Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Manga ja anime => : Jampam 15.09.2006 klo 14:57:09
-
Dragonball, Naruto, Bleach ja jopa One Piece.
Japanilaisisten mättösarjojen edetessä hahmot voimistuvat, mikä on sinänsä hyvinkin positiivinen idea. Pitkissä sarjoissa homma vain tunnutaan vetävän poikkeuksetta överiksi: lopulta hahmot ovat niin vahvoja, että taisteluiden yhteydessä tuhoutuu maailmankaikkeus poikineen taistelijoiden porskuttaessa täysillä ruumis vähän turhankin ehjänä! Itseäni tämä todella harmittaa; mielestäni iskujen pitää vaikuttaa vastaanottajaansa. Lisäksi lähitaistelut ovat paljon mielenkiintoisempia kuin valtavat räjähtelyt...
Kuulisin mielelläni muiden mielipiteitä. :)
-
Taistelut on perseestä.
-
Manga-osastolla ja miksei muuallakin kuullaan mielellään perusteluita sekä jyrkkiin että loiviin mielipiteisiin.
Eli miksi?
-P.
-
Niin kauan kuin se vahvuus ilmenee sillä tavalla, että lyödään, potkitaan, kuristetaan, tukistetaan, kusetetaan ja kyynärpäämoukaroidaan vastustajaa entistäkin kovemmin, niin kaikki on vielä ok. Mutta jos homma menee siihen, että vahvuus näkyy vain yhä isompina ja isompina energiahyökkäyksinä, niin sitten alkaa olla jo tylsää.
(He he he, Keijolta taisi lähteä nyt viimeisetkin hiukset) :-*
-
Kehittyminen vahvemmaksi ja vahvemmaksi ja/tai paremmaksi ja paremmaksi on jokaisen shounenmangan perimmäinen idea. Ja tästä johtuen lopulta tullaan siihen pisteeseen missä homma menee vähän järjettömäksi... siinä pisteessä sarja pitäisi osata lopettaa.
Vähemmän yllättäen myös tätä aihetta on muiden mangakliseiden ohella käsitelty kirjassa Even a monkey can draw manga. Siinä siitä käytetään nimitystä Strong-Opponent Inflation. (http://i14.photobucket.com/albums/a343/ptj_tsubasa/shounen_manga.jpg)
-
Temppu ja kuinka se tehdään. Toriyama on hoitanut tämän mielestäni ihan mukavasti (Z-jaksoon asti en ole DB:tä vielä lukenut). Mutta epäilen, että tähän meininkiin kyllästyy useimpien sarjojen kohdalla lukiessa helposti. On myös eri asia lukea jakso kerrallaan viikon välein kuin 10 jaksoa putkeen pokkarista.
Vanhempaa lukijaa kiinnostaa lähinnä se miten hyvin tekijä onnistuu varioimaan ja kehittämään teemaa ja pitämään siis mielenkiintoa yllä. Miksei grafiikan kehityskin ole mielenkiintoista (esim. juuri DB:n tapauksessa). Länsimaiset supersankarithan pysyy tylsästi aina saman voimaisina :)
-
Kokemukseni näist on tasan OP ja DB, mutta eikös OP:n olettamus oo ollut aika selvästi, et Luffy voittaa kenet tahansa missä tahansa eikä noin "voimatasoltaan" kehity kökköäkään kun taas DB:ssä löydetään "piilekseviä, potentiaalisia voimia", joka saa just sen voimat kasvaa-efektin?
DB:tä en oo jaksanu lukea kovinkaa ahkerasti, mut animessa just nakersi se, et kaksi "maailman vahvinta" junnaa toisiaan ties kuinka kauan ja hupsheijaa, huomataanki, et voidaan tulla VIELÄKIN vahvemmiksi ja maailmankaikkeudessa on sittenkin VIELÄ vahvempia ötiäisiä.
-
Temppu ja kuinka se tehdään. Länsimaiset supersankarithan pysyy tylsästi aina saman voimaisina :)
Tämä johtunee siitä että virheistä on opittu. Eikös Teris alunperin ollut niin vahva että pystyi loikkaamaan yli korkeiden talojen, eikä häntä haavoittanut kuin räjähtävä kranaatti? Kirjoittaja kerrallaan lisäsi Teriksen voimia, ja lopulta tyyppi siirteli planeettoja hikoilematta, kesti auringon ytimen lämpötilan ym. Koska riittävän vahvoja vihollisia oli hankala keksiä, piti voimia rajoittaa kun DC buuttasi sarjansa uudelleen. Loposen Veli varmaan voi luennoida tarkemmin.
Itsekin nautin mieluummin sarjakuvakamppailuni lähitaisteluina, koska siinä on yleensä paremmat mahdollisuudet varioida, kuin ammuskella vuorollaan entistä kovempia energialatauksia toisiinsa.
-
Manga-osastolla ja miksei muuallakin kuullaan mielellään perusteluita sekä jyrkkiin että loiviin mielipiteisiin.
Eli miksi?
-P.
Vastaan kysymyksellä: kun noissa sarjakuvissa kaikki ongelmat ratkaistaan väkivalloin, ja kun tiedämme että mikään ei ole ratkaistavissa runnomalla vaan käyttämällä järkeä, kärsivällisyyttä, asennekorjausta, työtä ja suunnittelua, miksi emme saa lukea henkistä tai älyllistä voimaa käyttävistä ja kehittävistä sankareista sarjakuvissa?
Siksikö että toimintasarjakuvan tekijät ovat lukion kesken jättäneitä, pikkuisen jälkeenjääneitä koulukiusattuja pöljiä, joista jotkut hakkaavat perhettään ja hankkivat porttikieltoja kapakoihin? No ei toki. Vai tietääkö joku paremmin?
-
Ja kaikki karaten harrastajat ovat mummojen potkijoita?
Keijo on rasisti.
-
kun tiedämme että mikään ei ole ratkaistavissa runnomalla vaan käyttämällä järkeä, kärsivällisyyttä, asennekorjausta, työtä ja suunnittelua
Mitäköhän järkeä ja kärsivällisyyttä kommenttisi "taistelut on perseestä" ja muut fiksut yleistyksesi mahtavat edustaa? Tiedän kyllä, minkälaista tosielämä on, ja sen vastapainoksi on mukavaa lukea tarinoita, joissa ongelmanratkaisu on yksinkertaista ja tähtää katharsikseen. Jos et sitä kestä, niin se on voi voi.
-
Sikäli kun olen lukenut, niin supersankarisarjikset, tyyliin Superman vs Hulk vs Galactus, eivät ole ollenkaan niin mättökeskeisiä kuin tämä animepulla jota lapset mielellään kuluttavat. Taskuhirviöiden ottelut ovat kuin vapaapainia tai pornoa lapsille: keskeisenä on otteluaktit, joita koossa pitämään on kyhätty naurettavan kökköä juonimassaa. Kaukana ollaan Marvel-sarjisten ja vanhojen Aku Ankan taskukirjojen kekseliäistä, polveilevista seikkailuista.
Tuskin hahmoluokkien välisten kaksintaistelujen seuraaminen on hyväksi pääasiallisena ruokavaliona imeväisille. Mutta asiasta on turha valittaa, pitäisi tehdä vähemmän konfliktikeskeisiä, ylivoimaisen oivallisia seikkailujuttuja vaihtoehtoisravinnoksi.
-
Mutta asiasta on turha valittaa, pitäisi tehdä vähemmän konfliktikeskeisiä, ylivoimaisen oivallisia seikkailujuttuja vaihtoehtoisravinnoksi.
Tässä oli kypsä ehdotus. Tässä ei.
Vastaan kysymyksellä: kun noissa sarjakuvissa kaikki ongelmat ratkaistaan väkivalloin, ja kun tiedämme että mikään ei ole ratkaistavissa runnomalla vaan käyttämällä järkeä, kärsivällisyyttä, asennekorjausta, työtä ja suunnittelua, miksi emme saa lukea henkistä tai älyllistä voimaa käyttävistä ja kehittävistä sankareista sarjakuvissa?
Siksikö että toimintasarjakuvan tekijät ovat lukion kesken jättäneitä, pikkuisen jälkeenjääneitä koulukiusattuja pöljiä, joista jotkut hakkaavat perhettään ja hankkivat porttikieltoja kapakoihin? No ei toki. Vai tietääkö joku paremmin?
loppukaneetti pelastaa vähän, mutta lauseella on yhtä vähän tekemistä todellisuuden kanssa kuin väitteellä "Batman on oikeasti olemassa ja asuu yhdysvalloissa, ne on faktaa ne jutut".
Todellisessa maailmassa asiat ratkaistaan aina väkivallalla tai sen uhalla, oli kyseessä sitten henkinen tai fyysinen.
Paitsi jos asuu erakkona omavaraistaloudessa 300km päässä kaikista ja kaikesta.
Varsinaiseen aiheeseen voisi tietysti puuttua minkä tahansa lajityypin BD, alternative, supersankarit, seikkailu, taide jne. sarjakuvien osalta.
ongelma ei ole vain riittävän konfliktin aikaansaaminen oli se sitten fyysinen, henkinen, taloudellinen tai mitä ikinä vaan myös lukijan samaistumisen ja epäuskoisuuden pidättelyn ylläpitäminen.
sankari jolla on saviset jalat on uskottavampi ( ja pidettävämpi) kuin se joka ohittaa ja läpäisee kaikki vaarat ja vielä kuuden metrin lantaseinämän tahroitta.
liian suuret voimat johtavat lähinnä tahattomaan koomisuuteen.
Harva meistä on täydellinen. Vaikka osalla on asiasta oma käsityksensä.
-
Ja kaiken älyllisen keskustelun vastapainoksi ihan vain älystä vapaa kommentti:
En kyllä ole huomannut mitään korrelaatiota sen, paljonko ja minkä asteista väkivaltaa käytetään (tai ei käytetä), ja sen kuinka hyvä (viihdyttävä, syvällinen, arvokas) tarina on, välillä.
Eli ei ole liian vahvoja hahmoja tai vääriä tapoja ratkaista ongelmia. On hyviä ja huonoja tarinoita.
Keijo ja muutkin taisi sekoittaa faktan ja fiktion...?
Huom. tämä oli sitten se älystä vapaa kommentti... ;D
-
Todellisessa maailmassa asiat ratkaistaan aina väkivallalla tai sen uhalla, oli kyseessä sitten henkinen tai fyysinen.
Aina?
Ei onneksi ole noin surkiasti asiat. Aivan valtavan paljon ristiriitoja ratkaistaan väkivallattomasti, siinä mielessä jopa kehitystä on historian kulussa tapahtunut vaikka ihmismäärä on lisääntynyt.
Jos ihmismäisempää käyttäytymistä viljeltäisiin viihteessäkin enemmän, väkivalta ei tulisi ensimmäisenä ja ainoana ratkaisuna mieleen tylyssä tosielämässä.
Huomaan että saan paskaa silmilleni kun eräät pelkäävät että heiltä vietäisiin mahdollisuus edes uneksia toisen vahingoittamisesta ja rääkkäämisestä. Ymmärrän hyvin. Sitä on aina odotettu - "lupaa" purkaa viha ja tuskantuottamisen halu oikeisiin ihmiskohteisiin. Siitä oli kysymys kun naapuri alkoi vainota naapuria entisessä Jugoslaviassa. Se voi toistua täällä koska hyvänsä, ihmiset on valmennettu vihaan oikein tehokkaasti. Rauhankasvatus on lällyä ja typerää. Mutta sen ei tarvitsisi olla.
Ja karatenharrastajat eivät ole rotu.
-
Huomaan että saan paskaa silmilleni kun eräät pelkäävät että heiltä vietäisiin mahdollisuus edes uneksia toisen vahingoittamisesta ja rääkkäämisestä. Ymmärrän hyvin. Sitä on aina odotettu - "lupaa" purkaa viha ja tuskantuottamisen halu oikeisiin ihmiskohteisiin. Siitä oli kysymys kun naapuri alkoi vainota naapuria entisessä Jugoslaviassa. Se voi toistua täällä koska hyvänsä, ihmiset on valmennettu vihaan oikein tehokkaasti.
Öh, vielä joku aika sitten puolustelit kiivaasti Kvaakilla Pjr:n töitä, jotka nekin ovat melko lailla väkivaltaisia. Mutta nyt sitten hurskastellaan niin maan perusteellisesti :D
Rauhankasvatus on lällyä ja typerää. Mutta sen ei tarvitsisi olla.
En usko, että kenelläkään tässä ketjussa on mitään rauhankasvatusta vastaan. Mutten myöskään usko, että parasta rauhankasvatusta on alkaa ärhentelemään viihdeväkivallan kamaluudesta. Semmoinen ei luultavasti edistä rauhaa pätkän vertaa.
-
On ihan totta että kaikki sivilisaatiot, kaikki hallinnot perustuvat viimekädessä väkivaltaan. Itsenäisen valtion tunnusmerkistöön kuuluu väkivallan monopoli.
Taistelut on perseestä.
Jos nyt tulee paskaa niskaan niin mitä odotit?
Ja karatenharrastajat eivät ole rotu.
Joten jos haluaisit, voisit pilkata heitä. Kuten pilkkaat toimintasarjakuvantekijöitä.
-
On ihan totta että kaikki sivilisaatiot, kaikki hallinnot perustuvat viimekädessä väkivaltaan. Itsenäisen valtion tunnusmerkistöön kuuluu väkivallan monopoli.
Sanoikohan tuon Alvin Toffler?
ObSarjakuva: Hiltusen Flash Gordonin uusissa poliittisesti korrekteissa seikkailuissa kävi mainiosti esille se mitä taphtuu kun joku päättää kieltäytyä väkivallasta huomioimatta ympäristöään...
En ole väkivallan puolustaja ainakaan tosimaailmassa. Mutta 90 % maailman ihmisistä elää olosuhteissa joissa väkivalta on melko jokapäiväistä. Joten kyllä sitä pitäisi saada käsitellä. Eikä se ole uusi ilmiö fiktiivisessä kirjallisuudessa, lue vaikka Homerosta...
-
Aina?
Aina. jos ei fyysistä niin henkistä. Tai jommankumman uhkaa.
kirjoitettu ja tutkittu historia tuntee ihmiskunnan tunnetulta ajalta vain vähän yli 200 sodatonta vuotta.
Pienempiä konflikteja, mellakoita ja ihan perus siviilien välillä käytyä väkivaltaa ei kukaan viitsi tilastoida.
Sinustakin on kivempaa lytätä kuin kehua, vetää turpaan (ehkä vain henkisesti mutta silti) kuin olla ja antaa olla.
jos et arvosta jotain miksi odotat että sinua arvostettaisiin?
niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Jos ihmismäisempää käyttäytymistä viljeltäisiin viihteessäkin enemmän, väkivalta ei tulisi ensimmäisenä ja ainoana ratkaisuna mieleen tylyssä tosielämässä.
Jim Starlin hurskasteli ihan samoin, viisi vuotta sitten. Grant Morrison pilkkaa Frank Milleria Batman- Al-Queda-projektin tähden. hassua mitä pari lentokonetta voi tehdä.
saada aikaan.
tosin aikaisemmista viesteistäsi voi päätellä että aivan kaikki amerikkalaiset ovat joka tapauksessa hulluja, joten sillä ei kai ole merkitystä.
Huomaan että saan paskaa silmilleni kun eräät pelkäävät että heiltä vietäisiin mahdollisuus edes uneksia toisen vahingoittamisesta ja rääkkäämisestä. Ymmärrän hyvin. Sitä on aina odotettu - "lupaa" purkaa viha ja tuskantuottamisen halu oikeisiin ihmiskohteisiin. Siitä oli kysymys kun naapuri alkoi vainota naapuria entisessä Jugoslaviassa. Se voi toistua täällä koska hyvänsä, ihmiset on valmennettu vihaan oikein tehokkaasti. Rauhankasvatus on lällyä ja typerää. Mutta sen ei tarvitsisi olla.
lupaa ei tarvita. olen itse elämäni aikana ollut mm. työn puolesta niin vastaanottavana, ehkäisevänä, kuin jakavanakin puolena.
suurin väkivallan aiheuttaja oli se kaveri joka pilkkasi, huuteli ja nyppi jotakuta, mutta ei sormellakaan koskenut.
repi kanssaihmistä henkisesti julkisesti humalaisen (ja selvänkin) ihmisjoukon ympäröimänä.
Eikä lopettanut pyydettäessä kohteliaasti.
Useimmat valittivat ja solvasivat kun oli pakko ilmoittaa että teille ei tarjoilla, olkaa hyvä ja poistukaa.
sai kuulla olevansa fasisti ja kommentteja alkuperästään ja älystään.
loukkasimme hänen oikeuksiaan.
osa näistä älyn jättiläisistä ihmetteli miksi he saivat pataan silloin kun ei syystä tai toisesta ehtinyt väliin (hänen ja hänen solvaamansa osapuolen).
samaa voi soveltaa globaalissa skaalassa.
kukaan ei opi mitään, koskaan.
Viha asuu kaikissa.
sama voi toistua täällä kuin Jugoslaviassakin. tai Ruandassa. Tai Myanmarissa, tsetseeniassa, afganistanissa, pohjois-irlannissa, espanjan baskialueella.
immuuneja ei ole.
Mutta jos väkivallan kielto sarjakuvissa auttaa niin kielletään sitten: myös Maus, yhdeksäs kerros, Hiroshiman poika.
Eiväthän ne ole ollenkaan sama asia kuin sarjakuvat joissa kaadetaan taloja toisten niskaan tai heitellään jotain energialatauksia tai mitä ikinä niissähän on jotain sanomaa! sanovat kaikki.
Ne ovat vain ala-arvoista viihdettä, luotu vain kiihottamaan alimpia viettejä.
näin se 1950-luvullakin perusteltiin.
Onko kukaan kuullut Comics codesta?
ObSarjakuva: Hiltusen Flash Gordonin uusissa poliittisesti korrekteissa seikkailuissa kävi mainiosti esille se mitä taphtuu kun joku päättää kieltäytyä väkivallasta huomioimatta ympäristöään...
Allekirjoitan 150% tämän. Mutta Hiltunenhan tekee lähinnä vain seikkailusarjakuvaa ja on siis rappeutunut yksilö.
Mutta toki tehdään vain väkivallattomia sarjakuvia, elokuvia ja kirjoja niin kukaan ei enää tahdo satuttaa ketään.
koskaan missään ja mitenkään.
maailma muuttuu oikein auvoisaksi.
Siellä olisi oikein mukavaa asua.
Keijo ja muutkin taisi sekoittaa faktan ja fiktion...?
niin taidettiin. Nähtävästi hahmot olivat aivan liian vahvoja.
-
Sinustakin on kivempaa lytätä kuin kehua, vetää turpaan (ehkä vain henkisesti mutta silti) kuin olla ja antaa olla.
Ei ole.
Minä yritän joka vitun päivä - kuin ihminen jonka pitää keksiä uudet termit joka asialle sen takia kun kielessä on vain häijyjä sanoja.
Joka päivä töissä on kivaa löytää etevyyttä, oivallusta, toisten kunnioitusta ja ennakkoluulottomuutta nuorista ihmisistä ja heidän taiteestaan jota paskaviihde ei ole vielä myrkyttänyt kokonaan.
Jeesustelen täällä sitten, kun en ole parempaa vielä ehtinyt oppia. Olen vasta puolisen vuosisataa pähkäillyt miten ihan tavallisten pienihmisten kanssa toimimalla kehittelisi elämää paremmaksi. Ei kannata yrittää liikaa.
Hyviä tyyppejä kuule sentään on ja vaikuttaa nilkkien seassa. Mutta ihan luontevia, semmoisia joilta ei pidä vaatia sen enempää kuin iteltä. Niitten ansiosta on välillä hyvää elämää.
-
Joka päivä töissä on kivaa löytää etevyyttä, oivallusta, toisten kunnioitusta ja ennakkoluulottomuutta nuorista ihmisistä ja heidän taiteestaan jota paskaviihde ei ole vielä myrkyttänyt kokonaan.
Snif, koskettavaa. Ihan kyynel poskelle herahtaa :'(
Joku mode voisi sen puoleen hiukan modifioida tätä keskustelua, kun eihän tässä pysytä topicissa enää juuri yhtään.
-
Joku mode voisi sen puoleen hiukan modifioida tätä keskustelua, kun eihän tässä pysytä topicissa enää juuri yhtään.
Tai sitten voisi itse lakata provosoitumasta. :)
-
Totta, moderoinkin omat viestini veks. Ehkä tässä ketjussa esitetty alkuperäinen ongelma osoittaa, kuinka "kovempaa lyövä voittaa"-läskipää-BudSpencerfilosofia on niin köyhää ettei sitä juuri voi jalostaa pidemmälle. Väkivaltaviihteestä voisi aloittaa oman ketjunsa, tai jatkaa jotain vanhaa.
-
Tai sitten voisi itse lakata provosoitumasta. :)
Ei oo mahollista, oon väkivaltainen Bud Spencer, kaikille turpaan, plits pläts.
::)
Pah, no okei, toinen poski käännetty. Kaunis päivä ja kaikkea.
-
Eikös Teris alunperin ollut niin vahva että pystyi loikkaamaan yli korkeiden talojen, eikä häntä haavoittanut kuin räjähtävä kranaatti? Kirjoittaja kerrallaan lisäsi Teriksen voimia, ja lopulta tyyppi siirteli planeettoja hikoilematta, kesti auringon ytimen lämpötilan ym. Koska riittävän vahvoja vihollisia oli hankala keksiä, piti voimia rajoittaa kun DC buuttasi sarjansa uudelleen.
Liian voimakkaat hahmot ovat tylsiä, onhan miltä tahansa ajalta peräisin olevaa Teristä hauska lukea mutta silti hahmoon ei pysty koskaan kunnolla samaistumaan. Teris on aina ollut kosminen partiopoika, jolla ei liiemmin ole tosielämän ongelmia. Ulkoavaruuden möröille vaan köniin ja se on siinä. Marvel taas menestyi, kun se tajusi tehdä hahmoistaan inhimillisempiä. Esimerkiksi Hämiksen ainainen rahapula ja opiskelijaelämän ongelmat - onneksi Peter Parker ei ole vielä keksinyt tehdä omaelämäkerrallista, kaljanjuonnista kertovaa sarjakuvaa - tekevät hahmosta paljon sympaattisemman.
Offtopic, kun muutkin sitä harrastavat: Karaten harrastajat lienevät vähän yksinkertaisia tiilenmurskaajia. Jos kamppailulajit kiinnostavat, niin esimerkiksi judo, aikido tai kung fu ovat paljon mielenkiintoisempia ja monipuolisempia lajeja kuin tylsä karate, joka on suosittu luultavasti vain siksi etteivät ihmiset viitsi ottaa selvää vaihtoehdoista vaan aloittavat sen lajin mikä ensiksi juolahtaa mieleen.
-
Onhan kaksintaisteluja hillittömän kiinnostavaa seurata, suosikkileffoihini kuuluu Leonen westernit...Mutta kunnon kaksintaistelu on yhdistelmä fyysistä ja henkistä. Jos vain lisätään fyysistä paukkua, missataan koko jutun idea ja tulos puuduttaa. Jos taas seurataan kaksintaistelun kehitystä italowesterneissä, hardware (sarjavalmisteinen colt, joskus winchester) ei muutu järeämmäksi, mutta puitteet muuttuvat. Irvistelyä seurataan yhä intensiivisemmin. Hommaa voidaan myös mutkistaa; Django (1966) joutuu kohtaamaan vastustajansa Coltilla varustettuna, mutta kädet tuusannuuskana.
Yritykset lisätä tehoja fyysistä voimaa kasvattamalla johtaa säälittäviin lopputuloksiin: verrataan v.1973 Shakaalin putkista kasattua, kevyttä instrumenttia 1997 Shakaalin sairaan järeään ja nopeaan konetykkiin. Shakaalin vastustaja on muutettu pyöreästä viiksipapasta Richard Gereksi. Tulos on laimeuden virstanpylväs. Ottakaa opiksenne!
-
Offtopic, kun muutkin sitä harrastavat: Karaten harrastajat lienevät vähän yksinkertaisia tiilenmurskaajia. Jos kamppailulajit kiinnostavat, niin esimerkiksi judo, aikido tai kung fu ovat paljon mielenkiintoisempia ja monipuolisempia lajeja kuin tylsä karate, joka on suosittu luultavasti vain siksi etteivät ihmiset viitsi ottaa selvää vaihtoehdoista vaan aloittavat sen lajin mikä ensiksi juolahtaa mieleen.
Oho, puhut varmaan kokemuksen syvällä rintaäänellä? Itse harrastan juuri tuota ”mielenkiintoisempaa ja monipuolisempaa” kung fu'ta (joka muuten on nimeltään wushu - kung fu tarkoittaa suomennettuna vain taitoa, esm ruuanlaittotaitoa) muttei se estä minua ymmärtämästä, että karate koostuu monista eri tyyleistä/koulukunnista, joilla on varsin toisistaan poikkeavat tavoitteet ja pedagogiikka.
Perusongelmana lienee että Ihmisillä on taipumusta laukoa liian vahvoja mielipiteitä liian vähin tiedoin.
Ja asiaan: mielestäni shonen mangan suosima henkilön kehitys ja voimistuminen omien ponnistusten kautta on huomattavasti realistisempaa kuin esm supersankareitten synnynnäiset/onnettomuuden yms yhteydessä kuin taivaalta saadut lahjat.
Mutta kuten Reima Mäkinen jo toteaa, tällaisen tyypillisen shonen-kehityksen kertominen on varsin vaativa juttu.
Mm wushun ja pianonsoiton parissa puuhatessa olen myös huomannut sen, että moni ”keskivertolahjakkuus” menee pitemmän päälle ohi niistä jotka ovat luonnonlahjakkuuksia. Harjoittelu ja kova työ vievät pidemmälle kuin valmiin odottaminen. Kuulostaa tylsältä, mutta tämä on mielestäni hyvin lohdullinen ajatus sillä suurin osa meistähän on juuri keskinkertaisuuksia ;D
-
Mm wushun ja pianonsoiton parissa puuhatessa olen myös huomannut sen, että moni ”keskivertolahjakkuus” menee pitemmän päälle ohi niistä jotka ovat luonnonlahjakkuuksia. Harjoittelu ja kova työ vievät pidemmälle kuin valmiin odottaminen. Kuulostaa tylsältä, mutta tämä on mielestäni hyvin lohdullinen ajatus sillä suurin osa meistähän on juuri keskinkertaisuuksia ;D
Olet asian ytimessä. Kannattaa lukaista uusin Scientific American: poikkeuslahjakkuuksia eri aloilla (shakki, fyysiset urheilulajit ym.) tutkittaessa on päädytty siihen, että "experts are made, not born". Carnegie Mellonin yliopiston Herbert Simonin mukaan poikkeukselliseen lahjakkuuteen millä tahansa alalla vaaditaan keskimäärin 10 vuoden kova harjoittelu.
http://sg.answers.yahoo.com/question/index?qid=20060829205645AAFiWEW
-
Oho, puhut varmaan kokemuksen syvällä rintaäänellä?
Tottahan toki, mulla on musta vyö kaikista lajeista, myös nyrkkeilystä ja murtomaahiihdosta.
No, tuli ehkä sanottua vähän turhan tylysti, mutta mitä nyt olen itse tutustunut eri lajeihin niin karatesta en ole koskaan erityisemmin innostunut mutta monet muut itämaiset lajit tuntuvat hauskoilta. Ehkä joku toinen tutkii ja kokeilee kaikkia olemassaolevia lajeja ja huomaa karaten parhaaksi lajiksi itselleen. Kukin etsiköön itselleen sopivimman lajin vaikka tuolta: http://www.kamppailulajit.net/ ( tai maatkoon kotisohvalla katselemassa formuloita kaljapullo kourassa)
Mielipideasioistahan tässä on kyse, niin karatessa kuin varsinaisessa aiheessa eli liian voimakkaissa sarjishahmoissa. Jonkun mielestä karate on monipuolinen ja kiinnostava laji, mulle se on vain tiilienmurskaamista. Jollekin Teräsmies on vain tylsä ja loppuunkulunut supersankari, itse luen hahmon seikkailuja mielelläni vaikka hän pystyisikin siirtelemään planeettoja pikkusormellaan. Teriksen hahmossa on tiettyä camp-huumoria ja vaikka päähenkilö itse ei miellyttäisikään, juonet, sivuhahmot ym. voivat silti paikata puutteen.
-
Täällähän on keskustelu käynyt mielenkiintoiseksi. Kiinnitin huomioni siihen, että esim. DB:tä mollasivat hlöt jotka ilmeisesti eivät ole lukeneet ko. sarjaa. (Animen katsomisella sitä puutetta ei paikata, tsori). :)
Ja JOS nyt joku ryhtyy sitä lukemaan, niin kannattaa kiinnittää myös huomiota dialogiin ja koko siihen japanilaiseen filosofiaan mikä siinä on taustalla. Ei mitään korkealentoista, mutta se poikkeaa nähdäkseni esim. jenkkien "mättöfilosofiasta". Samoin motiivit. Läppää heitetään ennen ja jälkeen mittelön, mutta ei yhtä tolkuttomasti sen aikana kuin vaikkapa useimmissa amerikkalaisissa sarjoissa.
Kaikkien ei tietenkään tarvitse pitää samoista asioista, ja saattaahan se olla että esim. DB kaatuu vielä omaan mahdottomuuteensa. Mutta ainakin minä olen tykännyt juuri siitä Toriyaman "kehittelystä". ...Sekä tietenkin siitä lukuelämyksestä jonka se teoksena tarjoaa.
Mitä tulee rauhaan tai väkivaltaan kasvamisella, niin sarjakuvilla tuskin on tosiaan sen kanssa paljon tekemistä. (Ainakin minulla oli muitakin kasvattajia kuin sarjikset, joita luin laidasta laitaan. ) Parisen kymmentä vuotta sitten esimerkiksi lähes tulkoon kaikki tuntemani sarjakuvapiirtäjät olivat joko sivareita tai muuten vain epäkelpoja väkeen. Valtafantasiasta nauttiminen on eri asia kuin fyysisesti väkivaltaisiin tekoihin syyllistyminen. Noista fantasioista tuntuvat nauttivan varsinkin nörtit ja nynnyt jotka joko tietoisesti pidättyvät väkivallasta IRL tai sitten ne jotka ovat tottuneet olemaan siinä asiassa lähes pelkästään ns. saamapuolella.
(Ongelmien ratkeamista en äkkiseltään osaa yhdistää väkivaltaiseen käytökseen.)
-
Offtopic, kun muutkin sitä harrastavat: Karaten harrastajat lienevät vähän yksinkertaisia tiilenmurskaajia.
Vaihtaisiko joku otsikoksi "Liian vahvat yleistykset"?
Kun heitin ketjun alkupuolella lausahduksen karaten harrastamisen yhteyksistä mummojen potkimiseen, koitin viitata tällä yleistyksellä aiempaan ketjussa esitettyyn yleistykseen, jossa toimintasarjakuvan tekijöiden hyvätapaisuutta epäiltiin. Mainittakoon tässä vaiheessa, että en itse pelaa karatea. Mutta en myöskään juo kaljaa sohvalla.
Off-topic: Käsitys Karatesta lajina, jossa ensisijainen viholinen on pino tiiliä juontuu ilmeisesti Ohukainen ja Paksukainen -sarjakuvasta, jossa pojat lukevat aiheesta kirjan ja ovat täysin oppineita.
-
Itseänikin on vaivannut esim. DBZ -sarjan massabodaajavoittamatonylikasvanutheinä sirkka -hahmot.
Myöskin oikeasti maailmanlopun aiheuttava säde, on pystytty
torjumaan. (Ja vielä tahdonvoimalla!!!)
On kuitenkin varsin ironista että, nämä sarjat ovat suosituimia
genreissään.
Miksi? Älä kysy minulta.
-
Mutta jos homma menee siihen, että vahvuus näkyy vain yhä isompina ja isompina energiahyökkäyksinä, niin sitten alkaa olla jo tylsää.
Niinpä. Toisaalta on sekin ikävää, jos sormellakaan tuhoaa maailman, muttei ihmistä... :P
sankari jolla on saviset jalat on uskottavampi ( ja pidettävämpi) kuin se joka ohittaa ja läpäisee kaikki vaarat ja vielä kuuden metrin lantaseinämän tahroitta.
liian suuret voimat johtavat lähinnä tahattomaan koomisuuteen.
Totta. Ei tähän voi oikein muuta sanoa.
Vähemmän yllättäen myös tätä aihetta on muiden mangakliseiden ohella käsitelty kirjassa Even a monkey can draw manga. Siinä siitä käytetään nimitystä Strong-Opponent Inflation. (http://i14.photobucket.com/albums/a343/ptj_tsubasa/shounen_manga.jpg)
Minut tämä kyllä yllätti, positiivisesti :).
Hyvä teksti. Ja mainio sarjakuva havainnollistamassa. :D
Enkä muuten ota tällä kertaa kantaa tähän väkivaltakeskusteluun.
Kiitos kaikille jo vastanneille! :)
-
Okei: aihe on siis "Liian vahvat hahmot".
Näistä ykkönen on ehdottomasti se Sin Cityjen hiljainen japanilaisbitch-tappaja, jolle kukaan ei voi mitään. Eikä ole edes supersankari. Palauttakaa mieleen nimi, jos jaksatte. Oliko se nyt "Perhearvot" -tarina, joka vie tuon henkilön voittamattomuuden ja yllätyksettömän lahtaamisen naurettavimmalle mahdolliselle tasolle. Hahmo onnistuu kertomaan enemmän Frank Milleristä itsestään kuin itse hahmosta.
Enkä lähtisi muuten karatea mollaamaan, sehän juuri on rauhallisin ja erakkoluonteisin "taistelulaji", jossa tarkoitus on voittaa itsensä jne jne. Ja sitä voi harrastaa kuka tahansa. Kritisoikaa enemmän noita kravmagoja ja muita hemmetin pelottavia sotilaslajeja, joissa haetaan ne suurinta kipua aiheuttavat sucker punch -paikat. Tänä juhannuksena kaveri lähti kännissä esittelemään noita oppeja ruohopainin yhteydessä, ja oli kuristaa toisen, kivakiva.
-
Mun on ihan pakko kysyä, mihin tässä ympäristössä asettuvat ihmisten mielestä urheilumangat, ja varsinkin jostakin väkivallattomasta urheilusta kertova? Otetaanpas esimerkiksi vaikka Hikaru no Go. Pienillä fantasiaelementeillä maustettu lautapelissä kilpailemisesta tehty 24 kirjan mittainen eepos.
Vaikka fyysistä väkivaltaa ei löydykään, on intohimoinen kilvoittelu edelleen keskiössä ja henkinen taistelu melkoisen intensiivistä. Onkos tämä nyt sitten kasvatuksellisesti hyvä vai huono asia? Pitäisikö olla enempi sarjakuvia joissa kukaan ei kilpaile mistään?
Ja ah niin: Tämä sarja päättyi niin seinään leikaten että kehitys ei ehtinyt viemään hahmoja liian voimakkaiksi. Vaikka toisaalta tässäkin oli alussa yksi keskeinen hahmo joka oli olennaisesti täysin voittamaton, mutta siihen oli syynsä. Toisaalta joskus tuntui siltä että päähenkilön kehitys oli melkomoisen nopeaa ollakseen välttämättä uskottavaa.
-
No, poikien sarjat ovat poikien sarjoja. Pojat ilmeisesti pitävät kilvoittelusta kaikissa muodoissaan; siksihän ne siellä pallon perässä juoksevat.
Eivät kustantajat moraaleja tuumi palautetta ja ohjeita piirtäjille jaellessaan. Mikä on purrut ennenkin puree varmimmin myös jatkossa, ja kysyntään vastataan tarjonnalla.
-
Näistä ykkönen on ehdottomasti se Sin Cityjen hiljainen japanilaisbitch-tappaja, jolle kukaan ei voi mitään. Eikä ole edes supersankari. Palauttakaa mieleen nimi, jos jaksatte.
"Miho... Kuolettava pikku Miho."
-
Jäi mieltäni kalvamaan tuo "miksi ratkaistaan kaikki väkivallalla"
Niinpä siinä hyvä kysymys ::) Eikös täällä maapallolla olla tehty sitä jo kivikaudelta saakka. Mitäpäs me lajin toiminta tavoille voimme... Elikoitahan tässä.
Ja nyt siihen varsinaiseen asiaan. DBZ pokkaria lukiessa (kyllä pystyin jopa lukemaan sitä) seurasimme 10000 sivua, kun hahmot räiskyttelivät toisiaan energiapalloilla. Useimmitenhan (tai ainakin mangoissa joita olen lukenut) päähahmolla on joko outoja voimia tai hän muutoin on "ei ihminen" mikä on kaiketi hyvä ja huono juttu.
Minusta olisi mukava nähdä joku valokeitaassa astelija jolla nimenomaan ei ole mitään yli inhimillistä.(ja jos on niin suositelkaa. Kiitos jo valmiiksi) Miksi tosiaan joka juttu on hoidettava nyrkillä. No mutta myisikö sarja pojille jos luuta ja verta ei olisi :-\ Voisipa kai myydä mutta kuinka hyvin.
Mutta nyt, kun vaadittiin kertomaan mitä mieltä ollaan mätöstä niin One Piece nousee ykköseksi. Siinä on paljon muutakin, kuin hakkaamista. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita värittää sitä kivasti :)
-
Miksi tosiaan joka juttu on hoidettava nyrkillä. No mutta myisikö sarja pojille jos luuta ja verta ei olisi :-\ Voisipa kai myydä mutta kuinka hyvin.
Toistan itseäni, mutta toisto on opetuksen äiti. Väkivaltaa saa olla mutta se ei saa olla ratkaisu. Ihmiset ovat kautta aikojen pitäneet tarinoista siksi, että ne tarjoavat ratkaisumalleja tosielämään. Siksi tarinan pitää tarjota älyllinen ratkaisumalli väkivallan sijaan.
Itsekin pidän väkivaltaelokuvista, ja erityisesti Peckinpahilla väkivalta johtaa aina (tai yleensä) tuhoon. Sarjakuvapuolelta Hiroshiman pojassa on samaa.
-
Itsekin pidän väkivaltaelokuvista, ja erityisesti Peckinpahilla väkivalta johtaa aina (tai yleensä) tuhoon. Sarjakuvapuolelta Hiroshiman pojassa on samaa.
Spielbergin München oli yllättävän tinkimätön leffa, vahvat ja väkivaltaiset miehet tuppasivat menemään henkisesti paskaksi veritouhujensa seurauksena. Sellaista näkee todella harvoin fiktiossa, sotadokkareissa lähinnä. Kyllähän mäkin kunnon räiskintäviihteestä nautin...ei ole esim. Dirty Harry varsinaisesti mikään valistusleffa.
-
ei ole esim. Dirty Harry varsinaisesti mikään valistusleffa.
Dirty Harry on tässä yhteydessä huono esimerkki, koska leffa ruotii yhteiskunnan ongelmia ja väkivallan oikeutusta aika syvältäkin. Se ei siis ole perinteinen mättöelokuva. Siinä vaiheessa kun virkamerkki plumpsahtaa lampeen katsojan päätettäväksi jää kumpi olikaan pahempi ja kumpi väkivaltakierteen aloitti, sala-ampuja vai Harry.
-
Okei: aihe on siis "Liian vahvat hahmot".
Näistä ykkönen on ehdottomasti se Sin Cityjen hiljainen japanilaisbitch-tappaja, jolle kukaan ei voi mitään. Eikä ole edes supersankari. Palauttakaa mieleen nimi, jos jaksatte. Oliko se nyt "Perhearvot" -tarina, joka vie tuon henkilön voittamattomuuden ja yllätyksettömän lahtaamisen naurettavimmalle mahdolliselle tasolle.
Tämä on täyttä totta, mutta minua se ei kauheasti häiritse (ymmärrän jos jotain häiritsee).
Enemmän sanottavaa voisi Millerin sarjakuvissa olla siitä kun päähenkilöitä ammutaan monia kertoja ja hakataan päälle. Silti he seisovat seuraavalla sivulla mättäen pahiksia.
Tulee mieleen Keltainen äpärä jossa Hartigania ammuttiin monesti rintaan ja silti se kaveri seisoi vielä.
Pahin joka tulee mieleen oli Antakaa minulle vapaus.
Siinä (jos oikein muistan) ammuttiin jotain inkkaria mahasta läpi haulikolla ja se ei millään viittinyt kuolla.
-
Tämä on täyttä totta, mutta minua se ei kauheasti häiritse (ymmärrän jos jotain häiritsee).
Enemmän sanottavaa voisi Millerin sarjakuvissa olla siitä kun päähenkilöitä ammutaan monia kertoja ja hakataan päälle. Silti he seisovat seuraavalla sivulla mättäen pahiksia.
Tulee mieleen Keltainen äpärä jossa Hartigania ammuttiin monesti rintaan ja silti se kaveri seisoi vielä.
Pahin joka tulee mieleen oli Antakaa minulle vapaus.
Siinä (jos oikein muistan) ammuttiin jotain inkkaria mahasta läpi haulikolla ja se ei millään viittinyt kuolla.
Koska alue on Manga ja Anime eikä hydrostaattisen shokin vaikutus kädellisten nisäkkäiden elintoimintoihin....
Niin länsimaisissa kuin aasialaisissakin sarjakuvissa otetaan nk. kirjallisia vapauksia.
Ihmisruumis kestää toisinaan yllättävän paljon ja joskus hämmentävän vähän. Tv, elokuvat ja kirjat ja sarjakuvat ovat vääristäneet käsitystämme siitä mitä todella tapahtuu fyysisesti väkivaltaisissa tilanteissa.
Enemmän kuin vain yksittäistapauksia henkilöistä jotka ovat jatkaneet toimintaa useiden luotien osumien jälkeen.
Enin osa on ollut joko kehon omien endorfiinien tai huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena.
Ja siitä seuraavasta päivästä' on tehty hyvin hyvin vähän tarinoita. Tai henkiinjääneiden kohdalla viikkojen ja kuukausien kuntoutuksesta(hyvällä tuurilla).
Väkivallan käyttö voi palvella tarinaa hyvinkin, kuten mainituissa esimerkeissä Hiroshiman poika, dirty Harry, München, Lord of war, Peckinpahin jota kuinkin koko tuotanto.
tai savior -vihan maa ja Once were warriors-kerran sotureita.
Itse aiheeseen tämä ei vastaa.
Niin mangasta kuin muistakin sarjakuvan ...genreistä( juu, ei ole lajityyppi vaan alkuperä....joo joo) löytyy malliesimerkkejä siitä kun tekijät ovat liiaksi ihastuneet omaan luomukseensa eivätkä tingi voimista, taidoista ja ylivertaisuudesta millin hiventäkään.
Tämän ei siis tarvitse olla kykyä väkivaltaan vaan muutoin hahmon ominaisuuksien ylimitoitus.
ilman överiksi vedettyä saituuttaan R.Ankka olisi juuri tällainen hahmo ja jos toisen esimerkin tahtoo samasta sarjasta se on Hannu Hanhi.
Tietenkin aina kaikki riippuu käsikirjoittajien kyvyistä. Varsinkin jos voi näyttää miten liian vahva on usein heikko.
-
lähitaistelut ja muut taikakeinot ovat kyllä kivan näköisiä, mutta eniten pidän miekoista ja muusta joita löytyy sarjasta magic knight rayearth.
-
Oletan, että otsikko liian vahvoista hahmoista viittaa taistelutaitoon, väkivaltaan tmv., eikä siis henkisiin ominaisuuksiin.
Väkivalta on helppo tapa kuljettaa juonta. Yleensä ideanahan on, että väkivallalla pitää olla joku pointti. Tai sitten se on vain järjetöntä väkivaltaa, jolla myöskin voidaan ilmentää jotain. Tällaisesta lähtökohdasta liian voimakkaat hahmot ovat tylsiä. Fantasiakirjallisuudessa tällaisia hahmoja riittää ja ne antavat lukijalle turvallisuuden tunteen: ensin menee huonosti, käydään lähes mahdotonta taistelua mutta lopussa voitetaan. Jee. (esim. R.A.Salvatore)
Japanilaisen sarjakuvan ansioina voidaan kuitenkin pitää sitä, että hyvin usein näillä voimakkailla hahmoilla on jokin heikkous, kuten pelkää pimeää, himoitsee jäätelöä eniten maailmassa tai on niin ujo, ettei kykene kohtaamaan vastustajiaan.
-
Oi oi mikä oppitunnin sain kun Veli Loponen sanoi että sarjakuva on myös viihdettä.
Jäin hieman pohdiskelemaan asiaa ja niinhän se on.
Ei ehkä piirtäjälle se oma sarjakuva ole, mutta lukijalle kyllä.
Eikös sitä oikeaa elämää ole jo ihan tarpeeksi kun me poljetaan tässä oravanpyörässä.
Itse pidän enemmän hyypercyyper muskelimiehistä tappamassa toisiaan mitä paremmilla iskuilla kuin hiljaisesta psykologisesta toisensa hiljalleen murentamisesta.
Onhan nekin kivoja välillä. Olisikohan Diktaattori niin hyvä elokuva jos olisit katsonut tuhatsata samanlaista. :-\
-
Olen samaa mieltä kanssasi, varsinkin db:stä. Nehä on jo iha älyttömän vahvoi jo db z:ssa, mut viel gt?
Mode-edit: Jotain järkeä viesteihin, kiitos. -Grezen
-
Niin kauan kuin se vahvuus ilmenee sillä tavalla, että lyödään, potkitaan, kuristetaan, tukistetaan, kusetetaan ja kyynärpäämoukaroidaan vastustajaa entistäkin kovemmin, niin kaikki on vielä ok. Mutta jos homma menee siihen, että vahvuus näkyy vain yhä isompina ja isompina energiahyökkäyksinä, niin sitten alkaa olla jo tylsää.
Ja sitten ne saa sen energian niihin hyökkäyksiin siitä kun ne ensin ottaa turpiin ja sitten puolitajuttomana muistelee jotain kuolleita sukulaisiaan.
-
Kunpa olisin vain lopettanut DB:n lukemisen jonnekin albumin 20 tienoille: sen jälkeen kun taistelu Freezeriä vastaan oli voitettu, muuttui Dragonball yhä järjettömämmäksi. Siihen asti hahmojen vahvistuminen oli ollut jollain tapaa järkevää ja toiminut tarinan kannalta, mutta Namekilta paluun jälkeen tarina muuttui hyvin kaavamaiseksi.
Dragon Ballissa oli alun perin aika hieno sanoma: "Yrittämällä kaikkesi voit saavuttaa enemmän kuin uskoitkaan". Valitettavasti loppupään osat oikeastaan vain söivät pohjaa tältä sanomalta, kun Son Goku & kumpp. muuttuivat niin ylimaallisen voimakkaiksi olennoiksi. Tarinasta katosi se, mikä siitä teki kiinnostavan.
-
Samaa mieltä olen että DBeessä on kaikista järjettömimmät nuo voimataso hössötykset.Varsinkin sarjan viimesissä jaksoissa joka toinen hahmo osaa ampua säteen ihan tosta noin vaan millä koko maapallo posahtas,jotain rajaa.
-
Vastaan kysymyksellä: kun noissa sarjakuvissa kaikki ongelmat ratkaistaan väkivalloin, ja kun tiedämme että mikään ei ole ratkaistavissa runnomalla vaan käyttämällä järkeä, kärsivällisyyttä, asennekorjausta, työtä ja suunnittelua, miksi emme saa lukea henkistä tai älyllistä voimaa käyttävistä ja kehittävistä sankareista sarjakuvissa?
Siksikö että toimintasarjakuvan tekijät ovat lukion kesken jättäneitä, pikkuisen jälkeenjääneitä koulukiusattuja pöljiä, joista jotkut hakkaavat perhettään ja hankkivat porttikieltoja kapakoihin? No ei toki. Vai tietääkö joku paremmin?
Ai, aina? On sarjakuvia joissa ongelmat ratkaistaan väkivalloin, mutta ei niitä aina ratkaista.
No, luenpa tuosta nyt muutamia mangoja joissa purskahdetaan itkuun kun saa kokeesta 9. En silti voi sanoa että kun sarjakuvissa saadaan ysi niin sitten aina purskahdetaan itkuun. Olen mangafani ja lukenut monia sarjoja eikä läheskään kaikissa ole ongelmia ratkottu väkivalloin.
Joissakin sarjoissa on hieman huvittavaa miten vahvoja henkilöt ovat, mutta joissakin se kuuluu asiaan. Esimerkiksi Inuyashassa hahmot voimistuvat saadessaan sellaisia shikonin kuulan sirpaleita eikä se tapahdu tässä maailmassa joten jos se tapahtuu eri maailmassakin niin mikseivät ne sitten siellä voisi olla vahvempia kuin me nyt täällä maapallolla.
-
En mä tiedä, mua on veetuttanut enemmän näissä se, miten nämä hahmot käyttäytyvät sen pienen päähänpinttymänsä takia. Onhan nämä jotenkin hirveän naiveja nämä perinteiset sankaritarinat, mutta sinänsä vituttaa, ettei ne koskaan kyseenalaista, mitä he tekevät.
-
En mä tiedä, mua on veetuttanut enemmän näissä se, miten nämä hahmot käyttäytyvät sen pienen päähänpinttymänsä takia. Onhan nämä jotenkin hirveän naiveja nämä perinteiset sankaritarinat, mutta sinänsä vituttaa, ettei ne koskaan kyseenalaista, mitä he tekevät.
Suuri osa ihmisistä käyttäytyy oikessa maailmassa aivan samalla tavalla. Siis antaa pienten päähänpinttymien estää heitä olemasta onnellisia, tasapainoisia tai mitä nyt kukin elämältään haluaa.
Mutta toki mättömangakin puolustaa paikkaansa tässä maailmassa jos se saa lukijan havahtumaan omasta rajoittuneisuudestaan.
Hahmojen päähänpinttymiä voi käsitellä myös taitavasti; Othellon koko juju piilee siinä että katsoja tietää jo lähes näytelmän alusta kuka on bad guy ja seuraa kasvavan angstin vallassa Othellon mustasukkaisuuden ja sen myötä koko tilanteen riistäytymistä käsistä.
Hahmojen ärsyttävyydestä sanottakoon tähän vielä että NGE:n Asuka jaksaa vieläkin inspiroida nettien fanisivuilla pitkiin valitusvirsiin, mutta kuten jo joku minua viisaampi totesi hän on itse asiassa sarjan ainoa teini joka käyttäytyy kuten teinit... ;)
Jaha, meni osittain off topic, mutta olkoot.
-
Suuri osa ihmisistä käyttäytyy oikessa maailmassa aivan samalla tavalla. Siis antaa pienten päähänpinttymien estää heitä olemasta onnellisia, tasapainoisia tai mitä nyt kukin elämältään haluaa.
Mutta toki mättömangakin puolustaa paikkaansa tässä maailmassa jos se saa lukijan havahtumaan omasta rajoittuneisuudestaan.
Siis kyllä mä sen ymmärrän, että jokaisella on ne omat päämääränsä, mitkä haluaa toteuttaa elämässään ja miten pienet toteutetut asiat saavat tämän päämäärän lähemmäs todellisuutta, ne tuntuu vaan niin epäinhimillisiltä, kun ne eivät koskaan kyseenalaista, mitä haluavat/tekevät. Siis okei, tämä luo tietynlaisen dilemman: jokaisessa edellämainitussa "jee, oon niin hiton vahva"-sankaritarinassa hahmo vahvistuu aina vain voittamattomammaksi, jolloin oman egon kolausta ei tapahdu, jolloin tavoitteiden uudelleen hahmottamista omien kykyjensä mukaan ei myöskään tapahdu. Silti se tuntuu etenkin nuorien hahmojen kohdalla todella...epäinhimilliseltä, koska se on inhimillistä henkisen kasvun osalta, että osaa vaihtaa tavoiteitaan niitä tarvittaessa.
Lisäksi One Piece on aika hyvä esimerkki ollut 30 kirjan kohdalla siitä, ettei siellä niitä onnistuneita deep shit pointteja ole. Ei mulle ole ainakaan tullut sellaista oloa tullut, että nyt mennee päin sitä itseään. :B
(Tätä kirjoittaessa, tuli kamala ikävä Dragon Ball Z:n jaksoja ennen Frezaa, koska siinä olivat vielä alkuperäiset enkkudubin näyttelijät. Oi sitä aikaa.)