Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Kotimaiset sarjakuvat => Topic started by: blackkimono on 09.11.2010 klo 17:32:41
-
Kärjistän rajusti ja saatan aiheuttaa suuttumusta. Otathan tämän huomioon, kun luet viestejäni.
Olen pettynyt suomalaiseen sarjakuvaan, enkä tästä syystä juurikaan seuraa Suomen sarjakuvakulttuuria.
Miksi suomalainen sarjakuva on aina kuivaa, mustavalkoista, köyhästi piirrettyä ja lähes aina strippipainotteista? Suomalainen kyynisyys ja tunneköyhyys paistaa läpi suomalaisesta sarjakuvasta, mikä ei välttämättä ole paha asia, mutta valinnanvapauden puute on alkanut kyllästyttämään. Jos haluan lukea suomalaista sarjakuvaa, saan valita joko suomalaista arkielämää mustalla huumorilla käsittelevän sarjakuvan tai suomalaista arkielämää ilman huumoria käsittelevän sarjakuvan.
Miksei Suomessa tehdä värikästä ja teknisesti taidokasta, esim. marvelmaista sarjakuvaa? Haluaisin lukea nimenomaan pitkää suomalaista sarjakuvaa, mielellään tarinapohjaista, johon tulee aina lisää jatkoa. Tällaista löytää kuitenkin vain omakustanteina, eikä se koskaan pääse pinnalle. Onko vika kustantajissa, piirtäjissä vai yleisössä? Eikö sarjakuvalle ole tarpeeksi ostajia, kun kaikki uudet mainstreamsarjakuvat Suomessa tuntuvat olevan mustavalkoista puujalkastrippiä?
-
Miksei Suomessa tehdä värikästä ja teknisesti taidokasta, esim. marvelmaista sarjakuvaa? Haluaisin lukea nimenomaan pitkää suomalaista sarjakuvaa, mielellään tarinapohjaista, johon tulee aina lisää jatkoa. Tällaista löytää kuitenkin vain omakustanteina, eikä se koskaan pääse pinnalle.
www.mkkentertainment.com (http://www.mkkentertainment.com) - marvelmaista suomalaista sarjakuvaa. Omakustannetta ehkä, mutta pinnalle ollaan tulossa. Pitkää, tarinapohjaista, ja jatkoa tulee lisää. Ja kyllä, teknisesti taidokasta.
-
Älä pyytele anteeksi jos sinulla on asiaa sanottavana. Vaikkeivat kaikki oisi samaa mieltä kanssasi blackkimono, niin hienoa, että sanot mielipiteesi. Sitten jos joku ottaa herneet nekkuun, ei se ole sinun vikasi vaan sen toisen, joka ei anna sinulle mahdollisuutta ilmaista itseäsi rohkeasti.
Hmmm... mielenkiitoisia ajatuksia ja ihan täyttä asiaa puhut minusta. Ehkä vika on juuri tuossa bermudan kolmiossa josta puhuit: kustantaja, piirtäjä ja yleisö.
Ensiksikin nykypäivän sarjakuvan kustannus on jo riskialtista peliä johtuen yksinkertaisesti siitä, että tietokoneet ja varsinkin pelit syövät selvästi potentiaalista ostajakuntaa sarjakuvilta. Nykypäivän nuori sukupolvi on syntynyt bitti-maailman lapsina, eivätkä he ole oppineet sarjakuvan lukemisen oivaa taitoa. Jos jotain luetaan, se on sellaista helposti omaksuttavaa roskaa kuten Aku Ankka. Siinähän ei juuri tarvitse käyttää aivojaan analysoimaan syvällisiä juttuja ja juonen käänteitä, koska sellaisia ei tuon skenren tuotteissa juuri ole. Kustantajilla on suuri kysymysmerkki siinä, että mikä myy Suomessa ja mitä uskallataan julkaista. Kaikkihan perustuu puhtaasti voiton saamiseen bisnes maailmassa. Sitäpaitsi Suomi on sen verran pieni maa, kun mietitään jonkin uuden sarjakuva-albumin tuottamista. Ostajakunta on aika marginaalinen.
Suomessa ei yksinkertaisesti tällä hetkellä ole ketään, joka taitaa tuollaisen Marvelmaisen sarjakuvan piirtämisen salat, josta mainitsit...paitsi minä :P :laugh: Kaikki piirtävät etupäässä strippejä ja heidän tasonsa on enemmän ja vähemmän vaihtelevaa.. Jokainen osaa piirtää jotain tikku-ukkoja...mutta osa tälläisestä sarjakuvasta myy kuitenkin ihan hyvin. Mutta sarjakuvataiteeksi niitä en voi kutsua. Tosin tästä ei ollut nyt puhe. Mutta onneksi tuota herkkua silloin tällöin löytää omakustanteissa. Mutta niidenkin myynti on aika vähäistä. Ja kyllä omakustanteissa löytyy tasoakin. Mainitsen nyt MKK-entertainmentin tässä yhteydessä. Heillä on paljon tasokasta sarjakuvaa hyvin erilaisille ostaja ryhmille ja juuri se on tärkeää. Uskon vahvasti, että kyseinen yhtiö kyllä nostaa suomalaista sarjakuvaa aivan uudelle tasolle tulevaisuudessa.
Ja muussa mitä sanoit suomalaisesta sarjakuvasta komppaan kyllä täysillä. Minustakin olisi kiva, jos olisi jokin sanotaanko nyt vaikka Sillagen tyyppinen jatkuva albumikokonaisuus. Mutta kun ei ole. On vain áinaista samaa perhesuhteitten ratkomista, tai kiroilevia piikikkäitä otuksia ja eläimien ja ihmisten välistä vuorovaikkutteista ihmisuhdedraamaa. Missä todellinen saikkailu, jännitys jne marvelmaisuus???? On kait pakko itse ruveta nyt jotain sensuuntaista toimintasankari juttua vääntämään, kun sitä ollaan meikäläiseltä jo kauan kinuttu.
-
Miksei Suomessa tehdä värikästä ja teknisesti taidokasta, esim. marvelmaista sarjakuvaa?
Se vaatisi marvelmaisen kustantamon ja kokonaisen tallin sarjakuvapiirtäjiä, tussaajia, värittäjiä, tekstaajia, kansitaiteilijoita, taittajia, toimittajia ja melkoisen mainoskampanjan; ainakin jos pitäisi joka kuukausi pukata ulos muutama lehti ja saada se myydyksi.
Olisiko se sinusta realistista? Onko sellaista missään muuallakaan Pohjoismaissa?
-
Vaikea sanoa mikä on realistista ja mikä ei.
En olisi vielä 20 vuotta sitten kuuna päivänä uskonut, että suomalainen sarjakuva voi olla niin suosittua kuin Fingerpori ja Kiroileva siili ovat tällä hetkellä (ja toivottvasti vielä tulevaisuudessa). Niin ja Viivi ja Wagner!
Mainstreamin tekeminen on vaikeaa, mutta jos tähdet on oikeassa asennossa niin ken tietää...
Kyllä jo Joonas aikoinaan teki ajoittain lähes loistavaa realistista sarjakuvaa. Yksin. Nopeassa tahdissa. Kari Leppänen myös.
T. Hypénistä kuulemme vielä, luulen.
Anssi Rauhalakaan ei ole toivoakseni sanonut vielä viimeistä sanaansa.
Toivoa siis on.
-
kari Leppänen, Petri Hiltunen ja Jukka Murtosaari tekevät hienoja sarjakuvia. Kotimaisuus nousuun, olen aina sanonut.
-
Miksei Suomessa tehdä värikästä ja teknisesti taidokasta, esim. marvelmaista sarjakuvaa?
Joo kyllä Suomessa osataan. Jatkoa sarjan listaan:
Anni Isotalon tutkimuksia (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=1279)
Sarasvatin Hiekkaa (http://www.aamulehti.fi/sunnuntai/vastaa/sarasvatinhiekkaa/)
Ville Tietäväisen jutut. (http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kulttuuri/ville-tietavainen-tekee-sarjakuvaa-siirtolaisen-rumasta-arjesta-katso-nayte)
Edit:
Niin ja tietysti Kari Sihvonen (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=1459).
-
Paitsi että suomisarjis menee messevästi kotitanhuvilla, meikäläisiä sarjakuvateoksia viedään Keski-Eurooppaan enemmän kuin ikuna, sivistyneet mannerihmiset tykkää lukea meidän mettäläisten tekemiä eksoottisia juttuja.
Ulkoasultaankin ovat niin omaleimaisia, siis sarjakuvat, eivät tekijät tai lukivat, vaikkakin joskus.
Melkein sarjakuvaa ovat myös värikkäät ja taidokkaat lasten kuvakirjat: Mauri Kunnakset ja sitten Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatut ja Patut. Ei ne ainakaan mitään värittömiä ja huonosti piirrettyjä ole. Kyllä täällä osataan.
-
Tosiaan. Unohdin Jukka Murtosaaren ja Kari Leppäsen. Siinä on kaksi realistisen sarjakuvan taitajista. Kiitos kun mainitsitte heidät. Ja Anssi kanssa. Olen pahoillani että unohdin heidät.
Lurker puhui muuten asiaa tuosta marvel jutusta. Meillä Suomessa ei ilmeisesti ole yhtään sarjakuva TALLIA, joka suoltaisi tiimissä sarjakuvaa kuten ulkomailla tehdään. Yksi luonnostelee, yksi tussaa, yksi värittää jne. Mahtavaa tuollainen tiimi juttu.
Hyvä Tertsi, että mainitsit mestari Veikko "Joonas" Savolaisen. Mikä nyt on, kun unohdan tälläisiä tärkeitä suomalaisen sarjakuvan nimiä? Ehkäpä sateinen pimeä sää! ???
-
Mainitsin tämän jo yhdessä toisessa ketjussa:
Aapo Rapin "Meti" sai maksimipointsit ranskalaisen sarjakuva-alan aikakauslehden dBD:n arvostelussa.
Ainakaan ulkoasun perusteella dBD ei ole mikään pienilevikkinen mitätön lärpäke.
Meti ei tosin ole mikään mainstream-sarjakuva, mutta kuitenkin!
-
Jos haluan lukea suomalaista sarjakuvaa, saan valita joko suomalaista arkielämää mustalla huumorilla käsittelevän sarjakuvan tai suomalaista arkielämää ilman huumoria käsittelevän sarjakuvan.
"suomalaista arkielämää ilman huumoria käsittelevä sarjakuva" kiinnostaa minua. Onko suosituksia?
-
Lurker puhui muuten asiaa tuosta marvel jutusta. Meillä Suomessa ei ilmeisesti ole yhtään sarjakuva TALLIA, joka suoltaisi tiimissä sarjakuvaa kuten ulkomailla tehdään. Yksi luonnostelee, yksi tussaa, yksi värittää jne. Mahtavaa tuollainen tiimi juttu.
Esimerkkinä jälleen MKKEntertainment. Ensi vuonna tulossa Finlander #1 ja #2
Finlander #1 Luonnos: Veli Loponen, Piirros: M. J. Mäkinen, Tussaus: Marko Backman
Finlander #2 Piirros: Marko Vesterberg, Tussaus: Marko Backman
-
.
En tarkoittanut omakustanteita vaan sitä, että suomalaisessa perinteisessä sarjakuvatuotannossa on vähemmän tiimityöskentelyä eri taitajien osalta kuin ulkomaisissa julkaisuissa. Ja tiimityösklentely on kyllä omakustanteiden valttikortti. Minusta valtion pitäisi tukea omakustenteita pienillä kannustus avustuksilla. Ja kirjastoissa pitäisi olla omakustanteet ehkäpä paremmin esillä.
-
Tulee sitä suuremmiltakin kustantajilta aina välillä jotain mielenkiintoista, mutta sun kannattaa suunnata katse omakustanteisiin ja pienkustantajiin. Seitin sarjiksia voit käydä lukemassa ihan suoraan netistä (http://seitti.fi), siellä on useampaa juonivetoista ja värikästä juttua tarjolla.
Muutenki kotimainen sarjakuvakenttä on laajentumassa mun mielestä. Ei ole enää taideapinat ja spändexapinat omissa porukoissaan, vaan ne sekoittuu jo ihan mukavasti.
-
Suomessa tehdään nykyisin myös melko paljon manga-tyylistä sarjakuvaa jossa ei (ainakaan pääsääntöisesti) piehtaroida arjessa:
Oblivion High (http://www.oblivionhigh.com/)
Finnmanga (http://www.finnmanga.fi/)
Aura Ijäs (http://www.auraijas.com/)
Mainiota lasten sarjakuvaa:
Lopunperän tarinat (http://www.lopunpera.fi/)
Viihdyttävää nettisarjakuvaa:
Kahden maailman välissä (http://b2w.ungroup.net/fi/)
Ja joku tällainenkin on vastikään ilmestynyt:
Noki (http://www.sirkkusylvia.com/Noki.html)
Listaa voisi jatkaa jos ei loputtomiin niin ainakin jonkin verran. Tekijänä oon kyl vähä sitä mieltä että selkeän aukon huomaaminen minkä hyvänsä taidelajin kentässä on ainoastaan positiivista. Sen aukon voi täyttää itse.
-
Sen aukon voi täyttää itse.
Jos rahkeet riittää.
-
Itse uskon taideapinoiden, spandexapinoiden, manga-apinoiden ja BD-apinoiden sulaan sopusointuun kun näen sen.
Yhtä todennäköisesti omilla kahdella silmälläni yhtä hyvin. Ei mahdotonta mutta vie aikaa. En ole Neville Chamberlain.
Suomessa toki tehdään paljon hyvääkin ja kuten Kaltsu oikein sanoi kukaan ei tee sitä puolestasi mutta asetelmassa on jo todettavaa vikaa ihan tämänkin ketjun viestejä lukemalla:
Se vaatisi marvelmaisen kustantamon ja kokonaisen tallin sarjakuvapiirtäjiä, tussaajia, värittäjiä, tekstaajia, kansitaiteilijoita, taittajia, toimittajia ja melkoisen mainoskampanjan; ainakin jos pitäisi joka kuukausi pukata ulos muutama lehti ja saada se myydyksi.
Olisiko se sinusta realistista? Onko sellaista missään muuallakaan Pohjoismaissa?
Paitsi että et ymmärrä kysyttyä vastauksesi on outo: Miksi se riippuisi siitä mitä muualla tehdään? Onko kyseessä yhä jokin itsetunto-ongelma? Jos ei ruotsalaiset niin ei sitten mekään?
kvaakissa on ollut pariinkin kertaan Helsingin kirjamessujen sarjakuvatarjonnasta linkki Comics journaliin: http://www.tcj.com/international/what-is-finland-doing-right/
tämä on monessa mielessä erittäin tervetullut uutinen mutta itse en pysty käsittämään tätä ajatusmallia:
While this was merely a brief glimpse into the Finnish comics scene, I got the distinct sense that it has managed exceptionally well the balancing act between organization and independence. In contrast especially to Sweden and Norway, there is little in the way of a major domestic mainstream and thus only little money to be made drawing comics. Neither is there as strong a tradition for the publication of international comics as in Denmark, where several generations have been hampered by the wish to match not only the format, but also the approach to craft, of the classic Franco-Belgian album series.
This has steered a lot of the creative energy into more personal work and kept Finnish cartoonists more open to the possibilities immanent in approaches and idioms beyond those traditionally seen in comics, particularly as found in contemporary art. At the same time, the scene is sufficiently well-organized at a grass-roots level to enable and support this kind of work—no one is getting rich, but if you want to publish your comic, the structures to help you obtain support and distribution are there.
Kyllä se "Ehkä tärkeimmin" osuus lainauksesta uupuu. Mutta jollen lukenut aloittajan viestiä kuin piru raamattua, juuri tätä hän ajoi takaa: miksi on tietty formaattinen kolmiyhteys: (humoristiset)Stripit, taiteellisesti suuntautunut ja arkirealismi jotka ovat normi kotikmaisessa sarjakuvatarjonnassa.
Tätä en lukenut niin etteikö muutakin olisi, ennen muuta omakustannepuolella, mutta kustannuspuolella voi mutuna sanoa että yhdeksän kymmenestä menee noihin lokeroihin.
Kysymys oli koko ajan: miksi?
Onko se kansanluonteemme, joka estää nauttimasta muusta kuin kotikadusta, Jouko Turkasta, Kaurismäestä ja Pekko Aikamiespojasta?
Koska mikä tahansa muu on epäsuomalaista ja joko epäilyttävän isänmaallista tai niin suomalaisuuden vastaista ettei sen olemassaoloa voi sallia.
Että iulo ilman viinaa on teeskentelyä?
Loogisin syy lienee se miten vuosikymmenten ja valinnanvapauden myötä olemme luisuneet siihen että tuontiviihteen JA taiteen määrä on merkittävästi suurempi kuin aiemmin ja koska kerran emme(ilmeisesti) kykene kilpailemaan taidemuodossa joka vaatii kynän ja paperia ja rohkeutta käyttää mielikuvitusta ja omia kokemuksiaan...tilanne on ja pysyy samana isompien kustantamoiden kohdalla.
Sillä yhdestä asiasta olen Kaltsun oivallisessa hypoteesissa eri mieltä(mutta Tertsin kanssa samaa) :riippuu ihan puhtaasti aukon koosta.
Osan voi tukkia itse mutta osaan tarvitaan muutama bussillinen väkeä lisää avuksi, jottei venähdä ihan Iisakin kirkko-projektiksi.
Ketjussa olleet suosittelut ovat ainakin minusta vähintään tutustumisen arvoisia kaikki.
-
Suomessa tehdään nykyisin myös melko paljon manga-tyylistä sarjakuvaa jossa ei (ainakaan pääsääntöisesti) piehtaroida arjessa:
Mangapiirien ulkopuolella tämä lienee vielä aika tuntematon, mutta tuolla on vielä omakustanteena julkaistua, kansainväliselläkin mittapuulla ammattitasoista suomimangaa, joka on myös aika kaukana arjesta: Phantomland (http://amph.nipponfever.net/phantomland/)
Kaupallisia julkaisukanavia ei vain oikein taida olla vaikka tekijöitä sikiää kuin sieniä sateella. Jos ei ole tarpeeksi isoja markkinoita niin minkäs teet.
Suomessa ei perinteisesti ole arvostettu mitään mitä täällä on tehty, mutta sarjakuvan kanssa olen ollut huomaavinani jotain muutosta?
-
Tuo julkaisukanavien puute taitaa olla se syy miksei Suomessa pahemmin tehdä pitkiä jatkuvia mainstream-julkaisuja...tekijöitä kai riittäisi mutta kuka ne myy ja kuka ostaa. Ja juuri meni Mustanaamio nurin...
Lukuisia ehdotuksia tässä ketjussa onkin jo mainittu ja on todettava että vuosien varrella siellä omakustannepuolella MKK, pseudomangakat ja muut ovat leventäneet kenttää entisestä.
Toisaalta tuo Curtvilen mainitsema huumoristrippien, taidetta-taiteen-vuoksi-juttujen ja arkirealismin kolmiyhteys on yhä voimissaan, ja voi kai sitä verrata muihinkin taidemuotoihin, se arkirealismi jyrää ylivertaisena esimes kotimaisessa kirjallisuudessa...onko kyse sisäsyntyisestä kansanluonteesta johtuvasta ominaisuudesta vai jossain opitusta ajatuksesta että tarina ei ole kunnollinen jos se ei ole arkirealismia.
Toisaalla olen marmattanut sitä perinteistä kirjoittajaohjetta "kirjoita siitä mistä tiedät" vastaan koska sillä on paha tapa johtaa siihen omaan napaan tuijottavaan "maito on hapantunut taideopiskelijan jääkaapissa, taideopiskelija lähtee ryyppäämään"-"fiktioon". Marmatan vähän lisää.
-
Toisaalta tuo Curtvilen mainitsema huumoristrippien, taidetta-taiteen-vuoksi-juttujen ja arkirealismin kolmiyhteys on yhä voimissaan, ja voi kai sitä verrata muihinkin taidemuotoihin, se arkirealismi jyrää ylivertaisena esimes kotimaisessa kirjallisuudessa...onko kyse sisäsyntyisestä kansanluonteesta johtuvasta ominaisuudesta vai jossain opitusta ajatuksesta että tarina ei ole kunnollinen jos se ei ole arkirealismia.
Luulen että se on sekä opittua että perittyä. Iloiset jutut ärsyttävät ja mikään ei saa olla kivaa koska todellisuus on murhetta ja tuskaa. Uusissa suomalaisissa leffoissa näkee vähän samaa ilmiötä. Tuntuu siltä että vain lastenleffoja tehdään siksi että halutaan tehdä elokuva eikä Vakavasti Otettavaa Taideangstia. (Ja sitten on sellaisia tapauksia kuin Rare Exports, jotka tulevat ehkä lisääntymään.)
Toisaalta taas huumoristripit ovat voimissaan koska niihin on totuttu, kuten Aku Ankkaan. Lähes jokainen lukee stripit sanomalehdestä vaikka ei muuten koskisi sarjakuvaan pitkällä tikullakaan. Joskus kuulin huhun että Japanissa olisi sama juttu?
Muoks: Nyt kun kofeiini imeytyy niin pitää vielä tarkentaa että eihän se arkirealismi nyt aina ole angstia, mutta usein tuppaa siihen menemään.
Toisaalla olen marmattanut sitä perinteistä kirjoittajaohjetta "kirjoita siitä mistä tiedät" vastaan koska sillä on paha tapa johtaa siihen omaan napaan tuijottavaan "maito on hapantunut taideopiskelijan jääkaapissa, taideopiskelija lähtee ryyppäämään"-"fiktioon". Marmatan vähän lisää.
Mä voin marmattaa kanssa. Ei arjen kuvaus ole ainoa mistä saa ja voi kertoa. Ja esmes fantasian keinoin voi ruotia tärkeitä asioita, vaikka hahmot ja maailma eivät olisikaan oikeasti olemassa. Sarjisblogitkin ovat hyvä juttu, mutta välillä törmää asenteeseen että oman arjen ruotiminen sarjisblogissa on ainoa kunnon tapa tehdä hyvää sarjakuvaa. Usein vain tuntuu siltä että niille ei riitä lukijoita, merkinnät kiinnostavat lähinnä kaveripiiriä. (Mikä on täysin ymmärrettävää.)
-
No on sarjakuvan luonne ollut jo pitemmän aikaa laajentumaan päin. Tekijöitä ja tarinoita moneen lähtöön, isoilta ja pieniltä kustantamoilta, pieniltä ja suurilta tekijöiltä, miehiltä ja naisilta. Varaa on valita ja tulevaisuudessa varmasti vielä enemmän.
Aukon täyttäminen tavotteena on tekijälle hyvä motivaatio. Itse henkilökohtaisesti lähdin sarjakuvia tekemään sen vuoksi, että voisin tehdä sellaisia tarinoita ja sellaisia juttuja, mitä itse lukisin. Kannattaa siis harkita sarjakuvien tekemistä, jos vähänkin tykkää luomistyöstä ja elokuvien ohjaukseen ei riitä rahaa.
-
Musta tuntuu, että aika paljon juttuja jää varsinkin nuoremmalla jengillä pöytälaatikkoon tai jonnekin deviantarttiin pyörimään eikä niitä edes yritetä tarjota kustantajille. Kustannustoiminta kuitenkin pyörii nykyäänkin vielä melko perinteisellä "kirjekuori kustantamoon" -metodilla eikä uusia tekijöitä osata lähteä netistä kaivamaan.
Ja niitä potentiaalisia kustantamojakin on melko vähän. Nyt olisikin hyvää saumaa perustaa laadukasta kotimaista seikkailu- yms. sarjakuvaa julkaiseva pienkustantamo Aseman hengessä.
Turha syyttää sarjisblogeja jos haluaa lukea toisenlaista sarjakuvaa. Tarinankerrontaahan siinä vaan oppii, ensin pienin askelein pienistä asioista. Sitten voikin ruveta parantuneilla taidoillaan kehittämään sitä suurta eeppistä fantasiasaagaa... Moni bloggaajahan piirtää paljon muutakin. Ja toiset lukijat tykkäävät äideistä ja toiset tyttäristä ja kolmannet sekä että.
(Mun nähdäkseni sarjisblogeja pikemminkin vähätellään juuri tuon arkisuuden takia, vaikka kyseessä on ainutlaatuisen laaja ja nimenomaan suomalainen ilmiö, jolle ei vastinetta ulkomailta löydy... )
-
Itse henkilökohtaisesti lähdin sarjakuvia tekemään sen vuoksi, että voisin tehdä sellaisia tarinoita ja sellaisia juttuja, mitä itse lukisin.
Tämä on just oikea asenne!
-
Tuo julkaisukanavien puute taitaa olla se syy miksei Suomessa pahemmin tehdä pitkiä jatkuvia mainstream-julkaisuja...
Kyllähän pitkille jatkosarjakuville on lehtien sarjakuvasivuilla viimeaikoina annettu julkaisumahdollisuuksia. Ainakin Sihvonen ja Larmola ovat käyttäneet tilaisuuden hyväkseen.
onko kyse sisäsyntyisestä kansanluonteesta johtuvasta ominaisuudesta vai jossain opitusta ajatuksesta että tarina ei ole kunnollinen jos se ei ole arkirealismia.
Tämä pitää täysin paikkansa !
Ja omassa tuotannossani olen pyrkinyt tätä ohjenuoraa kuuliaisesti ja tinkimättä toteuttamaan. ( normaaliin päiväjärjestykseen meilläpäin kuuluu paitsi primitiiviteknologian harrastus ja muinaisten ufomiesten jahtaus myös inttimuistelut ja kalkkunascifi )
"maito on hapantunut taideopiskelijan jääkaapissa, taideopiskelija lähtee ryyppäämään"-"fiktioon". Marmatan vähän lisää.
Tehdäänkö tommosta vielä ? Eiks toi ole aika ysäriä, tai kakstuhatluvun alkua. Okei, ysärin loppua.
Miksi suomalainen sarjakuva on aina kuivaa, mustavalkoista, köyhästi piirrettyä ja lähes aina strippipainotteista?
Raha. Oma tai toisten raha. Strippi on paitsi helpoin myydä myös helpoin julkaista itse. Mustavalkoiselle stripille on eniten maksavia julkaisukanavia. Strippejä saa nopeasti julkaisuvalmiiksi. Niitä voi julkaista irrallisina ja missä järjestyksessä tahansa.
Jos haluan lukea suomalaista sarjakuvaa, saan valita joko suomalaista arkielämää mustalla huumorilla käsittelevän sarjakuvan tai suomalaista arkielämää ilman huumoria käsittelevän sarjakuvan.
Suosituimmassa lehtisarjassamme esiintyvät säännöllisesti suomalaiset arkihahmot Mustanaamio, Hämähäkkimies , Hitler , Jeesus ja Paavi.
... Sekkä Pekka Siitoin
... niinpä tietysi, suomalaiseen arkeenhan kuuluu salaisessa tukikohdassa asuva rooliasuun pukeutunut supersankari .
Meilläpäin on ihan normaalia asua jättiläislehmässä ja kaivaa Lemminkäisen temppeliä vapaaksi kallioon hautautuneesta harmaasta kivimassasta.
Onko vika kustantajissa, piirtäjissä vai yleisössä? Eikö sarjakuvalle ole tarpeeksi ostajia, kun kaikki uudet mainstreamsarjakuvat Suomessa tuntuvat olevan mustavalkoista puujalkastrippiä?
Jere, Dilbert, Ipanavalta ... taitaa ne olla sitä maailmallakin
-
Nyt olisikin hyvää saumaa perustaa laadukasta kotimaista seikkailu- yms. sarjakuvaa julkaiseva pienkustantamo Aseman hengessä.
Tai onhan meillä tosiaan jo mm. Seitti, jolla on hyviä julkaisuja, mutta vielä paljon laajentamisen ja kustannustoimittamisen varaa. Jonakin päivänä sitten isoja painoksia ja kovakantisia alppareita, eiks jeh?
-
Uraa sarjakuvasta ei taida kovin helpolla täällä saada vaikka sinnikkyyttä olisi kuinka. Ja jos stripit tai yhden sivun jutut eivät luonnistu, taitaa ainoa mahdollisuus olla pitkän tarinan piirtäminen nettiin. Siinä tosin voi joutua tinkimään laadusta jos aika ei muiden hommien ohella riitä ja jos projektiin ei halua käyttää kymmentä vuotta.
Turha syyttää sarjisblogeja jos haluaa lukea toisenlaista sarjakuvaa. Tarinankerrontaahan siinä vaan oppii, ensin pienin askelein pienistä asioista. Sitten voikin ruveta parantuneilla taidoillaan kehittämään sitä suurta eeppistä fantasiasaagaa... Moni bloggaajahan piirtää paljon muutakin. Ja toiset lukijat tykkäävät äideistä ja toiset tyttäristä ja kolmannet sekä että.
En minä sarjisblogeja syyttele jos viittasit tuohon meikäläisen kirjoitukseen, pidänhän itsekin sellaista. Ja myös luen niitä kun ehdin, vaikka täytyy myöntää ettei mua hirveesti kiinnosta nuo "vedin tänä aamuna käteen ja maito oli menny vanhaksi"-tyyppiset merkinnät. Olkoonkin sitten taiteellista, rohkeaa ja rehellistä tai mitä lienee... Sarjisblogeillekin on paikkansa, mutta opetus on nykyään vähän sen suuntaista että vain tuo rehellinen oman arjen kuvaus sarjakuvan keinoin on Se Juttu.
-
opetus on nykyään vähän sen suuntaista että vain tuo rehellinen oman arjen kuvaus sarjakuvan keinoin on Se Juttu.
En ole opetukseen perehtynyt, mutta suomalaiset sarjakuvakouluthan eivät ole ammattiin valmistavia oppilaitoksia vaan lähinnä kansanopistoja, joihin tullaan melko vähäisilläkin tiedoilla ja taidoilla. Silloin on kai ihan hyväkin, että opetus lähtee alkeista, eli tehdään yhden sivun sarjakuva vaikka eilisen päivän kohokohdasta sen sijaan että lähdettäisi rakentamaan sarjakuvaromaania. Sikäli harmi, että ne muutamat romaanin rustaajat jäävät sitten tuotoksensa kanssa melko yksin.
-
( normaaliin päiväjärjestykseen meilläpäin kuuluu paitsi primitiiviteknologian harrastus ja muinaisten ufomiesten jahtaus myös inttimuistelut ja kalkkunascifi )
Niinno, tuosta tulee sitten se että kuinka hyvin se arkirealismi oikeasti kuvaa monenlaisten ihmisten arkia...itsellenihän jokapäiväistä leipää on kaukainen tulevaisuus ja ihmiselämälle vihamieliset olosuhteet ja astrobiologiaakin on sivuttu (ja vastaavasti romanttiset parisuhteet ovat mielikuvituksekasta far out-tavaraa)
Ja totta on se että moni suomalainen iso strippi ottaa aika suuria hyppäyksiä poispäin perusrealismista (Fingerpori, V&W, Nanna jne).
Jere, Dilbert, yms vertaus ei niin toimi koska muualla maailmassa tuotetaan ainakin teoriassa myös mainstreamia joka ei ole sarjisstrippejä (tosin siitä kuinka mainstreamia supersankarisarjakuvat ovat nykyään Amerikassa voidaan keskustella...ainakin muuna kuin elokuvien raaka-aineena).
-
En ole opetukseen perehtynyt, mutta suomalaiset sarjakuvakouluthan eivät ole ammattiin valmistavia oppilaitoksia vaan lähinnä kansanopistoja, joihin tullaan melko vähäisilläkin tiedoilla ja taidoilla. Silloin on kai ihan hyväkin, että opetus lähtee alkeista, eli tehdään yhden sivun sarjakuva vaikka eilisen päivän kohokohdasta sen sijaan että lähdettäisi rakentamaan sarjakuvaromaania. Sikäli harmi, että ne muutamat romaanin rustaajat jäävät sitten tuotoksensa kanssa melko yksin.
Joo, ja eipä täällä kovin moni pitkiä alppareita voi työkseen tehdä. Ne ovat pakostikin sitä "tehdään omaksi huviksi jos ehditään"-kastia, ja aina parempi jos sen saa joskus julkaistua. Ja taidekoulu antaa kuitenkin vuoden jolloin on mahdollista keskittyä täysillä vaikka alppariprojektiin, vaikka painostus olisikin bloggaamiseen päin. Jossain vaiheessa itse hermostuin kun en pystynyt tekemään kiinnostavaa fiktiivistä sarjakuvaa, mutta sarjispäivimerkinnöistä taas kuulee jatkuvasti että niitä pitäisi tehdä lisää. No, sellaisessa tapauksessa pitää vain tehdä huvikseen sitä omaa juttuaan välittämättä muista, vaikka pöytälaatikkoon jos ei sille löydä muuta paikkaa. Ja mitä se kertoo tekijän tarinankertojantaidoista jos päiväkirjamerkinnät ovat ainoita jotka sujuvat? ???
-
Paitsi että et ymmärrä kysyttyä vastauksesi on outo: Miksi se riippuisi siitä mitä muualla tehdään? Onko kyseessä yhä jokin itsetunto-ongelma? Jos ei ruotsalaiset niin ei sitten mekään?
Ajattelin markkinoiden kannalta. Ja kustannustoiminnan kannattavuuden kannalta.
Jopa Fantomen alkaa Ruottissa hiipua, ja Suomesta loppua. Jos joku keksii, miten tälle segmentille saadaan iskettyä, niin hurraan mukana.
-
(Mun nähdäkseni sarjisblogeja pikemminkin vähätellään juuri tuon arkisuuden takia, vaikka kyseessä on ainutlaatuisen laaja ja nimenomaan suomalainen ilmiö, jolle ei vastinetta ulkomailta löydy... )
Tuo sarjisblogi-ilmiön suomalaisuus sopii kyllä siihen Comics Journalin huomioon järjestäytyneestä itsenäisyydestä (ja ehkä myös tässä keskustelussa mainittuun arkirealismin vahvaan rooliin suomalaisessa fiktiossa ilmaisumuodosta riippumatta).
Ja ne paremmat blogit osaavat myös irrottautua ihan siitä suorasta "tänään minulle tapahtui tällaista"-linjasta (tai parissa tapauksessa kertoa tuon kiinnostavasti).
Ja ymmärrän kyllä myös sen että esimes koulutuksessa tuo on hyvä lähtökohta että tehdään lyhäri vaikka edellisen päivän kohokohdasta...mutta siinä vaiheessa kun se on myös se yleinen lopputuote niin vielä on kehitettävää suomalaisessa sarjakuvakentässä...
Toki on myös tekijöitä joille tuo sarjisblogi-tyylinen kerronta on se sopivin ilmaisumuoto. Ja olis kiva jos kaikilla olis paljon rahaa jonka avulla ne vois kehittää niitä pitkiä tarinoita ynnä muut disclaimerit.
-
Täysin kotimainen sarjakuvalehti olisi kova juttu.
-
Täysin kotimainen sarjakuvalehti olisi kova juttu.
Mutta kun ne eivät koskaan taida menestyä. Ja samaan lehteen ei saa kuitenkaan tungettua koko täkäläistä sarjakuvaskeneä, lehtiä pitäisi olla useita. Ja edes yhdelle ei ole tarpeeksi lukijoita.
Ei silti, idea vaikkapa sarjakuva-Spotify-Crunchyrollista olisi ihan jees, jos paperilla mikään ei menesty... Eri asia sitten kuinka paljon tekijät saisivat siitä rahaa. Mutta onhan meillä aina sarjisblogit. ;)
-
Hyvälle länkkärisarjikselle olisi taatusti vientiä ihan ulkomaille asti. Olisi hienoa lukea jotain kotimaista Willer-Blueberry-Parker-tasoista sarjakuvaa. En ole varmaan väärässä kun väitän, että Suomesta lötyy paljon teknisesti hyviä piirtäjiä, mutta hyvin harva niistä piirtää sarjakuvaa.
-
Jere, Dilbert, yms vertaus ei niin toimi koska muualla maailmassa tuotetaan ainakin teoriassa myös mainstreamia joka ei ole sarjisstrippejä
Ajoin tällä takaa sitä, että myös suuren maailman suosituin sarjakuva on hyvin pitkälle arkirealistista huumoria. On oikeastaan aina ollutkin.( - Helmi ja Heikki, Vihtori ja Klaara jne ). Aku Ankkakin aloitti arkihumoristisena sanomalehtisarjana, jossa nyt sattui olemaan eläinhahmot.
-
Olisi mielenkiintoista kuulla ammatikseen piirtäviltä ihmisiltä, mikä aika heillä menee täysimittaisen albumin kuvittamisessa ja mikä aika heillä menee kansikuvan, mainoksen yms. tekemisessä. Mikä näissä mahtaa olla verrannollinen korvaus albumi vs. esim kirjan kansikuvitus?
Luulen, että ammatikseen piirtävälle ihmiselle sarjakuva-albumin piirtäminen (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) on niin suuri taloudellinen uhraus, ettei se ole kovin usein mahdollista. Lisäksi, jos ammatiksesi piirrät niin kyllähän sinulla pitäisi olla julkaisusopimus kustantajan kanssa ennen kuin alat albumia piirtämään, melko vaikeaa (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta)?
Kakun ylimmät kerroksethan on tarjonnaltaan hyvinkin kapea-alaista (lähinnä mustavalkoista strippiä). Alemmissa kerroksissa on mielestäni viime vuosina tapahtunut huomattavaa parannusta, tarjonta on huomattavasti monipuolistunut, lisäksi ihmisten mielenkiinto kotimaiseen sarjakuvaan on ainakin hiukan noussut. Toivottavasti tämä näkyy joskus tulevaisuudeessa myös kakun ylimmissä kerroksissa. Kotimaista sarjakuvaahan tekee lähinnä pienkustantamot (pl. AB & ZT), pienkustantamoilla taitaa olla ongelmana tuotteiden myyntiin saaminen isompiin ketjuihin ja ylipäätään tuotteelle näkyvyyden saaminen, mikä osittain poissulkee mahdollisen kasvun ja enemmän ammattimaiseen toimintaan ryhtymisen. Uskoisin, että isommat kustantamot ovat erittäin varovaisia kotimaisen sarjakuvan julkaisemisen suhteen. Mikä varmasti johtuu suurelta osin aikaisemmista kokemuksista ja onhan kotimainen sarjakuva melko hankalasti myytävissä, jos se ei ole humoritista strippisarjakuvaa.
-
Hyvälle länkkärisarjikselle olisi taatusti vientiä ihan ulkomaille asti. Olisi hienoa lukea jotain kotimaista Willer-Blueberry-Parker-tasoista sarjakuvaa.
En ole genren suurin ystävä, mutta tuli tuossa pari päivää sitten luettua Petri Hiltusen Kalkkarot. Kyllä siinä jäykästä formaatista huolimatta moni Blueberry ja Parker jäi jälkeen (Willeriin voi verrata joku niitä lukenut). Hyviä olivat muistaakseni myös Aavetanssi ja se toinen. Eikös kolmisensataa sivua n. kymmeneen vuoteen ole ihan hyvin?
-
Olisi mielenkiintoista kuulla ammatikseen piirtäviltä ihmisiltä, mikä aika heillä menee täysimittaisen albumin kuvittamisessa ja mikä aika heillä menee kansikuvan, mainoksen yms. tekemisessä. Mikä näissä mahtaa olla verrannollinen korvaus albumi vs. esim kirjan kansikuvitus?
Luulen, että ammatikseen piirtävälle ihmiselle sarjakuva-albumin piirtäminen (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) on niin suuri taloudellinen uhraus, ettei se ole kovin usein mahdollista. Lisäksi, jos ammatiksesi piirrät niin kyllähän sinulla pitäisi olla julkaisusopimus kustantajan kanssa ennen kuin alat albumia piirtämään, melko vaikeaa (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta)?
No vastataan.
Yhdestä albumista kaikkineen saa suunnilleen saman rahan kuin yhdestä kirjan kansikuvasta. Kansikuvan tekemiseen menee kaksi-neljä työpäivää, albumiin 9-10 kuukautta. Näin siis silloin kun tekee "oikeille" isoille kustantajille. Totta kai jos tulee sellainen ihme että kirja tai albumi alkaa myydä, niin menee matematiikat uusiksi, kun painoksia kertyy.
Kyllä julkaisusopimuksen saa kun teokset myy riittävästi. Mulla ei ole koskaan ollut tuossa vaikeutta, vaikeampaa on saada yksikään kustantaja innostumaan myynnistä ja markkinoinnista niin että saataisiin myytyä enemmän kuin se minimimäärä jossa kulut on katettu. Suomalainen sarjakuva-albumi myy kustantajan mielestä sen 600-800 kappaletta enimmillään, eikä ole helppoa saada tätä ajatusta rikottua varsinkin kun esimerkiksi ovh-hinnan laskeminen tai helpompi saatavuus eivät sitten tulekaan vastaan myynnissä. Lisäksi kirjastoille myyminen, joka ennen oli monen pelastus, on romahtanut.
Me vähän pidempään sarjakuvantekijöinä toimineet jotka työksemme tehtäis pitkiä albumeita kustantajille ollaan joskus vähän happamia siitä miten vaikeaa se on. Hiltusen Petri, Anssi Rauhala, Murtosaaren Jukka ja mä yritettiin aikoinaan tuota studiotuotantoakin, omalta osaltani se loppui exhaustioon ja puolen vuoden sairaslomaan, rahoittajan osalta konkurssiin. Mä en kyllä siltikään tunnista suomalaista sarjakuvaa tämän ketjun aloituksesta, on totta että Viivillä&Wagnerilla, B.Virtasella tai Fingerporilla elää, mutta eläähän sitä melkein millä vaan jos sitä saa tehdä joka päivä. (Joskus kyllä kummastuttaa, kuinka kustannusala kykenee tuottamaan säännöllisen toimeentulon jokaiselle kahvinkeittäjällekin, mutta ei kuin lapsenkouralliselle kirjailijoita.)
Mutta maalataanhan sitä taulujakin. Sarjakuvantekijän ei ainakaan tarvi maksaa omaa rahaa matrikkelipaikastaan tullakseen oikeaksi taiteilijaksi.
:-D
Kivi
-
Luulen, että ammatikseen piirtävälle ihmiselle sarjakuva-albumin piirtäminen (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) on niin suuri taloudellinen uhraus, ettei se ole kovin usein mahdollista.
Eiköhän se noin ole, ja palkkiotaso taitaa mennä suunnilleen näin, parhaiten palkattu ylimpänä:
Jos haluat elää taloudellisessa epävarmuudessa, menet graafiselle alalle.
Jos haluat oikein vähän rahaa, alat tehdä kuvituksia.
Jos haluat vielä vähemmän rahaa, alat tehdä lastenkirjojen kuvituksia.
Jos olet oikein hullu, alat piirtää sarjakuvastrippejä.
Jos haluat ajaa elämäsi suoraan katuojaan, päätät että haluat tehdä pitkiä sarjakuvia.
Eiväthän nuo palkkiot mitenkään vastaa työn määrää, pitkän sarjakuvan kohdalla kaikkein vähiten. Eiväthän kaikki voi menestyä vaikka kuinka yrittäisivät, vaan vielä vaikeampaa se on jos ei kukaan saa edes kunnollista mahdollisuutta.
No, pitää vain totutella ajatukseen että sarjakuvaa voi piirtää silloin kun aikaa on, mutta jos elämä vie kiireisempään suuntaan, se pitää vain unohtaa.
-
Sarasvatin hiekkaa ja Päällystakki ovat senkin suhteen harvinaisia tapauksia, että kummatkin albumit ovat ensin ilmestyneet jatkosarjana, lehdessä. Ai niin, onhan niitä muitakin; Liisa ilmestyi Suomen Kuvalehdessä.
Aikakauslehdet ainakin maksavat kohtuullisesti tekijöille, olen kuullut. Jatkosarjana julkaisemisen luulisi helpottavan edes hitusen, taloudellisesti siis, albumin julkaisua.
-
Sarasvatin hiekkaa ja Päällystakki ovat senkin suhteen harvinaisia tapauksia, että kummatkin albumit ovat ensin ilmestyneet jatkosarjana, lehdessä. Ai niin, onhan niitä muitakin; Liisa ilmestyi Suomen Kuvalehdessä.
Aikakauslehdet ainakin maksavat kohtuullisesti tekijöille, olen kuullut. Jatkosarjana julkaisemisen luulisi helpottavan edes hitusen, taloudellisesti siis, albumin julkaisua.
Pitkistä albumeistani myös Parkkipaikka Auringossa ilmestyi jatkiksena, kolmen kuukauden ajan Ilta-Sanomissa. Lehtijulkaisun ja albumijulkaisun rahallinen suhde oli muistaakseni noin 7:1 ja lehtijulkaisu on helppo tapa tehdä piirtämisestä paitsi kannattavaa, myös deadlineen sidottua. Itse asiassa, ainoat albumini jotka eivät koskaan ilmestyneet lehdissä olivat Viesti Rosalle joka oli palkallinen tilaustyö, ja Kytkijät, jota tehdessä nälkäkuolema olikin lähellä, muistan vieläkin ne ajat Kruunuhaan hevostallissa järsimässä viimeiset myyntipäivät ohittanutta jäistä maksalaatikkoa jota olin haalinut pakastimen täyteen poistolaarista. No, eräs sittemmin muissa hommissa menestynyt kollega muuttui samaan aikaan iholtaan kalvakan vihreäksi elettyään joulun jälkeen neljä kuukautta myymättä jääneellä lanttulaatikolla...
Totta kai isot osat tarinaa pitää piirtää uusiksi albumiin. Päällystakkia tuli parikymmentä uutta sivua, uusi taitto ja koko väritys. Kissoja, hiiriä ja ihmisiä ajatellaan kokooma-albumina, mutta 64-sivuisesta albumista vain 24 sivua on ennenjulkaistua materiaalia. Parkkipaikkaa auringossa piirsin uusiksi tai lisää muistaakseni 15 sivua ja koko taiton. Lehtijulkaisu ei ole koskaan sama kuin albumi, mutta se on se runko jonka varaan albumin saa sitten rakentaa ja korjailla.
Sarjakuva ei mitenkään välttämättä ole niin huonosti palkattua kuin puhutaan, ongelma on määrän ja jatkuvuuden puute. Satasen päiväpalkka ei paljon lämmitä, jos viikkoon ei saa kuin yhden kunnon työpäivän. Jos saa päivittäisstripin kahteen isompaan lehteen, sillä voi jo tulla toimeen, ja se on suhteellisen helppoa (jos osaa! en yritä dissata kollegoja, teette kovaa työtä) duunia kunhan pystyy tekemään viikon stripit aina enintään kahdessa, kolmessa päivässä. Nykyinen vaatimus värillisyydestä lisää muuten olennaisesti työmäärää, eivätkä kaikki julkaisijat ymmärrä kuinka paljon se myös lisää työtä ja kuinka sen pitäisi näkyä hinnassa...
Niin vaikeaa kuin se onkin, niin Sanoma Newsin, Sanomamagazines Finlandin (SMF) ja Otavamedia Yhtyneiden Kuvalehtien rahoillahan tässä on enin sarjakuvapiirtäjyys eletty.
Kivi
-
...Jos haluat ajaa elämäsi suoraan katuojaan, päätät että haluat tehdä pitkiä sarjakuvia.
Näinhän se menee. Terveisiä katuojasta.
-
Marvel-meininkiä kaipaaville, maassamme tosiaan on useita vastaavaan kynänjälkeen kykeneviä, osa jopa tekee sarjakuvia. Heiltä voisi syntyä jotain jos olisi tarpeeksi maksava julkaisukanava, esim. alan lehti, mutta tämä menee nyt fantasian puolelle. Toivottavasti joskus MKK kustannuksen kaltaiset voivat kilpailla tekijöistä esim pelifirmojen kanssa.
Tässä ketjussa ei ole oikein puhuttu siitä, että sarjakuvantekijä voi elättää itsensä aivan siedettävästi muilla kuvitustöillä. Asiakkaiden löytäminen on vähän vaikeaa, ja on toki ärsyttävää kun omimmat sarjakuvaprojektit jäävät ilta- ja viikonloppuhommiksi. Mutta kyllä silleen albumikin syntyy, tosin hitaasti.
-
Miten kävi Deep Black Comicsin Sami Kivelän ja Jussi Piirosen? Deep Blackin kotisivu ei toimi. Sieltähän tuli ainakin taiteeltaan kovatasoista, monen ulkomaan nimenkin peittoavaa mainstream-kauhu-tavaraa, Mortum, Drolica etc.
Timo
-
En ymmärrä mitä vikaa siinä on jos haluamaansa genreä löytää vain omakustanteena tai pienkustanteena.
Sitähän varten ne ovat olemassa jotta olisi vaihtoehtoja sille mitä kirjakaupassa myydään. Kaikkia genrejä löytyy kyllä jos jaksaa vähän etsiä, ja jos sopivaa löytyy niin sitä pitää OSTAA, vaikkei se muistuttaisikaan 100% sitä rakastamaasi sarjista johon ihastuit vuonna miekka ja kilpi. Se on ainoa tapa vaikuttaa siihen että haluamaansa lajityyppiä tulee jatkossakin, ja että tekijät saisivat edes vähän rohkaisua ja tilaisuutta kehittyä.
Monien kaipaaman huolitellun "viihde"sarjan, varsinkin värillisen tekeminen vaatii niin valtavasti aikaa, ja sitämyötä myös rahaa, että ei sellaista kovin helpolla tehdä jos ei ole resursseja - ellei ole valmis tuhoamaan itseään. Jos raavit perseesi verille sen ekan alpun eteen ja kukaan ei sitä osta, niin miten hitossa kukaan voi olettaa lisää tulevan?
Lisäksi ammattimaisen näköinen jälki vaatii ajan lisäksi kokemusta, joka tulee vain piirtämällä - tämä on pyörä joka ruokkii itseään. Jos joku omakustanne näyttää liian rupuselta se ei välttämättä johdu tekijän taitojen vaan resurssien ja piirtokokemuksen puutteesta. Jostain pitää aloittaa. Silloin on kyse vain tuotantoarvoista , eikä tuotantoarvot (=detailit, huolellinen piirros, värit) eivät ole muuta kuin tuotantoarvoja, eivätkä ne oleellisesti tee tarinasta parempaa.
Mutta niinhän se on monille että jos jonkun teko ei ole maksanut sataa miljoonaa eikä sitä ole tehnyt se fame piirtäjälegenda ja sitä ei kiikuteta nokan eteen, niin se on automaattisesti p***aa.
-
En ymmärrä mitä vikaa siinä on jos haluamaansa genreä löytää vain omakustanteena tai pienkustanteena.
Eihän omakustanteissa mitään vikaa ole, kyse on vain siitä että haluttaisiin mahdollisuus keskittyä täysillä sarjakuvaan, eikä niin että se menee Jarlan mainitsemiksi ilta- ja viikonloppuhommiksi. Omakustanteena ja iltapuhteina on vaikea keskittyä mihinkään suurempaan.
Ainakin omalla kohdalla, nyt voin kerrankin puhua kokemuksesta. Toimettomuudesta on se kyseenalainen hyöty että on mahdollisuus keskittyä pitkään tarinaan, mutta ei tätä hupia kauan kestä kun pitää hakea niitä oikeita ihmisten töitä, ennemmin tai myöhemmin. Tiedän nyt aika varmasti etten pystyisi pitämään tämän kokoluokan projektia kasassa jos voisin keskittyä siihen kerran viikossa. En tiedä muista, mutta veikkaan ettei moni muukaan.
Eiväthän ne mahdollisuudet kaikille aukenisi, mutta tuntuu tylsältä että Suomessa sarjakuva on aika lailla mainstreamia - toisin kuin monessa muussa maassa - ja silti, vaikka tekijöitä löytyy, eivät markkinat ole tarpeeksi isoja. (Ja sitten vielä se että on maailmanlaajuisesti väärin että niille, jotka tekevät kaiken työn, halutaan maksaa kaikkein vähiten.)
-
Tässä ketjussa ei ole oikein puhuttu siitä, että sarjakuvantekijä voi elättää itsensä aivan siedettävästi muilla kuvitustöillä. Asiakkaiden löytäminen on vähän vaikeaa, ja on toki ärsyttävää kun omimmat sarjakuvaprojektit jäävät ilta- ja viikonloppuhommiksi. Mutta kyllä silleen albumikin syntyy, tosin hitaasti.
Kuka voi, kuka ei. Albumin varsinaisen aktiivivaiheen aikana ei oikein voi tehdä mitään muuta hommaa jos haluaa tehdä hyvää jälkeä, jopa sellaiset arkiset asiat kuin laskujen avaaminen ovat täysin mahdottomia. (Ja miksi laskuja avaisikaan, milläs maksat kun rahaa ei ole ennen kuin työ on valmis, sitä ennen joka penni pitää laittaa talteen ruokaa ja vuokraa varten.)
(Sitten kun homma on pelkkää piirtämistä, voi toki piirtää muutakin. Mulla on yleensä kaksi eriluonteista sarjaa samanaikaisesti piirrettävänä, niin toisesta saa kaivattua vaihtelua. Saippuaa alkoi vastareaktiona Parkkipaikan loputtomalta tuntuvalle tussaamiselle.)
Työttömyys tuntuisi varmaan kaikista jotka eivät sitä ole kokeneet erinomaiselta ajalta piirtää kannattamatonta albumia hengissäpysyminen turvattuna, mutta kyllä yhteiskunta on rakennettu niin että työttömyys on kokopäivätyötä, ei siinä ehdi piirtää, tuskin edes ajatella omiaan. Joka päivälle on keksitty jotain ihmisarvoa alentavaa kiusaa, josta selviää vain pitämällä mielenkiinnon muissa kuin omissa asioissa :( (ainoan työttömyysvuoteni aikana luin koko Lauttasaaren kirjaston, ensin kaunokirjallisuuden, sitten elämäkerrat, sitten eri alojen ammattikirjallisuuden, 8-10 kirjan päivätahtia).
-
Minäkin piirtäisin mieluiten pitkiä juttuja. Nettisarjakuvia piirsin vuosina 2001-2007, kolmea eri tarinaa, yhteensä n. 800 sivun edestä. Siitä sai hyvää rutiinia ja kokemusta. Alkuvaiheessa piirsin niitä opiskelun ohessa, mikä osittain ehkä selittää miksi minulta kesti 11 vuotta valmistua. Jatkoin piirtämistä iltaisin ja viikonloppuisin sen jälkeen kun siirryin päivätöihin, mutta se muuttui niin stressaavaksi, että vatsahaava oli syntyä, joten se nettisarjakuvista. Nyt nitkuttelen hitaasti valmiiksi uutta pitkää albumitarinaa (edelleen päivätöiden ohella), mutta hitaasti ja stressiä vältellen. Tässä mennee vielä ainakin vuosi...
-
Deep Black Comicsia ei ole kuopattu, minulla ja Samilla on vain muiden sarjakuvien kanssa niin paljon tekemistä, että omakustannustoiminta on siirtynyt odottamaan parempia aikoja.
Kummatkin olemme kylläkin päivittäin sarjakuvien kanssa tekemisissä.
Samilla on työn alla muutamakin projekti jenkkimarkkinoilla ja meikäläinen on toiminut Jerry Cotton-lehden jatkosarjakuvan tekijänä jo parin vuoden ajan ja työn alla on myös eräs suurproggis.
Samin hieno kotisivu löytyy googlettamalla(ja myös blogi, jossa muutamia näytteitä jenkkeihin tehdyitä sivuista) ja minun piirrosjälkeeni voi tutustua kioskilla...Juuri tällä viikolla ilmestyi tämän vuoden viimeinen Cotton.
Mukavaa, että joku vielä muistaa meidätkin ja DBC:ltä tullaan vielä joskus näkemään uuttakin tavaraa.
-
Minäkin piirtäisin mieluiten pitkiä juttuja. Nettisarjakuvia piirsin vuosina 2001-2007, kolmea eri tarinaa, yhteensä n. 800 sivun edestä.
Hurja tahti, varsinkin kun teit väreissä... Pahinta on jos strippejä ei osaa tehdä ja pitkät sarjakuvat onnistuvat parhaiten. Olen miettinyt kuinka pitkälle sarjakuvan voisi hioa niin, että se säilyisi hyvännäköisenä mutta olisi kuitenkin nopea tehdä. Jos nimittäin on valmis tinkimään visuaalisesta puolesta sivumäärän vuoksi... Eri asia sitten kehtaisiko niitä julkaista myöhemmin, eli sinänsä työ voisi olla pahimmassa tapauksessa turhaa.
Edes muutaman henkilön pitäminen leivässä niin että nämä voisivat tehdä pitkiä sarjoja ei yksinkertaisesti ole mahdollista, ja vaikka olisikin niin jäljelle jäisi sata+ tekijää jotka olisivat samassa tilanteessa kuin kaikki tekijät nyt. Joten jos alppareita ei pysty tekemään iltapuhteena niin milloin sitten? Ei mikään sarjakuvateollisuus ole näissä oloissa yksinkertaisesti mahdollista, jopa niissä maissa joissa se on se on silti vaikeaa.
Lopettaminen ei vain taida olla kellekään vaihtoehto. Itseä kyllä harmittaa ettei osaa lopettaa kuun tavoittelua taivaalta. Ketään muuta kuin meikäläistä ei varmasti kiinnosta saanko piirtää pitkää sarjakuvaa vai en, mutta itse teen mieluummin sellaista tauhkaa mistä pidän ja mikä tuntuu itselle helpolta kuin piirrän lyhyitä tauhkoja jotka eivät toimi. Tärkeintä on kuitenkin piirtää itseään varten. Eli pitää yrittää löytää työ, jonka ohella on mahdollisuus piirtää, vaikka niitä pitkiä.
-
Pahinta on jos strippejä ei osaa tehdä ja pitkät sarjakuvat onnistuvat parhaiten.
Sepä se. Profiloidu siinä sitten sarjakuvapiirtäjänä tai koeta pysyä kollektiivisessa muistissa, kun julkaisuväli on viisi vuotta.
-
tai koeta pysyä kollektiivisessa muistissa, kun julkaisuväli on viisi vuotta.
Mä ainakin ostan sun albun, vaikka se julkaistais vasta kymmenen vuoden päästä.
Sen verran vakuuttavaa jälkeä oot saanut aikaiseksi jo tähän mennessä.
-
Olen miettinyt kuinka pitkälle sarjakuvan voisi hioa niin, että se säilyisi hyvännäköisenä mutta olisi kuitenkin nopea tehdä. Jos nimittäin on valmis tinkimään visuaalisesta puolesta sivumäärän vuoksi... Eri asia sitten kehtaisiko niitä julkaista myöhemmin, eli sinänsä työ voisi olla pahimmassa tapauksessa turhaa.
Vanhan koulun amerikkalaiset, Jack Kirby ja muut. Dick Giordano kommentoi joskus että siitä kuinka nopeasti yksi sivu sarjakuvaa valmistui pystyi tunnistamaan kenellä oli kokemusta niiden tusinaromanssisarjisten vääntämisessä...