Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvantekijöiden keskustelut => Luomistyö, käsikirjoittaminen ja kääntäminen => Aiheen aloitti: Leo - 28.12.2003 klo 12:16:02
-
Itse valitsen noista tuon viimeisen, sillä kaikki muut ovat kivoja... Hahmon suunnittelu ja kässäri varsinkin. Tussauskin on ihan leppoisaa puuhaa, mutta luonnostelu suht. koht. tylsää...
Edit: Aihe muuttui eli mikä on vähiten mukavaa?
-
En suostu äänestämään, sillä kaikissa vaiheissa on oma hohtonsa. Jos kysymys olisi aseteltu: "Mikä näistä on vähiten mukavaa" niin ehkä sitten...
Hyvät uudet vuodet kaikille :)
-
En suostu äänestämään,
---
Hyvät uudet vuodet kaikille :)
Hyvää uutta vuotta, joo, minunkin puolestani.
Minäkään en äänestä, koska kaikki nuo työvaiheet ovat niitä hauskoja. Tylsintä on tekstaaminen. Niin, ja kustannustoimittajan kanssa kinaaminen (ja tinkiminen) syö miestä kans, jos epäilee olevansa enemmän oikeassa kuin kustantaja...
:-)
-
Vuosi sitten olisin vastannut varmaan viimeisen vaihtoehdon, mutta nykyään siinä ei ole mitään ongelmaa, eikä tunnu inhottavalta. Jää minultakin vastaamatta.
-
No aihe muutettiin... Oletteko nyt tyytyväisiä? Äänestäkää...
-
No aihe muutettiin... Oletteko nyt tyytyväisiä? Äänestäkää...
Emme ole. Kysymyksenä on edelleen "Mitä seuraavista vaiheista siis et haluaisi tehdä? " ja Aiheena pitäisi olla "Mikä on vähiten mukavaa?";D
Vastasin kuvankäsittelyvaihe, koska onhan se hieman tylsää muokkailla kuvaa. Skannerin saa skannaamaan lähes täydellisen kuvan, mutta yhtä kaikki turhaa valikoissa seikkailua.
-
AAAAAAAARRRRRRRRRRGGGGGGGGGHHHHHHHHHHHH HH! No niin aihe muutettu....
Edit: Tää viesti on muuten numero 8000!
-
Suorastaan pelottavaksi asiaksi on muodostunut korvan piirtäminen takaapäin. Lopputuloksena on joko epämääräinen möykky tai makkara tai sitten liian yksityiskohtainen hikiviivoista koostuva korva.
Toinen kymän hien pintaan nostattava piirrettävä on lautanen tai vati suht oikeassa perspektiivissä. Viime aikoina on tullut kyllä jo siedettäviä tuotoksia tästä aiheesta, mutta joka kerran on niin vaikeaa.
-
Noista vaihtoehdoista ei ollut mikään kovinkaan ikävä (toisaalta joskus lähes jokainen on niistä se ikävin).
Mutta itse inhoan piirtää melko poikkeuksetta taustoja ja maisemakuvia.
-
Korva takaapäin viistosta ja pää yleensäkin takaa on tosiaan hirveä. Ja kuten W. mainitsit, kyllä nuo taustat ja maisemat aika vaativia ovat. Mutta haaste on paikallaan. Siksi en äänestä vieläkään. Hähähähä Leo! ;)
-
Pistin mahdollinen kuvankäsittely vaihe. En kyllä sitä muutenkaan pahemmin harrasta, ellei sitten tarvitse koneella kumittaa pieleen menneitä kohtia.
Eniten inhoan ja suorastaan vihaan tekstaamista ;)
-
Niin no joo. Tekstaamisen voisi sanoa, jos vielä tekstaisin itse/kautta käsin. Mutta kun en ole enää vuosiin tekstannut käsin ja pitkän aikaa on suurimmaksi osaksi joku muu hoitanut senkin puolen.
Ja kun on siirtynyt tietokoneella tekstaamiseen, niin ei tarvitse piirtää puhekupliakaan. Kunhan muistaa jättää ruutuihin vähän tilaa tekstille.
-
Tekstaaminen helpottuu, kun ostaa tasateräisen tekstausterän. Kirjaimiin tulee rytmiä ihan itsestään.
Tuosta tietokonetekstauksesta: eikö se ole ladotun oloista, kun esim. kaikki A-kirjaimet ovat IHAN samannäköisiä.
-
No kyllähän se tietenkin pakostikin ladotulta näyttää, mutta ei se ainakaan mua haittaa pahemmin. Ja mieluummin näin kuin että tekisin niitä harakanvarpaitani.
-
Kaikista kauheinta ontussaus, koska sitä en hallitse! Aivan joka kerta jotenkin sählän koska mulla ei ole valopöytää.
-
Minä taas vihaan valopöydän läpi tussaamista. Ainakin mulla tulee tosi jäykkää viivaa. Ei ole ollenkaan lennokasta ja rentoa jälkeä. Mutta jos se ei ole tavoitteena, niin mikä ettei.
Olen joskus piirtänyt niinkin, että piirrän ensiksi lyijykynällä aivan normaalisti, kumittelen ja teen aika suheroa jälkeä. Sitten piirrän valopöydällä esim. sinisellä uudelle puhtaalle paperille, johon sitten teen tussauksen sinisen päälle. Silloin eivät mitkään sotkut haittaa päätöstä, mihin sen tussiviivan laittaa ja kuinka paksua se on.
MUTTA: aikaa kuluu hiukan enemmän,kun mukana on ikäänkuin yksi ylimääräinen työvaihe.
-
Siksi en äänestä vieläkään. Hähähähä Leo! ;)
Ens kerralla laitan äänestykseen erikseen vaihtoehdon "Hazart" ;D
-
Hahmosuunnittelua tulee joskus tehtyä liian vähän. Pahin/ikävin työvaihe on se, missä tietokoneohjelma kaatuu tai tehty työ häviää bittiavaruuteen.
(äänestyskysymys on tosiaan aika hankala)
-
Pahin/ikävin työvaihe on se, missä tietokoneohjelma kaatuu tai tehty työ häviää bittiavaruuteen.
Siksipä äänestinkin kuvankäsittelyä.
Inhoisaa olla riippuvainen oikukkaasta sähkölaitteesta , jolla tuntuu olevan oma ilkeä sielu.
Osaako muuten kukaan suositella vakaata kuvankäsittelyohjelmaa.
t: nimim. "Ohjelma on suorittanut laittoman toiminnon ja se lopetetaan."
-
Kaikista kauheinta ontussaus, koska sitä en hallitse! Aivan joka kerta jotenkin sählän koska mulla ei ole valopöytää.
Kokeile kuultopaperia .
-
Kaikista kauheinta ontussaus, koska sitä en hallitse! Aivan joka kerta jotenkin sählän koska mulla ei ole valopöytää.
Kokeile kuultopaperia .
Mistä sitä voi ostaa? Itsekkin olen tuota vaihtoehtoa miettinyt...
-
Kaikista kauheinta ontussaus, koska sitä en hallitse! Aivan joka kerta jotenkin sählän koska mulla ei ole valopöytää.
Kokeile kuultopaperia .
Mistä sitä voi ostaa? Itsekkin olen tuota vaihtoehtoa miettinyt...
Löytynee toimistotarvikkeena.
Helsingin Akateemisesta olen itse niitä ostellut.
Vähän hinnakasta, mutta toisaalta valopöytään verrattuna luonnospaperia säästyy kun voi käyttää molemmat puolet.
Lisäksi toimii hentojen ja kalpeiden luonnosten kanssa paremmin kuin valopöytä, eikä sido piirtäjää jonkun rohjakkeen viereen.
Ainoa haittapuoli oikeastaan on käpristyminen nestetussin kanssa.
Ja kuulamustekynät ei oikein tunnu tykkäävän , toisaalta huopakynä liukuu paremmin kuin tavallisella paperilla.
-
Aargh, tälläkin hetkellä pitäisi aloittaa painiminen tyhjän A4:n kanssa, projekti on ollut aloittamista vailla nyt viikon.
Äänestin siis luonnostelua, jolla käsitän sitä lyijäriversiota, jonka päälle lähdetään heittelemään mustat. Luonnoksesta eteenpäin koen olevani voiton puolella: paperi on voitettu, send in the tussit, edessä vain sukseeta ja aikaansaamisen orgastisuutta. Kun lyijykynäversio on silmien edessä, millään ei ole enää mitään väliä. Tiltatkoon Photoshop, lähtekööt sähköt, skannataan sitten vaikka uudelleen, jos tarve vaatii. Mutta kun lyijykynät ovat puhuneet, se on siinä.
Tänään pitäisi varmaan aloittaa...
-
Vähän hinnakasta, mutta toisaalta valopöytään verrattuna luonnospaperia säästyy kun voi käyttää molemmat puolet.
Lisäksi toimii hentojen ja kalpeiden luonnosten kanssa paremmin kuin valopöytä, eikä sido piirtäjää jonkun rohjakkeen viereen.
Ainoa haittapuoli oikeastaan on käpristyminen nestetussin kanssa.
Mua häiritsee joskus käyttämäni kuultopaperin (Schoellershammer tracer - ja ei, en vaihda merkkiä koska mulla on tätä iso rulla ja ongelma luultavasti pysyisi) kanssa se, että painokuntoon skannatessa valotuksen säätö on niin rasittavaa. Jos haluaa ohuiden viivojen säilyvän, kuultavat paperin läpi tulevat piirroksen heittovarjot myös; jos skannerin säätää jyrkemmälle, häviävät hienommat detaljit.
Ja ei, en voi myöskään Photoshopissa hävittää varjoja, vaikka se siinä sujuisi tarkemmin, koska koneen muisti ei anna skannata 600dpi (tai yli) kuvia harmaaskaalana. Säätö pitää siis tehdä skannausohjelman asetuksissa.
Toisaalta, jos ei piirrä painettavaksi, vaan esim verkkosivuille, eivät matala resoluutio ja väärä kuvaformaatti (1bit vs 8bit) ole ongelmia.
hyvänä kompromissina olen (varsinkin pienlehtiaikoina, jolloin piirsin mlloin missäkin ja harvoin kotona) käyttänyt tummia luonnoksia ja ohutta skissipaperia lehtiöinä (Schoellershammer graphische skizzenblock, muistaakseni 60g/m2).
Huomaatte varmaan, että olen paperin suhteen typerän merkkiuskollinen. Alan ostaa kotimaista paperia heti kun paperitehtaat lakkaavat voitelemasta koneiden naukkareita (tai jotain muita paperiin koskevia kokoomaosia) silikonilla sillä lailla, että kotimaisissa paperiblokeissa ei enää ole puolen kämmenen kokoisia läikkiä joihin tussi ei tartu kunnolla. Siihen asti saksalaiset saavat rahani.
EDIT: ainiin, se "vähiten mukava"? Vähiten mukavaa on tekstaaminen. Se jos huojuu vähänkin, on tosi typerän näköistä.
-
Reiman tavoin koen vaihtoehdot vaikeiksi. Yksittäistä työvaihetta, joka olisi tuskallista tai jotenkin erityisen epämiellyttävää ei oikeastaan ole, mutta jos jotakin täytyisi nimetä, niin ehkä itse aloittaminen. Olen mestari lykkäämään asioita viimeiseen asti ja aloitan lähes aina kaikki työprojektini pari päivää ennen deadlinea. Sitten väännän kaiken yhdeltä seisomalta yötä päivää ja harmittelen jälkeenpäin, kuinka surkeaa jälkeä tein. Ja aina tulee se kulunut fraasi kaiken tuon jälkeen: "Ensi kerralla kyllä panostan ja teen kunnolla!"…
Tämä on kuitenkin työtä, josta erityisesti nautin, joten itse tekeminen on aina nautinto. Tämä on kohdallani vähän sama kuin siivous (josta oikeasti myös nautin). Aloittaminen on vaikeaa, mutta sitten kun vauhtiin pääsee, ei malta lopettaa. Vaikka ideointi on myös varsinaista tekemistä, se on ehkä vaikein tuon aloittamisen rinnalla. Se ei kuitenkaan ole mitenkään vastenmielistä, vain vaikeaa… toisinaan…
Ooolrrait… Olen samoilla linjoilla Kiven kanssa siitä, että tekstaaminen on luultavasti tympeintä ja rasittavinta hommaa tässä työssä. Äänestyksen viimeinen kohta ei oikein istu kohdalleni ollenkaan muutenkaan, koska en käytä lainkaan tietokonetta työskennellessäni. Teen kaiken yhä perinteisesti käsin alusta loppuun aina väreihin asti. Värit isken lopulliseen työhön akvarelleilla, guasseilla, pastelleilla, öljyväreillä… milloin milläkin… joskus myös sekatekniikoilla. Eri välineiden yhdistelmillä ja riippuen vähän käytetystä paperista, sarjakuvan tyylistä ja sisällöstä. Mutta tuo tekstaaminen… Älytöntä hommaa ja silti haluan tehdä sen aina käsin. Tietokoneet ovat kotonani enemmänkin paperipainon virkaa toimittamassa. Ei vaa… tosiasiassa, käytän niitä vain kirjoittamiseen ja viestintään, joskus harvoin pelaan yhden kunnon erän jotakin strategiapeliä, mutta siinä se oikeastaan on… tietokoneen rooli tässä perheessä…
Ei Kivellä ole mitään syytä pahoitella merkkiuskollisuuttaan. Mitä vikaa on merkkiuskollisuudessa, jos tuote on hyvä? Ei hyväksi koettua materiaalia ole syytä vaihtaakaan. Schoellershammer tekee ihan hyviä papereita, joita käytän joskus itsekin ja vaikka Suomi tunnetaan myös papereistaan, niin on kyllä myönnettävä, että 90 % kaikista käyttämistäni papereista on jostain muualta kuin Suomesta. Paperi on muutenkin ollut töissäni korkeimmin arvostettu tekijä. Hyvä paperi antaa oman panoksensa työn lopulliseen ilmeeseen. Sen jälkeen tulevat värit (eli miten laadukkaita "maaleja" värittämiseen käytetään) ja siveltimet ja ehkä sitten tussi ja viimeisenä muut. Paperin laatu ja tyyppi ovat aina olleet tärkeimmässä asemassa. Papereistani johtuen, en juurikaan tee terällä, vaan lähes täysin siveltimillä. Välillä se ottaa päähän, kun seurailee millaisille papereille suurin osa porukasta tekee omat sarjakuvansa ja pääsevät käytännössä 10 – 20 kertaa halvemmalla kuin allekirjoittanut ainakin papereittensa suhteen. Ja silti he tekevät ihan painokelpoista jälkeä, vaikka se sitten olisikin pelkkää kopiopaperia. Itse käytän usein papereita, joissa pari arkkia saattaa maksaa enemmän kuin koko lehtiö jotain halvempaa laatua, mutta kyllä sen potutuksen unohtaa nopeasti, kun pääsee työnteon makuun. Vain joissain mustavalkostripeissä saatan käyttää hieman halvempaa paperia, mutta sekin yleensä taidekaupasta ostettua. Kyllä se sitten on ilo työskennellä priimatavaran kanssa!
Olikin itse asiassa lohdullista kuulla, että täällä on sentään vielä muutamia piirtäjiä, jotka eivät nyt aivan tiimaripaperille piirrä. Osittain oma mieltymykseni johtuu siitä, että isken mahdolliset värit samalle originaalille, missä lopullinen tussauskin on, ja kun ajattelee väritykseen käyttämiäni työvälineitä, paperin on oltava hyvää. Välillä saattaa tussausvaiheen valopöytätyöskentelystä tulla ongelmallista, koska jotkut papereistani ovat niin paksuja ja rakenteeltaan sellaisia, että vaikka valoteho riittäisikin, niin viivat näkyvät silti paperin rakenteen ja paksuuden vääristäminä aika utuisesti ja viittellisesti. Sitten vain arvaillaan lopputulosta ja yritetään päästä samankaltaiseen loppuratkaisuun kuin luonnosteluvaiheessa.
Mutta joo… tekstaus on ylivoimaisesti rasittavinta, työlästä ja kuluttavaa. Tosin hienosti onnistunut ja käsin tehty tekstaus kyllä tuo aika voittamattoman olon. Tulee tunne, että olen voittanut tietokoneen. Laitteen, joka suunniteltiin, jotta ihmiset voisivat kontata aitojensa alitse ja jotta ihmisillä olisi enemmän aikaa syödä pizzaa…
Onhan se kätevä laite, mutta kuvitustöihini en sitä sotke. Vain silloin, jos lähetän työni sähköpostitse jonnekin…
-
Ei Kivellä ole mitään syytä pahoitella merkkiuskollisuuttaan. Mitä vikaa on merkkiuskollisuudessa, jos tuote on hyvä? Ei hyväksi koettua materiaalia ole syytä vaihtaakaan. Schoellershammer tekee ihan hyviä papereita, joita käytän joskus itsekin ja vaikka Suomi tunnetaan myös papereistaan, niin on kyllä myönnettävä, että 90 % kaikista käyttämistäni papereista on jostain muualta kuin Suomesta
Paperi ratkaisee, miten kynä käyttäytyy.
Väriduuneissa (jos siis teen värit paperille) käytän muitakin valmistajia. Lähinnä Fabrianoa ja Bristolia. Liian monta työtä on jäänyt "ihan hyviksi" paremman sijaan sen vuoksi, että on tingitty paperissa. Hyvällä paperilla kynä pääsee oikeuksiinsa, ja se on syytä myös valita kynän mukaan - sivellin ja rapidograph eivät toimi samalla paperilla.
Paperin liukkaus (ja mielellään ilman liima-liitupintaa joka tukkii työvälineet), paksuus ja "pilvisyys" (kuinka hyvin paperista näkyy läpi) ovat olennaisia kysymyksiä paperia valitessa. Hapottomuus saa paperin kestämään. Alle 160g/m2 papereilla originaalikaan ei tunnu originaalilta, mikä vaikuttaa ainakin fiilikseen, joskus myös asiakkaan käsitykseen työn hinnasta.
;-)
Silloin kun piirsin samaan aikaan Parkkipaikkaa valkoiselle Schoellershammer Durexille, ja ekoja Saippuoita, valitsin Saippuan piirustuspaperiksi kevyesti pintatekstuurisen, kellanvalkoisen ingressipaperin. Ihan sen vuoksi, että fiilis oli välittömästi eri, kun paperi oli ikäänkuin "hehkulampulla valaistu" - lämmin. Tussikin näytti mustemmalta. Kun sain Parkkiksen valmiiksi, siirryin Saippuassakin Durexiin.
Ja hei, työvälineisiin kannattaa aina satsata. Niistä on kirjaimellisesti henki kiinni.
-
25 vuotta meni, mutta nyt tuntuu siltä, että olen löytänyt hyvän tussiterän ja hyvän paperin, jotka kaiken lisäksi toimivat hyvin yhteen. Terä luistaa joka suuntaan ja silti terän ja paperin välillä on mukava kitka. Parin viikon sisällä piirrän ekan sarjakuvan tällä yhdistelmällä ja odotukset on korkealla.
Ja jopa tekstaus onnistuu samalla terällä kuin piirrokset.
Monasti olen kuullut, etä ei se ole välineistä kiinni -fraasin.
Mutta: Kyllä se on MYÖS välineistä kiinni.
-
Kaikista kauheinta ontussaus, koska sitä en hallitse! Aivan joka kerta jotenkin sählän koska mulla ei ole valopöytää.
Kokeile kuultopaperia .
Ei oo varaa. Käykö leivinpaperi? ;D No pitää harkita jos löydän. Kiitos Jukka.
-
Juu kyllä tekstaaminen on ankeinta. Oikeen harmittaa kun siihen alkoi jossain vaiheessa kiinnittää huomiota ja tajusi miten merkittävästi tämä työvaihe sarjakuvan kokonaisilmeeseenki vaikuttaa. Kun kaiken kukkuraksi tekstausta (välillä) työkseenki tekee niin eipä juuri naurata. Omissa sarjakuvissa tuleeki usein mentyä sieltä missä aita on matalin eikä niistä välttämättä edes huomaa että osaan minä halutessani kunnollaki tekstata.
Aloittaminen on kaikessa vaikeaa mut esimerkiksi siinä vaiheessa ku jonkinlainen kuva tai sivu on saatu koneelle skannattua, voisin työstää sitä vaikka loputtomiin. Tietokoneella tehtävä työ ei tunnu työltä laisinkaan. Senku hiirtä klikkailee ja mikäli jokin menee pieleen niin historyssa vaan vähä taaksepäin ja homma uusiksi. Helppoa ja rentouttavaa ku mikä. Kunha kone vaan pelittää.
-
Paperi ratkaisee, miten kynä käyttäytyy.
Väriduuneissa (jos siis teen värit paperille) käytän muitakin valmistajia. Lähinnä Fabrianoa ja Bristolia. Liian monta työtä on jäänyt "ihan hyviksi" paremman sijaan sen vuoksi, että on tingitty paperissa. Hyvällä paperilla kynä pääsee oikeuksiinsa, ja se on syytä myös valita kynän mukaan - sivellin ja rapidograph eivät toimi samalla paperilla.
Paperin liukkaus (ja mielellään ilman liima-liitupintaa joka tukkii työvälineet), paksuus ja "pilvisyys" (kuinka hyvin paperista näkyy läpi) ovat olennaisia kysymyksiä paperia valitessa. Hapottomuus saa paperin kestämään.
Ja hei, työvälineisiin kannattaa aina satsata. Niistä on kirjaimellisesti henki kiinni.
Juuri näin... Aivan näin... ja hapottomuus saa paperin myös pysymään pidempään alkuperäisen värisenä ja vaikuttaa myös kaytettävien litkujen (musteet, tussit, väriaineet) kestävyyteen, pysyvyyteen ja sävyihin...
Toi oli mielenkiintoista kuulla, että heikkolaatuisemmalle ja ohuemmalle paperille tehty originaali saattaa asettaa toisinaan myös tilaajalle epäilyksiä työn tasosta, laadusta ja oikean korvauksen määrästä. Ittelläni ei vielä tuollaista tilannetta ole vastaan tullut, joskin teen lähes kaikki työni em. verraten hinnakkaille taidepapereille eikä toisaalta tuotantonikaan ole vielä likimainkaan Kiven tasolla, ei määrällisesti sen enempää kuin laadullisestikaan. Kiven yksi suurin henkilökohtainen ansio omassa tuotannossaan, josta voi hyvällä mielellä katsoa itseään peilistä, on oman tyylin löytäminen, jolla tiellä vielä itse kompastelen. Vaikka omani onkin täysin erilainen, Kiven tyyli viehättää omalla tavallaan, jota en tässä tämän tarkemmin analysoi.
Joka tapauksessa... olen samaa mieltä siitä, että paperi ratkaisee yllättävän paljon. Erityisesti tämä korostuu menetelmissä, joissa käytetään selkeästi nestemäisessä olomuodossa olevia värejä. En nyt tarkoita hammastahnaa muistuttavia öljyvärejä ja akryylejä tai kiinteästi ja hallitusti huopakynän terästä imeytyviä tussivärejä, vaan nimenomaan tällaisia läträys-menetelmiä, mitä tussin ja siveltimen/terän tai akvarellien kanssa usein harjoitetaan. Akvarelleissa sen ehkä huomaa selkeimmin. Paperi on tällöin kuningas ja antaa työlle täysin oman ilmeen. Joskus halutun, joskus ei toivotun, mutta yhtä kaikki, paperi määrää lopputuloksen ilmeen. Kun paperinsa tuntee, osaa valita oikean paperin työn sisällön, tyylin ja näiden viestittämän työn ilmapiirin mukaan. Monissa fantastisissa sarjakuvissa näkee jo paljaallakin silmällä, mutta viimeistään luupin avulla, kuinka paperin uniikkia tekstuuria on tarkoituksellisesti käytetty sisällöllisiin tarkoituksiin tehokeinona. Tällaiset efektit ovat tietyissä tyyleissä ja tulkinnoissa erityisen näyttäviä ja useimmiten tarkoituksenmukaisiakin. Eikä tällainen onnistuisi mitenkään jotain aivan muun tyyppistä paperia käyttäen...
Kuten Kivikin, käytän monien muiden papereiden lisäksi ennen muuta Fabrianoa. Olen kovasti mieltynyt juuri Fabrianon papereihin ja melko merkkiuskollinen juuri tälle paperimerkille. Ehkä siksi, että niin valikoima kuin lajitelma jopa Suomen kaltaisessa maassa on tämän merkin osalta verraten hyvä ja monipuolinen (no... täytyy myöntää, että teen lähes kaikki paperiostokseni Temperassa). Olen jopa kerran vaihtanut kesken projektia toisesta merkistä Fabrianoon ja tehnyt kaikki jo tehdyt sivut uusiksi kyseisen merkin paperille. Mikä sai minut toimimaan näin? Juuri tuo em. ilmapiiri. Värit ja tussi eivät yksinkertaisesti käyttäytyneet ensimmäisen paperivalinnan kohdalla samalla tavalla kuin olisin toivonut, ja katkerana vaihdoin takaisin lempipaperini pariin.
Tässä tuli epähuomiossa piilomainostettua paria olemassa olevaa yritystä ja niiden tuotteita, mutta suokaa anteeksi. Lähes kaikki tuntenevat mainitut tahot ja tuotteet. Ilman heitä meillä ei välttämättä olisi kunnollista paperia. Suotakoon tämä ilmainen mainos heille, jotka ovat nämä tärkeät välineet tuoneet ulottuvillemme... :)
-
Siksipä äänestinkin kuvankäsittelyä.
Inhoisaa olla riippuvainen oikukkaasta sähkölaitteesta , jolla tuntuu olevan oma ilkeä sielu.
Osaako muuten kukaan suositella vakaata kuvankäsittelyohjelmaa.
t: nimim. "Ohjelma on suorittanut laittoman toiminnon ja se lopetetaan."
On myönnettävä, että oli hetkeksi antauduttava pienelle vahingonilo-osalle jossain sisimpäni mustimmissa syövereissäni...
Itse tietokoneavusteista kuvankäsittelyä kammoavana ja vieroksuvana tällaisia tapahtumia haluaisi pitää pienenä vihjeenä joltain, joka maailmamme asioista lopulta päättää (oli se sitten kelle hyvänsä nimeltään mikä tahansa). Toisin sanoen, joku ei halua, että sarjakuvia tehdään tällä tavalla. Jos yrität sitä, koneesi kaadetaan...
Koska todellakin teen itse omat sarjakuvani ym. kuvitukseni täysin käsin, varsin perinteisin menetelmin ja koska tietokoneella tai sen avustuksella tehty kuva on aina ollut mielestäni enemmän tai vähemmän "jotakin, joka ei omassa arvostuskategoriassani yllä kovinkaan korkealle" -sarjaan kuuluvaa materiaalia, voitte ymmärtää vahingoniloni syyn. Sen sijaan mielipiteestäni tietokoneiden käytöstä sarjakuvien tekemisessä, voitte olla mitä mieltä haluatte. Tämä oli vain oma subjektiivinen mielipiteeni asiasta, joka pohjautuu omiin käsityksiini ja mieltymyksiini todellisesta sarjakuvataiteesta. Ja se siitä...
Kiitokset silti tuon kyseisen kommentin julkaisupäivän eniten suupieliä täällä päässä nostattaneen viestin kirjoittajalle. Tunsin itseni tuona päivänä erityisen vahvaksi... ;)
Nimimerkki: Ei pahalla! Tähän oli pakko vastata!
PS. Kynät ja paperit toimivat kaikkialla. Ne eivät pahemmin oikuttele, jos muuten ovat laadukkaita...
-
Mielestäni sarjakuvien värittäminen tietokoneella on "sallittua", jos on tarkoitus tehdä Lucky Luke -tyyppisiä tasavärejä. Tietokoneen avulla selviytyy urakasta paljon nopeammin kuin esim. guassilla läträämällä. Ja lopputulos on aika samannäköistä.
MUTTA tietokoneella voi myös erittäin helposti tehdä kammottavaa jälkeä, kaikenmaailman hohdoilla ja efekteillä ja LIUKUVÄREILLÄ.
Samoin kylläkin myös akvarelleillä, jos ei hallitse tekniikkaa.
-
Mielestäni sarjakuvien värittäminen tietokoneella on "sallittua", jos on tarkoitus tehdä Lucky Luke -tyyppisiä tasavärejä. Tietokoneen avulla selviytyy urakasta paljon nopeammin kuin esim. guassilla läträämällä. Ja lopputulos on aika samannäköistä.
Juuri noiden kompaktivärien vuoksi olen itsekin päätynyt värittämään koneella. Ei se kyllä yhtään käsinväritystä nopeampaa ole, jos homman aikoo tehdä kunnolla, mutta etuna on mahdollisuus rajata paletti niin ettei käytössä ole yhtään "väärää" väriä. Ei tule vahingossakaan tehtyä perustelemattomia ratkaisuja, vain "koska niihin oli mahdollisuus".
Itse asiassa, mä muuttelen koko sivun värivalintoja vielä lopuksi niin paljon, että olis tyhmää tyytyä ensimmäisenä mieleen tulleisiin ratkaisuihin.
Suomen kuvalehdessä pyörivä Saippuaa on hyvä esimerkki. Mulla on muutama osittain päällekkäinen väriskaala, joilla pelaan, ja koko paletin olen koonnut itse pantoneväreistä.
Metodi on sama kuin 'Käytettyä tavaraa' -sarjassa pari vuotta sitten, jos joku muistaa, erona vain se, että KT:ssä pyrin tietoisesti sellaisiin heleisiin ranskalaistyyppisiin spirou/ligne claire -skaaloihin, nyt valittavana on sienaan, sammaleen ja okraan perustuvia murrettuja maavärejä.
Itse värityksessä mulla on se (julkaisijan tarjoama) etu, että saan tehdä värioriginaalin eri tiedostoksi kuin painomustan. Eli laitan vektoriohjelmassa mustavalkoisen originaalin transparentiksi lukituksi (ja tulostumattomaksi) layeriksi päälle, ja aktivoin sen alle väritason, johon klikkailen viiva/kynätyökalulla alueet (AutoClose pitää muistaa määrittää). Ääriviva on määritetty näkymättömäksi, samoin fill, jonka valitsen heti alueen tehtyäni, kun alue vielä on aktiivinen.
Mulla on Corel 7, koska päivittämällä mulla on varaa osto-ohjelmiin, ja Corel 3 oli aikoinaan ihan hyvä - sen ja tämän 7:n välissä ei toimivaa Corelia sitten ollutkaan, mulla oli ne kaikki paitsi 5.
Wallulta opin aikoinaan, että kannattaa aloittaa pienimmistä yksityiskohdista, ja sitten lisätä aina vain isompia osia ja siirtää ne taka-alalle. Send back- ja Bring up front -optionäppäimet ovatkin kovassa käytössä.
Liukuvärejä en käytä, ellei oo ihan pakko. Valot, kiillot ja muut 3D-renderöintiin kuuluvat tietokonetehosteet saavat grafiikan näyttämään halvalta, hampurilaismainokselta. Jos mulla on kuvassa liuku, voi olla varma siitä, että se on mietitty kymmeneen kertaan. Esimerkiksi palavan lampun tai kynttilän ympärillä voi olla valonhohde, samoin isossa tasaisessa väripinnassa saattaa olla aavistuksenomainen perspektiiviä ja lukusuuntaa tukeva kuljetus, muuten ei.
Joskus avaan väriplanssin velä Photoshopissa, ja teen siellä viimeiset muutokset, esimerkiksi softaan tai blurraan jonkun kohdan.
Tiedostojen speksit ovat seuraavat:
Mustavalkoinen 1-bit .tiff, 600dpi
Väri 16million colors, RGB, 300dpi (tämä täytyy kääntää CMYKiksi ennen kuin sen voi painaa, mutta julkaisijalla on paremmat kääntösuotimet kuin minulla, eli jätän sen heille).
Toivottavasti tästä oli apua sarjakuvien koneväritystä miettivälle.
-
PS. Kynät ja paperit toimivat kaikkialla. Ne eivät pahemmin oikuttele, jos muuten ovat laadukkaita...
Kynät ja paperi eivät toimita vedoksia parinsadan kilometrin päähän julkaisijalle . Kun a2:n alkuperäiskuvia skannaa a4:n viipaleina ja kasaa uudestaan siinä on melkoinen kuvankäsittelyurakka vaikkei varsinaisissa piirroksissa olisi mitään koneella tehtyä. Ja kutistavan kopiokoneen lainaaminenkin on kuvankäsittelyn vaihe. Jos nyt yleensä edes löytää sellaisen, jolla saa kunnon kopioita - tai voihan niitä suttukopioita digitaalisesti siistiä ;) .
-
No niin... tässä sitä taas mennään metsään ilman minkäänlaista navigointivälineistöä. Kyllähän jo sen edellistä viestiäni kirjoittaessani aavistelin, että joku käsittää väärin ja älähtää, mutta kuten jo sanoin, siihen oli pakko kommentoida. Ja kommentti oli tarkoitettu hieman sarkasmisävytteiseksi, mutta yhtä kaikki... Myönnettäköön, että saatoin esittää mielipiteeni harhaanjohtavasti ja epäselvästi. Yritettäköön se korjata tässä vaiheessa...
Ei tarkoitukseni ollut haukkua tietokoneavusteista sarjakuvaa lyttyyn ja lokeroida sitä harjoittavia tekijöitä torakoitten kanssa samaan kastiin. Selventävät selitykset on helpointa tehdä esimerkein ja metaforia käyttäen, joita tulen seuraavissa käyttämäänkin. Tästä tulee pitkä tuokio…
Tietokoneavusteisella sarjakuvalla tarkoitin työtä, jonka originaalin ilmeeseen on vaikutettu tietokoneen käyttömahdollisuuksia hyödyntämällä. Käyttömahdollisuuksilla tarkoitetaan tässä yhteydessä kuvan muuntelua, värittämistä, piirros- ja kuvankäsittelyohjelmien käyttämistä itse sarjakuvan originaalin tekemisessä. Tähän kategoriaan kuuluvat siis ne työt koneella, jotka tehdään osana sarjakuvaoriginaalin valmistusprosessia. Tietokone on tässä siis yksi työn valmistamisen välineistä siinä missä sivellin ja tussi tai vaikka akvarellit tai korjauslakka. Jos luitte tarkemmin edellisiä viestejäni, käy niissä ilmi, että käytän itsekin tietokonetta lähettääkseni töitäni tilaajille. Itse originaali on tällöin valmis, kuten Jukkakin osoitti omassa A2 -originaali-esimerkissään. Mainitut tämän jälkeiset skannailut, pakkaamiset ja lähetyskuntoisiksi tiedostoiksi muuntelut eivät ole enää sarjakuvan tekoa itsessään, sillä itse sarjakuva on jo valmis. Kyse on valmiin sarjakuvan valmistamista lähetettävään pakkausmuotoon, joka toimittamistavan mukaisesti vaihtelee tapauskohtaisesti. Tietokoneella valmiin työn skannailu ja kokoaminen lähetyskuntoon (jossa itse originaalin ilme ei välttämättä lopulta muutu lainkaan) ja lähettäminen sähköisenä vastaa tässä esityksessä samaa työvaihetta kuin valmiin työn rullaaminen putkeen ja lähettäminen postitse.
Toisin sanoen, en pidä Jukan esittämiä vaiheita varsinaisena tietokoneavusteisena sarjakuvan tekemisenä. Kyseessä on vain nykytekniikan mahdollistaman uuden postitustavan hyödyntäminen. Itse nykytekniikan hyödyntämistä vastaan minulla ei tietenkään ole mitään sanomista. Totta hemmetissä uutta tekniikkaa tulee käyttää, jos se tukee omia tarkoitusperiä, tavoitteita ja arvoja. Mutta tässä ne avainsanat tulivatkin. Kyse on ollut koko ajan siitä, etteivät tietokoneella tehdyt tai pääosin muokatut sarjakuvat nauti ylintä arvostustani. Se ei silti tarkoita, ettenkö pitäisi niistä. Olen nähnyt paljon ammattitaidolla tehtyjä ja tietokoneavusteisesti toteutettuja sarjakuvia, joita katsoessani olen todennut, että tämä on upea työ. Vaikka pidän tällaista työtä melkoisena taidonnäytteenä, en siltikään tarkoita sillä sitä, että arvostaisin sitä työnä. Tällaisessa tapauksessa arvostan sitä työpanosta, jonka ammattilainen on tehnyt. Arvostan sitä, että tämä kaveri on opiskellut asioita kauan ja hallitsee nyt uuden tekniikan ja sen hyödyntämisen sarjakuvissa paremmin kuin useimmat muut. Saa toisin sanoen uusilla välineillään todella hienoa jälkeä aikaan.
Kivi mainitsi "rajatun paletin" käsitteen ja tämän yhteydessä ns. "väärien värien" mahdollisuuden. Moni tietokoneella sarjakuviaan värittelevä ja uuden tekniikan suomista mahdollisuuksista juopunut sarjakuvantekijä ei tunnu ymmärtävän väriopista edes perusasioita. He hyppäävät automaattisesti nämä vaiheet ohi oppimisensa tiellä, koska tietokoneesta nämä värit tulevat valmiiksi sekoitettuina sävyinä kätevästi yhdellä klikkauksella siihen, mihin halutaan. Jos ei tule, korjaaminen on helppoa. Mutta kuka olisi neuvomassa näyttöpäätteittensä ääressä työskenteleviä siitä, mitkä värit ja sävyt ylipäänsä sopivat toisiinsa, mitkä niistä ovat ns. kylmiä ja lämpimiä värejä, toistensa komplementtivärejä, värien keskenään muodostamista kontrasteista ja valööreistä puhumattakaan? Miten käytettävissä olevista väreistä saadaan aikaan harmoninen kokonaisuus? Entä kuinka moni tällainen tekijä ymmärtää, millaisista väreistä esimerkiksi kunkin kohteen varjo lopulta muodostuu? Jos nämä menevät oikein, se on useimmiten puhdasta sattumaa. Joskus myös sitä, että tekijällä on ns. hyvä värisilmä. Vähän samaan tapaan kuin ne, joilla on hyvä kielikorva. He oppivat kielen nopeasti ja puhuvat sitä oikein, mutta eivät välttämättä tajua mitään kieliopista ja ovat tämän vuoksi kykenemättömiä esimerkiksi opettamaan kyseistä kieltä toisille...
Toinen seikka tietokoneavusteiseen työhön, joka omaa arvostustani laskee on juuri se tietokoneavusteisuus ja mahdollisuus loputtomaan korjailuun, joka tekee lopulta täydellisestä mämmikourastakin ammattilaisen tai ainakin sen oloisen. Minua viehättää ja arvostustani perinteisesti käsityönä tehtyjä töitä kohtaan nostaa huimasti se, että jokin työ on onnistunut juuri siihen liittyvän ammattitaidon, harjaannuksen ja suuren jo eletyn työmäärän seurauksena. Viehättää se haaste, että jos et osaa tätä hommaa ja teet sen väärin, työsi lentää roskiin ja joudut tekemään uuden, koska mokattuja asioita ei voi korjata. Kuten Kaltsu asian kiteytti, tietokoneella voi korjata työtä loputtomiin. Tietokoneavusteisella työllä on toki kuitenkin paikkansa sarjakuvan kentässä. Se ei yksinkertaisesti kuitenkaan ole menetelmä, joka nauttisi juuri minun suosionosoituksiani. Kyllä minä silti kykenen myöntämään, että ”Nemoa etsimässä” –elokuva on valtavan upeasti toteutettu nimenomaan visuaalisen toteutuksen ja elämyksen osalta. Jos tyyppi on tietokoneensa kanssa selkeä ammattilainen, edustaa hänen tekemä työ luonnollisesti parasta taidonnäytettä, mitä tietokoneella saa aikaan. Mutta se onkin sitten kokonaan eri juttu, koska tietokoneavusteisesti toteutettu sarjakuva on tekomenetelmältään eri sarjaa kuin muut. Ja juuri tässä se pointti lymyilee. Arvostan tekotapaa ja siihen liittyvän ammattitaidon näkymistä ja näistä tekotavoista se tietokone yksinkertaisesti on siellä häntäpäässä.
Kyse on samasta kuin monilla taidemaalareilla. Vannoutunut ja tiukasti koulukuntaansa nojaava akvarellisti ei hyväksy aidoiksi akvarelleiksi kuin niitä töitä, jotka ovat puhtaasti akvarelleja. Silti he voivat arvostaa öljyväri- akryyli-, guassi- lyijykynä- tai sekatekniikkatyötä puhtaasti kyseisen menetelmätyylisuunnan edustajana. Tiukkoja akvarellisteja viehättää akvarelleissa esimerkiksi korjaamisen rajallisuus. Menetelmän vaikeus. Öljyvärien kohdalla korjailua voidaan tehdä lähes rajattomasti, sillä pilalle menneen kohdan päälle voidaan maalata aina uudestaan. Akvarelleissa tässä hommassa tulee värien läpikuultavuuden vuoksi raja hyvin pian vastaan. Toinen tiukkoja akvarellisteja viehättävä ominaisuus on menetelmän haasteellisuus, joka akvarelleissa ilmenee vaikkapa siten, että valkoinen tehdään paperin valkoisella, ei valkoisella värillä. Moni taiteilija (myös muut kuin akvarellistit) ovat sitä mieltä, että vesivärit ovat ehdottomasti vaikein maalaustaidemuoto. Niiden hallitseminen vaatii ällistyttävää ammattitaitoa.
Eli… vaikka muilla menetelmillä tehdyt työt eivät olekaan akvarelleja, ne ovat silti maalauksia ja ammattimaisesti toteutettuna hienoja ja upeita töitä omassa lajissaan. Samalla tavalla millä hyvänsä menetelmällä tehdyt sarjakuvat ovat toki sarjakuvia siinä missä muutkin ja ammattitaitoisesti tehdyt parhaita esimerkkejä omassa lajissaan, oli se sitten lyijykynä-, tussi-, akvarelli- tai tietokonetyöstetty työ. Mutta sille, joka ei tee tietokoneella, koneella tehty työ tulee olemaan vertailussa aina alempana kuin itse käyttämien ja korkeammalle arvostamien menetelmien tavoin tehdyt työt. Selkeää ja johdonmukaista, eikö totta?
Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että jotkut tekevät tietokoneella työnsä. Kuten Kivikin totesi, uskon kyllä, että värittäminen tietokoneella voi kestää varmasti jopa enemmänkin kuin käsin, jos työn haluaa tehdä todella hyvin. Arvostan sitä, jos joku tekee tämän työmäärän. Kentällä näkee kuitenkin paljon tietokoneella työstettyjä töitä, joissa näin ei ole tehty. Värioppi on tempaistu vessanpöntöstä, valon vaikutuksista ei tajuta edes perusasioita. Harmonisesta kokonaisuudesta puhumattakaan. Värejä läiskitään sekalaisesta paletista vain siitä ilosta, että ne sattuvat olemaan kätevästi tarjolla. Minua itseäni palkitsee kuitenkin enemmän se, että olen valmiissa työssäni tehnyt kaiken täysin itse. Kun tiedän työtä katsellessani, että loin itse tuon värimaailman, sekoitin itse tuon hienon sävyn, kartoitin pitkään juuri näiden sävyjen sopivuutta toisiinsa ja tutkin kuukauden, miten saan tuon varjon värin oikein… se kaikki antaa minulle enemmän kiksejä kuin tietoisuus siitä, että kunhan nyt klikkailin noita sävyjä tuosta paletista…
Ehkä se on se tekemisen tuska. Kuten tekstauksessakin. Työn arvo itselle on ihan eri sen jälkeen, kun on sormet hikoillen ”piirtänyt” suhteellisen tasokkaan tekstityksen, kuin että olisi naputellut tekstit koneella ja vain asemoinut kätevästi oikeille paikoilleen.
Nimimerkki: Arvostan enemmän käsintehtyä lapinpuukkoa kuin liukuhihnalta tupsahtanutta turistipuukkoa.
-
Ai joo... unohtu mainita yksi älyttömän hyvä esimerkki kaikesta edellisestä. Katsokaapa tarkemmin esimerkiksi Helsingin Sanomain kuukausiliitteessä ilmestyvän "pääkaupunki" -sarjakuvan (Kemppainen, Vienonen & Koivisto) nykyistä ilmettä. Sen jälkeen, kun luultavasti juuri Tarmo alkoi käyttää tietokoneella siirrettyjä valokuvia Helsinkiläistä miljöötä ja arkkitehtuuria kuvaavissa taustoissa, herran ja koko työryhmän osakkeet laskivat roimasti ainakin minun arvostuskategorioissani. Kun katsotte kuvia tarkkaan, niissä on nykyisin valokuvat alla. Tarmo on vain tussilla vahvistanut joitakin perusmuotoja.
Kyllähän tällainen nopeuttaa työntekoa varmasti huomattavastikin, mutta kyllä minä arvostaisin enemmän, jos Tarmo ottaisi kynän käteen ja menisi eduskuntatalon eteen tai minne tahansa Helsinkiin itse piirtämään.
Nykyinen menetelmä on tarkoitettu kahdenlaisille tekijöille: Niille, joilla ei ole riittävästi aikaa ja voimia eli ts. laiskoille, ja niille, joilla ei ole taitoja ja/tai lahjoja, eikä myöskään kärsivällisyyttä tai kunnianhimoa kehittää niitä. Tarmon kohdalla veikkaisin ensinmainittua. Laiska mikä laiska eli "kiireinen" mies...
Arvostaisin enemmän sitäkin, että Tarmo olisi edes skannannut valokuvat A-neloselle ja piirtänyt vaikka valopöydän läpi, jossa hän siis sittenkin tekisi suurimman kuvanluomiseen liittyvän työn itse, jos kerran haluaa säästää aikaa perspektiivi- ja mittasuhteiden viidakossa. Mutta tuo on kyllä jo aidan alittamista lähes pystyssä kävellen ja samalla vihellellen. Ei edes housujaan viitsinyt polvien kohdalta sotkea... ;(
-
Minua ei haittaa se miten johonkin lopputulokseen on päästy. Pääasia on se miltä se NÄYTTÄÄ. Siis esim. sarjakuvissa. Siis painettuna.
Mainittu Tää pääkaupunki on mielestäni sen takia epäonnistunut, että valokuvatut miljööt eivät näytä hyviltä. sama se minulle vaikka ne olisi laveerattu sydänverellä. Näyttää vain pahalta. Eivät istu piirrettyihin hahmoihin. Koiviston ja kumppanien arvostelukyky on pettänyt uuden tekniikan edessä.
Se mistä tietotekniikkaa voi syyttää, on se että se asettaa kiusauksia mennä aidan ali. Jos ei ole värisilmää tai väriopin perusteita hallussa kyllä sitä voi epäonnistua ihan "perinteisilläkin menetelmillä".
Ymmärtääkseni hesarin kuukausiliitteen Naisen kanssa on tehty tietokoneella, ainakin jossain näyttelyssä planssien vieressä luki "tietokonegrafiikkaa". Mutta olivatpa viivat ja värit peiteväriä tai bittejä, sama se. pääasia on se miltä lopputulos näyttää lehdessä.
Eri asia on sitten se jos haluaa ostaa originaalim seinälle. Silloin pitää kaiken olla alkuperäistä eikä mitään printtiä, tietysti.
Ja vielä: Paljon peitevärillä korjaillut, paperilappupaikkauksia lyijykynä- tai siniväriviivoja sisältävät planssit ovat mielenkiintoisempia tarkasteltavia raameissa seinällä kuin viimeisen päälle hiotut täydelliset tussiviivat Schöllerin pinnalla.
Mielestäni
-
Tietokoneen käytöstä:
Tuskin ainakaan ne joilla on oma avatari voivat valittaa tietokoneen ongelmia. Oman avatarin saamiseen on täytynyt käyttää konetta.
Väritykseen tietokone on oivallinen jos tilanne on sama kuin minulla: Väritykseen tarvittavia välineitä ei ole (jos puuvärejä ei lasketa) ja näinpä minä väritän koneella (väritys on kuitenkin "Lucky Luken tasaista" kuten esim. Avatarissa ja kuvistani huomaa että ne on koneella väritetyt).
Itse en lisää unohdettuja viivoja koneellla vaan lisään ne kuvaan ja skaannaan ne uudestaan. Skannerin ja koneen avulla saa sarjansa nettiin kaikkien nähtäville ja joissakin tapaukissa (Juha Kouvalainen esimerkiksi) tälläinen voi johtaa sopimukseen.
Kuvankäsittelyvaiheessa itse vain pienennän kuvien kokoa, jotta ne veisivät vähemmän tilaa ja olisivat tarkempia. Ja onhan kvaakin ankatkin (valmis avatarit) tehty koneella värittämällä.
-
mutta kyllä minä arvostaisin enemmän, jos Tarmo ottaisi kynän käteen ja menisi eduskuntatalon eteen tai minne tahansa Helsinkiin itse piirtämään.
Nnniin, kyllähän Tape käy itse sen videokameran kanssa ihan paikan päällä, ja jos kuvakulma vaatii konttaamista, varmasti sotkeutuvat housunpolvetkin. (Ja on hän kynän kanssa jo kyllin kiertänyt, sanoisin. Omasta kokemuksesta tiedän, että talvipakkasella ei oo herkkua piirtää kaupunkiluonnoksia, sen verran paljon niitä on itsekin saanut tarinoihin tehdä. Ja jostain syystä omaan makuun sopii ennemmin piirros kuin valokuva, vaikka yleensä pitää tyytyä jälkimmäisiin. Todellisuudesta pelkistää eri tavalla kuin valokuvasta.)
Mua ei Tää-Pääkaupungin fotomontaasit ollenkaan häiritse (niitä ei ole edes yritetty peittää), sen sijaan mua häiritsee kovasti se, että sarjassa ei ole juonta, siinä ei käsikirjoituksellisesti ole mitään lukemisen arvoista, ja koko konsepti on liian silmillekäyvä lähestyttäväksi. Tapen taiteessa itsessään ei vikaa ole. Ristiriita sanomalehtipakinan ja sarjakuvan välillä vain on liian ilmeinen.
Malka saattaa omalla kohdallani olla myös lukijan silmässä, näin kerran televisiosta pätkän tietokoneanimaatiota, joka oli kertovinaan Eduskunnasta (ItseValtiaat), ja sekin oli turhinta mitä olen aikoihin nähnyt. Kantani nyt vain on se, että jos vallitseva puoluepoliittinen linja on konsensus, ja politiikan mielenkiintoiset ilmiöt tapahtuvat makrokosmoksessa; yksilötasolla, on turha keskittyä varsinaisiin vallanpitäjiin henkilöinä, sillä kun vain viedään huomiota asioilta jotka heidän tarkoituksestaan tai tietensä tapahtuvat. Ei nähdä metsää puilta, kirjaimellisesti.
Liian helppoa. Kiusaus on tietysti kova tehdä tarinaa niistä aineksista, jotka televisio tuo kotiin valmiiksi pureskeltuina. Se vain paistaa läpi, jos seuraukset ovat konkreettisesti koettuja, tai jos ne ovat vain norsunluutornista käsin järjellä pääteltyjä.
En tässä nyt usuta ketään katuojiin "oppimaan elämää", enkä edes usko että taide vaatisi kärsimystä. Sanonpa vain, että hallituspoliittisella sarjakuvalla on paikkansa ennemmin sellaisissa maissa, joissa politiikka on verissä päin napit vastakkain uhoamista. Esimerkiksi Italiassa tai Espanjassa Tää-Pää... saattaisi hyvinnii olla kritiikin terävintä kärkeä, ja tappajat Tapen perässä.
No, tuskinpa tuo siitä pelästyisi. Tapella on huomattavan hyvät hermot, ja hän on nähnyt kaikenlaista.
PS. Sitä kotimaista 3D-eduskunta-animaatiota (ItseValtiaita) voisin hyvin pitää esimerkkinä huonosti tehdystä työstä. Valitaan liian vaikea muoto valoineen ja varjoineen, ja sitten jätetään kaikki puolitiehen. Väärä lähestymistapa resursseihin nähden. (Ja kaiken krrununa vielä väärä maa, Suomi kun ei oo yhtään samalla tavalla käsiteltävissä kuin esikuvasarja Spitting Imagen irvailema Englanti.)
Vastakkainasetteluna vois ottaa esimerkiksi South Parkin, joka taas on simppeleintä mahdollista 2D-tietokoneanimaatiota. Pelkistetty asetelma sopii nopeaan työskentelyyn, lopputulos on parhaimmillaan täydellistä klassikkokamaa.
-
Juu juu... hyvä että immeiset alkaa käsittää, etten ole tietokonetekijöitä roviolla polttamassa... Sekä Tertsi, että Leo ovat oikeassa omissa näkökannoissaan ja olen samaa mieltä Tertsin kanssa siitä, että myös perinteisin menetelmin homma menee puihin, jos ei tajua väreistä ja niihin liittyvistä lainalaisuuksista mitään. Ja Leon viestissä oli minua miellyttävä kohta se, että hän kuitenkin haluaa originaalin näyttävän mahdollisimman paljon lopulliselta työltä ja korjailee "puuttuvat" viivat käsin, eikä koneella.
Näitä voisi jakaa vaikka mihin kategorioihin ja yksi niistä voisi olla esimerkiksi juuri sarjakuvan värittäminen koneella. Toisin sanoen sarjakuvaan ei koneella kosketa muutoin kuin värittämisen osalta. Tämäkin on jälleen eri asia kuin koneella kokonaan tehty tai osittain paranneltu versio. Jos mustavalkotyö halutaan jälkeenpäin värittää esimerkiksi tilaajan toimesta, tottakai se on OK, värittää myös tietokoneella. Sehän on käytännössä vain valmiiseen originaaliin yhden elementin lisäämistä. Joissain tapauksissa tietokonevärittäminen puolustaa muutenkin paikkaansa vahvasti. Esimerkiksi silloin, kun alunperin mustavalkoiseksi ajateltu työ halutaan esim. tilaajan toimesta värillisenä ja itse originaali on tehty paperille, joka ei kovin hyvin tue perinteisten värimateriaalien käyttöä. Tosin värilliseksi aiotun sarjakuvan tekeminen poikkeaa jo tussausvaiheessa mustavalkoiseksi ajatellusta, mutta yhtä kaikki, joskus on varmasti pakko värittää koneella, jos halutaan esimerkiksi täysin tasaisia väripintoja, hallittuja liukuja, erikoisefektejä tai tai mitä tahansa, joita perinteisin menetelmin tuotettuna vaatisi onnistuakseen 30 vuoden harjoittelun. Monet tekevät lisäksi sarjakuvansa paperilaadulle, johon on täysi mahdottomuus maalata jälkeenpäin käsin.
Yksi vaihtoehto on tietysti valopöydän läpi maalaaminen paremmalle paperille, mutta voin kokemuksesta sanoa, ettei se mitään herkkua ole. Ensinnäkin läpi kajastava valo vääristää värien arvoja, sävyjä ja voimakkuuksia, eikä se muutenkaan ole kovin tarkka menetelmä. Ja toisaalta kaikki tilaajat eivät mielellään ota tällaisia töitä vastaan. Kaikilla ei edes ole olemassa vaadittavaa tekniikkaa tällaisten kahden eri elementtiformaatin yhdistämiselle, vieläkään.
Kuten sanoit Tertsi, vain lopputulos ratkaisee, eivät menetelmät. Tämä on totta, mutta muistutan edelleen, että kyse on arvostuksista. Jos pyritään esimerkiksi fotorealistiseen maalaukseen käsin tekemällä, on selvää, että useimmin päästään lähemmäksi todellisuutta taitavan väriruiskumaalarin kuin vaikka pastelliväreillä tekevän kautta. Koska pastellitekniikka ei mahdollista kyseistä lopputulosta tukevaa jälkeä. Tässä yhteydessä tarkoitan kuitenkin sitä, että jos nyt vaikka olisin pastellimaalari, arvostaisin enemmän melkein fotorealistiselta näyttävää pastellein toteutettua omenaa kuin ruskumaalarin työstämää täysin fotorealistista omenaa valokuvantarkkoine vesipisaroineen kaikkineen. Ymmärsittekö?
Tämä tarkoittaa samaa kuin se, että perinteisesti käsin sarjakuvia tekevänä arvostaisin enemmän käsin aikaan saatua sumumaisemaa väriliukuineen kaikkineen, kuin tietokoneella toteutetun vastaavanlaisen työn, siitäkin huolimatta, että tietokoneella tehty olisi lähempänä todellisuutta. Ja juuri siksi, koska tiedän, miten vaikeaa sellainen on käsin ja toisaalta tiedän tietokonetyöskentelystä riittävästi sanoakseni, että vastaavanlainen työ koneella on verraten yksinkertaista ja kuuluu sellaisenaan lähes perusharjoituksiin kyseisten ohjelmien käytön kohdalla.
Mutta jos kyseessä on vaikka Viivi ja Wagner ja joku tilaaja haluaa sen värillisenä, niin luultavasti jopa minäkin tekisin sen väritysosuuden koneella. Koska se on yksinkertaisesti monessa mielessä vaivattomampaa ja toisaalta Viivi ja Wagner on ns. kertakäyttömateriaalia. Sarjat ilmestyvät päivittäin lukuisissa lehdissä ja ihmiset heittävät ne roskiin luettuaan. Mutta kun verrataan kunnianhimoisempaa yksittäistä työtä tällaiseen on kuin vertaisi romaanin kirjoittajan työtä kolumnistiin. Romaani kirjoitetaan pysyväksi teokseksi. Useimmat kolumnit ilmestyvät strippien tavoin lehdissä ja päätyvät roskiin lukemisen jälkeen. Muutamissa harvoissa tapauksissa joku säilyttää yksittäisen kolumnin, koska se on niin hyvä. Samaan tapaan joku teippaa yksittäisen Viivi ja Wagner-stripin jääkaapin oveen, koska se on niin hyvä. Yleisesti ottaen nämä tällaiset ovat kuitenkin kulutustavaraa viihteellisimmästä päästä. ei tällaisen materiaalin värittäminen tietokoneella vaikkapa kokooma-albumiin ole mikään synti. Eikä edes äsköistä esimerkin romaania vastaavan kunnianhimoisemman sarjakuvatyön värittäminenkään, jos se on alun alkaenkin ollut tarkoituksena ja jos se tehdään parhaalla mahdollisella osaamisella. Onhan se nyt toki kätevää, että Wagner voidaan värittää aina samalla värillä, kun taas itse sekoitetut värit voivat aina hieman vaihdella, joka häiritsee lukijaa, etenkin silloin, kun kyseessä on tuollainen muuttumaton väri melko sävyttömässä ja valottomassa ympäristössä ja kuten possun väri. Tällaisissa staattisissa töissä lopputuloksen ei tarvitse olla kovinkaan hallittu, värit ovat vain piristämässä työtä. Toisenlaisissa töissä, kutsuttakoon näitä nyt sitten vaikka ns. "taidesarjakuviksi", joista ei tarvitse lähteä analysoimaan, mitä se on ja miten se määritellään, koska siitä täällä on jo keskusteltu riittämiin. Kaikki kuitenkin oletettavasti tietävät suurin piirtein mitä tuolla käsitteellä yleisimmin tarkoitetaan. Joka tapauksessa... "taidesarjakuvassa" väreillä on myös muita tehtäviä ja tyylistä riippuen sillä menetelmällä, millä värit on työhön läiskitty on oma merkityksensä lopullisen ilmeen ja taiteilijan viestittämän atmosfäärin välittämisen kannalta. Toisin sanoen, sillä on väliä. Jos taiteilija pääsee tavoitteeseensa parhaiten tietokoneen avulla, se siitä. Tehköön niin. Mutta tehköön niin vain, jos taiteilija tuntee tulevansa tyydytetyksi. Minä tunnen itseni tyydytetyksi työni suhteen vain silloin, kun tunnen onnistuneeni tavoitteessani puhtaasti omin voimin. Haluttuun lopputulokseen pääseminen voi joskus olla vaikeampaa perinteisin menetelmin, mutta minua tyydyttää lopussa se totuus, että pääsin tavoitteeseeni juuri perinteisin menetelmin. Jos olisin luovuttanut puolessa välissä ja tehnyt sen lopulta koneella, en tuntisi samoin. Tuntisin vain pettäneeni itseni. Mutta vain siksi, että arvostan omien töitteni kohdalla täysin tai vähintäänkin pääosin käsintehtyä ja tästä johtuen arvostan myös niitä, jotka yrittävät tehdä työnsä samoin. Silti joku toinen voi kokea tyydytystä siitä, että onnistui tekemään upean työn koneella. Että onnistui tekemään koneella työn, jollaiseen ei koskaan ole aiemmin yltänyt. Se onni ja tyydytys hänelle suotakoon...
Työ ansaitsee sen menetelmän ja taitotason, mitä sen kaikki elementit edustavat. En olisi varmaankaan kestänyt hengissä, jos Tietäväisen Linnut ja Meret olisi pilattu vaikkapa samanlaisella värityksellä kuin vaikkapa Nemin kaksi Suomeen rantautunutta lehteä. Nemiin se sopii, mutta ei Linnut ja Meret teokseen. Linnut ja Meret olisi tietenkin voitu tehdä myös kokonaan koneella värittämällä, mutta tällöin olisi mielestäni pitänyt ehdottomasti pyrkiä samankaltaiseen lopputulokseen kuin mihin nyt on päädytty. "Tietokonemaalauksen" olisi tällöin edustettava osaamista joka antaa pohjatyölle ja tyylin realistisuudelle sen arvon, minkä se ansaitsee.
Ja Tarmon töistä on vielä sanottava, että kyllä niissä vanhoissa kunnon Mämmilän sarjoissa käsintehdyissä vesiväritöissä on mielestäni enemmän munaa kuin nykyisissä versioissa. Olen tosin melko varma, etteivät nykyisetkään olisi läheskään niin "tasokkaita" ilman Tarmon käymää "värityskoulua" perinteisin menetelmin. Onhan se toki helpompaa päästä hyvään tulokseen tietokoneellakin, kun tietää jo ennestään, mitä näiden värien tulisi olla ja miten ne tulisi toisiinsa istua...
-
Päätalon Kallen romaanitkin huononivat loppua kohti merkittävästi kun ukkoparka luopui vanhasta kirjoituskoneestaan ja alkoi vanhoilla päivillään laiskuuttaan tietokoneella tekstiä suoltaa. Mitenkähän hyviä ja arvostettuja romaanit olisivatkaan olleet jos olisi sulkakynällä raapustanut... ;-)
-
Tämä tarkoittaa samaa kuin se, että perinteisesti käsin sarjakuvia tekevänä arvostaisin enemmän käsin aikaan saatua sumumaisemaa väriliukuineen kaikkineen, kuin tietokoneella toteutetun vastaavanlaisen työn, siitäkin huolimatta, että tietokoneella tehty olisi lähempänä todellisuutta. Ja juuri siksi, koska tiedän, miten vaikeaa sellainen on käsin ja toisaalta tiedän tietokonetyöskentelystä riittävästi sanoakseni, että vastaavanlainen työ koneella on verraten yksinkertaista
Axuzin innoittuneen kirjoituksen seurauksena koen, että mun on pakko sanoa vielä jotain. Siis, valitsemani väritystekniikka on vektoriväritys, ei pikseliväritys. Läpikuultavia värejä ei ole käytössä ollenkaan, ei myöskään värien vaalentamista tai tummentamista. Jos haluan tehdä sinisen pinnan ja keltaisen pinnan, ja niiden leikkauskohtaan vihreän pinnan, minun pitää tietää valmiiksi täsmälleen, minkä sävyinen vihreä niistä tulee. Tässä kohden mun täytyy olla kiitollinen opettajilleni eri taidekouluissa, he jaksoivat väsymättä takoa päähäni Goethea ja Albersia, mutta myös opettivat näkemään värit aivan eri tavalla.
Tuon sumumaiseman tekeminen koneella mun tavallani on yhtä helppoa kuin tehdä sumumaisema erivärisistä papereista leikkaamalla. Läpinäkymättömistä papereista.
Muuten, mä teen aika paljon akvarelleja, esimerkiksi matkoilla ollessani luonnostelen kaiken näkemäni suoraan vesivärein. Takintaskussa kulkee aina reissussa pieni taidepaperi-muistikirja, Schminken, Rowneyn ja St Petersburgin värinappilajitelma peltilaatikossa, sivellin ja vesipullo. Kotioloissa teen enemmän guasseja.
Öljyjä en tee juuri koskaan, multa puuttuu se viikkokausien kärsivällisyys hioa. Joskus on kyllä kiva tehdä impastoa, maalata kaikki kerralla niin että värien rajoissa maali todella sekoittuu.
Se minusta. Eräs tärkeä pointti kuitenkin unohtui. Nimittäin se, että sarjakuvat pitää saada aikaan nopeasti, deadlinet ovat tiukat, ja materiaalin pitää olla painokelpoista. Tuo viimeinen pointti aiheuttaa sen, ettei värejä niin vain laitetakaan samaan paperioriginaaliin mustan kanssa (ellei sitten ole Enki Bilal, jonka kohdalla homma saakin maksaa mitä vain), ja sen, että jos värittää eri arkille kuten Mämmilä aikoinaan, pitää myös huolehtia, että molemmista saapuu painoon samankokoiset skannaukset. Enää kun ei ole reprokuvaajien ammattikuntaa, joka takuuvarmasti sai samanlaiset painofilmit kaikista kuvan osista.
Painotalojen ammattitaidottomuus, mitä värierottelun tietokoneella toteuttamiseen tulee, on legendaarista. Sarjakuvapiirtäjän, joka ei tosiaan ole lehtitalossa mikään tähti, kannattaa itse huolehtia että työ toistuu halutunlaisena.
-
Kiven tekstissä on ajatuksen siemeniä jos jonkinlaisia. Olen täysin vakuuttunut, että Tarmo on kierrellyt monta kymmentä vuotta kynä ja lehtiö kädessään ja tehnyt ”oman osuutensa” tutkimusmatkailijana, johan sen kertoo lukuisat Mämmilät ennen kunnon tietokoneitakaan. Eikä minulla mitään vastaan ole kameran tai videokameran käyttöä tuollaisten mallien tallentamisessa, koska myös minä tiedän kokemuksesta, ettei Suomessa montaa mielekästä kuukautta lopulta ole ulkona piirustelulle. Kamera on hemmetin kätevä väline tällaisiin ja mieluiten käytän sitä kyllä itsekin aika ajoin. tallennan hakemiani kuvia ja raapustelen sitten niitä suuntaa antavina malleina käyttäen omassa lämpimässä työhuoneessani kaikessa rauhassa. Lisäksi on tullut havaittua yksi toinenkin kameran käytön suosiota nostava tekijä. Joskus tarvitsee kuvan sellaisesta kuvakulmasta, että sellaisen kuvan piirtäminen havaintopaikalta on mahdotonta. Siksi, että sitä nyt sattuu roikkumaan vain yhdellä kädellä kaiteesta, jotta saisi nyt vaikkapa sillan reunasta alaviistokuvan. Ei tällaisessa asennossa ole kuin muutama sekunti aikaa ja vain yksi käsi vapaana. Tällöin kamera on korvaamaton, koska se muutama sekunti riittää sen kuvan ottamiseen.
Kuitenkin kameralla kuvaaminen on verraten kallista ja koska monia kuvia ei tarvita kuin kerran, seuraava unelmani onkin ostaa jonakin päivänä digikamera. Sieltä voi sitten ottaa valikosta vain sen kuvan, minkä tarvii ja dillata muut pikselimereen. Tästä huolimatta, oli kamera tai ei, otan sen kuvan ja ajan tietokoneelle mahdollista tulostamista varten vain siksi, että voin käyttää kuvaa mallina piirrosta tehdessäni. Tätä olen koko ajan tarkoittanut ja siinä on ero sen välillä, että ajaa valokuvansa sarjakuvaruudun taustaksi tietokoneella. Tarmo on jo perinteisten menetelmien taitonsa osoittanut, joten suotakoon se hänelle, koska se varmasti säästää aikaa ja hän tekee luultavasti sen vain säästääkseen aikaa ja vaivaa. Tietoisuus siitä, että hän pystyisi tarvittaessa luomaan yhtä realistisen ja mittasuhteiltaan oikean kuvan käsinkin riittää minulle. Mutta kentällä on, kuten sanoin, paljon sellaisia tekijöitä, jotka tekevät sen siksi, etteivät sitä muuten sinne saa. Ei siksi, että se säästäisi aikaa. Hekin kuitenkin saavat minun puolestani tehdä niin. Totta kai. Kyse on vain siitä, etten arvosta sellaista työtä sellaisessa tapauksessa yhtä korkealle kuin monia muita. Ja se siitä…
Tyyli käyttötarkoituksen mukaan, kuten sanoin… Kiven esimerkki South Parkista oli nappivalinta. Kyseiseen työhön valittu menetelmä sopii juuri siihen työhön loistavasti, eikä välttämättä edes toimisi yhtä hyvin jossakin muussa muodossa. South Park on hyvä esimerkki. Yhdyn myös siihen, että Tää Pääkaupunki –sarjan suurin heikkous on käsikirjoitus ja juonen puuttuminen, joskus jopa teeman puuttuminen, mutta älkäämme tästäkään syyttäkö Tarmoa, sillä sen tekee oletettavasti jompikumpi tai kummatkin niistä toisista, yhteensä kolmen henkilön työryhmäpoppoosta. Ja kun tietää, ettei Tarmon fotomontaasivalinta johdu lahjojen puutteesta, se rauhoittaa omaa mieltäni ja minun on helpompi lukea kyseistä sarjaa kiinnittämättä tuollaiseen seikkaan huomiota. silti ärsyttää joskus todella, kun TV:stä putkahtaa uusi ”kaksivuotisen animaatiokurssin” ylpeys. mainokset, joissa ”Suomen Suuri Animaatio-osaaminen” näyttää todelliset kykynsä. Tässähän voisi sanoa, että tee itse paremmin… joka on mielestäni ehkä naurettavin vastine, mitä kritiikin esittäjälle voidaan esittää. Ettehän te Hesarin Römpötillekään sano, että tee ite leffa paremmin, jos sitä noin alas pitää lyödä… Kritiikki on aina juuri sitä mitä se on. Ei tarvitse olla animaattoreiden kuningas nähdäkseen, mikä on huonosti toteutettua animaatiota ja mikä ei. Jokainen voi nähdä, että tuo kohta tuossa työssä on väärin, mutta kukaan ei välttämättä osaisi sitä mitenkään korjata paremmaksi. Silti se kohta on väärin…
Tertsi kiteytti pointin hyvin Tarmon ja kumppaneiden sarjakuvan fototaustoista. Ne eivät yksinkertaisesti oikein istu hahmojen tyyliin. No… voisihan sen sata kertaa huonomminkin tehdä… Jep. Luulen, että olen vouhotukseni asiasta jo riittävän selkeästi ilmaissut ja yritän kovasti jättäytyä tämän aiheen puimiselta. Meillähän oli joku aihekin alun perin, josta kukaan ei tässä vähään aikaan ole muistanut, joten palatkaamme kysymykseen ”mikä on vähiten mukavaa?”. Siitähän täällä alun perin piti puhua. Kiitän kuitenkin kaikkia osallistuneita haastavasta ja mielenkiintoisesta peitsenväännöstä. Lapsi on viisas kun leikkii, mutta tyhmä, jos ei osaa lopettaa, joten lopetan… tai ainakin yritän. Ja siirryn vähitellen puimaan muita asioita. Lopuksi vielä: En yhtään epäile, etteikö Kivi akvarellais. Se tieto, mitä Kiveltä on tullut niin väreihin ja papereihin liittyen tässä muutamana menneenä päivänä, ei olisi mahdollinen tai ainakin se olisi epätodennäköinen henkilölle, joka ei maalailis silloin tällöin. esimerkiksi minun ja Kiven käyttämiin papereihin ei välttämättä helposti tutustu, ellei ole kiinnostunut niiden käytöstä myös muussa hommassa kuin sarjakuvien tekemisessä. Öljyväreillä maalaamiset on juuri tällä hetkellä minultakin ollu aika vähissä. Työhuoneen terraarioissa lojuvat käärmeet estää aika tehokkaasti tällä hetkellä kaikki sellaset touhut, joissa syntyy mieletön dunkkis… Tavoitteena muuttaa keväällä. Saada oma pelkälle työlle omistettu työhuone! :)
-
Keskustelut rönsyilkööt!! Oli ihan hyvä, ettei tähän tietokone vastaan perineteinen tekniikka -keskusteluun tullut taas uutta erillistä otsaketta.
Niin ja sitten se alkuperäinen aihe...
-
Öljyväreillä maalaamiset on juuri tällä hetkellä minultakin ollu aika vähissä. Työhuoneen terraarioissa lojuvat käärmeet estää aika tehokkaasti tällä hetkellä kaikki sellaset touhut, joissa syntyy mieletön dunkkis
Mulla taas nuo kaikkialle ehtivät kissat estävät tehokkaasti myrkyllisten ja hitaasti kuivuvien värien käytön. Pelottaa ajatellakin niitä nuolemassa napolinkeltaista tassuistaan. Samaten retussin käyttö yhtenä "siveltimenä" muiden joukossa on jäänyt.
Kaupungissa asuessa tätä ongelmaa ei ollut, kun mulla oli aina erillinen työhuone johon matkustin bussilla joka aamu, ja palasin illalla. En silti ihan heti vaihtais tätä maalla asumista (25 km lähimpään - pieneen - kaupunkiin) takaisin Helsingin keskustaan.
Ja täytyy myös korostaa, että se oikea, käsin tehty paperioriginaali on ainakin mulle psykologisesti tärkeä osa työtä. Ja hei - kun tietokoneella piirtämisen historia ulottuu 20 vuoden päähän ja kynällä piirtämisen 20 000 vuoden päähän, kummassa mahtaa olla tuotekehittely pidemmällä?
;-)
-
Joo... Kivi osui oikeaan... Tätä tarkoitin niillä arvostuksilla. Se käsintehty originaali on nimenomaan juuri psykologisesti tärkeä osa koko hommaa. Ainakin minulle. nostaa kummasti itsetuntoa ja -arvostusta. On se eri juttu, et tietää saaneensa kaiken ihan ite aikaan... käsin...
Lisätään nyt tähän uusien kokemusten ja kiroilujen jälkeen, et tekstauksen lisäks myös uusien hahmojen tai uusien sarjakuvien kokonaisten hahmogallerioiden luominen on joskus todella hidasta ja v-mäistä. Pitäis vaa piirtää ja piirtää ja piirtää ja piirtää...
Mut miten ihmeessä siihen saa riittävästi aikaa ja energiaa, ku samalla pitäis lukea ekologian tenttiin, siivota kämppää, ennen kuin kauniimmalta osapuolelta katkeaa päästä verisuoni, ruokkia kissat, hoitaa käärmeet, vaihtaa akvaarioden vedet, kastella kukat, käydä kaupassa, kirjoittaa pari artikkelia, lukea muutama lehti, käydä vähän rääkkäämässä sydäntä ja lihassoluja... ja seurustella ihmisten kanssa... ja oikolukea vielä sen kauniimman osapuolen kurssiessee..? No... ajanhallinnasta ja priorisoimisestahan se lopulta kaikki on kiinni, mut Suomen kaltaisessa markkinamaassa sitä usein priorisoi ennemmin sen kynällä nysväämisen pois. Taitaapi olla tämä piirustelu 99 % tekijöistä sittenkin vain harrastelua. Autuaita ovat ne, jotka saavat tästä kaiken leipänsä. He ovat jo valintansa tehneet, tai jotkut toiset heidän puolestaan...
Ja jotkut vielä väittävät, etteivät miehet tee kotona koskaan mitään... ::)
-
Axuz!
Alan provosoitumaan tuosta sinun käsin tekemisen ylistämisestä. Tuntuu niin kuin asettaisit oman tyylisi ja sitä kautta itsesi kaikkien muiden yläpuolelle. Näin ei varmaankaan ole, mutta kirjoitan nyt vähän, kun kiukuttaa. Monet piirtäjät piirtävät koneellekin käsin käyttämällä piirtopöytää ja tekevät originaalit ensin käsin. Se, että hallitsee useampia kuin yhden käsin tekemisen taidon on mielestäni ennemminkin kunnioitettava kuin tuomittava asia. Kyllä minuakin harmittaa, jos näen jonkun kuvan ja tajuan, että se on tehty "oikotietä" käyttämällä, eikä itse tekemällä, mutta missä se raja kulkee. Se onkin jo vaikeampi sanoa.
Kunnioittaen ja eteenpäin tsempaten :)
Hazart
-
Heko heko. Mua lähinnä huvittaa tuo Axuzin meininki. Varsinki seuraava pätkä toisesta threadista kirvotti räkäsen naurun:
Joo... 3D mallinnusohjelmien olemassa olo kyllä tiedetään, mut ei oikein istu mun eettisiin periaatteisiin. Kun saan työni tehtyä ja jos sen jälkeen katsellessani tiedän, että tuo, tuo ja tuo ja vielä tuokin pärstä on kieputettu onnistuneesti tuolla tavalla vain, koska käytin mallinnusohjelmaa, joka mahdollistaa sen... en tiedä... varmaan vetäisin itteni jojoon...
On se hyvä ku meillä vielä on näitä ehdottomia ´käsityöläisiä´ joukossamme. Ois kiva kuulla tollasta läppää Pauligin mainoksissa. Mut mihinköhän Axuz vetää rajansa? Onko esimerkiksi taidetarvikeliikkeistä saatava puu-ukko asentojen hahmottamiseen kiellettyjen listalla vai onko se sallittu ku sillä ei oo mitään tekemistä koneiden kanssa? Ja eikös tällaisen foorumin käyttäminenki vinkkien kysymiseen oo aika epäilyttävää? Mars nyt taideluennoille kyselemään neuvoa.
Loppukevennykseksi sanaleikki: Onko sinulla jo jojo? Har du redan redanredan? Har har.
-
Loppukevennykseksi sanaleikki: Onko sinulla jo jojo? Har du redan redanredan? Har har.
Vanha vitsi , johon muinoinen ruotsinopettajamme korjasi :
"Har du redan _EN_ redanredan?" :P
-
Hazart... olen pahoillani ja pyydän nöyrästi anteeksi, jos olet saanut tuollaisen käsityksen. Olen huomannut tästä aiheesta kirjoittaessani, että pointtini selväksi saaminen niin, että kaikki sen tajuaisivat niin kuin minä sen käsitän, on osoittautunut äärimmäisen vaikeaksi. En tuomitse tietokoneella tekeviä tekijöitä. Tiedän myös, että sinä teet paljon koneella ja ymmärrän hyvin, jos tunnet provosoituvas omista huonosti rakennelluista mielipiteistäni, mutta en todellakaan tarkoittanut sitä niin.
Minun mielestäni on hieno asia, että sinä selvästi olet kiinnostunut tietokoneella tekemisestä ja tunnut harjoittelevan sen mahdollistamia tekniikoita verraten ahkerasti ja kunnianhimoisesti. Avatarit, jotka oletettavasti ovat kaikki tekemiäsi, ovat mielestäni ihan hienoja ja tässä yhteydessä haluasin korostaa, että uusi tekniikka on todella tervetullut. Minunkin mielestäni. Tarkoitin tällä kaikella vain sitä, että arvostan kyllä sellaisia ihmisiä, jotka pätevöityvät valitsemassaan tekniikassa mahdollisimman ammattimaiselle tasolle. Ei sillä tekniikalla itsessään ole mitään väliä. Kuten joku jo aiemmin sanoi, vain lopputulos merkitsee, mutta teki sitä sitten millä tekniikalla hyvänsä, arvostukseni työtä kohtaan on sitä suurempi, mitä ansioituneemmin kyseinen työ edustaa valittua tekniikkaa. Kuten sanoin jo aiemmin, olen nähnyt hienoja tietokoneella tehtyjä töitä, jotka ovat aivan käsittämättömän upeita. Ne edustavat tällöin tietokonegrafiikan parasta eliittiä ja ovat tällöin tämänhetkistä parhaimmistoa tällä yksittäisellä saralla. Ja tämä itsessään on arvostamisen ja kunnioittamisen arvoinen asia. Luepa Hazart vielä kerran aiemmin kuvaamani vertaus akvarellitaiteilijat vastaan pastelli vastaan öljy ja niin eespäin...
Tämän voi kiteyttää vielä pienempiinkin osiin jo pelkän käsintekemisen puolella. Jos joku tekee sanotaan nyt vaikka akvarelleilla sarjakuvan, arvostan sen todella korkealle, jos se edustaa akvarellisarjakuvan taidonnäytettä. Toisin sanoen, sen tulee näyttää, mitä akvarelleilla parhaimmillaan saa sarjakuvissa aikaan. Sama juttu öljyvärien, akryylien, sekatekniikoiden, pelkän tussin ja vaikka puupiirrosten kohdalla. Surkeaa toteutusta on vaikea arvostaa, oli se missä tyylilajissa hyvänsä. Paska akvarelli on aina paska. Ja se siitä... Mutta jos joku (en tarkoita tällä itseäni) hallitsee välineensä hyvin, jopa ammattimaisesti, hänen työnsä tavallisesti edustaa kyseisen tyylin ja menetelmän kärkeä. Tällainen on aina mielestäni kiinnostavaa, kunnioitettavaa ja arvostuksensa ansaitsevaa.
Tietokoneista puhuttaessa... Minusta on hyvä, että olet valinnut välineeksesi tietokoneen hommaan tarvittavine ohjelmineen. Kuten missä tahansa muussakin aiemmin kuvaamassani menetelmässä, myös tietokoneella tehty loistava työ ansaitsee kunnioituksen ja arvostuksen. Myös minun suunnaltani. Koska se silloin edustaa tämän uuden tekniikan käytön suvereenia hallintaa, joka taas on edellyttänyt paljon harjoittelua, erehtymistä, itkua, riemua ja ennen muuta työtä...
Olen välillä vähän huono tällaisissa poliittisissa kommenvenkeissä ja huonoihin tapoihini kuuluu se, että saatan joistain asioista helposti loukkaantuakin. Erityisesti silloin, jos en löydä jollekin kritiikille perusteluita, tai ihmiset on käsittäneet kaiken päin rämettä. Vikahan on yleensä silloinkin omani, koska olen tällöin pakostikin selittänyt asiat huonosti. Kiitän silti Hazardia rakentavasta kommentista. Rakentavaksi sen teki ennen muuta se, että siinä jätettiin väärinkäsittämisen mahdollisuus avoimeksi. Ja Hazart on useimmiten osannut tämän. Juuri tällainen on rakentavaa keskustelua. Ei tahallisia esipureskelemattomia syytöksiä, ei suoria tuomioita, ei toisten tahallista loukkaamista. Osa Kvaakkilaisista osaavat tämän diplomaattisen keskustelutaidon erinomaisesti. Kiitokset heille siitä, sillä nämä tällaiset ihmiset tekevät Kvaakista miellyttävän ja solidaarisen paikan vierailla... Kvaakkaillessani nyt jo yli puolen vuoden ajan, olen havainnut, että esimerkiksi Wilpuri on tässä lajissa nuoresta iästään huolimatta yllättävän taitava, mutta missä Wilpuri on? Minne hän katosi, kun äijästä ei ole kuulunu vähään aikaan mitään? Harmaita tusseja metsästämässä?
Kaltsun kommentit saivat jonkun tipahtamaan tuoliltaan räkäisesti nauraen täälläkin päässä. Kaltsun kommenttiin vastaan vain siten, ettei täällä päässä ole mitään rajoja. Jos joku hallitsee tietokoneen hyvin ja tekee sillä ihailtavan hienoa jälkeä, kumarran oitis siihen suuntaan. Jos joku tekee tietokoneella, koska se mahdollistaa asioita, joita olisi vaikea toteuttaa muulla tavalla, kumarran siihen suuntaan. Jos joku kuitenkin tekee tietokoneella puhtaasti siitä syystä, että se suunnittelee, piirtää, värittää ja ajattelee ja tekee kaiken muunkin paremmin kuin sitä käyttävä tekijä, aliarvioi tekijä itsensä todella pahasti. Silloin pyllistän siihen suuntaan...
Kaltsun muihin juttuihin kommentoisin seuraavaa: Käyttäkää hyvät ihmiset mitä hyvänsä apuvälinettä, jos se on tarkoituksenmukaista. Tarkoitan TARKOITUKSENMUKAISTA. Esimerkkinä kaikelle edelliselle ja Hazardillekin voisin esittää vielä yhden...
Valokuvausta jo yli kymmenen vuotta harrastaneena, olen törmännyt viime vuosina myös digipuoleen. Tässä tulee esimerkki, joka selittänee paljon kaikesta turhasta tekstistäni, jota olen aiemmin jo tänne kirjoitellut. Valokuvauskilpailussa on nykyisin kaksi erillistä pääkilpailukategoriaa uuden tekniikan myötä. Perinteinen valokuvaus ja digikuvaus. Kaikenlainen kuvien manipulointi perinteisessä kilpailussa on kielletty. Sen sijaan digisarjassa kuvia saa manipuloida mielinmäärin ja tällöin puhutaan digikuvaustaiteesta. Ensinmainitussa perinteisen valokuvan ansiot perustuvat perinteisillä tekniikoilla toteutettuihin tekijöihin. Jälkimmäisessä ansiot perustuvat oman näkemyksen ja tulkinnan ilmentämiseen digitekniikan ja tietokoneavusteisen kuvankäsittelyn mahdollistamia menetelmiä hyväksi käyttäen. Perinteisessä valokuvauksessa esimerkiksi kuvan rajaus on tehtävä paikan päällä kuvaustilanteessa. Valotus ja aukko on säädettävä samalla hetkellä. Kuvasta tulee lopulta sellainen kuin tulee, mutta se edustaa tällöin sitä, mihin kuvaaja pystyy näissä olosuhteissa, näillä käytettävissä olevilla tekniikoilla ja menetelmillä. Digikuvauksessa sama juttu... Aidoimmillaan esim. perinteisessä luontokuvassa on jopa mainittava, onko kuva otettu esim. haaskalta tai onko kuvan tilanne jotenkin muuten "lavastettu"... On eri asia ottaa tiikeristä valokuva Korkeasaaressa, kuin mennä ite rymyämään Intian sademetsiin, kahlata juotikkaiden seassa moskiittoja huitoen jalat ruvella ja objektiivit huurussa ja etsiä lopulta uhanalainen otus itse ja napata yksi onnistunu valokuva ja sitten kiivetä lähimpään palmuun turvaan nukkumaan seuraavat pari yötä, kun otus vielä yrittää epätoivoisesti kiivetä pystysuoraa runkoa tassut ilkeästi sutien. Jos ei muuten, niin sillä on enemmän arvoa ennen kaikkea kuvan ottajalle itselleen... ja tästä on kysymys...
Toivottavasti edes joku ymmärsi edes jotakin. Itse alan olla jo aika väsyny tähän aiheeseen, mutta yritän toki vielä selventää, jos joku ny vetää herneen nenäänsä...
Se on se hiuksen hieno ero, jota on vaikea selittää, mutta korostan vielä Hazardiakin muistellen, että arvostan kyllä tietokoneella tehtyä, jos se oikeasti on hyvä ja edustaa hyvin kyseisen menetelmän käyttömahdollisuuksia. Voihan akvarelleillakin vain noviisitasoisesti läträtä koko ikänsä ja jälki on surkeaa. Aivan kuten tietokoneellakin voi noviisitasoisesti läträtä koko ikänsä ja jälki on surkeaa. Mutta ne jotka hallitsevat tekniikan... heidän edessään olen sanaton...
-
Hazart... olen pahoillani ja pyydän nöyrästi anteeksi, jos olet saanut tuollaisen käsityksen.
Toivottavasti edes joku ymmärsi edes jotakin. Itse alan olla jo aika väsyny tähän aiheeseen, mutta yritän toki vielä selventää, jos joku ny vetää herneen nenäänsä...
Oleppa Axuz rauhassa :) En ole kaunaa kantanut, enkä kanna tästä edeskään. Oli hyvä vähän provosoitua, sillä nyt ehkä ensimmäistä kertaa pääsin tämän kirjoituksesi kautta hiukan syvemmälle ajatuksiisi. En suostunut ottamaan tuollaista käsitystä ennen kuin kuulin mitä vastaat. ja nyt, Kyllä! Luulen nyt ymmärtäväni mitä olet ajanut takaa. On kyse kyvystä arvostaa tehtyä työtä yli erilaisten tekotapojen, eikä niinkään kapeakatseisuudesta.
Annan suuren arvon perinteisille tyyleille ja siihen liittyvään vaivaan. Pyrin itsekin kehittymään niillä alueilla (akvarellit, akryylit, hiili ainakin). Käsityö on aina käsityötä. Mitä se käsityö nyt sitten tarkoittaakaan enää. Hahaha!
PS: Pistä töitäsi näytille johonkin tai lähetä e-mailina. Kiinostaa kovin minkälaista juttua teet.
Tsemiä!
-
juuri näin... Kiitos Hazart, voin nukkua ensi yöni rauhassa... luin juuri toista säiettä ja sanoit siellä, että käytät 3D-mallinnusta lähinnä varjojen ja niiden suuntien ja muotojen kartoittamiseen, et niinkään itse hahmojen piirtelemiseen. huomasitko? Nyt tässä oli juuri kyse siitä TARKOITUKSENMUKAISUUDESTA.
Hazart: "Laitapa töitäsi joskus esille tai meilitse ja niin edelleen..."
Axuz: Sen teen, jahka saan joskus jostakin skannerin käden ulottuville. Ehkä jo pian ostan sellaisen... ei tästä muuten tuu lasta ikinä...
-
PS: Pistä töitäsi näytille johonkin tai lähetä e-mailina. Kiinostaa kovin minkälaista juttua teet.
Minua kiinnostaa kans. Kovasti. Axuzin tekstejä tulee luettua välillä pikakelauksen kanssa ku tulee paljon asiaa mut olen minäkin Hazartin tajuaman pointin ollut tajuavinani aikaa sitten.
Tähän mallinnuksien käyttämiseen haluaisin vielä takertua ku ei siihen edellisestä perusteellisestakaan viestistä saanut selkoa. Istupa Axuz nyt tällaisen wannabe-Freudin virtuaaliselle terapiasohvalle ja kerro mitä niin kamalaa niiden 3d-mallien käyttämisessä on.
Kuvitellaan Axuz vaikka sellanen juttu että olet Peyo ja piirrät Strumffeja. Sulle tulee jonain päivänä jostain syystä eteen tilanne että sun pitää piirtää strumffi takaapäin ylhäältä etkä tajuakkaan miten se nenä sieltä näkyisi. Okei olet juonut edellisenä päivänä liikaa sangriaa ja pääsi on edelleen hiukan sekaisin. Eikö tässä tapauksessa olisi hyvä ottaa tietokoneelle rakentamasi 3d-malli strumffeista, vääntää se oikeaan asentoon ja kattoa siitä miten se nenä oikeen sieltä tulisi esiin.
Mitä tossa prosessissa on niin kauhistuttavaa et se sais sut Axuz-hyvä vetämään itsesi jojoon?
Kysyy nimim. "tikusta asiaa ja rautalangasta katiskaa... ku ei tässä ny tähdellisempääkää ihmeteltävää ole"
-
PS: Pistä töitäsi näytille johonkin tai lähetä e-mailina. Kiinostaa kovin minkälaista juttua teet.
Tähän mallinnuksien käyttämiseen haluaisin vielä takertua ku ei siihen edellisestä perusteellisestakaan viestistä saanut selkoa. Istupa Axuz nyt tällaisen wannabe-Freudin virtuaaliselle terapiasohvalle ja kerro mitä niin kamalaa niiden 3d-mallien käyttämisessä on.
Kuvitellaan Axuz vaikka sellanen juttu että olet Peyo ja piirrät Strumffeja. Sulle tulee jonain päivänä jostain syystä eteen tilanne että sun pitää piirtää strumffi takaapäin ylhäältä etkä tajuakkaan miten se nenä sieltä näkyisi. Okei olet juonut edellisenä päivänä liikaa sangriaa ja pääsi on edelleen hiukan sekaisin. Eikö tässä tapauksessa olisi hyvä ottaa tietokoneelle rakentamasi 3d-malli strumffeista, vääntää se oikeaan asentoon ja kattoa siitä miten se nenä oikeen sieltä tulisi esiin.
Mitä tossa prosessissa on niin kauhistuttavaa et se sais sut Axuz-hyvä vetämään itsesi jojoon?
Heh... Olet oikeassa... Kaltsun ja muiden virtuaalinen terapiasohva nakertaa hiljaa mutta varmasti eteeni pystyttämääni muuria. Teidän lukuisat viestit ja "puolustuspuheet" ovat saaneet mut harkitsemaan uudestaan asenteitani ja joskus niin hemmetin fakkiintuneilta vaikuttavia ajatuksiani. Tätähän se parhaillaan se keskustelu on. Avartaa mieltä ja laajentaa katsetta. Mutta tuossa Kaltsun esittämässä esimerkissä... siinäkin on kyse TARKOITUKSENMUKAISUUDESTA. Ja Hazart kiteytti mielestäni hyvin sen, että jopa hantä välillä ärsyttää, jos joku on selvästi jossain kohtaa menny ns. oikotietä... Oli tekniikka mikä hyvänsä ihmiset tuntuvat arvostavat työhön liittyvää taitoa ja sen hankkimiseksi tehtyä työtä. Mutta eihän loppujen lopuksi oikoteiden käyttämisestäkään voi moittia, jos se on tarkoituksenmukaista. Jos on kännissä ja krapulassa ja lintuperspektiivikuva Kaltsun esimerkkihahmon nenästä on mahdoton hahmottaa ja deadline pukkaa päälle, ni totta kai... käyttäkää sitä mallinnusta, ehkä minäkin sitten vielä joskus... :)
Ok...myönnettäköön tähän yksi ilmeinen syy, joka on takuulla yksi tärkeimmistä kyseistä tekniikkaa töissäni rajoittavista tekijöistä. Nyt tulee paljastus, joka saa mut nöyräksi...
EN OSAA 3D-mallinnusta! Happy now? Jos siis kerran pääasiallisesti väännän tästä syystä hahmoja käsin, arvostan tietenkin korkealle tällä tavalla tehtyä työtä, koska tiedän miten vaikeaa se on. Jos joku tekee saman koneella, arvostan senkin todella korkealle SIVUSTAKATSOJANA, koska tiedän myös, miten vaikeaa se puolestaan on. Uskoisin kuitenkin, että haluaisin ottaa tekniikan silti käyttööni vasta sitten, jos ja kun tekeleitäni joskus ehkä animoidaan animaatiota varten. Myönnän, että sellaiseen se on aivan omiaan. Ei se ole mitenkään kauhistuttavaa, mutta jotenkin sisimmässäni ja oman harjoitteluhistoriani tuntien haluaisin lopulta kuitenkin, että löysin lopulta tuon yläviistokuvan takaapäin kynällä kyllin kauan nysväämällä. Ehkä vain siksi, että olen voittanut sillä itseni. Olen täyttänyt haasteen, jonka itselleni heitin. Kamppailen tässäkin lajissa pääasiassa kuitenkin itseni kanssa. Jos en löydä sitä millään tuolla tavalla, sitten on luonnollisesti pakko ottaa muita mahdollisuuksia huomioon. Mutta vasta sen jälkeen. Ja kun se hetki koittaa, on Kaltsun vuoro ottaa minut virtuaaliseen tai manuaaliseen 3D-istuntoon ja opettaa, miten se tehdään...
-
EN OSAA 3D-mallinnusta! Happy now?
En minäkää osaa. Anteeks ku mä teitä aina kiusaan. Huono päivä jälleen kerran. Meen nurkkaan häpeämään ja tarpeeks hävettyäni ryhdyn piirtämään uutta sarjakuvaa. Rauhaa.
-
EN OSAA 3D-mallinnusta! Happy now?
En minäkää osaa.
Enkä minä.
-
EN OSAA 3D-mallinnusta! Happy now?
En minäkää osaa.
Enkä minä.
En minäkään osaa...
Menee off-topiciksi, mutta tästähän tulee hieno ketju:)
-
Että sitten mua välil pännii toi hahmottelu, ja jos en tee sitä vaihetta niin alotan usein pelkällä tussilla ja se menee pieleen.
-
Minä klikkasin kohtaa "tekstikässäri". Onneksi niitä ei olekaan pakko tehdä itse, sitä vartenhan on käsikirjoittajia, jotka tekevät homman paremmin, ja itse voi keskittyä noihin muihin touhuihin.
Siis sikäli kun käsitin oikein, että tekstikäsis tässä yhteydessä viittaisi tarinan varsinaiseen juoneen ja sen kehittämiseen, ei niinkään ainoastaan valmiin idean ja dialogin siirtämiseen paperille tekstimuodossa.
-
Oon myös itekkin pitkän aikaa kirjottanu ite kässärini. Nyt kuitenkin oon päättäny jättää sen teksti puolen kamuni hoitoon. Katotaan sitte mitä siit tulee. ;D
-
Lyijykynäjäljen pyyhkiminen originaalista (en tykkää tussata valopöydällä). Pyyhekumin puristaminen sattuu sormiin ja lattia/pöytä on täynnä murusia jotka tarttuu jalkapohjiin.
Suoraan tussilla siis.
-
Taustat, taustat ja taustat.
-
Miukki sinun kannattaa ostaa taidepyyhekumia, se helpottaa huomattavasti kumitusta
Ei Miukin tarvi ostaa taidepyyhekumia. Miukki ei tarvi lyijykynää.
-
Miukki sinun kannattaa ostaa taidepyyhekumia, se helpottaa huomattavasti kumitusta
http://www.artifolk.co.uk/images/products/9210x300.jpg (http://www.artifolk.co.uk/images/products/9210x300.jpg)
Itse olen havainnut, että tuo hiilikumi tarttuu helposti kiinni isompiin tussilla mustattuihin alueisiin. Ei se skannauksessa näy mutta originaalissa on vähän tympeän näköistä. Kumi pitää pitää koko ajan kevyessä liikkeessä niin ei tartu. Itse käytän melkein vain ja ainoastaan noita kumeja. Ei tule murusia.
-
Skannaaminen ja ne kaikki muut sellaiset on sieltä inhottavasta päästä. Onneksi voin aina orjuuttaa jonkun tekemään sen homman.
Miksi kaikille tuntuu olevan niin inhottavaa piirtää taustoja? Taustat on ihania. Mmm, taustoja...
-
Miksi kaikille tuntuu olevan niin inhottavaa piirtää taustoja? Taustat on ihania. Mmm, taustoja...
Taustamateriaalin kerääminen on inhottavaa ja aikaavievää.
Tietokoneellekerättyjen kuvien järkevä nimeäminen on hankalaa.
-
Tietokoneellekerättyjen kuvien järkevä nimeäminen on hankalaa.
Nimeäminen ja kansioiminen.
Semmoinen galleria, joka käyttää tageja, voisi helpottaa löytämistä. Työtä se ei vähennä, sillä kuvat pitäsi käydä läpi ja niihin pitäisi liittää avainsanoja, esim: tertsi, müesli, pottunokkatyyli. Tai traktori, maanviljelys, valmet, ajoneuvo, työkone. Jos kuvassa on useita kohteita, ne kaikki pitäisi nimetä mutta sittenpähän olisi. Ja tämän kaiken voisi sijoittaa nettiinkin.
Aikoinaan leikkasin-liimasin tuhansia kuvia arkistoon eikä siitä ole mitään hyötyä enää kun semmoista ei voi siirtää sinne missä työskentelee. Ei viitsi skannata ja rakentaa digiarkistoa.
-
Mulla on Windows 2000. Tässä ei saa sormenpääkuvia browsattua. Uudemmissa versioissa taitaa saada.
Kun näkee tekstin sijasta varsinaisen kuvan, vaikka pienenäkin, se helpottaa kummasti sen oikean kuvan löytämistä arkiston kätköistä.
EDIT:
Mä oon nuorena tottunut liian hyvään. Nyt sitten hiukan sviduttaa tämä pc-touhu. Paintboxissa tuo kuvien selailukin oli niin kätevää, silloin ennen vanhaan...
http://en.wikipedia.org/wiki/Quantel_Paintbox
-
Tuosta tulikin mieleen josko kellään on kokemuksia Abode Bridgen käytöstä, ja josko se helpottaa työtaakkaa varsinkin jos joutuu crewsailemaan eri ohjelmien välillä?
-
Mulla ei Bridgestä ole muuta kokemusta kuin se, että se sattuu välillä käynnistymään vahingossa (ehkä painan jotain väärää nappulaa tms.) ja kone alkaa tahmaamaan, kun ei jaksaisi pyörittää.
-
Mulla ei Bridgestä ole muuta kokemusta kuin se, että se sattuu välillä käynnistymään vahingossa (ehkä painan jotain väärää nappulaa tms.) ja kone alkaa tahmaamaan, kun ei jaksaisi pyörittää.
Haha, just sama kokemus itselläni.
-
Loposen ja Raman pulma on tuttu. Koko ohjelma kummastuttaa, kun ei Adoben raskaita ohjelmia kannata pitää samanaikaisesti auki ja Bridge pomppii esiin vahinkopainalluksesta. Jakaa (Acrobat) Readerin kanssa ärsyttävimmän Adoben tekeleen ykkössijan!
Voi toki olla, että tehokkaalla koneella Bridge auttaa isojen tiedostomäärien hallinnassa, mutta omien tahmautumiskokemusten perusteella ei uskoisi ohjelman jouhevoittavan mitään. Olen etsinyt sillä tuloksetta hukkaan joutuneita tiedostoja. Eteen on kyllä pompannut kaikkea unohtunutta hauskaa, kun PSD-tiedostoillakin näkyy esikatselukuvakkeet.
Hauskimpia vaiheita sarjakuvanteossa ovat hahmosuunnittelu, käsikirjoitus ja hahmojen (kasvojen) piirtäminen. Tussaajan ja toisen piirtäjän ottaisin avukseni, mutta kun toisaalta ajattelen, tykkään joka vaiheesta :D. Vähiten mukavaa on tämä noku noku -vaihe, jossa keksin tekosyitä vapaa-aikana ja työaikana harmittelen, kun ei ole aikaa tehdä sarjakuvia. "Noku nyt pitäis tehdä sitä ja tätä, noku nyt huvittais mutta en jaksa, noku nyt mää mieluummin luen kuin teen sarjiksia, noku en mää osaa tätäkään tehdä"... :-\
-
Vähiten mukavaa on tämä noku noku -vaihe, jossa keksin tekosyitä vapaa-aikana ja työaikana harmittelen, kun ei ole aikaa tehdä sarjakuvia. "Noku nyt pitäis tehdä sitä ja tätä, noku nyt huvittais mutta en jaksa, noku nyt mää mieluummin luen kuin teen sarjiksia, noku en mää osaa tätäkään tehdä"... :-\
Vaikuttaa varsin tutulta.
-
Vähiten mukavaa?
Tussaus, mutta vain kun on ensin hiki otsassa vääntänyt noita kaikkia muita.
Käsikirjoitus, kun kaikki ideat tuntuu huonolta ja erityisesti tekstikäsikirjoitus mutta vain sen takia koska en sellaista ole tottunut tekemään, mietin kaiken päässä ja teen kuvakässärit suoraan.
Itseasiassa jos joudun tekemään tekstikässärin, minun täytyy ensin tehdä kuvakässäri ja kirjoittaa sen pohjalta.
-
Vastaan "pelkän" käsikirjoittajan kantilta: tekstikäsikirjoitus. Parhaimmillaan aivan ihanaa hommaa, mutta pahimmillaan todella turhauttavaa teknistä räpeltelyä. Aika vähän olen sarjiksia kirjoitellut, enemmän liikkuvan kuvan puolella. Käsikirjoittamisessa on raskainta se että käytännössä tarina pitää ensin kirjoittaa juoksevaan muotoon (ideointi käsikirjoittaessa on vaikeaa koska kirjoittaminen töksähtelee) ja sitten väännettävä ruutu kerrallaan varsinaiseksi kässäriksi.
-
Miukki sinun kannattaa ostaa taidepyyhekumia, se helpottaa huomattavasti kumitusta
Haa, kiitos vinkistä! (Ja kyllä minä sitä lyijykynääkin tarviin, Keijo : D) Saako noita ihan Akateemisesta vai pitääkö tilata?
Ja ettei menis ihan offiksi niin komppaan vauvakolibria: käsikirjoituksen tekeminen ei ole mukavaa.
-
Miukki sinun kannattaa ostaa taidepyyhekumia, se helpottaa huomattavasti kumitusta
http://www.artifolk.co.uk/images/products/9210x300.jpg (http://www.artifolk.co.uk/images/products/9210x300.jpg)
Tai sähköinen pyyhekumi. ;)
patterit tietysti maksaa jonkin verran. Eikä se pyyhkumitankokaan ilmaizta ole.
-
Tuota kutsutaan myös hiilipyyhekumiksi, toimii kyllä loistavasti myös lyijykynään. Sinitarramaista ja muuttuu kaytön myötä mustaksi (mutta toimii silti loistavasti).
Oma murheeni on tuon käsikirjoitus. Ideoita tulee jatkuvasti, mutta niiden saaminen loogiseen järjestykseen ja vielä paperille tuntuu mahdottomalta.
-
Käsikirjoittaminen tuntuu onnistuvan paremmin päässä kuin missään muualla, sitten kun on paperin ääressä niin syntyy pelkkää sontaa :) Mutta niinhän se menee, ainakin minun kohdallani...
-
Keskitymiskykyni ei riitä käsikirjottamiseen osa syynä taitaa olla se että olen aika levoton.Eli juonet ovat yleensä parilla lauseella papaerilla ja tarkemmin käiskirjoitus on päässä
(huomasin pari typoa kun olin kirjoittanut ja lisännyt tämän kommentin keskusteluun..)
-
Tekstikäsikirjoitus on kyllä niin tuskaista.
Siis tarinasta varmana tulee parempi ja siinä on myös järjestys mutta ei vaan
jaksa kirjoittaa käsistä.Siis kun, en malta oottaa sitten että pääsisin
toteuttamaan sen.Oon joskus tehnyt ensin käsikirjoituksen ja sitten piirtänyt
mutta se oli puuduttavaa. >:(
-
Puhekuplat, otsikot, tekstaus...
-
Kai se on tämä pienessä kuumeessa ja kurkku kipeänä työskentely. Aivot eivät tahdo oikein pelata kaikilla sylintereillä ja tekisi mieli vain nukkua. Mutta ei saa.
-
Nykyään kyllä tuo luonnostelu/piirtämisvaihe ottaa koville. Se on hetken mukavaa, mutta jossain vaiheessa tulee puurtamisen maku. Se on ehkä kuitenkin se vaikein vaihe itsellein vieläkin.
Tussaus on nykyään taas tuottanut paljon iloa, kun siinä vaiheessa kuvien taso nousee mukavasti luonnoksesta. Väritys on myös useimmiten tylsää, joskin eri aikoina eri osa-alueet innostaa enempi ja vähempi.
Pitäisi löytää oma tyyli, jossa ajankäyttö ja jälki olisivat sopusoinnussa...
8]