Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Sarjakuvailmaisu, sarjakuvan estetiikka ja historia => : Kojocci 25.01.2006 klo 08:33:56
-
Selatessani internetissä ilmestyviä sarjakuvia olen ihmetellyt erästä asiaa. Sarjat noudattavat kuvallisesti samaa kaavaa kuin painetussa muodossa vaikka internetissä olisi mahdollisuus kokeilla uusia esitysmuotoja. Värillisten sarjojen kuvia olisi mahdollista vaihtaa mustavalkoiseksi tai eri sävyisiksi yhdellä hiiren painalluksella.Joskus oli pokkareita joissa sivuja valitsemalla sai vaihtoehtoisia juonenkäänteitä, se ei oikein toiminut, mutta täällä se toimisi paremmin.Lukijalle voisi tarjota enemmän interaktiivisuutta sarjakuvissa. Unohtamatta ääntä elävöittämään kuvia, luonnon taustaääniä ym. Oma mielipiteeni on ettei sarjakuva joka on vain siirretty sellaisenaan internettiin tee siitä vielä internetsarjakuvaa. Se on vain kopio paperimediasta.
Toivottavasti tämä herättää jonkilaista keskustelua netin ja perinteisen sarjakuvan välisistä eroavaisuuksista.
-
Tuohon on vamasti tulossa muutosta tulevaisuudessa; kaikillahan on vieläkin tuoreessa muistissa kuinka vielä 2000-luvun alussa monet yritykset luulivat nettikampanjan koostuvan siitä, että scannataan printtikampanjan lehtiset yms ja laitetaan ne netille ;D
-
Hitto.
Taas tiennyt mihin tämän olisi laittanut.
Uudessa Pikseli-lehdessä (digikuvaukseen erikoistunut valokuvalehti) nro 5/2006 on juttu Christopher Shy nimisestä jenkkikuvittajasta/taiteilijasta joka väsää (yleensä) valokuvien pohjalta photoshopilla maalauksia (kai noita sellaisiksi on kutsuttava?). Mielenkiintoisia vaikka suhtaudunkin varauksella tietsikalla väännettyihin (sarja)kuviin.
Tässäpä kaiffarin firman osoite: www.studioronin.com
-
Samaa tekniikkaa käyttää myöskin Kemissä juuri vieraillut Frédéric Boilet. Hän kuvaa "näyttelijöitään" videolle, ja muokkaa sitten still-kuvat sarjakuvaruuduiksi.
-
Selatessani internetissä ilmestyviä sarjakuvia olen ihmetellyt erästä asiaa. Sarjat noudattavat kuvallisesti samaa kaavaa kuin painetussa muodossa vaikka internetissä olisi mahdollisuus kokeilla uusia esitysmuotoja. Joskus oli pokkareita joissa sivuja valitsemalla sai vaihtoehtoisia juonenkäänteitä, se ei oikein toiminut, mutta täällä se toimisi paremmin.Lukijalle voisi tarjota enemmän interaktiivisuutta sarjakuvissa.
http://www.nic.fi/~kuvagra/viestikapulamies/kartta.htm
-
Netissä paras muoto sarjakuvalle olisi piiiitkä pystymuoto. Hiirellä sitten vain skrollataan alaspäin. Kuvakerrontaan tullee uusia lainalaisuuksia verrattuna vaakamuotoiseen perinteiseen printtisarjakuvaan.
"Sivunkääntö" netissä on joskus raivostuttavaa, kun mulla on vaan modeemi. Sivun latautuminen kestää ikuisuuden. Lukemisesta menee rytmi ihan kokonaan.
äänien ja efektien lisäämisessä on se ongelma, että sarjakuva lakkaa olemasta sarjakuva ja onkin jotain muuta. Sarjakuva kun perinteisesti ajateltuna tapahtuu ruutujen välissä, lukijan päässä.
-
Selatessani internetissä ilmestyviä sarjakuvia olen ihmetellyt erästä asiaa. Sarjat noudattavat kuvallisesti samaa kaavaa kuin painetussa muodossa vaikka internetissä olisi mahdollisuus kokeilla uusia esitysmuotoja.
Mahdollisuudethan ovat melkein rajattomat. Kuvissa voisi olla ääntä, liikettä, linkkejä ja kerroksellisuutta melkein miten paljon vain. Rajoittavia tekijöitä ovat lähinnä mielikuvitus ja resurssit. Ongelmina näkisin sen että työmäärä räjähtää taivaisiin verrattuna tavalliseen (työlästä sekin) sarjakuvaan, joten yksinäinen tekijä ei paljoa enää saisi aikaan.
Isomman porukan värvääminen taas vaatisi jonkinlaista ansaintalogiikkaa joka ei netissä ole vielä oikein toteutunut. Sinänsä harmi että esimerkiksi tietokonepelit ja sarjakuvat ovat tyystin eriytyneet toisistaan. Olisi vallan nasta pelata jotain surrealistista Sokeri Sakari seikkailua jossa tulisi romua ja ruumiita.
Luulen että homma ottaa hiljalleen tulta kun nettiin kasvanut porukka tulee julkaisuikään. Heille netti on väline toisten joukossa ja eri ilmaisumuotojen rajat joustavampia kuin meillä kalkkiksilla. Ainakin minä olen liian kärkäs rajaamaan jonkun "epäsarjakuvaksi" tai "itsetarkoitukselliseksi teknokikkailuksi"
-
Mahdollisuudethan ovat melkein rajattomat. Kuvissa voisi olla ääntä, liikettä, linkkejä ja kerroksellisuutta melkein miten paljon vain.
Se on jo sitten jotain muuta kuin sarjakuvaa. Menee enemmän pelien puolelle, tai sitten siitä saisikin kehiteltyä jo jotain ihan uutta! Taidan olla jo vanha minäkin...
Timo
-
Näin äkkiseltään tulee mieleen esimerkiksi sellainen tavallinen staattinen sarjakuva jossa voisi olla linkkejä muualle. Esimerkiksi aseseppäkissojen tyyliset "tätä et tiennyt 9mm pistoolista" voisivat olla linkkinä kuvassa jonka voi sitten lukea tai ohittaa. Tai Ornette voisi tarjota jatsitietoutta verkon avulla.
Toisiko tämä jotain lisää vai häiritsisikö vain tarinaa? Riippuu tietysti siitä mitä halutaan välittää, kokonaistietoutta vai fiiliksiä. Kyllä minä jonkun Mausin avulla voisin hyvinkin tutkia "erinäisiä" historian mutkia.
-
Timo tuossa jo sanoikin saman, tosin minä toivotan tervetulleiksi kaikki kokeilut ja uudet jutut, eivät ne pahasta ole. Sarjakuva on kuitenkin sarjakuva. Ehkä Flashin yleistyminen tuo nettisarjakuviinkin jotain uutta. Mainokset alkavat olla järjestään Flashia. Sarjakuvan voisi tehdä samalla tavalla. Flash on kevyempää kuin Java ja toimii minusta useammalla alustalla kuin moni muu formaatti. Ja taitaa tulla useimpien selainten mukana jo, ei minun ainakaan ole tarvinut hakea sitä pluginia enää.
-
Sarjakuva pysyy sarjakuvana vaikka siihen lisäiltäisiin netin mahdollistamia ominaisuuksia. Liikkuvat elementit tai ääni eivät tee siitä esimerkiksi elokuvaa tai peliä, sillä sarjakuvassa säilyy lukijan vapaus pysähtyä ja palailla.
Peli? Enpä ole tullut miettineeksi pelin sijoittumista taiteisiin. Pahus, hyppään yli kun en toistaiseksi hallitse.
-
Mitä pirua? Jos sarjakuva liikkuu ei se enää ole sarjakuvaa vaan animaatiota!
Olenkohan minäkin jo liian vanha...
-
Mitä pirua? Jos sarjakuva liikkuu ei se enää ole sarjakuvaa vaan animaatiota!
Olenkohan minäkin jo liian vanha...
Riippuu liikkeestä. Animaatio on elokuvaa. Jos nettisarjakuvassa tapahtuu jotain, esmers kuva vaihtuu, kun kursorin vie päälle, se saattaa olla sarjakuvaa rikastava elementti muttei tee siitä animaatiota.
-
Riippuu liikkeestä. Animaatio on elokuvaa. Jos nettisarjakuvassa tapahtuu jotain, esmers kuva vaihtuu, kun kursorin vie päälle, se saattaa olla sarjakuvaa rikastava elementti muttei tee siitä animaatiota.
Minulle tuli kanssa mieleen esimerkiksi sellainen ruutu jossa voisi vaikka sataa lunta tai kynttilä lepattaisi. Olen joskus moisia tausta-animointeja tehnyt flashilla ja sellaisen saisi ympättyä aika vaivatta staattisen materiaalin sekaan.
Samoin voisvat vaihtua vuorokaudenajat kellon mukaan tai tekstin kieli IP:n perusteella. Linux käyttäjille voisi olla enemmän Babylon 5:sta ja omenamiehille hahmot muuttuisivat japanilaisemmiksi. Personoitua ilmaisua!
-
Luin aiheesta innostuneena sen Mcleodin "Reinventing comics"-kirjan, jossa haaveillaan lopussa "infinite canvas"-konseptista. Ajatuksena on ettei taiteilijan luominen webissä rajoitu keinotekoisiin sivujakoihin, vaan ruudut voi ryhmittää ihan vapaasti. Esimerkkejä tästä löytyy Scott Mcleodin omilta sivuilta.
Ajatuksena tuo on aikas magee, mutta olisin ehkä itse toivonut vielä radikaalimpaa kerronnallisen rakenteen rikkomista. Ehkä jonkinlaista moneen suuntaan etenevää tarinaa jossa lukija voi itse valita mitä säikeitä milloinkin seuraa ja palailla takaisin kiinnostaviin haaraumakohtiin. Selkeää, ehkä ei mutta yritän kehitellä ajatustani vielä...
-
Näin äkkiseltään tulee mieleen esimerkiksi sellainen tavallinen staattinen sarjakuva jossa voisi olla linkkejä muualle. Esimerkiksi aseseppäkissojen tyyliset "tätä et tiennyt 9mm pistoolista" voisivat olla linkkinä kuvassa jonka voi sitten lukea tai ohittaa. Tai Ornette voisi tarjota jatsitietoutta verkon avulla.
Tämä on mielestäni ensimmäinen hyvä idea tässä ketjussa, ei häiritse lukukokemusta liikaa ja toimii ikäänkuin korvaajana sille kaikelle sivujen marginaaleissa tapahtuvalle tekniikkaselitykselle mitä eräskin Shirow harrastaa. Tosin tässäkin on tekijälle taas lisätyötä kun kasaa kuvitettua wikiä jostain pistooleista tai omista viritelmistään...
Ehkä jonkinlaista moneen suuntaan etenevää tarinaa jossa lukija voi itse valita mitä säikeitä milloinkin seuraa ja palailla takaisin kiinnostaviin haaraumakohtiin.
...ja dvd-elokuvissa katsoja voi itse valita haluamansa kuvakulman ja erilaisia loppuratkaisuja ja...
Kun lukeminen muuttuu liian työlääksi niin usein se jää kesken.
-
...ja dvd-elokuvissa katsoja voi itse valita haluamansa kuvakulman ja erilaisia loppuratkaisuja ja...
Kun lukeminen muuttuu liian työlääksi niin usein se jää kesken.
Taisin olla hieman epäselvä: oikeastaan ajattelin semmoista Amores Perros-tyyppistä tarinaa, missä yhdestä tapahtumasta lähtee liikkeelle monta juonta jotka sitten risteävät ja päättyvät lopulta jonkinnäköiseen loppuratkaisuun. Vapautuminen lehti/kirjamuotoisesta rakenteesta saattaisi tehdä tällaisestä "kokeilusta" ihan kiinnostavan tai sitten ei.
Navigoimisen/lukemisen vaikeus tosin saattaisi kaataa koko homman.
-
Taisin olla hieman epäselvä: oikeastaan ajattelin semmoista Amores Perros-tyyppistä tarinaa, missä yhdestä tapahtumasta lähtee liikkeelle monta juonta jotka sitten risteävät ja ...
Onnistuisihan tuo ihan paperimuodossakin, laittaa vaikkapa neljä erilleen haarautuvaa tarinaa päällekkäisinä strippeinä sivulle ja sitten ne jossain taas yhdistyvät henkilöiden kohdatessa toisensa, tarinan lähtiessä rönsämään taas erilleen jne. tms.
Timo
-
Noissa "valitse miten juttu etenee"-kirjoissa ja sarjakuvissa on aina jokin jäänyt vaivaamaan. Ne eivät ole ollenkaan niin kiinnostavia eivätkä hauskoja kokemuksia kuin luulisi. Eivätkä ole muuten lyöneetkään ikinä läpi, kuriositeeteiksi ovat jääneet. 80-luvulla taisi ilmestyä tuontyyppisinä pokkareina ainakin Indiana Jones ja James Bond.
Valinnan mahdollisuudet häiritsevät imeytymistä tarinaan aivan valtavasti. Lukukokemuksessa on jotenkin tärkeää se, ettei voi valita, vaan on kertojan vallassa.
Aivan eri asia on sitten se, jos tapahtumien kulku on ennalta määritelty, ja katsoja/lukija voi valita vaikka missä järjestyksessä tarinaan tutustuu, tai keiden näkökulmasta. Mutta tapahtumien kulkuun vaikuttaminen, henkilöiden kohtaloista itse päättäminen, se tappaa kokemuksen.
-
missä yhdestä tapahtumasta lähtee liikkeelle monta juonta jotka sitten risteävät ja päättyvät lopulta jonkinnäköiseen loppuratkaisuun.
Katsoppa Valerian-albbaria "Päiväntasauksen sankarit" - siinä homma pelaa.
-
Taisin olla hieman epäselvä: oikeastaan ajattelin semmoista Amores Perros-tyyppistä tarinaa, missä yhdestä tapahtumasta lähtee liikkeelle monta juonta jotka sitten risteävät ja päättyvät lopulta jonkinnäköiseen loppuratkaisuun.
Tämmöisiä perinteisessä paperimuodossa ovat vaikkapa Clowesin Ice Haven ja Pirisen Tiesulku (löytyy Myrsky hiekkalaatikossa -albumista).
Elokuvista tulee mieleen tietenkin Altmanin mestarillinen Short Cuts. Se on lisäksi mielenkiintoinen siksi, että kerrankin on löydetty mielekäs tapa muuntaa kirjallisuutta elokuvaksi: pohjalla ovat Raymond Carverin novellit.
-
feikkiedit: Valerian jo mainittiinkin
"Pyörä" on netissäkin hankala keksiä uudestaan, aina sitä voi koettaa parantaa, mutta usein uuden idean myötä menetetään nykyisen hyviä puolia. Luovuttaessa sivumaisuudesta ja siirryttäessä ruutujen vapaaseen sijoitteluun tulee tarinan rytmittämisestä huomattavasti hankalampaa.
Kun nykyinenkin sarjakuvakerronta on hankalasti ymmärrettävää asiaan harjaantumattomille niin reippaalla irtiotolla vapaan kerronnan suuntaan päästäänkin mukavasti tilanteeseen jossa vain valaistunut guru kykenee teoksen ymmärtämiseen.
-
http://www.nic.fi/~kuvagra/jumpingin/
-
Noissa "valitse miten juttu etenee"-kirjoissa ja sarjakuvissa on aina jokin jäänyt vaivaamaan. Ne eivät ole ollenkaan niin kiinnostavia eivätkä hauskoja kokemuksia kuin luulisi.
Valinnan mahdollisuudet häiritsevät imeytymistä tarinaan aivan valtavasti. Lukukokemuksessa on jotenkin tärkeää se, ettei voi valita, vaan on kertojan vallassa.
Aivan eri asia on sitten se, jos tapahtumien kulku on ennalta määritelty, ja katsoja/lukija voi valita vaikka missä järjestyksessä tarinaan tutustuu, tai keiden näkökulmasta. Mutta tapahtumien kulkuun vaikuttaminen, henkilöiden kohtaloista itse päättäminen, se tappaa kokemuksen.
Tätähän on tehty niin paperilla kuin netissä julkaistuissa sarjakuvissa. sama pätee myös näihin yksi lähtökohta/risteys/loppu, vaan se mikä itseäni kiehtoisi nähdä toteutettuna olisi jotain Kasaarisanakirjan tapaista.
Pavicin kirja(t)[Miesten painos ja Naisten painos] eivät ehkä ole onnistunein esimerkki mutta niin selkeästi kuin pystyn selittämään:
Sarjakuvaa jonka voit aloittaa alusta, lopusta, keskeltä, viistosti ja jatkaa mihin tahansa suuntaan. Lukemalla sen alusta loppuun olet lukenut yhdenlaisen sarjakuvan ,mutta lopusta alkuun luettuna painotukset ja näkökulmat muuttuvat. Sattumanvaraisesti aloittaessa kyseessä on silti sama mutta eritavoin kerrottu tarinakudelma, koska henkilöiden ja asioiden toimet ovat hyvin erilaisia(tai vaikuttavat siltä) riippuen siitä miten ne on kerrottu ja mitä niistä on kerrottu/luettu sitä ennen.
Lukijan kokemus muuttuu, mutta langat ovat kertojan käsissä.
Anteeksi että tuo kuulostaa siltä etten ole ottanut lääkkeitäni. Toivottavasti idea tuli jotenkin läpi.
Sarjakuvalla on myös se etupuoli kirjoihin nähden että se yhdistää kuvaa sanaan, joskus toisistaan riippuvaisesti joskus rinnakaisia sisältöjä omaten.
-
Jostakin syystä mieleen tulee Rashomon, niin kirjana kuin leffanakin.
Ainahan erilaiset rakenteelliset kokeilut vaatisivat pohjaksi tarinan, joka oikeasti tukee perinteisestä rakenteesta poikkeamista, kuten esim. Memento-leffa. Itse olen kuluttanut jo päiviä miettimällä millaisen tarinan kuvaamiseen nämä webin tarjoamat "uudet ulottuvuudet" sopisivat ja täytyy myöntää ettei mitään suurta ahaa-elämystä ole syntynyt. (jep, ei minulla ole mitään järkevämpää tekemistä). Tosin ulottuvuuksien saralla olen päätynyt vähän samanlaiseen ajatukseen minkä Curtvile minua paremmin sanoiksi puki.
-
aloitus viestin idea äänistä on hyvä. kun luet kauhusarjakuvaa netissä ja painat "seuraava sivu" painiketta tulee eteesi kauhea hirviön naama ja ääniefekti "ÄÄRRGHHRTHDBFDFÄÄÄ" stailiin.
-
Sarjakuvaa jonka voit aloittaa alusta, lopusta, keskeltä, viistosti ja jatkaa mihin tahansa suuntaan. Lukemalla sen alusta loppuun olet lukenut yhdenlaisen sarjakuvan ,mutta lopusta alkuun luettuna painotukset ja näkökulmat muuttuvat. Sattumanvaraisesti aloittaessa kyseessä on silti sama mutta eritavoin kerrottu tarinakudelma, koska henkilöiden ja asioiden toimet ovat hyvin erilaisia(tai vaikuttavat siltä) riippuen siitä miten ne on kerrottu ja mitä niistä on kerrottu/luettu sitä ennen.
Lukijan kokemus muuttuu, mutta langat ovat kertojan käsissä.
Tuo on ihan kiinnostava ajatus. Siis että olisi sarjakuva, jota voisi lukea miten ja mihin suuntaan tahansa. Itse kuitenkin olen aina inhonnut kaikenlaisia "valitse miten etenet" -tarinoita. Lukijana haluan, että kertoja kertoo minulle. Piste. Jos valitsen jonkun tietyn reitin monista mahdollisista reiteistä, minua jää aina vaivaamaan, mitä mahdollisesti nyt menetin. Löysinkö parhaan mahdollisen suunnan lukutapahtumalleni? Ja sitten pitääkin jo yrittääkin kahlata läpi kaikki ne reitit, joita vain saan koottua tarjotuista elementeistä.
Haluan jotenkin luottaa siihen, että kertoja tietää, mitä haluaa lukijalle kertoa. Näin vaikka epäkronologisuus tai kerronnan aukot ovat siten kertojan hallussa, eivät minun. Minä en pidä valitsemisesta.
Nimim. Mietin grillijonossa 15 min mitä majoneesia otan ranskisteni kanssa
-
OuBaPossa ovat myös aika lailla miettineet ja siis toteuttaneetkin noita mihin suuntaan vaan luettavia sarjakuvia. Kokeilu on tärkeämpi kuin lopputulos, mutta joskus nekin on olleet oikein onnistuneita. OuPuksia on ilmestynyt jo neljä tai viisi. En laita linkkiä, koska L'Associationilla ei ole nettisivua.