Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvantekijöiden keskustelut => Piirtäminen, tekstaus, väritys ja skannaus => : Juho 16.12.2009 klo 18:43:48
-
Ensin sanon että en löytänyt mitään aihetta tästä.
Joten, minulla on ärsyttävä ongelma. Jos jokin mättää sarjakuvassa (en nyt tarkoita että esim. yhdessä ruudussa pieni virhe) niin jätän koko roskan sivuun ja aloitan uuden sarjakuvan jostakin ihan muusta. Luovutan ihan liian helposti. Olen tehnyt miljoonia sarjakuvia jotka eivät ole ikinä valmistuneet.
Ja sama käy myös, kun olen saannut piirrettyä sivun, ja katson kokonaisuutta, tulee tunne että tämähän on karmea vaikka muut mitä sanoisivat.
-
Mulla on ollut ihan sama vaihe, joka kesti vuosia. Yläasteikäisestä jonnekin lukion alkuun. Piirsin tunneilla jotain yksittäisiä kuvia tai parin ruudun strippejä, mutta kaikki pidemmät jutut jäivät aloitussivuun, tai aloitusruutuun...onhan se ikävä vaihe, mutta kehittyy siinäkin.
-
Itse selvisin tuosta kun tein selväksi itselleni, että piirtämisen ei tarvitse aina olla hauskaa. Kunhan se silloin tällöin on hauskaa ja yleisellä tasolla tietää haluavansa tehdä sarjakuvia, se riittää. Tekemisessä on usein tympäiseviä, epähauskoja, epäpalkitsevia tekovaiheita, jotka vain pitää hampaat irvessä puurtaa pois alta, jotta saa edes jotain valmiiksi ja voi siirtyä taas mukavampiin työstövaiheisiin.
-
Kaikki eivät ikinä kasva siitä vaiheesta ohi, mutta ei se välttämättä haittaa. Al Columbia on amerikkalainen tekijä, jolta on parinkymmenen vuoden aikana julkaistu joitakin sivuja siellä täällä - mies on kuulemma kohtuullisen tuottelias, mutta ei vaan saa juttujaan lopetettua. Syitä ovat pelko, kyllästyminen, perfektionismi ja vaikka mikä. Uusi kokoelma PIM & FRANCIE on läjä tällaisia kesken jääneitä juttuja, ja silti aivan tolkuttoman loistava. Ukko kertoo luomisprosessista DAILY CROSS HATCHIN neliosaisessa haastattelussa, eka osa TÄSÄ: http://thedailycrosshatch.com/2009/12/01/interview-al-columbia-pt-1-of-4/ (http://thedailycrosshatch.com/2009/12/01/interview-al-columbia-pt-1-of-4/)
PS. Muokkasin täydellisyydentavoittelijana sanaa pefektonismi selkeämpään muotoon.
-
Piirtämisen ei välttämättä tarvitse olla hauskaa, mutta siitä täytyy jollain maagisella tavalla pitää ja rakastaa, jotta jaksaisi puurtaa jatkuvasti ulos jotain töherryksiä. Jos siitä ei alitajuntaisesti pitäisi, ei kukaan piirtäisi vaan lopettaisi pian. Eihän sitä jaksa yleensäkkään elämässä tehdä mitään, jos asia ei kiinnosta ja innosta. Tästä esimerkkinä liikunta harrastus. Jos ei pidä lenkkeilystä, niin hyvin alkanut into katoaa pian tehtyään ensimmäiset raskaat juoksu lenkit. Pitää olla motivoitunut ja innostunut. Niin se pojat vain on!
Mutta luovuttaminen on aika syvällinen juttu. En nyt lähde sen enempää kaivautumaan aiheeseen, mutta miksi luovuttaa jos kokee, että saa jotain fiiliksiä piirtämisestä. Piirtäminenhän on oman itsensä viihdyttämistä. Näin minä asian koen. Ja haaveet ja unelmat ovat sitten toinen juttu. Ehkä jos luovuttamis vietti iskee voimakkaasti, voisi ottaa itselleen jonkin tavoitteen. Tavoite voisi olla vaikkapa kehittyä paremmaksi tai saada julkaistuksi ensimmäinen omakustanne. Ajatukset kuuluisaksi tulemisesta kannattaa heittää roska koriin.
-
Ei kannata heittää huonolta tuntuvia tuotoksia roskiin. Oma silmä sokeutuu ja mieli tylsistyy niihin, kun niitä joutuu katsomaan pitkään. Pistä ne kaappiin ja kattele uudestaan vaikka viikon (tai vuoden) kuluttua. Saatat yllättyä siitä, että ne näyttävät taas tuoreilta ja kiinnostavilta, kuten alkuinnostuksen aikaan.
Jos ne näyttävät yhä karmeilta pitkän tauon jälkeen, ne saattavat ollakin sellaisia... :) Sitten vaan reeniä kehiin.
-
Tuttu ongelma, itselläkin on kymmeniä loistavia ideoita ja monta ihan valmiiksi mietittyjä tarinoita. Silti hommat tahtoo jämähtää alkuvaiheeseen josta ei saa edettyä. Suurin ongelmani tahtoo olla liian vilkas mielikuvitus. Kyllästyn liian äkkiä aiheeseen koska keksin uuden sitä työstäessä, sitten luultavasti molemmat jäävät pöytälaatikkoon.
Silti olen huomannut että olen jäänyt muutaman perusjutun ympärille pyörimään, ja palaan niihin aina vuorotellen. Vuosien varrella en ole heittänyt mitään menemään joten luonnoksia ja käsikirjoituksia on läjittäin. Mielenkiintoiseksi tämän tekee sekin, että aikaa myöten ideat kehittyvät, juonet syvenevät ja saatta olla että useasta eri ideasta muotoutuukin yksi.
Aion joskus toteuttaa kaikki hankkeet, mutta saisi nyt sen yhden valmiiksi.
-
Luulis ton olevan about yleisin mahollinen ongelma kaikennäköisille vähän suuritöisemmille ja pitkäjänteisille projekteilla, taiteen alalla tai muualla.
Mulla menee sillai, et pääsen ihan hyvään vauhtiin kun menee hyvin, mut sitten kun tulee jokun juttu, jota en vaan osaa saada hyvännäköisesti, heitän moraletestissä aina kriittisen epäonnistumisen. Sit hinkkailen sitä salaa luonnoskirjaan ja käyn välillä yrittämässä kunnes kohtaan uuden ongelman tai turhaudun taas, mikä ei ihan hirveesti aikaa vaadi. Yks semmonen paha sivu on ollu vaiheessa nyt vissiin yli puol vuotta; en vaan osaa.
-
Yks semmonen paha sivu on ollu vaiheessa nyt vissiin yli puol vuotta; en vaan osaa.
Eihän tuo oo aika eikä mikään.
Mä en tunnusta luovuttavani, mutta en myöskään ole hirveän nopea saattamaan tarinoita valmiiksi. Kun katselen originaalejani, niin niissä olevista päiväyksistä on helppo päätellä, että (samalla arkilla tapahtuvien!) luonnostelun ja puhtaaksipiirtämisen välillä on mennyt joskus kymmenenkin vuotta, ja mulle on aivan tavallista hioa esimerkiksi pidemmän tarinan käsikirjoitusta useita vuosia. Mulla on jatkuvasti useita satoja sivuja kesken (tosin rehellisyyden nimissä suurin osa käsikirjoituksina), osa on ollut kesken neljätoistavuotiaasta (eli sellaiset 30 vuotta) mutta olen aivan varma, että jossain vaiheessa on sopiva hetki tehdä nekin loppuun.
Hyvin harvoin alan piirtää sarjakuvaa idean saatuani mihinkään muualle kuin muistikirjaan. Silloin kun niin käy, lopputulos on yleensä raakile ja olisi kannattanut jättää julkaisematta. Pari vuotta sitten ilahdutin (?) ystäviäni julkaisemalla pienlehdellisen sellaisia sarjoja, jotka olin epähuomiossa piirtänyt saman tien idean saatuani - vastaanotto oli vaivaantunut, vähän kuin olisin kertonut sairastavani parantumatonta tautia tai jonottavani päihdevieroitukseen. Minusta ne olivat kyllä hauskoja, mutta vähän outoja myös. Aion vastaisuudessakin jatkaa ennemmin kuten tähänkin asti, kirjoitellen käsikirjoituksia lähes tilanteessa kuin tilanteessa mutta piirtämällä vain sellaisia ideoita jotka ovat ehtineet muhia luonnoskirjassa jo hetken.
(Ei pelkoakaan että käy kuten Al Columbialle, tarinoita on niin monta kesken, ja käsikirjoituksia syntyy sitä tahtia, ettei viivettä huomaakaan. Lukija siis. Minä kyllä huomaan, kun mietin käsikirjoittamista koko ajan parin vuoden päähän eteenpäin.)
Toivottavasti tämä tunnustus auttoi.
Kivi
PS. Minäkään en heitä mitään pois. lippusia, lappusia ja paksuja A1-pahvikansioita on pakettiautollinen, iso osa tiukasti teipatuissa pahvilaatikoissa joissa lukee "keskeneräisiä originaaleja". Kässäreitä on useaan albumiin. Jos olen miettinyt jotain strippisarjaideaa, niin yleensä olen aloittanut kirjoittamalla vaikkapa 200 jakson käsikirjoitukset, ja sellaisia punttuja on aika monta. Kyllä ne sieltä vielä syntyy, jos ovat sen arvoisia...
-
Mulla on ollut ihan sama vaihe, joka kesti vuosia. Yläasteikäisestä jonnekin lukion alkuun. Piirsin tunneilla jotain yksittäisiä kuvia tai parin ruudun strippejä, mutta kaikki pidemmät jutut jäivät aloitussivuun, tai aloitusruutuun...onhan se ikävä vaihe, mutta kehittyy siinäkin.
Tämä vaihe meneillään parasta aikaa :D
-
Miten tämän "luovutussairauden" saisi loppumaan? Aina vaikka olisikin hyvä idea ja niin edespäin, niin aina menee päin mäntyä.
-
Miten tämän "luovutussairauden" saisi loppumaan? Aina vaikka olisikin hyvä idea ja niin edespäin, niin aina menee päin mäntyä.
Sinänsä se ei ole edes huono asia. Jos joku ei suju, pään seinään hakkaaminen ei juuri auta. Eli sama ongelma on kaikilla.
Mutta *joillakin* toimii se, että on riittävän selkeä suunnitelma joko päässä tai paperilla siitä, mitä tekee, jolloin ei tule niin nopeasti seinä vastaan.
*Kenelläkään* ei ole sellaista keinoa, jolla varmasti päästään varmasti loppuun asti.
Luonnostelu auttaa joillekin, mutta monilla iskee sitten se "luonnokseni on parempi kuin lopputulos"-tauti.
Karmeaa tajunnanvirtaa taas, toivottavasti ymmärrät.
-
Jos todella tuntuu siltä, että piirtäminen ei millään suju, voi kokeilla piirtämisen "unohtamista" hetkeksi. Minulle riitti kerran päivä, sen jälkeen jonkinlainen sisäinen ääni kiljui takaisin piirustuspöydän ääreen. Pikkuhiljaa kun oli kävellyt kaupungilla ja katsellut ympäristöä jne, oli päähän tullut vaikka mitä ideoita ja kuvia.
Päämäärätön luonnostelu suttupaperille voi myös auttaa. Sitten kun huomaa vaikka tehneensä jonkun mielenkiintoisen näköisen henkilön/tapahtuman, se voi saada tulta alleen ja innostaa kehittelemään enemmän ja enemmän. Sarjakuvien lukeminen, elokuvat ja kirjallisuus tuovat varmasti jotain virikkeitä, joita "tahtoo päässä koettamaan" paperin eteen.
-
Itse selvisin tuosta kun tein selväksi itselleni, että piirtämisen ei tarvitse aina olla hauskaa. Kunhan se silloin tällöin on hauskaa ja yleisellä tasolla tietää haluavansa tehdä sarjakuvia, se riittää. Tekemisessä on usein tympäiseviä, epähauskoja, epäpalkitsevia tekovaiheita, jotka vain pitää hampaat irvessä puurtaa pois alta, jotta saa edes jotain valmiiksi ja voi siirtyä taas mukavampiin työstövaiheisiin.
Muistan, kun Ville Ranta kerran sanoi Limingassa: "Se piirtäminen on vain sellainen pakollinen paha sarjakuvassa". :B
Sinänsä olen aina ihmetellyt, miksi piirtämisen pitäisi olla se jotenkin hauskin vaihe, kun omasta mielestä se on jotenkin hirveän teknistä, ainakin sitten, kun on lyönyt sivusommitelmat suurin piirtein lukkoon. En nyt tarkoita, etteikö piirtäminen olisi hauskaa, vaan sitä, että se kuitenkin on itselle hirveen teknistä kuvallisessa kerronnassa, jossa on aina rajat (joko käsikirjoitus, idea tai kuvan tarkoitus).
Mitä aiheeseen yleensä tulee, Markun mainitsema rakenteellisuus on ihan oiva pointti. En nyt kyseenalaista improsarjakuvien voimaa/hienoutta, mutta kun tietää, mihin suuntaan on menossa tai miten tarina loppuu, niin periaatteessa tarinallisesti ne ongelma siinä alun ja lopun välillä on enemmän tai vähemmän kuin palapelin kokoamista: kyllä ne puuttuvat palaset siihen löytyy, jahka jaksaa etsiä ja kokeilla. Sekin, että kun tietää, miten tarinan kuuluu loppua, niin johdattelua alkuperäisesti tilanteesta loppua kohden pitäisi periaatteessa olla selvitettävissä "syy-seuraus"-ajattelulla. Tämä tietenkin kuulostaa hirveän raskaalta tavalta ajatella ja onkin ehkä otollisempaa juuri pitkien tarinoiden kohdalla.
Sekin, että kuinka nopeasti hyppää ideasta suoraan tekemiseen, on toki henkilökohtaista, mutta kuitenkin, idea on vasta idea, ei suora tarina välttämättä*. Se, että jaksaa jalostaa siitä tarinan, ainakin takaa sen, että lukija pysyy hieman paremmin mukana siinä tarinassa kuin jonkun esmes jonkun David Mackin "Kabukin" parissa.
-
Muistan, kun Ville Ranta kerran sanoi Limingassa: "Se piirtäminen on vain sellainen pakollinen paha sarjakuvassa". :B
Se riippuu ihmisestä, että mikä on motivaatio piirtämisen taustalla. Minä piirrän sarjakuvia siksi koska ajattelen niitä joka tapauksessa koko ajan. Ihmissuhdekriisien keskelläkin kuitenkin salaa käsikirjoitan koko ajan mielessäni ja mietin, että mitenkähän tästä saisi sarjakuvan. Enkä pysty kuvittelemaan että eläisin piirtämättä sarjakuvia. Jos en saa mitään aikaan, niin tunnen tuhlaavani elämääni, ja silloin on vain istuttava alas ja piirrettävä, vaikka miten mieluummin joisin kaljaa tai pelaisin pleikalla. Paikoitellen se sitten on hauskaa ja joskus sitä kokee onnistumisen fiiliksiä.
Oma psyykkaamiseni on sitä, että päätän jo vaikka päivää ennen, etä huomenna piirrän sarjakuvia klo. 18-22, ja sitten istun alas ja piirrän, riippumatta siitä huvittaisiko silloin vai ei. Jos piirtäisin vain silloin kun sattuisi huvittamaan, niin en saisi ikinä mitään aikaan.
-
Samperi, nyt ottaa pattiin. On lyijykynällä tehty 15 sivuinen (lyhyt kuin mikä :-\) zombi sarjis valmiina, ja nyt ei sitten jaksa tussilla tehdä. Grh.
Siinä se luovutustauti iskee.
-
Se riippuu ihmisestä, että mikä on motivaatio piirtämisen taustalla. Minä piirrän sarjakuvia siksi koska ajattelen niitä joka tapauksessa koko ajan. Ihmissuhdekriisien keskelläkin kuitenkin salaa käsikirjoitan koko ajan mielessäni ja mietin, että mitenkähän tästä saisi sarjakuvan. Enkä pysty kuvittelemaan että eläisin piirtämättä sarjakuvia. Jos en saa mitään aikaan, niin tunnen tuhlaavani elämääni, ja silloin on vain istuttava alas ja piirrettävä, vaikka miten mieluummin joisin kaljaa tai pelaisin pleikalla. Paikoitellen se sitten on hauskaa ja joskus sitä kokee onnistumisen fiiliksiä.
Siis no tarkoitin sitä, että se sivusommittelun jälkeinen työstö ainakin itselle paikoin melkein yhtä teknistä kuin animaation viimeistely: pakko vain puurtaa, koska kokonaisuus on oleellisempaa kuin yksityiskohta. Siis toisin sanoen se sivusommittelun jälkeinen työstö tuntuu enemmän sellaiselta...aivot narikkaan-touhulta, mitä periaatteessa pystyisi tekemään minkälaisessa olosuhteissa tahansa, jos vain pystyy piirtämään. En nyt vähättele tällä piirtämisen tärkeyttä tai arvoa, päinvastoin, se on kuitenkin sellainen asia sivusommittelun jälkeen, jolloin voi huokaista helpotuksesta tyyliin "nyt tarvii vain piirtää". Näin ollen mä kyllä yhdyn siihen, että piirtäminen on vain se pakollinen paha, vaikka se välillä tuntuu paljon paremmalta. :B
Ja sitä mä halusin alleviivata, että kun kuitenkin "tavikset" pitävät piirtämistä/maalaamista rentouttavana touhuna, mutta kun sitä tekee kaksi-kolme tuntia per päivä, välillä hampaat irvessä pakottamalla, niin se...negatiivisempi purina aiheesta on ainakin omassa lähipiirissäni joskus nostattanut "miksi sä sitten teet sitä, jos sä et tykkää siitä"-kysymyksiä. Toisaaltaan sekin sitten riippuu, käsittävätkö he sen enemmän harrastuksena vai työnä, mikä nuoremmille on tietenkin tyypillisempi vastaanotto.
-
Siinä se luovutustauti iskee.
No niin, tässä ketjussa on jo jos jonkinlaisia käytännön vinkkejä. Aiotko testata niistä jotain vai onko ketjun tarkoitus olla vain paikka jossa valitella omaa saamattomuuttaan?
-
No niin, tässä ketjussa on jo jos jonkinlaisia käytännön vinkkejä. Aiotko testata niistä jotain vai onko ketjun tarkoitus olla vain paikka jossa valitella omaa saamattomuuttaan?
Ehkäpä kumminkin testata?
-
Ensin sanon että en löytänyt mitään aihetta tästä.
Joten, minulla on ärsyttävä ongelma. Jos jokin mättää sarjakuvassa (en nyt tarkoita että esim. yhdessä ruudussa pieni virhe) niin jätän koko roskan sivuun ja aloitan uuden sarjakuvan jostakin ihan muusta. Luovutan ihan liian helposti. Olen tehnyt miljoonia sarjakuvia jotka eivät ole ikinä valmistuneet.
Ja sama käy myös, kun olen saannut piirrettyä sivun, ja katson kokonaisuutta, tulee tunne että tämähän on karmea vaikka muut mitä sanoisivat.
Jos työt jäävät kesken koska näyttävät huonoilta, voi ratkaisuna lähteä tavoittelemaan hyväksyvämpää asennetta omiin töihinsä tai suunnitella niin lyhyitä juttuja, että jaksaa tehdä uudelleen sen, mikä valmiissa työssä omiin silmiin mättää.
Jälkimmäinen ohje sopii loistavasti myös pitkäjännitteisyyden puutteeseen. Aikaansaavuutta voi yrittää parantaa myös jakamalla ison työn pienempiin osiin ja aikatauluttamalla niin että voi keskittyä yhden osan (esim. yhden sivun) tekemiseen kerrallaan. Pitkäkin työ on vain sivu + sivu + sivu + sivu... ja yhden sivunhan aina jaksaa. ;)
Muita on helpompi neuvoa kuin noudattaa ohjeita itse. Minulla on nyt kesken 3 pitkää sarjakuvaa...
-
Meikä ei luovuta. Siis tässä asiassa, muussa elämässä kyllä, aina ja kaikkialla. Sarjakuvanpiirtämisessä se vaan tuntuu helpolta, olla luovuttamatta. Vaikka tulisi kuinka paskaa, niin piirrän ainakin sen sivun loppuun. Ja sitten revin sen ja heitän roskakoriin. :D
Mulla on myös sama kuin JJ Naasilla. Mulla on pakko olla joku luova keino ilmaista itseä, keino tehdä ja luoda jotakin. Kun en osaa esim. soittaa mitään, ja koska olen aina piirtänyt, se on aina tuntunut oikealta, niin piirrän. Mun silmissä ihmiset jotka eivät luo asioita, ovat harmaita ja kuolleita kaloja, jotka virtaavat elämän akvaariossa vaan siksi että siellä on joku keinotekoinen pyörre. Minä sentään tuotan jotain, vaikka ne olisi pelkkiä kuplia jotka hajoaa joskus.
Outo juttu muuten: oma kuolema ei tunnu pahalta, mutta se että mun luomat sarjakuvat sun muut kuvat hajoaa joskus (viimeistään kun tää universumi tuhoutuu, jos ne vaikka olis aikakapselissa) tuntuu paljon pahemmalta, ja murheellisemmalta. Haluisin että mun taide elää ikuisesti.
-
Outo juttu muuten: oma kuolema ei tunnu pahalta, mutta se että mun luomat sarjakuvat sun muut kuvat hajoaa joskus (viimeistään kun tää universumi tuhoutuu, jos ne vaikka olis aikakapselissa) tuntuu paljon pahemmalta, ja murheellisemmalta. Haluisin että mun taide elää ikuisesti.
Samoin.. En omasta elämästä välitä niin paljoa kuin tuotoksista.
-
Samoin.. En omasta elämästä välitä niin paljoa kuin tuotoksista.
Muista Snow että elämässä on muutakin kuin Taide.Onse tärkeää että ei luovuta vaikka ei tulisikaan julkaisukelpoista kamaa.Koko ajan minulle vahvistuu se mihin Taide-alalle suuntaan,ei ole pitkään aikaan tullut mieleenkään luovuttaa.
Kyseessä saataa olla Masennuksen oireita jos tekee mieli luovuttaa? Ei voi tietää..
-
Outo juttu muuten: oma kuolema ei tunnu pahalta, mutta se että mun luomat sarjakuvat sun muut kuvat hajoaa joskus (viimeistään kun tää universumi tuhoutuu, jos ne vaikka olis aikakapselissa) tuntuu paljon pahemmalta, ja murheellisemmalta. Haluisin että mun taide elää ikuisesti.
Jylhiä mielipiteitä nuorilta tekijöiltä. Kuitenkin pitää muistaa, että kaikki tähän asti piirety, ja varmaan vielä monet tulevatkin jutut on vasta harjoittelua sitä oikeaa, historiaan jäävää piirrosduunia varten.
Tuossa iässä mä hävitin kaiken mitä siihen asti olin koulussa tai kotona kirjoittanut tai piirtänyt, että pääsisin aloittamaan puhtaalta pöydältä ja päästäkseni vertailusta eroon. Jälkeenpäin ajatellen se oli tietysti tosi tyhmästi tehty, nyt olisi kiva tietää millaisia töitä oli koulun kuvaamataidossa, kouluaineissa, mitä piirsin kotona ja piirsinkö oppikirjoihin? (Luultavasti.) Tiedän kuvittaneeni kasoittain luokkalehtiä - nyt olisi kiva nähdä millä tavalla ratkaisin perspektiivit 12-vuotiaana.
Mutta en mä edelleenkään siedä nähdä yhtään omaa työtäni esimerkiksi seinällä, tai ylipäätään muistuttamassa siitä miten olen ennen tehnyt. Se oli silloin, tulevaisuus kiinnostaa paljon enemmän, koska vielä on niin paljon tehtävää ja kuitenkin niin vähän aikaa.
Sittemmin olen säästänyt kaiken mitä piirrän, mutta ei esille vaan laatikoihin ja kansioihin. Aina joskus käyn niitä läpi, ja jatkan siitä mihin 10 tai 20 vuotta sitten jätin kesken.
Kivi, 44 vuotta.
-
Minulla on hauskasti päinvastainen juttu: Minulla on hyllyn päällä laatikko, joka on täynnä vanhoja lapsuuden piirustuksia, maalauksia ynnä muuta. Jotenkin niitä on vaan kiva säilyttää. Ne toimivat muistutuksena siitä, että olen ollut luova ja tykännyt piirtää ja muutenkin tuottaa kuvia pienestä pitäen. Minä en niinkään välitä siitä, että ne lapsuuden kuvat ovat tekniseltä tasoltaan huonoja.
Tavallaan minua ehkä pelottaisi aloittaa puhtaalta pöydältä, piirtäminen tuntuu helpommalta kun on todisteita siitä, että on ennenkin osannut piirtää. Minulla on myös vähän erilainen suhtautuminen töihini yleensä, sillä minä yleensä tykkään katsella tekemiäni piirustuksia. Olen myös aika kotisokea omille töilleni. Se on varmaan kaksipiippuinen juttu, toisaalta en ole liian kriittinen mutta toisaalta en ehkä ole tarpeeksi kriittinen. Tykkään piirustuksistani sellaisina kuin ne ovat. En tiedä mikä sitten on paras tapa suhtautua piirustuksiinsa, ehkäpä sellaista ei olekaan. On vain jokaisen oma tapa. :D
-
Kyseessä saataa olla Masennuksen oireita jos tekee mieli luovuttaa? Ei voi tietää..
No on tässä välillä vähä masentunu fiiliski ku kaikki menee välillä päin petäjistöä niin piirroksissa kuin muussakin.
-
Bats ja Snowman,
Ymmärrän teitä kovin hyvin. Mullakin oli p....(sensuroitu) kausi ja nyt sain taas jotakin aikaiseksi pitkästä aikaa. Tyydyin vaan lukemaan sarjksia ja viettämään aikaa kirjastoissa etsien taidekirjoista jotain uusia tuulia piirtämiseen. Pitäisi kokeilla öljyvärejä. Meinasi mennä hermot kun mikään ei onnistunut ja muutenkin elämässä kaikki on ihan pihalla. On vieläkin. Mutta tsempataan vaan eikä ajatella menneitä. Kesä tulossa ja eiköhän se luovuus teihinkin palaa takaisin vielä. Uskokaa vaan.
Ja bats....älä morkkaa piirustuksiasi. Olen sen virheen tehnyt ja se vaan lisää morkkista ja pahaa oloa. Ehkä meistä ei koskaan tule mitään suuria kansainvälisiä huippu sarjakuva-piirtäjiä ;), mutta pääasia on se, että on kiva tuherrella jotakin. Eix vain?
Hauskaa kesän odotusta teille!
-
Orjan May: En minä morkkaakaan, kun puhuin lapsuuden piirustuksista. Nykyisin pidän kyllä piirustuksistani. Tai siis olen aina pitänyt piirroksistani, mutta ne lapsuuden piirrokset ovat tekniseltä tasoltaan huonoja. :laugh:
-
Nyt päätin sitten vääntää pitkän sarjakuvan. Jo se on hemmetti jos tämä ei nyt onnistu.
-
Nyt päätin sitten vääntää pitkän sarjakuvan. Jo se on hemmetti jos tämä ei nyt onnistu.
Koeta sinä edes onnistua. Minulla on jäänyt kesken ainakin viisi kun en ole jaksanut/keksinyt jatkoa.
-
Koeta sinä edes onnistua. Minulla on jäänyt kesken ainakin viisi kun en ole jaksanut/keksinyt jatkoa.
Et ole ainoa. Minulla vieläki jotain kepposeen yli 10 projektia jotka eivät ole valmistuneet. ;D
-
Parempi luovuttaa kuin hakata päätään (esim. Karjalan) mäntyyn.
Olen yrittänyt jo noin kakskyt vuotta piirtää sarjakuvia oman työn ohessa, se ei vain onnistu. Ei riitä voimat, ei riitä aika. Nyt tämän tajuan. Vihdoinkin.
Apurahaa en näköjään saa.
Onneksi voin lukea sarjakuvia.
Ja se lienee kuitenkin sitä parasta!
-
Parempi luovuttaa kuin hakata päätään (esim. Karjalan) mäntyyn.
Olen yrittänyt jo noin kakskyt vuotta piirtää sarjakuvia oman työn ohessa, se ei vain onnistu. Ei riitä voimat, ei riitä aika. Nyt tämän tajuan. Vihdoinkin.
Apurahaa en näköjään saa.
Onneksi voin lukea sarjakuvia.
Ja se lienee kuitenkin sitä parasta!
ehkä mutta masentava viesti silti. Vähintäänkin yksi jää kaipaamaan antia mikäli päätös pitää.
-
Oikeastaan tämä piirtämisestä "luopuminen" ei ole päätös.
Sarjakuvan piirtäminen olisi päätös. Se olisi vain todella vaikea pitää.
Vapaa-aika kun on aika rajallista ja päivätyö vie valveillaoloajasta liian ison siivun.
Kiitoksia kaipauksesta. :)
-
Tertsi,
Älä lannistu Tertsi. Ymmärrän todella miltä sinusta tuntuu. Meinasin itsekkin lopettaa koko piirtämisen jokin aika sitten, kun ei aika riitä kaikkeen ja sitten oli noita muita "henkisen elämän" ongelmia.
Sinä olet yksi kvaakin lahjakkaimmista taiteilijoista ja olisi kovin ikävää, että taiteellinen inspiraatiosi jäisi jonnekkin matkalle. Ja olet sentään saavuttanut jotakin sarjakuvien maailmassa. >:(
Joten Tertsi- ei saakutarallaa anneta tost vaan periksi. Meillä on rakkaus sarjakuviin ja taiteeseen- tämä on vain väliaikainen pieni häiriö, joka varmasti korjautuu kunn annat ajan mennä ja tehdä työnsä.
Ainakin minulle jollain tasolla teki hyvää olla piirtämättä mitään. Sain aikaa miettiä uusia graafisia visioita ja ideoita, jotka aion toteuttaa lähi-tulevaisuudessa. ;D
Siksi en voi uskoa tai halua uskoa, että luopuisit piirtämisestä. Joten luovu ajatuklsestasi "HETI", Tämä on käsky! ;)
Etkö voisi miettiä sitä, jos tekisit työtä vaikka osa-aikaisesti. Tosin se merkitsisi hieman vähempää palkkaa, mutta toisaalta saisit enemmän vapaa aikaa luovuudellesi. Mutta kylmä totuus tämän hetken elämästä Suomessa on aika karua luettavaa. Kaikki kallistuu, ulkomailta suomeen muuttaneet vievät loputkin työpaikat ja asunnot ja suomalaisille sanotaan että "sori- ei oo!". Vuokrat ovat pilvissä ainakin pääkaupunki seudulla ja huonompaan suuntaan ollaan menossa. Siksi se, että on jonkinlainen toimeentulo turvattu on siunaus tänä vaikeana aikana.
-
Täältä löytyy toinen Tertsin duuneja kaipaamaan jäävä karvanaama. Ymmärrän hyvin ahdinkosi, mutta olen edelleen toiveikas. Monesti kun päättää jättävänsä jonkun asian, tietynlainen lukko tai pakote poistuu, tuoden uudenlaista potkua ja rentoutta tekemiseen. Pidä breikki, mutta älä katoa täysin skenestä. :)
Nyt päätin sitten vääntää pitkän sarjakuvan. Jo se on hemmetti jos tämä ei nyt onnistu.
Tuosta tuli mieleen, että itse olen monesti luopunut projekteista ja tarinoista, kun en ole tiennyt mihin ne on menossa. Voi olla, että tulkitsen viestisi väärin, mutta kannustan miettimään tarinan kauttaaltaan lävitse, ennen kuin alat piirtää viivaakaan. Kun rakenne on kunnossa ja tiedät mitä haluat sanoa, pääset todennäköisemmin maaliin. Harvoin homma toimii siten, että vain päättää tehdä pitkän sarjakuvan, ja tekee sitä improvisoiden eteenpäin. Hyvänä esimerkkinä käyköön LOST. :D
JJ Nääsillä on myös hyviä pointteja. Eihän tämä duuni loppu viimein mitään päivänpaistetta ole, mutta jokin pakote tuolla käsivarsissa näyttää olevan, kun sitä päivästä toiseen tarttuu siihen kynään. Asiaa helpottaa myös projektien pilkkominen pienempiin osuuksiin. Itse teen pieniä tavoitteita ja osioita, jotka koitan hoitaa ajallaan, vaikka inspiraatiota ei näy, ei kuulu.
Tuskaisinta on silloin, kun dedis painaa päälle ja huomaa että saatana, nyt on taas niitä päiviä että motivaatiota löytyy, mutta kynä vetelee omiaan. Työstähän se käy. Mutta päivän päätteeksi sitä on aina tyytyväinen, että on saanut jotain aikaan, vaikka jälki ei täysin miellyttäisikään. Sitä tekee, kämmää, ja oppii.
Luovuttaa kannattaa vasta sitten, jos ei tiedä mitä on tekemässä ja miksi. Muuten pusketaan eteenpäin. :)
-
Ei luova ihminen voi piirtämisestä kokonaan luopua, Tertsi piirtänee vielä. Mut ikävä totuus taitaa olla että suurin osa joutuu käymään Oikeissa Töissä ja niin sille Omalle Työlle ei jää aikaa tai voimia. :( Tiedän tunteen, oon nyt yrittänyt jo pitempään luopua omasta alasta, mutta en tunnu voivan tehdä lopullista päätöstä. Mutta tuskin kukaan oikeasti voi.
-
Ilmeisesti mulla on nykyään liikaa aikaa miettiä, mutta aloin kelailla mistä pitkään jatkunut motivaatiopuute oikein johtuu. Siitä kun tuntuu kärsivän melkein jokainen piirtäjä jonka tunnen, liekö kyse sitten luovien ihmisten luonteenpiirteestä vai mistä.
-
Siitä kun tuntuu kärsivän melkein jokainen piirtäjä jonka tunnen, liekö kyse sitten luovien ihmisten luonteenpiirteestä vai mistä.
Lainkaan vähättelemättä tuntemuksiasi: kuntoile, syö hyvin ja tapaa ystäviä. Mieliala kohenee ja energiaa riittää.
Istumatyö ja yksin puurtaminen vaatii tasapainoa.