Jeanin elämää -sarjakuva alkaa ilmestyä Suomen Kuvalehdessä huomenna
Ranskalaisen nykysarjakuvan huippu Jeanin elämää alkaa Suomen Kuvalehdessä jatkokertomuksena. Tämän viikon SK:ssa julkaistaan Sataa ja paistaa -albumista viisi ensimmäistä sivua. Jatkossa Jeanin elämää julkaistaan yksi sivu joka viikko.
Jeanin elämää -sarjan päähahmo on kolmikymppinen kirjailija. Jean asuu Pariisissa, jossa hän kamppailee arkisten elämänkysymysten ja valintojen kanssa.
”Jean ei oikein tiedä, eikö maailma sovellu hänelle vai eikö hän sovellu maailmalle. Mutta jossain vaiheessa hän ymmärtää, että epäyhtälön kanssa on vain opittava elämään”, ranskalaispiirtäjät Dupuy ja Berberian luonnehtivat Jeania SK:n haastattelussa.
Dupuy ja Berberian loivat Monsieur Jeanin hahmon 16 vuotta sitten. Ranskassa Jean-albumeita on julkaistu seitsemän. SK:ssa julkaistava Sataa ja paistaa on sarjan viides albumi, jota ei ole aikaisemmin suomennettu.
Dupuy ja Berberian ovat arvostettuja sarjakuvan tekijöitä. He ovat mm. saaneet Jeanin elämästä Angoulêmen sarjakuvafestivaalien parhaan albumin Alph-art-palkinnon vuonna 1999. Jeaneja on käännetty mm. englanniksi, hollanniksi, espanjaksi, portugaliksi, italiaksi, saksaksi ja koreaksi. Suomessa WSOY on julkaissut neljä Jeanin elämää -albumia.
SK:n toisena ulkomaisena sarjakuvana jatkaa Helmi ja Heikki, jota SK on julkaissut ensi vuonna 50 vuotta. Lisäksi lehdessä on vaihtuva kotimainen sarjakuva.
- Lähde, SK:n tiedote, Jyrki Jantunen
Siis oliko se just se "Elämä hymyilee minä en"? Se oli vallan mainio tosin loppu oli hieman taas liiankin hymyileväinen. Meikä lukee aina mieluummin luusereista jotka pinnistelevät eteenpäin no matter what ;D
Meikä lukee aina mieluummin luusereista jotka pinnistelevät eteenpäin no matter what
Taas kerran herrat pohtivat sitä "yleistä väärinkäsitystä", että he olisivat keskenään pari myös työn ulkopuolella... asiaa on jauhettu niin paljon, että olisko siinä sitttenkin perää...? He hee.
Döpöö
Mä en ikinä muista onko tekijäkaksikon toinen osapuoli Beberian vai Berberian (siis ärrällä vai ilman)...
Mutta tosiaan, yhdessä albumissa on hieman turhan vähän pureskeltavaa, isommassa erässä maailmaan pääsee paremmin sisään ja henkilöt saavat enemmän lihaa ympärilleen.
Hallelujaa.
Täytyy käydä vitonen hakemassa.
Liken aikanaan julkaisemaa, D&B:n omaelämänkerrallista kirjaa, Päiväkirja Albumista (ranskaksi le journal d'un album). Mainio kumppani Herra Jean-lukuhetkille!
Pitäisiköhän tuota lukea albumeissa?
Pitäisiköhän tuota lukea albumeissa?
Kuvalehden potretti Döpöstä & Pöpöstä oli kyllä oikein edustava. ;) Minä olen heikkona tummatukkaisiin ja ruskeasilmäisiin miehiin. Pääsisipä joskus jonnekin sarjisfestareille yleisön joukkoon huokailemaan.
Luin Jeanin elämän jälkeen Döpön & Pöpön Päiväkirjan ja Suomen Kuvalehden (44/2005) haastattelun. Tyypit kertoivat molemmissa, kuinka heidän työskentelytapaansa kummastellaan ja heiltä kysellään, ovatko he pariskunta. Mikähän siinä on, että he itse näyttävät nostavan asian esille joka paikassa?
Eihän kukaan vain ole unohtanut hakea LIKE-kaupasta/divarista Liken aikanaan julkaisemaa, D&B:n omaelämänkerrallista kirjaa, Päiväkirja Albumista (ranskaksi le journal d'un album). Mainio kumppani Herra Jean-lukuhetkille!
Eikös tämänkaltainen episodi ollut päässyt mukaan myös uusimpaan Jeanin elämää -albumiin? Jos en väärin muista, niin Felix taisi joutua selittelemään toimittajajoukolle seksuaalista suuntautumistaan. Onkohan Jeanin ja tekijäkaksikon elämällä enemmänkin yhteyksiä?
... ja albumin löytää helposti myös antikvariaateista, ja yleensä vieläpä parin euron asevelihintaan - tai sitten Ouluun on vain eksynyt keskimääräistä useampi kappale jälleenmyytäväksi.
Kuudes osa on nimeltään Inventaire avant travaux. Suomeksi: Inventaario (?) ennen työtä
Niin, että milloin nuo 6. ja 7. osa julkaistaan Suomessa? Ja pitkittääkö kaksikko sarjaa edelleen?
Kuutonen tulee maaliskuussa, ja suomenkielisen laitoksen nimi on Yksi laatikko liikaa. Seiska toivon mukaan sitten myöhemmin. Dupuyn ja Berberianin suunnitelmista sarjan jatkon suhteen ei ole vielä tarkempaa tietoa, viime ajat herrat ovat olleet kiinni mm. yhteisprojektissa Jean-Claude Denis'n kanssa. Sen hedelmän pitäisi ilmestyä alkuvuodesta Ranskassa.
Terv. Mikael/WSOY
Lähes erinomainen todellakin, jää jonkin verran edellisestä albumista jälkeen.
Ihan viihdyttävää sarjakuvaa, mutta ei oikein houkuttele uudelleenselailuun. Piirrokset paikoin jopa elegantteja.
Kirottua... Juuri kun olen poissa koko sitystä. :( Tuli tämä yllättäin ja puun takaa.
Heippa!
Osaisiko joku suositella tyyliltään (piirros, tunnelma, teema) samankaltaisia sarjakuvia? Huomasin, että tällä sivustolla Jeanin elämää -sarjakuva saa aika vaihtelevan vastaanoton, mutta minua se ainakin viehättää.
Kiitos! :)
Aikaa on vierähtänyt, mutta Jeanin elämää 7: Tietty tasapaino on tulossa keväällä.
Ja nyt sitä myös saa. Koostuu sivun tai muutaman mittaisista jutuista, osasissa seurataan pariakin pidempää tarinaa.
Hieno uutinen! Onkos tuo samankokoinen kuin se edellinen albumi, elikkä pienempi kuin ensimmäiset osat?
WSOY: Eurooppalaisen sarjakuvan supertähti Charles Berberian laati kirjailijavaimonsa Anna Rozenin kanssa kolmikielisen kuvakirjan Helsingistä (http://www.wsoy.fi/kirjat/-/product/no/9789510401699). Kirja ilmestyy 15.4.2014.
Kannen perusteella Helsingin raikas ja iloinen ilme on saavutettu kiitettävästi. :)