Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Sarjakuvailmaisu, sarjakuvan estetiikka ja historia => : Markku Myllymäki 22.11.2004 klo 14:49:48
-
Vilkuilin tässä sarjakuvahyllyjä ja mietin että, mitäs ihmettä, useimmat visuaalisesti mielenkiintoisemmat työt on tehty 90-luvulla, jotkut jo aiemmin. Muutama poikkeus kyllä löytyy.
Oletteko samaa mieltä?
Siis näkyvyyteni uuteen eurooppalaiseen ja amerikkalaiseen tavaraan on huono ja tämä mangapuolikin on minulla heikko.
Saattaa myös olla että tämä on makuasia, minua miellyttivät kovasti 80- ja 90-lukujen scifi-, fantasia- ja supersankariaiheiset sarjakuvat, joiden osuus on nykysarjakuvassa pienentynyt.
Toisaalta moni ranskissarjakuvan ystävä täälläkin on haikaillut vanhojen mestarien töitä...
Mitä mieltä olette? Kun sarjakuvien painosmäärät romahtivat, katosiko alalta myös visuaalinen kehitys ja loisto?
-
"Visuaalisesti mielenkiintoinen" on aika subjektiivinen käsite. Tosin kyllä vaikuttaa siltä että visuaalinen ilme tuppaa nykyään olemaan pelkistetympi kuin männävuosina. Harhaa, vai totta? Se taas, että onko vähäilmeinen grafiikka huono vai hyvä juttu on makuasia. Tapa jolla kuvia käytetään ja miten sillä asioita ilmaistaan ja tarinaa kerrotaan on tärkeämpi. Joskus koreileva kuvitus saattaa jyrätä niin pahasti yli, että tarina katoaa.
Timo
-
No jaa. Tietokoneiden käyttö lisääntyy ja tuo joihinkin teoksiin kiintoisaa ilmettä.
-
Kannattaa lähteä ankoleumiin tammikuussa katsastamaan tuo taiteen nykyinen tila, omasta tai kotimaisen kaupan kirjahyllystä (jos/kun sitä ei ole hyvin päivitetty) on ehkä vaikeampi todeta asiaa kovin pitkälle .
-
Sanomalehtisarjojen kohdalla asia on tietysti niinkuin on, uusille Joonaksille ei ole sijaa mainostaloissa. Mutta mitä sitten taas taidetaiteeseen tulee, niin sitähän piisaa varsinkin Euroopassa, esimerkkinä nyt vaikka Hagelberg. Jos ei voi sulattaa raapekartonkia, niin ligne clairea syntyy yhä, esim. Joost Swarte & co. ovat edelleen voimissaan. Perinteistä amerikkalaistyyliä? Ks. Jeff Smith. Dave McKeania? Löytyy... kannattaa opiskella kieliä, varmasti löytyy vieläkin sarjakuvaa joka visuaaliseen makuun, vaikka niitä tuskin eli koskaan suomeksi julkaistakaan.
-
Dave McKean perinteistä amerikkalaista tyyliä?
-
Mun mielestä hienointa mitä tehdään, julkaisee Fremok-kustantamo. Ne tekee sellaisia juttuja joista tulee fiilis että tämä taiteenlaji on vielä hengissä ja potkii. Ja luo halun itsekin tehdä.
Mä kuulun kai siinä kuluttajien neli(tai jotain-)kentässä niihin porukoihin jotka haluu aina ennakkoluulottomasti uutta ja kyllästyy helposti.
Mutta muuten minusta Terhin neuvo oli hyvä. A-kaupungissa näkee kyllä kaiken. Niin kattavasti kuin tällä pallolla yhdessä paikassa kerrallaan voi. Jos vain siltä runsaudenpulalta löytää.
Mahtavan erilaisia vastauksia on tullut.
-
Dave McKean perinteistä amerikkalaista tyyliä?
No ei. Ajatus katk
Mutta siis jos maalauksellista fotorealismi/tussipiirros/whatteheck... tyyliä hakee, niin sitä löytyybi MäKkiinin töistä. Tsekkaa ulos:
http://www.sonypictures.com/movies/mirrormask/
-
Ankoleum taitaa olla Angoulême? ??? Noh, kannattaisi varmaan poiketa jos rahatilanne sallisi.
Mutta paljolti perustin väitteeni myös siihen mitä webistä ja esim. Good Fellowsista saa. Miltei kaikki (ei tietenkään aivan kaikki) juuri minua visuaalisesti kiinnostava tavara on vanhaa. Uusintapainoksia.
Mutta lukiessani muiden kommentteja tajusin, että tähän vaikuttaa paljon se mihin on tottunut. Jos aloittaa sarjisten lukemisen tietyllä alueella, muiden arvostamisen oppiminen vie aikaa.
Minun suhteeni mangaan on tämän tapainen, olen lukenut vain 10-20 manga-opusta enkä vielä oikein ole löytänyt sitä punaista lankaa. Varmaankin se vaatii sen että kohdalle osuu juuri se mikä itseä viehättää...
Makuasioita. ;D
-
Anggulinnassa on kaikkea. Aivanko kaikkea? Aivan.
http://www.bdangouleme.com/
-
Hommatkaa jostain mulle matkarahat niin minäkin lähden "Ankoleumiin"...
Onkos se sarjakuva taiteenlajina edelleen populaarikulttuuria vai olemmeko todellakin jo siirtyneet vaiheeseen "sarjakuvaa sarjakuvan vuoksi" eikä "sarjakuvaa lukijoille". Sen käsityksen aina välillä olen saanut.
Noh. Samaahan minä aina ihmettelen nykyisin: kaikki mielenkiintoinen "taiteellistuu" - tai sitten on toinen ääripää: tasapäistetään samanlaiseksi (koskenee lähinnä musiikkia). Musiikki, elokuvat, kirjat, sarjakuvat. Ehkäpä siksi olen "jumittunut" maussani noiden asioiden suhteen ja arvostan yhä enemmän "yksinkertaisesti" rakenneltuja juttuja.
Mitenköhän tuonkin taas selittäisi.
Ja minä en taaskaan tajua teidän "likneklairejanne" yms.
-
Onkos se sarjakuva taiteenlajina edelleen populaarikulttuuria vai olemmeko todellakin jo siirtyneet vaiheeseen "sarjakuvaa sarjakuvan vuoksi" eikä "sarjakuvaa lukijoille". Sen käsityksen aina välillä olen saanut.
Tämä taitaa mennä niin päin, että osa porukasta tekee sarjakuvaa koska tykkää töherrellä jotain. Vähääkään välittämättä siitä, onko lopputuloksessa mitään järkeä. Ne kaupallisemmat tahot säilyy kyllä populaarin rajoissa, muuten ei rahaa tule. Mutta kun sarjakuvan julkaisu on kuitenkin melko helppoa ja (suhteellisen) halpaa, tämmöinen sekavan oloisempikin kama näkee usein päivänvalon.
Itse asiassa luin eilen vanhaa 80- ja 90-luvun suomalaista omakustannesarjakuvaa ja totesin että se on keskimäärin paremmin kerrottua ja selkeämpää kuin nykypäivän suomalainen omakustannesarjakuva.
-
Kas, sepäs oli hyvin sanottu ja aseteltu, Myllymäki. Totta joka sana. Tykkään mä.
-
Mun piti mennä 2005 Ankulemeniin, mutta koska päänäyttely koostuu Zepin töistä, en viitsi maksaa ja mennä sinne asti niiden takia. Ovat mielestäni aika tylsiä.
Palkitsematta on vielä ainakin Hermann. Onko Tardi jo palkittu? Conradia ei ainakaan.
Jotenka odottelen vielä.
Toki siellä on muutakin nähtävää, mutta kuitenkin.
Ja tällä hetkellä on herkkua sarjakuvanystävälle tarjolla jo Pariisissa!!
Tammikuun kymmenentenä olisi tarkoitus lähteä sinne. ;D
-
Jihuu! Tästähän saadaan pitkästä aikaa taas avattua koko taidetöhertely vs trikoopellet -matopurkki ;D
Onkos se sarjakuva taiteenlajina edelleen populaarikulttuuria vai olemmeko todellakin jo siirtyneet vaiheeseen "sarjakuvaa sarjakuvan vuoksi" eikä "sarjakuvaa lukijoille". Sen käsityksen aina välillä olen saanut.
Tämä taitaa mennä niin päin, että osa porukasta tekee sarjakuvaa koska tykkää töherrellä jotain. Vähääkään välittämättä siitä, onko lopputuloksessa mitään järkeä.
Entäpä se osa porukasta, joka ei itse edes töhertele mitään, vaan vilpittömästi saa suurempia lukukokemuksia silleen hieman haasteellisemmasta tavarasta? Ja osaa vieläpä erottaa jyvät/järjen akanoista?
Itse asiassa luin eilen vanhaa 80- ja 90-luvun suomalaista omakustannesarjakuvaa ja totesin että se on keskimäärin paremmin kerrottua ja selkeämpää kuin nykypäivän suomalainen omakustannesarjakuva.
Ethän kuitenkaan yleistä tuota niin, että "selkeämpi" on aina automaattisesti "paremmin kerrottu" kuin sellainen, jossa (parhaissa tapauksissa) vaivannäkö palkitaan? Kuten edellä vihjasin, on meitä lukijoitakin monia, jotka saamme vielä enemmän irti 2000-luvun markoturusista, katirapioista ja katjatukiaisista kuin 80-luvun selkeistä ja ihankivoista tarinankertojista. Ainakin mikäli tarkoitit sellaista Kupla- ja Ruuvari-lehtien tyyppistä tavaraa?
Mutta keskustelunaloitukseen palatakseni:
minua miellyttivät kovasti 80- ja 90-lukujen scifi-, fantasia- ja supersankariaiheiset sarjakuvat, joiden osuus on nykysarjakuvassa pienentynyt.
Hmm, voisiko se olla jopa merkki siitä, että tekijät <-- kustantajat <-- lukijat ovat älynneet sen saran tulleen jo melkein loppuunkalutuksi? Kyl maar määki intoilin aikoinaan Sienkiewiczin Elektrasta ja Millerin Dark Knightista, mutta vastaavia kehitysloikkia ei tunnu tulevan nykyään vastaan sillä saralla. Tai no, en kyl väitä olevani nykyskenen asiantuntijakaan.
Mistä tulikin mieleeni: Haluaisin kuulla kaikkien supersankarieksperttien mielipiteet Daniel Clowesin uusimman Eightball-lehden (#23?) pitkästä "supersankaritarinasta"! Kai Goodfellowsistakin vielä moisia saa? Fennicaankin voi ainakin pyytää tilaamaan lisää? Itse käytin pitkamies.comin palveluita.
-
KH, sinulla on selkeästi sofistikoituneempi maku kuin minulla. ;D
Minusta tässä on vain sellainen happotestin paikka: jos osaan sarjakuvan luettuani sanoa, mistä se kertoi, tilanne on melko hyvä.
Mutta kun otin minuutti sitten yhden 2004 julkaistun omakustanteen käteeni ja vilkaisin yhtä sarjakuvaanovellia (6 sivua, 12 paneelia), en tajunnut siitä mitään. Jos kuvat olisi sekoitettu keskenään en olisi voinut mistään päätellä että ne ovat väärässä järjestyksessä.
En voi sanoa teosta, novellia enkä tekijää, koska epäilemättä tekijä kostaa verisesti loukkaukseni... ;)
Siitä, että supersankarit ovat loppuun kaluttuja, taidan olla miltei samaa mieltä. Uutta ja virkistävää tulee harvoin. Mutta kyllä väsyneenäkin se on (minulle) toimiva genre.
Yksi lukee Sotaa ja rauhaa. Toinen (minä ;D) roskascifiä. Semmoista se on.
-
Sarjakuvataiteen tila lienee aikas hyvä. Kaikkea löytyy enemmän kuin koskaan. Ei tietysti suomeksi. Ja makukysymyksissä on aina kysymys myös tottumuskysymyksistä. Itse intoilin niistä Dark Knighteistä ja Elektra Assasineista samaan aikaan kun intoilin Joakim Pirisestä, Spiegelmanin Mausista ja Tomi Riionheimosta. Sittemmin sarjakuvien ostomääräni ovat pienentyneet, mutta ilolla jaksan jonkin verran seurata "kenttää". Kyllä minulle on tullut vastaan innostavia tapauksia sekä "taiteilijoista" että "viihdyttäjistä". Ja Suomessa tunkee hyvää materiaalia kanssa koko ajan. Mainitut Marko Turunen tai Matti Hagelberg esimerkiksi. Pauli Kallio tekee perinteistä kerrontaansa vähintäänkin yhtä hyvin kuin 90-luvun alussa. Kansainväliseltä superseikkailukentältä minua on viihdyttänyt kovasti Mike Mignolan Hellboy. Ja Daniel Clowesin superjutun ostan heti kun tulee vastaan ja rahat riittää. Jos tässä jaarittelussa oli joku pointti, niin se, että myös meitä löytyy jotka jaksavat diggailla sekä "epäselvää" taidematskua ja selkeää turpaanvetomeininkiä. Sarjakuva on tällä hetkellä laajemmin tuota kaikkea kuin koskaan ennen. Siis minun mielestäni.
-
Moni teistä onkin varmaan jo lukenut vuonna 2002 kirjoittamani jutun, joka julkaistiin siiten jälkeen päin vielä Kvaakissa. Sarjakuva on kriisissä - sarjakuvalla menee hyvin
http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=21
KH kirjoitti supersankareista:"Kyl maar määki intoilin aikoinaan Sienkiewiczin Elektrasta ja Millerin Dark Knightista, mutta vastaavia kehitysloikkia ei tunnu tulevan nykyään vastaan sillä saralla. Tai no, en kyl väitä olevani nykyskenen asiantuntijakaan."
Ma olen koettanut tässä parin vuoden ajan perehtyä mangaan. Ei se niin KAUHEAN vaikeata ollut. Melkein vaikeampaa on ollut päästä kiinni jenkkiläiseen supersankarisarjakuvaan. Hyvin omanlaisiaan kuvallisia sotkuja ovat molemmat. Tarkoitan, että poikkeavat rauhattomuudessaan eurooppalaisesta mainstreamista.
Marvel tavarassa Ultimate Spiderman on ollut ehkä positiivisin yllätys näistä viimeaikaisista. Simppeliä, mutta suht toimivaa. Silti kai moderniakin. Sitähän on tullut suomeksi jo kai ainakin 6 paksua lehteä . Kyllä Marvel on kai palaamassa hieman perinteisempään kerrontaan sen -90 luvun tietokonetykityksen jälkeen jonka Imgaen sarjat aloittivat.
Tämä kirjoitus ei nyt pahemmin liittynyt TAITEESEEN, sori.
-
Art Spiegelman pohtii sarjakuvataiteen (ja itsensä) tilaa...
"Olen jäänyt kököttämään työhuoneeseeni monumenttieni kanssa aprikoiden, mitä tulevaisuus tuo tullessaan."
http://www.yaledailynews.com/articles/view/19741
-
Kun nyt aiheista keskustellaan pitkin ja poikin oli vähän vaikea mieltää mihin tämänkin olisin postannut.
Tämän päivän HS kirjoituksessa Harri Römpötti otti kantaa Kirjallisuus-Finlandia keskusteluun ja siihen miten Tietäväisen kirja oli pudotettu pois. Hän vertasi Sarjakuva-Finlandiaa kirjallisuuden Finlandia -palkintoon ja kirjoitti:
"Kirjallisuudessa vastaava tilanne olisi, jos Finlandiaa tavoittelisivat kaunokirjallisuuden ohella vitsikokoelmat ja viihdelukemistot."
Ajatus ei ole ihan uusi, mutta se sai minut miettimään pitäisikö sarjakuvan sisällä keskustella vielä aiheesta?
Tiedän kyllä että asia on mahdoton. Sarjakuvan kuninkuuslajiksi on vuorollaan väitetty niin pitkää romaania kuin strippiä ja pilakuvaakin. Kaikkien näiden sarjakuvan sateenvarjon alle niputettujen ilmaisun lajien ylivertaisuudelle on löydettävissä perusteluita.
Mutta voidaanko sarjakuvanovellia pitää huonompana kuin strippiä ja pitkää romaania kaikkein parhaana. Eivätkö esimerkiksi Lassi ja Leevi -viihdevitsilukemistot ole melkein minkä tahansa mittarin mukaan korkeatasoista taidetta parhaimmillaan? Onko Römpötti väärässä?
-
Römpötti sekä on että ei ole väärässä. Sarjakuvastripinhän voi kehittää laadullisesti huippuunsa siinä missä aforismin, esseen, pakinan tai kaskunkin. Suurin osa stripeistä vaan on tauhkaa. Eikä kirjallisuusfinlandiassa kai ole mukana aforismi- runous- tms kokoelmia (vrt. strippikokoomat)? Jerry Cotton voi olla pätevästi ja nokkelasti kirjoitettua viihdettä, mutta eipä sekään notku Finlandiaehdokkaiden joukossa. Hmmm... Eli Sarjakuva-Finlandia voisi keskittyä esimerkiksi vain pitkien albumien tai jopa yksin sarjakuvaromaanien palkitsemiseen.
Timo
-
Mutta eikös tämäkin asia ole sarjakuvalle aikamoinen riippa? Jos muodosta ei voi päätellä mitään hyvyydestä? Ei mitään osviittaa.
Sitäpaitsi, meiltä muuten puuttuu vakavasti otettavan sarjakuvaromaanin sivuformaattikin. Olisiko se japanilainen (B6) vai jenkkiläinen (B5)? Eurooppalainen (matalaksi leikattu A4) se ei voi olla...
-
Eihän kirjallisuudessakaan voi tietää onko romaani parempi kuin pakina tai essee tai pienoisromaani tai novelli tai kasku. Tuskin kyse on kuitenkaan ulkoisesta fyysisestä muodosta ;D
Kun on se viihderomaani jonka joku tuuppaa ulos kerran kaks vuodessa ja sitten sitä "taiteellisempaa" romaanikirjallisuutta. Albumisarja vs. sarjakuvaromaani.
Timo
-
Tämä viesti (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,14255.0.html) on jäänyt ilmaan roikkumaan vaikka koskettaa juurikin tätä nyt ilmassa vellovaa keskustelua. Voisko sen riipasta tänne? Tämä keskustelu pomppii nyt...
Timo
-
Timo, joo näyttää tämäkin aihe rönsyilevän ketjusta toiseen. Eli kannattaa lukaista ja tuokin ennen kuin jatketaan täällä.
Tänään Ilkka Malmberg kirjoitti HS:n Lauantaiessee -sarjassa otsikolla Eliitti ja moukat mm. näin:
Kun taideteos nousee niin korkeakulttuuriseksi, että se alkaa viittailla vain toisiin vastaavanlaisiin teoksiin, siitä katoaa kaikki kommunikatiivisuus ja siitä tulee vain kakofoniaa.
Näin lyhyt laina ei tee millään oikeutta sivun mittaiselle tekstille jossa käsiteltiin niin nykymusiikin kuin kirjallisuuden ja teatterinkin ymmärtämistä. Malmbergilla oli mielenkiintoinen näkökulma mm. siinä että miten voi välttyä tulemasta uuden käsittämättömän taiteen ja kulttuurieliitin huijaamaksi?
Mutta että jos yrittäisi pysyä Kvaakin kontekstissa. En tiedä voiko tuota lainattua kohtaa edes yleistää sarjakuvaan. Se kun voi olla epäkommunikatiivista ja käsittämätöntä vaikka ei tahallaan pyrkisikään olemaan vaikeaselkoinen. Siispä, kommentteja tuon Malmbergin kirjoituksen soveltuvuudesta sarjakuvaan ja siitä kuinka korkeakulttuuriseksi sarjakuvat ovat mielestänne pahimmillaan tai parhaimmilla nyt nousseet?
-
Mulle tulee mieleen tuosta lainatusta kohdasta mieleen sarjakuviin liittyen enemmän jotkut genresarjakuvat kuin varsinainen korkea-populaari-kulttuurin erottelu. Esimes jotkut supersankarisarjakuvat ovat lähteneet vetämään omaa muodollista ja sisällöllistä ilmaisuaan sellaiseksi että taviksilla ei ole asiaa kun eivät osaa ulkoa kustantamon kontinuumia viimeisen 50 vuoden ajalta, sama juttu jossain mangoissa (mm. Oblivion Highin japaninkielisistä ääniefekteistä on juteltu (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,9605.0.html)...)
-
Supersankarit on hyvä esimerkki munkin mielestä. Samoin jotkut eurosarjakuvat jotka viittailee ties mihin toisiin sarjoihin ja tekijöihin. Viimeisin oma kokemus on uusin suomennettu Natasha eli Atolli 66. Myös joku näistä uusista Piko ja Fantasio-jutuista veti viittaukset yli. Noista tulee todellakin kakofoninen olo. Varsinkin jos niihin viittauksiin on tehty alaviitteet selittämään.
-
Malmbergilla oli mielenkiintoinen näkökulma mm. siinä että miten voi välttyä tulemasta uuden käsittämättömän taiteen ja kulttuurieliitin huijaamaksi?
Ne taiteilijat on kanssa ihmisiä. Eipä äkkiä tule mieleen sellaista ammattiryhmää, jonka joku jäsen ei olisi joskus muita sahannut linssiin. Jos alkaisi pelätä, että kauppiaat, pankkiirit, byrokraatit, kiinteistönvälittäjät jne hoitavat omia roolejaan yhteiskunnassa ainoastaan muita kusettaakseen, niin mitä elämästä silloin tulisi? Uudet tuotteet jäisivät ennakkoluulojen vuoksi kaupan hyllyihin, rahat sijoittamatta kun ei korkeakorkoisia määräaikaistilejä ole, avustukset hakematta kun kunnanvirastossa ei olisi henkilöä jolta kasvokkain kysyä neuvoa ja asunnot ostamatta ylihintavedätyksen ja homeen pelossa.
Riskinottaminen taidenautinnon saamiseksi on kuitenkin melko pieni verrattuna esimerkiksi vaikkapa opiskelupaikan valintaan. Uusiin taidesarjakuviin voi tutustua ennen ostamista vaikka kirjastossa tai ihan myymälässä. Jos ei nappaa, niin sen voi laittaa takaisin hyllyyn toisen ostettavaksi.
Malmbergin ajatus siitä, että "kaiken" pitäisi olla "kaikkien" ymmärrettävissä, jos ei muuten niin asiantuntijoiden opastuksen avulla, on melkoisen perussuomalainen taidekäsitys. Malmberg itsekin kertoi samassa jutussa, että hän oli huijannut kirjallisuuskriitikkoa itse kirjoittamallaan saarikoskella. Absoluuttisia asiantuntijoita ei ole olemassa, kuten Malmberg on itse todistanut, mutta samassa jutussa hän kaipaa absoluuttista asiantuntijuutta ihmisten opastajiksi siitä mikä on arvostettavaa taidetta ja mikä ei.
Aku Ankan taskukirja on yllättävän hienosti ajanhermolla monissa keskusteluttavissa aiheissa. Uusimmassa (397) käydään sivulla 336 seuraava sananvaihto:
- En ymmärrä nykytaidetta laisinkaan. Tuo taulu on kammottava.
- Se on peili, Hjalmar.
Tuo Reiman lainaama kohta Malmbergin kirjoituksesta on miettimisen arvoinen. Intertekstuaalisuus (viittailu toisiin vastaavanlaisiin teoksiin) on tosin sarjakuvan yksi peruskivistä, ja reilun sadan vuoden kuluessa viittausten verkko on muodostunut melkoisen kattavaksi. Tuntuu vaikealta ajatella sellaisia sarjakuvan sisäisiä viittauksia, jotka kohdistuisivat vain ja ainoastaan toisiin taidesarjakuviin. Ehkä sellaisia on? En tiedä.
-
Malmbergin kirjoituksen tärkein pointti oli minusta juuri tuo kriitikon tehtävä oppaana korkeakulttuuriin. Kaikilla ei ole aikaa tai mahdollisuutta syventyä omin nokkinensa johonkin taiteenlajiin niin syvällisesti että kykenisi välittömästi oivaltamaan jonkun teoksen suuruuden.
Esimerkki: aikoinani hypistelin kirjastossa useamman kerran Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä-sarjan ensimmäistä osaa "Combray", ja tavasin giganttisia lauserakenteita sen alkusivuilta. Tiesin sen aseman kirjallisuuden kaanonissa, olisin mieluusti astunut sisään sen maailmaan, mutta en yksinkertaisesti tiennyt miten sitä tulisi lukea - ja oliko se sen arvoista.
Sitten sain käteeni Alain De Bottonin erinomaisen kirjan "How Proust Can Change Your Life", joka on oikein viihdyttävä ja viisas opas Proustiin. Se kertoi mitkä olivat kirjailijan taustat ja tarkoitusperät, ja lukuisin esimerkein havainnollisti romaanisarjan viisautta sekä hienoutta. Tuo kirja antoi oikein hyvät eväät, joihin nojautuen pystyin tunkeutumaan romaanin päättymättömiin sokkeloihin. En väitä että se olisi muuttanut elämääni, mutta näköpiirini kyllä avartui ja ajatteluni rikastui.
Niin ettei se Malmbergin kirjoitus minusta ollut mikään omalla junttiudella brassailu tai keisarin vaatteiden huutelu, vaan aidosti kulttuurista kiinnostuneen henkilön toive, että kritiikin ammattilaiset toimisivat suurten massojen ja korkeakulttuurin välittäjinä. Luulisi myös että jokaista taiteilijaa kiinnostaisi saada mahdollisimman paljon ymmärtävää yleisöä. Jos näin ei ole, herää epäilys ettei ole ihan puhtaita jauhoja pussissa.
-
Malmbergin ajatus siitä, että "kaiken" pitäisi olla "kaikkien" ymmärrettävissä, jos ei muuten niin asiantuntijoiden opastuksen avulla, on melkoisen perussuomalainen taidekäsitys.
En nyt kyllä noin vahvasti tulkitsisi. Osittainhan kirjoitus pohjasi siihen Nyt liitteen jutun synnyttämään kohuun. Malmberg oli rehellinen ja kertoi että ei oppinut ymmärtämään Saariahon sävellystä tai atonaalista musiikkia vaikka mielestään tosissaan yritti. Asiantuntijoiden opastus on toki plussaa, mutta tulkitsin sen kirjoituksen myös niin että hän aprikoi sitä, mitä nykytaiteen ymmärtäminen (tai ymmärtämisen esittäminen) lopulta on.
Varmaankin hyvän taiteen kanssa on totta että mitä kauemmin perehtyy sitä enemmän voi saada irti, mutta totta on myös se että kaikesta ei voi eikä tarvitse pitää. Ehkä Malmberg unohti tämän.
Nyt tuli mieleen että tuon jutun otsikko "Eliitti ja moukat" jollain tavalla liittyi jo sarjakuvaankin taannoisessa taidehiihtäjät vs. fanipojat spekuloinneissa. (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,13125.msg336330.html#msg336330) Tämä jakohan sitten yhteistuumin kumottiin, mutta taas pari vuotta myhemmin joku yritti jotain juopaa hahmottaa (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,15261.0.html). Ja nyt jako ei yllättäen kulkenutkaan perinteisellä Kvaak vs. Sarjakuvaseura linjalla.
Luulisi myös että jokaista taiteilijaa kiinnostaisi saada mahdollisimman paljon ymmärtävää yleisöä. Jos näin ei ole, herää epäilys ettei ole ihan puhtaita jauhoja pussissa.
Anteeksi, mutta en ymmärrä mitä tarkoitat tuossa?
-
Anteeksi, mutta en ymmärrä mitä tarkoitat tuossa?
Tekotaidetta eli itsepetosta.
-
Luulisi myös että jokaista taiteilijaa kiinnostaisi saada mahdollisimman paljon ymmärtävää yleisöä.
Olen vähän sitä mieltä että motiiveja ja tavoitteita puuhastelulla voi olla hyvin monia. Sitäkin on vaikea sanoa että millainen työ tai tekeminen sitten edistää ja kehittää tai vastaavasti rappeuttaa taiteen tilaa.
-
Olen jo ajat sitten avartanut itseäni ihan liikaa, kun olen kyvytön tunnistamaan sitä, mitä kutsutaan tekotaiteeksi.
Sen sijaan näen tarjolla runsaasti erilajisia teoksia, joita voisi moittia kiteytymättömyydestä, laiskuudesta, tai hengettömästä kopioinnista. Nuoruusvuosien jälkeen en ole osannut siitä kauheasti suuttua. Huono on vain huonoa, ei enempää.
-
Olen vähän sitä mieltä että motiiveja ja tavoitteita puuhastelulla voi olla hyvin monia.
Joo. Itekin olen puuhastellut kaikenlaista "avantgardistista". Ja ihan sanonutkin etten halua suosiota... Mutta siinä Malmperin kirjoittelussa oli enempi kyse korkeakulttuuri vs. massat asettelusta.
Sitäkin on vaikea sanoa että millainen työ tai tekeminen sitten edistää ja kehittää tai vastaavasti rappeuttaa taiteen tilaa.
Eiköhän se taiteen tila ole aina pysynyt samankaltaisena.
-
En nyt kyllä noin vahvasti tulkitsisi.
Ja vahvemmalta se nyt näyttää kuin tarkoitinkaan.
Laitoin omaan blogiini (http://poistyopoydalta.blogspot.fi/2013/01/eliitti-moukat-ja-peili.html) tuon saman tekstin kun aikaisempaan viestiin kirjoitin. Siellä kävi Ilkka Malmberg kommentoimassa, että: Taas kävi näin. Kaikki puhuvat nykymusiikin "ymmärtämisestä", kun minä kirjoitin sen "aukenemisesta". Ja sitten ihmetellään, miksi vaadin ymmärtämistä.
Pitää nyt hetki sulatella aukenemisen ja ymmärtämisen eroa ennen kuin muuta lausun.
-
Malmberg oli rehellinen ja kertoi että ei oppinut ymmärtämään Saariahon sävellystä tai atonaalista musiikkia vaikka mielestään tosissaan yritti. Asiantuntijoiden opastus on toki plussaa, mutta tulkitsin sen kirjoituksen myös niin että hän aprikoi sitä, mitä nykytaiteen ymmärtäminen (tai ymmärtämisen esittäminen) lopulta on.
Eikös tuossa ihan lähtökohtainen virhe ole ollut juuri se, että on yritetty "ymmärtää" taidetta. Taidettahan ei varsinaisesti voi ymmärtää, vaan se täytyy kokea. Musiikki on erityisen hyvä esimerkki koska kyseessä on jo peruslähtökohdiltaan niin abstrakti asia (ja nimenomaan instrumentaalinen musiikki, jossa ei ole edes lyriikoita joiden avulla kuulijaa voidaan tietoisella "pinta"tasolla johdatella tiettyihin tunnetiloihin. Siis toisin sanoen ei pelkästään rautalangasta väännetä kuulijalle kuinka tämän tulisi kokea ja tuntea kyseinen musiikkiesitys...). Mikä on mielestäni myös ihan keskeinen syy yleisestikin miksi instrumentaalinen musiikki ei ole yleisön keskuudessa yhtä suosittua ja hyväksyttyä kuin "populaarimusiikki"; koska keskiverto kalle kaduntallaaja ei ole varma miten hänen tulisi kokea se, koska sitä ei edes sanoituksella hänelle millään tavoin selitetä. Atonaalinen ja muu vastaava vähän kokeilevampi musiikin muoto vielä kärjistää asiaa, koska se tuo kuulijan tietoisuuteen aivan uuden tunnekokemuksen, johon hänellä ei todennäköisesti ole mitään edeltäviä yhtymäkohtia, mikä taas saattaa herättää kuulijassa jopa uuden asian kohtaamiseen liittyviä pelkotiloja; ei siis ole psyykkisiä "välineitä" käsitellä ennenkokematonta asiaa. Omalta kohdaltani olen kokenut asian henkilökohtaisestikin niin, että tietty "kokeilevampi" musiikki on alunperin kuulostanut vieraalta, jopa epämiellyttävältä, mutta 10 vuotta myöhemmin on aivan toisella tavoin kokemuksen myötä oppinut löytämään siitä aivan uusia tasoja ja sitä on alkanut suorastaan rakastamaan. Ja hiljalleen juuri saman musiikin kokeekin täysin eri tavoin, "ymmärtää" (siis kokee) esim. vieraampien sävellajien tuoman kontrastin suhteessa länsimaiseen diatoniseen perinteeseen jne.
Mutta sehän ei tapahdu itsellään, vaan oikeasti myös vaatii todellista halua "ymmärtää" itselle vieraita asioita, siis halua oppia kokemaan niitä syvemmällä tasolla, kuin se ensisijainen pintataso joka on se ensimmäinen vaihe kohdatessa uuden kokemuksen. Ja siltikään se ei tapahdu hetkessä, vaan vie aikaa. Käytyään läpi hyvin erilaisia kokemuksia alkaa nähdä asioita hiljalleen eri näkökulmista. Ja sehän ei pääty tiettyyn pisteeseen, vaan on jatkuva prosessi.
Ja koska tässä nyt kuitenkin on kyse sarjakuvasta, niin sama tietysti pätee myös siihen.
-
Vai aukeamisesta. Että jokin voi aueta jos sen kokee oikein. Mutta silti sitä ei tarvitse ymmärtää... ??? Niin kaipa tuo juuri on sitä taiteen intuitiivista kokemista, elämystä. Ja taideteosko ei voi olla tyhjä, kokemusta tuottamaton?
Ja koska tässä nyt kuitenkin on kyse sarjakuvasta, niin sama tietysti pätee myös siihen.
Minulla on se rajoite että odotan sarjakuvan olevan viesti. Siis enemmän viesti kuin kiteytetty tunnelataus tms. Musiikki on helpompaa kun en ole pitänyt itseäni musikaalisena en ole yrittänytkään sitä ymmärtää. Enkä pitää sellaisesta musiikista josta en pidä. Kuuntelen kyllä montaa sorttia instrumentaalia, ja ylipäätään aika vähän sanoituksia, jotka useimmin ärsyttää enemmän kuin koukuttaa tai tuottaa mielihyvää.
Eiköhän se taiteen tila ole aina pysynyt samankaltaisena.
Meinaatko siis että sarjakuvataiteessa ei ole nytten enempää eikä vähempää kokemista kuin siinä oli, sanotaanko vaikka, 30 vuotta sitten?
-
Meinaatko siis että sarjakuvataiteessa ei ole nytten enempää eikä vähempää kokemista kuin siinä oli, sanotaanko vaikka, 30 vuotta sitten?
En usko että minään ajanhetkenä prosentuaalinen kompositio yhdentekeviin, hyviin ja nerokkaisiin muuttuu sanottavammin. Millään alalla.
Omasta perspektiivistäni sarjakuva ei ole lähimainkaan siinä määrin innostava asia kuin 1980-luvulla, mutta se johtuu iästäni. Sitä jotenkin vieraantuu ilmaisumuodon trendeistä ja aihepiireistä. Arvelisin silti että timanttia kamaa syntyy edelleenkin.
-
En usko että minään ajanhetkenä prosentuaalinen kompositio yhdentekeviin, hyviin ja nerokkaisiin muuttuu sanottavammin. Millään alalla.
Eihän mikään tässä maailmassa ole täysin stabiilia, vaan kaikki on jatkuvassa muutoksen tilassa, ihan varmasti myös taiteen tila.. Varmasti jo kivikaudella osa luolamiehistä piirteli luoliensa seiniin aika huonon näköisiä biisoneita, ja joku piirsi ne paljon paremmin tai taiteellisemmin. Ja vaikka edelleen voisi osan taiteesta arvioida olevan (vaikka aivan samassa prosentuaalisessa suhteessa kuin silloin) huonoa tai nerokasta, niin taiteen "tila" on siitä huolimatta muuttunut ja kehittynyt. Ja muuttuu koko ajan.
Suomalaisen sarjakuvan kentässä voisi sanoa sarjakuvataiteen tilan muuttuneen viimeisen 10-15 vuoden aikana suuresti jo siinä, että tekijät ovat päässeet nauttimaan taiteen apurahoista. Taiteen tilahan ei tarkoita ainoastaan sisäistä tilaa, vaan kaikkea sitä ympäröivää tilaa, ja kaikkia niitä tekijöitä jotka siihen vaikuttaa.
Omasta perspektiivistäni sarjakuva ei ole lähimainkaan siinä määrin innostava asia kuin 1980-luvulla, mutta se johtuu iästäni. Sitä jotenkin vieraantuu ilmaisumuodon trendeistä ja aihepiireistä. Arvelisin silti että timanttia kamaa syntyy edelleenkin.
Eiköhän se ole täysin luonnollista että suhtautuu mihin tahansa ilmaisumuotoon eri tavoin kuin nuorena, tai muutaman vuosikymmenen jälkeen? Mutta trendeistä vieraantuminenhan on ainoastaan positiivinen asia, eikö taiteessa jos missä kyse ole nimenomaan siitä että (niin tekijät kuin kokijatkin) kulkevat nimenomaan omaa tietään, oman näkemyksensä mukaan. Ja trendeissähän kyse on enemmänkin juuri päinvastoin siitä, että ei ole omaa mielipidettä eikä näkemystä, vaan kuljetaan muiden perässä yleisen mielipiteen mukana.
"Aihepiireistä" vieraantuminen taas pikemminkin kuulostaa vain siltä, ettei ole ollut kiinnostusta, viitseliäisyyttä, aikaa (tms.) perehtyä aiheeseen. Koska aivan varmasti sarjakuvan kentässä löytyy aihepiirejä aivan minkälaiseen makuun tahansa, tänä päivänä varmasti vielä enemmän kuin koskaan aiemmin.
Minulla on se rajoite että odotan sarjakuvan olevan viesti. Siis enemmän viesti kuin kiteytetty tunnelataus tms. Musiikki on helpompaa kun en ole pitänyt itseäni musikaalisena en ole yrittänytkään sitä ymmärtää. Enkä pitää sellaisesta musiikista josta en pidä. Kuuntelen kyllä montaa sorttia instrumentaalia, ja ylipäätään aika vähän sanoituksia, jotka useimmin ärsyttää enemmän kuin koukuttaa tai tuottaa mielihyvää.
Niin, kyllähän musiikki kuitenkin toimii eri tasolla kuin sarjakuva, jo pelkästään siksi että sarjakuvassa (yleensä) teksti on tärkeä osa sitä, ja tekstistä jotenkin paljon luonnollisemmin pyritään löytämään jonkinlaista "viestiä", loogisuutta, selkeyttä yms. Siinä mielessähän se ei toimi musiikin tavoin yhtä emotionaalisella tasolla, vaikka siihen pyrkisikin.
-
"Aihepiireistä" vieraantuminen taas pikemminkin kuulostaa vain siltä, ettei ole ollut kiinnostusta, viitseliäisyyttä, aikaa (tms.) perehtyä aiheeseen. Koska aivan varmasti sarjakuvan kentässä löytyy aihepiirejä aivan minkälaiseen makuun tahansa, tänä päivänä varmasti vielä enemmän kuin koskaan aiemmin.
Aivan oikein, olen aina ollut laiska, ja nykyään tyydyn sanomalehtien ja lainakirjastojen tarjontaan. Timangia kamaa varmaan tehdään, mutta en jaksa ruveta kaivamaan sitä esiin. Tahdon sen lautasella eteeni.
Mutta sepä se on sitä kalkkeutumista. Nuorempana on synkassa oman aikansa kanssa, kaikki on uutta ja hohdokasta, omassa sisimmässä kajahtelevaa.
-
Kvaakkilainen Tosa kirjoitti hienosti tuolla kvaakin osiossa Näytä sarjakuvakokoelmasi. Hän hieman sivusi itse keskusteluosion teemaa hetkeksi, mutta puhui kyllä asiaa. Varsinkin seuraava lause mitä Tosa sanoi jäi mieleeni:
"Sen olen huomannut että kiihtyvällä vauhdilla sarjakuvat muuttuvat divarien silmissä roskalehdiksi eikä niitä huutonetissäkään saa kaupaksi joten samojen lehtien kanssa saa kiertää divarista toiseen että niistä pääsee eroon. Divarien arvostamissakin lehdissä tulee hinnat alaspäin huutonetissä jatkuvasti ja yhä enemmän niitä tulee myyntiin. Divareissa niistä vielä saa vaihdossa useimmiten paremmin kuin huutonetissä mutta näkee aika paljon lehtiä jotka on vienyt divariin olevan siellä vielä parikin vuotta myöhemmin. Huomaa todeksi sen mitä divareissa valitellaan: keräilijät ovat jo kaikki vanhempaa polvea ja nuoria ei sarjikset kiinnosta. Täytyy kyllä sanoa että ei muistu mieleen koska olisin divarissa viimeksi selannut lehtiä niin että siellä olisi ollut nuoria tekemässä samaa hommaa. Ehkä nuoria keräilijöitäkin löytyy paljon mutta tekevätkö he sitten ostoksensa pääasiassa netissä?"
Tuo kaikki on totisinta totta nykyään.
Siksi monet Divarit eivät todellakaan mielellään ota kaikenlaista sarjakuvaa vastaan, vaan ovat hyvin valikoivia. SIllä sarjakuva ei enää myy samalla tavalla kuin kulta-aikoina 1970-1980 luvuilla. Vielä 1990-luvulla oli sellaista hyvää aikaa, mutt 2000-luvulla alko syöksykierre pikku-hiljaa. Ei ryminällä vaan pienen harppauksin tähän, missä nyt olemme tänä päivänä. Divarit maksavat tosi vähän enään sarjkuvista mutta myyvät suurella voitolla ( ei ehkä enään nykyään). Täällä Helsingissä ei oo enää kuin 2-3 varteenotettavaa liikettä, minne voisi kuvitella tarjoavansa jotain arkistojensa aarteita.
Ikävää, mutta minusta sarjakuva tulee tulevaisuudessa olevaan tietyn tyyppisten pienten piirien ja undferground maailman marginaalista herkkua.
Nyt jo ikääntyneet sarjispiirtäjä ja kirjoittaja legendat tulevat poistumaan näyttämöltä 10-15 vuoden kuluessa. Tosi surullista. Mitä arvokasta meille oikeastaan enään jää perinnöxi? Nykypiirtäjistä suurinosa on sellaista tusinaheikkejä, joita kasvaa joka puun oksalla. Tähän kastiin kuuluu minusta suurin osa jenkkiläisistä supessankari piirtäjistä jne. Liukuhihna kamaa joka on nähty ja koettu. Ei mitään uutta taivaan alla.
ps. ...valvojat ja ylläpitäjät voivat siirtää viestini johonkin, mihin tämä sopii, sillä en oikein tiennyt mihin tän laittaisin. En voinut laittaa näytä sarjakuvakokoelmasi osioon, vaikka siinä Tosa hieman puhui tästä samasta aiheesta.
-
Mitä mitä, moista pessimismiä!
Näin nuoremman polven edustajana minusta näyttää paremminkin että etenkin suomessa tämä homma alkaa vasta hiljakseen nousta kunnolla pinnalle, jopa niinkin että kaltaiseni tusinaheikkikin saa jotain julkaistuksi, mikä todennäköisesti olisi ollut vaikeampaa menneinä vuosikymmeninä. Netin kautta löytyy kontakteja lisää ja täällä peräkorven keskelläkin voi olla sarjakuvaharrastajana tarvitsematta muuttaa lähimpään isoon kaupunkiin.
Muutos on varmasti menossa, eletäänhän sitä erilaisessa maailmassa monessakin mielessä, mutta ei sarjakuvista ole kyllä tulossa mikään marginaali-ilmiö. Toiveikkaasti olen jopa sitä mieltä että ehkä viimeinkin kotimaassa tehdyt sarjakuvat ovat murtautumassa laajempienkin kansanosien iloksi ja harrastukseksi täällä suomen maassa.
-
Mitä mitä, moista pessimismiä!
Näin nuoremman polven edustajana minusta näyttää paremminkin että etenkin suomessa tämä homma alkaa vasta hiljakseen nousta kunnolla pinnalle, jopa niinkin että kaltaiseni tusinaheikkikin saa jotain julkaistuksi, mikä todennäköisesti olisi ollut vaikeampaa menneinä vuosikymmeninä. Netin kautta löytyy kontakteja lisää ja täällä peräkorven keskelläkin voi olla sarjakuvaharrastajana tarvitsematta muuttaa lähimpään isoon kaupunkiin.
Muutos on varmasti menossa, eletäänhän sitä erilaisessa maailmassa monessakin mielessä, mutta ei sarjakuvista ole kyllä tulossa mikään marginaali-ilmiö. Toiveikkaasti olen jopa sitä mieltä että ehkä viimeinkin kotimaassa tehdyt sarjakuvat ovat murtautumassa laajempienkin kansanosien iloksi ja harrastukseksi täällä suomen maassa.
Samaa mieltä. Parantumattomana pessimistinä tietenkin ajattelin järjellisesti, että kaikki menee päin helvettiä globaalisti ja pian elämme koneen orjina kaikki dystooppisessa teknokratiassa. Silti on sellainen perusteeton pohjviba, että ainakin sarjispuolella pinnan alla kuplii aina jotain uutta. Tietenkin kaiken piratisoituminen tekee kaikesta taiteesta ja viihteestä vähemmän kannattavaa, mutta luotankin että toiminta pysyy vahvana etenkin ruohonjuuritasolla vaikka isot jättiläiset kuolisivatkin pois. Tekisi mieli huutaa "sarjakuva on kuollut, eläköön sarjakuva!" Mutta sisäinen realisti sanoo että kohta tässä kaikki ollaan nahkurin orsilla paitsi Kataisen Jyde ja Wahlroosin Nalle.
-
voi kumpa saataisiin edes se teknokraattinen dystopia...olisi merkittävä parannus maailmantilaan.
Ihailen Matkamiehen tulkintaa ja tavallaan ymmärrän sitä. Se että ko.kirjoittaja itse lukeutuu siihen tekijäkaartiin mitä itse pidän raikkaimpana ja eniten vereslihalla tehtynä uutena kotimaisena sarjakuvana vuosiin ja kaveri itse kuittaa tusinaheikkiytenä on kokonaan toinen asia.
toisaalla tuli syytä ottaa mustaa maalia, iso suti ja etsiä valkoinen seinä johon vetää rasti. Tämä kirjoitus pysähdytti:
Tämä ei nyt enää suoranaisesti liity tähän aiheeseen vaan on vastaus Vainion edelliseen vastaukseen.
Tampereen sarjakuvafestareilla isojen kustantamojen asiantuntijoiden näkemys oli juuri päinvastainen että nettimyynti lisääntyy entisestään ja oikeille kirjakaupoille koittaa entistä vaikeammat ajat. Se on nähtävissä jo nyt siinä että pienet kirjakaupat menevät konkkaan, Suomalainen kirjakauppa vähentää kirjojen osuutta myymälöissään, sarjakuvien osuus kirjakaupoissa vähenee muita painotuotteita nopeammin koko ajan.
Oma näkemykseni Tampereen festareiden jälkeen oli että harrastajat ovat aika väsyneitä koko alaan. Vanhoilla harrastajilla on jo hyllyt täynnä ja kokoelmaa siinä määrin että riittää luettavaa koko loppuelämäksi. Oma ikäpolveni edustajat (30-40-vuotiaat jotka vielä jokin aika sitten olivat se kaikista ostokykyisin ja aktiivisin osa) ovat keksineet muuta puuhaa ryhtyen rokkitähdiksi, levykeräilijöiksi tai hankkineet lapsia. Näitä nuoremmilla on ihan omat systeemit joita en esimerkiksi itse pysty ymmärtämään. Luetaan netistä, ladataan sähkökirjoja, on uudenlaisia (omasta mielestäni typeriä ja huonosti tehtyjä) sisältöjä eikä heitä tunnu hyvin tehty perinteinen sarjakuvakirja suuremmin liikuttavan.
Porukka jaksoi aika pitkään odottaa että tapahtuisi jotain jännää, mutta mitään ei sitten tapahtunutkaan...
Siinä oli mielestäni puettu monia kipukohtia oikein hyvin sanoiksi.
Sarjakuva ei kuole mihinkään ja ajoittain puskee ohi marginaalinsa. Sarjakuva paperisessa muodossa kansimateriaalista riippumatta alkaa näillä leveyksin sitä olla.
Sisältö ei katoa ja onneksi löytyy niitä jotka pakertavat.
jatkaen tuolta toisesta ketjusta:
Mutta sarjakuvakauppa, vinyylikauppa ja kirjakauppa joissa saa näpelöidä tulee vahvistumaan, luulen. Tää on yltiöoptimistista mutta koko mun elämän ajan mulle on kerrottu että punk kuoli 1978 ja silti on aina uusia skidejä jotka innostuu London Callingista siinä avattavassa vinyylimuodossa (sekänn ei joidenkin mielestä ollut punkkia vaan sell-out)
niitä uusia skidejä tulee jatkuvasti ja niille punk on uusi juttu tai siis sarjakuva.
Minä käyn useita kertoja viikossa tsekkaamassa muutamastakin paikasta sarjakuvahyllyn, Suomalaisen kirjakaupan tarjonta masentaa minua Fingerporeineen Jereineen ja bulkkitavaranaan mutta seinänaapurinsa Akateemnisen sarjakuvaosasto pursuaa myös omakustanteisia ja pienkustantamojen antia eikä ilmeeni keskimäärin siitä naaraselefantin genitaalialueen rahvaanomaisesta ilmaisusta eroa sen enempää yli 80% ajasta.
Sarjakuvatarjonta on olennainen osa taiteen tilaa.
Sarjakuva on taidetta ja monille ,minusta lähinnä heikkolahjaisille reppanoille, meidän on pönkitettävä sen statusta taiteena joka ansaitsee korkeakulttuuriset raamit, suitsuketta ja mirhamia, satapäisen gospelkuoron huutamassa hallelujaa.
Tai siten ei.
Sarjakuva on taidetta, mutta sarjakuvatarjonta on yhä rajallista. Fyysisen tuotteen myyminen on tehty logistisesti kannattamattomaksi jo niiden isoille monikansallisille toimijoillekin.
Monelle tämä on yksinomaan ja ainoastaan hyvä asia, siitäs saavat riistokapitalistit.
Mutta tilalle ei ole toimivaa järjestelmää joka täyttäisi tyhjiön.
Nyt viittaan paitsi tukijärjestelmään, myös vielä suhteellisen lapsenkenkäasteella olevaan e/sähkösarjakuvaan ja niihin pienkustantajiin joilla ei isojen resursseja ole.
Itse voisin avautua siitä miten tässä maassa monenkin arvostetun tekijän kohdalla että ansionsa ovat apurahojen hakemisessa, ei sarjakuvan tekemisessä, usean oikeasti asiansa osaavan jäädessä hyvä kun albumi parin vuoden välein johtuen siitä että elääkseen on tehtävä töitä ja apurahoja ei tipu ei herise.
Aiempi verataaminen punkkiin on osuva. On helppoa olla punk Helsingissä, Turussa tai Tampereella. On skene, vertaisryhmät ja määritelmä mitä on "aito punk"
Mutta se Toijalan ainoa yksinäinen punkkari?
Se on PUNK.
Nämä kaverit, niin tässä maassa kuin euroopassa jenkeissä aasiassa missä ikinä, tekevät sitä sarjakuvaa jonka sisältö toimii ja laulaa ja lumoaa.
Oli se sitten komediaa, tragediaa, vitsejä tai paatoksellisuutta, ihan lajityypistä riippumatta.
Ja niiden muutamien harvojen takia jaksan raahata itseni sinne sarjakuvahyllyille kirja-ja erikoisliikkeisiin, tehdä hankintaesityksiä kirjastoihin.
Määrällisesti en montaa kokonaismassasta löydä jotka olisivat minun tai kenekään vaivan arvoisia.
Mutta niitä on ja tulee lisääkin, osin johtuen että osa ei tajunnut odottaa jotain jännää tapahtuvaksi vaan tekevät sarjakuvaa jonka haluaisivat lukea mutta jota ei ollut vielä...se riittää.
Optimisminä tuota minun on vaikea nähdä.
-
Minä käyn useita kertoja viikossa tsekkaamassa muutamastakin paikasta sarjakuvahyllyn, Suomalaisen kirjakaupan tarjonta masentaa minua Fingerporeineen Jereineen ja bulkkitavaranaan
Käsittääkseni jopa ns. Underground-Pikkufingerporilla on ollut vaikeuksia joissain kirjakaupoissa, koska siinä on niin paljon muita, outoja ja ihmeellisiä sarjakuvia. Masentaa tuollainen minuakin.
-
Mietin tuota osuutta pitkään, Fingerpori kun on suomalainen sarjakuvailmiö joka on läpäissyt kaikki kansankerrokset massaotantana, mikä sinänsä on ihan hiton hienoa ja pitkää ikää sille.
Kapteeni Tserep vaan osuu itseen paremmin.
Ymmärrän kyllä että ilman Fingerporeja tuskin olisi Tserepia ja aikanaan Myrkkyjä ja Pahkasikaa tarvittiin, ne olivat monelle tarpeellisia.
Itse olisin selvinnyt mainiosti ilman, maailma vaan olisi yleisesti ottaen köyhempi ilman niitä.
Mulla ei ole sitä vastaan että joku löytää elämälleen niistä tarkoitusta, tehtävän, sisältöä tai hetken viihdettä, irtioton mitä ikinä elämässään onkaan menossa.
Monimuotoisuus on yhä hakusessa.
Ilman esimerkkejä on sanottavani vieläkin kryptisempää mutta kun minusta sarjakuvataiteen tila ei riipu vain niistä menestystarinoista ja myyntivalteista eikä yksittäisistä palkinnoista yksittäisille teoksille.
Eihän se muissakaan taidemuodoissa (elokuva, kirjallisuus, valokuvaus, maalaus, piirros) ole kuten urheilukisat(tai ainakaan saisi olla, toteutunut on eri kuin teoria):
"koska Hueng Tranh voitti Suomelle pikajuoksussa kultaa niin kaikki osaavat juosta"
Tosin tietty jos loimaalainen Hueng Tranh häviää niin henkilökohtainen tappiohan se hänelle on aina.
Ja totta hitossa se yhden menestys on aina pois oikeilta urheilulajeilta kuten painonnosto tai purjehdus.
-
Mikään, paitsi purjehdus, ei ole turhaa.
Nythän on menossa kirja-alan rakennemuutos. Eli kauppa on siirtymässä uuteen keksintöön, Ameriikassa kehiteltyyn ja Suomessa paranneltuun Inter nettiin. Tämä ihmevärkki on jo jyrännyt mm. aikuisten sarjat Suomen televisiosta (ks. Ilta-sanomaatti tänään). Se tappaa vähitellen sanomalehdet ja yleensä paperin ja pikkulinnut tippuvat puista. Kivijalkadivarit lakastuvat ja lipuvat nettiin. Kyllä kyllä.
Internet - uhka ja mahdollisuus.
-
Ongelma on siinä että kirjakaupat haluavat koko ajan samaa eivätkä ota riskejä kun samalla se sama vanha kiinnostaa koko ajan vähemmän ja vähemmän. Vastaavasta tilanteesta radion soittolistojen osalta tehtiin tutkimuskin miten tarjonta köyhtyy kun ainoastaan varmoja hittejä soitetaan ja hyvin vastentahtoisesti otetaan mitään uutta soitantaan. Samalla olisi kuitenkin hirmuinen halu uusia soittolistaa eli mistä siis uusia hittejä kun ei haluta ottaa riskiä kokeilemalla jotain uutta?
Kuvaavana anekdoottina kerrottakoon tässä että kun viimeksi kävin antikvariaatissa, siellä iskettiin minulle ilmainen, saumoistaan tursuava kassillinen käyttämättömiä sarjakuva-albumeja kouraan. Suurin osa oli sarjakuvaa jonka ilmaiseksi jakaminen tuntui ihan perustellulta, mutta joukossa oli myös melko uusia Viivi ja Wagner-albumeita ja vastaavia ns. hittejä.
Joku muutos on pakko tulla. Ison kustantamon omistaja esitti niinkin tarkan arvion kuin että "muutos tulee neljän kuukauden sisällä".
Itse koen nykyään että pienten kustantamojen häviäminen Suomesta olisi virkistävää ja ihan positiivinenkin ilmiö. Sadan kappaleen kirjamyynneillä kituuttavat, huomattavia apurahoja nauttivat tunnustetut taiteilijat voisivat siirtyä joko tekemään isoille kustantamoille harkitumpia teoksia tiukemman kurin alaisuudessa tai vaihtoehtoisesti omakustantaa teoksensa ja jakaa niitä sitten kavereilleen. Ei niiden julkaisemiseen pieniä kustantamoja tarvita. Koen että pienet kustantamot ovat monessa tapauksessa jarruna kirjojen ja tekijöiden menestykselle. Tiedän että tämä on täysin ristiriidassa muutamia vuosia sitten esittämieni julkilausumien kanssa mutta enpä olisi osannut silloin nähdä että vuonna 2013 parhaidenkin taidesarjakuvien myynnit voivat jäädä alle sataan kappaleeseen.
-
Hehe, mulla on näköjään kyky olla aina optimistinen ja pessimistinen yhtä aikaa. Uskon sarjakuvan tulevaisuuteen oikeastaan ihan siksi, että olen tavannut itseni ikäisiä ja nuorempiakin ihmisiä jotka ovat löytäneet sarjakuvat, ja olen positiivisesti yllättynyt siitä että he kaipaavat muutakin kuin tex willeriä ja aku ankkaa (toinen asdia on tietenkin se että moni lukee vain mangaa ja suhtautuu fanaattisen kielteisesti muuhun).
Omaan tulevaisuuteeni en valitettavasti ainakaan vielä oikein osaa uskoa. Sanotaanko nyt vain niin että elämä on potkinut liian paljon ja liian nuorena päähän, niin että unelmat kuolivat ennenkuin ehdin edes alkaa unelmoida. Se on se todellisuus johoin törmää kun nykyisen asuinkuntani kotikirjasto ei huolinut sarjakuviani (vaikka kaikki muut paikallisten runomummojen väkerrykset kyllä kelpaa) tai kun vain muiden huolien takia ei jaksa piirtää. Pahalla sisulla olen päättänyt tämänkin asiantilan itsestäni joskus korjata ja väännän uutta sarjakuvaa vaikka hampaat irvessä. Sillä asenteella olen monesta muustakin selvinnyt ja aion selvitä tästäkin. En tiedä voinko koskaan olla muuta kuin maatalouslomittaja joka tekee sen mitä kerkiää sarjakuvia (tästä tuo tusinaheikkivertaus, en oikeastaan ole taiteilija vaan työmies), vai voinko joskus olla muutakin. Ehkä jaksan olla joskus sen verran positiivinen itseni suhteen.
Nyt kuitenkin, minä teen näitä sarjakuvia ja ne lukee jotka tykkää ja odotan parempaa huomista.
-
kun nykyisen asuinkuntani kotikirjasto ei huolinut sarjakuviani (vaikka kaikki muut paikallisten runomummojen väkerrykset kyllä kelpaa)
Inhoan rahvaanomaista kielenkäyttöä, mutta nyt en kyllä pysty kirjoittamaan muuta kuin että mitä vittua?
-
Se on se todellisuus johoin törmää kun nykyisen asuinkuntani kotikirjasto ei huolinut sarjakuviani (vaikka kaikki muut paikallisten runomummojen väkerrykset kyllä kelpaa).
Kaikenlaisia niitä onkin. Ei kuitenkaan kannata lannistua, sarjakuvasi ovat korkeatasoisia.
-
Ongelma on siinä että kirjakaupat haluavat koko ajan samaa eivätkä ota riskejä
Karmeinta on, että tuota mentaliteettia näkee myös niinsanotussa suuressa yleisössä. Joka Fingerpori-signeerauksessa näkee ihmisiä jotka ottavat käteen jonkun pikku-Fingerporin, huomaavat siinä Vieraita sarjakuvia eivätkä sekuntiakaan tutustu niihin vaan heille kasvaa heti kyy otsaan ja heittävät lärpäkkeen pois. Ja muistetaan nyt se hitonmoinen määrä kansalaisia joille kelpaa ainoastaan Aku Ankka.
Matkamiehen mainitseman kirjaston tapauksessa kyse on varmaan yhdestä henkisesti rajoittuneesta kansalaisesta, joku toinen virkailija olisi epäilemättä hyväksynyt sarjakuvan ilomielin.
-
Karmeinta on, että tuota mentaliteettia näkee myös niinsanotussa suuressa yleisössä. Joka Fingerpori-signeerauksessa näkee ihmisiä jotka ottavat käteen jonkun pikku-Fingerporin, huomaavat siinä Vieraita sarjakuvia eivätkä sekuntiakaan tutustu niihin vaan heille kasvaa heti kyy otsaan ja heittävät lärpäkkeen pois. Ja muistetaan nyt se hitonmoinen määrä kansalaisia joille kelpaa ainoastaan Aku Ankka.
Matkamiehen mainitseman kirjaston tapauksessa kyse on varmaan yhdestä henkisesti rajoittuneesta kansalaisesta, joku toinen virkailija olisi epäilemättä hyväksynyt sarjakuvan ilomielin.
Mukavuudenhalu ihmisellä on kova, ja pahenee iän myötä. En sitten tiedä ovatko suomalaiset fakkiintuneempia kuin maailman ihmiset ylipäätään, mutta sen tiedän että netistä leffansa imuroimaan tottuneelle nuorelle on jo käsittämätöntä että pitäisi jalan raahustaa itsensä fyysisesti kauppaan, se walking dead kun on paljon helpompi tilata suoraan amazonilta. Mun työkavereista jotkut lukee monipuolisesti sarjakuvia, mutta he eivät IKINÄ osta niitä kivijalkakaupoista.
-
Tuollaisia ihmiset ovat. Sama psykologia toimii muussakin mediassa kuin sarjakuvissa.
Sama ihminen saattaa moittia, että televisiosta tulee vain uusintoja, ja sitten kun kysyy, että mitä sieltä pitäisi tulla, niin toivotaan Metsoloita ja Kahden kerroksen väkeä.
Sanomalehtien sarjakuvasivujen kautta se vieraskin tulee tutuksi, kun monen aamukahvin ajan väsytetään. Siksi niin monet suomalaisen sarjakuvan menestystarinat ovat nyt strippejä.
Vaatii hirveää oveluutta ujuttaa ihmisille uutta sarjakuvaa lehtihyllyjen ja kirjakaupan kautta. Pulp ja Sillage näyttävät menevän hyvin, tai siis ainakin niiden julkaisu jatkuu.
Vieläkö se manga menee? Se on täällä Kvaakissa niin näkymätöntä.
Taidesarjakuvasta, mitä se sitten onkin, on paha mennä sanomaan mitään. Sarjakuvafestivaaleilla ostan suoraan tekijöiltä sarjakuvia, joista en ennen ole kuullut yhtikäs mitään. Yllätykset ovat lähes järjestään iloisia.
-
Vieläkö se manga menee? Se on täällä Kvaakissa niin näkymätöntä.
Ei. Viimeksi kupsahti nettimangakauppa, missä yhteydessä todettiin että hups, asiakkaiden maksamat ja ostetuksi luullut tiedostot lakkasivat toimimasta, koska niden lukemiseen tarvittiin hyväksyntä firmalta joka ikinen kerta. Tämä on sitä tehokasta suojausta nähkääs, jonka purkaminen on Suomessa laitonta.
Muistitteko ottaa kuvakaappauksen joka ikisestä sivusta? No sitten ette ole oikeasti ostaneet haltuunne yhtäkään teoskappaletta.
http://www.techdirt.com/articles/20130317/16534822353/drm-strikes-again-digital-comics-distributor-jmanga-closing-down-deleting-everyones-purchases.shtml
"Date: May 30th at 11:59pm (US Pacific Time) Details: As of May 30th 2013 at 11:59pm (US Pacific Time) users will no longer be able to view digital manga content on JManga.com. At this time all purchased and free digital manga content will be erased from all JManga Member’s accounts."
(Tämä on muuten puppua: asiakkaiden todistusten mukaan suuri osa aineistosta on kadonnut saavuttamattomiin nyt jo.)
Onnea matkaan digitaalisen sarjakuvan kanssa.
Mutta tästä ei pitänyt puhua, vaan postata oheinen valaiseva liite teoksesta Soittolistan symbolinen valta.
-
Onnea matkaan digitaalisen sarjakuvan kanssa.
Tämä Jarin postaama juttu on muuten erittäin hyvä varoittava esimerkki digisarjakuvan sudenkuopista; jos vaikka ibookstoresta ostat sarjakuvan, niin et oikeasti osta sitä omaksesi, vaan pelkän lukuoikeuden. Se että maksat siitä ei takaa sitä, että se jää haltuusi. Tästä syystä hinnan tulisi olla digijulkaisulle mahdollisimman alhainen, koska ostos vastaa tavallaan leffalippua (joka sekin tosin on nykyään kohtuuttoman kallis). Tätä eivät kaikki tajua vaan lätkäisevät digijulkaisulle saman hinnan kuin paperiteoksellekin.
Parhaiten toimisi digijulkaisun ja paperijulkaisun yhteistyö: osta halvalla digiversio ja lue se, jos kolisee niin maksa vähän enemmän hyvin painetusta paperiversiosta, koska se on kuitenkin pysyvämpi (ja edelleen paremmalla resoluutiolla).
-
Hyvä esimerkki tuo JManga myös siitä ettei kannata tehdä maksamistakaan liian hankalaksi. Mieluummin maksan oikealla rahalla kuin ostan jotain ihme leikkirahaa jolla tehdä sitten ne oikeat ostokset - tai siis tässä tapauksessa vuokraaminen määrittelemätön pituiseksi ajaksi. Myöskään ilmeisesti Paypal ei käynyt. Jos haluaa asiakkaita, kannattaa tehdä asiakkuus helpommaksi.
Toki vikaa oli myös valikoimassa. Oikeasti juuri mitään Comixologyn toiminnasta tietämättömänä sanon vain että huonokin mangavalikoima kannattaa paremmin jos ei keksitytä ainoastaan siihen huonoon valikoimaan. Heillä kun on muutakin sarjakuvaa kuin keskinkertaista mangaa. Olisi luullut JMangan jo tarjonneen painetun mangan julkaisijoiden karsiutumisesta ettei ihmiset kaikkea lue vaikka made in Japan olisikin.
-
nykyisen asuinkuntani kotikirjasto ei huolinut sarjakuviani (vaikka kaikki muut paikallisten runomummojen väkerrykset kyllä kelpaa)
Suosittelen laittamaan jonkun tutun tai sukulaisen käymään ko. kirjastossa ja pyytämään että tilaavat kyseisen tuotteen hyllyyn.
Ei ole edes tuhmasti tehty koska sarjakuvasi ovat ns. parhautta!
-
Mikä kirjasto? Voisin soittaa sinne puhelun, ystävällisessä hengessä, tietysti.
-
Toivottavasti ei Alavieskan kirjasto, sen kirjastotoimenjohtaja kun on näemmä sukunimen mukaan kaukaista sukuakin allekirjoittaneelle.
Ystävällisessä hengessä minäkin olisin valmis soittamaan ja hankkimaan sen osan sukua jonka kanssa olen vielä puheväleissä myös.
-
Minun suurin huoleni on että taas hyvä keskustelu on väärässä ketussa. :) Tässä piti puhua taiteen tilasta, siis sisällön hyvyydestä tai huonoudesta. Täällä on kuitenkin parikin ketjua joissa ruinataan aiheesta Jääkö sarjakuvat unhoon (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,13297.75.htmll) ja mistä mahdollisesta huonoudesta tai "digisiirtymästä" se sitten voisi johtua?
Jatketaan nyt kumminkin. Hansin teksti toisaalla pisti minunkin silmääni ja ajattelin että siinä on taas hyvää sisäpiiritietoa ja analyysiä. Tarkemmin ajatellen tämä kohta:
Näitä nuoremmilla on ihan omat systeemit joita en esimerkiksi itse pysty ymmärtämään. Luetaan netistä, ladataan sähkökirjoja, on uudenlaisia (omasta mielestäni typeriä ja huonosti tehtyjä) sisältöjä eikä heitä tunnu hyvin tehty perinteinen sarjakuvakirja suuremmin liikuttavan.
...on kuitenkin pielessä. Eikö juuri esimerkiksi Kreegah Bundolon Fok It edusta tuossa kuvailtua uudentyyppistä "nuorten sisältöä"? (ja hyvin myy) Jottei kuitenkaan puhuttaisi asioista liikaa esimerkeillä vaan turvallisen ympäri pyöreästi, totean että nuorilta voi ihan hyvin odottaa hullaantumista sarjakuviin vaikkapa sen takia että ne ovat siirtyneet nuorisokulttuurin marginaaliin. ... ja ovat siten siis jotain "uutta" ja erikoista.
Ongelma on siinä että kirjakaupat haluavat koko ajan samaa eivätkä ota riskejä kun samalla se sama vanha kiinnostaa koko ajan vähemmän ja vähemmän.
Itse koen nykyään että pienten kustantamojen häviäminen Suomesta olisi virkistävää ja ihan positiivinenkin ilmiö.
On totta että pienkustantaminen on ristiriitainen asia. Samalla kun kaikki kukat kukkivat, ne tukkivat - markkinat. Mutta jos kaupallisessa mielessä (olematonkaan)kysyntä ei kerran karsi osaa pois, kuka meistä on oikeutettu sanomaan, mikä saa jäädä ja minkä pitäisi kadota?
Lisäksi kun on kyse kulttuurista, teoksen arvoa ei määrää sen menekki tai kaupallinen menestys vaan monet muut asiat. Jokin pienen painoksen lärpäke saattaa omintakeisuudellaan generoida yhtä lailla merkittävän taiteellisen vaikutuksen koko alaan kuin minkä joku Tintti, Akkari tai Naruto tekee volyyminsa voimalla. Lisäksi pienkustantamoiden kato ei kuitenkaan ratkaisisi osoittamaasi kirjakauppojen asennevääristymää. Tämä jo yksin riittää torpedoimaan ajatuksen liiallisen tarjonnan vahingollisuudesta.
Henk. koht. minun on kyllä vaikea ymmärtää sitä miksi tosiaan nykyään julkaistaan niin paljon keskeneräisiä tai huonosti toimitettuja tekeleitä. Varmasti se johtuu osin siitä että painokustannukset ovat sittenkin aika edulliset taiteilijoiden elintasoon verrattuna. Sen sijaan toimittaminen ja laadun hiominen on se mikä maksaa. Osasyy kirjapaljouteen lienee siinäkin että printtiä arvostetaan edelleen (ainakin niiden tekijöiden parissa).
-
Selvitettäköön nyt sen verran, että kyseessä tosiaan on Alavieskan kirjasto ja asia tökkäsi nimenomaan kirjaston johtajan kohdalla, muut kirjastonhoitajat olisivat mieluustikin ottaneet.
Ja sen nyt vielä lisään että kaikissa muissa lähiseudun kirjastoissa vastaanotto on ollut enemmän kuin kannustava, mistä kiitos asiansa osaavalle henkilökunnalle.
-
Katoaa niitä kirjakauppoja verkossakin. BookPlus.fi on suljettu. Se siirtyi CDON.COMin omistukseen. Joka jälkimmäinen on jonkin sortin veroparatiisi tai ainakin ruotsalainen yhtiö. Käytin tuota kun sen maksusysteemi oli niin kätevä. Käteinen kirjoja noudettaessa. Enpä käytä enää. :)
-
Katoaa niitä kirjakauppoja verkossakin. BookPlus.fi on suljettu. Se siirtyi CDON.COMin omistukseen. Joka jälkimmäinen on jonkin sortin veroparatiisi tai ainakin ruotsalainen yhtiö. Käytin tuota kun sen maksusysteemi oli niin kätevä. Käteinen kirjoja noudettaessa. Enpä käytä enää. :)
Bookplus ja CDON olivat osa samaa kokonaisuutta jo vuodesta 2007, nyt ne vain sulautettiin yhteen.
-
Hyvän keskustelun voi varmaan siirtää sopivampaan ketjuun, jos nyt tätä kukaan enää jatkaa.
Ei sarjakuva varmasti minnekään katoa, harrastus vain muuttaa muotoaan. Vanhoihin keräilylehtiin ei ole enää paluuta, ne katoavat keskeisiltä markkinoilta samalla tavalla kuin penny dreadful aikoinaan (mutta eivät silti katoa koskaan kokonaan).
Suurin osa haluaa nykyään kuluttaa rahansa joko kokonaisiin albumeihin tai sitten omistaa lähinnä digitaalista materiaalia, miten se sitten onkaan hankittu. Nettisarjakuvat ovat jonkinlainen mahdollisuus, mutta toisaalta siihen sisältyy pitkälti ajatus että artistille maksetaan jos jaksetaan. Angry Birds on joskus esimerkkinä halvasta jutusta, jota ladataan niin paljon että tekijät saavat runsaasti rahaa... mutta entäs albumi, joka pitäisi myydä parilla eurolla ja jota myydään ehkä 600 kpl?
Kickstarter on hyvä mahdollisuus saada julki sellaistakin materiaalia mitä suuryritykset haluaisivat muokata "enemmän myyväksi", mutta kunhan se nyt olisi laillista Suomessa... Kovimmat fanithan haluavat sarjakuvan itselleen fyysisenä albumina. Kickstarterissa on tosin ongelmana että pitäisi tietää sarjakuva entuudestaan että tietää tilata albumin, niihin ei yleensä törmää jälkeenpäin sattumalta kirjakaupassa tai kirjastossa. Joskus voi ostaa jälkeenpäin oman kappaleen artistin omasta kaupasta, jos siis tietää mennä sinne ja jos albumeja on jäljellä.
Nettiin hukkuu niin helposti. Mutta menestyvällä tekijällä voisi olla nettijulkaisusta ihan toisenlainen kuva kuin tällaisella random-tyypillä.
Ongelma on siinä että kirjakaupat haluavat koko ajan samaa eivätkä ota riskejä kun samalla se sama vanha kiinnostaa koko ajan vähemmän ja vähemmän. Vastaavasta tilanteesta radion soittolistojen osalta tehtiin tutkimuskin miten tarjonta köyhtyy kun ainoastaan varmoja hittejä soitetaan ja hyvin vastentahtoisesti otetaan mitään uutta soitantaan. Samalla olisi kuitenkin hirmuinen halu uusia soittolistaa eli mistä siis uusia hittejä kun ei haluta ottaa riskiä kokeilemalla jotain uutta?
Tämähän on ollut ongelmana aina: ihmisille on todella vaikea tuupata uusia asioita, ja kun ne viimein omaksutaan, mitään uutta ei taas meinata kelpuuttaa. Tarvitaan aina se nuori polvi, joka luo anarkistisesti jotain uutta (kuten vaikkapa symbolismin tai radikaaleja muutoksia esimerkiksi klassisessa musiikissa). Nyt se sitten on kai nettisukupolvi.
Toki vikaa oli myös valikoimassa. Oikeasti juuri mitään Comixologyn toiminnasta tietämättömänä sanon vain että huonokin mangavalikoima kannattaa paremmin jos ei keksitytä ainoastaan siihen huonoon valikoimaan. Heillä kun on muutakin sarjakuvaa kuin keskinkertaista mangaa. Olisi luullut JMangan jo tarjonneen painetun mangan julkaisijoiden karsiutumisesta ettei ihmiset kaikkea lue vaikka made in Japan olisikin.
Siihen oli ilmeisesti syynsä:
Yksi JMangan ongelmista on se, että kustantajat eivät halunneet/uskaltaneet julkaista siellä suosituimpia sarjojaan; sellaista tasoa kuin Naruto, One Piece tai Bleach. Vaikka vanhojen suosikkien amerikkalaisten paperipainosten myynti on hiipunut, niitä ei laitettu verkkoon. Suuret vetotuotteet siis puuttuivat.
http://futoiyatsu.wordpress.com/2013/03/14/kaksi-vuotta-melkein-suotta/
-
Joo, tuotahan sitä kritisoitiin vielä paikan ollessa ainakin näennäisen kunnossa. Jotain sekin kertoo systeemin vioista jos kustantajat ei halua käyttää menestyneitä tuotteitaan...
-
Kickstarter on hyvä mahdollisuus saada julki sellaistakin materiaalia mitä suuryritykset haluaisivat muokata "enemmän myyväksi", mutta kunhan se nyt olisi laillista Suomessa... Kovimmat fanithan haluavat sarjakuvan itselleen fyysisenä albumina.
Kickstarter on laillista Suomessa, ja Senja opettaa-oppikirjakin sai lopulta rahoituksensa Kickstarterin kautta (mikä on onnistuneesti ohitettu uutisoinnissa). Pitää vain tehdä selväksi että kyse on pelkästään ennakkotilauksesta eikä vastikkeettomasta varainkeruusta. Ja onhan meillä Mesenaatti.me
Itse pidän yhteisörahoitusta ainoana sarjakuvaa ja muita pienkulttuurituotteita ylläpitävänä asiana tällä hetkellä. Perinteinen tekijä-kustantaja -linja on kuljettu loppuun, se ei kannata enää kummallekaan osapuolelle.
-
Kickstarter on laillista Suomessa, ja Senja opettaa-oppikirjakin sai lopulta rahoituksensa Kickstarterin kautta (mikä on onnistuneesti ohitettu uutisoinnissa). Pitää vain tehdä selväksi että kyse on pelkästään ennakkotilauksesta eikä vastikkeettomasta varainkeruusta. Ja onhan meillä Mesenaatti.me
Itse pidän yhteisörahoitusta ainoana sarjakuvaa ja muita pienkulttuurituotteita ylläpitävänä asiana tällä hetkellä. Perinteinen tekijä-kustantaja -linja on kuljettu loppuun, se ei kannata enää kummallekaan osapuolelle.
Hyvä tietää, olen tosiaan jotenkin missannut tuon (vaikka ei se kyllä ole ihme).
Yhteisörahoituksessa on puolensa, tosin koko tämä aihe ei taida olla itselleni kovin relevantti joten turhahan sitä on vatvoa. Hieman vain vielä mietityttää että käykö sarjakuvakulttuurille sittenkin lopulta huonosti.
Jos kaikki toiminta on tekijän ja tämän fanipiirin välistä, ei Fingerporin kaltaisia (eli tavalliseen kansaankin uppoavia) menestystarinoita ehkä enää pääse syntymään. Jos kaikki markkinointi perustuu sille että tekijä joutuu markkinoimaan työnsä itse tai luottaa siihen että fanit levittävät tietoa, joudutaan helposti siihen tilanteeseen että koko maailma seuraa niitä paria suosittua sarjaa ja suurin osa jää piiloon. Ja vielä kärjistetymmin niin, että yhdellä sarjalla on maailmanlaajuinen fanikunta, mutta se on silti "piilossa" ja lähinnä maailman mittakaavassa pienehkön piirin tiedossa.
Kai siinä vaiheessa on pakko kehittää joku nykyisten kustantajien levityssysteemiä vastaava juttu nettiin. Mutta toisaalta, itse olen piireistä niin ulkona etten edes tiedä miten tehokkaasti asiat oikeasti leviävät, tiedän vain sen että nettisarjakuvia on vaikea löytää jos kukaan ei ole suositellut sitä.
-
Jos kaikki toiminta on tekijän ja tämän fanipiirin välistä, ei Fingerporin kaltaisia (eli tavalliseen kansaankin uppoavia) menestystarinoita ehkä enää pääse syntymään. Jos kaikki markkinointi perustuu sille että tekijä joutuu markkinoimaan työnsä itse tai luottaa siihen että fanit levittävät tietoa, joudutaan helposti siihen tilanteeseen että koko maailma seuraa niitä paria suosittua sarjaa ja suurin osa jää piiloon. Ja vielä kärjistetymmin niin, että yhdellä sarjalla on maailmanlaajuinen fanikunta, mutta se on silti "piilossa" ja lähinnä maailman mittakaavassa pienehkön piirin tiedossa.
Tämä lienee väistämätöntä, mutta en pitäisi sitä ongelmana, sillä yhteisörahoituksessa ei kerätä faneja vaan työn jo ennakkoon maksaneita asiakkaita. Oikealla hinnoittelulla voi saada siis leivänkin. Lisäksi asiakkaita on ympäri maailman, eikä vain sukulaiset ja naapurin Pena.
Nyt kun Kickstarter on vielä tarpeeksi pieni, alakulttuurit elävät siellä voimakkaasti (steampunk, Cthulhu-mytologia, figujen keräily). Kun Kickstarterista tulee niin iso että massakulttuuri hautaa ne alleen, ne siirtyvät johonkin toiseen yhteisörahoitusalustaan.
Hans suositteli joskus blogissaan pienkustantajille kirpputoripöytiä, ja pidän sitä hyvänä vaihtoehtona päästä tuotteista eroon. Kirpparien ja nettikaupan ansiosta tuotteet eivät katoa yhteisörahoitusprojektin jälkeen markkinoilta.
-
Tämä lienee väistämätöntä, mutta en pitäisi sitä ongelmana, sillä yhteisörahoituksessa ei kerätä faneja vaan työn jo ennakkoon maksaneita asiakkaita. Oikealla hinnoittelulla voi saada siis leivänkin. Lisäksi asiakkaita on ympäri maailman, eikä vain sukulaiset ja naapurin Pena.
Toisaalta ensin pitää kerätä faneja, jotta on ihmisiä jotka haluavat rahoittaa albumia. Tosin hyvät jututhan leviävät usein itsestään, tekijän ei tarvitse ehkä mainostaa niitä lainkaan.
-
Kickstarter on laillista Suomessa, ja Senja opettaa-oppikirjakin sai lopulta rahoituksensa Kickstarterin kautta (mikä on onnistuneesti ohitettu uutisoinnissa). Pitää vain tehdä selväksi että kyse on pelkästään ennakkotilauksesta eikä vastikkeettomasta varainkeruusta. Ja onhan meillä Mesenaatti.me
Ymmärtääkseni ilman rahankeräyslupaa se on laillista vain yhdistyksille. Mutta otan huomenna selvää asiasta.
-
Toisaalta ensin pitää kerätä faneja, jotta on ihmisiä jotka haluavat rahoittaa albumia. Tosin hyvät jututhan leviävät usein itsestään, tekijän ei tarvitse ehkä mainostaa niitä lainkaan.
Näen Kickstarterin ennen kaikkea markkinointivälineenä, ja vasta toissijaisesti myyntivälineenä. Mutta toki jokin pohja pitää olla missä rummuttaa, mutta sen voi tehdä foorumeilla ja blogeissa, kansainvälisesti.
Ymmärtääkseni ilman rahankeräyslupaa se on laillista vain yhdistyksille. Mutta otan huomenna selvää asiasta.
Tästä (http://senjaopettaa.fi/2012/12/04/5-syyta-joukkorahoitus-haastavaa/) on hyvä aloittaa.
-
Näen Kickstarterin ennen kaikkea markkinointivälineenä, ja vasta toissijaisesti myyntivälineenä. Mutta toki jokin pohja pitää olla missä rummuttaa, mutta sen voi tehdä foorumeilla ja blogeissa, kansainvälisesti.
Tästä (http://senjaopettaa.fi/2012/12/04/5-syyta-joukkorahoitus-haastavaa/) on hyvä aloittaa.
Kiitos mutta oli jo tiedossa, ajattelin selvittää asiaa vielä ihan viranomaisilta.
-
Kiitos mutta oli jo tiedossa, ajattelin selvittää asiaa vielä ihan viranomaisilta.
Pistäpä tuloksia näytille kun niitä saat! Oman käsitykseni mukaan vastikkeeton rahankeruu on luvallista vain yhdistyksille ja yhteisöille, mutta tuotteiden asettaminen ennakkotilaukseen on luvallista kenelle tahansa.
-
Joukkorahoitusta varten on luotu mesenaatti.me (http://mesenaatti.me/) -sivusto. Se on taatusti kaikinpuolin laillinen.
-
Pistäpä tuloksia näytille kun niitä saat! Oman käsitykseni mukaan vastikkeeton rahankeruu on luvallista vain yhdistyksille ja yhteisöille, mutta tuotteiden asettaminen ennakkotilaukseen on luvallista kenelle tahansa.
Juuri näin se meneekin, ja valitettavasti en saanut mitään uusia tuloksia.
Viranomaisille soittelu osoittautui täysin turhaksi, koska kickstartereista kukaan ei tiedä poliisihallituksessa tai lupavalvonnassa tai lupahallituksessa yhtään mitään. Parhaat neuvot tulivat siltä lakimieheltä jonka numeron löysin laittamastasi linkistä, ja periaatteessa niissä kerrottiin samat asiat.
Eli kampanja voi mennä läpi, kunhan on selvää että kyseessä on ennakkotilaus, eikä rahankeruu. Kickstarterin muuttuvat hinnat voivat olla hankalia tässä joten niissä on tehtävä selväksi että jokainen saa täsmälleen sen vastikkeen mistä on maksanutkin. Mesenaatti.me sopii paremmin suomalaiseen lainsäädäntöön.
Periaatteessa homman pitäisi onnistua sillä se on suomen lainsäädännön mukainen. Tulkinta vaan voi osoittautua hankalaksi.
-
Joukkorahoitusta varten on luotu mesenaatti.me (http://mesenaatti.me/) -sivusto. Se on taatusti kaikinpuolin laillinen.
On, jos sitä osaa käyttää. Kaikki eivät osaa, siksi tämäkin (http://mesenaatti.me/finlandia-hanke/) hanke keskeytettiin.
-
Vaikea uskoa, että joukkorahoitus olisi suomalaiselle sarjakuvantekijälle toimiva ratkaisu vaikka sitä osattaisiinkin käyttää, ainakaan jos sarjakuvan tekee suomeksi. Jos lukijakunta rajoittuu sadan ihmisen paikkeille ja tieto ei leviä, tuntuu epätodennäköiseltä että saisi tarpeeksi rahaa jotta kannattaisi painaa edes pieni digipainos - puhumattakaan siitä jos tavoitteena olisi joku hienompi julkaisu. Suuri osa nettisarjakuvan lukijoista ei kuitenkaan kaipaa painettua versiota.
Eri asia jos onnistuu haalimaan tuhatpäisen tai kymmentuhatpäisen yleisön, kuten suosituimmilla nettisarjiksilla tietääkseni on. Tosin edes englanniksi tekeminen ei takaa sitä, että yleisö kasvaisi kovin suureksi.
-
Ja kickstarteriin ei ole muuten edelleenkään sitten asiaa, ellei asu Britanniassa tai Yhdysvalloissa.
Se on nyt ainakin selvinnyt että Senja sai kampanjansa kickstarteriin siksi, koska yksi hankkeen aloittajista asui yhdysvalloissa.
Jäljelle jäävät sitten muut joukkorahoituspalvelut joista indiegogo lienee tunnetuin ja ehkä siksi paras vaihtoehto. Mesenaatti.me on niin alkutaipaleella vielä, että voi mennä aikaa ennenkuin siellä jonot kuroutuvat, hakemus kyllä on jo toki lähtenyt.
-
Suomenkielisissä alppareissa paras vaihtoehto on Mesenaatti.me ja Jenkeissä IndieGoGo, jos ei satu olemaan tuttuja siellä. Ruotsalaisillakin on FundedByMe (http://www.fundedbyme.com/projects/), Sveitsistä löysin neljä. Eli niitä on pitkin Eurooppaa, ja maksutavatkin ovat Kickstarteria laajemmat.
Kickstarteria varten on yrityksiä (Suomessakin) jotka auttaa Kickstarterien luomisessa. Ottavat tietysti provikan, en tiedä kuinka ison, mutta tuskin mahdottomia (ison Jenkkifirman lähtöpyyntö on 7,500 taalaa).
Muoks: (En tiedä miten tämä liittyy sarjakuvataiteen tilaan)
-
Suomenkielisissä alppareissa paras vaihtoehto on Mesenaatti.me ja Jenkeissä IndieGoGo, jos ei satu olemaan tuttuja siellä. Ruotsalaisillakin on FundedByMe (http://www.fundedbyme.com/projects/), Sveitsistä löysin neljä. Eli niitä on pitkin Eurooppaa, ja maksutavatkin ovat Kickstarteria laajemmat.
Kickstarteria varten on yrityksiä (Suomessakin) jotka auttaa Kickstarterien luomisessa. Ottavat tietysti provikan, en tiedä kuinka ison, mutta tuskin mahdottomia (ison Jenkkifirman lähtöpyyntö on 7,500 taalaa).
Muoks: (En tiedä miten tämä liittyy sarjakuvataiteen tilaan)
Joo ei liitykään, tästä voipi tehä kickstarter-ketjun jos haluaa. Tähdennetään nyt vielä erikseen Mesenaatti.me ei vielä mahdollista välitöntä kampanjanluontia, koska koko palvelua ei ole varsinaisesti vielä edes aloitettu. Näin ollen se ei -vielä- ole optio, koska sinne on melkoinen jono eikä minunkaan yhteydenottopyyntööni ole vastattu sen takia.
En kovin mielelläni haluaisi käyttää välistä vetäviä bs-firmoja, jotka vain vaikeuttavat kampanjan onnistumista ja pahimmassa tapauksessa antavat lisää vettä joukkorahoitushankkeita torpedoivien pikkuvirkamiesten myllyyn.
Oma valintani on nyt sitten tuo IndieGoGo, se näyttää olevan tämän kirjoitushetkellä paras vaihtoehto, koska on helppokäyttöinen ja suhteellisen tunnettu.
-
Kickstarterista ja muista puhuttiinkin aiemmin täällä (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,14575.msg365985.html#msg365985)
-
Muoks: (En tiedä miten tämä liittyy sarjakuvataiteen tilaan)
rönsyilyn syyn liittää sarjakuvataiteen tilaan tarjonnalla.
Eli sillä mitä mahdollisuuksia on sekä taiteen luojilla että sen käyttäjillä; perinteinen paperijulkaisu, julkaisu toisessa julkaisussa(stripit jne), sähköinen netti mobiili jne julkaisu sekä nämä kaupallisen sektorin ja tukijärjestelmien(apurahat, kickstarter) ratkaisut sarjakuvan jatkuvuuden kannalta.
Toki keskustelu kickstarterin ja mesenaatti.men toimivuudesta tai Suomalaisen kirjakaupan monopoliasemasta ovat ensisijassa omien ketjujensa asia, mutta kokonaisuutena ne ovat osa tätä keskustelua siinä missä mikä on suomalaisen sarjakuvan DNAkin.
Onko kaikki rakennettava perspektiivissä Joonas/Fogelin Puupää vai huumoripohjaiseen strippikerontaan? onko ainoa vakavastiotettava vaihtoehto sovittaa historiallisia tapahtumia ja historiallisia henkilöhahmoja?
Onko sarjakuvataide eriytettävä eurooppalaisesta kerronnasta ja pidettävä immateriaalisen eugeenisen puhtaana mangan vaikutteista?
-
Kyllä tämä ketju sekosi tasan sivulla 3. Siinä vaiheessa kun O. May toi keskustelun jatkon tänne toisaalta ja pyysi vielä valvojia korjaamaan koska ei ollut löytänyt sopivaa ketjua. Sihen asti täällä tosiaankin puhuttiin tämän ketjun eikä muiden, aiempien ketjujen aiheista. :)
-
Hämmennetään vielä, Pikku närhestä on ollut onnistunut kampanja (http://www.indiegogo.com/projects/jaybird-comic-book) IndieGoGossa. Tavoitteena oli painattaa alppari jenkkimarkkinoille ja siinä onnistuttiin.
-
Hämmennetään vielä, Pikku närhestä on ollut onnistunut kampanja (http://www.indiegogo.com/projects/jaybird-comic-book) IndieGoGossa. Tavoitteena oli painattaa alppari jenkkimarkkinoille ja siinä onnistuttiin.
Eri hieno homma!
-
Mesenaatista vastattiin vihdoin, ja pääsin luomaan kampanjan betaversioon.
Mesenaatti on tarkoitus avata yleisölle toukokuun aikana, toivon mukaan omakin kampanjani olisi silloin esillä.
Mesenaatissa kannattaa ottaa tuloveron lisäksi huomioon se, että he ottavat 10% välistä (3% siirtomaksu holville, ja 7% mesenaatille), ja jos on YEL-velvollinen, niin ALVit siihen päälle. Ja jos minimitavoitteeseen ei päästä, niin joudut palauttamaan rahat itse.. ja maksamaan silti 3% siirtomaksun holville :(
Eli kannattaa pitää minimitavoite niin pienenä kuin mahdollista.
-
jos minimitavoitteeseen ei päästä, niin joudut palauttamaan rahat itse..
Ymmärsinkö oikein, että rahaliikenne pitää hoitaa itse?! Jos hakee 3000 e (mikä on aika normaali summa jos puhutaan painatuskuluista ja sen päälle tulevista vero- yms kuluista), ja 200 ennakkotilaajaa on pistänyt projektiin 10 e, tuloksena on 2000 e ja epäonnistuminen. Sitten pitää itse omin käsin pankissa palauttaa rahat jokaiselle 200:lle?
ja maksamaan silti 3% siirtomaksun holville
Aivan hanurista.
-
Ymmärsinkö oikein, että rahaliikenne pitää hoitaa itse?! Jos hakee 3000 e (mikä on aika normaali summa jos puhutaan painatuskuluista ja sen päälle tulevista vero- yms kuluista), ja 200 ennakkotilaajaa on pistänyt projektiin 10 e, tuloksena on 2000 e ja epäonnistuminen. Sitten pitää itse omin käsin pankissa palauttaa rahat jokaiselle 200:lle?
Aivan hanurista.
Kyllä, niin on.
Tavoitteena on kuulemma tehdä palautukset automaattisiksi niin pian kuin mahdollista, mutta tässä vaiheessa en suosittele aloittamaan mesenaatissa kampanjaa jos haettava summa on iso eikä lopputuloksesta voi olla varma.
-
Itte ei voi pistää loppuja esmes omasta kukkarostaan (tai sit vaikka hanurista)? (tai ehkä vois muttei pystyis ko se hanuri on auki?).
Timo
-
Itte ei voi pistää loppuja esmes omasta kukkarostaan (tai sit vaikka hanurista)? (tai ehkä vois muttei pystyis ko se hanuri on auki?).
Timo
En tiedä onko mahdollista ostaa tuotteita omasta kampanjastaan, ehkä helpompaa olisi lahjoa joku perheenjäsen :)
-
Itte ei voi pistää loppuja esmes omasta kukkarostaan (tai sit vaikka hanurista)?
Voi kai sitä sanoa kaverille että vingutapa luottokorttia mun puolesta, ei siinä mitään. Jos se on kiellettyä niin ei siitä ainakaan helposti jää kiinni.
Tavoitteena on kuulemma tehdä palautukset automaattisiksi niin pian kuin mahdollista
Tätä odotellessa.
-
Itte ei voi pistää loppuja esmes omasta kukkarostaan (tai sit vaikka hanurista)? (tai ehkä vois muttei pystyis ko se hanuri on auki?).
Mesenaatista en tiedä, mutta meillä tehtiin just yks Kickstarter-rahoitus (tai itse asiassa parikin - tosin nää ei olleet sarjakuvaa, ja me ollaan siis Britannian asukkaita), ja opin siinä seuraavaa:
Tavoite tarpeeksi alas. Eli ei kannata hakea kaikkea kerralla jos pelkää että kampanja ei vedä jengiä: hakee mieluummin rahaa erikseen käsikseen, erikseen piirrostyöhon ja erikseen painoon ja jakeluun - tai vain osaan näistä. Mieluummin tietysti viimeisiin osa-alueisiin, että on ajoissa jotain valmistakin. Ihan hyvin voi laittaa useamman kampanjan samalle teokselle.
Hyvä kampanja voi sitten ylittää tavoitteen reilustikin. Sitä ei ole kielletty.
Tutkii tarkkaan, miten pääsee samalle aaltopituudelle muiden Kickstarter-kamppisten kanssa. Porukka siellä antaa ihan periaatteesta toisilleen rahaa vastavuoroisuusperiaatteella. Ja siihen kuuluu myös vastata.
Näkyvyys! Vähintään muutaman päivän välein sivulle jotain uutta.
Sopivat palkinnot joka ikisestä maksuportaasta. Mitä hauskempia, sen parempi - mutta varaudu tekemään t-paitoja, mukeja, järjestämään tapaamisia (vaikka Skypellä sitten) ja keksimään kaikkea kivaa jokaiselle uudelle setelille joka tulee sisään.
Joku mesenaatti valmiiksi: puoliso, sukulainen tai ystävä, joka pystyy viime metreillä vinguttamaan korttia niin että kampanja toteutuu.
Mä olen myönteisesti yllättynyt siitä kuinka hyvin nää on toimineet. Mutta!!! Joukkorahoitus ei koskaan tuu korvaamaan perinteistä julkaisutoimintaa eikä sitä saa siihen suuntaan pakottaa, se on tapa laajentaa tarjontaa ja täyttää erilaisia kentän harmaita aukkoja, saada ulos matskua joka ei perinteisiin rahoitusmalleihin sovi. Mutta toistaiseksi vain just tietynlaista matskua - sellaista joka vetoaa joukkorahoitusjengiin.
Kivi
-
juu,
Voin muuten kompata kiveä joskin tuo "osa-alueen teetättäminen joukkorahoituksella" voi olla ehkä pikkasen haastavaa, kun se vastike pitäisi olla suomen lain mukaan rahan väärti. En sano että on huono tai mahdoton idea, mutta voi ehkä joutua vähän miettimään että mitä antaisi vastikkeeksi niin että ihmiset viitsivät maksaa ja ovat tyytyväisiä. Itse koin kyllä porrastetut tavoitteet mesenaatissa toimiviksi.
Oma kampanjani alkaa ylihuomenna, laitan sille sitten oman ketjun :)
-
juu,
Voin muuten kompata kiveä joskin tuo "osa-alueen teetättäminen joukkorahoituksella" voi olla ehkä pikkasen haastavaa, kun se vastike pitäisi olla suomen lain mukaan rahan väärti. En sano että on huono tai mahdoton idea, mutta voi ehkä joutua vähän miettimään että mitä antaisi vastikkeeksi niin että ihmiset viitsivät maksaa ja ovat tyytyväisiä. Itse koin kyllä porrastetut tavoitteet mesenaatissa toimiviksi.
Oma kampanjani alkaa ylihuomenna, laitan sille sitten oman ketjun :)
Hyvä hyvä! Tää keskustelu tosin kuuluis varmaan tuonne tekijöiden alueelle, en tiedä miten onkaan karannut tänne väärälle alueelle.
Mutta joo, noista oheisjutuista ja aktiivisuudesta sen verran, että se on sitten kaikki omasta työajasta pois. Eli joukkorahoituksen ylläpitäminen on ihan täyspäiväistä hommaa, jos aikoo siinä sivussa saada jotain piirrettyäkin, kannattaa hoitaa joku muu huolehtimaan joukkorahoitussivun päivityksistä ennalta sovitun aikataulun puitteissa. Eli ne päivitykset ja uudet herkut kannattaa tehdä ajoissa etukäteen.
Täällähän on aika monta erilaista joukkorahoitusjuttua, joita monet ystäväni käyttävät jatkuvasti niin kirjojen, levyjen, radio-ohjelmien, bändikiertueiden kuin sarjakuvien osarahoituksena. Melkein missä vaan. Aika rajusti saa Suomen lait muuttua ennen kuin tällaista kirjoa voi viritellä, mutta ehkä parempi niin. Koska monta kertaa tulee mieleen sekin, että projekteja ajetaan joukkorahoitukseen koska kukaan ei halua ottaa taloudellista vastuuta, ja koska mikä tahansa tuntuu paremmalta kuin ne markkinat joiden säännöillä pelataan heti jos ei olla parhaassa A-divisioonassa...
:(
Kivi
-
Yksi olennaisimpia eroja muuten mesenaatissa kickstarteriin on se, että koska se on verkkokauppa eikä rahankeräys, niin sille ei tarvitse tehdä jälkikäteen näitä ns.stretch goaleja. Sen sijaan voi luoda minimi, väli, ja maksimitavoitteen, ja jos se ylittyy on ihan oma asia haluaako korottaa projektin lopputuloksen plus vastikkeiden arvoa.
Se helpottaa työmäärää kampanjan pyörityksessä, mutta etukäteen työmäärä oli aikas hirmuinen kun piti pikkutunneille saakka miettiä omaa budjettia kaikille eri vaihtoehdoille.
Samoin vastikkeiden hinnat on fiksattuja, eli "pledge €15 or more" ei ole mesenaatissa lain vuoksi mahdollista. Tämän takia piti sitten luoda itse valtava määrä vastikkeita ja niiden yhdistelmiä.
Eli töitä on tehty, mutta uskon että itse kampanjan pyöritys ei tämän kaiken etukäteen tehdyn työn vuoksi ole yhtä raskasta.
Vastikkeiden valmistus ja postitus kandee myös ottaa kyllä huomioon budjetissa sekä niihin menevä aika.. veroista, provisioista ja alveista nyt puhumattakaan. Minulla meni viikon yöt selvittää se kaikki mutta parempi näin.
-
ei kannata hakea kaikkea kerralla jos pelkää että kampanja ei vedä jengiä: hakee mieluummin rahaa erikseen käsikseen, erikseen piirrostyöhon ja erikseen painoon ja jakeluun - tai vain osaan näistä.
Parasta on hakea rahoitus käsikirjoitukseen ja piirrostyöhön perinteistä kautta eli apurahana, ja hakea vasta mahdollisimman valmiille projektille yhteisörahoitusta. Siten se voi mahdollisesti toteutuakin.
projekteja ajetaan joukkorahoitukseen koska kukaan ei halua ottaa taloudellista vastuuta
No, jos tällä hetkellä ollaan tilanteessa että isot kustantajat eivät kustanna sarjakuvia (tai kustantavat niitä vain muutaman vuodessa), ja pienet eivät maksa palkkiota ennen kuin kulut on peitetty, mikä ei 70 kpl vuosimyynnillä varmasti toteudu, eli tekijä jää kokonaan vaille palkkiota työstään, mikä tahansa muu vaihtoehto on parempi.
-
No, jos tällä hetkellä ollaan tilanteessa että isot kustantajat eivät kustanna sarjakuvia (tai kustantavat niitä vain muutaman vuodessa), ja pienet eivät maksa palkkiota ennen kuin kulut on peitetty, mikä ei 70 kpl vuosimyynnillä varmasti toteudu, eli tekijä jää kokonaan vaille palkkiota työstään, mikä tahansa muu vaihtoehto on parempi.
Tuo on nyt ihan paskapuhetta. Isot kustantamot julkaisevat kyllä sarjakuvan jos se on tarpeeksi tasokas ja sillä on kaupallista potentiaalia. Ei ole Suomessa kyllä moni oikeasti merkittävä yleisöystävällinen sarjakuva jäänyt julkaisematta moneen vuosikymmeneen.
Ja pienkustantajana totean että maksan usein artisteille 500-1000 euroa ennakkorojaltia kirjoista, mikä on sama tai jopa enemmän mitä isot kustantamot maksavat. Rojaltia sitten maksan sen mukaan mikä kirjan myynti on. Kirjasta riippuen artisti saa muutaman vuoden aikana rojaltia työstään 500-5000 euroa. Ei sillä taiteilija kyllä elä, mutta elääkö moni menestyvä kirjailijakaan Suomessa (ilman apurahaa tai kolumneja ja muita kirjallisia hanttihommia.)
Se että Suomessa tuotetaan vuositasolla todella vähän sekä käsikirjoituksen että piirrosten osalta oikeasti hyvin tehtyä sarjakuvaa, joka ei ole marginaaliyleisölle tarkoitettua taidetta, vaikuttaa siihen että vaikea tältä pohjalta kuitenkaan esittää mitään isoon otokseen perustuvia väitteitä.
VINKKI: Jos edes joka toinen keskinkertainen (tai huonompi) sarjakuvataiteilija menisi oikeisiin töihin (eikä rasittaisi maailmaa tekeleillään ja apurahavaatimuksillaan) ja kuluttaisi edes pienen osan palkastaan sarjakuvaostoksiin, ratkeaisivat monet sarjakuva-alaa vaivaavat talousongelmat siihen.
-
Isot kustantamot julkaisevat kyllä sarjakuvan jos se on tarpeeksi tasokas ja sillä on kaupallista potentiaalia.
Jos minä istun sinun kanssa kahvipöytään, niin perut tuon lauseen ennen kuin ehdin nisupaakelsiani puraista. Onko isoilta kustantamoilta tullut tasokkaita sarjakuvia viime vuosina? Onko sarjakuvalla kaupallista potentiaalia ikinä (ellei se ole strippisarja)?
Se että Suomessa tuotetaan vuositasolla todella vähän sekä käsikirjoituksen että piirrosten osalta oikeasti hyvin tehtyä sarjakuvaa
Eipä tule yhtään oikeasti hyvin käsikirjoitettua suomalaista sarjakuvaa mieleen. (Mikä siis on eri asia kuin onnistunut sarjakuva.)
VINKKI: Jos edes joka toinen keskinkertainen (tai huonompi) sarjakuvataiteilija menisi oikeisiin töihin
Kustantajista puhumattakaan.
Minusta yhteisörahoitus on mahtava juttu siitä syystä, että se on ennakkomyyntiä suoraan niille jotka tahtovat tuotteen. Kerrankin eräs ulkomainen pienkustantaja riemuitsi että heidän uudella sarjakuvakirjallaan oli 300 fania Facebookissa. Hoh, Kickstarterissa voi saada 300 maksanutta asiakasta, jo ennen kuin tuotetta on edes olemassa!
-
Onko isoilta kustantamoilta tullut tasokkaita sarjakuvia viime vuosina?
Jeskasen Perkele ja Santala?
-
Onko isoilta kustantamoilta tullut tasokkaita sarjakuvia viime vuosina?
Näitähän riittää: Jeskasen ohessa vaikkapa Pikku Närhi, Näkymättömät kädet, Anabasis, Eero & Kanervat, Kahvitauko, Meti, Minerva, Saniaislehdon salaisuudet & Mustasuon mysteeri, Mämmilä, Nicholas Grisefoth, Oblivion High, Piitles, Päällystakki, Sarasvatin hiekkaa, Suomi-korkkarit, Toivon kirjat ja enempiä en tähän hätään ehdi edes listata (Esim. Likellä ja Arktisella Banskulla tietty paljon useampiakin).
-
VINKKI: Jos edes joka toinen keskinkertainen (tai huonompi) sarjakuvataiteilija menisi oikeisiin töihin (eikä rasittaisi maailmaa tekeleillään ja apurahavaatimuksillaan) ja kuluttaisi edes pienen osan palkastaan sarjakuvaostoksiin, ratkeaisivat monet sarjakuva-alaa vaivaavat talousongelmat siihen.
Kuinka monta kertaa olenkaan harkinnut tuota... sitten olisi oikeasti rahaa ostaa sarjakuvaa (ja työvälineitä!) ilman, että se olisi heti jostain muusta pois. Mutta toisaalta... Tuskinpa sitä enää tässä vaiheessa saisi niin hyväpalkkaista työtä, että rahaa riittäisi ison sarjakuvakirjaston kartuttamiseen.
Ja tuskin sekään auttaisi Suomen sarjisskeneä jos kaikki itsensä huonoiksi tai keskinkertaisiksi tuntevat lopettaisivat piirtämisen. Ja ei, pakollisten netin väärinkäsitysten välttämiseksi en puhu nyt todellakaan itsestäni, vaan niistä lahjakkaista ihmisistä joihin törmää netissä harva se päivä ja jotka kokevat etteivät osaa mitään. Tuntuu siltä että mitä lahjakkaampi tekijä on niin sitä epävarmempi.
Suosittu sarjakuva ei ole aina sama asia kuin "hyvä" sarjakuva, ja vaikka sarjakuvalla olisi potentiaalia tulla suosituksi, ei julkaistuksi tuleminen tai varsinkaan sarjakuvan esille saaminen ole mikään itsestäänselvyys. Varsinkaan netissä, vaikka myönnettäköön että suurin osa piirtää kuvia eikä niinkään sarjakuvaa. Omasta näkökulmasta 300 fania tuntuu täysin utopistiselta, mutta fanartilla voi hyvä tekijä päästä jopa kymmeniin tuhansiin seuraajiin, joiden mukana voi hyvinkin tulla myös tekijän omista töistä kiinnostuneita, varsinkin jos tekee englanniksi. Ja he sitten hyvässä lykyssä rahoittavat albumit kickstarterin kautta. Uusi polvi ei muutenkaan aina tähtää perinteisille kustantajille, arvot ovat muuttuneet.
-
Näitähän riittää: Jeskasen ohessa vaikkapa Pikku Närhi, Näkymättömät kädet, Anabasis, Eero & Kanervat, Kahvitauko, Meti, Minerva, Saniaislehdon salaisuudet & Mustasuon mysteeri, Mämmilä, Nicholas Grisefoth, Oblivion High, Piitles, Päällystakki, Sarasvatin hiekkaa, Suomi-korkkarit, Toivon kirjat ja enempiä en tähän hätään ehdi edes listata (Esim. Likellä ja Arktisella Banskulla tietty paljon useampiakin).
Löytyykö täältä sellaista hymiötä että pyyhkii masentuneena kyyneliä silmistään?
vaan niistä lahjakkaista ihmisistä joihin törmää netissä harva se päivä ja jotka kokevat etteivät osaa mitään. Tuntuu siltä että mitä lahjakkaampi tekijä on niin sitä epävarmempi.
Huvittavaa ja osuvaa että olet osoittanut viestisi juuri Hansille.
Omasta näkökulmasta 300 fania tuntuu täysin utopistiselta, mutta fanartilla voi hyvä tekijä päästä jopa kymmeniin tuhansiin seuraajiin, joiden mukana voi hyvinkin tulla myös tekijän omista töistä kiinnostuneita, varsinkin jos tekee englanniksi. Ja he sitten hyvässä lykyssä rahoittavat albumit kickstarterin kautta. Uusi polvi ei muutenkaan aina tähtää perinteisille kustantajille, arvot ovat muuttuneet.
Juuri tähän ollaan menossa kovaa vauhtia, ja kun tässä ketjussa on puhuttu sarjakuvan tulevaisuudesta, niin itse en näe muuta tietä kuin tämän. Perinteinen tie johtaa yhä vain marginaalisempaan lukijakuntaan, 70:stä siirrytään 7:ään. Tilanne turhauttaa ja velkaannuttaa niin tekijöitä kuin kustantajia.
-
Enpä kyllä minäkään ymmärrä väitettä, etteivät isot kustantamot julkaisisi laadukkaita sarjakuvia. WSOY on mielestäni Suomen tärkeimpiä sarjakuvankustantajia, ja uskoisin olevani aika hyvin perillä kentästä. Doc voisi edes yrittää perustella väitettään, jotta keskusteluun tulisi tolkkua. Listasiko Jerrman mielestäsi huonoja albumeita? Mitkä ovat niitä parempia?
-
Onko noilla Jerrmanin mainitsemilla albumeilla ollut kaupallista menestystä?
Vaikka niitä parempia albumeita ei olisi ollut julkaistavaksi, niin olivatko nuo riittävän hyviä albumeita?
-
Eipä tule yhtään oikeasti hyvin käsikirjoitettua suomalaista sarjakuvaa mieleen. (Mikä siis on eri asia kuin onnistunut sarjakuva.)
Vaikutat olevan sellaisessa vauhdissa, että se on ihan sama mitä tähän ehdotan. Siksi en ehdota mitään, vaan ilmoitan, että mielestäni mm. seuraavat suomalaiset sarjakuvat ovat hyvin käsikirjoitettuja:
Ville Ranta: Sade
Kuvataan sujuvasti usean henkilön suhdetta suureen muutokseen. Yhdellä muutos on helpotus, toisella maailma romahtaa ja kolmas tarvitsee aikaa päästäkseen irti menneestä. Liikkuu henkilö- ja yhteiskuntatasolla. Lisäksi itse sade pakottaa tekemään tulkintoja.
Petri Hiltunen: Ontot Kukkulat
Peikkojen luonne, maailma ja historia onnistutaan kuvaamaan hienosti ihan vain hahmojen toiminnan kautta. Henkilöhahmojen keskinäinen, albumia edeltäneen ajan historia vaikuttaa heidän nykyiseen toimintaansa ilman turhia selittelyjä. Tekee mieli melkein sanoa, että realistinen.
Petteri Tikkanen: Kanerva ja yks juttu
Lukurakenne toimii. Se antaa tilaa rakentaa kohtauksista kokonaisia, kun uuteen tilanteeseen lähdetään aina vähän nurkan takaa. Loppukohtauksen kunnianosoitukset ninjapuvuissa hienosti pohjustettu etukäteen. Karkaa ongintakohtauksessa vähän lapasesta, mutta lasten todellisuudessahan siinä eletään.
Tommi Hänninen: Konrad Orbiter
Se takauma äänivalokuvia katsomalla!
Muitakin hyviä löytyy. Hiltusen lyhyissä on useitakin onnistuneita. Timo Varpion jutut. Anna Sailamaan dialogi esim. Päin näköä! -kokoelman lyhyessä jutussa aivan huikeaa. Pynnösen Unikurkialat. Eikä myöskään pidä väheksyä Juban Minervoiden kässäreitä, vaikka niissä melko tarkkaan oppaiden mukaan mennäänkin.
-
Onko sarjakuvalla kaupallista potentiaalia ikinä (ellei se ole strippisarja)?
Jos sen tekijä on Mauri Kunnas, ja aiheena maailman tunnetuin pop-yhtye, niin joo. Muuten ei.
Vaikka niitä parempia albumeita ei olisi ollut julkaistavaksi, niin olivatko nuo riittävän hyviä albumeita?
Riittävän hyviä mihin? Julkaistavaksi? Taatusti. Tai no ei ehkä sun mielestäsi, kun ne eivät ole eurohumppaa.
-
Täytyy myöntää, että Tohtorin vastakommentti lensi täysin yli hilseen. Jos tuolla listalla ei ollut lukuisia tasokkaita sarjakuvia, niin sitten ei sellaisia maailmankaikkeudessa ole olemassakaan.
Mitä kaupalliseen menestykseen tulee, niin varmoja tietoja ei kustantajista välttämättä irtoa liikesalaisuuksia ajatellen, mutta koskapa tekijöiltä on julkaistu useita albumeja saman kustantajan toimesta, niin tuskin työt ovat ainakaan kaupallisia epäonnistumisia olleet. Ja onhan tuolla toisiinkin painoksiin ja ulkomaisiin julkaisuihin edenneitä töitä.
Ja ainakin Näkymättömät kädet, Piitles ja pari-kolme muutakin noista on ollut ihan julkisestikin erinomaisesti myyneitä tapauksia.
-
Enpä kyllä minäkään ymmärrä väitettä, etteivät isot kustantamot julkaisisi laadukkaita sarjakuvia.
Kaikki riippuukin siitä mihin kriteeri isketään. Sanotaanko hyväksi sitä mikä tulee, vai kelpuutetaanko hyväksi vain se mitä toivotaan. Ensimmäisen kriteerin valossa Tonin listalla on hyviä sarjakuvia, jopa sellaisia joita itsekin olen hehkuttanut.
Vaikutat olevan sellaisessa vauhdissa, että se on ihan sama mitä tähän ehdotan. Siksi en ehdota mitään, vaan ilmoitan, että mielestäni mm. seuraavat suomalaiset sarjakuvat ovat hyvin käsikirjoitettuja:
Arvasin että tästä tulee sanomista. Esim. Ranta ei käsikirjoita lainkaan kun kriteeriksi otetaan oppikirjamainen käsikirjoittaminen, silti Kajaani on mielestäni yksi parhaista kotimaisista sarjakuvista, jonka kerronta toimii. Omalla kommentillani tarkoitin käsikirjoitusta, jossa esim. sivujuonet on loppuun asti mietitty, symboliikka on kohdallaan ja hahmoista löytyy uskottavia ristiriitaisuuksia. Mutta tällaistahan ei saa edes sanoa, saati toivoa.
-
Kaikki riippuukin siitä mihin kriteeri isketään...
...Omalla kommentillani tarkoitin käsikirjoitusta, jossa esim. sivujuonet on loppuun asti mietitty, symboliikka on kohdallaan ja hahmoista löytyy uskottavia ristiriitaisuuksia.
Luitko Päällystakin?
:D
K
-
Esim. Ranta ei käsikirjoita lainkaan kun kriteeriksi otetaan oppikirjamainen käsikirjoittaminen ... käsikirjoitusta, jossa esim. sivujuonet on loppuun asti mietitty, symboliikka on kohdallaan ja hahmoista löytyy uskottavia ristiriitaisuuksia.
Käy lukemassa tämä (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=1181), jossa ihan rautalangasta asti väännetään, että kaikki on loppuun asti mietitty, teoksen symboliikka on kohdallaan ja hahmoista löytyy uskottavia ristiriitaisuuksia. Tekijänä on muuten juuri se sama Ville Ranta.
-
Itse olen enemmän Petterin ja Tonin linjoilla, laatua julkaistaan isojen ja pienten kustantamojen toimesta.
Ville Rannan Sateesta pidättäydyn linjassa tasan tismalleen päinvastaista kantaa kuin Jiksi ja jos minun jotain positiivista kyseisestä teoksesta pitäisi sanoa on se että sillä on faneja.
Minä en niihin lukeudu.
Mutta se on vain hyvä.
Tämä on se pointti jota minusta viimeksi Reima Mäkiseltä jäi käsittämättä.
Minusta kun sarjakuvataiteen tila ei ole miten tunnustettu sarjakuva on muitten taiteen alojen parissa, eikä edes siitä onko sarjakuvakerronnassa jotain uutta.
Tiedän hyvin mikä oli ketjun alkuperäinen lähtökohta (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,1853.msg32544.html#msg32544) siitä on edetty jo pitkälle.
Minusta visuaalinen kehitys ja loisto eivät jääneet menneeseen eivätkä odota tulevassa mutta aivan kuten sarjakuva on muutakin kuin vain visuaalista loistoa minusta Sarjakuvataiteen tila on monen tekijän summa:
-sarjakuvan määrällinen tarjonta, niin koti-kuin ulkomaisenkin
(sisältäen myynnin, kirjastolaitoksen)
-sarjakuvan määrällinen kysyntä
-sarjakuvan opetuksen määrä ja taso
-tyylisuuntien ja lajityyppien kirjo
-sarjakuvakritiikin määrä ja laatu
-sarjakuvantekijöiden asema, niin taloudellisesti kuin taiteellisestikin
(tämän viimeisen kohdan takia ne yhteisörahoitukset ja apurahat yms ovat osa yhtälöä)
Minusta tilanne Suomessa on monessa mielin ankeakin yhä, pahasti epätasapainossa.
Tilanne on kuitenkin paranemassa.
Petterin kommentti:
Jos sen tekijä on Mauri Kunnas, ja aiheena maailman tunnetuin pop-yhtye, niin joo. Muuten ei.
on haikean ironinen mutta turhankin lähellä raainta reaalimaailmaa.
Puhtaasti kaupallisessa mielessä tottakin.
Yleismaailmallisesti voidaan sanoa että sarjakuva on kriisissä mediakulutusnormin muuttuessa ja jako teknisesti eriarvoistuvaan kehitykseen on liikkeessä.
Sähköisten lukulaitteiden tulo ei suinkaan hävitä kokonaan olemassaolevia käytäntöjä mutta mahdollisuus niihin rajaantuu.
Tilanne on verrattavissa musiikkimaailman muutokseen, toisaalta internet mahdollistaa kenen tahansa nousun maailmantähteyteen, toisaalta hukuttaa massaan ja sirpaloituneeseen kenttään uudet tekijät ja varsinkin ns. alempien yhteiskuntaluokkien, eli köyhien, resurssit eivät sitten kasvakaan vaan päin vastoin.
Isompi virhe on ylläpitää taidesarjakuva/käyttösarjakuva klikkiä monine vivahde-eroineen ja korostaa kuinka toinen sarjakuva on lajityypin tai käytetyn tekniikan ansiosta "taidetta" ja toista ei mainita julkisesti lainkaan tai yksin vähättelevässä sävyssä.
Itse en ole lukenut sarjakuvallisessa mielessä ansiokasta tuotosta sen enempää Ville Rannalta kuin Jim Davisiltakaan (myönnän molempien tuotannoissa aivan uusimmat kokematta) mutta molemmat ovat osa sarjakuvataidetta.
Molemmilla on lukijansa ja faninsa, se etten itse kuulu niihin ei vie niiltä asemaansa.
Tätä asiaa kun ei hyväksytetä muilla.
Elinvoimaisessa sarjakuvakulttuurissa molemmille ja monelle muulle on tilaa.
Ihan siinä pisteessä ei olla vielä mutta onneksi on ihmisiä ja yhteisöjä jotka toimivat sen asian hyväksi.
Markkina-alueemme on toki pieni ja monesta kannattaa enemmän keskittyä asioihin joissa olemme jo päteviä ja tunnustettuja, lähes monen kymmenen vuoden historialla.
Historialle ja maantieteelle emme voi mitään, mutta kulttuurisesti voimme yrittää.
Minua ei voi optimistiksi mainostaa, silti olen näkevinäni kehitystä jossa sekä sarjakuva sähköisenä sisältönä kuin perinteisissä muodoissaan on laajentamassa sarjakuvakulttuuriamme.
Kotimaisessa sarjakuvassa jako on pitkälti yhä (vahvasti karrikoiden) : huumoristrippiä, runopoika/tyttösarjista, räkäpunkkia ja Petri Hiltunen.
mutta nyt on uusia tekijöitäkin, jopa uusia suuntauksia.
Itse toivon kehityksen jatkuvan ja monipuolistuvan.
-
kaikki on loppuun asti mietitty, teoksen symboliikka on kohdallaan ja hahmoista löytyy uskottavia ristiriitaisuuksia. Tekijänä on muuten juuri se sama Ville Ranta.
Ranta mulle itse sanoi ettei tiedä käsikirjoittamisesta mitään. Siis oppikirjamaisesta käsikirjoittamisesta. Enkä pidä Sateesta. Minusta se on haahuileva ja yksioikoinen ilman selkeää sanottavaa. On silläkin tietty hetkensä.
Luitko Päällystakin?
Melkein. Onko se sun alkuperäisteksti?
olen näkevinäni kehitystä jossa sekä sarjakuva sähköisenä sisältönä kuin perinteisissä muodoissaan on laajentamassa sarjakuvakulttuuriamme.
Tämä on sekä rikkaus että ongelma. Mitä enemmän nimikkeitä, sen vähemmän kullekin riittää ostajia. Kirjastot satsaavat jo nyt enemmän rahaa muuhun kuin painettuun kirjallisuuteen (mukaanlukien sarjakuva). Samalla kun yhä useampi uusi tekijä saa jalansijaa ja erilaiset ja erinäköiset teokset lisääntyvät, lukija- ja ostajakunnat kaventuvat. Samalla kun mangan ja perinteisen sarjakuvan rajoja kaadetaan, sarjakuva blokkiutuu yhä pienempiin genreihin. Jos tästä aikoo selvitä, ainoa mahdollisuus on hankkia maailmanlaajuinen lukijakunta juuri siitä omasta genrestä. Heidän tavoittamisensa onkin sitten toinen juttu.
-
Pelialasarjikseni joukkorahoituskampanja alkoi, tein siitä ketjun tänne (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,15537.0.html)
-
Samalla kun yhä useampi uusi tekijä saa jalansijaa ja erilaiset ja erinäköiset teokset lisääntyvät, lukija- ja ostajakunnat kaventuvat. Samalla kun mangan ja perinteisen sarjakuvan rajoja kaadetaan, sarjakuva blokkiutuu yhä pienempiin genreihin. Jos tästä aikoo selvitä, ainoa mahdollisuus on hankkia maailmanlaajuinen lukijakunta juuri siitä omasta genrestä. Heidän tavoittamisensa onkin sitten toinen juttu.
Yleensä jos sarjakuva on tarpeeksi hyvä, lukijat muistavat tulla takaisin ja mainostavat sitä tehokkaasti eteenpäin. Eri asia sitten kuinka moni saa mainostettua sarjakuvaansa niin pitkälle, että sen lukijakunta kasvaa riittävän suureksi jotta puskaradio alkaa toimia. Ja vielä isompi haaste tehdä sarjakuva, joka ei hetkessä hautaudu bittiavaruuteen.
Eikä se välttämättä riitä että tekee hyvää sarjakuvaa. Itsestään pitäisi kuulemma tehdä nettijulkkis, joka on ulospäinsuuntautunut, mukava, pirteä ja katu-uskottava, sekä lukijoilleen idoli ja samaistumisen kohde jota halutaan aktiivisesti tukea jos hän käytöksellään ansaitsee palvonnan. Mutta kuinka moni historian piirtäjänero (tai nero ylipäätään) on ollut ekstrovertti?
No, itse luen montaa nettisarjista ilman sen suurempaa palvomista, en oikein edes pääse sisään sosiaaliseen mediaan, joten olen aika lailla ulkopuolella nykyisestä fanituskulttuurista. Mutta se taitaakin olla nuoremman polven juttu, ei 30-vuotiaille ikälopuille.
-
Melkein. Onko se sun alkuperäisteksti?
On. Siinä ei oo kai sanaakaan Gogolilta, vaan pointti on kertoa sama tarina toisesta näkökulmasta.
Tää idea itse asiassa lähti siitä, että Gogol oli Päällystakkia kirjoittaessaan kaksikymppinen, nuoruutensa tunnossa, ja täynnä monisanaista nerouttaan. Seurauksena oli novelli, joka oli juuri niin rönsyilevä kuin venäläinen proosa yleensäkin, ehkä enemmänkin, ja multa itseltäni meni varmaan toistakymmentä lukukertaa (ekat jo ihan lapsena) ennen kuin tajusin, miten hyvä tarina se on. Tästä looginen seuraava askel oli miettiä, miten tarinen opetus ja oivallus saataisiin helpommin ymmärrettävään muotoon, tavoittamaan ihmisiä joiden oikeasti pitäisi tää opetus lukea, ilman ryteikössä rämpimistä. Sitten vaan vesurilla oksastamaan, että pysytään asiassa. Gogol ivasi Akakia kun tämä oli niin vanha, varmaan ainakin yli neljänkymmenen - no niin minäkin olen, ja sympatiani olivat Akakin puolella. Siispä siirsin tarinan kulmaa niin että kertoja ja kokija vaihtui.
Jälkeenpäin tuntuu, että joillekin Gogol-diggareille se oli liian kaukana alkuperäisestä, ja oman kerronnan vaatijoille taas jo Gogolin nimi oli liikaa; tae siitä että kirjan on pakko olla Kuvitettu Klassikko. Sitä se ei kuitenkaan ole, lue rauhassa :D
Kivi
-
Siinä pähkinänkuoressa (amerikkalaisen) sarjakuvan historia. Tiivistyksen teki Matt Madden.
http://www.mattmadden.com/