Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Manga ja anime => : JackOf<3's 30.09.2005 klo 15:27:28
-
^
:)
Jotain miehiseen makuun sopivaa?
-
Ei vielä. Samuraiteloittaja tulee kai pian. Ja vuosia sitten Hiroshiman poika.
Paitsi jos tarkoitit sitä korkeampaa kirjallisuuttaa joka yleensä sijoitetaan pois lasten ulottuvilta.
-
Ei Akirakaan ole mitään ihan löysää.
-
Akira taitaa olla ainoa suomeksi julkaistu vähän aikuisemmille suunnattu manga. Hiroshiman poikaa julkaistiin Japanissa alun perin Shonen Jumpissa eli sen pääkohderyhmä taisi olla nuoret pojat eivätkä aikuiset vaikka kyseinen manga onkin riittävän laadukas, että monet aikuisetkin osaavat sitä arvostaa.
-
Samuraiteloittaja tulee vasta keväällä.
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=2930.15
-
Ilkeetä; valitse nyt sitte tosta teinisoopasta, jos et satu osaa tarpeeks hyvin englantia... Akira on kyl kovaa kamaa.
Onko tota pokemangaanimehässäkkää muka suomennettuna?
-
Ainako näihin pitää vastata samalla linkillä... http://suomimanga.net/
Ei, "pokemangaanimehässäkkää" ei ole suomennettuna. Joitain Pokémon-sarjakuvia kyllä, mutta niitä ei mangaksi lasketa. Aito ja alkuperäinen Pocket Monsters -manga taas ei tietääkseni ole kääntynyt vielä edes englanniksi.
(Vinkki: Suomen kielessä kaksi peräkkäistä samaa vokaalia on muuten tapana erottaa väliviivalla. Toivottavasti luetun ymmärtämisesi on suomen suhteen parempi kuin kirjoitustaitosi, sillä muuten toistaiseksi suomennetusta teinisoopastakaan ei ole pahemmin iloa. Ja Salapoliisi Conania kehotan ainakin kokeilemaan.)
-
Uskoisin, että hienon termin "pokemanga-animehässäkkä" alkuosa "poke" viittaa tässä kohtaa "pornografiaan". Itse en tiedä mitään tämän kategorian tuotetta suomennetun.
-
Uskoisin, että hienon termin "pokemanga-animehässäkkä" alkuosa "poke" viittaa tässä kohtaa "pornografiaan". Itse en tiedä mitään tämän kategorian tuotetta suomennetun.
Toivottavasti ei suomennetakaan. Samuraiteloittaja, jonka pitäisi kai tulla keväällä, on aivan riittävän rankkaa kamaa vaikkei pornoa olekaan(erittäin hyvä sarjakuva mutta hyvä, ettei tule kioskilevitykseen). Minä en ainakaan halua, että japanipainotteista sarjakuvaharrastustani leimattaisiin väkivaltapornoksi(ei kaikki porno-mangakaan onneksi ole väkivaltaista).
-
Ehkä sitten kymmenen-kahdenkymmenen vuoden päästä, kun manga on hieman sulautunut käännössarjakuvan valtavirtaan eikä siihen kiinnitetä enää niin paljoa huomiota erillisenä luokkana... Niin kuin jenkeissäkin.
Mitenkäs "pornosta" saadaan "poke"? Viitataanko tässä nyt tökkimisen ääniefektiin, vai onko kyseessä jokin slangi-ilmaus josta en ole tietoinen?
-
Vaan jospa saataisiin jotain ihan aikuisten oikeesti aikuisia teemoja käsittelevää mangaa, ilman telepatiaa, ESP:tä, mutantteja, jättirobotteja, räjähdyksiä, salaliittoja ja takaa-ajoja.
Timo
-
Vaan jospa saataisiin jotain ihan aikuisten oikeesti aikuisia teemoja käsittelevää mangaa, ilman telepatiaa, ESP:tä, mutantteja, jättirobotteja, räjähdyksiä, salaliittoja ja takaa-ajoja.
No niin justiinsa, aamen!
Japanilaista sarjakuvaa melko vähän tuntevana harmittaa, että sen suunnan tavarasta, joka poikkeaa valtavirrasta, kuulee ihan olemattoman vähän. Luulisi, että siellä on sitä blanketsimpaa tai sateempaa tavaraakin, jossa käsitellään vaikka ihmisiä ja niiden välisiä suhteita vähän muuten kuin 13-vuotiaan näkökulmasta ja tasosta, jossa pantsujen bongaaminen on se jänskin juttu.
Väkivallan tai pornon lisääminen ei ole kyllä kovin aikuismaista. Enemmänkin teinipojille sopii. Tai ei ainakaan mun mielestä parhaiden sarjakuvien listalle kuulu teoksia, jotka eksplisiittisesti tunnetaan seksistä tai väkivallasta. Ja ajattelen, että tykkään enemmän niistä aikuisemmista sarjakuvista...
-
Mitenkäs "pornosta" saadaan "poke"? Viitataanko tässä nyt tökkimisen ääniefektiin, vai onko kyseessä jokin slangi-ilmaus josta en ole tietoinen?
Sitä en tiedä että tarkoitettiinko tuossa "sitä itteensä" vai Pokemoneja, mutta "poke" on eräs lempinimi "eroottiselle aikuisviihteelle".
Joskus 90-luvun alkupuolella olin Suomen Armeijassa ja siellä katselimme videoilta "pokee" sekä "hydrauliikkaa", eli termi oli jo ainakin silloin tunnettu. Ehkä se on jo vanhentunutta slangia?
Otsikon kysymykseen vastaisin, että olen aikuinen enkä ole vielä oman makuni mukaista suomennettua mangaa nähnyt. Ihan vain vinkkinä kustantajille, että kannattaisi ehkä joskus kokeilla kääntää suomeksi noita ihan aikuisten oikeesti aikuisten sarjoja, kuten Timo esitti.
-
Vaan jospa saataisiin jotain ihan aikuisten oikeesti aikuisia teemoja käsittelevää mangaa, ilman telepatiaa, ESP:tä, mutantteja, jättirobotteja, räjähdyksiä, salaliittoja ja takaa-ajoja.
Timo
Samuraiteloittaja on oikeasti aikuista rikossarjakuvaa. Se nyt vain sattuu sijoittumaan Tokugawa-kauteen ja on aihepiirinsä vuoksi paikoin hyvinkin raaka.
Kioskeihinkin kelpaavaa aikuisille suunnattua mangaa on ainakin Masashi Tanakan Gon(muistaakseni julkaistu jossain seinen(=tarkoittanee miestä)-lehdessä, joten on aikuisille tehty vaikka eläimet ovatkin siinä pääosassa) ja Osamu Tezukan Buddha ja kirurgisarjakuva Black Jack. Adolf on jo ehkä osittain liian rankka.
-
Minä en ainakaan halua, että japanipainotteista sarjakuvaharrastustani leimattaisiin väkivaltapornoksi
Väkivaltalapsipornoksi.
Ja asiaan:
Omasta hyllystä ei juurikaan "aikuisten" mangaa löydy, mutta niinkin vain siksi, etten tässä tapauksessa ole varma tuosta "aikuisten" mangan määrityksestä. Sarja, jossa käsitellään esim. politiikkaa, avioelämää, lastenkasvatusta, työelämää ja.. kalastusta? (miettikäämme taas, miksei minulla siis aikuisille tarkoitettuja sarjoja juuri ole..)
Mutta aikuisteemoja kuten seksiä, väkivaltaa ym. paheellista materiaalia sisältäviä mangakirjoja kyllä löytyy.
Sanoisin, että Battle Angel Alita (tunnetaan myös nimellä 'Gunnm') sijoittuu ehkä noiden kahden välimaastoon. Viihdyttävää ja syvällistäkin paikoin.
Toinenhan on sitten se itsestäänselvyys eli Blade of the Immortal.
Seksistä en tiedä, mutta väkivaltaa sitten senkin edestä.
(hyvä on, hyvä on.. Battle Royale - sarjan idea oli ainakin melko hyvä, on sangen mielenkiintoista nähdä, mitä kaikkea ihminen on valmis tekemään säilykseen hengissä - pääasiassa sarja on siis häpeämätöntä spaltteria ja sekstausta)
Noitahan ei luonnollisestikaan saa sitten sooomeksi.
-
Mikäs on aikuismangan tilanne ja mahdollisesti tulevaisuus Suomessa kesällä 2009?
Keskustelussa mainituista sarjoista ainakin Akira ja Gunnm ovat julkaistu kokonaisuudessaan. Samuraiteloittajaa ei sitten koskaan ilmestynyt numeroakaan ja Hirosiman poikakin taitaa jäädä kahteen kirjaan?
Akiraa jaksoin lukea ensimmäiset 6 osaa, mutta sitten kiinnostus lopahti miellyttävästä piirrosjäljestä huolimatta tarinan polkiessa paikallaan ja kolistessa onttouttaan, vaikka kyllähän siinä kaikenlaista mahtavaa yritettiinkin koko ajan kehitellä.
Gunnm puolestaan vaikutti pikaisen selailun perusteella lapselliselta tappeluhuttumangalta, johon vain oli lisätty mukaan verta ja suolenpätkiä. Tämä vaikutelma toki siis vain pikaisen selailun päätelmänä.
Oikeastaan ainut todella miellyttävä lukuelämys Suomessa julkaistun mangan saralla on ollut Tuulen Laakson Nausicaä. Toimintaa ja tiukkoja tilanteita riittää, mutta kokonaisuus on kuitenkin hallussa ja tarinan ehdoilla mennään sujuvasti eteenpäin (ainakin vielä osassa neljä).
Onko Suomessa julkaistu (tai tulossa) muuta aikuisempaan makuun olevaa mangaa, joka on selkeästi tarinavetoista, mutta ei kuitenkaan sisällä satoja sivuja täytteeltä tuntuvaa vatvomista ja nujakointia?
-
Rohkenisin liittää tähän kastiin Takehiko Inouen Vagabondin. Pätevää, asiaan paneutunutta historiallista draamakerrontaa. Harmi vain että Ivrean julkaisujen löytäminen kaupan hyllyiltä on hieman sattuman kauppaa ja julkaisutahti on verkkainen. Vagabond kolmosen olen löytänyt, nelosta odotellaan.
-
Vagabond kolmosen olen löytänyt, nelosta odotellaan.
Komppaan eli hyvä sarja, mutta kyllä siitä on jo vitonen ollut pitkään ulkona. Voin luopua vitosnumeron tuplakappaleesta (vahinko-ostos), jos ei muualta löydy.
-
Gunnm puolestaan vaikutti pikaisen selailun perusteella lapselliselta tappeluhuttumangalta, johon vain oli lisätty mukaan verta ja suolenpätkiä. Tämä vaikutelma toki siis vain pikaisen selailun päätelmänä.
Ei se maailman taakinta pössistä ole, mutta "lapsellinen tappeluhuttu" ei välttämättä olisi ensimmäinen sitä kuvaamaan valitsemani sanapari. Perusluonteeltaan se on kuitenkin äksöniä, eli shitti ei ole niin diippiä että kannattaisi lukea jos ei suuremmin syty kyborgien silpomisesta.
-
Vagabond tosiaan vaikuttaisi ihan kiinnostavalta. Mutta hetimiten tulee myös puntaroitua, että näinköhän tämä edelleen Nipponissakin julkaisussa oleva sarja näkee koskaan päätöstään Suomessa. Sen verran vähän kirjoja on näkynyt aina lehtipisteissä. Mitäs niitä osia olikaan jo tullut pihalle muualla, 28?
On se vaan harmillista, että Lone Wolfia ei saada Suomeen. Toki Vagabondin taustalla on ulkomainen kustantaja ja varmaankin myös yhteispainatuksista kustannusetua saadaan.
-
Vielä en ole kyseiseen ehtinyt paneutua, mutta Huuda Huuda tuossa jokin aika sitten päästi pihalle korealaisen Yölinjan (http://www.huudahuuda.com/) jota saattaisi kai aikuiseenkin makuun sopivaksi kuvata vaikka kertookin nuorista aikuisista...
Niin, korealaisen, kyllä. Eli olisi tarkasti ottaen sitten kai manhwaa eikä mangaa, mutta tämän julkaisun vuoksi elättelen toivoa siitä, että tällaista sarjakuvaa ylipäänsä saataisiin Kauko-Idästä lisääkin, oli valtio mikä tahansa.
Täytyy tukea omaa toivettaan ostelemalla Yölinja tuossa kesän aikana ja katsastaa mitä siellä Koreassa osataan niiden parin tähän astisen suomijulkaisun lisäksi.
-
Yölinja on niin jenkki(taide)sarjakuvan läpipesemä sekä taiteeltaan että tarinaltaan, ettei sitä tunnista minkäänlajin aasialaiseksi sarjakuvaksi. Hyvä se silti on.
-
Onko Suomessa julkaistu (tai tulossa) muuta aikuisempaan makuun olevaa mangaa, joka on selkeästi tarinavetoista, mutta ei kuitenkaan sisällä satoja sivuja täytteeltä tuntuvaa vatvomista ja nujakointia?
Listaan kannattanee lisätä myös Nana (vaikka ei olekaan varsinaisesti tarinavetoista). Itse pidän suomijulkaisuista eniten Fullmetal Alchemistista (josta on omakin ketju), nimen omaan siksi että siinä on mielenkiintoinen, jännittävä ja huolella rakennettu tarina. Mangassahan tarinointi on monesti olleellisempaa kuin se tarinan loppu(minen). Käsittääkseni FMA:n loppumisesta on jonnekin 23. pokkarin tuntumaan, olemassa viitteitä. Julkaisuissa Suomi on melkein jo saanut Japanin kiinni. Numeroa 21 odotellaan.
-
Listaan kannattanee lisätä myös Nana (vaikka ei olekaan varsinaisesti tarinavetoista). Itse pidän suomijulkaisuista eniten Fullmetal Alchemistista (josta on omakin ketju), nimen omaan siksi että siinä on mielenkiintoinen, jännittävä ja huolella rakennettu tarina.
Älä Reima viitti. Nana on ok, mutta ei noita aikuisemmaksi mangaksi voi sanoa. Ryhmä-X:kin on aikuisempi kuin FMA.
-
Fullmetal Alchemist (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=1164) sopii hyvin varttuneempiin kämmeniin ja on suomennetun mangan kärkikastia. Teemojen ja tunneskaalan käsittely on tasolla, jota ei kevyesti voi vähätellä.
Tosin laskisin myös sarjan Yotsuba& (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=1112) aikuiseen makuun sopivaksi.
Molemmat sarjoista toki sopivat nuorempienkin käsiin. Aikuinen maku tosin ei koskaan ole minulle merkinnyt väkivaltaa.
-
Älä Reima viitti. Nana on ok, mutta ei noita aikuisemmaksi mangaksi voi sanoa. Ryhmä-X:kin on aikuisempi kuin FMA.
Makuasioita. Minusta tässä kertjussa mainituista sekä Nausicaa että Akira ovat tylsiä, Gunm vähemmän "aikuinen" kuin FMA ja Vagabond tarinoinniltaan melko turha. Monet seinen mangat tai moe (tyyliin Hirviöprinsssa Hime) eivät minusta myöskään ole niin hirveän aikuista vaikka niissä fetisismiä onkin. Osa shonen mangasta taas sopii hyvin aikuisempaan makuun. FMA ei myöskään ole lähelläkään "viikon vastustaja" -tyyppistä shonen kohellusta (jota Ryhmä-X käsittääkseni edelleen edustaa), joten kyllä sitä minusta voi kysyjälle suositella.
-
Kylmä mielipiteeni onkin, että tällä hetkellä ei suomeksi ilmesty yhtään aikuisempaan makuun sopivaa mangaa.
-
...tosin "aikuinen maku" täytyy tässä tapauksessa määritellä suht rajoitetusti.
-
Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin eipä noita aikuiseen makuun soveltuvia mangoja Suomessa ole Hiroshiman pojan, Nausicaan ja Yotsuban lisäksi kuin jo mainitut Gunnm ja Akira, jotka eivät taistelusisältönsä takia kysyjälle iskeneet.
Mutta eipä erityisesti aikuislukijoille istuvia, tappeluista suht vapaita laatumangoja ole englanniksikaan pilvin pimein saatavilla. Ensimmäisenä mieleen pöllähtää seuraava Top vitonen:
-Osamu Tezuka: mm. Phoenix ja Adolf
-Motori Mase: Ikigami
-Naoki Urasawa: mm. 20th Century Boys ja Pluto
-Kaiji Kawaguchi: Eagle – The Making of an Asian-American President
-Jiro Taniguchi: mm. The Walking Man ja Benkei in New York
Googlettamalla löytyy lisää tietoja noista kaikista.
-
Urasawalta kandee lisätä listaan vielä Monster.
-
Mutta eipä erityisesti aikuislukijoille istuvia, tappeluista suht vapaita laatumangoja ole englanniksikaan pilvin pimein saatavilla. Ensimmäisenä mieleen pöllähtää seuraava Top vitonen:
-Osamu Tezuka: mm. Phoenix ja Adolf
-Motori Mase: Ikigami
-Naoki Urasawa: mm. 20th Century Boys ja Pluto
-Kaiji Kawaguchi: Eagle – The Making of an Asian-American President
-Jiro Taniguchi: mm. The Walking Man ja Benkei in New York
Googlettamalla löytyy lisää tietoja noista kaikista.
Gekikan luoja Yoshihiro Tatsumi (http://www.thestar.com/news/gta/article/631677) listaan vielä mukaan. Olisko Japanin Eisner. Novelleja.
http://hoodedutilitarian.blogspot.com/2009/05/yoshihiro-tatsumi-looks-as-sharp-as-his.html (http://hoodedutilitarian.blogspot.com/2009/05/yoshihiro-tatsumi-looks-as-sharp-as-his.html)
Timo
-
Jos enkuksi käännetystä kamasta puhutaan Kazuo Koiken ja Gooseki Kojiman Samurai Executionerissa on jokunen kaksintaistelu mutta painopiste on jossain muussa kuin taisteluissa. Historiallista rikosdraamaa.
Kyllähän aikuiset ihmiset katsovat teattereissakin romanttisia komedioita, niin miksipä ei Kaoru Morin Emma tai Rumiko Takahashin Maison Ikkoku kelpaisi.
Osamu Tezukan Black Jack on shoonenia siinä missä Death Note ja Hiroshiman poikakin mutta ei se ihmissuhdevatvonnan puutteesta ja liioitellusta lahjaakkasta päähenkilöstä ja muutamista yliluonnollisista elementeistä huolimatta ole juuri sen lapsellisempi kuin lääkärisarjatkaan.
Muutama ehdotus on toistoa jo ketjun alkupäästä mutta kertaushan on opintojen äiti.
-
Taisteluja -> lapsille
Ei taisteluja -> aikuisille
Onko teillä muita tosi hienoja kriteerejä aikuisille suunnatulle mangalle?
-
Rauhoitus nyt, Lomapäivä. Ketjun aloittanut pyrki kuvaamaan hakemaansa ja muut pyrkivät antamaan vinkkejä kukin omien mieltymystensä pohjalta.
Lapsille suunnattu voi olla täysin aikuisten makua vastaava, siitä esimerkkinä on paitsi huolella toteutettu myös hengeltään inhimillinen FMA, jota olen liputtanut siitä astien kun siihen tutustuin. Uskon myös, että Yotsuba& huvittaa enemmän aikuisia kuin lapsia, mitä käsittelin linkittämässäni arvostelussanikin.
Sen sijaan en suositellut Salapoliisi Conania, mistä henkilökohtaisesti nautin suuresti, mutta mikä antaa lapsille enemmän kuin aikuisille. Aikuinen kyllä ymmärtää Salapoliisi Conanin olevan jännittävä, mutta täytyisi olla lapsi kokeakseen jännityksen.
FMA ja Yotsuba& tavoittavat lukijansa tunteen tasolla, vaikka vuosia olisikin jo enemmän.
Mikäli kotimaan julkaisut sivuutettaisiin, valittavaa olisikin jo enemmän, mutta pitäydyin aloittajan tekemässä rajauksessa.
-
Mikäli kotimaan julkaisut sivuutettaisiin, valittavaa olisikin jo enemmän, mutta pitäydyin aloittajan tekemässä rajauksessa.
Muutkin voisivat näin tehdä.
Aikuisuus on siis lukijasta kiinni, minkä todistaa mm. se että Akiraa ja Gunmia jaksetaan hehkuttaa, mutta Oh My Goddess! (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,7971.0.html) on vielä mainitsematta. :) Aikuista makuahan ei tässä ole rajattu sen kummemmin. On kuitenkin turha toistaa täällä esimerkiksi Alternative (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/board,23.60.html) tai tappelumanga (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,7025.0.html)-mangaketjussa hehkutettuja. Englannikielisten aikuismangan listaamisa voi jatkaa vaikka täällä (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,4835.0.html). Ja jos aikuisemmalla haluaa ymmärtää erotiikaa ja pornoa, niin sitä käsitellään Kvaakissa ihan toisella osastolla. (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,6478.0.html)
Ja tosiaan, sekä tässä ketjussa mainituilla että muutamalla muulla aikuiseen makuun sopivalla mangalla on Kvaakissa myös omat ketjunsa.
-
Taisteluja -> lapsille
Ei taisteluja -> aikuisille
Onko teillä muita tosi hienoja kriteerejä aikuisille suunnatulle mangalle?
Kauan tunnettu tosiseikka. Kts. kuva.
-
Riki-Oh:ta lukiessa ei tullut mieleen, että se olisi hirvittävästi Hokuto no Keniä aikuisempi vaikka ensiksi mainittua julkaistaan seinen-lehti Business Jumpissa ja jälkimmäistä Shonen Jumpissa. Juonen kehittelyä on jonkin verran enemmän ja väkivalta aivan pikkiriikkisen yksityiskohtaisempaa mutta siinäpä se.
Seinen-Vagabond kuuluu myös siihen mangatyyppiin, jonka päähenkilön tavoitteena on tulla parhaaksi jossain, yleensä vahvimmaksi taistelijaksi niin kuin juuri tässä tapauksessa mutta Musashin harjoittelua ja taisteluita on kuvattu kypsemmin kuin lukemissani shoonen-mangoissa. Toki Takehiko Inouella on tukena Eiji Yoshikawan alkuteos mutta mielestäni nekin kohdat, jotka ovat täysin erilaisia kuin romaanissa toimivat.
Eli jotkut seinen-mangat voisivat melkeinpä olla shoonenia tai päinvastoin ja joissakin tapauksissa erot ovat hyvinkin selkeitä.
-
Rauhoitus nyt, Lomapäivä. Ketjun aloittanut pyrki kuvaamaan hakemaansa ja muut pyrkivät antamaan vinkkejä kukin omien mieltymystensä pohjalta.
Lapsille suunnattu voi olla täysin aikuisten makua vastaava, siitä esimerkkinä on paitsi huolella toteutettu myös hengeltään inhimillinen FMA, jota olen liputtanut siitä astien kun siihen tutustuin.
Minä olen täysin rauhallinen. FMA on minustakin ihan ok, mutta jos joku pyytää suosittelemaan mangaa aikuisempaan makuun, se ei kuulu mun listalle. Mun lista ei oo sun lista, se ymmärrän.
Hiroshiman poikaa lukuunottamatta Suomessa ei ole koskaan julkaistu oikeaa aikuisten mangaa. Silti jotkut yrittävät vakuuttaa sellaista julkaistavan. Suosittelemalla Gunnmia, FMAa plus vastaavaa, luodaan vain kuvaa, ettei aikuismaista mangaa ole olemassa edes Japanissa. Tuollaisista listauksista on enemmän haittaa kuin hyötyä. Pikemminkin voisi alkaa pitää melua siitä, että aidosti aikuisille suunnattua mangaa pitää saada suomeksi ja heti!
-
Pikemminkin voisi alkaa pitää melua siitä, että aidosti aikuisille suunnattua mangaa pitää saada suomeksi ja heti!
Onhan meillä jo Emma ja kovaa pornoa sisältävä Dragon Ball(s).
Saanko kysyä mikä tekee sarjakuvasta aikuiselle suunnatun?
-
Saanko kysyä mikä tekee sarjakuvasta aikuiselle suunnatun?
Saat. Mielestäni ainakin kerronnan tyylilaji ja laatu (ei lue pois tappeluita), ja sisältö; herättääkö teos ajatuksia, ja erityisesti miten näitä ajatuksia käsitellään, ja miten ne esitetään.
Monissakin mangoissa (Gunnm, Nana, FMA...) on syvällisiä ajatuksia, mutta niiden käsittelytapa on pinnallinen. 18-kesäiselle aikuiselle ne voi olla kovakin juttu, ja en väitä etteikö aikuinen voisi olla kiinnostunut kevyemmästäkin luettavasta.
Tuli vain mieleen vastaava tapaus joskus Kemissä, olisko ollut Hunt Emerson tai Bryan Talbot, joka tuumasi että kun Briteissä ilmestyy joku oikea aikuisille suunnattu sarjakuva, se voi hyvinkin kiinnostaa uudenlaisia lukijoita. Mutta kun he etsivät lisää: "What's this, Judge Dredd?" ja orastanut sarjakuvainnostus hiipuu saman tien. Sama vähän mangassa: "Luin Hiroshiman pojan, onko samanlaista aikuismangaa enemmänkin?" "Tää Gunnm on hyvä!"
Ehkä menen jo off topic, ja ehkä odotan koko ketjulta liikaa. Suositelkaa gunnmeja kaikille.
-
Tuli vain mieleen vastaava tapaus joskus Kemissä, olisko ollut Hunt Emerson tai Bryan Talbot, joka tuumasi että kun Briteissä ilmestyy joku oikea aikuisille suunnattu sarjakuva, se voi hyvinkin kiinnostaa uudenlaisia lukijoita. Mutta kun he etsivät lisää: "What's this, Judge Dredd?" ja orastanut sarjakuvainnostus hiipuu saman tien. Sama vähän mangassa: "Luin Hiroshiman pojan, onko samanlaista aikuismangaa enemmänkin?" "Tää Gunnm on hyvä!"
Tämä on ihan totta. Jos ei Kvaakista tihkuisi vihjeitä suomentamattomasta kamasta yms. olisi minunkin näkemykseni, että Hiroshiman pojan lisäksi ei aikuisempaan makuun olevaa mangaa liene olemassa.
-
Hiroshiman poikaa lukuunottamatta Suomessa ei ole koskaan julkaistu oikeaa aikuisten mangaa. Silti jotkut yrittävät vakuuttaa sellaista julkaistavan. Suosittelemalla Gunnmia, FMAa plus vastaavaa, luodaan vain kuvaa, ettei aikuismaista mangaa ole olemassa edes Japanissa. Tuollaisista listauksista on enemmän haittaa kuin hyötyä. Pikemminkin voisi alkaa pitää melua siitä, että aidosti aikuisille suunnattua mangaa pitää saada suomeksi ja heti!
Jos Hiroshiman poika edustaa tuota "aidosti aikuisille suunnattua mangaa", täytynee vain huolehtia siitä että julkaistaan useita vuosikymmeniä vanhoja sarjoja. Poikainsarjahan sekin oli.
-
Mielestäni ainakin kerronnan tyylilaji ja laatu (ei lue pois tappeluita), ja sisältö; herättääkö teos ajatuksia, ja erityisesti miten näitä ajatuksia käsitellään, ja miten ne esitetään.
Monissakin mangoissa (Gunnm, Nana, FMA...) on syvällisiä ajatuksia, mutta niiden käsittelytapa on pinnallinen. 18-kesäiselle aikuiselle ne voi olla kovakin juttu, ja en väitä etteikö aikuinen voisi olla kiinnostunut kevyemmästäkin luettavasta.
Juuri tätä haen. Aikuinen voi lukea sujuvasti Aku Ankkaa (kaikkihan sitä lukevat), mutta yleistäen harvat varhaisteinit tarttuvat vaikkapa Eisnerin Taloon Bronxissa ja Mooren From Helliin. Varmasti monestakin Suomessa julkaistussa mangasta löytyy myös syvällisiä ajatuksia, mutta eron tekee juuri tuo asioiden käsittelytapa, tietty pinnallisuus ja mustavalkoisuus.
Esimerkiksi Lone Wolf & Cub sisältää paljon epärealistista väkivaltaa ja päähenkilötkin ovat melkoisia yli-ihmisiä, mutta aikuisempaan puoleeni (heh) siinä vetoaa mielestäni kiinnostavasti kerrottu ajankuva Edo-kauden Japanista tapoineen ja uskomuksineen. Noh, Lone Wolf on vähän huono esimerkki, ehkäpä sitä välimaaston tavaraa kuitenkin enemmän?
-
Lukemistani (suomentamista odottavista) mangoista tulee aikuisemmasta päästä mieleen poliittinen trilleri Sanctuary. (http://en.wikipedia.org/wiki/Sanctuary_(manga)) Kähmintää, rikoksia ja korruptiota Japanin parlamentissa, oli varsin koukuttava.
Toinen hyvä voisi olla Jiro Taniguchin (http://en.wikipedia.org/wiki/Jiro_Taniguchi)A Distant Neighborhood, joka kertoo nelikymppisestä miehestä, joka saa mystisesti elää lapsuutensa uudelleen säilyttäen silti mielessään kaiken nelikymppisen elämänkokemuksensa ja tietonsa siitä, että hänen isänsä katosi (tulee katoamaan) hänen ollessaan nuori, ja tämän mysteerin selvittäminen on osa tarinaa.
Taniguchin Benkei in New York taidettiinkin mainita jossain ketjussa aiemmin. Taniguchi on myös kuvittanut Giraud/Moebiuksen ideaan tai uneen (tai hallusiinaatioon) perustuvan tarinan Icaro, mutta se oli mielestäni käsittämättömän huono.
-
Jos Hiroshiman poika edustaa tuota "aidosti aikuisille suunnattua mangaa", täytynee vain huolehtia siitä että julkaistaan useita vuosikymmeniä vanhoja sarjoja. Poikainsarjahan sekin oli.
Liekö tuolla väliä vaikka olis kivikaudelta. Eipä ole Nausicaäkaan viime vuosien liukuhihnahitti.
En silti usko että nykyajan hittitehtailu olisi syypää siihen ettei aikuismangaa löydy, vaan länsimaisten kustannustoimittajien ammattitaidottomuus, sekä kustantajien tukeutuminen varmoihin nakkeihin ja maksimaalinen voitonpyynti. Varmasti pienemmiltä kustantajilta ja doujinshista löytyy vakavaa, aikuisille suunnattua mangaa. Korealainen Yölinja on hyvä esimerkki.
Juuri tätä haen.
Sitä vähän epäilin.
Minusta on parempi myöntää ettei aikuismaista mangaa ei ole suomeksi saatavilla, kuin antaa vinkkejä "sinne päin". Ei auta kuin opetella englantia. Sitä paitsi Yoshihiro Tatsumin Push Man (http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=1896597858) ja Abandon the Old in Tokyo (http://www.kreegah.net/index.php?_a=viewProd&productId=246) eivät paljoa tekstiä edes sisällä. Siinä on mun suositus.
-
Sitä paitsi Yoshihiro Tatsumin Push Man (http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=1896597858) ja Abandon the Old in Tokyo (http://www.kreegah.net/index.php?_a=viewProd&productId=246) eivät paljoa tekstiä edes sisällä. Siinä on mun suositus.
Tuohon voisi lisätä samalta tekijältä järkäleen A Drifting Life. Tosin siinä on paljon tekstiä. Koko japanilaisen sarjakuvan historia itse koettuna yksissä kansissa.
-
Tämä on ihan totta. Jos ei Kvaakista tihkuisi vihjeitä suomentamattomasta kamasta yms. olisi minunkin näkemykseni, että Hiroshiman pojan lisäksi ei aikuisempaan makuun olevaa mangaa liene olemassa.
Mitä ihmettä? Etkö ole lukenut postilaatikkoosi kolisevia Tähtivaeltajia?
Seuraavassa numerossa, joka on tällä hetkellä painossa, kerrotaan taas mm. 20th Century Boysta, Plutosta ja muutamasta muusta mangasta. Masen Ikigamista kirjoitan uutispalstalla näin:
"Filosofista, aikuislukijoille suunnattua mangaa edustaa myös Motoro Masen yhteiskuntakriittinen ja elämän merkitystä pohtiva Ikigami. Se kertoo lähitulevaisuuden Japanista, jossa ihmisten motivointiin on keksitty äärimmäinen keino. Tavoitteena on edistää kansalaisten tuottavuuttaan ja yhteiskunnallista hyödyllisyyttä.
Kaikki lapset rokotetaan tarttuvia tauteja vastaan. Samalla joka tuhannes kansalainen saa elimistöönsä nanokapselin, joka tappaa tämän määrättynä päivänä ikävuosien 18 ja 24 välillä. Kukaan ei kuitenkaan tiedä kohtaloaan ennakolta, ja tämän epävarmuuden uskotaan kannustavan kaikkia ahkeroimaan ja lisääntymään entistä innokkaammin. Samalla se kuulemma opettaa ihmisiä arvostamaan elämän ainutkertaisuutta.
Tällä "lainlaatijat tietävät paremmin" -logiikalla pistetään ruotuun myös toisinajattelijat. Mikäli byrokraattinen koneisto saa tietää valtiovallan vastaisista puheista, henkilö tuomitaan kuolemaan. Suurin osa kansasta on kuitenkin niin hyvin aivopesty, että he pitävät viattomien satunnaista nanotappoa hyvänä ja kannatettavana asiana.
Yksi heistä on ikigameja eli kuolonviestejä jakava virkamies Fujimoto. Nanokapselin saaneille näet kerrotaan 24 tuntia ennen kuolemaa, mitä on edessä, jotta he ehtivät hyvästellä sukulaisensa ja laittaa asiansa kuntoon. Jossain Fujimoton alitajunnassa kuikkii silti ajatus siitä, että hänen työnsä on ehkä sittenkin eettisesti ja moraalisesti arveluttavaa.
"Kerettiläisten" näkemysten kehittelyn ohessa sarjakuvassa kerrotaan ihmisistä, joille Fujimoto ikigameja ojentelee. Heidän elämästään ennen ja jälkeen kuolemantuomion. Henkisestä piinasta, pettymyksestä sekä valinnoista, joita he viimeisinä tunteinaan tekevät. Tässäkö se nyt oli? Tämänkö takia tein kaikki ponnistelut?
Tarina pysäyttää. Tarjolla on inhimillinen, ihmisyyden perimmäisiä kysymyksiä luotaava sarjakuva, joka ei hötkyile, vaan lähestyy aihettaan totisesti mutta samalla tarinavetoisesti."
Ja juu, monia hyviä aikuismangoja on tässäkin keskustelussa tuotu esiin.
-
Liekö tuolla väliä vaikka olis kivikaudelta. Eipä ole Nausicaäkaan viime vuosien liukuhihnahitti.
Pyrin kiinnittämään huomiota siihen, että näkemyksesi mukaan "aidosti aikuisille suunnattu" Hiroshiman poika oli alkujaan nimenomaan poikalapsille suunnattu. Mietin, onko ikä se joka "aikuistaa" mangan. (Ihmisillähän se jossain määrin toimii niin.)
En silti usko että nykyajan hittitehtailu olisi syypää siihen ettei aikuismangaa löydy, vaan länsimaisten kustannustoimittajien ammattitaidottomuus, sekä kustantajien tukeutuminen varmoihin nakkeihin ja maksimaalinen voitonpyynti. Varmasti pienemmiltä kustantajilta ja doujinshista löytyy vakavaa, aikuisille suunnattua mangaa. Korealainen Yölinja on hyvä esimerkki.
Ihmettelen, mistä ongit kokemuksesi ja tietosi mangan kustantamisesta. Mitä esimerkiksi on tuo paheksumasi "maksimaalinen voitonpyynti"? Voiton tavoittelu on olennainen osa liiketoimintaa. Tiedätkö jotain mangan firmoille tuomista voitoista? Tai mitä tiedät kustannustoimittajien lukemista sarjoista ja heidän mietteistään?
On ikävää, että juuri sinun makuusi olevia sarjoja ei paljoa tuoda Suomeen (tai USA:an). Mutta yhden ihmisen kiinnostusten perässä hyppiminen ei ole kovin toimivaa. Kuten täälläkin on havaittu, "aikuinen" adjektiivina on sisällöltään melko vaihteleva käsite.
-
Esimerkiksi Lone Wolf & Cub sisältää paljon epärealistista väkivaltaa ja päähenkilötkin ovat melkoisia yli-ihmisiä, mutta aikuisempaan puoleeni (heh) siinä vetoaa mielestäni kiinnostavasti kerrottu ajankuva Edo-kauden Japanista tapoineen ja uskomuksineen. Noh, Lone Wolf on vähän huono esimerkki, ehkäpä sitä välimaaston tavaraa kuitenkin enemmän?
Onhan "maailman parhaassa" sarjakuvassa Vartijoissakin Silkkiaave, Rorschach, Yöpöllö ja Ozymandias ylivoimaisia taistelijoita isojakin joukkoja vastaan, ja viimeksimainittu vieläpä huippulahjakas kaikessa. Fiktio nyt sattuu kuhisemaan yli-ihmisiä Herculeksesta Sherlock Holmesiin.
-
Jänskää... Tuosta jää sellainen kuva, että hepulle "aikuisten" sarjakuva on yhtä kuin "alternative" tahi "underground".
-
Mitä esimerkiksi on tuo paheksumasi "maksimaalinen voitonpyynti"
Esimerkiksi sitä, että kritiikki leimataan täysin arvottomaksi:
Mutta yhden ihmisen kiinnostusten perässä hyppiminen ei ole kovin toimivaa.
Toinen esimerkki on, että kustannustoimittaja alkaa neuvoa lukijaa siitä mistä lukijan pitää pitää, ja mistä ei.
-
Jänskää... Tuosta jää sellainen kuva, että hepulle "aikuisten" sarjakuva on yhtä kuin "alternative" tahi "underground".
Lainaan taas vähän itseäni ketjun historiasta. Ehkä kaikki semmonen mikä ei sisällä telepatiaa, ESP:tä, mutantteja, jättirobotteja, räjähdyksiä, salaliittoja, velhoja, kaksinmiekkatappeluja ja takaa-ajoja saa leiman "alternative". Tai sitten mielikuva "alternativesta" on outo. ;D
Timo
-
Väite ettei Japanissa olisi aikuisille tarkoitettua sarjakuvaa on kyllä outo, mutta taitaa pitää paikkansa ettei siellä ole juurikaan julkaisukanavia alternative-sarjiksille. Kaupallisuus jyrää ja se mikä uppoaa japanilaisiin aikuisiin saattaa länsimaisin silmin näyttää lapselliselta.
Mutta se mikä on yhden mielestä aikuisille suunnattua on toisen mielestä lapsellista, olen törmännyt ihmisiin joiden mielestä esimerkiksi animaatio on automaattisesti suunnattu lapsille, oli se sitten tehty millä tyylillä ja mistä aiheesta hyvänsä. Sillä animaatio = lapsellinen. :-\
-
Väite ettei Japanissa olisi aikuisille tarkoitettua sarjakuvaa on kyllä outo, mutta taitaa pitää paikkansa ettei siellä ole juurikaan julkaisukanavia alternative-sarjiksille. Kaupallisuus jyrää ja se mikä uppoaa japanilaisiin aikuisiin saattaa länsimaisin silmin näyttää lapselliselta.
Eikö samanlaista ole myös havaittavissa mm. eurooppalainen elokuvateollisuus vastaan amerikkalainen elokuvateollisuus? Siis oli se amerikkalainen independence leffa miten totuudenmukaisesti kuvattu, se ei silti tunnu niin uskottavalta, jos eurooppalainen olisi sen kuvannu.
-
Niin mä lähinnä mietin tässä japanilaisten (erityisesti naisten) pakkomiellettä kaikkeen söpöön. Siellähän on söpöä joka paikassa, eikä kaikki ole välttämättä suunnattu lapsille vaikka länsimaisen silmiin siltä näyttäisikin. Onko siis ihme, ettei vakavaa "aikuistensarjakuvaa" etsivä innostu kawaiimangasta jota Japanissa tunkee vähän joka tuutista? Ja onhan tämä söpökulttuuri levinnyt jo tännekin, tosin lähinnä mangaihmisten keskuudessa.
-
Lainaan taas vähän itseäni ketjun historiasta. Ehkä kaikki semmonen mikä ei sisällä telepatiaa, ESP:tä, mutantteja, jättirobotteja, räjähdyksiä, salaliittoja, velhoja, kaksinmiekkatappeluja ja takaa-ajoja saa leiman "alternative". Tai sitten mielikuva "alternativesta" on outo. ;D
Timo
Eli Stalker, Rosemary's Baby, Harakiri ja kaikki sotaleffat ovatkin yhtäkkiä lasten viihdettä. Kiva tietää.
On sitä todelliseen maailmaankin sijoittuvaa mangaa julkaistu (mm. jo varmaan useasti mainitut Nana, Emma, Yotsuba& ja Azumanga Daioh!).
-
Eli Stalker, Rosemary's Baby, Harakiri ja kaikki sotaleffat ovatkin yhtäkkiä lasten viihdettä. Kiva tietää.
Tarkennetaan nyt vielä että kyse ei ollut omasta mielipiteestäni, vaan oletukseni siitä mikä on yleinen mielipide - ja saatan olla väärässä. Itse luen kaikkee SF:ää ja fantsuu siinä missä kuka muukin ja tiedostan että kaikissa lajeissa-genreissä on ihan aikuisten oikeesti aikuista tavaraa, mutta nyt puhuin mangasta ja alternativesta. Samat oletukset eivät näemmä koske elokuvia ja kirjoja - ehkä se onkin oletusarvoisesti manga = lapsille?
Toisaalta ehkä Yotsuba&kin on jonkun silmissä alternativea? Häh, miksei tässä ole telepatiaa, ESP:tä, mutantteja, jättirobotteja, räjähdyksiä, salaliittoja, velhoja, kaksinmiekkatappeluja ja takaa-ajoja? Tylsää.
Toisaalta taas useimmissa vakavissa ja realistisissa sotaleffoissa ei ole jättirobotteja. ;D
Timo
-
Toisaalta taas useimmissa vakavissa ja realistisissa sotaleffoissa ei ole jättirobotteja. ;D
...ja tämähän on itseasiassa yksi suurimpia epäkohtia.
http://thegreatgeekmanual.com/images/graphical-gags/april/ww1-at-st.jpg (http://thegreatgeekmanual.com/images/graphical-gags/april/ww1-at-st.jpg)
http://browsei.com/upload/Pictures/direct/ww2-at-at-star%20wars-war-weapon-vintage.jpg (http://browsei.com/upload/Pictures/direct/ww2-at-at-star%20wars-war-weapon-vintage.jpg)
-
Kaupallisuus jyrää ja se mikä uppoaa japanilaisiin aikuisiin saattaa länsimaisin silmin näyttää lapselliselta.
Tuohon osittain liittyen Schodtin Manga! Manga!sta:
The general consensus among readers in Japan today seem to be that comics have as much to say about life as novels or films. But surely one of their greatest accomplishments is to render visually fascinating the most improbable subjects-such as mahjong, chopping vegetables, and even school examinations. This is done by exaggerating actions and emotions to the point of melodrama, and by paying loving attention to the minute details o everyday life. As the Japanese describe them, their comics are very "wet", as opposed to "dry; that is, they are unashamedly human and sentimental.
-
Doc L., onko sinusta tosiaan "maksimaalista voitonpyyntiä" se, että et saa positiivista vastakaikua arvostelullesi "maksimaalisesta voitonpyynnistä" ja ammattitaidottomuudesta? Olisin odottanut vähän selkeämpää näkemystä... Jos sellainen on, olen kiinnostunut kuulemaan (lukemaan).
Ovatko kustannustoimittajat ihan oikeasti neuvoneet lukijaa (sinua) mistä pitää pitää ja mistä ei? Ikävä juttu, jos ovat.
-
Kōshun Takamin ja Masayuki Taguchin "Battle Royalea" ei ole käännetty, mutta minusta se on ollut eräs niistä harvoista mangasarjoista, jotka ovat vedonneet aikuisempaan puoleeni. Ja ei, en tarkoita sitä, että sarjakuvassa on erilaisia aseita, verta, tissejä ja varmaan jokunen räjähdyskin, vaan sitä, että tekijät ovat onnistuneet kuvaamaan varsin onnistuneesti pientä yhteisöä. Sarjakuvan henkilöhahmot edustavat erilaisia (tosin hieman yksiulotteisia) ihmistyyppejä, ja heidän persoonallisuutensa ja keskenäiset tunteensa vaikuttavat siihen miten kukin kuolonpeliä pelaa. Sarjakuva haastoi myös pohtimaan, miten itse toimisi samantapaisessa tilanteessa.
Vastaavasti Yuji Shiozakin "Battle Club" ei ollut mielestäni aikuista luettavaa vaikka siinä K18-leima olikin - ellei sitten aikuisleimaan riitä yksinomaan pehmopornahtava pikkuhousuilu.
Lukemistani japanilaisista sarjakuvista kelpuuttaisin aikuisemmalle listalle jo aiemmin mainituista ainakin "Hiroshiman pojan" ja jollakin tapaa myös "Yotsuban". Osamu Tezukan tuotannosta "Adolf" voisi edustaa tuota aikuisempaa mangaa.
-
Aina kun puhutaan klassikoista tai vähänkään vanhemmille suunnatuista mangasarjoista, on Hiroshiman poika saanut paljon suosiota, enkä kyllä edelleenkään osaa itse sanoa, että miksi. Jos "aikuismaiseksi" riittää pelkästään se, että käsittelee vakavaa aihetta, niin yhtä lailla vastaavia rinnastuksia voisi vetää Tokyo Mew Mewiin, joka käsittelee teemallisesti aina yhtä vakavaa ja ajankohtaista rakkautta ja vastaavasti Death note sitten kuolemaa ja moraalia. Okei, kärjistettyä kyllä, mutta jos suhteuttaa sen siihen kuinka huonosti tuo Keiji Nakazawan teos on tehty, niin mielestäni pointti on yhtä validi. (Myönnettäköön tosin, että olen lukenut vain suomeksi ilmestyneet osat)
En nyt tahdo tehdä tästä mitään väittelyä, siihen on omatkin ketjunsa, mutta en voi kuin vain olla miettimättä sitä, että suurin osa kirjasarjan saamasta huomiosta, aikuismaisuudesta ja "vakavasti otettavuudesta" lienee tulevan synkällä aiheella ratsastamisella. Vaikka kuinka yritän nähdä siinä niitä hienouksia ja sitä erilaista lähestymistätapaa kiisteltyyn aiheeseen, en edelleen voi kun sanoa, että teos on todella alleviivaava ja loppujen lopuksi tarjoaa todella mustavalkoisen maailmankuvan - ainoa vain, että tätä jaottelua ei tehdä perinteisessä toista maailmansotaa käsittelevässä kontekstissa. Jostain kumman syystä vain nämä kohdat ovat juurikin ne, joista teos ylistystä saa. Toki täytyy muistaa ajankohta jolloin sarja on julkaistu, mutta ei se silti anna anteeksi niitä aspekteja, joita sillä väitetään olevan.
Mutta niin, varmaan myönnettävä, että suomalaisesta aikuisten mangasta puhuessa, on Hiroshiman poika Nausicaän lisäksi jokseenkin ainoa varteenotettava vaihtoehto - mainitut FMA, AD ja Yotsuba! kun taitavat aikuisessakin vedota tosiaan siihen aivojen nuoriso-osastoon, olivatpa ne kuinka hyviä tahansa. Itse määrittelisin "aikuisten manga" -käsitteen itselleni niin, että se olisi vielä jotain sellaista, mikä on ensi-ihastuksen, kaiken näennäisen erilaisuuden ja kymmenien vuosien jälkeen vielä tallella - jotain sellaista siis, mitä voisin kuvitella vielä 40-vuotiaanakin lukevani. Tämä ehkä sitten sulkee pois kaikki idealistisemmat tarinat (Nausicaä), aikaan ja elämäntilanteeseen sidotut kertomukset (Maison Ikkoku), itsensälöytämis- ja kasvutarinat (mm. planetes) tai sitten muuten vain hyvin henkilökohtaiset ja intiimit Yokohama Kaidashi Kikout ja Walking Manit, joista löytää kyllä älyttömästi syvyyttä ja hetken kaunetta nyt, mutta miten lienee laita enää myöhemmin.
Ylipäätään sitten aikuismaista mangaa miettiessä, ehkä tosiaan jäljelle jää sitten vain minun hyvinhyvin vajavaisilla ja osittain mainstreamin kyllästämillä tiedoilla jotkut Taniguchin tai Azuman työt, ehkä randomheittona äskettäin aloittamani Saint youngmen, joissa toisaalta niissäkin oma nuoruudellinen keveytensä on. Tästä herääkin sitten, tämä jo mieitty kysys, onko toisaalta sarjakuva viihteenä sitten sellainen laji, jonka piiristä tulevia töitä voisi verrata missään muodossa johonkin Kenzaburō Ōen ja kumppaneiden kirjallisuuteen, vai onko se vain yrityksen puutetta?
Edit:
Tezukaa en ole ikinä kanssa oikein mieltänyt kovinkaan aikuismaiseksi, vaikka ehkä teemallisesti saatetaankin liikkua hieman syvemmällä tasolla. En sitten tiedä millainen tämä mainittu Adolf on, mutta tämä mielipide vain Buddhaa, Phoenixia ja Dororoa lukeneen suusta.
-
Aina kun puhutaan klassikoista tai vähänkään vanhemmille suunnatuista mangasarjoista, on Hiroshiman poika saanut paljon suosiota, enkä kyllä edelleenkään osaa itse sanoa, että miksi.
"Hiroshiman poika" on hienosti kerrottu, koskettava ja arvomaailmaltaan hyvin pasifistinen ja humaani tarina, johon historiallinen realismi tuo vielä oman lisänsä.
Jos "aikuismaiseksi" riittää pelkästään se, että käsittelee vakavaa aihetta, niin yhtä lailla vastaavia rinnastuksia voisi vetää Tokyo Mew Mewiin, joka käsittelee teemallisesti aina yhtä vakavaa ja ajankohtaista rakkautta ja vastaavasti Death note sitten kuolemaa ja moraalia.
Ei varmaankaan vakava aihe vielä yksistään riitä minnekään, vaan se miten aihetta käsitellään?
Tezukaa en ole ikinä kanssa oikein mieltänyt kovinkaan aikuismaiseksi, vaikka ehkä teemallisesti saatetaankin liikkua hieman syvemmällä tasolla. En sitten tiedä millainen tämä mainittu Adolf on, mutta tämä mielipide vain Buddhaa, Phoenixia ja Dororoa lukeneen suusta.
En ole lukenut Tezukalta mitään muuta kuin tuon "Adolfin", joten siinä mielessä en osaa vertailuja suorittaa, mutta muistelisin jonkun osan esipuheessa mainitun, että sarjakuva kuuluisi miehen vakavimpaan tuotantoon. Mene ja tiedä.
Mutta mainitsemasi "Maison Ikkoku" - miksipä ei? Se on minusta niitä aika iättömiä ja ajattomia sarjakuvia, joista hyvinkin eri ikäiset lukijat voivat löytää sen oman juttunsa, vaikka kohderyhmä lieneekin jossakin parinkympin paikkeilla.
-
Itse määrittelisin "aikuisten manga" -käsitteen itselleni niin, että se olisi vielä jotain sellaista, mikä on ensi-ihastuksen, kaiken näennäisen erilaisuuden ja kymmenien vuosien jälkeen vielä tallella - jotain sellaista siis, mitä voisin kuvitella vielä 40-vuotiaanakin lukevani. Tämä ehkä sitten sulkee pois kaikki idealistisemmat tarinat (Nausicaä), aikaan ja elämäntilanteeseen sidotut kertomukset (Maison Ikkoku), itsensälöytämis- ja kasvutarinat (mm. planetes) tai sitten muuten vain hyvin henkilökohtaiset ja intiimit Yokohama Kaidashi Kikout ja Walking Manit, joista löytää kyllä älyttömästi syvyyttä ja hetken kaunetta nyt, mutta miten lienee laita enää myöhemmin.
Mielestäni tiettyä elämän vaihetta kuvaavat ja muutenkin kasvutarinat ovat sellaisia ikivihreitä että niistä voi vanhempana löytää uutta sisältlöä. Olettaen tietenkin että ne on hyvin kerrottu. Planetes voisi olla sellainen josta esim. mummoni voisi löytää paljonkin samaistuttavaa, koska pappani oli töissä savotoissa ja pitkään poissa kotoa. Tuskin hän jaksaisi kuitenkaan lukea sitä, mutta ehkä hyvin suomeksi dubattuna katsoisi sen piirretyn. Vähän köykänen esimerkki mutta ymmärtänette pointin.
-
Mutta niin, varmaan myönnettävä, että suomalaisesta aikuisten mangasta puhuessa, on Hiroshiman poika Nausicaän lisäksi jokseenkin ainoa varteenotettava vaihtoehto - mainitut FMA, AD ja Yotsuba! kun taitavat aikuisessakin vedota tosiaan siihen aivojen nuoriso-osastoon, olivatpa ne kuinka hyviä tahansa. Itse määrittelisin "aikuisten manga" -käsitteen itselleni niin, että se olisi vielä jotain sellaista, mikä on ensi-ihastuksen, kaiken näennäisen erilaisuuden ja kymmenien vuosien jälkeen vielä tallella - jotain sellaista siis, mitä voisin kuvitella vielä 40-vuotiaanakin lukevani. Tämä ehkä sitten sulkee pois kaikki idealistisemmat tarinat (Nausicaä), aikaan ja elämäntilanteeseen sidotut kertomukset (Maison Ikkoku), itsensälöytämis- ja kasvutarinat (mm. Planetes) tai sitten muuten vain hyvin henkilökohtaiset ja intiimit Yokohama Kaidashi Kikout ja Walking Manit, joista löytää kyllä älyttömästi syvyyttä ja hetken kaunetta nyt, mutta miten lienee laita enää myöhemmin.
Vähän kyllä luulisin, että tähänkin keskusteluun on jo ottanut osaa yli 40-vuotiaita ihmisiä, jotka ovat lukeneet muutamatkin mainitsemasi sarjat ensimmäistä kertaa aikoja sitten ja diggailevat niitä yhä uudelleenkin luettuina. Mutta ihmisiä ja aikuisuuksia tietysti on erilaisia, kuten tässä on jo käynyt ilmi.
-
Olisin odottanut vähän selkeämpää näkemystä... Jos sellainen on, olen kiinnostunut kuulemaan (lukemaan).
Trolliin trolli vastaus, viitateen aiempaan viestiisi: et sinä tiedä mitä minä tiedän kustannustoiminnasta, etkä sinä tiedä mitä minä Japanin reissuillani puuhailen. Älä ota niin henkilökohtaisesti, ei ammattitaidottomuus ole läheskään suomalaisten kustannustoimittajien vika. Tämä on pieni kielialue. Kritisoin enemmänkin anglo-amerikkalaisten kustannustoimittajien ammattitaidottomuutta ja voitonpyyntiä.
Yölinja tuli suomeksi, mikä on merkki siitä, että alternativea aasialaista sarjakuvaa on mahdollista julkaista suomeksi. Meillä on julkaistu pienlevikkisiä amerikkalaisia ja eurooppalaisia sarjakuvia, joten miksipä ei myös japanilaisia?
onko toisaalta sarjakuva viihteenä sitten sellainen laji, jonka piiristä tulevia töitä voisi verrata missään muodossa johonkin Kenzaburō Ōen ja kumppaneiden kirjallisuuteen, vai onko se vain yrityksen puutetta?
Ei viedä keskustelua taide-viihde kinasteluksi, mutta täytyy sanoa että vaikka herra Oe onkin mainio pistelemään sanoja peräkkäin, olen silti nauttinut enemmän Mausista, Elinvoimasta, Hiroshiman pojasta ja Yoshihiro Tatsumin sarjakuvista.
-
... Yotsuba! kun taitavat aikuisessakin vedota tosiaan siihen aivojen nuoriso-osastoon, olivatpa ne kuinka hyviä tahansa. Itse määrittelisin "aikuisten manga" -käsitteen itselleni niin, että se olisi vielä jotain sellaista, mikä on ensi-ihastuksen, kaiken näennäisen erilaisuuden ja kymmenien vuosien jälkeen vielä tallella - jotain sellaista siis, mitä voisin kuvitella vielä 40-vuotiaanakin lukevani. ... aikaan ja elämäntilanteeseen sidotut kertomukset (Maison Ikkoku),
Yotsuba! taitaa kyllä vedota aikuisissa sellaiseen osastoon kuin vanhemmuus. Maison Ikkokussa nautin enemmän kun sitä voi verrata jo kokeneeseen ja Maison Ikkoku kun kuitenkin jatkuu sinne aikuisuuteen asti. En tiedä voinko itseäni aikuiseksi sanoa ja 40:een vielä muutama vuosi matkaa mutta kyllä noita kaikkia vielä mielellään lukee. FMA käsittelee tiettyjä juttuja niin vakavalla sävyllä ainakin animessa että jäi vähän aikaa sitten jakso katsomatta kuin muisti aikaisemmalta katselukerralta että "Tämähän on tämä jakso. Tämä on nyt aivan liian rankkaa täksi illaksi."
Mutta itse asiassa sanoisin että 10 - 16 vuotta sitten mielummin luki niitä tosi vakavia ja syvällisiä aiheita käsitteleviä tarinoita. Mutta ehkä sitä on aikuisempi sitten kakskymppisenä kuin kolmekymppisenä.
-
Trolliin trolli vastaus, viitateen aiempaan viestiisi: et sinä tiedä mitä minä tiedän kustannustoiminnasta, etkä sinä tiedä mitä minä Japanin reissuillani puuhailen.
Hmph. Ihmettelin "ääneen", mistä tietosi ovat peräisin. Jos sekin nimetään trollaukseksi, trollauksen määritelmä venyy ja paukkuu... Vastaus "et sinä tiedä mistä tietoni hankin" on kyllä aika turha.
-
"Hiroshiman poika" on hienosti kerrottu, koskettava ja arvomaailmaltaan hyvin pasifistinen ja humaani tarina, johon historiallinen realismi tuo vielä oman lisänsä.
Rikkoen omaa toivettani tässä samalla, mutta pakko mainita vielä, että teoriassa voin ymmärtää Hiroshiman pojan suuren suosion, vaan en oikein käytännössä. Pasifistisuus sinänsähän lienee jo jonkinlainen itseisarvo, joten siitä ei sinällään voine kovinkaan hyviä johtopäätöksiä vetää,(enkä usko että edes sitä oikein tarkoitittekaan), vaan kysymys on juurikin siitä - kuten totesitte - miten se esitetään ja kerrotaan.
Esimerkkinä mainitakseni jokseenkin tunnettu elokuva nimeltä "Tulikärpästen hauta", joka osaa mielestäni tehdä aiheensa käsittelyn huomattavasti paremmin, nimenomaan nautittavana ja tunteisiin vetoavana viihteenä. Se on jotain, mitä en monestikaan pystynyt hieman keinotekoisen tuntuisesti luodun Hiroshiman pojan kohdalla tuntemaan, realismistaan huolimatta. Samaan kategoriaan menee myös edellä mainittu Maus, joka sekin samankaltaista vaikeaa aihetta käsittellessäänkin onnistuu kerronnallisesti olemaan moninverroin parempi ja viihdyttävämpi. Ehkä tuntuu melko makaaberilta puhua näistä teoksista viihteenä, mutta sellaisiksi ne ymmärtääkseni on myös tarkoitettukin.
Vähän kyllä luulisin, että tähänkin keskusteluun on jo ottanut osaa yli 40-vuotiaita ihmisiä, jotka ovat lukeneet muutamatkin mainitsemasi sarjat ensimmäistä kertaa aikoja sitten ja diggailevat niitä yhä uudelleenkin luettuina.
Toivonmukaan näin, mutta tarpeeksi kun pelotellaan uutuudenviehätyksen karisemisella ja siirtymävaiheella muunlaisen harrastustoiminnan pariin, alkaa siihen jo melkein uskoa itsekin. Toisaalta olen mainitun Maison Ikkokun ehtinyt jo lukemaan kolme kertaa läpi kahden vuoden sisään, niin uskaltaisin kyllä tunnustaa, että pakko siinä on jotain muutakin olla kuin pelkkä se uutuudenviehätys. Sarjahan kun sinänsä on vielä niin kasaria kun vaan voi olla, ja jokseenkin yllättävästi, toimii se nykyäänkin vielä melko laajaan lukijakuntaan, ikään katsomatta.
Yotsuba! taitaa kyllä vedota aikuisissa sellaiseen osastoon kuin vanhemmuus.
Niin, Yotsuba!:n hienouksia (eräitä niistä) taitaakin olla juuri se, mitä erilaiset ihmiset tarinoista saavat. Minulle se on aina ollut tietty välittömyys ja onnellisuus, ehkä sitten lapsille ja vanhemmille se antanee vielä enemmän, kun samaistuminen on helpompaa.
-
Esimerkkinä mainitakseni jokseenkin tunnettu elokuva nimeltä "Tulikärpästen hauta", joka osaa mielestäni tehdä aiheensa käsittelyn huomattavasti paremmin, nimenomaan nautittavana ja tunteisiin vetoavana viihteenä. Se on jotain, mitä en monestikaan pystynyt hieman keinotekoisen tuntuisesti luodun Hiroshiman pojan kohdalla tuntemaan, realismistaan huolimatta. Samaan kategoriaan menee myös edellä mainittu Maus, joka sekin samankaltaista vaikeaa aihetta käsittellessäänkin onnistuu kerronnallisesti olemaan moninverroin parempi ja viihdyttävämpi. Ehkä tuntuu melko makaaberilta puhua näistä teoksista viihteenä, mutta sellaisiksi ne ymmärtääkseni on myös tarkoitettukin.
Tulikärpästen haudan näkemisestä on jo jonkin verran aikaa mutta Hiroshiman poika toimii ainakin Mausia paremmin nimenomaan viihteenä, kun taas jälkimmäinen on mielestäni arvokkaampi haastatteluteoksena kuin sarjakuvana. Tosin viihde, jos mikä on äärimmäisen subjektiivista.
Olisi kyllä kiva tietää, mikä osoittaa Genissä mustavalkoista maailmankuvaa? Ydinaseiden vastaisuus, antimilitarismi vai molemmat? Omasta mielestäni "saarnaavuus" ei ole aina pahasta.
-
[Maus on] arvokkaampi haastatteluteoksena kuin sarjakuvana.
Tätä väitettä en purematta niele. Siis.
Juuri sarjakuvana Maus on saanut (tekijänsä nerouden takia) sisällölleen sen lisäarvon, joka on tehnyt tästä teoksesta klassikon.
Hiroshiman poika on niin puolidokumentaarinen, että en sitä ainakaan ihan heti viihteeksi laskisi. Kyse on tietenkin siitä, miten sana viihde tulkitaan, viihde kun on nykyään niin bumtsibumia. Populaarikulttuuria ko. teos toki on, parhaasta päästä.
-
Se, mikä nostaa Hiroshiman pojan "viihdearvoa" on se, että se kerrotaan suoraan päähenkilön kautta, kun taas Mausissa lukija on turvassa kertojanäänen ja haastattelumiljöön ansiosta. Jos Mausissa keskitettyttäisiin selkeämmin Artin isän kokemuksiin ilman kehystarinaa, niin lukija olisi tavallaan vähemmän turvassa.
-
...ilman kehystarinaa, niin lukija olisi tavallaan vähemmän turvassa.
Kehystarina on Mausissa tärkeä tarina sekin, ei yksistään kerrontatekninen keino.
Se, että Mausissa tai Hiroshiman pojassa lukija olisi turvassa, ei ole historiallisen aiheen takia ollenkaan oleellinen asia. Sen nyt tietää, miten siinä käy. Sielua kääntää lukea kummankin kohtalosta.
-
Kehystarina on Mausissa tärkeä tarina sekin, ei yksistään kerrontatekninen keino.
Todellakin. Sehän nousee hyvinkin pitkälti kertomukseksi Vladekin, Artin ja heidän läheistensä suhteista. Aikuisuus on hyvinkin tapa jolla aiheen käsittelyä voi kuvata. Ei liiemmin moralisoida, siloitella, osoitella tai peitellä. Kuvassa on rosoja, kuten Vladekin rasistisuus. Keskitysleirillä opitaan kovuutta, ei empatiaa ja suvaitsevaisuutta.
Vaikea fiktion muotoon puettua Hiroshiman poikaakaan silti on keskenkasvuisuudesta moittia. Tietysti se on jossain määrin mustavalkoinen, sillä tavoitteena on ollut japanilaisen militarismin kritiikki, mutta japanilaista militarismia sietääkin kritisoida.
Vaikeaa on kuitenkin perustella miksi jokin olisi aikuista, erityisesti miksi yksi olisi aikuisempaa kuin toinen. Täytyypä funtsia.
(Mihinkään liittymätön huomio: hahmotan muuten jatkuvasti väärin tuon marsumestarin avatarkuvan. Siinä näkyy ylhäällä silmät ja keskellä nenä.)
-
Esimerkkinä mainitakseni jokseenkin tunnettu elokuva nimeltä "Tulikärpästen hauta", joka osaa mielestäni tehdä aiheensa käsittelyn huomattavasti paremmin, nimenomaan nautittavana ja tunteisiin vetoavana viihteenä. Se on jotain, mitä en monestikaan pystynyt hieman keinotekoisen tuntuisesti luodun Hiroshiman pojan kohdalla tuntemaan, realismistaan huolimatta.
"Tulikärpästen haudan" näkemisestä on jo jonkin verran aikaa, mutta minuun se ei tehnyt läheskään yhtä voimakasta vaikutusta kuin "Hiroshiman pojan" lukeminen eikä yltänyt edes Nakazawan sarjakuvan pohjalta tehdyn animaation tasolle. Se tuntui minusta jotenkin laskelmoivalta kaikessa tunteisiin vetoavuudessaan, vaikka ihan hienosta elokuvasta oli kyllä siinäkin kyse.
Samaan kategoriaan menee myös edellä mainittu Maus, joka sekin samankaltaista vaikeaa aihetta käsittellessäänkin onnistuu kerronnallisesti olemaan moninverroin parempi ja viihdyttävämpi. Ehkä tuntuu melko makaaberilta puhua näistä teoksista viihteenä, mutta sellaisiksi ne ymmärtääkseni on myös tarkoitettukin.
"Maus" on minustakin vielä astetta parempi kuin "Hiroshiman poika", mutta molemmat kuulunevat kevyesti kaikkien aikojen parhaiden lukemieni sarjakuvien listalle. Ja mitä viihde-määritelmään tulee, niin lasken nuo molemmat viihteeksi samalla tavalla kuin oikeastaan minkä tahansa kaunokirjallisen teoksen, jossa on perustekstin ohella myös sydäntä ja sielua.
-
Voisikohan aikuisten sarjakuvaksi määritellä jonkin sellaisella perusteella että sen voi antaa äitinsäkin luettavaksi ilman pahempia nolouden puuskia?
-
Mä olen päässyt tutustuman salaryman Kosaku Shiman (http://en.wikipedia.org/wiki/Kach%C5%8D_K%C5%8Dsaku_Shima) seikkailuihin, niitä käytettiin opetusmateriaalina yliopistolla Japanin bisneskulttuurin kurssilla. Laadukkaita tarinoita ja sarjasta oppii paljon japanilaisesta yhteiskunnasta valkokaulusmaailmaa laajemminkin.
-
Kokeillaanpa ihan huvikseen nekrota ketjua ja katsoa kelpaisiko tällainen manga jossa ei ole kerrassaan yhtään toimintaa tai yliluonnollisuuksia, ja hyvin vähän edes arkeen liittymättömiä juttuja. Haru Akiyaman Octave on kotoisin Kodanshan Afternoon-lehdestä ja on siis nuorten miesten mangaa; samasta lehdestä ovat kotoisin myös Blade of the Immortal, Yokohama Kaidashi Kikou, Eden: It's An Endless World, Mushishi, Parasyte, Genshiken ja Vinland Saga, jos se antaa yhtään osviittaa.
Tarina kertoo 18-vuotiaasta entisestä idolista Yukinosta, joka aikoinaan oli osa sittemmin lopetettua teinipopparinelikkoa. Nämä neljä kasvoivat erilleen: yksi lähti opiskelemaan, toinen siirtyi pornobisnekseen ja kolmas jatkoi soolouralla, mutta Yukino ei oikein tiennyt mitä elämällään tekisi. Kotikaupungissa kaikki muistivat hänet vain "entisenä idolina", joten hän palasi Tokioon ja jatkoi idolibisneksen duunariroudarina - kahden maailman väliin jääneenä, kyvyttömänä jättämään mennyttä taakseen mutta niin epävarmana itsestään ettei osannut lähteä tavoittelemaan uusiakaan unelmia. Pian tarinan alkamisen jälkeen hän kuitenkin tapaa neljä vuotta vanhemman freelancesäveltäjä Setsukon, josta hän saa ankkurin häilyväiseen elämäänsä. Heistä tulee kuin varkain seurusteleva pari.
Mutta se mitä tarina sitten käsittelee on nuoren aikuisen epävarmuus, oman identiteetin etsiminen, seksuaali-identiteetin kanssa painiskelu, luottamus parisuhteessa, omien unelmiensa tajuaminen, elämänmuutokset ja masennuksesta toipuminen. En tiedä estääkö vaikkapa piirrosjälki tätä olemasta "aikuisten mangaa", mutta en minä sitä nyt ihan lapselliseksikaan sanoisi.
Alla olevassa kohtauksessa Yukino puhuu pitkästä aikaa sen ystävänsä kanssa, joka jatkoi soolouralla.
-
Mutta se on kyllä hevonkukkua etteikö mangaa muka löytyisi myös aikuiseen makuun - pitää vain tietää mistä etsiä ja mitä haluaa löytää. Asiaa tietysti hankaloittaa se että 99 % mangasta ei ole julkaistu englanniksi, eikä 90 % varmaan edes fanikäännettykään.
Kävisikö töherrystyyliin piirretty strippimanga Tokion gay-piireissä pyörivistä ystävyksistä? (http://www.lovepiececlub.com/amamiya/archives.html) Entä omaelämäkerrallinen manga miehestä ja tämän väkivaltaisesta vaimosta? (http://www.comixology.com/articles/289/Shigeyuki-Fukumitsu-The-Most-Emo-Man-in-Japan) Tai simppeliin tyyliin piirretty omaelämäkerrallinen manga? (http://www.comic-essay.com/tachiyomi/takeuchi02/index.html) Opettavainen manga maatalousyliopiston mikrobiologian opiskelijoista? (http://i14.photobucket.com/albums/a343/ptj_tsubasa/moyashimon.jpg) Entä sitten huumorimanga sarjakuvantekijöiden taruakin (http://i14.photobucket.com/albums/a343/ptj_tsubasa/mangaka.jpg) ihmeellisemmästä (http://i14.photobucket.com/albums/a343/ptj_tsubasa/mangaka2.jpg) arjesta?
Kenties asiaa sen tarkemmin pohtimattoman japanilaisen mielestä melkein kaikki manga mitä lehtihyllyistä löytyy on lastensarjoja - mitään yhtä synkkää ja rajua kuin mitä vaikkapa jenkkisarjoista löytyy ei varmaan yhtäkkiä tule mieleen. Mutta se ei tarkoita etteikö aikuiseen makuunkin sopivaa tavaraa olisi - sitä ei vain ole eroteltu teinimmän väen kamasta niin selkeästi, eikä se välttämättä erotu siitä aina edes ulkoasultaan.
-
Mutta se on kyllä hevonkukkua etteikö mangaa muka löytyisi myös aikuiseen makuun - pitää vain tietää mistä etsiä ja mitä haluaa löytää. Asiaa tietysti hankaloittaa se että 99 % mangasta ei ole julkaistu englanniksi, eikä 90 % varmaan edes fanikäännettykään.
Varmaan syy on juuri siinä että mangafaneja ei länsimaissa kiinnosta mikään "huonosti piirretty", joka poikkeaa siitä kliseisestä mangakäsityksestä. Vai johtuuko myös kulttuurieroista että Japanissa animaatiosarjojen top-10-listoilla vuosikymmenestä toiseen roikkuvat Doraemon, Sazae-san tai Crayon Shin-chan eivät ole saavuttaneet täällä kummoistakaan menestystä...
-
Mangat Sazae-san, Doraemon sekä Shin-chan vaatisivat myös animaation seurakseen. Muuten tuskin Japanissakaan menisi niin lujaa.
-
Kirjastosta olen lainannut kaksikielisiä Sazae-saneja ja kyllä väittäisin sarjakuvan iän lisäksi kulttuurierojen vaikuttavan siihen, miksei siitä varmaankaan tulisi suurta hittiä lännessä. Sazae-sanin huumori on ainakin omasta mielestäni liian kesyä ja japanilaiseen kulttuuriin sidottua toimiakseen muualla. Machiko Hasegawan toinen manga, Granny Mischief on sentään selkeästi särmikkäämpi.
-
Sazae-sanin huumori on ainakin omasta mielestäni liian kesyä ja japanilaiseen kulttuuriin sidottua toimiakseen muualla.
Se vähä mitä nyt olen Sazae-sania päässyt lukemaan, ainakin ne mihin olen törmännyt voisivat huumorin puolesta toimia täälläkin - mikäli elettäisiin yhä viime vuosisadan 30- tai 40-lukua. Sarja ei ilmeisesti ole juurikaan muuttunut sitten sen jälkeen kun se sai vaikutteita sen ajan länsimaisista sarjakuvista?
-
Mutta toisaalta - eiväthän lastenmangat (konkreettisesti lasten) ja kaikenikäisten mangat ole täällä koskaan saaneet muutenkaan suosiota. Skaala alkaa esiteini-ikäisistä.
-
Mutta toisaalta - eiväthän lastenmangat (konkreettisesti lasten) ja kaikenikäisten mangat ole täällä koskaan saaneet muutenkaan suosiota. Skaala alkaa esiteini-ikäisistä.
Ja kirjastossa ne mangat, jotka ovat aikuisten suosiossa (meidän kirjastossa Hiroshiman poika ja Emma) eivät liiku sitten teinien käsissä. Animen kanssa asia on hiukan erilainen. Siellä leffoja katsoo ja niistä nauttii välillä hyvinkin eri ikäistä väkeä. Miksi näin on, ymmärrä en.
-
Jatketaan vastaan vänkäämistä ja suosittelemista. Miten kävisi jälleen yksi omaelämäkerrallinen manga? (http://www.animenewsnetwork.com/news/2009-08-27/is-he-turning-japanese-manga-made-into-live-action) Tai jos sitä sorttia alkaa olla jo liikaa kävisikö hieman kaupallisempi aikuisteos parikymppisistä taideyliopisto-opiskelijoista? (http://en.wikipedia.org/wiki/Honey_and_Clover) Tai manga kahdesta muusikko-opiskelijasta (http://en.wikipedia.org/wiki/Nodame_Cantabile), jotka tarinan edetessä alkavat seurustella, valmistuvat ja jatkavat eteenpäin elämässään? (Sovitettu myös livenäytellyksi primetime-TV-sarjaksi (http://wwwz.fujitv.co.jp/nodame/index.html).)
Taidettiinkin jo sanoa, että on vähän hassua että Tezuka ja Nakazawa nousevat aina esiin kun puhutaan aikuisille suunnatusta mangasta - koska he nimenomaan tekivät suurimman osan teoksistaan muille kuin aikuisille. Taitaa johtua perehtyneisyyden puutteesta...
-
Tai jos sitä sorttia alkaa olla jo liikaa kävisikö hieman kaupallisempi aikuisteos parikymppisistä taideyliopisto-opiskelijoista? (http://en.wikipedia.org/wiki/Honey_and_Clover)
Päällisin puolin vaikutti teinisarjalta kyllä. :P Jonkunsortin 90210:ltä.
Jo kertaalleen mainittu Tatsumin omaelämäkerrallinen A Drifting life (http://www.amazon.com/Drifting-Life-Yoshihiro-Tatsumi/dp/1897299745/ref=ntt_at_ep_dpi_1) on kyllä hankintalistalla aivan kärjessä. Paksu järkäle ja vasta ensimmäinen osa.
Timo
Timo
-
Jo kertaalleen mainittu Tatsumin omaelämäkerrallinen A Drifting life (http://www.amazon.com/Drifting-Life-Yoshihiro-Tatsumi/dp/1897299745/ref=ntt_at_ep_dpi_1) on kyllä hankintalistalla aivan kärjessä.
Täytyy myöntää että olin siihen hitusen pettynyt. Tatsumi kertoo, kuinka hän poimi ideoita elokuvista, maailmankirjallisuudesta ja vastikään japaniksi käännetyistä Mickey Spillanen kovaksikeitetystä pulpista, joka teki lähtemättömän vaikutuksen Takao Saitoon. Sitä ei kerrota, millaista mangaa näistä aineksista kehkeytyi. Lukijan oletetaan tuntevan ne. Sivunäytteitä ja kuvanäytteitä on, pienessä koossa, mutta ne ei riitä. Edelleenkään ei tiedä, millaista sarjakuvaa Osakan pienissä punaisissa kirjoissa todella julkaistiin.
Muu Drifting Lifessa sitten onkin melkoista, alkaen kotioloista ja päättyen ammattimangakan putkielämään, jossa on joskus elämääkin. On on, muutama hetki. Jonakin vuonna. Jos hyvin käy.
Koko arvio seuraavassa Japan Popissa.
-
Taidettiinkin jo sanoa, että on vähän hassua että Tezuka ja Nakazawa nousevat aina esiin kun puhutaan aikuisille suunnatusta mangasta - koska he nimenomaan tekivät suurimman osan teoksistaan muille kuin aikuisille. Taitaa johtua perehtyneisyyden puutteesta...
Johtunee siitä, että Adolf taisi olla ensimmäinen enkkukäännös. Suunnilleen puolet myöhemminkin enkuksi käännetystä Tezukasta on aikuisille suunnattu (Phoenix, MW, Ode to Kirihito, Buddha ja Swallowing the Earth).
-
was ach donnerwetter
Johtunee siitä, että Adolf taisi olla ensimmäinen enkkukäännös.
Ja nyt Adolfia on käännetty japaniksi:
Mein Kampf mangaversiona (http://www.japanprobe.com/?p=12451)
Amazonilla pakettitarjous Marxin mangapääoman kanssa (http://www.amazon.co.jp/gp/product/4781600115?ie=UTF8&tag=thehoperoma-22&linkCode=as2&camp=247&creative=7399&creativeASIN=4781600115)
-
Eikö sisältö ratkaise sen, onko teos tarkoitettu lapsille vai aikuisille, eikä se, missä se on julkaistu? Olihan Talvisotakin K12, mutta tuskin kukaan pitää sitä lastenelokuvana. Hiroshiman poikaan ja Talvisotaan vaikuttaa molempiin kulttuuri: halutaan kertoa nuorisolle totuus sodasta, oli se miten hirvittävä tahansa.
Mediaholisti Uusitalolle kiitokset vinkeistä, joskin suorat listaukset tekijöistä ja teoksista (linkkien kera) olisi parempi kuin kryptiset linkkiviittaukset. Moni ei jaksa aina klikkailla.
-
Täytyy myöntää että olin siihen hitusen pettynyt.
Minä en. Mutta olenkin piirtäjä. Tämä pesee 6-0 minkä tahansa slice of life -jutskan. Joku Maus on koskettavampi, mutta vain aiheensa vuoksi. En niin hirveesti ole pitänyt aiemmin käännetyistä Tatsumin lyhäreistä, mutta tämä oli hyvä.
On totta mitä Jari Sanoi kuvanäytteistä. Teos vaatii rinnalleen kuvakirjan josta näkee hieman paremmin noita mainittuja ja saman aikakauden teoksia. Tästä huolimatta kirjasta välittyy niin iso rakkaus ja draivi sarjakuvantekemiseen, että Will Eisnerin semiomaelämäkertakin jää toiseksi.
-
Kyllä näitä saisi jo Suomenkin marketeissa ja Nokioissa julkaista... siis Harlekiini-mangaa (http://www.reuters.com/article/pressRelease/idUS102521+16-Sep-2009+PRN20090916). Kipling oli niin väärässä, itä ja länsi ovat kohdanneet.
Harlequin has considerable experience with the manga format. The publisher has released digital manga versions of its novels in Japan since 2007 and had traditional manga adaptations of its novels successfully published in the country since 1998. Dark Horse Comics has also distributed Harlequin manga in North America. An ideal blend of "East meets West," the manga are renowned for their perfect marriage of Japanese-style comics and Harlequin's world-renowned romances.
-
Hmm, kaipailisin itsekin sitä aikuisempaa mangaa, sellaista ihan perusdraamaa jossa Timon suositusten tapaan ei olisi räjähdyksiä, mutantteja ja ESP:tä. Että jos kirjapuolelta tykkää lukea vaikka Junichiro Tanizakia tai Yukio Mishimaa niin vastaavantasoista ja -tyylistä mangaakin voisi lukea (nyt tuli äkisti mielikuva manga-mukaelmasta Varjojen ylistyksestä, kuolaneritys kasvoi).
Toisaalta kirjoissakin minusta toisen maailmansodan tai kirjoittajan elämän (siis eri asia kuin omaelämäkerrallisuus) käsittely pääteemana on minusta yleensä ikävystyttävä klisee...
Nuo Jiro Taniguchin ja Yoshihiro Tatsumin jutut vaikuttivat kiinnostavan näköisiltä, täytyy katsoa jos löytyisi lähipuodeista.
Muista puhutuista Yotsuba on minusta kyllä enemmän aikuisille tarkoitettua, että sen pointti on hyperaktiivisen pikkulapsen maailman ja sitä tarkastelevan aikuisen lukijan välinen kontrasti. Emma, nojoo, on se aikuisempi kuin moni muu. Gunnmia olen lukenut ensimmäisne kirjan ja olihan siellä välillä jotain pointintapaistakin, ehkä pitäisi lukea pitemmälle (ja tuolla toisaalla eroottisen sarjakuvan ketjussa mainitsin pari mangakaa jotka sen kovan pornon väliin ovat aika ajoin sijoittaneet ihan hyviäkin tarinoita, sellaisia jotka voisivat mennä Mishiman tai Genetin novelleista)
Mutta lisää vinkkejä toki aina kaivataan, ennemmin sitä draamaa ja huumoria kuin niitä Tonin listaamia yhteiskunnallisia juttuja...
Ja kyllä minä siis luen ihan mielelläni ajoittain myös tarinoita kastuessaan sukupuolta vaihtavista taistelijoista, sisäoppilaitosten salaisista kendo-kerhoista ja söpönhassuista kissoista mutta muutakin haluaa joskus...
-
Täytyy myöntää että olin siihen hitusen pettynyt. Tatsumi kertoo, kuinka hän poimi ideoita elokuvista, maailmankirjallisuudesta ja vastikään japaniksi käännetyistä Mickey Spillanen kovaksikeitetystä pulpista, joka teki lähtemättömän vaikutuksen Takao Saitoon. Sitä ei kerrota, millaista mangaa näistä aineksista kehkeytyi. Lukijan oletetaan tuntevan ne. Sivunäytteitä ja kuvanäytteitä on, pienessä koossa, mutta ne ei riitä. Edelleenkään ei tiedä, millaista sarjakuvaa Osakan pienissä punaisissa kirjoissa todella julkaistiin.
Vaan kohta tiedät. Pari päivää sitten tuli tieto että Drawn & Quarterly julkaisee lähiaikoina Tatsumin Black Blizzardin vuodelta 1956. Enempi aiheesta: http://www.drawnandquarterly.com/blog/2010_03_01_archive.php#2518661909337587506
-
Vaan kohta tiedät. Pari päivää sitten tuli tieto että Drawn & Quarterly julkaisee lähiaikoina Tatsumin Black Blizzardin vuodelta 1956.
Ooh... Hienoa.
Hmm. Näytesivussa näkyy Tezukan vaikutteita aika paljon.
Timo
-
San Diegossa tarjoiltiin Tatsumin Drifting Lifelle kaksi Eisneria. Palkinnot ovat parhaasta Aasian kategorian jenkkeihin tuodusta sarjakuvasta sekä parhaasta todellisuuspohjaisesta sarjakuvasta.
Mutta mukavampi uutinen olikin sitten se, että Drawn & Quarterly tuo taas pari uutta mielenkiintoista mangaa englanniksi. Onward Towards Our Noble Deaths kertoo toisen maailmansodan lopun ajoista ja keskittyy japanilaisen jalkaväkiyksikön kuvaamiseen. NonNonBâ puolestaan sijoittuu 1930-luvulle ja kertoo pojasta, joka tutustuu naapurissa asuvan naisen kauttaa japanilaisiin kansantarinoihin. Mukava että homma jatkuu, jään innolla odottelemaan.
Linkki Ann:n uutiseen jälkimmäisestä aiheesta: http://www.animenewsnetwork.com/news/2010-07-24/d&q-adds-onward-towards-our-noble-deaths-nonnonba (http://www.animenewsnetwork.com/news/2010-07-24/d&q-adds-onward-towards-our-noble-deaths-nonnonba) Komeita kansia.