Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvantekijöiden keskustelut => Luomistyö, käsikirjoittaminen ja kääntäminen => Aiheen aloitti: Naahum - 26.02.2006 klo 13:32:35
-
Luen mieluiten pitkiä sarjakuvia, mutta niitä tuntuu olevan markkinoilla harvinaisen vähän. Ilmeisesti japanin sarjakuvamarkkinat pesevät tässäkin suhteessa länsimaiset hengetuotteet mennen tullen. Piirrän myös ystäväni kanssa sarjakuvaa, erästäkin on kasassa jo yli 200 sivua. Juoni ei tosin aina ole etukäteen kovinkaan mietitty ja "koukkuja" sivukujille tulee, mutta toisaalta ne tekevät sarjakuvasta mielenkiintoisemman. Miksi kaikki siis pitäisi aina tiivistää mahdollisimman suppeaan muotoon?
-
Miksi kaikki siis pitäisi aina tiivistää mahdollisimman suppeaan muotoon?
Syitä on moniakin. Yksi käytännöllinen syy on se, että Suomessa ei vielä ole tullut kovinkaan yleiseksi julkaista kotimaisilta tekijöitä esim. pitkää sarjaa tai lyhyempää sarjaa, jossa on hirmu paksuja osia. Laaja teos on siis vaikeampi saada julkaistua kuin tiivis.
Toinen syy on se, että mitä pidempi sarja on kyseessä, niin sitä suuremmalla todennäköisyydellä se ei koskaan valmistu. Lyhyen tarinan (vielä albuminkin) saa suht lyhyessä ajassa kasaan, mutta pidempää eeposta joutuukin sitten kehittelemään melko tovin.
Mutta mikään sääntö se ei ole, että pitäisi tarinat tiivistää. Onhan vaikkapa Hämähäkkimies seikkaillut jo 60-luvulta ja vaikka ei nyt ihan täysin jatkuvajuonisesta jutusta ole kyse, niin melkein.
-
Onhan vaikkapa Hämähäkkimies seikkaillut jo 60-luvulta ja vaikka ei nyt ihan täysin jatkuvajuonisesta jutusta ole kyse, niin melkein.
Aivan, Stan Lee jo aloitti silloin tuon tyylin jolla on selvästi yhtäläisyyksiä manga-sarjoihin. Hämärin tilanteet jatkuivat numerosta toiseen vuositolkulla ja yhdessä numerossa (n.24 s.) saatettiin saada joku sivujuonne selvitettyä, mutta pääjuonne senkun jatkuu. Ranma 1/2 ja Conanissa mm. näkee selvästi samanlaista episodimaisuutta, Shonen Jump-tyyppisissä kirjavissa kokoomalehdissä jatkiksina julkaistut episodit erottuvat yhteenkoottuina pokkareissa selvästi. Taitavatpa olla vakiomittaisiakin n. 24 s.
Mutta, niin... itse luen mieluusti hyviä tarinoita. ;D Sama se miten pitkiä ovat. Kunhan eivät tolkuttomiin mittoihin veny. Silti selkeä tiukka draama, vaikka romaani- tai leffa- tyyliin on parempi kuin löysä loputtomasti ja hitaasti junnaava sarjamuoto.
Ai niin... otsikossa oli vielä tuo tekemiseen liittyvä. Itse olen sen verran laiska että joku 10-20 sivua lie ehdoton maksimi. Mieluiten n. 1-3 sivua.
Timo
-
Ilmeisesti japanin sarjakuvamarkkinat pesevät tässäkin suhteessa länsimaiset hengetuotteet mennen tullen.
Tuo lause loi mieleeni kysymysmerkin. En nyt kuitenkaan rupea virittämään keskustelua aiheesta tässä.
Onhan Länsimaissakin pitkiä sarjakuvakirjoja. Päällimmäisenä tulee mieleen viimeisimpänä (jälleen kerran) lukemani Jeff Smithin Luupäät. Pitkä sarja, 9 osaa isoja albumeita. Myöskään Sandmanit eivät ole mitään kovin pieniä albumeita. Vaikkakin toisinaan samoissa kansissa onkin useampi lyhkäisempi tarina. Myös Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga on pitkää tarinaa. Keksiikö joku muu lisää?
Yksi syy miksi nipponilaiset kenties tehtailevat pidempiä sarjakuvia enemmän, voinee olla heidän suorastaan demoninen itsekuri.
-
Laaja teos on siis vaikeampi saada julkaistua kuin tiivis.
Koska sarjakuva on rahallisesti nappikauppaa Suomessa, kenelläkään ei ole näin pienillä myyntiluvuilla varaa aloittaa pitkää sarjaa.
Toinen syy on se, että mitä pidempi sarja on kyseessä, niin sitä suuremmalla todennäköisyydellä se ei koskaan valmistu. Lyhyen tarinan (vielä albuminkin) saa suht lyhyessä ajassa kasaan, mutta pidempää eeposta joutuukin sitten kehittelemään melko tovin.
...jolloin rahoitusongelmat tulevat tässäkin vastaan. Jos pitkän tarinan kirjoittaminen, piirtäminen yms. vie vuosia, kuka maksaa elannon tekijöille?
Yksi syy miksi nipponilaiset kenties tehtailevat pidempiä sarjakuvia enemmän, voinee olla heidän suorastaan demoninen itsekuri.
Demoninen itsekuri ja isot hyvin rahoitetut tekijätiimit, eikö niin? Olen ollut ymmärtävinäni että niin ranskalaisessa kuin japanilaisessakin sarjakuvassa on kokonainen studio työssä yhden sarjakuvan takana, hahmot ja taustat piirtävät eri henkilöt jne.
Isossa maailmassa tämä on teollisuudenala, Suomessa taas pienen piirin puuhastelua. Suomalainen pätevä tekijä voisi teoriassa päästä isoille kansainvälisille markkinoille, mutta sen oman tuotoksen myynti noihin sarjakuvan unelmamaihin on täältä kaukaisesta pohjolasta kovin vaikeaa.
Onneksi muutamat ovat jo päätä avanneet.
-
...jolloin rahoitusongelmat tulevat tässäkin vastaan. Jos pitkän tarinan kirjoittaminen, piirtäminen yms. vie vuosia, kuka maksaa elannon tekijöille?
Demoninen itsekuri ja isot hyvin rahoitetut tekijätiimit, eikö niin? Olen ollut ymmärtävinäni että niin ranskalaisessa kuin japanilaisessakin sarjakuvassa on kokonainen studio työssä yhden sarjakuvan takana, hahmot ja taustat piirtävät eri henkilöt jne.
tuo on totta. pepustako ne rahat revitään? Ja studio ongelmat? suomessa ei ole yhtään isoa sarjakuvastudiota jossa piirrettäisiin sarjakuvaa. (korjatkaa jos olen väärässä.) Sitten suomi on sarjakuvamarkkinoilla japanin muoti-mangan alla. suomalainen sarjakuva ei myy nyky nuorisolle ellei sitä ole piirretty "mangaksi." eli pähkinän kuoressa; kukaan ei ota sitä riskiä että sarjakuva ei myy. (joka on sinänsä järkevää.)
no, tuo meni off-topiciksi.
luen mieluiten sellaisia hämis-sarjiakuvia, eli ei nyt mikään mega-yksi-iso-tarina-kokonaisuus vaan sellaisia joihin voi hypätä mukaan keskeltä.
Tuollaista myös haluaisin piirtää.
-
Älkää piirtäkö pitkiä tarinoita. Sitä vain huomaa olevansa koko roskan vanki ja kokea olevansa velvoitettu tekemään jotain ja tekee sitä pakosta mikä on kovin ikävää jos työstä ei saa kunnollista korvausta. Mikä Suomessa on aika hankalaa. Parempi tehdä selkeämpiä kokonaisuuksia ja olla vaiti tekemisistään ennen kuin saa jotain valmista. Kun tekee kokonaisuuksia niin parempi pysyä jossain tiiviimmässä. Japanissa ja Jenkkilän supersankarimarkkinoilla tuollaiset pitkät jatkuvat pienissä jaksoissa julkaistavat jutut onnistuvat kun siellä on valmiiksi kanavat niitä varten.
Itse luen mieluiten selkeitä tarinoita sarjakuvan olleessa "sopivan pituinen." Tarinan mittojen mukainen. Jos esim. pelkästään sivumäärästä puhutaan niin koska pidän jossain määrin ilmavammasta kerronnasta niin mielummin ei-tiivistä. Tosin homman pitää myös edetä eikä jäädä toistamaan samaa. Haluan että sarjakuva ei jätä liikaa auki eli vastaa esittämiinsä kysymyksiin mutta ei poikkea jokaisen kummin mummon kaiman tarinaan.
Mutta välttäkää pitkiä tarinoita. Ne eivät valmistu koskaan. Tappavat vain kaiken halun tehdä sarjakuvia.
-
Nyt vaan kvaakissa kolehtien ja talkoohengen voimilla Ensimmäinen Suomalainen Suuri Sarjakuvastudio pystyyn. ;)
Eipä ikinä käynyt edes mielessä että Akiraa olisi piirtänyt joku muu kuin Katsuhiro Otomo itse... Mutta enpä ole silloin sarjaa lukiessani perehtynytkään sen tekemiseen sillä silmällä.
Kyllä minä tyydyn tekemään strippejä ja korkeintaan yhden sivun pläjäyksiä. =) Itsehillintäni ei varmaan riittäisi edes 2-sivun mittaiseen tekeleeseen. :)
-
Nyt vaan kvaakissa kolehtien ja talkoohengen voimilla Ensimmäinen Suomalainen Suuri Sarjakuvastudio pystyyn. ;)
Paitsi tässä tulee taas se raha vastaan. Kun Suomessa on jo yhden tekijän vaikea kaapia elantoa pelkästään sarjakuvia tekemällä, niin monin verroin vaikeampaa se on sitten studiolle, jossa kaikkien pitäisi saada leipää ja jotakin siihen päällekin. Japanilaiset ja ranskalaiset (ja myös yhdysvaltalaiset), jotka jo on mainittukin, ovat siitä onnellisessa asemassa, että ne ovat sen verran suuria markkina-alueita myös sarjakuva-alalla, että se pystyy elättämään yhden jos toisenkin.
-
Paitsi tässä tulee taas se raha vastaan. Kun Suomessa on jo yhden tekijän vaikea kaapia elantoa pelkästään sarjakuvia tekemällä, niin monin verroin vaikeampaa se on sitten studiolle, jossa kaikkien pitäisi saada leipää ja jotakin siihen päällekin.
Pelkästään studion elättämänä hommat ei Suomessa onnistu. Mutta hommia voisi jakaa sivutoimisesti useammalle tyypille, jolloin julkaisutahti saataisiin tiuhemmaksi. Palkkiot jäisivät kuitenkin per nokka pienemmäksi kuin silloin kun yksi tekee kaiken.
Ongelma Suomessa taitaakin enemmän olla se, ettei löydy esim. tussaamisen ammattilaisia, jotka piirtäisivät sen lyijykynäjäljen mitä pitääkin ilman omia lisämausteita. Työtähän se olisi eikä huvia, ja työstä pitää saada palkkaa.
Jos mielii tehdä pitkää tarinaa, se kannattaa pilkkoa pienempiin osiin ja yrittää myydä johonkin lehteen, ja hakea apurahoja.
-
...ettei löydy esim. tussaamisen ammattilaisia, jotka piirtäisivät sen lyijykynäjäljen mitä pitääkin ilman omia lisämausteita. Työtähän se olisi eikä huvia, ja työstä pitää saada palkkaa.
Niinpä. Harhailinpa kerran netissä yhden ranskalaisen värittäjän haastattelua lukemaan (nimi on jo unohtunut, mutta kyllä niitä sieltä hakemalla löytyy), ja kertoi tuo ammattilainen albumisarjan photarivärityksestä saamansa kiinteän pohjahinnan: 75 euroa sivu. Rutiinin tuomalla varmuudella photoshop-osaaja varmaan tekee jokusen sivun päivässä (minä tein yhtäkin sivua monta tuntia). Ja kun yksi on alta pois, lähetetään kustantajalta seuraava urakka tehtäväksi.
Sellaista on siellä, sarjakuvan kultamailla, missä pienikin painos on jo meikäläisiin verrattuna varsin iso painos. Ja sen voi saman tien myydä kääntämättä Ranskan, Belgian, Luxemburgin, Sveitsin sekä Kanadan, Afrikan ja muiden vanhojen siirtomaiden markkinoille: löysin ensimmäiset lukemani Mauro Caldin seikkailut marokkolaisesta kirjakaupasta. Oli muuten muistaakseni painettu Sveitsissä.
Mutta asiaan: Luen (ja piirränkin) mieluusti perinteisen euroalbumin mittaista sarjakuvaa. Sen voi lukea yhtenä tarinana, alusta loppuun, illalla ennen unen tuloa.
-
mä kunnioitan tosi paljon niitä, jotka jaksaa väsätä tuollaisia pidempiä töitä... mulla jää ainan johonkin viiteen sivuun, korkeintaan kymmenen sivun juttuja teen yleensä
nytkin mietin kun tein (tai siis teen vieläkin...) kemin kisatöitä, niin en saanut aikaiseksi kuin kolmen sivun ja kahden sivun jutut...
luen kyllä mielelläni pidempiä juttuja, varsinkin tuollaiset jatkuvat eepokset on hyviä (kuten esim. luupäät)
-
Mutta hommia voisi jakaa sivutoimisesti useammalle tyypille, jolloin julkaisutahti saataisiin tiuhemmaksi. Palkkiot jäisivät kuitenkin per nokka pienemmäksi kuin silloin kun yksi tekee kaiken.
Mutta miksi edes yrittää tehdä pidempää sarjaa? Tekee kunnolla tiiviin albumiluonteisen julkaisun. Ei tarvita studioita sun muita. Voi tehdä parin miehen voimin. Albumille voi aina tehdä jatkoa jos joku pitää mutta toimisi itsenäisesti jos ei olisi intoa jatkaa. Jos taas lähtee pidempää juttua tekemään niin siihen sitten kuitenkin on sidottu seuraaviksi vuosiksi ja jos jää kesken niin ne pari innokasta fania mitä sarja sai kuitenkin hakkaavat tekijän metrossa tai vievät saunan taakse kun sarja jää kesken.
Olisi mielenvikaista edes yrittää. Parempi keskittyä pienempiin kokonaisuuksiin ja tehdä ne hyvin. Sitä kautta toki voisi tulla tarvetta pidemmälle sarjalle. Tämän ja aiempien tekojeni perusteella saa ihan vapaasti tehdä johtopäätöksi allekirjoittaneen mielenterveydestä.
Oikeasti pidemmän jutun tekemisen ongelmaksi sanoisin sen että idean pitää olla todella hyvä että sitä jaksaisi talkoohengessä tehdä yhtään pidempään. Tai jos joku sattumalta olisi tarpeeksi mielenvikainen niin kaikkein tärkeintä olisi saada toimittaja / editori tms. joka pystyisi kontrolloimaan homman ja joka jaksaisi hoitaa markkinoinnin.
-
Olisi mielenvikaista edes yrittää. Parempi keskittyä pienempiin kokonaisuuksiin ja tehdä ne hyvin.
Ei siihen mielenvikainen tarvi olla, jos haluaa tehdä pitempiä juttuja ja omaa jo kokemusta lyhyistä jutuista ja jaksoiksi tekemisestä, ja on hyvä idea ja markkinointikin hanskassa.
Mutta ensikertalaiselle en edes suosittele pitkän tarinan yrittämistä. Strippien tekeminen opettaa rytmiä ja 1-2 sivuisen jatkiksen tekeminen epäolennaisen informaation karsimista. Niistä kannattaa aloittaa.
(En ole täysin varma omastakaan mielenterveydestäni.)
Tykkään kyllä lukea 200-sivuisia mangoja, mutta sellaisen sisällöllinen informaatio vastaa yleensä 48-60 sivuista eurooppalaista alpparia, vaikka yleensä toisin kuvitellaan. Jos albumeita on useampia, tarinan pitäisi kasvaa koko ajan reipasta tahtia eikä junnata paikoillaan.
Hiltuselle pitää nostaa hattua siitä ettei se tehnyt intiaanitrilogiaa, vaan ainoastaan duologian. Maailmassa on liikaa trilogioita joidenka keskimmäinen osa on pelkkää täytettä.
-
Mangassa kieltämättä on tungettu välillä ihan turhaa diipa daapaa ja fiilistelyä sinne väliin. Voi mennä monta sivua ilman yhtäkään puhekuplaa. Kuvataan vain kun joku kävelee ympäri ämpäri. Ja suunnilleen niin edelleen.
-
Mordor!
Ei voi tehdä pitkää sarjakuvaa, koska se ei ole taloudellisesti kannattavaa... Hmmm! Minusta tuo on melko epäillyttävä lähtökohta koko tekemiselle. Bisnes on tietenkin bisnestä ja elannon hankkiminen tärkeää, mutta kyllä sen lisäksi voi toki tehdä mitä haluaa. Rahasta viis! (Elannon ansaitakseen sarjiksia tekevät voivat sivuuttaa tämän...)
Nimimerkillä "Jätin juuri lukuisia kuvitustöitä/asiakkaita pois, koska halusin mieluummin tehdä rahatta jotain, mistä todella tykkään. Enkä ole katunut hetkeäkään!"
8]
-
Ei voi tehdä pitkää sarjakuvaa, koska se ei ole taloudellisesti kannattavaa... Hmmm! Minusta tuo on melko epäillyttävä lähtökohta koko tekemiselle.
Koska olin yksi näistä "ei voi tehdä" -tyypeistä, niin selitän hieman kantojani.
Taloudellisesti kannattavalla en tarkoita pelkästään sitä, että työstä ei saisi palkkaa, vaan myös sitä, että Suomesta löytyy todella nihkeästi kustantajaa, joka lähtisi julkaisemaan pitkää sarjaa. Pitkän sarjan tekeminen saattaisi siis tarkoittaa sitä, että sitä ei välttämättä koskaan julkaistaisi, mikä on myös yksi tärkeä osa tekemistä.
Tietenkin nykyään ollaan siitä onnellisessa asemassa, että meillä on netti, jonka kautta jokainen voi julkaista sarjakuvaa niin paljon kuin haluaa olemattomilla tai ainakin minimaalisilla kustannuksilla. Ja aina voi tietenkin julkaista omakustanteen, mutta siinäkin on sitten markkinointi yms., joka pitää tehdä.
Periaatteessa olen kuitenkin kanssasi samoilla linjoilla. Teen mielummin ilmaiseksi sellaista, mistä tykkään kuin rahasta sellaista, mistä en tykkää.
Nimim. "Teen ilmaiseksi muutamaa pitkää sarjaa ja rahasta yhtä pitkää sarjaa."
-
Ei voi tehdä pitkää sarjakuvaa, koska se ei ole taloudellisesti kannattavaa... Hmmm! Minusta tuo on melko epäillyttävä lähtökohta koko tekemiselle. Bisnes on tietenkin bisnestä ja elannon hankkiminen tärkeää, mutta kyllä sen lisäksi voi toki tehdä mitä haluaa. Rahasta viis! (Elannon ansaitakseen sarjiksia tekevät voivat sivuuttaa tämän...)
Tällä kai tarkoitettiin pidempää sarjakuvaa sarjamaisena julkaisuna. Tällöin minusta tekemisen kannattaa olla tuottavaa jos jonkinlainen tavoite on saada jotain tehdyksi. Omista kokemuksistani voisin sanoa että mielenkiinto tehdä pidemmän aikaa samaa juttua kuolee kun tulee halu tehdä jotain muuta. Kuitenkin kun on alottanut niin tuntee jonkinsortin velvollisuuden jatkaa. Saada päätökseen. Kun tekee sitä minkä tekeminen on hauskaa mutta kuitenkin tahtoo saada jotain valmiiksi niin suosittelen kuitenkin pysymään tiivimmissä hommissa. Kertajulkaisuissa. Jossain joka julkaisuna toimii itsenäisesti. Sille on sitten helppo tehdä jatkoa. Jos taas tekee pidemmän jutun joka sisältää esim 20 osaa niin tekemisen ilo kuolee esim. toisen osan jälkeen varsin helposti. Ihan noin esimerkkinä. Koska Suomessa sarjakuvia enemmän tehdään tekemisen ilosta (siis niitä pidempiä juttuja) niin aiemmin mainitut studiomaiset ratkaisut tuntuvat aikaa kaukaa haetulta.
-
Kaikki kunnia harrastejulkaisulle, aion itsekin vielä saada jotain siten tehtyä, mutta kyllä aikaisemmassa keskustelussa olis silti ihan hyvä pointti.
Eikö, Veli ja Hazart, ole kuitenkin ihan loogista olettaa, että jos sarjakuvantekemisestä voisi tienata kohtuullisen elannon, tekijöitä olisi enemmän? Ja toisaalta, eikö se kuitenkin motivoisi useampia parempiin suorituksiin? Jos todellisen korkeatasoisen sarjakuva-albumin tekoon menisi vaikkapa vuosi kokopäivätyönä, eikö ole aika todennäköistä että halukkaita yrittäjiä löytyy enemmän jos siitä saa kohtuullisen korvauksen ja/tai suuren lukijakunnan?
Nykyisellään palkkatyön yms. ohessa tuollainen vuoden työtuntien investointi veisi monta kalenterivuotta ja motivaation ylläpito on vaikeaa...
-
Nykyisellään palkkatyön yms. ohessa tuollainen vuoden työtuntien investointi veisi monta kalenterivuotta ja motivaation ylläpito on vaikeaa...
Amen.
-
Mielummin luen ehkä pitempiä kuin mitään ihan lyhyitä juttuja. Pariin sivuun ei mielestäni voi saada aikaan mitään elämää suurempaa tarinaa. Kuitenkin pidän siitä, että tarinalla on selkeä alku, ja että se myös päättyy joskus, eikä jatku ikuisuuksia. Esimerkiksi sellaisia Preacherin pituisia sarjoja on kiva seurata, missä homma on kokoajan juuri tietyn käsikirjoittajan hyppysissä, eikä aikanaan tule muita sitä mahdollisesti pilaamaan.
Itelläkin pyörii tässä sellainen projekti, mikä koostuu n. 30, 10-16 sivuisesta tarinasta, joita sitten julkaistaan 5-7 osaa sisältävinä "tradeina". Voi olla, että vähän turhan kunnianhimoinen projekti, mutta jokanen trade toimii hyvin omillaankin, mutta tavote on saada kaikki tehtyä, mikäli vaan piirtäjiä riittää vanhaan malliin. Ensimmäinen osa tulee kesällä.
-
Markku. Olen toki samaa mieltä kanssasi. Pointtini oli vain siinä, että lopulta pitkän sarjiksen tekeminen ei voi olla aina rahasta kiinni. Alkoi näet jo tulla sellaista fiilistä, että yleinen vastaus on, että jos ei tule rahaa, niin sitten ei voi tehdä. Siihen en voi yhtyä.
Ja onko se raha lopulta kovin hyvä perimmäinen motivaattori sarjakuvan tekemiseen. Ehkä sitten, jos sillä elättää itsensä. Minulta (rajatut) tilaustyöt veivät totaalisesti ilon tekemisestä, vaikka rahaa tulikin ihan hyvin. Kestääkseen motivaatio täytyy olla jotain muuta. Hommaan täytyy olla intohimoa ja selkärankaa! Raha on tietysti mukava lisä.
Käsittääkseni J.J. Naas on hyvä esimerkki tästä. Pitkää sarjista ilman kunnon/jos mitään korvausta. Uskon, että hänellä on tästä syystä tulevaisuudessa myös mahdollisuus tienata sarjiksilla jonkin verran. Kokemusta on näet kertynyt. Enkä muista kaverin itkeskelleen rahojen perään...
Näin minusta. Saa olla eri mieltä.
8]
-
Jes, Hazart, ymmärsin kyllä. Useimmat meistä tekee lyhyitä juttuja ja useimmissa tapauksissa vielä joutuu maksamaan juttujen julkaisemisen ilosta (useimmat omakustanteethan ymmärtääkseni päätyvät tappiolle tai poikkeuksellisen menestyneinä saavat kulut umpeen). Tämä on OK, jos hommasta pitää, harrastehan se on. Ja kuten sanoin, näin yritän itsekin tehdä. ;D
Pointtini kuitenkin on, että pitempi huolella tehty tuotos saattaa tarkoittaa esimerkiksi tuhansia työtunteja. Ensimmäinen pointti on, että useimmat eivät aivan niin isoon työhön joko voi tai halua ryhtyä ilmaiseksi, vaikka asia olisi sydäntä lähellä. Toinen pointti on, että monen suomalaisen tekijän kehitys jää torsoksi verrattuna ranskalaisiin, japanilaisiin ja amerikkalaisiin tekijöihin, sillä vasta tuollainen suurimittainen vuosia kestävä työskentely kehittää sellaisen taidon, jota jälkipolvetkin sitten ihmettelevät.
Mutta olet oikeassa. Ilman rahaa tehdään paljon hyviä asioita. Monet parhaista asioista ovat ilmaisia.
-
Tykkään lukea pitkiä sarjakuvia, kun on sopiva hetki. Esim nukkumaan menossa tms. Mutta strippisarjakuvia kuluu ruokapöydässä ja paskahuussissa. Kaikkia tulee kulutettua tasapuolisesti. Tai tulisi. Ei itselläni noita pitkiä sarjakuvia paljoa löydy.
-
Luen mieluiten pitkiä, monen albumin kokonaisuuksia. Juonessa ehtii tällöin olla tarpeeksi koukeroita ja henkilöhahmot tulevat tutuiksi.
Pääsee uppoutumaa kunnolla uuteen maailmaan. Siis tekijöiden päähän.
Piirtäisin mieluiten vähintään albumin mittaisia stooreja. Se antaisi enemmän vapauksia juonen kuljetukselle kuin esim. kymmenen sivun sarjakuva, jossa jokaisen ruudun on palveltava tarinan eteenpäin kuljettamista. Ei ole varaa hyppäillä syrjään käsikirjoituksesta.
Yritänkin piirtää vuoden 2008 loppuun mennessä yli 20 sivuisen sarjakuvan.
Sarjakuvan piirtäminen leipätyön ohessa on kyllä välillä aikamoista tuskaa. Kun ammattipiirtäjä menee työpäivän jälkeen rentoutumaan vaikkapa leffaan tai naisiin, harrastelija menee duunin jälkeen piirustuspöydän ääreen piinaamaan itseään. Ja sitten taas leipätyöhän. Ei ihme jos vanne alkaa kiristämään.