Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Lännensarjakuvat => Aiheen aloitti: wilpå - 20.07.2010 klo 12:19:56
-
Otsikko kertoo kaiken, Itselle vähiten mieluisa vuosikerta on helposti 1984. Muistan vieläkin sen pettymyksen kun loistavien -82 ja -83 jälkeen laatu laski kuin lehmän häntä.
Oma Tex innostus alkoi tuossa -82 aikoihin ja pääsin heti mukaan loistaviin Satanisti karjaparoni, mefisto ja Yama tarinoihin, joihin tulee palattua aina uudelleen. Aloitin siis omasta mielestäni huipulta ja sieltä on luonnollisesti vain yksi tie... Mutta että tuommoinen lasku! Piirrostyö, kannet, painolaatu ja yhdentekevät tarinat tekevät -84:sta kaikenkaikkiaan sukkaakin sukemman vuosikerran.
Onneksi aallonpohjasta noustiinkin sitten komeasti tuossa -85 "Punaisten muurahaisten" Ja "Suuri vehkeily" tarinoiden myötä. Edelleenkin makaa siis vuosikerta -84 vaan yhdenkerran luettuna vaatekaapin ylähyllyllä.
Äänestystä en osaa laittaa pystyyn mutta joku itseäni pätevämpi kvaakkilainen toivottavasti auttaa..
Edit. Otsikkoa korjattu yleisemmäksi. Säikeessä voidaan jatkossa keskustella sekä huonoimmista vuosikerroista että tarinoista.
-
Kallistun myös vuosikertaan 1984. Vaikka kyseinen vuosi kaikilla muilla mittareilla onkin se kultaisin vuosi, niin Texin historiassa se on kyllä heikoimmasta päästä. Karjavarkausseikkailuja ja mitä lie viinan tislaushommaa.. Ei kyllä säväyttänyt kokonaisuutena ollenkaan.
-
No jopas. Vuonna 1984 julkaistiin sentäs sellaiset tarinat kuin Mormonikopla, Navajoverta sekä Muumioiden sali. Lukekaapas nyt toiseen kertaan, niin voi mieli vähän muuttua.
Ymmärrän kyllä pettymyksen tunteen. Toimitus päätti vuoden 1983 lopussa keskittyä muutaman vuoden ajaksi pelkästään vanhempiin tarinoihin. Uransa huipulla olleiden Ticcin, Letterin ja Fuscon jälkeen vanhemmat seikkailut 1950-60 -luvuilta tuntuivat varmasti erilaisilta. Varsinkin, kun mukana oli mainitsemieni klassikoiden ohella selviä välitöitä ja apukuvittajien työnäytteitä. Mutta kerrassaan mainiota, että nekin saatiin julkaistua, koska nyt mankuisimme niiden perään.
-
Itse asiassa luinkin tuossa viime viikolla sen Mormonikoplan ja täytyy sanoa että tarina kyllä viihdytti, ja Galepinkin jälki oli oikeastaan ihan kohtuu hyvää. Painojälki kyllä joissain kohtaa aika himmeää, mutta kokonaisuutena ihan nautittava tarina. Mielestäni tämä tarina on kyseisen vuoden paras.
Taiteellisesti 1984 vuoden paras tarina mielestäni on Letterin Luopiot. Tarina itse on kyllä melko keskinkertainen.
Mutta silti itsekin olen kyllä sitä mieltä, että muuten 1984 vuosi ei mikään erikoinen kyllä ollut.
Ja tuo Navajoverta tarinahan oli uusinta julkaisu vuodelta 1971.
-
Omasta mielstäni vuosikerta 1996 on se kaikista vähiten hyvä. Siinä vuosikerrassa on huonoja ja lyhyitä tarinoita, kuten tarina Kaupunki ilman lakia. Tuo Kaupunki ilman lakia oli ensimmäinen Tex Willer tarina minkä luin minä luin. Omasta mielestäni kaikki tarinat, jotka ovat julkaistu ennen vuotta 1996 ovat vähintääkin hyviä. Vuoden 1995 jälkeiset tex willerit ovat taas semmoista "kyllä näitä lukee paremman puutteessa".
-
Jannen kanssa yhtä mieltä vuodesta 1984. Tuolloin julkaistut klassikkoseikkailut olivat varsinainen aarreaitta ainakin minunkaltaisilleni vanhemman polven lukijoille. Mutta kuten täällä on jo moneen otteeseen todettu, niin nuoremmille lukijoille ei noissa klassikoissa, eritoten Galepin piirtämissä, näytä olevan lainkaan samaa viehätystä.
-
Mutta kuten täällä on jo moneen otteeseen todettu, niin nuoremmille lukijoille ei noissa klassikoissa, eritoten Galepin piirtämissä, näytä olevan lainkaan samaa viehätystä.
Klassikoissa toki on oma viehätyksensä, mutta Galepin kuvitus voi muodostua ongelmaksi. Enkä edes ole mikään kovin nuori lukija. Ensimmäiset Texini luin joskus 70-luvun lopussa tai 80-luvun alussa ja osa tarinoista sykähdytti jo tuolloin, mutta Galepin piirrostyylistä en ole koskaan oppinut hirveästi pitämään. Se taisi tuolloin olla myös se suurin syy, miksi täydellistä Willeriin "hurahtamista" ei kohdallani tapahtunut, vaan ykköslänkkärin paikan vei hetkeksi toinen hieman erilainen lännensankari, Lucky Luke. Tex tuli enemmän mukaan kuvioihin, uusien piirtäjien myötä, muutaman vuoden jäljessä.
-
Omalta kohdaltani hyppääminen mukaan Tex Willerin vankkureihin tapahtui kesällä 83 tarinassa Katkaistu nuoli . Omalta kohdaltani en ole kokenut millään tavalla vuosien 84-86 välistä jaksoa mitenkään huonoksi , päinvastoin useimmat tarinoista olivat todella hyviä. Tietenkin tarinoiden ajallinen epäjärjestys ihmetytti. Kiinnostaisi tietää , miksi Suomen toimitus päätti julkaista tarinat omassa jestyksessään alkuperäisestä poiketen ? 50-luvun tarinathan alkuun menivät oikein , mutta jossain vaiheessa postilaitos Italiassa töppäsi ja jäimme vaille tarinan Verinen paaluvarustus alkua . Jatkossa kuitenkin jäimme monesta muustakin seikkailusta paitsi , joita on vasta viimevuosina saatu lukea . 70 ja 80 - luvuillakin tarinat ja kansikuvatkin onnistuttiin sössimään täydellisesti . Yamakin ehti vilahtaa vuoden 75 lehden nro 3 kannessa vaikkei liittynyt mitenkään itse julkaistuun tarinaan , hepun ensiesiintyminen koitti vasta numerossa 4/82 . Eli tietääkö , joku miksi näin pääsi käymään ilmestysjärjestyksen suhteen ?
-
Kiinnostaisi tietää , miksi Suomen toimitus päätti julkaista tarinat omassa jestyksessään alkuperäisestä poiketen ?
Eipä tähän suoraa vastaus ole keneltäkään saatu, mutta kyllä se muutenkin on aika ilmiselvää. Itseasiassa alkuperäinen järjestys sössittiin jo 60-luvun puolella. Tarinoita jäi jo tuolloin välistä ja seikkailut olivat epäjärjestyksessä. Syynä mitä ilmeisemmin se, että myyntiluvut olivat laskussa ja julkaistavia tarinoita piti ruveta hiukan tarkemmin harkitsemaan.
Sitten tulikin suuri tauko 1966-1970. Eipä siinä ollut mitään järkeä jatkaa julkaisemista siitä, mihin oltiin vuosia aiemmin jääty. Valikointia piti tietenkin harrastaa. Vanhoja lukijoita kosiskeltiin heti kättelyssä komealla Rautatie helvettiin -tarinalla. Muutenkin Galepin piirtämät tarinat olivat pitkään etusijalla. Kohtuullisen pian mukaan nostettiin kuitenkin uusia tekijöitä ja uudempia tarinoita. Tuskin kukaan uskoi, että Texistä muodostuu Suomessa(kin) seuraavaan 40 vuoden aikana sellainen monumentti kuin se nyt on. Jos tämä olisi tiedetty, niin varmasti tarinoita olisi napsittu mukaan jollain loogisemmalla systeemillä. Kansikuvien sähläys on osoitus pelkästään toimituskunnan (joka muuten oli alkuksi yhteispohjoismaalainen, päätökset tehtiin pitkälti Ruotsissa) välinpitämättömyydestä. Nykyään jos sellaista sattuisi, toimittaja Alanen todennäkäisesti kieriteltäisiin tervassa ja höyhenissä.
-
Muy bien ! Kiitokset Jannelle vastauksesta .
-
...Nykyään jos sellaista sattuisi, toimittaja Alanen todennäkäisesti kieriteltäisiin tervassa ja höyhenissä.
Ottamatta sen kummemmin kantaa pitäisikö mainitun kaltaisesta kämmäilystä rankaista toimittajaa, suosisin enemmän tulitikku varpaiden väliin -menetelmää :)
-
Minun oli tämän ketjun nähtyäni harkittava muutaman päivän ajan, ennen kuin kehtasin asian sanoakaan, mutta 1971 on kyllä hirvittävää tuubaa. Kuvittelin kesälomalla kahmaisevani koko Kronikkajonon lyhyessä ajassa, mutta jumituin jättiläisrapuihin, sapeli kädessä ratsastavaan apinaan, ufomiehiin sädepyssyineen ja muihin vastaaviin viikkokausiksi.
Poikkeuksena näistä hirvittävyyksistä on vetävä tarina Navajon kosto, jonka muistin 1980-luvulta. Loppuvuoden vaatimattomat, mutta ainakin hieman realistisemmat lännentarinat olivat suuri helpotus, niitä sentään kehtasi nikottelematta lukea.
Vuoden 1972 numerot ovatkin olleet tuon vuosikerran jälkeen täyttä rautaa ja tyytyväisyydekseni tunnistin tarinan Yellow Creekin verilöyly Kronikasta 10, mikä tarkoittaa sitä, että sain viimein varmuuden siitä, että 7/1972 oli vanhin teininä omistamani Tex.
Teinipoikana – jolloin minulla oli siis 1970-luvun alkupuolelta 1990-luvun alkuun saakka kaikki vuosikerrat – maku on toki ollut toinen ja kaikki scifi-/fantasiaelementit vain piristivät joukossa. Nyt en osaa sanoa, miltä ne vaikuttavat kun toiste tulevat eteen, mutta en juuri muista minkään vuosikerran olleen tuolloin erityisesti muita heikompi. Näihin muistikuviin suhteutettuna on vaikea uskoa eteen tulevan enää heikompaa kokonaisuutta kuin tuo 1971.
-
Lopetin Tex Willereitten systemaattisen keräilyn vuonna 1984. Taisin kärrätä kaikki Texini tuohon aikaan divariin; liki kaikki aiemmin ilmestyneet omistin. Vain neljä ekaa uupui kokoelmastani. Ne olivat jo silloin kiven alla.
Muistaakseni kypsyin, kun 1984 lehdessä alettiin julkaista liuskamuotoista tavaraa. Joten 1984 on mun näkökulmasta huonoin Tex Willer-vuosikerta; tosin täytyy muistaa että vuodet 1985 - 2010 ovat enemmän tai vähemmän pimennossa.
Olen kyllä ostanut Kronikoita, ja muistellut miksi aikoinaan sitkeästi keräilin Willereitä. Tuo 5-1971, jossa apina heiluu sapelin kanssa, oli pikkupojalle tarinana aarre. Saa toki olla eri mieltä.
Vuodet 1972 ja osa 1973sta olivat heikohkoja. Sen sijaan 1974 oli lukemieni Willereitten ehdottomasti mulle parhaiten iskenyt vuosi. Toiseksi paras oli 1975 vuoden viisi, kuusi ekaa numeroa.
-
Selailin hiukan arvostelujani vuosikerroittain ja nopealla arvioinnilla saan itsekin 84 luvun keskiarvon huonoimmaksi. Seuraavia onkin jo paljon hankalampi arvioida, 96 vuosikerta on aika kaksjakoinen, erittäin hyviä tarinoita, mutta seassa myös kohtuu heikon arvosanan saaneita tarinoita. 2003 vuosikerta saattaa myös kilpailla tuosta kakkos paikasta.
-
Yleisön pyynnöstä avataan uusi Tex Willer ketju. Täällä saa vuodattaa sappeaan ja haukkua omia Tex-inhokkejaan mielin määrin. Kannattaa kuitenkin pitää maltti mukana antaessaan sanan ruoskan sivaltaa ja muistaa, että yhtään läpeensä kehnoa Tex-tarinaa ei ole julkaistukaan.
Omalla kohdallani ne ikimuistoisimmat tarinat ovat kolahtaneet kirjoitetun tekstin ansiosta. Vaikka kuvitus olisi timangia, niin ei kurjasti kirjoitettua tarinaa parin vuoden kuluttua enää leirinuotioilla muistella. Kuvittajat jaottelen hyviin ja vähemmän hyviin. Kuvittajien taso Texissä on kuitenkin niin kova, että kukaan taiteilija ei ole pystynyt täysin tuhoamaan hyvää käsikirjoistus. Oma inhokki onkin sellainen, jonka kuvituksessa ei ole mitään vikaa.
Kyseessä on G. L. Bonellin kirjoittama Karjahuijarit, joka julkaistiin numeroissa 16/1987-1/1988. Kuvittajaksi on päässyt Vincenzo Monti, joka varmasti oli etukäteen ylpeä päästessään kuvittamaan legendan käsikirjoitusta. Kyseessä on Bonellin myöhäiskauden työ, jolloin hänellä oli jo vaikeuksia terveytensä kanssa. Vaivat olivat nähtävästi verottaneet henkistäkin puolta, sillä tarina ei ole oikein minkäänlainen kokonaisuus, vaan lähinnä täysin päämäärätöntä ratsastelua ja ammuskelua. Ammuskelusta huolimatta tarinassa ei kuole kukaan, vaikka Tex joukkoineen pistää käpälälautaan peräti kaksi eri roistopoppoota. Carson totesi tarinan lopuksi seikkailun olleen laimean, ja sitä se kyllä olikin!
Tämän tarinan jälkeen lähes kaikki loput Bonellin tarinat kirjoitettin muiden toimesta osittain uusiksi. En ihmettele.
-
Piti ihan tarkistaa nuo numerot kun en muistanut mitään tarinasta, ei sillä että mitään mielenpainuvaa olisikaan tarjolla. Sama ilmiö tuntuu olevan Nizzilläkin käynnissä kun vertaa tarinoiden tasoa 90-luvun alusta muutamaan viime vuoteen. Ei tunnu mukavalta todeta tarinoita huonoksi kun tietää hieman taustoja (Nizzin burnout, Sergio Bonellin innokkuus sensurointiin ja editointiin yms), mutta totta se silti on.
-
Itellä on ollut jo reilut kymmenen vuotta tapana "muiden oheistuotteiden" ja "analysointien" ohella antaa arvosana luetulle sarjalle asteikolla 4,00 - 10,00.
Mieleen tulee vuoden 2009 tarina Glorietan sola, jolle olen antanut käsittämättömän kehnon 5,87. Perustelut tulee ehkä joskus, nyt en muista tarinasta mitään.
Arviointiin vaikuttaa kokonaisuus. Tarina ja kuvitus, niin että tarinalla on suurempi painoarvo. Ilman hyvää kuvitusta kymppiin on tosin mahdoton päästä ja toisinpäin vielä mahdottomampi. Arvioinnin desimaali tarkkuudesta on turha kysellä. Se vain on näin :) Ehkä helpottamassa tarinoiden paremmuus järjestykseen pistämistä, mene ja tiedä. Luonnollisesti erot kymmenensissä desimaaleissa on mahdoton tulkita ja todistaa, mutta ajatuksena on, että aikanaan kun aloitan toisen lukukierroksen, arvioin samalla tekniikalla tarinan uudelleen ja muodostan näistä keskiarvon. Tyyli ei ole aukoton, mutta näyttää suunnan.
Tärkeintä kuitenkin on skaala millä arvosteluja tulkitsee. Yhtään täyttä kymppiä ei ole, mutta toisaalta taas yhtään nelosella alkavaa ei ole. Tämä lienee johtuu siitä, että tuskin koskaan olisin willeriä lukemaan alkanutkaan, jos mahdollisuus neloseen olisi todennäköistä. Toivottavasti nelosella alkavaa ei koskaan tarvisisikaan kirjoittaa.
-
Victorion kanssa olen tismalleen samaa mieltä Glorietan solasta. Siinä on varmasti 2000-luvulla ilmestyneistä tarinoista ala-arvoisin. Toiseksi kehnoimmaksi yltää uunituore Joen toisella puolen ja ronssille Maxi-Tex Viikatemiehen tiellä, jota en vain voinut sietää löperönhöperön juonensa vuoksi.
Vähän vanhemmista tulee mieleen Bonellin viimeisin tarina, Espanjalainen solki vuodelta 1992. Sen juonessa ei ollut päätä eikä häntää, vaan juurikin pelkkää päämäärätöntä ammuskelua ja ratsastelua ja patsastelua preerialla. Huuto myrskyssä oli myös karmaiseva tarina, jossa Galep veti kuvituksellaan pohjat eikä Nizzin aihiossakaan ole isosti kehumista.
Ehkä jonkun Muzzin tarinan voisi vielä iskeä pöytään, vaikka Comanchit ja kiväärit vuodelta 1971.
Eiköhän siinä ollut tarpeeksi sapen roiskutusta tältä erää.
-
Eipä tarvitse kaukaa hakee, periaatteessa kaikki Alfonso Fontin piirtämät tekeleet on huonoja, johtuen huonosta piirustus tekniikasta .Lähi tienoilta voisi mainita Deadwood 2010/13, Tätä voisi vaikka verrata Patakuningatar julkaisuun joka on todella hyva, mutta ensi ilmestys vuodet onkin 60 -70 luvulta kultaista kautta.
-
Tex Willer tarina Yön henget 1991, pilaa todella hyvän vuosikerran, mikä on todella harmillista. Minun mielestäni Yön henget on aivan liian pitkä, se on huonosti piirretty, surkea loppu.
On myös tarinoita jotka muuttuvat hyvästä kehnoksi tai toisinpäin. Itseäni ainakin ärsyttää, kun Red Hillin Verilöylyn alun piirsi kohtalaisen hyvä Giolitti ja lopun erinomainen Ticci. Olisin halunnut, että Ticci olisi piirtänyt tuon tarinan alusta loppuun, niin tarinastahan olisi tullut ihan huikean hyvä, sillä eihän Red Hillin Verilöylyn juonessa mitään vikaa ole ainoastaan Giolittin piirrokset eivät miellytä minua.
Toinen tarina mikä tulee mieleen on Mies Denveristä, alku on tosi hyvä, mutta lopussa taso laskee. Itseäni ei ainakaan ilahduta se jos Texissä sytytytetään preeria palaamaan, armeija tulee tukalassa tilanteessa apuun tai joku muu liian tavanomainen tapahtuma. Hyvät Tex Willer tarinat muistetaan siitä, että niissä on jotain poikkeavaa, kuten El Muertossa unohtumaton kaksintaistelu.
-
Tex Willer tarina Yön henget 1991, pilaa todella hyvän vuosikerran, mikä on todella harmillista. Minun mielestäni Yön henget on aivan liian pitkä, se on huonosti piirretty
Pitkähän tuo on, mutta mielestäni Civitellin nimenomaan hieno piirrostyyli on kuitenkin vain plussaa tarinalle.
Täytyy kyllä todella miettiä niitä kehnoimpia. Aluksi tulee mieleen joku Mies Atlantasta vuodelta 2000, missä melkoisen huono piirrostyyli ja niin yhdentekevä ja unohtamisen arvoinen tarina.
-
Muistaako joku, mikä oli se tarina, missä Texin ja kaverusten päätkin olivat laatikon mallisia? Piirrosjälki siis täysin hanurista.. Mielestäni tästä tarinasta oli maininta myös Jannen Hornan kekäleet-kirjassa.. Tuon voisi mielestäni laittaa ainakin piirroksen puolesta tähän osioon... Itse tarinasta ei ole muistikuvia...
-
Se oli sitten kai jotain Letterin myöhäiskauden töitä.
Minä luulen, että kehnoimpia tarinoita ovat ne, joita ei muista lainkaan. En minäkään muistanut mainitsemaani Karjahuijareita lainkaan ennen kuin tulin vahingossa lukeneeksi sen uudestaan. Ja taas olen kaikki armeliaasti unohtanut. Onneksi kirjoitin silloin itselleni ylös, että kehno oli tarina. :)
-
Pitkähän tuo on, mutta mielestäni Civitellin nimenomaan hieno piirrostyyli on kuitenkin vain plussaa tarinalle.
Täytyy kyllä todella miettiä niitä kehnoimpia. Aluksi tulee mieleen joku Mies Atlantasta vuodelta 2000, missä melkoisen huono piirrostyyli ja niin yhdentekevä ja unohtamisen arvoinen tarina.
En sanoisi Jordi Bernetin kuvitusta huonoksi, mutta istuu huonosti Tex Willerin henkeen. Bernet kyllä paransi lännenkuvitustaan huomattavasti kun ryhtyi piirtämään uutta Jonah Hexiä. Tarina oli kyllä todella väsynyt.
-
Koska Tex-ketjuja on kuin hiekanjyviä Saharassa, risteytin muutaman niistä keskenään. Esimerkiksi tässä ketjussa voidaan nähdäkseni mainiosti puhua samaan aikaan huonoimmista vuosikerroista kuin myös huonoimmista seikkailuista.
Myös ketju "Tex Willer ruotsin kielellä" on yhdistetty ketjuun Texin eri julkaisumuodot (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,12846.msg328397.html#msg328397).
Toivottavasti länkkäriosio on nyt taas pikkaisen selkeämpi. Ja uusien (varsinkin Tex-) ketjujen avaamisessa pidetään jatkossa tiukempaa linjaa.
-
On vain erittäin hyviä ja hyviä Willeritarinoita. Huonoja ei ollenkaan ;D
-
On vain erittäin hyviä ja hyviä Willeritarinoita. Huonoja ei ollenkaan ;D
Niin, no, tuota...
-
Niin, no, tuota...
Toki on noita vähemmän hyviä tarinoita, kuten jotkut aina vuoden 2-4 pokkarinumeroissa julkaistuissa värilisissä tarinoissa. Etenkin ne lyhyet joita on ollut kolmekin yhdessä pokkarissa. Ne eivät ainakaan jää mieleen niin kuin pidemmät tarinat. Onneksi kuitenkin on nuo täytetarinat, että Suomessa julkaistaan 16 pokkaria vuodessa.
-
2013 avaustarina "vainottuna" on he*vetin huono. Erittäin köyhäjuoninen kertomus mikä ei olisi kiinnostanut edes pokkarin mittaiseksi tiivistettynä mutta tähän tärvättiin 2 numeroa. Avausammuskelu ja tylsä sellainen nielaisee puolet ensimmäisesti niteestä eikä meno siitä juurikaan petraannu.
Jos suinkin mahdollista vielä kehnompi on muutaman vuoden takaisen "rautahevonen" maxin tarina #2, intiaanikaravaani.
Heikot tarinat onneksi harvinaisia mutta välttäviä tehtaillaan ihan liikaa. Jopa niin paljon kun saa näppeihinsä pokkarin missä keskitason juttu niin likipitäen tyytyväinen siihen. No aina välillä hyviäkin kertomuksia onneksi ilmestyy.
Boselli on onneksi nuoressa Willerissä onnistunut hyvin..
-
Heikot tarinat onneksi harvinaisia mutta välttäviä tehtaillaan ihan liikaa. Jopa niin paljon kun saa näppeihinsä pokkarin missä keskitason juttu niin likipitäen tyytyväinen siihen. No aina välillä hyviäkin kertomuksia onneksi ilmestyy.
Boselli on onneksi nuoressa Willerissä onnistunut hyvin..
Samaa mieltä nuoren Willerin suhteen. Onko tarinoiden tasossa sun mielestä tapahtunut muutosta vuosien mittaan?
-
Samaa mieltä nuoren Willerin suhteen. Onko tarinoiden tasossa sun mielestä tapahtunut muutosta vuosien mittaan?
Mielestäni 2007&2008 tapahtui jonkin tason notkahdus texin tasossa alaspäin, mutta hyviä tarinoita&vuosikertoja on myöhemmin julkaistu. 2009 oli erinomainen, esim Bourbon street&montalesit&pokkarin mittaiset laadukasta tavaraa. Vilkaisin tuota aiemmin mainittua "glorietan solaa" muistin virkistykseksi ja se tosiaan on hemmetin huono.
2014 ei kokonaisuutena mikään ylettömän tasokas ollut mielestäni mutta vuosikertaa kokonaisuutena hankala ainakaan suureen ääneen kritisoida El supremon ja Yuman vangin vuoksi jotka ovat A luokan willeriä.
-
On myös tarinoita jotka muuttuvat hyvästä kehnoksi tai toisinpäin. Itseäni ainakin ärsyttää, kun Red Hillin Verilöylyn alun piirsi kohtalaisen hyvä Giolitti ja lopun erinomainen Ticci. Olisin halunnut, että Ticci olisi piirtänyt tuon tarinan alusta loppuun, niin tarinastahan olisi tullut ihan huikean hyvä, sillä eihän Red Hillin Verilöylyn juonessa mitään vikaa ole ainoastaan Giolittin piirrokset eivät miellytä minua.
Vanha viesti mutta vastataan nyt silti. Omasta mielestäni ei olisi ollut pahitteeksi ollenkaan jos Giolitti olisi piirtänyt tuon tarinan alusta loppuun. ( kaverini samaa mieltä) Pidän Giolittin taiteesta. Toki Ticci on Ticci vaikka voissa paistaisi, enkä olisi voinut oikein kuvitella ketään muuta taiteilijaa kuvittamaan juuri kyseisen tarinan loppuun kuin nimenomaan Ticci. Mutta Giolitti ei ole tainnut piirtää alusta loppuun kuin vain kolme tarinaa, Kaupunki ilman lakia, Käsi louhikossa ja Wickenburgin sheriffi. Se on jokseenkin sääli. Olisin halunnut nähdä hänen piirtämiä tarinoita enemmänkin.
Giolittihan aloitti Texin parissa jo 70- luvun loppupuolelta tarinassa Veristä hiekkaa 1977, josta harmillisesti piirsi vain muutamia ensimmäisiä sivuja. En muista kuka piirsi tuon tarinan loppuun. Oliko Fusco? :)
-
Giolittihan aloitti Texin parissa jo 70- luvun loppupuolelta tarinassa Veristä hiekkaa 1977, josta harmillisesti piirsi vain muutamia ensimmäisiä sivuja. En muista kuka piirsi tuon tarinan loppuun. Oliko Fusco? :)
Taitaapi olla Ticci tuo toinen piirtäjä mikäli oikein katsoin.
-
Huvipuistosivuston mukaan huonoin seikkailu on Mies Atlantasta! https://www.huvipuisto.net/tex/tarinat/willer00.htm#mies (https://www.huvipuisto.net/tex/tarinat/willer00.htm#mies)
Mitä mieltä tästä olette? Tämä toki pari kymmentä vuotta sitten.
-
Huvipuistosivuston mukaan huonoin seikkailu on Mies Atlantasta! https://www.huvipuisto.net/tex/tarinat/willer00.htm#mies (https://www.huvipuisto.net/tex/tarinat/willer00.htm#mies)
Mitä mieltä tästä olette? Tämä toki pari kymmentä vuotta sitten.
En muista oikein mitään tuosta seikkailusta, mutta eikös se julkaistu albumina?
Ehdottomasti karmein Tex-albumi on Auringonlaskun Paholaiset. Ihan karmea. Ei mitään tolkkua tarinassa. Joku itä-eurooppalainen kivilinna keskellä intiaanialuetta ja oho, kukaan ei ole sitä huomannut tai tiennyt mitään. Piirrostaide selkäpiitä karmivaa. Todella masentava lukukokemus kertakaikkiaan. Tuota Texiä en koskaan elämäni aikana lue uudelleen.
-
En muista oikein mitään tuosta seikkailusta, mutta eikös se julkaistu albumina?
Joo, suualbumi 21 on Mies Atlantasta. On siis julkaistu pokkareissa ja suuralbumina. Vaikea on päättää kaikkein huonointa tarinaa. Pitääpä miettiä...
-
Pitääpä lukea tuo Auringonlaskun paholaiset uudestaan, kun sitä nin kehutaan. ;) En muista siitä mitään.
-
Pitääpä lukea tuo Auringonlaskun paholaiset uudestaan, kun sitä nin kehutaan. ;) En muista siitä mitään.
Lue ihmeessä, mulla on päinvastoin jäänyt jostain syystä todella hyvä maku tuosta albumista! :D
Ainakin se oli muistikuvieni mukaan kunnolla erilaista (kauhu-)Texiä kun yleensä, joten ehkä siksi jakaa mielipiteitä.
Pitää ehkä itsekin virkistää muistia tuon Auringonlaskun suhteen uusintalukemisella nyt kun tuli puheeksi..
-
Auringonlaskun paholaiset on kyllä kulttikamaa! 😉