Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvantekijöiden keskustelut => Piirtäminen, tekstaus, väritys ja skannaus => : PeteP 04.06.2018 klo 10:53:34
-
Voi olla, että tästä löytyy jo oma ketju, mutta en sitä löytänyt. Eli poika 14v. piirtää ja kuvittaa (mitä nyt Minecraft pelaamiselta, ja LEGO rakentamiselta ehtii) ja hän pamahti yksi päivä paikalle juuri, kun lueskelin "A Bag of Marbles" sarjakuvaa tabletilla. Kysymys oli hyvin yksinkertainen. "Siistin näköinen sarjis! Isi, miten tuo on tehty?". Jouduin myöntämään, että en tiedä. Mutta, jos pitää arvata, niin se on tussikuva(?) joka on väritetty vesiväreillä.
Ja kun mainitsin vesivärit, niin jatkokysymys oli väistämätön: "Jos se on väritetty vesiväreillä, niin miten se saa noin siistiksi?" Eli ei sekoitu värit, ei valu tms. Tähän en osannut ottaa enää kantaa, kun en itse piirrä. Taito joka hyppäsi minun kohdalla sukupolven ylitse. Oma kokemus vesiväreistä rajoittuu ala-asteelle ja jälki oli lähinnä suttua ja tuhrua. Naureskelin, että pitää varmaan käyttää vähemmän vettä, niin ei valu.
Itse sarjakuva on julkaistu ensimmäisen kerran 1973, niin on taatusti käsityötä.
Eli jos saisi vinkkejä pojalle, että millaisia harjoituksia pitää alkaa tekemään, jos haluaa joskus tuottaa samanlaista jälkeä.
-
Vesiväriltä näyttää minun silmiini.
Siistiä jälkeä saa, kun tekee tarpeeksi ison kuvan ja käyttää pientä sivellintä. Tärkeintä taitaa olla, että antaa värien kuivua ennen kuin alkaa maalaamaan ihan viereen ( tai päälle ). Jos laittaa märkää märän viereen, niin taatusti lähtee sekoittumaan - tämähän oli aina koulussa se ongelma; mikään ei tunnin aikana ehtinyt kuivua ( + ne sormenpaksuiset siveltimet, likaiset värinapit, ohut sekundapaperi, joka kupruili kastuessaan... ).
Ja itse väritettävä piirros ei saa olla vesiliukoista tussia ( kokemus puhuu :( )
-
Ensinnäkin kunnon akvarellipaperi, joka imaisee väriä sopivasti ja nopeuttaa kuivumista. Eli paperi on paksuhkoa ja pinta ei aivan sileää, tai on jopa öh.. "rouheaa". Koulussa käytettiin aina jotain sileää bulkkipaperia (ainakin minun aikanani), joka oli aivan liian ohuttakin. Värit jäivät pintaan lotrautumaan ja paperi meni kuprulle, ei innostanut jatkoon. Värityksen kerroksellisuus, aloitetaan vaaleista pinnoista, joihin lisätään tummempia. Perusasioita - kokemuksen myötä voi tehdä kokeiluja ja "rikkoa" "sääntöjä".
Kirjastosta joku hyvä akvarelli- eli vesivärimaalauksen perusoppikirja ja sarjakuvantekoon vaikkapa Ilpo Koskelan Uusi sarjakuvantekijän oppikirja.
Timo
-
Mutta, jos pitää arvata, niin se on tussikuva(?) joka on väritetty vesiväreillä.
Eli jos saisi vinkkejä pojalle, että millaisia harjoituksia pitää alkaa tekemään, jos haluaa joskus tuottaa samanlaista jälkeä.
Näyttäisi siltä että värit ja musta ovat samalla arkilla, kuten esimerkiksi Pradolla ja Bilalilla on. Varsinainen piirrosjälki on lyijykynää, ja teräskynää (valitse joku sopiva kärki oman maun mukaan) jossa on (tislatulla vedellä - esim akkuvesi) harmaaksi ohennettua pullotussia, lyijykynää on rohkeasti jätetty esiin silloinkin kun se on aika luonnosmaista hakemista.
Vesivärien kanssa sellainen vinkki, että kun lähdet maalamaan, niin ota paletiksi lasilevy tai vanha posliinilautanen ja sekoita siinä veden kanssa värisävy valmiiksi, mahdollisimman oikeaa väriä mutta monta vertaa haaleampi kuin lopputuloksesta haluat. Tee sitten ohuita värikerroksia ja anna kuivua välillä. Märästä väristä on vaikea arvioida kuinka tumma siitä tulee - silloin kun omaan silmään on vähän liian haalea, niin sarjakuvaväritykseksi on yleensä hyvä.
Secos-Billin kanssa vähän eri mieltä siveltimen ja paperin koosta. Tussauksessa ja piirroksessa isompi paperi ja pienempi sivellin on toki hyvä, mutta värien kanssa pelatessa pienempi sivellin tarkoittaa vain sitä, että sitä joutuu kastelemaan useammin. Joku #5 tai #7 hyvä sivellin kolinsky-näädän karvaa on oikein hyvä, ja kaveriksi keinokuituinen 1/2" lattasivellin, ja niitä värisiveltimiä ei sitten saa ikinä sotkea siihen tussiin :D
Ranskankielisellä alueella pruukataan värittää usein ihan julkaisukokoon. Tekevät mustan filmin ensiksi, ja painavat sen sitten hailakan sinisellä Bristol Boardille joka liimataan kuitulevypohjaan, ja värittävät siihen. Kamala on katsoa millaista nysväystä ovat niin Pradot kuin Mezieres/E.Tran-Le -väritysoriginaalit, puhumattakaan loppupään Franquineista jotka saattoivat olla julkaisukokoa pienempiä...
;)
Työn iloa,
Kivi
-
Minä en näe tuossa teräskynää. Mustaa kuitukärkikynääkin on käytetty ainoastaan ruudun ja kuplien rajoihin. Veikkaan että jälkeä on hieman jyrkennetty tai tummaa päätä säädetty skannauksenjäälkeen lopuksi, niin että lyijykynäviiva tummenee.
Väritys taas on tehty isolta osin lattakärkisellä siveltimellä tai sitten markkereilla jos originaali on kovin pieni. Koska viivat on suht selkeitä, veikkaan että tuota piirrosta on edeltänyt eri paperille samassa kokoon tehty summittainen luonnos tai sitten se luonnos on suurennettu peukalonkynsiluonnoksista, ja tämä lopullinen originaali on sitten piirretty valopöydällä siitä läpi. Taitava piirtäjä hanskaisi kyllä nuo hahmot, mutta taustan taloja tuskin saa kerralla juuri sopimaan oikeassa perspektiivissä oikeaan paikkaan ilman apuluonnosta.
Ylipäätään sanoisin, että vaatii tuhansia tunteja mallista (ja muutenkin) piirtämistä että pääsee tuohon kynänkäytön varmuuteen. Eli harjoitus tekee mestarin.
-
Veikkaan että jälkeä on hieman jyrkennetty tai tummaa päätä säädetty skannauksenjäälkeen lopuksi, niin että lyijykynäviiva tummenee.
Julkaisuvuosi 1973 ;)
Mutta joo, jos ruutujen reunassa on kuitukärkeä, voi kuitukärkeä olla kaikki muukin "tasa-ohut" viiva lyijärin ohessa.
-
Reimalle vielä: hyvä esimerkki siitä miten lyijykynä ja teräskynä menee saumattomasti yhteen on Will Eisnerin "Talo Bronxissa", A Contract with God. Mä en nähnyt siinä teräskynää ennen kuin näin isot giclée-printit originaaleista.
Prattin originaaleista kans näin vasta toissa vuonna (kauhulla) että osa viivoista joita olin luullut rapidoksi olikin ihan kuitukärkeä, eikä edes kovin laadukasta kuitukärkeä... näin ne varmat luulot karisee.
-
Unohtui mainita, että tekstaus on tehty tietsikalla ja ns. omalla fontilla.
Julkaisuvuosi 1973 ;)
Silloin ei vielä ollut tabletteja. :)
Mutta joo, jos ruutujen reunassa on kuitukärkeä, voi kuitukärkeä olla kaikki muukin "tasa-ohut" viiva lyijärin ohessa.
Tuo voi olla piirrety 1970-luvun alussa, mutta käännösalbumin tuotanto on väkisin tuoreempaa. Viittaan juuri tuohon fonttiin. Millään en usko että sivut olisi kuvattu vanhasta laitoksesta. Kyllä ne originaalit on nähdäkseni skannattu tätä laitosta varten.
Meillähän ilmestyi viime vuosituhannella se Gibratin Pinokkio, joka on tehty vähän samalla tekniikalla. Ja joo, saattaa siinä tosiaan olla kuitukärkikynää, mutta pelkällä lyikkärilläkin pääsisi lähes samaan jälkeen.
Ja värityksestä... siihen aikaan saattoi Ranskassa olla, tai saattoi olla olemattain jotain mainosmarkkereita, pointtina vaan että lähes samaan pääsisi nykyään myös haaleilla markkeriväreillä (ellei jaksa ottaa vesiväreijä ns. haltuun).
-
lähes samaan pääsisi nykyään myös haaleilla markkeriväreillä (ellei jaksa ottaa vesiväreijä ns. haltuun).
Muistatkos, Reima, miten ksyleenipohjaiset markkerit liuottivat niin lyijykynän kuin kuitukärjen lammikoiksi. Joskus tuli grafiittia laveerattuakin sytytinbensan kanssa (lapset, älkää kokeilko tätä kotona!)
Mietin toki jotain teknistä lyijytäytekynää tuossa, mutta jotenkin tuntui että ei. Ja jos väri ja viiva on samassa originaalissa, niin ei ole helppo säätää, ja miksi pitäisikään. Tekstaus (tai siis koneladonta) sen sijaan on käännösjulkaisua varten tehtyä tavallista uutta bulkkia, tuskin mitään sukua tekijän omalle tyylille, eikä siis myöskään johtolanka asioiden tunnistamiseen. :D
-
Wikipedian mukaan toi sarjakuva on vuodelta 2012. Sen pohjana oleva romaani julkaistiin 1973.
Oma veikkaus viivapiirroksesta on pehmeä lyijy- tai grafiittikynä. Se olisi käypä selitys kummaamatta jätetyille luonnosviivoille, joita jälkimmäisessä näytekuvassa on havaittavissa. Toki niitä voi jättää näkyviin muutenkin, vaikka jälkeä elävöittääkseen.
Ehkä netistä löytyy jopa albumin tekovaiheita, jos jaksaa etsiä.
-
Wikipedian mukaan toi sarjakuva on vuodelta 2012. Sen pohjana oleva romaani julkaistiin 1973.
Kappas, niinpä olikin. Sen siitä saa kun pikalukee artikkelin.
Tosi hyviä vinkkejä, alkaen paperin laadusta, kiitos. Olisin varmaan älynnyt antaa jotain muuta kuin sitä kiiltävää tulostinpaperia pojalle harjoitteluun, mutta en tiedä olisinko hokannut ihan vesiväreille tarkoitettua paperia etsiä. Onneksi ainakin joitakin laatuja saa jopa meidän pikkukaupungin Suomalaisesta.
Hyvä jos tämä innostaa hänet alkamaan käyttämään muitakin värejä kuin mustaa. Vaikka kuvat eivät ole enää pelkkiä ääriviivapiirroksia, niin värejä ei näy. Olen kysellyt syytä, mutta ei noiden esiteinien vastauksista ota aina selvää.
-
Hyvä jos tämä innostaa hänet alkamaan käyttämään muitakin värejä kuin mustaa. Vaikka kuvat eivät ole enää pelkkiä ääriviivapiirroksia, niin värejä ei näy. Olen kysellyt syytä, mutta ei noiden esiteinien vastauksista ota aina selvää.
Siinä tapauksessa markkerit voisi olla hyvä alku. Lajitelmissa on usein aika voimakkaita ja räikeitä värejä, mutta jos pääsee valitsemaan irtotusseja niistä löytyy vaaleampiakin sävyjä.
Samoin voisi kokeilla vesiliukoisia puuvärejä. Niiden käyttäytymistä ja värin määrää on helpompi hallita kuin siveltimellä levitettäviä nappivärejä. Varsinkin pehmeän lyijykynän jälki kyllä hieman leviää päälle väritettäessä. Kuitukärkitusseissakin kannattaa kiinnittää huomio siihen etteivät ole vesiliukoisia. :) Itselle oikea paperi ja välinekombinaatio selviää yleensä vasta kokeilemalla.
-
Siinä tapauksessa markkerit voisi olla hyvä alku. Lajitelmissa on usein aika voimakkaita ja räikeitä värejä, mutta jos pääsee valitsemaan irtotusseja niistä löytyy vaaleampiakin sävyjä.
Samoin voisi kokeilla vesiliukoisia puuvärejä. Niiden käyttäytymistä ja värin määrää on helpompi hallita kuin siveltimellä levitettäviä nappivärejä. Varsinkin pehmeän lyijykynän jälki kyllä hieman leviää päälle väritettäessä. Kuitukärkitusseissakin kannattaa kiinnittää huomio siihen etteivät ole vesiliukoisia. :) Itselle oikea paperi ja välinekombinaatio selviää yleensä vasta kokeilemalla.
Kävin tänään hakemassa vesiväripaperia (aika tyyristä muuten), ja setin siveltimiä. Niiden siveltimien laadusta en osaa sanoa mitään, yritin jättää halvimmat hyllyyn. Huomasin siinä samalla, että tarjolla oli vaikka minkälaisia kyniä (vesivärikynä?). Lautetaan tuokin vinkki korvan taakse, kiitos.
Vesivärinappeja löytyy ns. vanhaa varastoa, vai onko niissäkin eroja?
Tänään huomasin teinin pöydällä isohkon paperirullan, ja kun avasin sen niin sieltä paljastui talven aikana koulussa tehtyjä töitä. Laidasta laitaan, perspektiiviharjoituksia, luonnoksia kasveista jne. Jossain töissä oli jopa värejä. Opettaja varmaan pakottanut 8] Minusta tosi hienoa jälkeä, mutta eipä tuo niitä ole himassa oma-aloitteisesti esitellyt. Jos osaisin itse piirtää edes tuon vertaa, olisin aika polleeta äijää.
Kännykän lumo on juuri nyt kova, ja elämä tuntuu olevan siellä. Yritän kovasti saada tämän harrastuksen jatkumaan, edes jollain tasolla. Siksi olen niin tohkeissani, kun tuli oma-aloitteisesti sanomaan, että joku sarjis näytti siistiltä. Oli selvästi kiinnostunut miten sellaista jälkeä saa aikaiseksi.
-
vesivärinapeilla on eroa kuin yöllä ja päivällä. Halvimmista tulee sameaa väriä, hiukan kalliimmista taas täyteläisiä, hehkuvia värejä pienelläkin värimäärällä.
jos haluat poikasi oikeasti innostuvan, niin osta ihmeessä kunnon värit!
niitä nappeja ei tarvitse olla montaa, kuusi-kahdeksan riittää hyvin. niistä voi itse sekoittaa kaikki maailman värit.
paperi on hyvin paljon makuasia. toiset tykkää sileästä toiset karheasta. jotkut kuvittajat piirtää kopiopaperille jopa (paksulle). toki yleensä kallis on parempaa kuin halpa, mutta ei aina.
kirjastosta saa kirjoja jotka opastavat aloittelijaa, mutta on heti sanottava että niitäkin on hyviä ja huonoja. Edit: nikn ja netistä myös tietysti. 🙄
-
niitä nappeja ei tarvitse olla montaa, kuusi-kahdeksan riittää hyvin. niistä voi itse sekoittaa kaikki maailman värit.
Jo kolmella napilla sekoittaa, kun on kärsivällinen ja tekee ohuita kerroksia. Karmiininpunainen, kadmiuminkeltainen ja preussinsininen periaatteessa riittää ihan kaikkiin ajateltavissa oleviin väreihin, täysin puhtaiden välisävyjen sekoittamiseen voi sitten laajentaa palettia sinooperilla, ultramariinilla ja kromikeltaisella, niin saadaan se koulustakin tuttu kuuden napin setti. Näin niinkuin teknisesti ajatellen.
-
Tuo kolme värinappia on vähän kuin vesivärittämisen "dogmailua". ;)
Ihan ok kun maalataan yhtä kuvaa.
Sarjakuvan värittäminen on kuitenkin jatkumoon pohjautuvaa värittämistä eli värien tulisi pysyä alusta loppuun uskollisina sivukokonaisuuden värikartalle.
Siksi helpointa onkin valita ihan niin monta värinappia kuin eri sävyjä tarvitsee. Näin toistuvat värit pysyvät vaivattomimmin samana ruudusta toiseen, ja pitempien taukojen jälkeen ei tarvitse etsiä käytettyjä värisävyjä.
Valkoinen ja musta ovat myös tarpeellisia värinappeja.
Ja valkoinen guassi (peiteväri)-tuubi on mukava kiiltojen lisäämiseen.
Kirjoja ja netin opetusvideoita on hyvä selailla.
-
Nyt taitaa olla kyseessä aivan aloitteleva vesivärittelijä. Tuskin joka sävylle tarvitsee tässä vaiheessa omaa nappia. Sekoittelemalla värejä myös oppii.
-
Sarjakuvan värittäminen on kuitenkin jatkumoon pohjautuvaa värittämistä eli värien tulisi pysyä alusta loppuun uskollisina sivukokonaisuuden värikartalle.
Siksi helpointa onkin valita ihan niin monta värinappia kuin eri sävyjä tarvitsee
...
Valkoinen ja musta ovat myös tarpeellisia värinappeja.
Ja valkoinen guassi (peiteväri)-tuubi on mukava kiiltojen lisäämiseen.
Noinhan ennen vanhaan tehtiin, kun sarjakuvia väritettiin eri arkille. Oli joitakin vakinappeja, ja kirjapainolle sitten kerrottiin mikä oli niitä vastaava väriarvo joko Pantonena tai PMS-värikarttana. Nykyään semmoinen on väistyvää ammattitaitoa: kun työn skannaaminen painokuntoon jää tekijälle itselleen, pitää tekijän itse myös säädellä värimaailmat kohdalleen Photoshopissa. Sinänsä lähtöväri voi nykyään olla mikä tahansa, toki jos aikoo katsella paperioriginaalia, olisi kiva että siinä olisi jotain järkeä.
Värien taikominen kolmesta napista ei ole mikään Lars von Trier -henkinen rajoittava dogma, vaan ennemminkin taikatemppu jossa vedetään kani hatusta. Ihan ihme juttu että kolmesta napista saa kaikki värit, myös sen neutraalin harmaan.
Diginä värittäessäni toki teen edelleen joka tarinalle oman paletin, jossa on päähenkilöiden ihonväri ja vaatteet, ja sitten tyyliin sopivia kahden värin sekoitusvärejä + kolmatta pääväriä huomioväreiksi omana skaalanaan. Mutta se on mekaanista työtä, vailla ihmeen tuntua. Ihme on se, että kaikista maailman väreistä sattuu löytymään juuri sen maagisen yhdistelmän kuhunkin tilanteeseen, ja juuri sen oikean kolmannen värin jolla kaksi toisiinsa sopimatonta väriä yhdistyvät tasapainoiseksi kokonaisuudeksi.
Kuten SkTV sanoi, tässä vaiheessa tärkeintä on oppia ja innostua. Työksi homma muuttuu vasta myöhemmin jos on muuttuakseen, eikä sen kanssa kannata pitää kiirettä :)
Hyvä vähintään 250g/m2 paperi kostutettuna ja sitten märkänä ikkunaliimapaperilla vaikkapa vanerilevylle kiinnitettynä (kuivuessaan paperi siliää kovaksi eikä enää kupruile), muutama hyvä (tarpeeksi hienorakeinen pigmentti) värinappi, valkoinen lautanen (jolta ei enää syödä) paletiksi ja muutama erikokoinen sivellin (vesivärikäytössä ne eivät edes kulu, toisin kuin tussityössä, kunhan ne säilyttää kärki ylöspäin) ovat erinomainen lähtökohta, jolla pääsee pitkälle. Valkoinen guassituubi, ns. plakaatti- eli julisteväri on tietysti kiva valkoisten kohtien avaamiseen jos niitä ei aluksi muistanut jättää maalaamatta, sillä on myös helppo tehdä peittäviä värejä läpikuultavien sekaan, kunhan muistaa että "guassi ei kuole koskaan" eli herää maalausvalmiiksi aina kun saa vettä.
Muuten, musta ja valkoinen eivät ole värejä, ja jos oikein pilkkua viilataan, ei ole myöskään ruskea, koska se vaatii vähän kaikkia värejä ja on olemassa ainoastaan murrettuna sekoitteena ;)
-
Nyt taitaa olla kyseessä aivan aloitteleva vesivärittelijä. Tuskin joka sävylle tarvitsee tässä vaiheessa omaa nappia. Sekoittelemalla värejä myös oppii.
Juu, poika on vasta-alkaja, mutta lahjoja (oma, ei niin puolueeton, mielipide) tuntuisi olevan, jos vain saisi tyrkittyä varovaisesti oikeaan suuntaan. Mitä enemmän näitä pro-vinkkejä lukee, niin alkaa kyllä tuntua siltä, että taidan sittenkin piilottaa vesivärit kaapin pohjalle :laugh: Annan puuvärit, että: "Koetas ensin noilla, ne ei sottaa, eikä leviä" :)
No joo, pitää vain saada jakeluun, että teet nyt aluksi vain "suttua", ei tarvitse tulla "valmista". Kokeilet ja testaat miten se väri oikein käyttäytyy.
-
Mitä enemmän näitä pro-vinkkejä lukee, niin alkaa kyllä tuntua siltä, että taidan sittenkin piilottaa vesivärit kaapin pohjalle
No, ennen kuin liikaa kauhistut, muistuttaisin että tämä on "sarjakuvantekijöiden keskustelut" -alue jossa oletusarvoisesti puhuvat henkilöt, jotka tekevät tätä hommaa työkseen, tai ainakin vakavasti harrastaen. Silloin kun tällä maksetaan vuokrat, ruuat ja lasten viikkorahat asenne on västämättä vähän toinen, eikä ammattilainen voi myöskään antaa vinkkejä vähän sinnepäin menettämättä uskottavuuttaan, eihän?
-
No, ennen kuin liikaa kauhistut, muistuttaisin että tämä on "sarjakuvantekijöiden keskustelut" -alue jossa oletusarvoisesti puhuvat henkilöt, jotka tekevät tätä hommaa työkseen, tai ainakin vakavasti harrastaen. Silloin kun tällä maksetaan vuokrat, ruuat ja lasten viikkorahat asenne on västämättä vähän toinen, eikä ammattilainen voi myöskään antaa vinkkejä vähän sinnepäin menettämättä uskottavuuttaan, eihän?
Joo, olet täysin oikeassa. Ammattiylpeys on muuten asia, jota minä kannatan ja kannustan. Jos tehdään, niin tehdään kunnolla, eikä sinnepäin.
Projektipäivitys (vaikka ollaan jo aika kaukana alkuperäisestä avauksesta):
Ensimmäinen koepallo heitetty. Virittelin keittiön pöydälle työpisteen ja suttasin itse menemään (suttu siitä tuli ja muuta en tavoitellutkaan). Teini kävi kääntymässä sen verran, että kysyi mitä olin puuhannut. Vastasin täysin rehellisesti, että suttasin jotain ja tutkin millaista jälkeä nollapohjalta saa aikaiseksi: "Surkeaa, mutta oli aika lystiä (muuten oli), ja tuon yhden nurkan pystyy ehkä tulkitsemaan auringonlaskuksi mereen, jos oikein tutkii ja tulkitsee". Aha, totesi teini siihen ja häipyi jonnekin. Kohta paikalle pamahtaa hänen pikkuveli 10v. jolta jalkapallo taipuu tai taittuu, mutta en tiedä osaako piirtää pätkän vertaa: "Mä haluan kokeilla!" ja sitten viriteltiin paperit yms. Ei ihan onnistunut se Arsenalin logo, mutta se ei pientä miestä lannistanut. Piirsi ihan oman keksimänsä seuran logon. Sitten vaihdettiin paperia ja eikun toista kuvaa tekemään. Teini pyörii ympärillä ja heittelee pikkuveljelle kommentteja. Saa nähdä tarttuuko kohta itse siveltimeen. Kävi jo ihmettelemässä vesiväripaperia, että "mitäs tämä oikein on?"
8]
-
Joo, olet täysin oikeassa. Ammattiylpeys on muuten asia, jota minä kannatan ja kannustan. Jos tehdään, niin tehdään kunnolla, eikä sinnepäin.
Mutta kukaan ei ole seppä syntyissään ja AINA kannattaa hieman myös irroitella ja kokeilla. Teineillä itsekritiikki jyrää ja epäonnistuminen voi lannistaa turhan helposti. Kannattaisi aloittaa yksinkertaisista muodoista ja hahmoista jos vain pystyy ja pikku hiljaa edetä sellaisiin joissa on paljon yksityiskohtia.
Kävi jo ihmettelemässä vesiväripaperia, että "mitäs tämä oikein on?"
Juu, joskusjuuri hauskat välineet saattavat innostaa. Puuvärit, joita voi veden kanssa levittää (ja sekoittaa) ja markkerit ovat juuri nähdäkseni tämmöisiä värien maailmassa.
Tein jokunen viikko sitten tämmöisen videon vesivärityöskentelystä. (https://www.youtube.com/watch?v=4mq2ldSs0Zc) Tuo värien sekoittaminen vesikuppeihin on semmoinen innovaatio, joka ainakin omalla kohdalla auttoi. Lisäksi pitää olla välillä malttia antaa työn kuivua.
Niin ja ne kouluaikaiset vanhat vesivärinapit voi tosiaan olla hankalat, koska niistä tulee helposti aika savista tai sameaa jälkeä. Tuon alkuun postaamasi esimerkin kaltaista laveerausta voi olla haastavaa saada aikaan. (Tai mistä minä tiedän kuinka hienot vesivärit nykyään lapsilla koulussa on?!)