Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Muut sarjakuva-aiheet => : Lättä 03.05.2007 klo 20:36:56
-
Ytimekkääseen otsikkoon on vaikea saada oikeaa kuvaa tästä aiheesta. Toivon mukaan tätä aihetta ei ole ollut täällä jo.
Mitä sarjakuville tehtyä tekoa voi mielestänne pitää rikollisena? Mitä ei sarjakuvan lukija saa tehdä sarjakuvalle ja minkä suuren emämunauksen joku sarjakuvan tekijä on tehnyt? Tai onko kenties joku elokuva häpäissyt esikuvasarjiksensa?
En itse tiedä mitään, mutta annan esimerkin: Sir Arthur Conan Doyle tappoi Sherlock Holmesin kirjassaan Viimeinen tapaus, mistä seurasi suurta kohua. Tuhannet ihmiset protestoivat ja Doyle pakotettiin herättämään Holmes henkiin. Doylen maine tietenkin kärsi, eikä joidenkin mielestä Holmesin kuolemaa olisi saanut ajatellakaan vakavissaan. Pahoittelen, ettei tämä suoranaisesti liittynyt sarjakuvaan, vaikka Holmesistakin on sarjakuvaa. En vain tiedä yhtään munausta. Onko niitä?
En toivo liian suppeaa keskustelua kuitenkaan - antakaa omat lisänne. ;D
EDIT: Paha kirjoitusvirhe! :o
-
Kyllä se häkellytti kun lapsena huomasi että Aku Ankan tarinoita kierrätetään. Tuntui käsittämättömältä kun jo käytetty juoni toistui, ja huonommin piirrettynä. Silloin lopetin tilauksen ja siirryin lukemaan Tarzaneita, Viisikoita ja Kafkaa.
-
Yleensäkin harmittaa se, että monissa lehdissä kaikki tarinat ovat nykyään jatkotarinoita. Koko ajan rakennetaan valtavia kaaria, jotka tietenkin "mullistavat kaiken aikaisemman". Joo, joo. Mihin ovat unohtuneet hyvät, yhden lehden mittaiset nokkelat, hauskat, yllättävät ja kekseliäät jutut?
-
Yleensäkin harmittaa se, että monissa lehdissä kaikki tarinat ovat nykyään jatkotarinoita. Koko ajan rakennetaan valtavia kaaria, jotka tietenkin "mullistavat kaiken aikaisemman". Joo, joo. Mihin ovat unohtuneet hyvät, yhden lehden mittaiset nokkelat, hauskat, yllättävät ja kekseliäät jutut?
Se on niitä markkinamaailman lainalaisuuksia: mukava kokonaisuus yksissä kansissa ei pakota ostamaan seuraavaa osaa. Toisaalta pahemminkin voisi olla: televisiossa ohjelman tuottajien täytyy kamppailla saamaan katsojat katsomaan edes yksi jakso loppuun. Seurauksena rakenne, jossa jokainen kohtaus on lyhyt ja jätetään ilmaan:
Brooke: "Ridge, on eräs asia, joka sinun täytyy tietää isästäsi" ->
Siirrytään toiseen kohtaukseen.
Vaan eihän sitä tiedä, ehkä pitkissä verkkosarjakuvissa pääsemme piankin nauttimaan tästä Televisiosta tutusta rakenteesta tekijöiden oivaltaessa että sarjakuvien päivittyessä sivu kerrallaan joka sivulla täytyy olla koukku palata verkkosivuille ensi viikolla uudestaan.
-
Sarjakuvantekijä ei saa piirtää itseään sarjaan, ainakaan piirtämään sarjaa. Ei ole ehdotus eikä mielipide vaan määräys.
-
Mitä Lurker tarkoittaa, on se, että ennen pystyi ummikko ottamaan minkä lehden tahansa ja ymmärtää mitä tapahtuu.
Ai niinkuin Non Stopien hengessä? ;)
Nojoo, huono esimerkki. Mutta mikä oli "ennen"? Kyllähän tämä "ikuinen jatkumo"-suuntaus on ollut vaikkapa Marvel-tuotannossa jo vuosikymmeniä. Tietysti lehdet sisälsivät yleensä jonkun sisäisen koukun joka saatiin enemmän tai vähemmän päätökseen lehden aikana, mutta viimeistään 90-lukua lähestyttäessä kaikki langat alkoivat jäädä yhä enemmän auki: Marauderit, Infernot tms. jättivät jo satunnaisen lukijan huulen varmaan melko pyöreäksi. Ja lehdistä tuli epäkiinnostavampia. Byrne osasi ymmärtää vielä yksittäisen numeron omana lukukokemuksenaan ja sijoittaa jatkumot tätä periaatetta tukeviksi. Niin Marvel -kuin DC-puolellakin.
-
Byrne osasi ymmärtää vielä yksittäisen numeron omana lukukokemuksenaan ja sijoittaa jatkumot tätä periaatetta tukeviksi. Niin Marvel -kuin DC-puolellakin.
Ja onhan sillä edelleenkin mottona se "jokainen lehti on jonkun ensimmäinen".
Vastustan Surfin joen ajatusta, että tämä kuuluisi toimintasankaripuolelle, koska se on aika yksipuolinen näkemys siitä, miten sarjakuvaa voisi käsitellä "rikollisesti".
Toki supersankarisarjakuvissa näitä esimerkkejä tulee usein, kun True Fanit eivät tykkää muutoksista, mutta kyllä sitä muuallakin on. Itse asiassa tämä onkin ehkä minun mielestäni se suurin rikos ja yllättävää kyllä, se tuleekin lukijan ei tekijän taholta.
Toki itsekin sorrun usein samaan ja esim. Marvel-universumia ei mun mielestä ole enää vuosiin ollut olemassa, mutta se on ihan puhdas makuasia, mutta siitä huolimatta tunnustan myös tekijöiden oikeuden tehdä sellaisia tarinoita kuin tekevät. Etenkin juuri supersankarijutuissa jatkumosta tulee tärkeä, ehkä tärkeämpi kuin sankarista tai yksittäisestä tarinasta, ja aletaan puhua kaanoneista sekä siitä, mikä on tai ei ole virallista jatkumoa. Onhan se kivaa, jos on yhtenäinen maailma ja historia, mutta ei se silti maailmaa kaada, vaikka niin ei olisi. Paljon hienompaa on, jos on hyviä tarinoita, joita lukea.
Ja kyllä tämä sama ongelma on myös supersankarisarjakuvan ulkopuolella. Uusinta Asterixia parjattiin, Hugo Prattin seuraajaa kauhisteltiin jne. Kaikki tiettyyn asemaan päässeet sarjakuvat jumitetaan näin lukijoiden taholta ja hahmon tai sarjakuvan kehitys estetään. Mitä sitten, jos joku apinoi Prattia ja piirtää uuden Corto-seikkailun tai Wolverine saa selville koko menneisyytensä tai Teletapit vierailevat Asterixissa? Hitsi, sehän on sarjakuvaa. Antaa poikien ja tyttöjen piirrellä, kun kerran tahtovat.
-
Sarjakuvantekijä ei saa piirtää itseään sarjaan, ainakaan piirtämään sarjaa. Ei ole ehdotus eikä mielipide vaan määräys.
Hih, minäpä olen syyllistynyt tuohon ainakin kerran: http://www.auraijas.com/images/sarjakuvat/tommiselittaa/tommiselittaa04.jpg (http://www.auraijas.com/images/sarjakuvat/tommiselittaa/tommiselittaa04.jpg)
Fanfictionista tutut Mary Sue-hahmot ovat ehdottomasti kiellettyjen listalla. Tosin nyt ei tule mieleen yhtäkään sarjakuvaa jossa piirtäjä olisi tehnyt itsestään coolin alter egon, vaikka yksi tuttu tosin on sitä mieltä että Nemi olisi tällainen. Tiedä häntä. Omaelämänkerrallisia yms juttuja ei tähän luonnollisesti lasketa.
-
Hih, minäpä olen syyllistynyt tuohon ainakin kerran: http://www.auraijas.com/images/sarjakuvat/tommiselittaa/tommiselittaa04.jpg (http://www.auraijas.com/images/sarjakuvat/tommiselittaa/tommiselittaa04.jpg)
Olen toki itsekin ;D, eikähän tuo esimerkki ole paha, et ole päähenkilönä , et piirrä ja toteutus on asiallinen.
-
Sitäpaitsi lukijoista osa pitää Mary Janesta.
Viattomien hahmojen tapattaminen toimii erityisen huonosti supersankarisarjakuvissa. Jos siirrytään sarjakuvaan ylipäätään, tarinan kannalta huonosti perusteltavakin kuolema tuntuu jollain tavalla sopivalta, eihän todellisessakaan elämässä kuolema ole johdonmukainen tai helposti hyväksyttävissä.
-
Onhan se oikeastaan aivan sama, jos Cortoja tai Lakkilukeja jatketaan, eihän niitä uusia vedätyksiä tarvitse lukea.
Mutta sanomalehtisarjoja voisi kyllä vaihtaa tiuhempaan, niiden hengityskoneessa pitely on tuskallista. Varsinkin kun niitä on "pakko" lukea lehdestä, olivat miten kalkkeeripaperista väännettyjä tahansa.
Masin voisi koska tahansa vaihtaa esmes SinFestiin.
-
Mutta sanomalehtisarjoja voisi kyllä vaihtaa tiuhempaan, niiden hengityskoneessa pitely on tuskallista. Varsinkin kun niitä on "pakko" lukea lehdestä, olivat miten kalkkeeripaperista väännettyjä tahansa.
Joo, tää olikin toinen, mitä mietin: tekijöiden pitäisi osata lopettaa ajoissa. Ei tarvitse tietenkään kokonaan sarjakuvien tekemistä lopettaa, kunhan siirtyisi vaihteeksi johonkin uuteen tai muuten yrittäisi uudistaa juttujaan.
-
Lukijat eivät vain sulattaneet ajatusta, että viimeiset 20 vuotta onkin luettu kloonin seikkailuja.
Ehkä geekeille olisi uponnut paremmin jos olisikin tarjottu extra speziaalia missä Leski-Parker havahtuu kämpillään ja on aistivinaan että joku on suihkussa.
Unisena hän ei kuitenkaan jaksa asiaa tarkistaa, mutta kuva siirtyy tarkasti rajattuihin kuviin suihkukopista - seuraavien 15 sivun aikana tulee selväksi, että suihkussa on punatukkainen nainen.
Oven kolahtaessa Peter viimein havahtuu - ja kabbas, sängyn vieressä seisoo pyyhkeeseen kietoutunut Mary Jane...
"Oh, Mary, I just had the most horrible dream..."
"Shush, my tiger, all that matters is that you are awake now!"
(Pyyhe putoaa)
[Jumagaut, olen uusi Chris Claremont!!]
-
No sitte se "murhattu" Mary Jane onkin klooni ja oikea MJ ollut Red Sonjana vaihtoehtosodissa Galactusta vastaan.
Mutta 15 sivua Mary Janea suihkussa kyllä boostaa myyntilukuja kivasti.
-
Useampiosaisten julkaisujen jättäminen kesken on rikollista. Odottelen edelleen Jalavalta Usvien Ajan loppuosaa.
Huonolaatuinen liimasidontatyö on rikollista. Mä inhoan sitä kuivaa rusahdusta, minkä sarjakuva päästää levitessään käsiin.
Tuosta itsensä piirtämisestä sarjakuvaan mä olen osittain, mutta en täysin samaa mieltä; joissain tapauksissa se on ollut ihan toimivaa - ääriesimerkkeinä tästä vaikkapa Scott McCloudin Sarjakuva, näkymätön taide ja Art Spiegelmannin Maus. Ei kovin rikollista toimintaa, mun mielestäni. Mutta tietysti on paljon surkeatakin tavaraa jossa on tehty noin.
-
Mutta sanomalehtisarjoja voisi kyllä vaihtaa tiuhempaan, niiden hengityskoneessa pitely on tuskallista.
Tiikerin lopettamisesta valitettiin Hesarille...parin viikon ajan. Eipä palaneet autot eikä suurlähetystöt.
-
Tuosta itsensä piirtämisestä sarjakuvaan mä olen osittain, mutta en täysin samaa mieltä; joissain tapauksissa se on ollut ihan toimivaa - ääriesimerkkeinä tästä vaikkapa Scott McCloudin Sarjakuva, näkymätön taide ja Art Spiegelmannin Maus. Ei kovin rikollista toimintaa, mun mielestäni. Mutta tietysti on paljon surkeatakin tavaraa jossa on tehty noin.
Scott McLoudin teos on sarjakuvan muotoon tehty opas ja Maus kertoo ensisijaisesti holokaustista, ei sarjakuvantekemisen vaikeudesta. Nykyäänhän joka toinen sarjakuvantekijä kaivelee sarjakuvissa omaa napaansa sanotaan nyt vaikka Trondheimin jalanjäljillä (mikä ehkä sekin alkaa viimeistään vuonna 2010 tuntua rikolliselta), mutta sarjakuvantekeminen sarjakuvantekemisestä on rikollista ehdottomasti jo nyt.
-
Silti sitä tehdään koko ajan.
Perhe-elämä muutoinkin tuntuu sopivan huonosti toimintasarjojen hahmoille, kenties Richardsien superperhettä lukuun ottamatta.
Mutta ei niitä sivuhahmoja, etenkään tenavia, tarvitse supersankarisarjakuvassakaan tappaa. Mainio ratkaisu oli siirtää Kykloopin poika sivuun, lähettämällä tämä tulevaisuuteen, mikä oli ratkaisuna lähes yhtä traaginen kuin kuolema. Lisäksi tästä sitten ikään kuin sivutuotteena aukeni huikea määrä uusia juonipolkuja.
Mutta mitä metatasoon sarjakuvissa tulee, ei se ole rikollista, että hahmot puhuttelevat lukijaa suoraan!
-
sarjakuvantekeminen sarjakuvantekemisestä on rikollista ehdottomasti jo nyt.
Kertoisitko muutamia esimerkkejä? Aikaisempaan määrittelyyn noi mun mainitsemani teokset osuvat kyllä; ne toimivat esimerkkeinä siitä että tarkennus olisi tarpeen.
Trondheimistä muuten: mä olen lukenut häneltä tietääkseni ainoastaan Minä, Lewis Trondheimin enkä sitten innostunut lukemaan häneltä mitään muutakaan.
-
Kertoisitko muutamia esimerkkejä? Aikaisempaan määrittelyyn noi mun mainitsemani teokset osuvat kyllä; ne toimivat esimerkkeinä siitä että tarkennus olisi tarpeen.
No tuo sarjakuva sarjakuvan tekemisestähän on ikivanha klisee, jota viljellään enemmän aloittelevien sarjakuvapiirtäjien kuin ammattilaisten keskuudessa. Mutta kyllä tuo omasta elämästään tekeminen ylipäätään alkaa kohta olla yhtä klisee varsinkin jos sen tekee täsmälleen samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Tietysti joukkoon mahtuu aina hienoja, omaperäisiäkin tulkitsijoita, jotka eivät veistele aivan samasta muotista.
Trondheimistä muuten: mä olen lukenut häneltä tietääkseni ainoastaan Minä, Lewis Trondheimin enkä sitten innostunut lukemaan häneltä mitään muutakaan.
Risaan ja roiskikseen kannattaa kyllä ehdottomasti tutustua.
-
Akira Toriymama on monesti piirtänyt itsensä omaan sarjakuvaansa, eikä se ole häirinnyt minua. Jos itsensä laittaa sinne yksityiskohtana, se ei häiritse lukukokemusta - ainakaan minun, mutta se voi johtua kykenemättömyydestäni erottaa ykstyiskohtia.
Ajoissa lopettamisen oiva esimerkki on Karvinen. Siis että sen olisi jo pitänyt loppua.
Onko yksinkertaisesti huonon sarjakuvan tekeminen rikollista mielestänne? Vähän tyhmä kysymys ehkä... :P
-
Akira Toriymama on monesti piirtänyt itsensä omaan sarjakuvaansa, eikä se ole häirinnyt minua. Jos itsensä laittaa sinne yksityiskohtana, se ei häiritse lukukokemusta - ainakaan minun, mutta se voi johtua kykenemättömyydestäni erottaa ykstyiskohtia.
Tuotakin on harrastanut joka toinen tekijä Goscinnystä&Uderzosta lähtien. Yksityiskohdathan ovat vain fanaattisten fanien palvelemista, täysin hyväksyttävää :) Ja siis mitä vainhan voi tehdä tuoreesti tai.. tai.. mädästi.
-
Onko yksinkertaisesti huonon sarjakuvan tekeminen rikollista mielestänne? Vähän tyhmä kysymys ehkä... :P
Tietoisesti huonon tekeminen on, joo. Jos ei ole muuta pakottavaa syytä kuin senhenkinen laiskuus. Kaikkihan siihen rikokseen joskus syyllistyy, mutta silti. Silloin kannattaa miettiä, mitä varten sarjakuvia ylipäätään vääntää. Jostain syystä videotuotantopuolella oon kuullut usein sellaisia kommentteja kuten "on mulla parempiakin ideoita, mutta säästän ne Hollywoodiin" ja "katsojiahan ei voi aliarvioida". Eihän se katsojia/lukijoita liiemmin purista, siirtyvät seuraamaan jotain parempaa, mutta itselleen tekee karhunpalveluksen kun vääntää vuodesta toiseen puoliteholla tietoista scheissea.
-
Mitä huonolla sarjakuvalla tarkoitetaan on tietysti oma lukunsa... Kun esimerkiksi jotkut ammattitaitoiset tekijät tekevät tätä näennäisen helppoa luonnostelusarjakuvaa saattaa se alentaa vähän turhankin paljon monen aloittelijan rimaa. Moni sitten peittelee taidon puutetta tahallisen kömpelöllä tyylillä. Kaikki tekeminen on tietysti tärkeää, mutta rikollista on asettaa rima nilkan korkeudelle ja jättää se siihen.
-
Akira Toriymama on monesti piirtänyt itsensä omaan sarjakuvaansa, eikä se ole häirinnyt minua. Jos itsensä laittaa sinne yksityiskohtana, se ei häiritse lukukokemusta - ainakaan minun, mutta se voi johtua kykenemättömyydestäni erottaa ykstyiskohtia.
Ehkäpä tämä on tapauskohtaista. Olen minäkin törmännyt sarjakuviin, joihin tekijä on piirtänyt itsensä enkä ole häiriintynyt asiasta. Usein jutut toimivat vitseinä tai tekijä suhtautuu itseensä ironisesti.
Mutta sitä karsastan että sarjakuvaa lukiessa tulee olo että tekijä on sijoittanut itsensä mukaan tarinaan, yleensä coolimpana ja taitavampana versiona, ihanneitsenään. Eli se vanha kunnon Mary Sue-ilmiö. Toinen mistä tulee hieman hölmö olo on sijoittaa itsensä sarjakuvaan piirtämään: "Oho, mihis tää juoni on nyt menossa..." Se rikkoo illuusion. Mutta toisinaan tuokin toimii, olihan Miisakin tehnyt aiheesta hyvin toimivan sarjakuvan. Ja sarjakuvapäiväkirjat ja Scott McCloud-tyyppiset jutut ovat taas eri asia...
Eli ilmeisen tapauskohtaista, heti kun sanon jotain keksin esimerkin joka kumoaa edellisen väitteen. Ja joskus se "oho, se olikin unta" toimii myös.
-
Mary Suesta; kyllä niistäkin hyviä tarinoita saa aikaan, mutta vaatii kyllä kirjoittajalta aika paljon pokkaa ja taitoa; Gaimanin Sandman. Se toimii niin kauan kun Mary Sue ei ole aivan tarinan keskustassa. Gaiman kiersi ongelman sillä että sarjan päähenkilö oli usein vain sivuosassa satoja sivuja. Rajattu näkyvyys ja hahmon ajatusten pitäminen piilossa häivytti monia tarina-tyypin ongelmia.
Oma ykkösrikokseni on Etukäteen Suunnitellun Juonen Muuttaminen Viime Hetkellä. Se ei koskaan toimi ja tarinoihin jää aina kohtia jotka selkeästi ja kiistatta osoittaa kohti A:ta kun ratkaisu onkin B (vaikka B todettiin aiemmin jo mahdottomaksi). Ensimmäisenä tulee mieleen DC'n Armageddon (Kapteeni Atomin piti olla Tuntematon Pahis, mutta kun lukijat arvasivat niin viime tipassa hahmo korvattiin uudella - jolla nyt vain sattui olemaan alibi) ja DC'n Infinity Crisis (loppuratkaisu muuttu kummasti pamfletin ja TPB'n välillä).
Kakkosena tulee Sääntöjen Muutto Kesken Tarinan, jonka ansiosta tarinan maailmaan tuodaan jotain idioottimaista joka ei sinne kuulu (Asterix ja Atlantis, avaruusalukset).
-
Mikä hitto on Mary Sue?
-
Wikipedia: Mary Sue (http://en.wikipedia.org/wiki/Mary_sue"). Lyhyesti: Mary Sue on kirjailijan (yleensä kokemattoman) luoma hahmo (yleensä päähenkilö) joka on kaikin puolin täydellinen (taidot, ominaisuudet, ulkonäkö) mutta samalla ulkopuolinen ja erikoinen (oudosta maasta, kenties albino). Jos hänellä on ongelmia niin nekin ovat luonteeltaan erikoisia ja rakastettavia.
"Mary Sue" tulee Star Trek-tarinasta ("Luutnantti Mary Sue - tähtilaivaston nuorin viidentoista ja puolen vuoden iässä..") joka oli kirjoitettu kritiikiksi juuri tälläistä tarinarakennetta vastaan.
Kirjoitin itsekin yhden tälläisen teininä. Pitkä, komea albinobarbaari miekkamestari joka osaa taikoa saapuu pohjoisen vuorilta keräämään seikkailuja heikompien sivistyneiden valtioiden keskuudessa. Erittäin noloa.
Yleensä kirjailijan omakuva. Naiset kaatuvat hänen jalkoihinsa ja kaikki miehet tahtovat olla hänen ystäviään. Miespuolisia Mary Suita kutsutaan joskus Marty Stuksi, mutta yleensä käytetään Sueta sukupuolesta riippumatta.
-
Harvoin olen itse lukenut Mary Sueista. Sen sijaan on sellaisia surkimuksia, jotka lopulta selviävät kaikesta tuurilla, näkynyt vähän liikaakin. En tiedä onko sellaisten kliseisten hahmojen kierrättäminen sen parempaa sitten.
-
Erityisen paljon Mary Sue-hahmoja näkee juuri fanitaiteessa ja fanfictionissä. Olen törmännyt jo liian moneen naispuoliseen namekilaiseen, Inuyashan ja Kagomen piirteet yhteen survottuun puoli-kissademoniin (en narraa, se on vain naispuolinen Inuyasha ruskeilla hiuksilla, Kagomen naamalla ja heleän pinkissä kimonossa), self-insertteihin jossa tekijä itse on kohtalokas goottiprinsessa jonka jalkoihin kaikki elokuvien konnat lankeavat ja rakastuvat ... tsiisus. Sitten on eräs Harry Potter-fanifiktio joka on niin huono että se voi yhtä hyvinkin olla satiiri.
Mutta. Kliseet maustavat hahmoa jos niitä käytetään vähän kerrassaan - jos tulee liikaa niin tuloksena on Mary Sue.
Asiaa sivuten: http://www.deviantart.com/deviation/48101443/
-
Lyhyesti: Mary Sue on kirjailijan (yleensä kokemattoman) luoma hahmo (yleensä päähenkilö) joka on kaikin puolin täydellinen (taidot, ominaisuudet, ulkonäkö) mutta samalla ulkopuolinen ja erikoinen (oudosta maasta, kenties albino). Jos hänellä on ongelmia niin nekin ovat luonteeltaan erikoisia ja rakastettavia.
Ihan kuin Teräsmiehestä puhuisit.
Mutta joo, mielestäni "tällainen tyyppi olis kiva olla, piirränpä sellaisen" -ajattelu ei ole mikään suuri rikos sarjakuvaa kohtaan, jos mopo vain pysyy edes jonkun verran käsissä. Aika paljon supersankarisarjakuvaa, mangaa ja kaikkea muutakin sarjakuvaa joutuisi maailmasta poistamaan, jos Mary Suesta tosissaan haluttaisiin eroon.
-
Useampiosaisten julkaisujen jättäminen kesken on rikollista. Odottelen edelleen Jalavalta Usvien Ajan loppuosaa.
Huonolaatuinen liimasidontatyö on rikollista. Mä inhoan sitä kuivaa rusahdusta, minkä sarjakuva päästää levitessään käsiin.
Asiaa!
Itse olen surrut eniten upean Incalin jättämistä yhteen osaan (Jodorowsky/Moebius).
Mutta jos kansa ei osta, niin minkäs teet.
-
Asiaa!
Itse olen surrut eniten upean Incalin jättämistä yhteen osaan (Jodorowsky/Moebius).
Mutta jos kansa ei osta, niin minkäs teet.
Kuten myös ja Largo Winchiäkin olisi suonut julkaistavan enemmän. Se on mielestäni edelleen parempi, etenkin piirrokseltaan, kuin kuivakka XIII.
-
Ihan vaan näin lukijan mielipiteenä:
Toivoisin, että kustantaja kustantaisi vähintään 3-4 albumia ennen sarjan lopettamispäätöstä. Kyllä ostajille on annettava hieman aikaa tottua uuteen tulokkaaseen.
Esim Comanchessa ensimmäinen albumi on aivan eri tyylinen kuin seuraavat.
Onneksi mulla on nuo jo ennestään.
-
Mikä lienee moinen Largo Winch, joka on kolmeatoistakin kiinnostavampi?
-
http://www.bdnet.com/Largo%20Winch/fiche_serie.htm
Perijä joka rupesi panemaan Firman asioita uuteen uskoon. Van Hamme kässääjänä.
Suomeksi tuli yksi tai muutama albbu joskus kymmenen vuotta sitten. Tuttu myös telkkarista.
(http://www.bdnet.com/zi/bdweb/images/32/9782800118321_pg.jpg)
-
Mutta sanomalehtisarjoja voisi kyllä vaihtaa tiuhempaan, niiden hengityskoneessa pitely on tuskallista. Varsinkin kun niitä on "pakko" lukea lehdestä, olivat miten kalkkeeripaperista väännettyjä tahansa.
Masin voisi koska tahansa vaihtaa esmes SinFestiin.
Hear hear!
Ja esimerkkikin on loistava.
Niin, ja Hiltusta & Norpattia Hesariin, prkl!
Vesa sarjakuvaministeriksi tai ainakin -komissaariksi!
Nobody expects the comics inquisition
-
Todella rikollista on skarpin tussiviivan pikselöinti tai rasterointi.
Suorastaan kuolemansynti!! ;)
-
Hmm, no, en tiedä olisiko tämä rikollista mutta ärsyttävää ainakin (joskin varsin harvinaista) on se että lukijaa yritetään hämätä tieteellisillä termeillä sanoen asiat mahdollisimman "muka" vaikeasti ja sitten yksinkertaistamalla se jotenkin "suomeksi sanottua". Pahin (tai ainoa) esimerkki oli eräässä alkuaikojen Spawnissa jossa Spawn testaa ensimmäistä kertaa teleportaatiota. (Toisaalta Amerikka ja teinipojat mutta...!)
(No tämä esimerkki oli eräässä romaanissa/novellissa mutta...)
Eli kaksi eri hahmoa käyttää samaa lausahdusta (ilman mitään juonellista tm. syytä). Voin sanoa että se hommeli pilasi koko kirjan. Enkä usko sen toimivan sarjakuvissakaan. (Ellei siihen ole jotain oikeaa syytä.)
-
Mutta joo, mielestäni "tällainen tyyppi olis kiva olla, piirränpä sellaisen" -ajattelu ei ole mikään suuri rikos sarjakuvaa kohtaan, jos mopo vain pysyy edes jonkun verran käsissä. Aika paljon supersankarisarjakuvaa, mangaa ja kaikkea muutakin sarjakuvaa joutuisi maailmasta poistamaan, jos Mary Suesta tosissaan haluttaisiin eroon.
No mulla on lähinnä mielessä nämä "Ja sit niiden mukaan liittyy hyperaktiivinen supersöpö teinityttö jolla on taikavoimia ja sit se ja se hahmo ihastuu siihen!"-tyyppiset jutut. Tai äärimmillään jopa "Ja sit mä imeydyn siihen animeen ja se ja se hahmo ihastuu muhun ja paljastuu että mä oonkin kadonnut prinsessa jolla on superkykyjä jne jne jne!!!111"
Onneksi nuo ääriesimerkit rajoittuvat lähinnä huonoon fanfictioniin. Omaelämänkerrallisia yms juttuja ei kannattane niputtaa samaan, ja onhan se totta että minkä tahansa voi tehdä joko hyvin tai huonosti. Kyllähän Mary Sue-hahmo voi toimiakin, niin kauan kun ei hypi lukijan silmille.
-
Tulipa taas todistettua, että kannattaa lukea Kvaakia jo yleissivistyksen vuoksi. Nyt tiedän ainakin, mitä tarkoitetaan minulle entuudestaan oudolla termillä Mary Sue. :)
Viattomien hahmojen tapattaminen toimii erityisen huonosti supersankarisarjakuvissa.
En ole ihan samaa mieltä. Mielestäni esimerkiksi Gwen Stacyn kuolema on Marvel-universumin unohtumattomimpia ja mieleenpainuvimpia hetkiä.
Lähinnä kai tökkivät nämä rikollisen typerät "nyt se kuoli - eipäs kuollutkaan" -tyyppiset juonikyhäelmät, jotka ovat sammuttaneet allekirjoittaneen kovimman kiinnostuksen supersankarisarjakuvaan.
-
Gwen Stacyn kuolemalla olikin merkittäviä seurauksia päähahmon elämään ja siitä tuli olennainen osa samaa syyllisyysteemaa, joka alkoi Ben-sedän kuolemasta ja toimii Hämiksen motiivina lähteä kaupungille pieksettäväksi.
Gwen Stacy on siis esimerkki siitä, kuinka sivuhahmon kuolemaa käytetään muutoinkin kuin lyhytaikaisen, usein merkityksettömän, tragedian kirjoittamiseen.
-
Gwen Stacyn kuolemalla olikin merkittäviä seurauksia päähahmon elämään ja siitä tuli olennainen osa syyllisyysteemaa...
Näin kävi.
Vaikea vieläkin tajuta, kuinka julmasti voikaan ravistella paperille painettua piirroshahmoa, kun annetaan lukijan kanssa jaetun haaveiden, ystävyyden ja lopulta rakkauden kohteen kuolla moisella tavalla.
Samalla katosi kahden sulottaren kautta päähenkilön elämään taiteiltu romanttis-eroottinen jännite.
Rikollista oli alkuperäisen Ihmesarjan lopettaminen ennen aikojaan tämänkin kuvion suhteen. Kesti kauan, ennen kuin traaginen jatko valkeni...
Elokuvissa ei koskaan olisi päästy samaan - niinpä kumpikin naishahmo on "normalisoitu" paljon tavanomaisemmiksi hahmoiksi.
Kirsten Dunst ja Bryce Dallas-Howard ovat nastoja mimmejä, mutta Romitan Mary-Jane ja varsinkin Gwen ovat jotain aivan muuta.
-
Näin kävi.
Vaikea vieläkin tajuta, kuinka julmasti voikaan ravistella paperille painettua piirroshahmoa
Olihan se kova veto, etenkin kun käsikirjoittaja ratkaisi kuoleman niin julmalla ja maanläheisellä tavalla: pelastusyritys päättyi niskan murtumiseen.
Toisaalta jos tarkastelee, että sarja näytti siirtyvän kolmiodraaman vakiintumiseen, Gwenin kuolema oli sarjakuvan kannalta pitkällä aikavälillä parempi, kuin liukuminen saippuaoopperaan.
-
Gwenin kuolema oli sarjakuvan kannalta pitkällä aikavälillä parempi, kuin liukuminen saippuaoopperaan.
Totta tämäkin.
Kauniit ja rohkea - ei kuulosta houkuttavalta...
-
Elokuvissa ei koskaan olisi päästy samaan - niinpä kumpikin naishahmo on "normalisoitu" paljon tavanomaisemmiksi hahmoiksi.
Kirsten Dunst ja Bryce Dallas-Howard ovat nastoja mimmejä, mutta Romitan Mary-Jane ja varsinkin Gwen ovat jotain aivan muuta.
Naulan kantaan.
Minua kahdessa ekassa leffassa haittasi MJ:n muuttuminen sangen hurjasta menomimmistä kiltiksi naapurintytöksi. No, eri mediat vaativat erilaisia ratkaisuja ja kaikkia yksityiskohtia ei selaisenaan vaan kyetä ottamaan mukaan tai siirtämään sarjakuvasta elokuvaan.
-
No mulla on lähinnä mielessä nämä "Ja sit niiden mukaan liittyy hyperaktiivinen supersöpö teinityttö jolla on taikavoimia ja sit se ja se hahmo ihastuu siihen!"-tyyppiset jutut. Tai äärimmillään jopa "Ja sit mä imeydyn siihen animeen ja se ja se hahmo ihastuu muhun ja paljastuu että mä oonkin kadonnut prinsessa jolla on superkykyjä jne jne jne!!!111"
Onneksi nuo ääriesimerkit rajoittuvat lähinnä huonoon fanfictioniin. Omaelämänkerrallisia yms juttuja ei kannattane niputtaa samaan, ja onhan se totta että minkä tahansa voi tehdä joko hyvin tai huonosti. Kyllähän Mary Sue-hahmo voi toimiakin, niin kauan kun ei hypi lukijan silmille.
Harmi, että Mary Sue-ilmiöstä tietää niin harva nuori ja aloitteleva sarjakuvan piirtäjä, jos ei ole saanut yleis-sivistystä esim täältä.
Tuollaisia Mary sue-hahmoja näkee aika paljon shojo-mangoissa , kun jokainen sarjan hahmo on pieni Mary Sue (Arina Tanemuran mangoissa erityisesti) Sitten pienet ja iloiset sarjakuvan piirtäjät alkavat ihkuttamaan ja piirtämään omia pikku prinsessojaan. Huumorilla vedetyt shojo-jutut toimivat, vaikka niissä esiintyisikin tällaista.
Mutta mutta, suomalaisilla aloittelevilla(12-15vee) (mangan) piirtäjillä (tytöillä) tuppaa menenmään siihen että päähahmo on puoliksi enkeli tai haltija, sitten tämä tyyppi menee kouluun tai kesätöihin ja tapaa siellä pojan, ja sitten ne tietenkin ihastuu, ja blaa blaa.
Sitten päästään jo siihen vaiheeseen, kun puoli-enkeli tai puoli-haltija tuhoaa demonin, ihan vain ajan kuluksi (ei tietenkään olisi oikeasti halunnut tappaa, mutta kun oli pakko) tai sitten vihulainen käöntyy hyväksi, kun se päähenkilö on vain niin hyvä tyyppi.
Virheenä tässä on kun omaa mielikuvitusta ei osata käyttää,niin kopsataan hahmoja suosikki-shojomangasta.
Tällaisia piirtäjiä ei ole vielä päässyt suomessa ainakaan isompaan suosioon, mutta pelkäänpä, että sekin päivä koittaa.
-
Tuollaisia Mary sue-hahmoja näkee aika paljon shojo-mangoissa , kun jokainen sarjan hahmo on pieni Mary Sue (Arina Tanemuran mangoissa erityisesti) Sitten pienet ja iloiset sarjakuvan piirtäjät alkavat ihkuttamaan ja piirtämään omia pikku prinsessojaan.
Eivät piirtäjät noissa tapauksissa kai sentään itseään sarjakuviinsa tunge? Tai kukapa tietää. Tottahan on että moni shoujomangan piirtäjä yrittää tehdä esim hahmojen hiuksista tai vaatteista mahdollisimman söpöjä ja hihkuu sitä sitten lukijoille, mutta pitää muistaa myös sohjon kohderyhmä. Hahmot ovat usein varsin toistensa kaltaisia ja tehty miellyttämään lukijoitaan. Kaiken lisäksi japanilaiset naiset ovat kovasti kaiken söpön perään.
-
Onko rikollista painattaa sarjakuvaa, jos sen voisi julkaista yhtä hyvin netissä? Onko se siis turhan rahanahneelta kuulostavaa?
-
Onko rikollista painattaa sarjakuvaa, jos sen voisi julkaista yhtä hyvin netissä? Onko se siis turhan rahanahneelta kuulostavaa?
Mitä ahnetta siinä on kun kaikki omakustanteet (paria hassua poikkeamaa lukuunottamatta) tuottaa tappiota tai nollatuloksen?
-
Kiva kuulla. ;D
:-\
-
Onko rikollista painattaa sarjakuvaa, jos sen voisi julkaista yhtä hyvin netissä? Onko se siis turhan rahanahneelta kuulostavaa?
Ahnetta julkaista omaa sarjakuvaansa? No joo ei, kyllä se myymisenkin taito on hyvä opetella. Kovalevyt paukkuu ja työt katoavat netin hämärään parinkymmenen vuoden sisään. Painettu säilyy jälkipolvienkin hävettäväksi ;)