Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Kotimaiset sarjakuvat => : Ossi Hiekkala 19.12.2008 klo 20:01:56
-
Jarmo Mäkilältä on ilmestynyt uusi albumi, Taxi Van Goghin korvaan. Tässä arvostelu Uudessa Suomessa (http://www.uusisuomi.fi/kulttuuri/44641-arvio-jarmo-makila-ihmemaassa).
Tarvitaanko taas kolmannen kerran taidemaalari näyttämään sisäsiittoiselle sarjakuvaväelle miten sarjakuvaa tehdään?
-
Tuon kaverikehun nimittäminen arvioksi on loukkaus kaikkia Suomen arvioitsijoita kohtaan.
Huvitti kohta, ettei Mäkilän albumeita löydä mistään. Daydreameria oli ainakin vielä vähän aikaa sitten Kirjatorien alelaarit pullollaan.
Jos uusi kirja on tosiaan julkaistu jo syksyllä, ilmeisesti sitä myydään kirjakaupoissa taideosastolla, muuten olisi varmaan osunut silmään.
-
Tuon kaverikehun nimittäminen arvioksi on loukkaus kaikkia Suomen arvioitsijoita kohtaan.
Ei voi olla kaverikehua. "Journalismin eettiset säännöt koskettavat myös kriitikkoja: on jäävättävä itsensä, jos kohde tai aihe on liian lähellä,.. (http://www.uusisuomi.fi/nakokulmat/paulaholmila/arvosteluja-saa-nyt-arvostella)"
US:n jutun perusteella tähän sarjakuvaan ei kannattaisi tarttua, ellei sitten ole tykännyt niistä aiemmista.
Kaksi aiempaa teosta oli Otavan. Tämän kustantaja on Itikka Kustannus. Maalari on ryhtynyt omakustantajaksi. Huomionarvoinen seikka joka saattaa vaikuttaa mm. tekniseen lopputulokseen, painosmäärään ja saatavuuteen.
Edit: Jaoin pari lausetta kahtia. Lisäsin pisteitä ja isoja alkukirjaimia uusiin virkkeisiin.
-
Oho, joku oli siteerannut mua tuon jutun kommentiksi. Vastauskin on tullut:
On surkuhupaisaa väittää ettei Mäkilä osaa tehdä sarjakuvaa, sillä sarjakuva on esitys, jossa joukko perättäisiä kuvia muodostaa tarinan tekstin kanssa tai ilman. Sen määritelmän Mäkilän kirjat toteuttavat eli ovat sarjakuvaa. Se pitääkö joku niistä vai ei on taas aivan eri asia.
Minä satun pitämään niistä, koska ne ovat virkistävä poikkeus suomalaisessa sarjakuvakentässä. Kuvat ja teksti sisältävät molemmat hienoa kerroksellisuutta ja kestävät palaamista ko.sarjakuvakirjojen ääreen yhä uudelleen. Mäkilän sarjakuvat eivät edusta valtavirta sarjakuvaa ja ovat suunnattujakin epäkaupallisesti aikuisille ihmisille, joten ymmärrän, että niiden voi olla vaikea tavoittaa sankkoja ostajajoukkoja. On hienoa, että Mäkilä on jaksanut edelleen tehdä sarjakuviaan meille aikuisille ja toivottavsti saamme niitä vielä lukeaksemme lisää.
-
Oho, joku oli siteerannut mua tuon jutun kommentiksi.
Hehe. Sillon ku vielä jaksoi jaaritella sarjisfinlandiasta, meinasin käyttää Mäkilää esimerkkinä sellasesta tapauksesta et ihmiselle, joka ei juurikaan sarjakuvia lue, Mäkilän alpparit voi näyttäytyä ihan toisella tapaa kuin ihmiselle joka lukee.
sisältävät molemmat hienoa kerroksellisuutta ja kestävät palaamista ko.sarjakuvakirjojen ääreen yhä uudelleen
;D
-
Tekihän noita sarjakuvia Palsakin ja jos kauemmas mennään, vaikka kuinka moni taidemaalarin koulutuksen saanut. Mikäs reviirinpuolustuspalsta tämä oikein on, olen uutena jäsenenä aika pettynyt? Onko sarjakuvaporukka näin ahdasta? Minusta tuo Ojan (?) kommentti kertoo enemmän hänestä itsestään. Harvoin näkee noin halpamaista kommentointia toisten teoksista ja teksteistä. Outoja intohimoja yhden sarjakuvakirjan ympärillä.
-
Minusta tuo Ojan (?) kommentti kertoo enemmän hänestä itsestään. Harvoin näkee noin halpamaista kommentointia toisten teoksista ja teksteistä.
Mikä osa kommentista? Mitä se kertoo? Seison toki jokaisen sanani takana, sen takia kirjoitankin ne omalla nimelläni.
-
Tekihän noita sarjakuvia Palsakin ja jos kauemmas mennään, vaikka kuinka moni taidemaalarin koulutuksen saanut. Mikäs reviirinpuolustuspalsta tämä oikein on
Kuinka niin? Mäkilän sarjakuvat eivät sarjakuvana toimi, semmoisen mielipiteen moni on ilmaissut ilman että Mäkilän koulutuksella olisi sen asian kanssa mitään tekemistä.
Palsan sarjakuvat toimivat, ja taiteilijakoulutus on todella monella mainiota sarjakuvaa tekevällä.
-
Mäkilän sarjakuvat toimivat mainiosti jos osaa lukea kuvia eikä vain puhekuplia. Harva osaa tehdä yhtä hyviä kuvia, ja yo. höpinät ovat kai lähinnä kateutta. Oja ei Uuden Suomen kommentissaan esiintynyt nimellään vaan halpamaisesti nimimerkillä ja kommentti oli muutenkin ala-arvoinen henkilökohtaisuudessaan.
-
Oja ei Uuden Suomen kommentissaan esiintynyt nimellään vaan halpamaisesti nimimerkillä ja kommentti oli muutenkin ala-arvoinen henkilökohtaisuudessaan.
Minä en ole Uuden Suomen nettisivuille kirjoittanut ainuttakaan kommenttia, joku muu nappasi lauseen tästä keskustelusta ja siteerasi sinne.
Joka tapauksessa eihän se väärin ollut: ei tuo mun mielestäni mikään arvostelu ole vaan kaverikehu, kuten kirjoitin. En tunne Mäkilää enkä kolumnin kirjoittajaa, joten sikäli henkilökohtaisuuksista ei ollut kyse, siitä vain, millainen olo "arvion" luettuani tuli. Subjektiivinen mielipiteeni.
Kuka on K. Kieherä, tekstin kirjoittaja vai Mäkilä vai joku muu, jos saan kysyä?
Se on totta, että harva osaa tehdä yhtä hyviä kuvia kuin Mäkilä mutta aika moni osaa tehdä parempia SARJAKUVIA.
-
Tuon Ojan lausunnon perusteella yhä enemmän ihmettelee tunnelatausta aiemmissa kommenteissa. K. Kieherä harrastaa sarjakuvaa ja on pettynyt näihin sisäsiittoisiin höpinöihin. Eikö nyt yksi Mäkilä mahdu sarjakuvaan? Ketä hän uhkaa? Varsinkin kun hän tietääkseni pyrkii pätemään lähinnä taidemaalarina? Oajn kommentit ovat mielestäni halpoja ja alhaisia. Uudessa Suomessa hän esiintyi nimimerkillä, jos nyt olen ymmärtänyt oikein, että kommentti oli hänen. Kannattaako niin pienessä marginaaliryhmässä kuin sarjakuvassa harjoittaa lapsellista reviirinvartiointia?
-
Uudessa Suomessa hän esiintyi nimimerkillä, jos nyt olen ymmärtänyt oikein, että kommentti oli hänen.
et ole.
Oja esitti kommentin täällä, kvaakissa, mistä joku vieras taho joka sitä ei itse keksinyt sitä siteerasi.
Petteri Oja ei käytä nimimerkkejä koska jostain mystisestä syystä luulee oman nimen käytön olevan tae vilpittömyydestä tai mielipiteen takana seisomisesta.
Se ei ole korreiloiva tekijä, se on perusvaade.
aina.
Mutta hän ei siis uuden suomen sivuille kirjoittanut.
Älä syytä ko. henkilöä jostain mitä ei ole tehnyt.
Menikö perille?
. Eikö nyt yksi Mäkilä mahdu sarjakuvaan? Ketä hän uhkaa?
mahtuu toki, eikä uhkaa ketään siinä olet oikeassa.
Ja Petterillä on oikeus olla eri mieltä.
-
Ketä hän uhkaa?
Kuka on puhunut uhkasta? Missä?
Kai sitä sentään saa sanoa julki, jos ei pidä jostain.
-
Ei kai nyt ole niin, että koska Jarmo Mäkilä tulee ns. sarjakuvaskenen ulkopuolelta, hänen sarjakuviaan ei saa kritisoida leimautumatta sisäsiittoiseksi? Minusta sarjakuvaan kuuluu tärkeänä osana liikkeen tuntu, kuvien sisällä ja kuvien muodostamassa kokonaisuudessa, ja Mäkilän sarjakuvat tuntuvat kiusallisen staattisilta. Siitä kun hän pääsisi, niin homma paranisi. Samalla on selvää, että etevä on maalarina hän.
-
Täällä tuntuu olevan tunnelatausta vain nimimerkki K. Kieherällä, kuka hän sitten lieneekään.
Itse suhtauduin aikoinaan samalla tavalla sarjakuvapiirien puheisiin Mäkilän ensimmäiseen sarjakuvaan. Olin nähnyt muutaman yksittäisen kuvan ja suorastaan hämmästyin, että joku Suomessa osaa tehdä näin komeata sarjakuvaa. Samalla myös ärsyynnyin pienten piirien vihamielisyyteen. Sitten tuli kohdalleni onni ja autuus lukea se ensimmäinen teos. Olin suorastaan tyrmistynyt, miten käsittämättömän huonoa "sarjakuvaa" se oli. Yksittäiset kuvat olivat edelleen komeita, Mäkilä on erinomainen maalari ja ansaitsee kyllä arvonannon ja kunnioituksen tällä saralla. Sen sijaan albumi oli lähinnä sarja kuvia peräkkäin. Kuvakerronnasta ei ollut hajuakaan vaikka yksittäinen kuva olisi saattanut toimia omillaan. Tarinasta en muista mitään, jos siinä sellaista ylipäänsä oli. Sellaista tunnettujen kaverien cameo-pistäytymisiä. Ihmiset ovat ilmeettömiä eivätkä oikein reagoi muihin ihmisiin tai ympäristöönsä.
Minä luulen, että suurimmalle osalle Kvaakin väestä on aivan yksi lysti, mistä kukin tekijä tulee. Taustalla ei ole kummoista merkitystä, kunhan sarjakuva on hyvää. Mäkilän koulutus ja kokemus maalarina olisi erinomainen pohja hienojen albumien tekemiselle, jos hän vain oppisi sarjakuvakerrontaa (ja tarinat olisivat muuta kuin diipadaapaa). Se, että erimuotoiset ruudut saadaan mahtumaan samalle sivulle, ei vielä riitä. Vaikkapa Wally Woodin 22 ruutua olisi ollut hyvä lukaista ennen sarjakuvien aloittamista.
Olen aina valmis lukemaan hyvän Mäkilä-albumin, jos sellainen tulee. Saman uskon pätevän suurimpaan osaan sarjakuvaväestä.
-
Mäkilän sarjakuvat toimivat mainiosti jos osaa lukea kuvia eikä vain puhekuplia. Harva osaa tehdä yhtä hyviä kuvia, ja yo. höpinät ovat kai lähinnä kateutta.
US:n kommentoinneissa esiin nousseen sarjakuvan määritelmän mukaan Mäkilän teokset ovat todellakin sarjakuvaa. Itse en perusta kovin paljon näistä määritelmän vähimmäisehdot täyttävistä töistä. Mäkilän työt edustavat taiteilijasarjakuvaa ja vielä sen äärilaitaa. Jos tekee työnsä tietoisesti vähemmistölle, ei kai voi muuta odottaakaan kuin sitä että enemmistö ei ymmärrä.
Taidepiireissä (jotka eivät niin laajoja ole nekään) vallitseva kateus ei tietääkseni (vielä) juurikaan vaivaa sarjakuvapiirejä, niin että nimimerkki Kieherän heitto siihen suuntaan on täysin vailla pohjaa.
Suhtautumisesta Mäkilän sarjoihin saa hyvän kuvan suorittamalla Kvaakista haun sanoilla Aavekaupunki ja Daydreamer. Teokset tulevat jostain syystä mainituiksi ketjuissa joissa puhutaan masentavimmista ja huonoimmista sarjakuvista noin yleensä.
Foorumivalvojan näkökulmasta voisin sanoa uudelle jäsenelle, Kieherälle, että Kvaak on niin suvaitsevainen foorumi että ylläharjoittamasi provokaation kaltaista käytöstä ei täällä pitkään katsella läpi sormien. Sarjakuvista on lupa lausua myös negatiivisia kommentteja. Jopa ihmisten vajavaisuuksiin sarjakuvantekijöinä pitää voida viitata. Sen sijaan henkilöiden muu arvosteleminen on syytä harkita kirjoituksissa hyvin tarkkaan.
-
Tuolla perusteella joudutkin poistamaan melkein koko keskustelun. Olen samaa mieltä sen ainoan asiallista kritiikkiä esittäneen keskustelijan kanssa, että Mäkilän sarjakuvissa ei oo tarinaa ja niiden heikkous on teksti. Mutta ihmettelen silti näitä "surkea" ja "ei osaa" -kommentteja ja miksi ne ovat tarpeellisia.
-
Olen samaa mieltä sen ainoan asiallista kritiikkiä esittäneen keskustelijan kanssa, että Mäkilän sarjakuvissa ei oo tarinaa ja niiden heikkous on teksti.
Mikäli tarkoitat tarinalla juonta itsessään ja tekstillä dialogin muotoa ja sisältöä, niin ne ovat asia erikseen, mutta Mäkilän Kvaakissa saama kritiikki koskee enemmän sarjakuvakerrontaa yleensä. Kuten kaikessa taiteessa, perussäännöt olisi ensin hanskattava ennen kuin niitä lähtee rikkomaan, mutta Mäkilä ei ole vielä sisäistänyt edes rytmityksen kaltaisia äärimmäisen kriittisiä perusjuttuja.
Varmasti joku sarjakuvapiireissä mielellään häntä auttaisi tässä suhteessa, jotta samoja perusvirheitä ei toistettaisi albumista toiseen.
EDIT: Tämä ei tarkoita sitä että Mäkilän teoksia karsastettaisiin siksi että hän ei ole nöyristynyt ottamaan oppia sarjakuvapiirien tyypeiltä, vaan siksi että on niin pirun tuskastuttavaa katsoa kuinka hyvät kuvitukset menevät hukkaan noin lapsellisten perusvirheiden vuoksi. Kuinka ne voisivat olla niin paljon parempia jos vain Mäkilä malttaisi edes hieman opiskella ja sisäistää sarjakuvakerronan perusteita ja ehkä oikoluetuttaa kuvakäsikirjoituksensa jollain joka hallitsee homman (vaikka Tarmo Koivistolla) ennen kuin alkaa maalaamaan finaaleja.
-
Mutta ihmettelen silti näitä "surkea" ja "ei osaa" -kommentteja ja miksi ne ovat tarpeellisia.
Sitä pitää kysyä ajatusten esittäjiltä. Foorumi on kuitenkin vain foorumi, ei teksti täällä ole mitään auktorisoitua kritiikkiä vaan kaukana siitä. Yksittäisten ihmisten mielipiteitä. ...Vapaasti kunkin tulkattavissa joko osoitukseksi kirjoittajan tai kohteen ominaisuuksista.
Suosittelen tutustumista muihinkin Kvaakin ketjuihin. Keskustelija joka kykenee artikuloimaan ajatuksiaan, vaikka sitten kuvataiteen näkökulmasta on aina tervetullut mukaan :)
Mäkilän sarjakuvat olisivat juuri erilaisuutensa vuoksi mielenkiintoinen tutkimus- ja vertailukohde. Sellainen tutkimus ja perinpohjainen kritiikki on kuitenkin luksusta josta vain ani harva sarjakuvantekijä pääsee osalliseksi.
-
Olen samaa mieltä sen ainoan asiallista kritiikkiä esittäneen keskustelijan kanssa, että Mäkilän sarjakuvissa ei oo tarinaa ja niiden heikkous on teksti. Mutta ihmettelen silti näitä "surkea" ja "ei osaa" -kommentteja ja miksi ne ovat tarpeellisia.
Olet kyllä ihan turhaan vetänyt herneen nenääsi. Eihän täällä ole juurikaan kritisoitu muuta kuin Mäkilän puutteita sarjakuvakerronnassa. Ja tarinoiden olemattomuudesta olet siis itsekin samaa mieltä.
Eikä kukaan ei ole käyttänyt Mäkilästä sanaa "surkea".
Lähinnä tulee semmoinen tuntu, ettei Mäkilää saisi kritisoida koska hän tulee sarjakuvapiirien ulkopuolelta. Jos luet foorumia enemmän, huomaat täällä kritisoitavan myös heitä, jotka tulevat piirien sisältä.
-
Ei toki voi sanoa, että Mäkilän työt olisivat mitenkään surkeita. Kyllä varsinkin "miehinen ahistus" välittyy hänen töistään. Mutta ei edes pop-taiteellinen taulu muutu sarjakuvaksi sillä että kuviin lisätään selittävät puhekuplat eikä taulujen latominen sarjaksi ole sarjakuvakerrontaa. ("Emme enää avaa suutamme kun juttelemme" - P. Jarla, Valitut sarjat 1) Parodiana moinen voi toimia - ks. MAD-lehti (Whistlerin "äiti" katsomassa televisiota), mutta ei itsenäisenä teoksena.
Totta kai Mäkilän taulut ovat itsessään kertovia, mutta sarjakuva kuitenkin perustuu kuvan JA sanan vuorovaikutukseen. Niiden pitää tukea eli täydentää toisiaan. Taulu on taulu ja se sanoo katsojalle sen mitä katsoja haluaa siinä nähdä. Sarjakuvaruuduiksi Mäkilän maalaukset ovat "ylityöstettyjä".
Vertailun vuoksi: http://www.uusisuomi.fi/kulttuuri/22863-sikamaista-taidetta
-
sarjakuva kuitenkin perustuu kuvan JA sanan vuorovaikutukseen. Niiden pitää tukea eli täydentää toisiaan.
No ei kyllä aina. Mykkä, tekstitön sarjakuva on laaja ja painava sarjakuvan osasto. Kuvienvälinen vuorovaikutus on kyllä välttämätön.
Saispa Thierry Groensteenin System de la bande dessinéen suomeksi... vaikkei sen kanssa olisikaan samaa mieltä joka kohdassa.
-
Täytyy kyllä Ojalle esittää pahoittelu: minä kuten varmaan monet muutkin saivat sen käsityksen, että hän oli itse pistänyt kommenttinsa arvostelun perään nimettömänä. Joku olikin hyväksikäyttänyt Ojaa, joka täällä reilusti sanoo mielipiteensä omalla nimellään ja asiallisesti toi tänne myös vastaväitteet esiin. Mutta pitääkö runossa olla loppusoinnut, romaanissa tarina jne? Missä sarjakuvien teon säännöt (tai vaikuttaa pikemminkin lainsäädännöltä keskustelun perusteella) on julkaistu ja kuka ne on tehnyt?
-
No ei kyllä aina. Mykkä, tekstitön sarjakuva on laaja ja painava sarjakuvan osasto. Kuvienvälinen vuorovaikutus on kyllä välttämätön.
Sitten voidaan väitellä onko tekstitön sarjakuva kuvasarjaa vai sarjakuvaa... mutta aivan, sanattomissakin sarjakuvaruuduissa on "sisällä" teksti joka johdattaa seuraavaan ruutuun. Jos kuva on tehty itsenäiseksi (kuten maalaus), sitä ei niin vain nivota jatkamaan toisen, erillisen taulun tarinaa. Tässä Akseli Gallen-Kallelan "strippi":
-
Mutta pitääkö runossa olla loppusoinnut, romaanissa tarina jne? Missä sarjakuvien teon säännöt (tai vaikuttaa pikemminkin lainsäädännöltä keskustelun perusteella) on julkaistu ja kuka ne on tehnyt?
Sarjakuvassa on samalla tapaa "sääntöjä" kuin kirjallisuudessa tai maalaustaiteessa. Tai pikemminkin voisi puhua vakiintuneista käytännöistä. Sarjakuvalla on kuitenkin ilmaisumuotona tiettyjä piirteitä joita esim. taidevalokuvalla, maalauksella tai runolla EI ole. Lisäksi strippisarjakuva ja pidempi kerronta ovat kaksi eri sarjakuvan lajia. (Kaikki eivät osaa lukea strippejä eivätkä kaikki stripin lukijat pääse kovin helposti sisään pitkiin juttuihin.) Sarjakuvanlukutaito ei ole mikään automaattinen sisäsyntyinen lahja vaan se on opetellun koodiston tulkkaamista. Samoin sarjakuvan tekeminen on näiden koodien "kirjoittamista".
Voidaan ajatella että eri taiteet tai kertomisen tavat poikkeavat toisistaaan sen perusteella mitä niillä voidaan (kannattaa yrittää) esittää. Tekijä sitten päättää miten hän esittää ja mitä valitsemansa median keinoja käyttää.
Mäkilän tapauksessa voidaan ihan hänen albumejaan lukemalla havaita jotain puutteellisuutta ja siihen monet reagoviat pitämällä häntä vähemmän hyvänä sarjakuvakertojana. Tämä puute sijaitsee sellaisella alueella jota monet tämän ketjun kirjoittajat ovat yrittäneet haarukoida. Iso osa sarjakuvasta ja sen lukemisesta on kuitenkin tulkintaa. Osa tästä tulkinnasta perustuu konventioon, mikä entisestään hankaloittaa sen tarkkaa osoittamista. Kun kyse on taiteesta voitaneen kuitenkin hyväksyä tulkinnan ja intention ylivaltaa raakaan analyysiin nähden. Eli kaikkea ei vain pysty täysin selittämään.
Kyllä minäkin tekisin parempia sarjakuvia jos osaisin. :)
-
Kummallista syyttää sisäsiittoisuudesta ja ahdasmielisyydestä jos porukat keskustelevat aiheeseen nimenomaan suunnatulla foorumilla.
Turha myöskään pahoittaa mieltä jos muiden mielipiteet eivät ei ole omien kanssa yhteneviä. Ei syynä varmaankaan ole mikään kollektiivinen "nyt kyllä haukutaan tuokin pataluhaksi" salaliitto. Ei muidenkin ole pakko pitää asioista josita juuri sinä pidät.
-
Kyllä minäkin tekisin parempia sarjakuvia jos osaisin. :)
Minä tekisin sarjakuvia, jos osaisin.
Silti vaikka en osaa tehdä sarjakuvaa, katson, että minulla maksavana asiakkaana eli sarjakuvien ostajana ja lukijana on oikeus arvostella muiden töitä. Jopa velvollisuus. Tässä yhteydessä käytän sanaa arvostella neutraalisti. Ansioista tulee kiittää, mutta jos joku ei miellytä, niin kyllä negatiivisiakin mielipiteitä pitää saada esittää.
-
Hyvä sarjakuvapiirtäjä on eri asia kuin hyvä piirtäjä. Molemmat taidot ovat toki mainiota hallita, mutta samalla hetkellä ne eivät toimi yhteen. Ja parempihan se on olla pari kehnoa ruutua sujuvassa kerronnassa kuin kasa kauniita kuvia vailla kerrontaa. Itselle ainakin sarjakuvassa merkitsee paljon se kokonaisuus, kuvan ja tekstin suhde(kyllä pärjää joskus pitkällekin ilman sanoja). Pelkistämisen taitokin on hieno asia.
Siitä vaan jää niin tyhjä olo kun saa käteensä kasan suuria tilannekuvia, missä kaikki vain on. Mitään ei puutu ja kaikki on täydellisesti paikallaan. Yksittäisinä teoksina varsin upeita, mutta sarjakuvana... Ilmavuus kun on sarjakuvissa parhaimpia juttuja.
-
Sarjakuvassa on samalla tapaa "sääntöjä" kuin kirjallisuudessa tai maalaustaiteessa. Tai pikemminkin voisi puhua vakiintuneista käytännöistä. Sarjakuvalla on kuitenkin ilmaisumuotona tiettyjä piirteitä joita esim. taidevalokuvalla, maalauksella tai runolla EI ole. Lisäksi strippisarjakuva ja pidempi kerronta ovat kaksi eri sarjakuvan lajia. (Kaikki eivät osaa lukea strippejä eivätkä kaikki stripin lukijat pääse kovin helposti sisään pitkiin juttuihin.) Sarjakuvanlukutaito ei ole mikään automaattinen sisäsyntyinen lahja vaan se on opetellun koodiston tulkkaamista. Samoin sarjakuvan tekeminen on näiden koodien "kirjoittamista".
Voidaan ajatella että eri taiteet tai kertomisen tavat poikkeavat toisistaaan sen perusteella mitä niillä voidaan (kannattaa yrittää) esittää. Tekijä sitten päättää miten hän esittää ja mitä valitsemansa median keinoja käyttää.
Mäkilän tapauksessa voidaan ihan hänen albumejaan lukemalla havaita jotain puutteellisuutta ja siihen monet reagoviat pitämällä häntä vähemmän hyvänä sarjakuvakertojana. Tämä puute sijaitsee sellaisella alueella jota monet tämän ketjun kirjoittajat ovat yrittäneet haarukoida. Iso osa sarjakuvasta ja sen lukemisesta on kuitenkin tulkintaa. Osa tästä tulkinnasta perustuu konventioon, mikä entisestään hankaloittaa sen tarkkaa osoittamista. Kun kyse on taiteesta voitaneen kuitenkin hyväksyä tulkinnan ja intention ylivaltaa raakaan analyysiin nähden. Eli kaikkea ei vain pysty täysin selittämään.
Luettuani Mäkilä keskustelua sarjakuvien lukijana minua alkoi kiinnostaa, mistä tätä Mäkilän teosta Taxi van Goghin korvaa saa. Kirjastosta sitä ei ainakaan löytynyt. Mistä olette ostaneet/saaneet käsiinne ko. teoksen?
Itse jaan sarjakuvat eurooppalaistyyppiseen sarjakuvaan( jolta voi odottaa , mitä vain), amerikkalaiseen(marvel tyyppinen selkeä tarina ja naisilla isot rinnat) ja nykyisin manga (japanilaiseen kulttuuriin sidonnainen suuri silmäisten lapsien leikkikenttä). Mihin genreen suomalainen sarjakuva nykyisin kuuluu ja onko sillä omaa identiteettiä? Koska oikeastaan en ole lukenut viime vuosina suomalaista sarjakuvaa, minulla ei ole kuvaa siitä , mitä se pitää sisällään. Suositelkaa minulle muitakin suomalaisia sarjakuvakirjoja, mitä kannattaisi lukea( stripit(lyhyet vitsit) eivät kiinnosta)
-
Itse jaan sarjakuvat eurooppalaistyyppiseen sarjakuvaan( jolta voi odottaa , mitä vain), amerikkalaiseen(marvel tyyppinen selkeä tarina ja naisilla isot rinnat) ja nykyisin manga (japanilaiseen kulttuuriin sidonnainen suuri silmäisten lapsien leikkikenttä). Mihin genreen suomalainen sarjakuva nykyisin kuuluu ja onko sillä omaa identiteettiä?
Tämä menee jo ihan eri aiheeseen (ja jos se tästä yltyy, niin jaetaan ja siirretään), mutta:
Jakosi on toki ymmärrettävä, mutta missään nimessä se ei ole mikään genrejako. Niin Euroopassa, USA:ssa kuin Japanissakin tehdään lukuisia erilaisia sarjakuvia, eikä läheskään kaikkiin päde normaalit yleistykset. Euroopassa kaikki sarjakuva ei ole asterixmaista pottunokkailua, USA:ssa Marvel ei tee kaikkia sarjakuvia eikä kaikilla sarjakuvahahmoilla ole siellä isoja tissejä, eikä Japanissakaan kaikki sarjakuva ole isosilmäistä lastenkamaa.
Niinpä Suomessakin tehtaillaan useita erilaisia sarjakuvia, jotka tippuvat erilaisiin genreihin, useampaankin joskus. Jos lähtee maantieteellisesti tekemään jakoa, niin sekään ei toimi, sillä täällä(kin) tehdään perinteisen eurooppalaisen oloista sarjakuvaa siinä missä supersankarimättöä ja japanihtavaa isosilmäsarjakuvaa.
Sanoisin siis, että suomalainen sarjakuva sisältää useita genrejä ja sillä on myös oma selkeä identiteettinsä.
-
Luettuani Mäkilä keskustelua sarjakuvien lukijana minua alkoi kiinnostaa, mistä tätä Mäkilän teosta Taxi van Goghin korvaa saa.
Nettikaupoista ainakin:
www.suurikuu.fi/ ja www.bookplus.fi
Muuten voi olla vaikeaa ellei tekijä/omakustantaja ole jaksanut kiikuttaa kirjoja esim. Akateemiseen ja Suomalaiseen kirjakauppaan.
mitä kannattaisi lukea( stripit(lyhyet vitsit) eivät kiinnosta)
Kvaakista löytyy paljon juttua sarjakuvista siitä vain etsimään omilla kriteereillä mielenkiintoisen oloista matskua. Etusivulla julkaistaan jatkuvasti kritiikkejä ja vanhoja arvioita selaamalla saattaa löytyä jotakin. Monia ketjujakin aiheesta on jo ennestään, tässä joitakin:
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,825.0.html
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,5241.0.html
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,10761.0.html
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,9333.0.html
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,1692.0.html
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,9850.0.html
Käyttämällä Kvaakin Haku -ominaisuutta löytyy lisää.
-
Joskus aikoinaan Mäkilän ja Mellerin teoksen ilmestyttyä muistan lukeneeni, että Mäkilä ei ollut erityisen arvostettu taidepiireissäkään. Liian realistinen sinne, ehkä, en tiedä.
Pahin esimerkki siitä, mitä sarjakuvaa tuntemattomat pitävät "taiteena" ja "aikuismaisena". En ole Mäkilältä yhtään sarjakuvaa pystynyt kokonaan edes lukemaan. Siis ruutu toisen perään valokuvista kopioituja kuvia? Camera obscura sentään, sano.
-
Mäkilän sarjakuvia en ole jaksanut lukea, mutta Tennispalatsin taannoinen taidenäyttely oli kyllä erittäin mainio ja koskettavakin! Tykkäsin.
-
kiitos vinkistä sain kirjan Tennarista. Näyttely ei kylläkään enää ollut siellä.
Oletteko te muut lukeneet kirjan taxi van goghin korvaan? Minusta sen kuvat ovat hienoja ja vievät tarinaa eteenpäin. tekstiä on onneksi vähän(joka on mielestäni usein yksi hyvään sarjakuvaan liitännäinen juttu) ja juttu on ok. En tajua pelkkänä lukijana ongelmia, joista te kaikki puhutte ja luen sarjakuvaa paljon kylläkin lähinnä ulkomaista.
-
:P >:D
Luin koko pitkän rimpsun hakusanalla "Jarmo Mäkilä" läpi. Lähtökohtanani tulla Kvaak-sivuille oli, että tunnen erinomaisesti kuvataiteen historian ja nykyisyyden (ml elo- ja valokuva), mutta kovin ohuesti sarjakuvaa. Pitää, niin kuin kaikesta, tietää enemmän. Kirjoja on pino odottamassa vuoroaan.
Jarmo Mäkilä oli helppo hakusana.
Kun tiesin hänen sarjakuva-albuminsa.
Ja tunnen hänen maalaustuotantonsa, alkaen 80-luvun alun popismista läpi kuvataiteen klassikkojen avulla uusinnäkemiseen ja nyt viimeksi Helsingin Taidemuseon näyttelyssä omaelämäkerrallisuuteen. Josta harvinaisesti sille lajille nousee omaa napaa paljon laajempi tarina.
Kaikilla taidemuodoilla on - aikojen mukaan vaihtuneet - vakiintuneet muotonsa.
Ja sarjakuvan perusmoodi, sen ohuehkon tuntemuksen perusteella mitä nyt korjailen syvemmäksi, vaikuttaisi olevan ja olleen että kerrotaan sujavasti edeten tarinoita.
Samaa on myös elokuvan valtavirta. Hollywoodia, tehtiin sitä vaikka Suomessa.
Kirjallisuudesta suurin osa, eniten myyvät, ovat dekkareita tai romanttisia höpölöpöjä.
Näin on ollut ja näin on oleva, sanoi Sinuhe.
Plääh, sanon minä.
Pythagoraan geometria, jota koulussa opetettiin, oli ja on monille vaikeaa.
Einsteinin geometria on useimmille liian vaikeaa.
Mutta ne ovat nykyään vain pölyisiä portaita geometriaan, ja siitä kosmogoniaan, joka saattaa olla 10-ulotteinen.
Luen, piirrän kaavoja, enkä osaa sitä ymmärtää. Mutta tajuan.
Sama pätee kaikkeen, taiteeseen, kommunikaatioon.
Arabiankielisiä runoja on mahdotonta lukea jollei osaa edes kirjoitusmerkkejä, saati kielen koko rikkautta, historiaa.
Sarjakuvan konventiot ovat kuin institutionalisoitu maalaustaide 1800-luvulla.
Maalaustaiteessa sitten tulivat ensin impressionistit, sitten kubistit, sitten abstraktionistit, ja sitten tähän levottoman avoimeen päivään.
Paljon enemmän ajattelua, ja haastetta ajatteluun, kuin se yli 20kg painanut läjä sarjakuvakirjoja jotka poimin Pariisin isoimmasta kirjakaupasta, FNACista.
Minulle Mäkilän sarjakuvakirjat olivat syy ylipäätään yrittää oppia jotain tästä genrestä.
Jos siellä sittenkin jotain muutakin kuin sölppyä olisi.
"Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa", korni sitaatti mutta sittenkin... ne puhekuplat yleensä vievät tarinaa eteenpäin - ja samalla lukitsevat katsojan mielen.
Katsoin eilen taas Luis Bunuelin elokuvan Le Fantôme de la Liberté.
Katsokaa, tarpeeksi moneen kertaan. Tarinaa ei ole, päähenkilöitä/vetäviä näyttelijätähtiä ei ole. Ja siksi se elokuva painaa enemmän kuin painonsa verran sarjakuvakirjoja.
Bunuelia en ehtinyt tapaamaan, ikäeroa oli liikaa. Mutta jos olisin, olisin ollut paljon pätevämpi kertomaan hänen taiteestaan.
Ilkeilyt Paula Holmilalle hänen Uusi Suomi.net-sivujen esittelystä Mäkilän näyttelystä Helsingin Taidemuseossa ovat kuin lyhytjalkaisten hiirten viimeinen kusi loukussa.
Väistämättä ne jotka tekevät ja saavat jotain aikaankin tuntevat toisensa, ainakin kun ikää on yli viidenkymmenen. Siihen joukkoon kannattaa koettaa kasvaa, oli sitten taiteilija, kriitikko tai sarjakuvailija.
-
:P >:D
Katsoin eilen taas Luis Bunuelin elokuvan Le Fantôme de la Liberté.
Katsokaa, tarpeeksi moneen kertaan. Tarinaa ei ole, päähenkilöitä/vetäviä näyttelijätähtiä ei ole. Ja siksi se elokuva painaa enemmän kuin painonsa verran sarjakuvakirjoja.
Bunuel hallitsi konventionaalisen elokuvakerronnan suvereenisti halutessaan (Los Olvidados). Siksi se saattoi rikkoa sääntöjä suvereenilla tavalla. Mäkilä ei hallitse edes alkeita joten ei voida puhua mistään konventioiden rikkomisesta, ennemminkin amatöörimäisyydestä.
-
Oltiinpa nyt Mäkilän sarjakuvista , mitä mieltä hyvänsä ei minun mielestäni jokaisen taiteilijan tarvitse osoittaa koko maailmalle ensin osaavansa ko. taiteen alan konventioita tuodessaan esille teoksensa esim. Bunuel aloitti elokuvien tekemisensä Andalusialaisella koiralla, joka mielestäni on kaukana tuon ajan perinteisestä elokuvasta.
ilman kokeiluja ja irtiottaja konventioista ei taide eikä mikään muukaan ala kehity eteenpäin.
Surullista, että ihmiset sinänsä eivät tunnu kehittyvän vaan historia toistaa itseään. Aina löytyy joka maasta ja joka alalta omat Galileonsa ja hullunsa.
-
Surullista, että ihmiset sinänsä eivät tunnu kehittyvän vaan historia toistaa itseään. Aina löytyy joka maasta ja joka alalta omat Galileonsa ja hullunsa.
Ei kehity vai? Mitenkähän tämän vastaisi muuten kuin postittamalla melkein kaikki Kvaakin sarjakuvia käsittelevät linkit tutustuttavaksi, kaikki uusia ja vanhoja sarjakuvataiteilijoita käsittelevät. Vanhoja mestareita on pilvin pimein mutta kyllä tässä HIEMAN eteenpäin on päästy.
Ja mitä tekemistä Galileolla on tämän kanssa? Galileo oli tiedemies, ei taiteilija, ja oli omassa osaamisessaan velkaa Ptolemaiokselle, Kopernikukselle sekä muille aiemmille tiedemiehille: Egyptin ja Arabien astronomeille, Pythagoraalle sekä muille esisokraattisille filosofeille.
EDIT: Varmasti Mäkilä ei ole kuvataiteellista osaamistaan aivan tyhjästä nykäissyt.
Ja mitä tulee Andalusialaiseen koiraan, no, onhan se kuriositeettina ihan jännittävä, mutta ei sitä kulttuurinautintona tai viihteenä oikein viitsi katsoa.
-
Sarjakuvan konventiot ovat kuin institutionalisoitu maalaustaide 1800-luvulla.
Maalaustaiteessa sitten tulivat ensin impressionistit, sitten kubistit, sitten abstraktionistit, ja sitten tähän levottoman avoimeen päivään.
Not. Sarjakuvalla on monia konventioita, eivätkä ne ole koulukuntia vaan pikemminkin kieliä. Eri kielissä on erilaiset kieliopit joita tarvitaan siihen että lauseista saadaan mahdollisimman kauniita. Selvimmin eroavat toisistaan Pohjois-Amerikkalainen, Eurooppalainen, Japanilainen (nuorin näistä) ja sanomalehtisarjakuva.
Lauri, olet selvästikin ns. taidesarjakuvan ystävä. Niinpä kehotan hankkimaan lukemistoa esimerkiksi kiasmakaupasta. (Tai tutkimaan Kvaaki Alternative -keskusteualuetta). Tulet toteamaan että siellä on muutakin kuin sölppyä.
Kuten jo aiemmin totesin, sarjakuvien lukemista joutuu opettelemaan, jotta kielen ymmärtäisi (toisin kuin kirjojen lukemista tai elokuvien katsomista). On siis hieman hassua lausahdella arvioita kokonaisesta kerrontamuodosta muutaman kertomuksen perusteella. Lienet hankkinut Pariisista luettavaa kuvien perusteella. Normikirjakaupassa on Pariisissakin valitettavasti tarjolla lähinn vain kaupallista tauhkaa. Se miltä kuvat ensi silmäyksellä näyttävät ei kerro sarjakuvan olemuksesta vielä paljoakaan. Sen paremmin ranskalaisen kuin suomalaisen sarjakuvan.
Toinen kuvataiteen puolelta viime aikoina sarjakuvaan seonnut ihminen on muuten Petri Hytönen. Hänen polkupyörä (mikä lie) albuminsa on melko mielenkiintoinen. Hytösen taulujaa ymmärrän kunnioittaa (niin kuin nyt kuvataidetta tavataan arvostaa), mutta sarjakuvittajana hänelläkin tuntuisi olevan vielä jonkin verran mietittävää.
-
Toinen kuvataiteen puolelta viime aikoina sarjakuvaan seonnut ihminen on muuten Petri Hytönen. Hänen polkupyörä (mikä lie) albuminsa on melko mielenkiintoinen. Hytösen taulujaa ymmärrän kunnioittaa (niin kuin nyt kuvataidetta tavataan arvostaa), mutta sarjakuvittajana hänelläkin tuntuisi olevan vielä jonkin verran mietittävää.
Melko mielenkiintoinen, todella. ...jonkin verran mietittävää, kyllä. Reima, sinä se osaat kirjoittaa kuin enkeli perkeleestä.
-
Totta raamatussa. Ekaksi meinasin sanoa että mielenkiintonen. Mutta halusin kuitenkin vielä tarkentaa kantaani.
-
Ei kehity vai? Mitenkähän tämän vastaisi muuten kuin postittamalla melkein kaikki Kvaakin sarjakuvia käsittelevät linkit tutustuttavaksi, kaikki uusia ja vanhoja sarjakuvataiteilijoita käsittelevät. Vanhoja mestareita on pilvin pimein mutta kyllä tässä HIEMAN eteenpäin on päästy.
kyllä minunkin mielestäni sarjakuva on kehittynyt. Erityisesti se näkyy siinä, että sarjakuvasta alkaa löytyä samalla tavalla erilaisia alalajeja kuin kirjallisuudessa yleensä(lasten kirjat, dekkarit, runot, aikuistenlukuromaanit jne). Siksi siitä onkin vaikea puhua yhtenä kenttänä, koska oikeastaan esim. marvel sarjakuvaa ja taidesarjakuvaa on aika mahdoton verrata keskenään tai selkeästi lapsille tarkoitettu sarjakuvaa (Marsupilamit, Smurfit)ja puhtaasti aikuisille tarkoitettua sarjakuvaa(comeksen- , Munozen+Sampayoan sarjakuvat) keskenään. Erilaiset kohderyhmät rajaavat varmaankin paljon tekemisen mallia ja muotoa ja alalajikin, jos se on tiedossa jo tekovaiheessa(tilaustyö lienee aina eri juttu kuin itse vapaasti tehty)
Ja mitä tekemistä Galileolla on tämän kanssa? Galileo oli tiedemies, ei taiteilija, ja oli omassa osaamisessaan velkaa Ptolemaiokselle, Kopernikukselle sekä muille aiemmille tiedemiehille: Egyptin ja Arabien astronomeille, Pythagoraalle sekä muille esisokraattisille filosofeille.
Galileo oli tekstissä esimerkkinä henkilöstä , joka omana aikaanaan rikkoi oman alansa konventioita ja testasi vanhoja väittämiä esim maapallon liikkeestä. Hän oli ainoa keksimäni kaikkien varmasti tuntema historian henkilö ja oman alansa kehittäjä,
joka kulki omaa tietään, vaikka katollinen kirkko tuomitsi hänet harhaoppiseksi. Galileo esimerkissä Katollinen kirkko kuvastaa noita ihmisiä, jotka eivät tunnu kehityttävän.
EDIT: Varmasti Mäkilä ei ole kuvataiteellista osaamistaan aivan tyhjästä nykäissyt.
Ja mitä tulee Andalusialaiseen koiraan, no, onhan se kuriositeettina ihan jännittävä, mutta ei sitä kulttuurinautintona tai viihteenä oikein viitsi katsoa.
Andalusialaiseen koira liittyy edelliseen viestiin , jossa sanottiin Bunuelin voivan rikkoa elokuvan konventioita, koska hän Los olvidatoksessa osoitti osaavansa elokuva kerronnan konventiot.. Andalusialainen koira on Bunuelin ensimmäinen elokuva, Los Olvidatos tie kuinka mones.
Mistä te saatte viereenne nais/mies merkit? Haluaisin ehdottomasti tunnustaa sukupuolta eli laittaa naisamerkin nimimerkin viereen. Jäseneksi en halua liityä tai esiintyä omalla nimellä , koska vältän sen tyyppisiä nettiyhteyksiä
EDIT: Korjasin nuo JJNääsin lainaukset lainauksiksi - Reima
-
Mistä te saatte viereenne nais/mies merkit? Haluaisin ehdottomasti tunnustaa sukupuolta eli laittaa naisamerkin nimimerkin viereen. Jäseneksi en halua liityä tai esiintyä omalla nimellä , koska vältän sen tyyppisiä nettiyhteyksiä
Tervetuloa keskustelemaan. Tuota sukupuolimerkkiä ei taida saada rekisteröitymättä, useimmat täällä ovat siis rekisteröityneitä. Voithan luoda itsellesi uuden sähköpostiosoitteen (vaikka gmail.com -osoitteen joka ei maksa mitään) jota käytät vain rekisteröitymistarkoituksiin, joten sinne tulevasta roskapostista ei tarvitse välittää eikä sitä mailiosoitetta luodessa tarvitse antaa mitään oikeaa tietoa itsestään, mikäli haluaa anonyymiuden suojissa kirjoitella.
-
pahoittelen , että sain jotenkin oman tekstini menemään osittain täysin JJNAAS:lta lainatun tekstin sekaan ja osa vastauksestani hänelle on taas ko . ruudun ulkopuolella. Toivottavasti lukijat huomaavat ns. vastaukseni minun tekstikseni lainauksen sisällä eivätkä luule niitä lainatuksi Naasilta ja häneltä pyydän vielä kerran anteeksi tekstisotkua.
-
Toivottavasti lukijat huomaavat ns. vastaukseni minun tekstikseni lainauksen sisällä eivätkä luule niitä lainatuksi Naasilta ja häneltä pyydän vielä kerran anteeksi tekstisotkua.
Eipä mitään. Jatkaakseni siis Andalusialaisesta koirasta.. (ketjun raiteiltasuistamisen uhalla) sanoisin että se oli elokuvana tarkoituksella kokeellinen ja rajoja rikkova, joten sillä on siinä mielessä paikkansa elokuvahistoriassa, MUTTA kokeellista taidetta tehdään mielestäni yleensä kahdesta lähtökohdasta: joko tehdään kokeellista kokeellisen takia, tai tehdään kokeellista taidetta pyrkimyksenä löytää uusia keinoja kertoa asioita. Bunuel on mielestäni kunnioitettava ohjaaja siksi, että hän ei vain jättänyt kokeellisempia juttuja muiden tulkittavaksi, että "teinpähän tällaisen" ja jättäen homman siihen, vaan hän kokeilun kautta testaili elokuvankerronnan rajoja, valikoiden parhaimmat löydetyt keinot myöhemmin jatkotyöstettäväksi ja käytti niitä hyväkseen konventionaalisemmissa elokuvissa, kertoakseen tarinoita.
Miten Mäkilä tähän liittyy? Ehkä siten, että Mäkilä jatkaa kokeiluaan samoilla raiteillaan albumi toisensa jälkeen, luullen löytäneensä jotain mitä ei kannata jatkojalostaa. Ikään kuin Bunuel tekisi elokuvat Andalusialainen koira 1, 2 ja 3 niiden kaikkien käyttäessä samoja kikkoja.
-
Kuten jo aiemmin totesin, sarjakuvien lukemista joutuu opettelemaan, jotta kielen ymmärtäisi (toisin kuin kirjojen lukemista tai elokuvien katsomista). On siis hieman hassua lausahdella arvioita kokonaisesta kerrontamuodosta muutaman kertomuksen perusteella.
Kiitos Reima vinkeistä. Kun joudun Hesaan käyn tutkimassa Kiasman kirjakaupan tarjontaa. FNAC on Ranskan suurin kirjakauppa, ja siellä sarjakuvaa arvostetaan. 20kg pinoni sieltä syntyi satunnaisotannan tapaisesti, kuin Suomessa oleva jonkun tv-kanavan mainos "tää, tää. täätäätäätää tää."
Mutta kielen opiskelua taatusti riittää pitkään, ja salaisia puutarhoja löytyy.
Mitä sanon valtavirrasta voisin yhtä hyvin ja pätevästi sanoa elokuvasta käymällä katsomassa 20 Helsingin teattereissa pyörivää leffaa. Sölppyä.
Elokuvan tai kirjallisuuden lukeminen kyllä vaatii vähintäänkin opiskelua. Oli sitten tässä keskustelussa mainitut Bunuelit, saati sitten Kiasmassa Avanto-festivaalilla viime syksynä näytetty Ken Jacobsin vain näkemiseen, ei tarinan hitustakaan, perustuva laaja tuotanto.
Bunueliin, ja hänen Los Olvidadokseen, liittyviä hölmöyksiä on jo oiottu. Sen verran taustaa olisi hyvä tietää, että Bunuelin Meksikossa maanpakolaisena 50-luvulla tekemät leffat olivat sitä mihin siellä silloin sai rahoitusta. Eli luvan valtiolta. osa on täyttä soopaa. Los Olvidados on toki komea. Mutta vasta 60- ja 70-luvuilla Ranskassa tehdyt ovat Bunuelia, omillaan ja omimmillaan.
Eiköhän Mäkilä osaa kuvan. Joku hönö tuolla keskustelun aikaisemmassa vaiheessa hutaisi, että "luulen ettei Mäkilä ole kovin arvostettu taidepiireissäkään". Kellään muulla taiteilijalla ei ole ollut kymmenen vuoden sisällä näyttelyt Helsingissä Kiasmassa, Amos Andersonin Museossa ja Helsingin Kaupungin Taidemuseossa. Jos tietämättömänä pitää aukoa päätään, se pää on perseessä.
Kun Mäkilä rikkoo taulun, piirtämällä sarjakuvan, se murtaa muureja sekä maalaustaiteessa että sarjakuvassa. Niitä, tauluja sarjakuvana, ja sarjakuvaa tauluina, pitää oppia lukemaan vähän eri tavalla. Se on kieli, tai murre, ei mitään kokeellista kokeilua koketeerauksen kokolla.
Kuin jos nyt käännän tämän en francais - vous ne comprenez rien si vous parlez que finnois.
(et ymmärrä tätä jos puhut vain suomea)
-
Elokuvan tai kirjallisuuden lukeminen kyllä vaatii vähintäänkin opiskelua.
Lukea voi jokainen joka osaa kirjaimet (ja välimerkit). Siitä muodostuu sitten ihan normaaleja sanoja ja lauseita. Elokuvat virtaavat silmistä ja korvista sisään ihan itsestään. Tekstin tai elokuvan tulkinta on eri asia. Sarjakuva ei virtaa itsestään. Ellei tunne sarjakuvan kieltä (kieliä) kokonaisuudesta on paha saada tolkkua. Toki sarjakuvaa voi tulkita yksittäisinä peräkkäisinä kuvina, mutta niiden mielestä jotka osaavat lukea sarjakuvaa tämä on huono tapa. Tekstissäkin sanat saavat tarkemman merkityksen vasta asiayhteydestään.
Kirja tai elokuva vertaukseni ei ole suora analogia. Toisaalta voidaan ajatella että mykkäelokuvakin on elokuvaa. Sitä ei voi kiistää, mutta voi ihmetellä jos joku nykypäivänä tekee mykkäfilmin ja kuvittelee sen tasa-arvoiseksi äänielokuvan kanssa.
Eiköhän Mäkilä osaa kuvan.
Eiköhän. Sarjakuvan kuva ei kuitenkaan ole KUVA vaan se on yksi kuvista, jotka muodostavat (yhdessä tekstin kanssa) kokonaisuuden.
-
Kuten jo aiemmin totesin, sarjakuvien lukemista joutuu opettelemaan, jotta kielen ymmärtäisi (toisin kuin kirjojen lukemista tai elokuvien katsomista).
Onko nyt näin , että vaikka olen koko ikäni lukenut sarjakuvaa, mutta en erikseen sitä opiskellut(siis sen lukemista). Voidaan väittää, että en ymmärrä sarjakuvaa ja näin minun mielipiteeni itseasiassa voidaan aina mitätöidä ns. oppimattomuudellani.
Kenelle sarjakuvaa oikein tehdään pelkästään toisille "oikeaoppisille" sarjakuvan tekijöille vai lukijoille?
kaikissa taiteen aloissa ns. alaan vihkiytynyt henkilö(tekijä) voi nähdä toisen tekijän teoksissa erilaisia puolia (sekä hyviä, että huonoja)kuin esim. pelkkä lukija, mutta silti harvoissa niissä tekijät väittävät ettei teoksia voi kokea ja ymmärtää ns. ei alaan vihkiytynyt henkilö
-
Onko nyt näin , että vaikka olen koko ikäni lukenut sarjakuvaa, mutta en erikseen sitä opiskellut(siis sen lukemista). Voidaan väittää, että en ymmärrä sarjakuvaa ja näin minun mielipiteeni itseasiassa voidaan aina mitätöidä ns. oppimattomuudellani.
Ei missään tapauksessa. Sarjakuvaa voi harrastaa yhtä lailla kuin mitä tahansa muutakin kulttuuria – harrastamisen ilosta. Samoin sitä voi tarkastella eri lähtökohdista ilman että kenenkään mielipide on toista merkittävämpi.
On myös hienoa, että Kvaakissa kohtaavat niin satunnaiset lukijat kuin sarjakuvan tekijät ja kaikki siltä väliltä. Kvaakin keskusteluissa siten vain erilaiset ihmiset omine näkökulmineen joskus törmäävät toisiinsa. Toivottavasti näitä törmäyksiä ei nähdä riitoina vaan nautittavan keskustelun osatekijöinä.
Tervetuloa keskustelemaan! Rekisteröityminenkin vaatii ainoastaan toimivan sähköpostiosoitteen, joten anonymiteettiä et menetä, jos hankit itsellesi tätä tarkoitusta varten ilmaisen sähköpostiosoitteen.
Mitä Mäkilän uusimpaan teokseen tulee, Kvaak-arvio siitä julkaistaan tämän viikon aikana. Toivon arvion avaavan tälle keskustelulle uusia näkökulmia.
-
Onko nyt näin , että vaikka olen koko ikäni lukenut sarjakuvaa, mutta en erikseen sitä opiskellut(siis sen lukemista). Voidaan väittää, että en ymmärrä sarjakuvaa ja näin minun mielipiteeni itseasiassa voidaan aina mitätöidä ns. oppimattomuudellani
Ei tietenkään. :) Tarkoitukseni oli vain perustella sitä miksi Mäkilän sarjojen vastaanotto ei ole ollut voittopuolisen kiittävää. Huolimatta hänen ansioistaan kuvantekijänä.
Itse asiassa ongelma on pitkälle sama monella alalla. Kun on nähnyt paljon, välineen mahdollisuuksia kitsaimmin hyödyntävät teokset hieman harmittavat. Potentiaalisen tekijän hukkaamat mahdollisuudet alkavat ahdistaa, varsinkin jos käy niin kuin JJNaasin osuvassa vertauksessa:
Ikään kuin Bunuel tekisi elokuvat Andalusialainen koira 1, 2 ja 3 niiden kaikkien käyttäessä samoja kikkoja.
Sarjakuvia tehdään ymmärtääkseni vähän kenelle sattuu. Vai oliko kysymyksesi retorinen? :) Tuskin Mäkiläkään on tehnyt Taksi Van Goghin korvaan -albumiaan ns. suurelle yleisölle tai nk. sarjakuvaharrastajille. Ainakin tähän päätelmään viittaa se että hän päätyi omakustanteeseen ja niukkaan linjaan kaupallisten tiedotteiden kanssa.
Satuin muuten jo lukaisemaan Jiksin mainitseman kritiikin. Ilokseni voin todeta että se on ansiokkaampi kuin US-portaalin roiskaisu.
-
Onko nyt näin , että vaikka olen koko ikäni lukenut sarjakuvaa, mutta en erikseen sitä opiskellut(siis sen lukemista). Voidaan väittää, että en ymmärrä sarjakuvaa ja näin minun mielipiteeni itseasiassa voidaan aina mitätöidä ns. oppimattomuudellani.
Kenelle sarjakuvaa oikein tehdään pelkästään toisille "oikeaoppisille" sarjakuvan tekijöille vai lukijoille?
kaikissa taiteen aloissa ns. alaan vihkiytynyt henkilö(tekijä) voi nähdä toisen tekijän teoksissa erilaisia puolia (sekä hyviä, että huonoja)kuin esim. pelkkä lukija, mutta silti harvoissa niissä tekijät väittävät ettei teoksia voi kokea ja ymmärtää ns. ei alaan vihkiytynyt henkilö
Kuvataiteessa kliseisen yleinen ilmiö on, ettei suuri yleisö ymmärrä "nykytaidetta", koska ei ole opiskellut taiteen historiaa nähdäkseen, miten nykyinen taide vastaa äskeiselle.
Sarjakuva on kerrontataide, jonka kieli tehdään ymmärrettäväksi kenelle hyvänsä lukijalle, mutta nojataan paitsi yleiskieleen, myös lajin omiin kerrontakeinoihin, jotka pitää tuntea, jotta lukisi sarjakuvaa tarkoitetulla tavalla. Mangankin pikku kielierot piti oppia.
Sarjakuvan tekeminen tuntuu olevan ongelmallisempaa. Vaikka osaa lukea ja tulkita riittävän oikein olemassaolevia sarjakuvia, ei tiedosta käytettyjä keinoja eikä osaakaan itse käyttää niitä kerrontaan kovin tehokkaasti. Mutta jos lukija ymmärtää Mäkilän sarjakuvan viestinnän niin kuin Mäkilä on tarkoittanut, ei pidä syyttää Mäkilää puutteellisesta osaamisesta, vaan jäljelle jää kysymys makuasioista: joko pitää lukemastaan tai torjuu sen.
-
Sarjakuvan tekeminen tuntuu olevan ongelmallisempaa. Vaikka osaa lukea ja tulkita riittävän oikein olemassaolevia sarjakuvia, ei tiedosta käytettyjä keinoja eikä osaakaan itse käyttää niitä kerrontaan kovin tehokkaasti.
Sama pätee muissakin taiteen lajeissa. Keskivertokatsoja voi kyetä erottamaan muutamassa sekunnissa laadukkaamman elokuvan kehnommasta, vaikkei osaisi eritellä syitä.
-
Koska jostain syystä Bunuel on temmattu mukaan tähän keskusteluun, mainitaan nyt hänen omakin kantansa (Viimeinen henkäykseni -muistelmateoksen kautta): "Minulla ei ole mitään mielipidettä kuvataiteesta, enkä ole niitä tyyppejä jotka viihtyvät gallerioissa tuntikausia."
Picasson tauluista Bunuel mainitsee pitäneensä "niiden yksinkertaisuuden vuoksi", mutta esimerkiksi Guernicasta ei lainkaan, koska se on "ahdettu täyteen paatosta".
"Minua hymyilyttää, jos joku kriitikko kehuu elokuvieni kohtauksien 'maalauksellisuutta'. Sellainen ajatus ei koskaan ole mielessäni elokuvaa tehdessäni."
-
Jarmo Mäkilän Taxi van Goghin korvaan on arvosteltu (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=1179) nyt Kvaakissakin.
Sarjakuvan konventiot merkitsevät minulle ensisijaisesti tekijän pyrkimystä luettavuuteen. Vaikka Mäkilä tässä suhteessa tekee aivan perussarjakuvaa, on yliampuvaa väittää hänen olevan siinä kelvoton. Mäkilä mm. hallitsee aikaa käyttäen konventioita – siinä mielessä kuin täällä useimmat siihen näyttäisivät viittaavan – tavoilla, jotka osoittavat hänen tutustuneen niihin.
Kertoja Mäkilä ei edelleenkään ole, mutta näin sanoessaan täytyy myös nähdä se osuus, mitä ei kerrota eteenpäin kulkevassa ajassa vaan pysähtyneessä hetkessä. Aika on Mäkilälle tilan (avaruuden) käsittelyä, eli sarjakuva on toteutettu maalauksellisten kuvien ehdoilla. Silti pysähtyneisyydestä moittiminen menettää tehonsa Mäkilän kehittyessä sarjakuviensa myötä.
Väitänkin, että Mäkilän vastustajien nihkeä suhtautuminen juontuu etupäässä hänen aikaisemmista töistään. Aavekaupunki on samoin tarkasteluperustein heikkoa teoksen staattisuuden vuoksi. Tämä staattisuus ei ole vain pysähtyneitä kuvia vaan pysähtynyttä kerrontaa. Daydreamer on merkittävästi parempi, mutta mm. kuvakerronnan osalta pahoin epäonnistunutta. Taxi van Goghin korvaan on valtava harppaus niihin nähden, vaikka osin tietyt heikkoudet nousevat ajoittain esiin.
Yhtä lailla on yliampuvaa Mäkilän puolustajien väittää hänen murtaneen raja-aitoja, koska eri tekniikoin sama rajalinjan ylitys on tehty aiemmin ja tullaan tekemään vastakin. Muista ansioistaan huolimatta ei Mäkilä luo uutta eikä siten voi osoittaa suuntaa tai esimerkkiä sarjakuvalle. Ehkä hän tekeekin sen perinteisille kuvataiteille – jotka ovat monessa suhteessa sarjakuvaa vähemmän uudistumiskykyisiä.
-
Jiksin arvostelu ja saate summasivat erinomaisesti yhteen täällä (ja vähän muuallakin) käydyn Mäkilä-keskustelun. Juuri näin se on.
-
Luin taksin van goghin korvaan ja aiempien sysipaskojen albumien jälkeen päällimmäinen tunne oli, että tämähän toimi yllättävän hyvin.
Pysähtynyttä kerrontaa joo, mutta eipä tarinakaan ollut sellainen, että liike olisi ollut mitenkään pääasia. Selkeä harppaus eteenpäin kuitenkin.
Seuraava albumi voi sitten olla jo oikeasti hyvä.
-
Sain käsiini Taxi van Goghin korvaan -albumin eikä minua siinä vistottanut kuin vanha kunnon Comic Sans, joka on kuin home pilaamassa kaiken mitä se koskettaa. Mutta.
Albumia oli mukava lukea - ja katsella - ja se puolustaa omaa kohtaansa sarjakuvan kentässä. Muutama huikeakin kuva pysäytti.
Kuvien virta miellytti paljon enemmän kuin edellisessä albumissa. Yhä se oli kuitenkin verkkaista, mikä nyt tuntui sopivan sisältöön. Kuvissa ei ole juuri ääriviivoja, mikä pani tuumimaan, että ääriviiva lienee sinänsä yksi liikuttava elementti sarjakuvassa. Kun ääriviiva eristää kohteen muista, se myös irrottaa sitä. Musta ääriviiva toisaalta vapauttaa värin toimimaan itseisarvossaan, kun se muuten kiinnittyy naapuriinsa vaikuttaessaan viereisen värin kokemiseen.
Kokeilin lisätä ääriviivaa erääseen ruutuun. Päätelkää itse mitä tuo vaikutti, ainakin että kohde (mies ja kalat) irtosi taustasta ja lisäsi syvyysvaikutelmaa - mutta lisäsikö liikettä?
(http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?action=dlattach;topic=10791.0;attach=11499)
No, kunhan funtsailin. En minä albumista suunnattomasti pitänyt, mutta se lieneekin perin henkilökohtainen teos tekijän suhteesta henkilöhistoriaansa. Köyhä se ei ole vaikka nipottamista löytyisikin.
-
Lainasin tämän kirjastosta. Olen lukenut aiemmat ja ne ei ole oikein puhutelleet. Mutta tämä toimi varsin hyvin. Sellainen roadmovie alitajuntaan ja lapsuuteen. Mäkilä parantaa koko ajan.
-
Kokeilin lisätä ääriviivaa erääseen ruutuun. Päätelkää itse mitä tuo vaikutti
Parani merkittävästi.
Mutta toisaalta minä nimenomaan pidän tuollaisisen paksun ääriviivan käytöstä.