Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Manga ja anime => : Jyrki Vainio 20.02.2009 klo 16:04:47
-
Miyazakin Laputa on näköjään vaivihkaa tulossa teattereihin maaliskuun alussa! En ole ihan kaikkia hänen filmejään nähnyt, mutta näkemistäni tämä on kyllä henk.koht. suosikkini.
Eeppinen, helposti lähestyttävä "vanhan ajan" seikkailuelokuva, jonka huumorin ja toiminnan suhde tuo jotenkin mieleen esim. Don Rosan sarjakuvat. (Hän itse asiassa kerran mainitsikin, että Laputa on parhaita elokuvia, joita hän on koskaan nähnyt).
Itseäni kiehtoo, kuinka elokuva pystyy esittelemään kokonaisen maailman, jossa on monta erilaista, tarkasti kuvattua tapahtumapaikkaa, mutta kokonaisuus ei silti tunnu liian täyteen ahdetulta ja kiirehdityltä, vaan tapahtumat etenevät juuri sopivaa, ilmavaa vauhtia.
Ja sitten kuvallisesti kiehtoo se kaivoskaupunki-osio: yhdistelmä englantilaista työläiskaupunkia, neuvostopropagandan sosialistista realismia ja - ehkä myöskin Tom of Finlandia!
Robottijaksoissa taas tuntuu, että ikään kuin palataan Nausicaan maailmaan: käytetään saman tyyppisiä aiheita, kuin mitä sarjakuvan myöhemmissä osissa tuli esille, mutta joita ei ehditty sen animaatio-versiossa hyödyntää.
-
Laputa on minunkin henkilökohtainen suosikkini Miyazakin elokuvien joukossa. Omassa tyylilajissaan se on jopa Ghibli-elokuvien joukossa rehellinen ja visuaalisesti mutkattoman rikas.
Keräilen Miyazaki-elokuvia siinä missä moni kohdistaa keräilyintonsa Disney-elokuviin, joten suomenkielinen julkaisu on ilouutinen.
Lapset pitävät Laputasta suuresti, mikä sekin on vanhemmille aina ilonaihe jo itsessään. Tosin mikä tahansa elokuva, joka edes potentiaalisesti nousee Myyrä- ja Muumi-pätkien rinnalle on suuri helpotus.
-
Kyllä, iso käsi Cinema Mondolle tästä projektista tuoda kaikki Miyazakit valkokankaalle. On ollut mahtavaa nähdä nämä teatterissa ja Laputaa odotan erityisesti.
Laputa on varsin omaleimainen animaatio, siinä on paljon tavaraa, perinteinen poikien seikkailu, lentäviä härveleitä, kadonneita kulttuureita, hyvän ja pahan kohtaamisia, jotka ovat kaikkea muuta kuin mustavalkoisia. Ja samalla leffa onnistuu olemaan myös hauska, mutta lopulta sukelletaan myös ihmisen pahuuden juurille.
-
Minusta Laputa ja Nausicaa, vaikka hienoja ovatkin, eivät ole vielä saavuttaneet sitä kypsyyden tasoa, joka tulee Totoron myötä esiin, ja joka uuden syvyyden kaikille myöhemmille M:n elokuville.
Mononoke Hime on ainoana multa vielä näkemättä, ja odottelen sitä kuin lehmä q:ta nousevaa. Ja sitä uusinta myös, tietty (Ponyo).
-
Miyazaki vakavoitumassa.
Miyazaki takes on darker topics with new film (http://geekout.blogs.cnn.com/2011/12/02/miyazaki-takes-on-darker-topics-with-new-film/)
Hmm, eivät ne nyt ihan kepeitä tähänkään asti ole olleet.
-
Hesarissa tänään moraaliskriittinen arvostelu Laputasta. (http://www.hs.fi/paivanlehti/23022013/radiotelevisio/Leijukivi+kutsuu+seikkailuun/a1361514720957)
Tulee ihan Jukka Kajavan päivät mieleen.
LAPUTA ON hetkittäin hieno, mutta paljon useammin ärsyttävä kertomus pojasta, joka tempautuu seikkailuun ulkomaailman suurempiin kuvioihin. Tutunoloisen tarinan ilmeisin kopioinnin lähde on Tähtien sota (1977), mutta mukana on myös Gulliverin tarinoita ja silkkaa toimintaelokuvaa.
(...)
Lapsiyleisöä ajatellen häiritsevät sekä paukkuvat pistoolit että Sheetan pullolla suorittama tainnutusisku.
-
En ymmärrä, miksi kriitikko näkee merirosvomammassa "harkittua ivaa". Hahmohan on loppujen lopuksi yksi sympaattisimmista. Olisiko sellainen tulevaisuudennäkymä Pepille tosiaan loukkaus?
Laputassa silmiinpistävä teema on sodanjälkeisissä japanilaisissa tarinoissa yleinen sodan sekä sotateknologian vastustaminen. Eihän se mikään huippuomaperäinen juttu ole, mutta luulisi että asian voisi mainita jos niinkin kaukaa kuin Tähtien sodasta haetaan aineksia.
-
En ymmärrä, miksi kriitikko näkee merirosvomammassa "harkittua ivaa". Hahmohan on loppujen lopuksi yksi sympaattisimmista. Olisiko sellainen tulevaisuudennäkymä Pepille tosiaan loukkaus?
Timo Peltosella on tapana esittää vastakkaisia mielipiteitä elokuvasta kuin mitä yleinen konsensus on. Sinänsä ihan virkistävää, jos perustelut olisivat jotakin muita kuin moraalisia.
Tässä Laputa-jutussa toivotaan, että Laputa olisi sellainen kuin arvostelija itse haluaa, mikä antaa vähän hassun vaikutelman -- arvostelijasta.
Hölmöin perusta kaikelle on se, että Laputa olisi tarkoitettu ensijaisesti lapsille. Kyllä se on paljon universaalimpi visio siitä, mitä ihmisyys on.
-
Onhan Laputassa kohkausta, mutta sen avulla kestävät nuoremmatkin kyydissä. Mielestäni lapsiin, lähinnä tyttöön, kohdistuva uhka on lapsiyleisöä ajatellen suurempi asia kuin varsin harmiton aseiden paukutus.
Miyazakin elokuvana Laputa ei ole ehkä se tasapainoisin miehen elokuvista; teemojen osaltahan elokuva on varsin raskas, mitä toiminta sitten tasapainottaa.
Siltikin Peltonen taisi nyt erehtyä liehuttamaan enemmän yleissivistystään kuin käsiteltävää teosta.
-
Siltikin Kajava taisi nyt erehtyä liehuttamaan enemmän yleissivistystään kuin käsiteltävää teosta.
Jukka Kajavasta aika on jo jättänyt.
http://muistot.hs.fi/muistokirjoitus/1241/jukka-kajava (http://muistot.hs.fi/muistokirjoitus/1241/jukka-kajava)
Viittasin häneen vain siksi, että hän usein paheksui (piti Monty Pythonia vammaishuumorina).
Se oli siis Timo Peltosen arvostelu Laputasta.
-
Jaahas, hm. Raikas tuulahdus 1970-luvulta.
-
Jukka Kajavasta aika on jo jättänyt.
Tosiaan, menivät miehet ristiin kirjoittaessa. Muistot siis elävät.
-
Japanilaisen Yojiro Takitan Lähtöjä tulee tänään Teemalta varttia vaille kymmenen. Se voitti parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin 2009.
Liittyy Laputaan niin että musiikin on säveltänyt sama mies: Joe Hisaishi, joka tunnetaan Hayao Miyazakin "hovisäveltäjänä", myös Totora ja melkein kaikki muutkin.
-
Laputaa katsoessa voi pitää mielessä sen mitä Ghiblin tuottaja Toshio Suzuki sanoi miyazakin leffojen kohdeyleisöstä: käytännössä kaikki on suunnattu teini-ikäisille ja nuorille aikuisille.
Tätä pääsin itse pohdiskelemaan kun katsoin kavereitten kanssa kyseisen leffan. Vähän "nolon melodramaattiselta" se jossain kohdissa tuntui. Tämä liittyi lähinnä päähenkilöiden Sheetan ja Pazun hieman lapsellisesti kuvattuun parisuhteeseen sekä ohueen hahmokehitykseen. Ei tulllut edes kiinnitettyä tähän huomiota kun yksin tuijotteli - varsin viattomalta seikkailustoorilta se silloin vaikutti.
Ja juonipainotteinen leffahan se on. Eteen päin tarinassa ripeästi vain, jännityspiikistä toiseen. Ehkä kaverini olivat turhan kriittisiä toimintakohtausten liioitelluille räjähdyksille...Kehtasivat laskea leikkiä niistä, mokomat... Tai sitten tähän rainaan eivät enää nykykatsojat(nuoret) pysty samalla tavalla samaistumaan kuin joskus aiemmin.Tosin ei laputa silloin ilmestyessäkään suuria lipputuloja kerännyt.
Mutta Henkien Kätkemä taas upposi tovereihini täysillä. Missäköhän syy? Ainakin Chihiro, kyseisen leffan pääh., kasvaa ihmisenä verrattoman paljon enemmän kuin Laputan lapsukaiset, ja rakkaussuhde tämän lohikäärmetaikuripojan(hakun) kanssa tuntuu huomattavasti uskottavammalta, mutta tätäkö on se "kypsyys" Miyazakin tunnetuimmassa tuotoksessa? Vai imaiseeko siinä mukaansa vain spektaakkelimainen pintakuori ja huippuunsa hiottu animaatiotekniikka? Tiedä häntä.
Itse fanitan laputaa yli muiden ghiblileffojen. Mutten sitä varmaan toiste jaksa muutoin kuin yksin katsella. Edellä kuvatuista syistä se saattaakin säilyä samassa sarjassa kuin nausicaä, siis eräänlaisenä "kulttimiyazakina"...
-
Laputaa ja Henkien kätkemää ei voi verrata. Laputa on Miyazakin ehkä länsimaisin leffa, menee jenkkiseikkailuelokuvan säännöillä (kaavalla). Laputan alkupuoli painottaa toimintaa, loppupuoli (tai keskiväli) on sisällökkäämpi ja idearikkaampi. Henkien kätkemä taas on kokonaisuutena yhtenäisempi, kohtaukset syvempiä ja synnyttää voimakasta eläytymistä ja tunnekokemuksia. Ideoitakin on vaikka muille jakaa.
-
Miyazakin uusin herättää närää Japanissa - mutta kerää katsojia. (http://www.hs.fi/kulttuuri/Tunnetun+japanilaisohjaajan+animaatio+her%C3%A4tt%C3%A4%C3%A4+n%C3%A4r%C3%A4%C3%A4+Japanissa/a1376012351884?utm_source=twitterfeed&utm_medium=twitter)
HS: The Wind Rises (Kaze Tachinu) kertoo nuoresta insinööristä, Jiro Horikoshista, joka uneksii lentokoneen rakentamisesta ja lentämisestä mutta herää sodan kauhuihin.
-
Katos kahos. Minä kun luulin että Ponyon piti olla se viimeinen elokuva. No ei se ehkä kovin näyttävä uralopetus olisikaan ollut, joten mahtava homma!
Ja näköjänsä Isao Takahatalta (joka on tietyllä tapaa Miyazakiakin parempi tekijä) tulee myös uusi ghibli (http://en.wikipedia.org/wiki/Kaguya-hime_no_Monogatari_(film)).
Sedät jaksaa heilua..
-
Pappa-Miyazaki on tehnyt viimeisen elokuvansa jo neljä kertaa. :P
Herättää ristiriitoja missä nyt herättää. Tyypillinen Miyazaki: lentohärveleitä ja rakkautta. Bonuksena ensimmäinen koskaan Ghibli-filmissä nähty kahden aikuisen hahmon suudelma.
(http://alualuna.files.wordpress.com/2013/06/kaze-tachinu-7.jpg)
-
Niinpä, taisipa se Mononoke Hime olla myöskin grande finale. Onneksi meni tekemään vielä Liikuvan Linnan, joka on Totoron ja Kikin ohella kärkikolmikkoa.
^ja laitetaan vielä toinenkin väärä mielipide: Laputa ja Nausicaa ovat helkkarin tylsiä lässyleffoja, Sherlock Koira-osastoa :P
-
Niinpä, taisipa se Mononoke Hime olla myöskin grande finale. Onneksi meni tekemään vielä Liikuvan Linnan, joka on Totoron ja Kikin ohella kärkikolmikkoa.
Mitenkäs Henkien kätkemä?
Ja näköjänsä Isao Takahatalta (joka on tietyllä tapaa Miyazakiakin parempi tekijä) tulee myös uusi ghibli (http://en.wikipedia.org/wiki/Kaguya-hime_no_Monogatari_(film)).
Tulikärpästen hautahan on aivan huippu, mutta mitenkäs nuo muut? Tosin tulikärpästen hauta aiheuttaa itselleni huikean tunnemyrskyn jo pelkästään kun ajattelen sitä. Ei mikään muu elokuva ikinä ole tehnyt moista. Pelkästään sen krediiteillä pääsee kyllä minun listallani aika korkealle.
-
Tulikärpästen hauta on hieno, mutta Ponpoko räjäyttää tajunnan. Mahtikiveksillä varustetut supikoirat järjestävät kunnon psykedeliashown jne.
Henkien kätkemä on Miyazakin keskikastia: alkupuolella upeita oivalluksia ja tunnelmia, mutta alkaa puolivälin jälkeen laahaamaan.
-
Tulikärpästen hautahan on aivan huippu, mutta mitenkäs nuo muut?
Omohide Poroporo on paras.
-
HS: The Wind Rises (Kaze Tachinu) kertoo nuoresta insinööristä, Jiro Horikoshista, joka uneksii lentokoneen rakentamisesta ja lentämisestä mutta herää sodan kauhuihin.
Tässä olisi elokuva, joka antaisi hyvän syyn kirjoittaa käännösversio Edu Kettusen Lentäjän poika kappaleesta, ja laittaa se tuohon teemakappaleeksi. Sopisi varmasti kuin nakutettu! Kappale kuvaisi muutenkin Miyazakin elokuvia hyvin. Haaveilijoita, jotka haluavat lentää. Kuvaus sopii aika hyvin myös Miyazakiin itseensä dokumenttien pohjalta.
Minä olen aina pitänyt lentämisestä, sekä kyseisestä kappaleesta, joten Miyazaki sopii yhdistelmään kuin nakutettu.
-
Tulikärpästen hauta on hieno, mutta Ponpoko räjäyttää tajunnan.
Omohide Poroporo on paras.
Minun on vaikea kuvitella, että kumpikaan näistä (sen paremmin mikään muukaan elokuva) kykenisi tarjoamaan samanlaista syvää tunne-elämystä kuin Tulikärpästen hauta. Se on kuitenkin piirre elokuvassa, jota arvostan kaikkein eniten.
-
Minun on vaikea kuvitella, että kumpikaan näistä (sen paremmin mikään muukaan elokuva) kykenisi tarjoamaan samanlaista syvää tunne-elämystä kuin Tulikärpästen hauta. Se on kuitenkin piirre elokuvassa, jota arvostan kaikkein eniten.
Olet aivan oikeassa, sehän on hyvin vangitseva ja vaikuttava elokuva. Oma sydämeni sykkii kuitenkin enemmän fantasian puolelle animaation ollessa kyseessä.
Takahata on paljon varmaotteisempi ja näkemyksellisempi ohjaaja kuin Miyazaki, jolla on tapana vähän huojahdella. Jossain olikin että Takahati on varsinainen Ghiblin sielu, ja ilman häntä Miyazaki tekisi vain esipuberteettisia lentokoneleffoja.
-
Odotan varovaisen innostuneena Takahatan elokuvaa. En pitänyt Tulikärpästen haudasta yhtään, mutta Takahatan aiemmin ohjaama TV-sarja 3000 Leagues in Search of Mother (tai vain Marco) on mestariteos.
-
Olet aivan oikeassa, sehän on hyvin vangitseva ja vaikuttava elokuva. Oma sydämeni sykkii kuitenkin enemmän fantasian puolelle animaation ollessa kyseessä.
Ehkä kyllä minullakin, mutta poikkeukset ovat toki tervetulleita.
Itse koen tuon Tulikärpästen haudan niin voimakkaasti, että en sitä kykene oikein katsomaan. Pelkkä sen ajattelukin nostaa palan kurkkuun.
Mutta ehdottomasti pitää noihin muihinkin tutustua. Suurin osa näkemästäni animesta on minusta lähinnä tylsää, joten en ole kamalasti viitsinyt tutustua. eikä ilmeisesti lähipiiristänikään löydy ko. elokuvien tuntijoita.
-
Minun on vaikea kuvitella, että kumpikaan näistä (sen paremmin mikään muukaan elokuva) kykenisi tarjoamaan samanlaista syvää tunne-elämystä kuin Tulikärpästen hauta. Se on kuitenkin piirre elokuvassa, jota arvostan kaikkein eniten.
Omohide Poroporo ei tarjoaisi tunne-elämystä...? Tulet yllättymään. Tai sitten et. Mistä sen tietää.
Jäi muuten huomauttamatta, että Kaze tachinussa miespääosaa näyttelee muuan Hideaki Anno.
-
Anno haluaa Naushikan jatko-osan. Hayao ei ole aivan samaa mieltä.
http://kotaku.com/nausicaa-2-sure-seems-like-it-could-happen-1177081646
-
Omohide Poroporo ei tarjoaisi tunne-elämystä...? Tulet yllättymään. Tai sitten et. Mistä sen tietää.
En epäile, etteikö tarjoaisi.
Mutta kun minä itkeä pillitän Tulikärpästen haudan läpi alusta loppuun ja olen surkeana seuraavat kaksi päivää, niin on oletettavaa, että elokuva ei tuota vastaavaa reaktiota.
Tämä ei siis tarkoita, etteikö se voi tuottaa, vaan että tietämättömän typeryksen oletus on, että näin ei kävisi.
-
Nyt se on sitten paljastettu. Kaze Tachinu jää Miyazakin viimeiseksi pitkäksi elokuvaksi. (http://www.animenewsnetwork.com/news/2013-09-01/hayao-miyazaki-to-retire-from-making-feature-films) Olihan se kyllä jo aika arvattavaa tän uusimman aiheenkin perusteella. Lentokoneisiin on hyvä päättää.
-
Kittiä kanssa. Viitsimättä sanoa mitä minä sanoin:
http://blog.livedoor.jp/dqnplus/archives/1783936.html
Lyhyt käännelmä: Toshio Suzuki kertoi pari päivää sitten että arvaa-kuka on palannut eläkkeeltä seitsemännen kerran ja... Aivan, Mamoru Oshii oli oikeassa. Ei Hayao Miayzaki voi koskaan vetäytyä eläkkeelle, sillä vain ärjyessään studiossa hän tuntee sydämensä lyövän.