Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Omakustanteet ja underground => Aiheen aloitti: KultaVuori - 17.10.2007 klo 16:52:26
-
Suomen monimuotoisimmalla ja tärkeimmällä (?) sarjakuvafoorumilla ei keskustelua Suomen (tämänhetkisesti) monimuotoisimmasta ja kenties ulkomaita ajatellen tärkeimmästä sarjakuva-antologiasta ? Saa oikoa väärinkäsitykseni.
-
Eihän tuossa valitettavasti ole mitään uutta. Monet tärkeät albumit jäävät täällä täysin vaille huomiota. Jokainen voi toki parantaa tilannetta omalla panoksellaan...
Luin uuden Glömpin eilen. Löysin siitä enemmän omaan makuuni osuvia juttuja kuin parista edellisestä numerosta. Aapo Rapi oli erinomainen kuten yleensä. Hanneriina Moisseinen (tosin Pikkulinnun ääni -antologiasta tutulla tarinalla), Rui Tenreiro, Lilli Carré, Anders Nilsen ja Christopher Forgues puhuttelivat myös. Ja muutama muukin.
Toki mukana oli myös paljon kuvataidetta, josta en saanut mitään irti. Ja karmea kansi. Mutta eihän tämä muuten olisi Glömp.
-
Omat kvaakkiketjut näyttää olevan glömpeillä 6-8. Hyvä niin.
-
Toki mukana oli myös paljon kuvataidetta, josta en saanut mitään irti. Ja karmea kansi. Mutta eihän tämä muuten olisi Glömp.
Tästä päästäänkin hyvään kysymykseen. Onko niin, että yleinen mielikuva Glömpistä on sellainen mikä mieltää sen kuvataiteeksi (ei sarjakuvaksi) karmeisiin kansiin pakattuna ? Ja miksi juuri jotkin uusimman Glömpin sarjat nähdään (mikäli tämä on yleistä) kuvataiteena, muttei sarjakuvana ? Onko sarjakuvan rajoja koetteleva (lähtökohtaisena pyrkimyksenä) sarjakuva kuvataidetta-ei sarjakuvaa ? Miksi tämä koetaan tällaisena uskottomana siihen että tekijällä on tämä tarkoitus ja aina mielletään se kykenemättömyytenä noudattamaan niitä konventioita ja ns. lakeja joilla luodaan sitä "sarjakuvaa" ? Mikä nousee myös kysymykseksi on: Nauttivatko/arvostavatko sarjakuvien harrastajat kuvataiteesta mikä on toteutettu pinnallisesti sarjakuvan keinoin (ruutujako, puhekuplat, yms.) ? ???
-
Onko niin, että yleinen mielikuva Glömpistä on sellainen mikä mieltää sen kuvataiteeksi (ei sarjakuvaksi) karmeisiin kansiin pakattuna ?
Puhun taas vain omasta puolesta. Minulla on noita aikaisempia ja ostan uusimman heti kun nykyinen budjettikatastrofi helpottaa. Olen aina pitänyt Glömpissä eniten niistä traditionaalisimmista jutuista mutta on mukavaa että se on perkeleenmoinen järkäle kaikkea mahdollista. En ostaisi sarjakuvalehteä jossa ei ole tarinoita vaan tekijät ovat kiinnostuneita pelkästään graafisesta puolesta mutta Glömpissä palaset on kohdallaan, kyllä kaikki tulee katsottua läpi vaikka se puhdas kuvataideosasto ei ole juuri minulle tarkoitettu
-
Mikä nousee myös kysymykseksi on: Nauttivatko/arvostavatko sarjakuvien harrastajat kuvataiteesta mikä on toteutettu pinnallisesti sarjakuvan keinoin (ruutujako, puhekuplat, yms.) ? ???
En ole varma ymmärränkö mitä haetaan. Pinnallisesti sarjakuvan keinoin? Sarjakuvan keinot ovat oletusarvoisesti "pinnallisia", vai miten? Sarjakuvataide ja kuvataide ovat eri asioita, eikä puhekuplien lisääminen ei tee kuvataiteesta sarjakuvaa. Liechtenstein ei taatusti ole sarjakuvaa, eikä oikein kunnolla Jarmo Mäkiläkään. Vai tarkoititko pinnalle näkyviä elementtejä?
Ääh, ööh, mielenkiintoista on kuitenkin tuumia näitä rajankäyntejä. Aloitetaan siitä että tiputetaan sarjakuvalle perinteisesti miellettyjä elementtejä pois. Jätetään ensin äänitehostetekstit pois, sitten vauhtiviivat, sitten puhekuplat, sitten ruutujako sekä narratiivisuus ja sarjallisuus. Missä vaiheessa siitä tulee ei-sarjakuvaa? Onko tuloksena kuvataidetta? Tai entä jos sarjakuvaan tuodaan kuvataiteen keinoja ja konventioita? Staattista sommittelua, maalauksellisuutta, grafiikalle ominaista kuvausta jne? Kuinka paljon näitä voidaan tuoda mukaan ennenkuin sarjakuvallisuus katoaa?
Eikö vain voisi ajatella että Glömpissä on sarjakuvien välissä jännää kuvataidekokeilua, joka joko nappaa tai ei. Sarjakuvaa se ei ehkä ole.
http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=680 (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=680)
Timo
-
Olisiko ollut Ville Hänninen joka kirjoitti minusta oivaltavasti että Picasson Guernica on sarjakuva yhdessä ruudussa. Se on varmaan 1900-luvun merkittävin maalaus mutta ei Hänninen halunnut mitenkään enää todistella sarjakuvan asemaa 2000-luvulla tällä vertailulla, sanoi vain asian. Picasso itse piti aidosti sarjakuvista
-
En ole varma ymmärränkö mitä haetaan. Pinnallisesti sarjakuvan keinoin? Sarjakuvan keinot ovat oletusarvoisesti "pinnallisia", vai miten? Sarjakuvataide ja kuvataide ovat eri asioita, eikä puhekuplien lisääminen ei tee kuvataiteesta sarjakuvaa. Liechtenstein ei taatusti ole sarjakuvaa, eikä oikein kunnolla Jarmo Mäkiläkään. Vai tarkoititko pinnalle näkyviä elementtejä?
Ääh, ööh, mielenkiintoista on kuitenkin tuumia näitä rajankäyntejä. Aloitetaan siitä että tiputetaan sarjakuvalle perinteisesti miellettyjä elementtejä pois. Jätetään ensin äänitehostetekstit pois, sitten vauhtiviivat, sitten puhekuplat, sitten ruutujako sekä narratiivisuus ja sarjallisuus. Missä vaiheessa siitä tulee ei-sarjakuvaa? Onko tuloksena kuvataidetta? Tai entä jos sarjakuvaan tuodaan kuvataiteen keinoja ja konventioita? Staattista sommittelua, maalauksellisuutta, grafiikalle ominaista kuvausta jne? Kuinka paljon näitä voidaan tuoda mukaan ennenkuin sarjakuvallisuus katoaa?
Eikö vain voisi ajatella että Glömpissä on sarjakuvien välissä jännää kuvataidekokeilua, joka joko nappaa tai ei. Sarjakuvaa se ei ehkä ole.
http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=680 (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=680)
Timo
Lähinnä tarkoitin juuri noita kuvallisia elementtejä. Ehkä käytin väärin pinnallisia sanaa, mutta siksi suluissa olikin nuo esimerkit. Lähinnä luettelointi niistä elementeistä ei kiinnosta vaan mikä tekee sen erotuksen sisällöllisesti jos ulkoinen pinta vastaa perusmääreitä. Liechtenstein ei ole sarjakuvaa koska hän on ottanut aiheensa ruuduista, joiden sarjakuvallisuus avautuu vasta niiden vierekkäisten ruutujen ohella (niissä alkuperäisissä sarjakuvissa). Sarjakuva varmasti toimi hyvänä lähteenä poptaiteelle sen "heh" sarjallisuuden ansiosta. On ilmeistä, että muotokieli on kuitenkin sarjakuvallinen. Picasso taasen on ajatellut sanomansa "yhden ruudun" sisälle (siis tauluun) ja siksi se voisi yhtä hyvin toimia yhden ruudun strippinä. Ja niin edelleen.
-
En ole vielä uutta Glömppiä ehtinyt lukaista, joten sitä ei voi vielä ihmeemmin kommentoida. Minusta se ei ole mitenkään huonoa että Glömp tyylinen julkaisu sisältää myös muutakin kuin "sarjakuvaa". Usein sarjisten välissä menee jossain toisessa lehdessä yksittäiset pilakuvat tai kuvitettu teksti, joten ei sinänsä häiritse jos Glömp tarjoilee .. kuvataidetta sarjakuvien ohella.
Joidenkin numeroiden kannet on kyllä luontaantyöntäviä, ja ehkä tämä uusin kaikkien eniten? Jos joku "sarjakuvasta" kiinnostunut henkilö näkee tuon mössön jossain hyllyssä, voisin kuvitella että mahdollisuudet napata julkaisu kätösiin selausta varten on häviävän pienet. Tuskin sitä ottaisin kätösiin itsekään, jos ei olisi etukäteen tiedossa mistä on kyse. Toisaalta ehkä voisi onnitella noinkin ennakkoluulottoman epäkaupallisen ratkaisun tekemisestä, ottaen huomioon millainen taloudellinen itsemurha projektiin todennäköisesti liittyy, heh...
-
Joidenkin numeroiden kannet on kyllä luontaantyöntäviä, ja ehkä tämä uusin kaikkien eniten? Jos joku "sarjakuvasta" kiinnostunut henkilö näkee tuon mössön jossain hyllyssä, voisin kuvitella että mahdollisuudet napata julkaisu kätösiin selausta varten on häviävän pienet. Tuskin sitä ottaisin kätösiin itsekään, jos ei olisi etukäteen tiedossa mistä on kyse. Toisaalta ehkä voisi onnitella noinkin ennakkoluulottoman epäkaupallisen ratkaisun tekemisestä, ottaen huomioon millainen taloudellinen itsemurha projektiin todennäköisesti liittyy, heh...
Jännää miten ristiriitaista palautetta kannesta on tullut. Täällä Petteri ja Mikko sarjisäijinä kokevat sen luotaantyöntävänä; toisaalla taas on tullut päinvastaista palautetta, tämäkin sarjakuvankentältä. Mutta, en pyri kansilla kosiskelemaan ketään, enemmänkin heijastelemaan jotain sisällöstä. Kokeillenhan noissa mennään. Glömp7:n kansi lienee tähänastisista epäkaupallisin ja on myös osasyynä siihen miksi minulla on ko. kirjaa edelleen 300 kappaletta varastossa.
Itsemurhasta... nyt mennään kyllä taas todella lähellä sitä. Jos homma ei tästä nopeasti parane niin todennäköisesti tämä on viimeinen Glömp ja minä tappelen velkojen kanssa koko seuraavan vuoden. Toisin sanoen menen tehtaalle töihin saadakseni laskun maksettua, tämä oman taiteellisen työni kustannuksella. Vituttaa ja masentaa samaan aikaan, varsinkin kun koko kesä meni kirjaa tehdessä.
Tähän mennessä albumista ei ole ollut pihaustakaan missään lehdessä. Tännekin palautetta tuli vasta Benjaminin provosoimana. Toki suullinen palaute on ihan positiivista, samoin ulkomailta tuleva. Pääasiallinen myynti pitäisi kuitenkin tehdä Suomessa ja Glömp jos mikä on riippuvainen siitä kirjoitetusta kritiikistä. Kyse on kuitenkin aika kalliista kirjasta (25e), jonka harva ostaa heräteostoksena. No, odotellaan josko jotain jostain ilmaantuisi. Hikipisaroita tässä kuitenkin on otsalla. Laitoin viimeiset rahat promokappaleiden postituksiin Suomeen ja ulkomaille, reilu sata kirjaa, postimaksujen määrä hirvittää. Verkot on vesillä. Vene alkaa täyttyä vedellä.
-
Käyn kirjakaupassa tänään, pitääpä vilkaista.
-
Itse jos julkaisisin vastaavan teoksen, tekisin ensimmäisenä kaikkien taiteellisten päätösten ylittävän alkuasetelman jossa rajana on:
alle 3cm paksuus (2,5cm)
alle 500g paino (400-450g)
ja siten että mahtuu perus C4 kirjekuoreen sekä paksuuden että sivukoon puolesta mukaanluettuna suojaava pehmuste/pahvit.
Sivumäärän ja sisällön alistaminen noille rajoille olisi olennaista jos postimyynti on yhtään merkittävämpi osa kirjan myyntiä. Yli 3cm paksu ja yli 500g painava, on todella iso ero, etenkin kansainvälisen postituksen kanssa pelatessa. Pelkkien promojen lähtiessä liikenteeseen (100kpl) voidaan puhua jo jostain tuhannen euron säästöstä. En tiedä tuntuuko se siinä budjetissa, mutta voisi kuvitella että hitusen.
Näin postimyynnillä leipänsä hoitavana voisi sanoa että jos matskua lähtee riittävästi ja omistaa virallisen firman, kannattaisi junailla itellan (postin) kanssa postikuori diili jolla alle 500g kirjeet kulkee kansainvälisesti samoilla taksoilla kuin suomen sisäiset helpostikuoret. Silloin kansainvälinen myynti ei ole yhtään sen huonommassa asemassa kotimaiseen nähden (vrt. nykyisten maksusysteemien helppous).
Mitä tulee Glömpin palautteeseen, niin kuten Petteri taisi sanoa, aika moni täällä jää totaalisesti ilman huomiota. Sekin että suomessa Sarjakuvamedia on... Sarjainfo ja kvaak? Jos lähetetty promo ei päädy kummassakaan arvioitavaksi asti, niin mistä "julkisuutta" repäisee jos ei edes sarjakuvamedialta. Albumin koko on nyt sitä luokkaa että en ole itse sitä vielä ehtinyt lukaista, mutta palautetta seuraa varmaan tavallisen tympeään tyyliin ;)
-
En löytänyt uutta Glömpiä Helsingin keskustan Akateemisesta enkä Suomalaisesta Kirjakaupasta (Suomalaisessa oli kyllä Glömp #7 ja #8).
-
En löytänyt uutta Glömpiä Helsingin keskustan Akateemisesta enkä Suomalaisesta Kirjakaupasta (Suomalaisessa oli kyllä Glömp #7 ja #8).
Huh, pitääkin patistaa tilaamaan lisää, jos eivät sitä itse huomaa tehdä.
-
Huh, pitääkin patistaa tilaamaan lisää, jos eivät sitä itse huomaa tehdä.
Voi olla, että löytyi molemmista kaupoista mutta silloin oli kyllä erittäin hyvin piilotettu...
-
Ja täytyy sanoa, etten ihan ymmärrä miten Akateeminen toimii. Joskus olen nähnyt, että niillä ei ole ollut mun albumia siellä myynnissä vähään aikaan, ja sitten heiltä tulee viikon sisällä uusi tilaus, mutta kuitenkin ensi kerralla kun käyn, hyllyssä on enemmän kappaleita kuin mitä edellinen tilaus oli.
-
Ja täytyy sanoa, etten ihan ymmärrä miten Akateeminen toimii. Joskus olen nähnyt, että niillä ei ole ollut mun albumia siellä myynnissä vähään aikaan, ja sitten heiltä tulee viikon sisällä uusi tilaus, mutta kuitenkin ensi kerralla kun käyn, hyllyssä on enemmän kappaleita kuin mitä edellinen tilaus oli.
Joo, sama tullut huomattua. Siellähän tapahtui nyt jotain muutoksia. Sarjakuvista vastaava henkilö vaihtui ja osto-osasto taisi muuttaa jonnekin pois keskustasta. Toivon mukaan tämä ei hankaloita toimintaa.
Nyt muuten pitäisi löytyä taas Glömppiä hyllystä.
-
Nyt muuten pitäisi löytyä taas Glömppiä hyllystä.
Mistä hyllystä? Kävin Akateemisessa tänään enkä onnistunut havaitsemaan sitä niistä tavallisista suomenkielisten sarjakuvien hyllystä. Enkä voinut kysyä henkilökunnalta, koska kärsin Delsey-Kelferin syndromasta.
-
Mistä hyllystä? Kävin Akateemisessa tänään enkä onnistunut havaitsemaan sitä niistä tavallisista suomenkielisten sarjakuvien hyllystä. Enkä voinut kysyä henkilökunnalta, koska kärsin Delsey-Kelferin syndromasta.
Huh. Mitähän ne niillä kirjoilla tekevät. Toimitin välittömästi lisää, kun huomasin viestisi. Kyllä niiden siellä samalla osastolla pitäisi olla. Jossain välissä olivat paremmin esillä pöydällä, mutta uskoisin, että nyt jo tungettu sinne kaiken muun sekaan.
Ehkä tässä onkin esimakua uusista järjestelyistä. Myyntisykli hidastuu.
-
Noni... tulihan se luettua kun osui vihdoin kasasta käteen..
Tommi Musturin nimettömät nuo ihme valkoisen pötkö jätkän seikkailut on varsin mainioita. Ilman dialogiakin toimii näyttävyyden vuoksi.
Roope Erosen "Jape ja Kuolema" on ihan ehdoton. Jos ne leipäkuvat olisi jätetty pois (vaikka sarjaan liittyvätkin) olisi vielä parempi. Tyrmistyttävän hölmöä jälkeä ja käsittämätöntä tarinaa - hyvässä mielessä. Lapsellinen värikäs huopakynäjälki jne. Voisi joskus tulla ihan oma albumi kokonaan väreissä.
Aapo Rapi on sekä visuaalisesti omaperäinen & näyttävä, että tarinaltaan tyylikäs.
Janne Tervamäen matskuista sen sijaan henkii esiin animaatiomaisuus. Laimeaa teitokone väritystä ja yksinkertaista ääriviivaa, eikä tarinatkaan tarjoa mitään sen mielenkiitoisempaa.
Lameloksen jutussa on jotain luontaantyöntävää, vaikka määrittely mikä siinä on vikana, on hankalaa.
Katri Sipiläinen on jäljeltään kuin lastenkirjan kuvitus yhdistyisi työpöydänlaatikon epämääräisiin hipahtaviin taidekoulu kokeiluihin (heh). Tässä tapauksessa se on positiivinen määritelmä, mutta räikeät noidan fantasiaseikkailut tuo nimenomaan mieleen jonkun harry potter jälkifiiliksissä olevan teinitytön.
Henriikka Moissasen juttu oli jo alunperin julkaistu siinä Voima lehden (yms) tekemässä yhteiskunnallista sarjakuvaa kilpailun kokoavassa albumissa. Nyt se on värillisenä (tarkoittaen että paperin ja kynän mieto värisävy erottuu, ei sinänsä kyse "värillisestä" kun tehty lähes yhdellä värillä). Ja toimii edelleen, kenties jopa paremmin. En edes tiennyt että myös kemin kilpailun voittanut (ei ole tullut seurattua mitään kilpailuja), mutta muuten itselleni ihan tuntematon tekijä josta voisi odottaa enemmänkin. Tarina onnistuu yhdistämään arkisuuden, nostalgian, yhteiskunnallisen sanoman (mikä se sitten onkaan, jättää varaa tulkintaan eikä osoittele sormella), jne. Välttää naissarjakuvan kliseitä a'la kaunokirjoitus ja naishahmojen kanssa söpöily jne. Ehdoton helmi!
Reijo kärkkäinen osaa hoitaa homman kotiin myös hieman fantasiaa/mielikuvitusta ja graafisesti varsin miellyttävää matskua yhdistäen ja pikkupojan elämästä kertoen.
Run Tenreido on ihan hauska, mutta ei niin hätkähdyttävä juttu. Hyönteiset touhuaa .
Kwon Youg-deuk tuntui ensin ihan paskalta. Lähinnä kun katsoin kauhukseni että ei kai tämä ole se "Haparointia" jätkä duunaannut, heh.. Mutta loppujen lopuksi esim. tänään viimeksi puhelinmainontaa vastaanottaneena, homma alkoi toimia. lähinnä siinä tokalla sivulla parhaimmillaan (ts. eka sarjissivu).
Lilli Carren sarja on pitkä ja mystinen. 20 sivuinen "mini albumi" melkeimpä, iskettunä keskelle Gkömppiä. En minä ehkä tajua onko tässä joku idea joka johonkin ratkaisuun päätyy, mutta aika hämärää toimintaa missä henkilö elää dilemmassa jossa itseään on olemassa 2kpl.
Anders Nilsenin lintu aiheinen sarjis on ehkä riemastuttavin juttu sitten Roopen sarjakuva. Sarjan alkupuoli on varsin hidastempoista ja siinä ei tunnu oikein tapahtuvan mitään, mutta lintujen vuoropuhelu oksalla kruunaa koko jutun kärkikastiin.
Christopher Forgelius = roskaa. Ei edes meduusa työntymässä naisen ruumiinaukkoihin pelasta tätä, joka on sinänsä harvinainen saavutus!
Michelangelo Setolan tarinasta ei oikein voi sanoa mitään, mutta minun silmää aina miellyttää jos kyse on esim. irtopäiden kanssa pelaamisesta tms.
Andre Lemoksen sarjis näyttää jonkun taidenäyttelyn julisteelta. Levotonta ja häiritsevää.
Benjamin Bergman tavallaan tuo mieleen nuo palvomani Roope Erosen jutut. Tiedostetusti kömpelöä jälkeä missä perspektiivit ja värit yliampuvan törkeitä mutta Bergmanilla siihen soppaan heitetään huvittavaa "näennäisen älykästä" b-sci-fi soopaa joka tekee siitä varsin älyvapaan "psykedeelisen" ja samalla ylivertaisen.
Andrea Bruno nakkaa sarjan tyylikkäitä kuvia jotka ei kuitenkaan muodosta mitään kovin mielenkiintoista "sarjakuvaa".
Jyrki Heikkisen juttuun taas pystyy samaistumaan hyvin etenkin tiettyihin kohtiin. Miehelle tyypillistä jälkeä ja makukysymys miten se toimii. Alkupuoli tarinasta toimi itselleni paremmin.
Rupert & Mulot on taidokas ja tyylikäs. Ei sarjakuvaa, mutta tuollainen kokeellinen veto jossa kaikki sivut liittyy toisiinsa, mutta niiden vaikutus jää tavallaan itsensä tulkittavaksi, koska jokainen sivu tarjoaa vain läjän erilaisia kuvia samasta henkilöstä.
Anna Sailamaan meinasin ensin sekoittaa Katja Tukiaiseen, mutta on tässä vielä omaakin jälkeä. Tavallaan niin tyttösarjista kuin olla jo voi, mutta jää plussan puolelle. Tehokeinona muuten mustavalkoisen sarjakuvan nurmikon värittäminen vihreällä puuvärillä on aika karmaiseva.
Amanda Vähämäen sarjis on myös yksi tarinan helmiä. Kyllä se on ihan puhdas fakta että kun sarjakuvassa on vähän väkivaltaa ja nuorisoa, niin toimii ;) Mutta mikäs mikäs logiikka virhe tuolla on kun rastapäinen jamaika väreissä hampunlehti paidassa oleva renttu paiskoo toista jätkää turpaan? Jotain realismia sentään! ;)
Olivier Scrauwen hoitaa vielä jotenkin etelä-amerikan mieleen tuovalla sukuelintensyöjä miekkosista kertovalla tarinalla homman sopivasti loppusuoralle.
Välissä oli useampaan kertaan Tommin tekstittömiä tarinoita jotka toimi erittäin hyvin.
Voi olla että jotain unohtui mainita. Sarjisten väliin mahtuu myös aimo annos pelkkää taidetta. Yksittäisiä kuvia tai pieniä kokonaisuuksia. Vaikka taisi olla nimenomaan tämä topic jossa minun mainittiin olevan enemmän "sarjakuva ihminen" kuin "taide ihminen", väittäisi kuitenkin päinvastoin. Mutta se on totta, että jos Glömpille ominaisesta taiteesta puhutaan, joka menee usein mielestäni aika omituisen estetiikan puolelle, täytyy sanoa etten näe sillä taiteella kovin kiinnostavia ominaisuuksia itsessään. Se voisi toimia muulla, esim. levyjen kannet. Mutta itsessään sellainen räikeä ja kömpelö rävellys joka muistuttaa kuin... mitenhän sen ilmaisisi. Mitä poptaide on populaarikulttuurille, tämä taide on taidekoulu/hassuttelu/fiilistely porukalle?
Mutta sanomattakin selvää että suositeltava sijoitus.
-
Rupert & Mulot on taidokas ja tyylikäs. Ei sarjakuvaa, mutta tuollainen kokeellinen veto jossa kaikki sivut liittyy toisiinsa, mutta niiden vaikutus jää tavallaan itsensä tulkittavaksi, koska jokainen sivu tarjoaa vain läjän erilaisia kuvia samasta henkilöstä.
Mikko, pysyhän tarkkana: siinähän on varsin selkeä jatkumo. Jokaisella sivulla riehuvaa henkilöä on satuttanut seuraavan sivun hahmo. Sarja on lisäksi looppi, eli viimeisen sivun henkilöä on satuttanut ensimmäisen sivun hahmo.
Yksi tulkinta ihmissuhteiden kulusta siis. Nerokas mun mielestä vaikka itse julkaisinkin!
-
Mikko, pysyhän tarkkana: siinähän on varsin selkeä jatkumo. Jokaisella sivulla riehuvaa henkilöä on satuttanut seuraavan sivun hahmo. Sarja on lisäksi looppi, eli viimeisen sivun henkilöä on satuttanut ensimmäisen sivun hahmo.
Yksi tulkinta ihmissuhteiden kulusta siis. Nerokas mun mielestä vaikka itse julkaisinkin!
joo, kyllä se jatkumo ja luuppi oli selkeä jo ekalla lukaisulla, mutta siis sillä tavalla itsensä tulkittavaksi, että sarjan voi tajuta aikaisintaa toisella sivulla -> Ekaa sivua lukiessa vielä jää epäselväksi mihin ne kuvat liittyy koska 2 ekaa sivua ei ole rinnakkain ja missään vaiheessa ei näe itse fyysisesti 2 hahmoa "taistelemassa keskenään", vaan näkee vaan niiden toisilleen aiheuttamat vammat.
-
Ekaa sivua lukiessa vielä jää epäselväksi mihin ne kuvat liittyy koska 2 ekaa sivua ei ole rinnakkain ja missään vaiheessa ei näe itse fyysisesti 2 hahmoa "taistelemassa keskenään", vaan näkee vaan niiden toisilleen aiheuttamat vammat.
Taiton puolesta juuri näin ohjeistettiin tekemään. Mietin tuota itsekin silloin ja päädyin pointtiin, että oikeassakaan maailmassa ei nähdä syitä sille, miksi joku ihminen tarkoituksella satuttaa toista. Sarjassahan ensimmäisen henkilön vammojen syy paljastuu vasta viimeisellä sivulla. Siis tollasta väkivallan kierrettä ja historiaa.
-
Amanda Vähämäen sarjis on myös yksi tarinan helmiä. Kyllä se on ihan puhdas fakta että kun sarjakuvassa on vähän väkivaltaa ja nuorisoa, niin toimii ;) Mutta mikäs mikäs logiikka virhe tuolla on kun rastapäinen jamaika väreissä hampunlehti paidassa oleva renttu paiskoo toista jätkää turpaan? Jotain realismia sentään! ;)
kiitos palautteesta! rastapäisen teinin oli tarkoitus herättää juuri tämänkaltaista pahennusta. sarjiksessani (ja ehkä oikeassa elämässäkin?) kaikki ovat potentiaalisia dorkia aatteisiin tahi vaatteisiin katsomatta.
muutoin mielestäni argumentointi "tämä on sarjakuvaa/tämä ei ole sarjakuvaa" ei ole kovin hedelmällistä. esim. ruppert&mulot-jutussa on hyvinkin selkeä "juju", sama se onko kutsutaanko tekelettä sarjikseksi vai ei, mielestäni em. juju toimii loistavasti.
samoin taidepläjäysten kanssa. uskoisin että ne ovat kuin ärsyttävän kohina ja mölinä, jota jotkut musiikin ystävät kuten allekirjoittanut rakastavat, toisten kummastellessa miksei biisissä ole kertosäettä. kohinan ei edes välttämättä sinänsä tarvitse kiinnostaa, mutta se kuitenkin palvelee kokonaisuutta. olisi mälsää kahlata läpi 300 sivua aina samalla tavalla ruutuihin jaettuja mukavia, lukijaystävällisiä sarjakuvia..... eikö?
häh hää >:D
vaikka oma lehmä onkin ojassa, mielestäni tämä on paras glömppi koskaan, mutta aivan liian vähän huomiota niittänyt.
-
muutoin mielestäni argumentointi "tämä on sarjakuvaa/tämä ei ole sarjakuvaa" ei ole kovin hedelmällistä.
+
uskoisin että ne ovat kuin ärsyttävän kohina ja mölinä, jota jotkut musiikin ystävät kuten allekirjoittanut rakastavat, toisten kummastellessa miksei biisissä ole kertosäettä. kohinan ei edes välttämättä sinänsä tarvitse kiinnostaa, mutta se kuitenkin palvelee kokonaisuutta.
Minusta tuo jako on ihan perusteltua kun arvio on esitetty sarjakuvafoorumissa. Samoin kuin jollain tietyn musiikin foorumilla mekkala levyä arvostellessa tai kokoelmaa missä on sekaisin eritellään myös "genret" eikä vain fiilistelyä mikä oli hyvä ja mikä ei.
Kuten jo arviossa viittasin, olen kyllä suuri (no, millä lie mittapuulla laskettuna?) "taiteen" ystävä ja pistän rahaa kuva/valokuva/yms kirjoihin ehkä enemmän kuin sarjakuviin enkä ala niitä mitenkään määrittelemään tärkeys tai arvokkuusjärjestykseen.
Mitä poptaide on populaarikulttuurille, tämä taide on taidekoulu/hassuttelu/fiilistely porukalle? viittauksessa on montakin merkitystä, mutta yhtenä oli mm. se miten pop taiteessa esim. irroitettu sarjakuvaruutu muodostaa taideteoksen. Mutta se ei enää ole sarjakuvaa, mutta ei toisaalta myöskään erityisemmin dokumentoi sitä tai nosta millekään uudelle tasolle. Ja jossain määrin kenties junttina, ei sen arvo enää itsessään tunnu muulta kuin varsin tyhjältä kontekstistaan irroteltulta raapaisulta, jonka uusi merkitys on varsin mitätön. Kuten myös moni Glömpin taidesivu (hankala antaa esimerkkejä kun ei ole sivunnumerointia). Teokset ei välttämättä stimuloi omaa silmää, tai anna mitään muuta kuin tunteen että se on kuin kokonaisuudesta irroitettu sarjakuvaruutu josta puuttuu tarkoitus, jatkumo, syy tai ehkä nimenomaan henki. Tai näennäinen jatkumo jonka sarjakuvalliset arvot on varsin minimaaliset. Keikkajulisteena, levynkantena, t-paitana, luonne olisi toinen kun se on siduttu johonkin, kun taas nyt näyttää kuin kyse olisi irtonainen suhru joka ei palvele muuta tarkoitusta kuin erottamassa "oikeat jutut" (heh) toisistaan. Fiilis voisi olla toinen jos teos olisi esim. pelkkä kokoelma vastaavaa kamaa.
Asin voi parhaiten havainnollistaa juuri tuolla ottamallasi musiikki esimerkillä:
Tästä samasta syystä kokeellinen musiikki tai melu "oikeiden biisien" välissä mieltyy usein introksi, outroksi tai "välisoitoksi", vaikka viimeistään periaatteen tasolla ärsyttää ajatus siitä että jopa itse ei AINA kykene kuulemaan melun arvoa väliin heitetyn ääniefektiominaisuutta ylempänä! Joka sentään jo jonkin sortin pyhäinhäväistys ja voisi sanoa epäammattimainen nolaus ;)
Mutta täytyy alleviivata että tässä tapauksessa kritisoidun aineiston suhde sarjakuvaan on kourallinen sivuja tästä... mitäs niitä nyt oli, joku 4cm paksu jötkäle paperia.. 400s? Joten sillä ei ole sinänsä mitään merkitystä jos ostopäätöstä tai hintaa mietitään.
Tuli just napattua uusi Kuti kaupungilta tänään, pitänee sitäkin syynäillä kohtapuoleen...
-
Andrea Bruno nakkaa sarjan tyylikkäitä kuvia jotka ei kuitenkaan muodosta mitään kovin mielenkiintoista "sarjakuvaa".
Lievästi OT: Andrea Brunoa voi muuten lukea myös kesäkuussa ilmestyvässä C'est Bon Kultur-antologiassa nr 5.
Lisää tietoa täältä: http://cestbonkultur.com/
-
Pari kappaletta löytyi myytäväksi tätä loppuunmyytyä yhdeksättä Glömpiä:
http://www.kreegah.net/index.php?_a=viewProd&productId=1275