehti ilmestyi.
Tilaaja minäkin olen ollut siitä lähtien kun lehti alkoi ilmestymään.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Toni - 20.04.2020 klo 15:12:10

Tänään lähtivät maalis- ja huhtikuun numerot Postin hellään huomaan.

Ja tänään ainakin mulle tupsahtivat postilaatikkoon. Thänx!

Hienoa päästä taas lukemaan mitä mainiointa länkkäriä!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: OM - 20.04.2020 klo 16:27:09

Pitäisköhän sitä jotenkin liputtaa tuota kalkkaron 100:tta numeroa. On sentään aika mahtava virstanpylväs. Ja eikun seuraavat 100 lehteä seuraavina vuosina kiitos. Tätä herkkua lisää kaikilla mausteilla, mitä villistä lännestä vaan löytyy!

Ajattelin  tehdä piakkoin pienen kuvituksen kalkkaro lehden 100:nnen numeron kunniaksi. Idea pulpahti mieleeni kun huomasin täällä ilmoituksen, että pian sadannen numeron haamuraja ylitetään. Uutinen oli minulle hyvin mieluisia ja iloa tuottava.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: J.T.Chance - 20.04.2020 klo 21:54:19
Lännenmiehen (lue länsiespoolaisen) harmaa etätyön sävyttämä arki sai ilahduttavan käänteen kun pony express pudotti samalla kertaa laatikkoon sekä Texin että kalkkarot. Nyt kokoelmassa on 96 Kalkkaro-liuskaa ja kaksi Kalkkaro-albumia.

Luonnehtisin Kalkkaroa ja sen julkaisumuotoa sympaattiseksi. Sarja on pysynyt suhteellisen tasalaatuisena, vaikka itse pidänkin niitä ensimmäisiä tarinoita parhaimpina. Olisi kuitenkin toivottavaa, että Kalkkaro ja Fabien vaihtaisivat välillä maisemaa ja lähtisivät Arizonasta esim. preeria-alueille. Näin väistettäisiin tarinoiden samankaltaisuuksien jo häämöttävät karikot. Mestariteoksissaan Vala Auringolle ja Aavetanssi Hiltunen kuvasi upeasti preeriaintiaaneja. Heitä näkisi mielellään myös Kalkkaron sivuilla. Olen ymmärtänyt, että sarjaa täytyy piirtää ja käsikirjoittaa tiiviillä vauhdilla, mikä on saattanut johtaa siihen, ettei näyttäviin intiaanikuvauksiin liikene aikaa. Joka tapauksessa hieno sarjakuva, jolle toivon pitkää ikää.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Lax - 21.04.2020 klo 17:31:12
Samaa mieltä tuosta sympaattisuudesta, toivottavasti jatkuu vielä pitkään. Vanhoissa viesteissä oli maininta että liuskalehti ottaa Kalevassa julkaistua sarjaa kiinni vähän joka vuosi, missähän nyt mennään? Kirjastot kun ovat kiinni niin en pääse katsomaan stripin numeroa tuoreimmasta lehdestä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 21.04.2020 klo 21:52:39
En tiedä varmasti, mutta ei kait sitä ole enää vuosiin Kalevassa julkaistu?
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Lax - 22.04.2020 klo 17:22:43
Minusta Kaleva kyllä on se viimeinen lehti jossa Kalkkaro ilmestyy, ellen ihan väärin muista. Lopettivat kyllä 2015 mutta lukijoiden pyynnöstä päätös peruttiin. Jos sarja olisi tuolloin loppunut ei liuskoja olisi ilmestynyt 2017 jälkeen.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Gothicus - 23.04.2020 klo 09:15:10
Joulunaikaan kävin viimeksi Oulussa ja kyllä minä tuolloin Kalkkaroa Kalevasta luin.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: exi_bel - 24.04.2020 klo 13:49:50
Kysyin siskolta mikä strippi oli tän päivän Kalevassa, 4353.
Eli jos tulevissa liuskoissa on n. 32 strippiä/liuska, niin n. 19 liuskaa on Kalevan etumatka tällä hetkellä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 15.07.2020 klo 20:11:08
Pian alkaa olla 3 kuukautta kulunut kun viimeksi Kalkkaroita löytyi postilaatikosta. Johan pian olisi lupa odottaa uusia tulevaksi?
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Petteri Oja - 15.07.2020 klo 23:23:49
Pian on. Paino(kin) oli kesälomalla.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 16.07.2020 klo 12:32:34
Kiitos tiedosta!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Miqz - 28.07.2020 klo 11:16:50
Tuplakalkkaro-lähetys tuli postista, ja pääsin viimein lukemaan Haamu menneisyydestä -tarinan alusta loppuun. Tarina oli Ok perus-Kalkkaroa, mutta numeron 97 loppupuoliskon täyttävä Aurelia se vasta olikin yllätys! Tätä lukisi mieluusti lisääkin, onkohan jatkoa tiedossa Kalkkaroon jossain vaiheessa? En panisi pahitteeksi vaikka se olisi ns. Kakkossarja, ja veisi aina tietyn määrän sivuja joka numerosta!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Petteri Oja - 28.07.2020 klo 11:40:37
Tuplakalkkaro-lähetys tuli postista, ja pääsin viimein lukemaan Haamu menneisyydestä -tarinan alusta loppuun. Tarina oli Ok perus-Kalkkaroa, mutta numeron 97 loppupuoliskon täyttävä Aurelia se vasta olikin yllätys! Tätä lukisi mieluusti lisääkin, onkohan jatkoa tiedossa Kalkkaroon jossain vaiheessa? En panisi pahitteeksi vaikka se olisi ns. Kakkossarja, ja veisi aina tietyn määrän sivuja joka numerosta!

Sitä ei valitettavasti juuri enempää ole. Kuten Petri esittelyssä kertoi, Aurelia ei ikinä ottanut tulta joten se jäi näytteiden asteelle. En nyt muista montako strippiä sitä jäi vielä käyttämättä, mutta mahdollista toki on että laitetaan loput Kalkkaroon seuraavan kerran, kun joku numero tarvitsee täytettä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 28.07.2020 klo 13:20:43
Tekstikuvan sivuilta löytyy Aurelian esittely ja näytteet yhäkin.
Kerroin Aureliasta Kvaakissa vuonna 2015 (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,2962.msg456865.html#msg456865).

Timo
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Toni - 29.07.2020 klo 17:07:37
Sitä ei valitettavasti juuri enempää ole. Kuten Petri esittelyssä kertoi, Aurelia ei ikinä ottanut tulta joten se jäi näytteiden asteelle. En nyt muista montako strippiä sitä jäi vielä käyttämättä, mutta mahdollista toki on että laitetaan loput Kalkkaroon seuraavan kerran, kun joku numero tarvitsee täytettä.

No nythän Teufelilla on mitä mainioin tilaisuus tilata Hiltuselta aiheesta muutaman albumin mittainen sarja! Tämän kyllä uskoisi alpparimuodossa käyvän kaupaksi - sekä aihemaailmansa että taiteensa puolesta. Lähes mahdoton tähän on olla rakastumatta.

Vrt. esim. Voro, Luupäät, Ghiblin leffat etc etc etc.

Tahtoo lisää Aureliaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Petteri Oja - 29.07.2020 klo 21:52:50
No nythän Teufelilla on mitä mainioin tilaisuus tilata Hiltuselta aiheesta muutaman albumin mittainen sarja!

Hiltusellahan on jo pitkään ollut sellainen tilanne, että piirrettäviä ideoita ja käsiksiä on enemmän kuin ikinä itse ehtii piirtämään. Sen vuoksi Valheiden kansan piirsi Elli Oravainen, ja paraikaa Petri tekee Troll Patrol -albumia Tuomas Myllylän kanssa. Petrin käsis, Tuomas piirtää, Petri tussaa.

Mutta eihän se mahdotonta ole!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Gothicus - 30.07.2020 klo 08:08:19
^ Troll Patrol kuulostaa todella kiinnostavalta!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Sampsa Kuukasjärvi - 31.07.2020 klo 11:16:57
Tekstikuvan sivuilta löytyy Aurelian esittely ja näytteet yhäkin.
Kerroin Aureliasta Kvaakissa vuonna 2015 (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,2962.msg456865.html#msg456865).

Aurelia on tosi hyvä! Mielellään tuota ostaisi albumillisen. Tosi monta strippiä näytteenä tuolla.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Petteri Oja - 10.09.2020 klo 10:40:07
Osa tilaajista on jo saanut uudet Kalkkarot, osa ei. Ei kannata huolestua. Postimaksukone alkoi ryttyillä kesken postituksen, joten lehdet lähtevät kahdessa erässä.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hamilkar - 24.09.2020 klo 14:40:03
Tuplanumero tuli, mukana 100:s Kalkkaro! Kiitos vielä erikseen tilaajalahjasta! 100:ssa numerossa itsessäänkin hauska yllätys, mutta ei tietenkään spoilata sitäkään...

Joka tapauksessa uskomaton juoksu tällä lehdellä - täytyy kyllä nostaa stetsonia tekijöille suuren ja hartaan kunnioituksen vallassa. Toivottavasti näemme vielä numeron 200!

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Lax - 24.09.2020 klo 16:31:18
Perille saapui tänään, hienoa, kiitos.
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 15.12.2020 klo 22:28:54
Mitähän kuuluu Kalkkarolle? Ei ole ainakaan minun postilaatikkoon sitten syyskuun yhtään lehteä tipahtanut. Tulisiko jouluksi oikein muhkea lukupaketti, tämän vuoden julkaisuista kaiketi neljä vielä on tulossa. Innolla odottelen!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Toni - 16.12.2020 klo 20:03:35
Mitähän kuuluu Kalkkarolle? Ei ole ainakaan minun postilaatikkoon sitten syyskuun yhtään lehteä tipahtanut. Tulisiko jouluksi oikein muhkea lukupaketti, tämän vuoden julkaisuista kaiketi neljä vielä on tulossa. Innolla odottelen!

Mulle tipahti ainakin tänään postissa neljän hienon lehden paketti!

Täyttä timanttia!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Kahkonen - 16.12.2020 klo 21:18:45
Mulle tipahti ainakin tänään postissa neljän hienon lehden paketti!

Täyttä timanttia!

Eipä vähennä yhtään iloa, vaikkei yllätyksenä nyt tulekaan. Täytyypä käydä katsomassa, olisiko jo tänään tullut :-). Taisi olla ilmaisjakelu vasta, kun viimeksi kävin.

...

Siellähän ne!
Otsikko: Vs: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
Kirjoitti: Hannu - 16.12.2020 klo 21:47:14
Hieno uutinen! Kaitpa tännekin tupsahtaa lähipäivinä!
Edit: Ja perjantainahan ne löytyivät postilaatikosta!