Mutta huom! Tämä on vasta kyseisen sarjakuvantekijän esikoisteos.Eeh...jos tällainen julkaistaan paperille, kunnon kustantamon nimissä vielä, tuon täytyy olla aika huono tekosyy. Etenkin kun noin kriittisestä ongelmasta kyse.
Kai Vesa jotain hyvää tässä näki kun ei ne ole kovin innokkaita julkaisemaan tekijän ekoja albbareita.
Juu, on hienoa että uusia tekijöitä julkaistaan.Samaa mieltä.
Jäin aprikoimaan taas kerran että onko tekijä miettinyt ollenkaan kohderyhmää?Tuleepa mieleeni, kun taannoin kyselin Kvaakissa että minkälaista sarjista kannattaisi Suomen markkinoille ruveta väsäämään. Sain vastaani aikamoisen kaupallisuussyytösryöpyn. Kehotus oli piirtää vaan just semmosta mistä ite pitää. Kaikki muu on kaupallista paskaa.
jos ei osaa jotain, niin ei se nyt parannu sillä, että selitellään, miten on eka albumi. .Katsokaa vaikka Alex Raymondin ekoja Flash Gordoneita ja viimeisiä. Kyllä siinä välissä on opittu sarjakuvan tekemisestä aika paljon.
Katsokaa vaikka Alex Raymondin ekoja Flash Gordoneita ja viimeisiä. Kyllä siinä välissä on opittu sarjakuvan tekemisestä aika paljon.Kyllähän tekijä oppii, mutta toi paapomisen illuusio "Se on vasta eka albumi" harvemmin on rakentavaa tai edesauttaa oppimaan.
Kyllähän tekijä oppii, mutta toi paapomisen illuusio "Se on vasta eka albumi" harvemmin on rakentavaa tai edesauttaa oppimaan.
Jotenkin sinun juttujasi lukemalla voin päätellä, että sinusta paras tapa antaa kritiikkiä olisi repiä kirja tekijän naaman edessä ja sanoa, että parempi lopettaa piirtäminen. Minusta on aika ymmärrettävää, ettei tekijän ensimmäinen albumi ole välttämättä mikään kultakimpale. Onhan täällä annettu jo aika kriittistä arviota. Se, että perustellaan virheitä sillä, että kyseessä on tekijän ensimmäinen julkaistu albumi, on mielestäni ihan ok. Tunnustetaan heikkoudet mutta nähdään paljon hyvää, jonka perusteella on toivottavaa, että seuraava teos osuu sitten nappiin. Ja mikä pääasia, tekijällä riittää intoa kehittyä ja jatkaa tekemistä.Ja kritiikkiähän ei voi sanoa ilman "Kun tää on vasta ensi teos"-mantraa, mikä otti päähän Tertsin ensimmäisessä kommentissa? Etenkin tässä maassa, missä nyt ollaan totuttu näkemään vaikka minkälaista sarjakuvaa, oli se ensimmäinen tai kymmenes teos.
Selkääntaputtelua ja nuoleskua on tuollainen. Tekijän Ossi taatusti tuntee, kaljalla käy joka ilta. Paapoo tekijää, ei pahaa sanaa sano. Yhdessä itkevät tuoppien ääressä Kvaakin kritiikkejä.LÄÄKKEEET!
Ehkä Kenin olisi pitänyt laittaa oma persoonansa likoon tämän markkinoinnissa.
Laittoi Sarjakuvafestareilla kyllä, en unohda koskaan sitä haastattelua.
Kiinnostaisi tietää missä Egomaniaa myydään parilla eurolla.
Akateemisessa on näitä monta kappaletta kahden euron hintaan eikä käy kaupaksi.
Helsingin Akateemisen sarjakuvaosaston alennuslaatikossa 14.5. oli useita.
Juonensäikeitä on ylenpalttisesti, mutta niitä solmitaan taiten yhteen pitkin matkaa. Pakottaa miettimään mistä on kyse ja vastaa herättämiinsä kysymyksiin juuri oikeaan tahtiin porrastettuna.Hyvä että tuli tähänkin selvyys. Meikälle ei vaan yksikään niistä monista(?) juonensäikeistä sitten ilmeisesti näyttäytynyt NIIN mielenkiintoisena että sen olisi tunnistanut ja alkanut sitä seurata ja jännätä.
...
Kohderyhmäkysymykseen liittyen lienee syytä tarkentaa, että toimin itse psykiatrisena sairaanhoitajana.
Jos kaipaa oikeasti hyvää ja taidokasta sarjakuvaa psykiatristen sairauksien ulottuvuuksista, niin kannattaa ehdottomasti tarttua Raimo Tyyskän käsikirjoittamaan ja Jussi Hukkasen taiteilemaan Api: Viimeinen testamentti -albumiin...Joudun olemaan tästä Tonin kanssa vahvasti eri mieltä. En kiistä Api -Viimeinen Testamentti (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=1836) psykoosikuvauksen aitoutta, se on paikoitellen jopa ansiokasta, mutta pidin kyllä Egomaniaa paljon miellyttävämpänä lukemiskokemuksena. Omakohtaisissa sairauskertomuksissa on usein (ja olen ammatillisista syistä lukenut koko joukon tällaisia sarjakuvia) ongelmana se, että aiheeseen ei saada etäisyyttä. Terapeuttinen hyöty ei tietenkään vaadi - ja saattaa jopa kärsiä siitä - että tekijä alkaa miettiä tarinaa lukijan ehdoilla. Kun julkaisukynnys ylittyy, joutuu lukija kuitenkin kasvokkain toteutuneen rakenteen kanssa.
...Sarjakuva tursuaa hurjaa fantasiaa, jossa leikkivät sulassa sovussa hersyvä huumori, uskonnolliset harhanäyt ja hulluuden nerokas logiikka. ...kansainvälisen tason projekti ja yksi vuoden 2012 parhaista kotimaisista sarjakuva-albumeista."
Onneksi molemmat ovat trilogioita, minkä lisäksi odotan mielenkiinnolla myös Arktisen banaanin seuraavia avauksia tässä genressä.
Olen vähän skeptinen siitä, onko sarjakuva kovin onnistunut pyrkimyksissään jos sen avautuminen vaatii ehdottomasti usean vuoden kokemuksen sairaanhoitajan työstä.
Mutta Kvaakissa on nyt se tapa, että ollaan järjestelmällisesti kohta kohdalta niin väärää mieltä kuin olla voi joka ainoasta asiasta.
Tästähän oli se hauska Fok_It-strippi samasta aiheesta.
Samasta syystä väite, että sarjakuvan pitäisi arvostella sellainen ihminen jolla on vähintään akateeminen tutkinto sarjakuvan käsittelemästä aiheesta kalskahtaa korvaan aika oudon elitistiseltä.
Logicomixia pidän tietokirjana, vaikka se käyttääkin sarjakuvaa ja kertoo asiansa vieläpä draamallisin keinoin. Niinpä teoreettisen filosofian dosentti on tälle kirjalle mitä parhain arvostelija. Eihän kaunokirjallisuudenkaan arvostelija kirjoita kritiikkejä tietokirjoista.Mutta voihan sen toki muukin arvioida. Jostain toisesta näkökulmasta. Vaikkapa siitä, menikö tieto perille, mutta... ??? Kaunokirjallinen sarjakuva on eri asia kuin tietoteoreettinen sarjakuva.
No, sehän riippuu nyt aika pitkälti sarjakuvasta. Vrt. keskustelu "Kuka kaipaa sarjakuvakriitikkoa?", kohdasta Logicomix. Ja siellä tosiaankin Mattipekka kertoo jotain tämän suuntaista. Siteeraan tyhmästi itseäni:Mutta voihan sen toki muukin arvioida. Jostain toisesta näkökulmasta. Vaikkapa siitä, menikö tieto perille, mutta... ??? Kaunokirjallinen sarjakuva on eri asia kuin tietoteoreettinen sarjakuva.
Egomania pluiskahtaapi mielestäni kuitenkin kaunokirjan puolelle.
En väitä olevani oikeassa. Mutta, mutta... ;D
Timo
Juonessa oli minusta selkeä punainen lanka alkuineen ja loppuineen, pohjustava idea toisti vahvasti samoja kaikuja kuin Edgar Allan Poen novellissa "Tohtori Tarrin ja professori Fetherin menetelmä", sekä myös Scorsesen elokuvassa "Suljettu saari".Pakko kysyä. Taisit lukea tämän ketjun kommentit ennen teosta?
Tosin se hukkuu liiankin helposti ylenpalttisesti annostellun, kirjaimellisesti kreisihuumorin alle, ja jos kyseinen huumori ei heti kolahda, niin lukija taatusti väsyy ja ärsyyntyy. Makuasia.