Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Muut sarjakuva-aiheet => : Timo Ronkainen 15.04.2004 klo 23:48:15
-
Ettemme olisi kauhean negatiivisia, kertokaa kaikkia rajoja ja nojapuita kaihtaen rakastamistanne sarjakuvista! Olkoot ne kuinka outoja tahi vanhoja tahansa. Eli niin että mikä niissä (olkootkin miten noloja, hassuja, kummallisa, outoja tahansa) viehättää?
Timo
-
Ettemme olisi kauhean negatiivisia, kertokaa kaikkia rajoja ja nojapuita kaihtaen rakastamistanne sarjakuvista! Olkoot ne kuinka outoja tahi vanhoja tahansa. Eli niin että mikä niissä (olkootkin miten noloja, hassuja, kummallisa, outoja tahansa) viehättää?
Timo
Ehdottomasti Reg Smythen Lätsä, erityisesti 60-luvun alussa. Aihepiiri oli suppeahko, mutta sitä osattiin varioida luovasti ja tiivis isku toimi.
-
Tenavat on ikuinen, samoin ovat Barksin sarjat - mutta nämä ovat ehkä vähän liian ilmeisiä valintoja... kuin on myös Corto Maltese, joka on romanssi jo tyylilajinsa puolesta.
Kyllä kai lähestulkoon kaikki mitä Goscinny käsikirjoitti, on rakastettavaa.
Lisäys: Ai niin, Mafalda tietenkin, kaikki mitä (Joa)Quino Salvador Lavado teki on rakastettavaa.
Kamut on ihana. Kun vielä joskus Patrick McDonnel vastaisi kutsuihin tulla käymään Suomessa...
-
No Krazy Kat tietenkin :)
Arvelin, että tähän ketjuun kuuluu vastata jo ihan tasapuolisuuden vuoksi, kun menin siihen vihaketjuunkin kirjoittamaan.
-
Kuinkahan monta unohdankaan mainita... no ainakin Lätsä, Tarzan, Nakke Nakuttaja, Väiski Vemmelsääri ja Repe Sorsa sekä Ahmed Ahne.
Noihin siis olen tutustunut jo lapsena ja niihin liittyvien muistojen takia ne ovat rakkaiksi tulleet.
Uudemmista tuttavuuksista mainittakoon ainakin Peter Baggen Buddy Bradley ja Reiserin Paksu nilkki.
-
Voisi paljastaa suuren salatun häpeänsä. Pidän vanhoista Larry Harmon -tuotannon Ohukainen ja Paksukainen -tekeleistä. Ne ovat maailman huolimattomimmin sutaistua sarjakuvaa, jossa ei ole järjen hiventä. Mutta! Ihminen tarvitsee myös puupäähuumoria elääkseen.
Kaikkihan tietysti teisivät jo, että iänikuinen amerikkalaisten lasten riesa ja maanvaiva hra Harmon alias Bozo The Clown on myöhemmin ryhtynyt paitsi presidenttiehdokkaaksi, myös päässyt hahmoksi TV-sarjaan nimeltä... enpäs sanokaan. Tulee kyllä mieleen teillekin, kun hetkisen mietitte. ;)
-
Kramppeja ja nyrjähdyksiä - ihanan arkipäiväisiä juttuja arkipäiväisistä sattumuksista arkipäiväisten ihmisten elämässä. Näissä on jotakin todella sympaattista, turvallista ja lämmintä.
Tintti - hieman liian ilmeinen valinta, mutta se nyt kuitenkin on se mun ensirakkaus, joka ei kuole pois.
Roberta Gregory: Bitchy Bitch -sarjat - hieman uudempi mutta sitäkin kiihkeämpi rakkauteni kohde. Jotenkin vaan niin harvinaisen älykästä, katkeroitunutta ja oikeaan osuvaa tilitystä. Välillä oikein hirvittää, kun huomaan käyväni itsekin Midgen harrastamia sisäisiä keskusteluja...
-
Poliittisesti korrektisti voin nimetä Corto Maltesen minäkin. Königin pottunokat ja Eisnerin Talon Bronxissa.
Häpeillen ja punastellen myönnän pienenä tykänneeni perverssillä tavalla Action Forceista ja tunnen pientä kipinää niihin vieläkin. Niin mukavan persoonallisia pahiksia, että aina harmitti, kun Destro tai Firefly sai lopussa kuitenkin köniinsä GI Joeilta.
Toinen suuri rakkaus oli Ghost Busters lehdet, joista nyyh ja yhyy menin yläastelaisena "sarjakuvien tulee olla rankkoja ja aikuisille" uskovaisena myymään pois.
-
Mitäkö sarjakuvaa rakastan? Suomalainen mies ei puhu eikä pussaa, saati sitten kerro (positiivisista) tunteistaan, mutta niellään häpeä ja koetetaan...
Pidän kovasti Niilo Pielisestä. Luin juuri Franquinin mustat sivut ja ne olivat melkein pelottavia, en olisi F:stä uskonut. En tajunnut että niiden huumorikin on mustaa ja aiheet pyörivät kekseliäiden kuolemisien ympärillä. Niilo on silti pop.
Milo Manaran tuotanto on minusta "oikeaa" sarjakuvaa, tarkkaa ja selkeää viivaa rennosti piirrettynä ja paljon yksityiskohtia. Se siis sykähdyttää. Bilal on myös taitava mutta ei oikein nappaa käsistasolla.
Crumbista olen aina pitänyt, mutta viime aikoina olen lukenut vähän huonompaa (ylilyöntejä) Crumbia joten...
Aku Ankka, varsinkin Pelle Pelottoman keksinnöt. Romano Scarpan tuotanto hakee vertaistaan vanhoissa taskareissa. Myös Taliaferron Päivästä päivään Aku Ankka -stripit ovat erittäin mainioita.
Gilbert Sheltonin tuotanto, varsinkin Läski-Freddyn kissa (torakkasodat on aivan mahtava tarina). Omissa albumeissa on vain surkea suomennos. Vanhoissa Friikkilän veljekset -tarinoiden alareunassa seikkaileva Kissa oli suomennettu huiman hyvin. Pitäisi saada alkukielellä niin ei tarvitisi kärsiä toisen käännöksestä...
-
-Soda, jota on ilmestynyt suomeksi vain yksi jakso Sanoma OY:n Parhaat Sarjat - sarjassa
-Kenichi Sonodan Gunsmith Cats
-ja tottakai (näkeehän sen jo käyttäjänimestä) Sokalin Ankardo
-salainen pahe: Denayerin ja Duchateaun Autopartio 525 :P
-
Asterix; tulee luettua liian harvoin. Mutta miten nerokkaasti rakennetut tarinat! Ja hyvin piirretty! JA AIKA HAUSKA!
Lähes kaikki mihin Franquin on koskenut! TAIDETTA!
Charlierin ja Giraudin Blueberry, pitänyt mua pihdeissään "Vaijytys Punaisessa Laaksossa" saakka.
Walthéryn Dupuis-kausi. (Natacha, Benjamin)
Ja on niitä muitakin: Nimeän vielä Strumffit. Ruutu ja NonStop väärällään hienoja strumffeja.
Ja vielä...
Les Innommables suomeksi ja pian! Rogntudjuuuu!!!
-
Tintti, Asterix... Barksin, Rosan ja Scarpan ankat, Blueberry. Nuorempana Mustis ja Tex oli kovia juttuja.
-
Pienenä mustis oli ykkönen. Että se oli hyvä! Nykyään sitä pitää lähinnä hassuna... :P (vaikka muutamat Mustikset olivat kyllä ihan oikeasti tasokkaita seikkailuja)
Nykyään rakastan Daredeviliä (etenkin Frank Millerin ja Bendis & Maleev -duon töitä). Vaikka luen paljon Hämähäkkimiestä, niin en voi sanoa rakastavani kyseistä sarjakuvaa. Yksittäisiä huipputarinoita kuitenkin on, kuten Kraven's Last Hunt...
Lassi ja Leevi on myöskin aivan mahtava. Vaikka olen tainnut lukea jo lähes jokaisen koskaan julkaistun Lassi ja Leevi stripin, niin edelleen ne jaksavat riemastuttaa. Toimiva huumori ja upea kuvitus ovat asioita, jotka eivät vanhene. Ainakaan nopeasti.
Voisin yös sanoa, että pidän erityisen paljon Don Rosan teoksesta Roope Ankan Elämä ja Teot. Muita ankkasuosikkejani ovat Vanhan linnan salaisuus, Paino-ongelmia, Olla kuin ei olisikaan, Koralliluolan kummitus, Hopea lautasella, Hänen majesteettinsa Roope Ankka sekä Seikkailu muinaisessa Persiassa.
Tällä hetkellä The Sarjakuva minulle on Luupäät. Oi voi kuinka hienoa!!! Lisäksi Akira, Dilbert, Appleseed jne. jne. jne. ovat aivan mahtavia...
Hyviä sarjakuvia siis piisaa!
-
On paljon sarjakuvia, joista pidän... "Rakastamasi sarjakuva".... hmm... Penskana tykkäsin kovasti Barksin Akkareista (joista pidän vieläkin) ja Asterixia ja Karvista luin myös paljon. Lassi ja Leevi on aina ollut se ykkös-strippisarja.
Tällä hetkellä "pop" on ainakin Sandman ja Petshop of Horrors, ja luen Shadow Stariakin.... Täytyy silti mainita Nausikaä of the Valley of Wind, se on niin hieno... :)
....ai joo, ja What's Michael? on loistava. ;D
-
Tylsänpuoleinen vastaus, mutta eniten kaikista sarjakuvista rakastan Lassia & Leeviä.
Siihen liittyy hirveästi hyviä muistoja. Sitä luettiin ääneen ja naurettiin parhaan ystävän kanssa viisitoista vuotta sitten. Se johdatteli minut Aku Ankasta muidenkin sarjakuvien pariin ja totutti ostamaan kalliita, upouusia albumeita (äiti hermostui kun näki että Lassit ja Leevit maksoivat niinkin paljon kuin 35 mk/kpl.)
Lassille ja Leeville ei ole käynyt samoin kuin Autopartio 525:lle. L&L on edelleen yhtä loistava kuin 15 vuotta sitten.
Paras strippi oli muuten se, joka loppui näin:
Lassi: - Joinakin päivinä edes onneatuottavat rakettikuvioiset kalsarini eivät auta.
Leevi: - Ainakin olet tehnyt kaikkesi.
-
Tuossa edellä tuli lueteltua nopsasti rakastamiani sarjkauvia. No, sana "rakastaa" edellyttänee hieman eritellympää perustelua.
No, valitsin listasta yhden sarjakuvan: Natasa ja Kuninkaallinen kosija
(Un trône pour Natacha, Natacha och kungen) Non Stop 7-9 1976.
Kun puhutaan Natasasta, ensimmäinen mieleentuleva asia on Walthéryn kyky piirtää naisia. Tässä albumissa se on mielestäni huipussaan, Natasa on niin viehättävä että... Mutta ei liian osoittelevasti piirretty, kuten joissakin myöhemmissä tarinoissa, joissa on päälleliimatun oloista uimapuvussa hengailua. Tai Natasan tipahtaminen Walterin kylpyammeeseen, joka on täynnä vettä (Kolmastoista apostoli), Walter muka unohtelee tyhjentää kylpyammeensa kylvyn jälkeen!!! Hohhoijaa. Itse käyn kylvyssä joka päivä, enkä ole vielä koskaan tehnyt moista unohdusta. No, se siitä.
Okei, sen lisäksi, että Natasa on viehkosti hahmoteltu, "Kuninkaallinen kosija" on muutenkin graafisesti yhtenäinen ja hieno. Piirrostyö on letkeää, selkeää ja varmaa. Taustat huolellisesti tehdyt ja hahmoihin tyylillisesti istuvat. Ruutujako on tiheä, mutta kuvakulmat vaihtelevia ja hyvin kuhunkin tilanteeseen sopivia. Piirrostyöstä henkii mielestäni inspiraatio. Olen ymmärtänyt, että Walthéry nautti suuresti Tillieuxin kanssa työskentelystä.
Kaiken tämän hyvän pohjana on kuitenkin hauska, vauhdikas ja mielenkiintoinen tarina. Se on kuulemma kooste kahdesta vanhasta Maurice Tillieuxin albumista. Onneksi en ole näitä kumpaakaan lukenut, niin että se, että seikkailu on "coveri" ei pääse häiritsemään.
Siis juttu alkaa siitä, että lentokoneessa Afrikkalaisen valtion kuningas ihastuu Natasaan ja haluaa hieroa lähempää tuttavuutta. Hän palkkaa Natasan Pariisiin oppaakseen(kaupunkia ei mainita, mutta oletan, että kysymys on Pariisista). Turvallisuuspoliisi painostaa vastahakoisen Natasan ottamaan pestin ja Natasa muuttaa suurlähetystöön ja seikkailu alkaa.
Minua viehättää tässä tarinassa se, että siinä ei ole kenelläkään mitään supervoimia tai pitkää häntää tai taikajuomaa tai suojaavaa vyötä(!?), joilla voisi ratkaista kaikki ongelmat. Kysymyksessä on tarina aivan tavallisista ihmisistä. Tarinan käänteet on nivottu uskomattoman tiiviiksi kokonaisuudeksi, jossa jokainen hupaisa kohtaus toimii tarinan eduksi eli löysiä vitsejä kuten esim. vanhemmissa Tinteissä ei ole juuri yhtään. Silti on kysymys komediasta. Pakko sanoa vielä kerran, että tämä on oikea malliesimerkki hyvästä tarinankerronnasta!!! Sarjakuvakurssit huomio, tämä teos opetusohjelmaan!
Sitten pieni lista omasta mielestäni upeimmista kohtauksista:
-Ensimmäinen kuva: Kahvia, kapteeni Turbo?
-Natasan ja turvallisuuspoliisin komentajan kohtaaminen, joka olisi aika tylsä, ellei oven ulkopuolelle jätetty Walter pelastaisi koko kohtausta ja tekisi siitä todella koomisen.
-Natasan ja Walterin törmääminen öisissä portaissa
(Tästä tehtiin Spirouhin hieno kansikin)
-Natasan ja Von Trippin autokolari Fournierin ja Hubinonin(!) rekkaan, sivu 37 (Tillieuxin sarjakuvissa kuulemma oli lähes aina jokin auton romuttamiskohtaus. Enteelistä tai ei, Tillieux kuoli auto-onnettomuudessa)
-Walterin ja Von Trippin tappelu (hieno action-kohtaus, kaikki keinot käytössä!!)
Siis, tähän seikkailuun tulee palattua säännöllisesti, aina saman ihailun vallassa. Kuitenkin hieman haikeana, sillä tämän albumin tasoon ei ole Walthéry yltänyt kuin ehkä L'ile D'outre-mondessa. Siinä Natasa ja Walter haaksirikkoutuvat autiolle saarelle ja seikkailussa on ehyt, viihdyttävä juoni: vauhtia, pyromaniaa, japanilaisia bunkkereita, pelkoa, viidakkopaloa ja todella hieno alku. Romantiikkakin. Ihan vähän.
että tämmöstä.
-
Mä tykkään enimmäksee eri mangasarjoista; inuyasha, ranma, hanakimi ja ,kuten varmaan kaikki jo tietää, gravitation :P. toisaalta tykkään myös don rosan sarjiksista ne on ainoita kunnon akkareita jos multa kysytään.
-
Juup, tähän tarvii mainita mustikätköjen harmaasta udusta esiinastuva perusmimmi Luuta-Hilta, eli Russell Myersín ´Broom-Hilda´.
Yxi niistä harvoista sarjakuvista jotka ovat jättäneet jonkinlaisen mielihyvällisen jäljen, tiedä sitten miksi. Olisko se ollut sen Hiltan herjaavasta, sikaria pureskelevasta rääväsuusta johtuvaa. Tai siitä söpöstä karvamöykystä jonka nimi ei edes muistu mieleen. Tai järkevyyksiä (?) laukovasta Haaskalinnusta. Tai sitten niistä eriskummalisista taustapiirrustuksista. (?) Tai sen täysin päättömän anarkisesta tyylistä ...
70-luvulla oli ainaskin Aamulehdessä strippejä ja kai myös sunnuntaisarjana. Enpä tiedä missä muualla tai jos on kovempiin kansiin koottuina.
Ja ja uudempaa laatua edustaa joo Kamut, tai mielummin alkukielellä lukien, Mutts. Ei oo vieläkään eväät loppuun pureskeltuja kun tollaistakin lähes nerokasta ilmantuu ... Ja eipähän varmaan olisi syntynytkään ilman tosi hyvää esivaikuttajaa, Krazy Kat´siä
-- j --
Edit : Ah joo, jos vakavamman puoleista mainitsisi myös niin Corto Maltese on omassa luokassa. Niin ja myös Valerian ja sitten olisi ...
-
Jotenkin ne ketjut joissa annetaan julkaistaville sarjakuville negatiivista palautetta ovat kiinnostavimpia. Mietinpä hetken syytä tähän ja omalta osaltani päädyin siihen, että inhoan ehkäpä kahta tai kolmea sarjista (yhtään en oikein vihaa), mutta sarjakuvia joista pidän on niinpaljon etten edes jaksa muistaa kaikkia.
Kuten Tertsikin sanoi "rakastaa" on aika vahva sana samoin kuin "viha". Mikseivät nämä ketjut olisi voineet olla "Inhoamasi sarjakuva" ja "Pitämäsi sarjakuvat"?
Jos joku, jota rakastaisin pitäisi valita se olisi Aku Ankka, joka on niin monesti säästänyt minut opettajan tylsältä puheelta (miten niin pitäisi kuunnella!?) tai auttanut juna- tai lentomatkan ylitse. Aku Ankka on ainut sarjakuva, jota ostan "hurmoksessa" (ostan aiottua enemmän). Suomen Aku Ankka tarjonta on sitä paitsi niin runsas, ettei kerättävä (tai luettava lopu).
Moni on muuten sanonut "Pidän Barksin/Rosan Ankoista". Minusta sitä ei voi eritellä erilliseksi sarjaksi. Aku Ankka -lehden muodostaa kokonaisuus, jonka keskiarvoa nostavat Rosa ja Barks, mutta laskevat monet monet muut piirtäjät. Joku voi pitää Rosaa tai Barksia parhaana piirtäjänä, Aku Ankan piirtäjänä tms. , mutten voisi kuvitella itse eritteleväni Rosaa tai Barksia muusta Ankkamaailmasta.
Tälläiseen ei myöskään tule sanottua helposti yksittäisiä albumeita (esim. Ruskaa pakkasella) vaan mieleen tulevat sarjat nopeammin.
-
Totta, eiväthän Rosan ja Barksin sarjakuvat ole oma sarjansa, vaan Aku Ankka-sarjakuvia... kuitenkin ne eroavat muusta tuotannosta (varsinkin Rosa), joten eiköhän se ole ihan ok sanoa, että "pidän nimenomaan Barksin Akuista". :) Vaikka tykkään Barksin jutuista paljon, en esim. taskareita oikein jaksa ostella....
Itse muuten vajosin tunneilla armeliaaseen koomaan. ;)
-
joten eiköhän se ole ihan ok sanoa, että "pidän nimenomaan Barksin Akuista"
On, on.. Minäkin pidän erityisesti Barksin Akuista, mutten laske sitä omaksi sarjakseen. Ja tämä on muutes vain oma mielipiteeni. Minä vain käsitin että tässä threadissa kysellään lempi "sarjaa"... Ehkä Timo tämän vielä joskus selventää ;D
-
joten eiköhän se ole ihan ok sanoa, että "pidän nimenomaan Barksin Akuista"
On, on.. Minäkin pidän erityisesti Barksin Akuista, mutten laske sitä omaksi sarjakseen. Ja tämä on muutes vain oma mielipiteeni. Minä vain käsitin että tässä threadissa kysellään lempi "sarjaa"... Ehkä Timo tämän vielä joskus selventää ;D
Jeps, ja mielipideasioistahan voi tunnetusti kiistellä vaikka ei kannata. Mutta se on hauskaa. ...Vaikka tässä ollaankin ilmeisesti samaa mieltä, eli ei ole mitään mistä kiistellä... argh! ;)
Minä käsitin, että kyse on sarjakuvasta, jota rakastaa, eli sehän voisi sitten olla vaikka yksittäinen tarina? Enemmän kyllä tulee mieleen sarjakuvia, joista pitää.... Vaikka esim. nyt olen ihan innoissani odottamassa seuraavaa Petshop of Horrorsia, ei voi sanoa, että ihan rakastamalla rakastaisin sitä sarjista...
-
Minä vain käsitin että tässä threadissa kysellään lempi "sarjaa"... Ehkä Timo tämän vielä joskus selventää ;D
Höm.. Myönnän että taisin kirjoittaa vähän hätiköidysti tahi epäselvästi. Mutta jokainen saa käsittää aiheen kuten haluaa ettei kellekään tule sen takia paha mieli :D
Köh...
Mutta sanotaan nyt vaikka että voi olla vaikkas yksittäinen sarja (esim Aku Ankan yksi sarja, vaikka Höpsismi-jakso) tahi kokonainen sarja (kuten Tenavat ihan yleisesti) tai.. köh.. No niin...
Timo
-
Pitkästä aikaa täällä...
Tähän en vastaakaan nimeämällä yhtä sarjakuvaa vaan vuosina 1972-1974 ilmestyneen albumisarjan:
TRUMF-sarja
Katsokaa itse tuolta Lakoman Kimmon sivuilta mitä siinä ilmestyi niin ymmärrätte kyllä valintani.
http://www.helsinki.fi/~lakoma/comics/trumf.html
-
Trumfin kääntäjät kyllä nauttivat toisenkin kupin kahvia kun keksivät suomennosnimiä... Marsupilami = viiruhäntä... "Huikean tuikea munaus"
Nåååå, minkäs het tekivät, kun ei ajattelusta maksettu tai muutoinkaan paljon. Sinänsä käännökset olivat ihan Ok, kun muistaa, että ne oli ensin ranskasta ruotsin/tanskannettu ja sitten vasta vääntyivät finskaksi. Harmittaa, kun en kirjannut ylös mitä Piko ja Fantasio olivat ristittyinä ruotsinimille tuolloin.. Stoffan & Staffan, jotain sellaista.
Sitten Lehtimiehet Oy:n ja Semicin "kunnian" päivien olemme välttyneet Tipsoilta ja Toteilta, kun on hoxattu että aikuisetkin näitä lukevat... No, Lassi ja Leevi -nimikiännös nyt on mikä on, mutta kyllä se toimii.
-
Trumfin kääntäjät kyllä nauttivat toisenkin kupin (kahvia??) ... Harmittaa, kun en kirjannut ylös mitä Piko ja Fantasio olivat ristittyinä ruotsinimille tuolloin.. Stoffan & Staffan, jotain sellaista.
Duoda, kiinnostavaa tämmönenkin durhamainen diedo.
"Spirou" eli Piko jne. ilmaantui rååttinkielellä ensi kertaa jo voonna -52 "Rekordmagasinet" nimisessä legendaarisessa lehdessä. (no. 33) Sitä julkaistiin jopa -66:een asti. Nimike oli silloin mielikuvituksellisesti "Spirre"...
Trumf-sarjassa (71-74) julkaistiin sittemin kolme albumia. Ja julkaisuboomin myötä, omissa nimikeissä ilmestyvänä heppu olikin jo nimeltään "Spirou" (ja sidekick oli Nicke)
Huippuvuosi oli -75 jolloin julkaistiin 7 (seitsemän!) albumia. Kaikkiaan kai käännetiin jotakin nelisenkymmentä ... Ja by the wejj -- Mustat Sivut siltä F.-nimiseltä hepulta on oma suosikkini
Saatatkohan VesaK sekoittaan tuon 'stoffan...' Peyon "Starke Staffan"-iin mikätuonytsuomeksitaasonkaan?
-- j --
-
Pienempänä tuli luettua sellaista albumia missä seikkaili musta mustekalannäköinen, mutta pienillä lonkeroilla varustettu avaruusolio. Tämä oli tullut maahan meteorin mukana tai jotain sellaista.
Muistaakseni olioin nimi oli Möykky. En ole varma, että oliko se jokin nakke nakuttaja tai jokin sellainen, mutta sitä tuli luettua paljon.
Täytyykin katsoa kotoa löytäisinkö sen vielä. ;D
-
Muistaakseni olioin nimi oli Möykky. En ole varma, että oliko se jokin nakke nakuttaja tai jokin sellainen, mutta sitä tuli luettua paljon.
Ei Nakke Nakuttaja möykky ole vaan tikka :)
Kyseinen albumi "Möykky tulee" on Freddy Miltonin, tuon Tanskan lahjan maailmalle 70- luvulla tekemistä kahdesta Nakkealbumista se huonompi, ainakin itse pidin lapsena ja vielä nykyäänkin paljon enemmän "Iloisista pisaroista".
Paljon myöhemmin ilmestyi vielä ainakin "Matka Bamalamaan".
Täsmennettäköön vielä että kaikki nuo mainitut albumit kuitenkin ovat itselleni sarjakuvataiteen helmiä.
Voi sitä Freddyä.
-
Kävinpä Goodfellowsissa ja huomasin, että Scott Morsen Soulwind on julkaistu yksissä kansissa. Olisin ostanut, ellen jo omistaisi sitä.
Soulwind on aivan käsittämättömän loistavasti piirretty ja kerrottu monimutkainen tarina. Scifi-fantasia-ihmehommeli. Ostakaa! Lukekaa! Teette itsellenne palveluksen.
Niin, minä tosiaan rakastan sitä.
-
Barksin ja Rosan akut, Asterixit ja ja ja... Niitä on, enkä niitä halua laittaa niitä parhausjärjestykseen...
-
Pitäisi varmaan vielä laittaa Hiltusen Vala auringolle, Aavetanssi ja Macbeth.
-
Vain yksi?
En pysty laittamaan sarjakuvia järjestykseen, mutta tässä nopeasti mieleeni tulvahtavia:
Don Rosan ankkarit, Tintti, Niilo Pielinen, Lucky Luke, Manaran tuotanto, Asterix, Frank Millerin tuotanto, Luupäät, Kamut, Dilbert, Moebiuksen tuotanto, Akira, Sandman, Lassi & Leevi, Valerian, Piko & Fantasio (myös Pikku-Piko) ja monet, monet muut mukavat tuttavuudet.
Sarjakuvia kuitenkin lukenut pienestä pitäen. Myös Marvelin, DC:n ym. tarjontaa tulee seurattua.
Aku Ankka oli tietenkin ensimmäinen tuttavuus, mutta jostain mieleni syvimmistä sopukoista ilmoille ponnahtaa sana BOBO. Osaako kukaan valaista asiaa?
-
mutta jostain mieleni syvimmistä sopukoista ilmoille ponnahtaa sana BOBO. Osaako kukaan valaista asiaa?
"Kierrän kehät yx ja kax , jotta saan esiin sanan FLAX"
-
"Kierrän kehät yx ja kax , jotta saan esiin sanan FLAX"
Hmm - ei soita kelloa. Luultavasti kyseisessä sarjakuvassa esiintyi joku pieni karvainen otus? No aika kultaa muistot - tuskin kyseessä niin maata mullistava sarjakuva kun muistelen ;)
Ja vielä lisättäköön tässä vaiheessa listaani muutama nimi: Hellboy, Dylan Dog, Hiltunen, Pirinen, B. Virtanen..
-
Minulle kaikkein rakkain ja tärkein sarjakuva on ehdottomasti Dave McKeanin Cages. Se on sarjakuvataiteessa mielestäni jotain sangen harvinaista kerronnassaan ja kauneudessaan. Sitä on tullut katseltua ja ihailtua lukemattomat kerrat, ja luettuakin tietysti. McKeanin töitä taidekouluaikoina muutenkin usein tuli tutkiskeltua ongelmien tullessa kohdalle omissa jutuissa.
McKeanin Pictures that tick: iä odotin suurella mielenkiinnolla, mutta viime kädessä McKeanin lupaama sarjakuvan avantgarde jäi puolivaiheeseen. Cages on kokonaisuutena jotain paljon suurempaa kun yksittäiset lyhyet kokeilunsa.
Cages on tietysti piirtäjän sarjakuva, mutta ei tekstissäkään mitään valittamista ole, dialogi kiinnostavaa ja elämänmakuista.
Cagesin voima on nimenomaan siinä, että siinä ei olla lähdetty tekemään sarjakuvaa sarjakuvista vaan todellisesta elämästä ja hyvin henkilökohtaisista motiiveista, ja kun kuvittajana on yksi aikamme parhaista piirtäjistä ja kuvantekijöistä, on lopputulos jotakin harvinaislaatuista.
-
No Barksin Aku Ankka tarinat ovat olleet lapsesta lähtien lähellä sydäntäni.
Sama pätee myös Hämähäkkimieheen (joskin hämiksessä oli pitäkä väli, jolloin siihen oli palanut totaalisesti hermot).
Kasvoin Barksin ja yleensäkkin Aku Ankan ympäröimänä ja kaikista ankka taiteilijoista juuri Barks on jäänyt sydämmeeni.
Ja nyt kun Aku Ankan laatu on laskenut roimasti, ovat Barks tarinat entistä tärkeämpiä.
Hämähäkkimies taas valloitti minut huumorilaan, kunhan olin hieman varttunut.
Sinällään sarjakuvassa ei nyt läheskään aina niin paljoa pontta ollut, mutta Peter Parkerin sutjaukset naurattivat silloin ja naurattavat yhä.
Ilman Parkkeria en vissiin olisi koskaan sarjakuvaan kiintynyt.
Erityis maininnan ja suuren sijan sydämmessäni on ansainneet myös (uskokaa tai älkää) Spawn ja Witchblade.
Spawn oikeasti kolahti julman ja hivenen kapinallisen asenteensa puolesta.
Olen aina pitänyt kaikesta valtavirtaa vastaan kapinoivasta ja ihmismielen sairautta käsittelevästä, joten Spawn lunasti paikkansa pikku hiljaa.
Ja täytyy myöntää, että liikutuinkin hieman Spawn tarinoista (ja se olikin eka kerta kun sarjakuva on minua liikuttanut, joskaan ei onnekseni viimeinen).
Spawn ja Witchbalde ovat myös siinä mielessä minulle tärkeitä, että niiden ansiosta vielä palasin sarjakuvien maailmaan.
Noihin aikoihin ainoat vastaan tulevat sarjikset olivat Aku Ankka (jotan tuki luin), sekä tasoltaan pahasti laskeneet Ryhmä-X, Hämähäkkimies ja Mustanaamio.
Ostin Spawnin vain jonkin mielenhäiriön vuoksi, sillä olin vakuuttunut siitä, että sarjakuviin ei enää kannattanut koskea.
Aku Ankkaakin luin vain, koska se tuli kestotilauksena.
Kun Spawn sitten puri aloin ajatella, että ehkä tuolla jossain on kuin onkin olemassa hyvää sarjakuvaa, jota kannattaisi lukea.
Witchblade sitten viimein sinetöi päätökseni palata sarjakuvien maailmaan.
Sinällään ironista, että juuri ne kaksi sarjista, joista niin paljon pahaa puhutaan ovat saattaneet minut takaisin piirrettyjenkuvien pariin.
-
Itse olen nykyajan lapsi ja tuskin edes elänyt silloin kun mainitsemanne sarjakuvat ovat ilmestyneet.
Sarjakuvat ovatkin oikeastaan minulle aika uusi harrastus.
Joitain itseäni vanhempia sarjakuvia olen lukenut ja luen edelleenkin. Pikkuisena "poikatyttönä" pidin erityisesti Hämiksestä, Spawnista, Batmanista ja satunaisista jenkkimuskelisankariöriörisarjiksista. Onhan se myönnettävä, että kiinnostavat yhä.
Muuten mieleeni on erityisesti manga, jota onkin Suomessa julkaistu aivan liian vähän. Sarjoja on monia, joista mainittakoon ne ehdottomat ykköset, eli Hellsing ja X/1999.
Palvon myös Gaimanin Sandmaneja, joiden tarinat ovat vähintäänkin kiehtovia ja J.O'Barrin Crow-albumia, joka on koottu Brandon Leen mahtavan elokuvan kunnioitukseksi.
-
Palvon myös Gaimanin Sandmaneja, joiden tarinat ovat vähintäänkin kiehtovia ja J.O'Barrin Crowta, joka on tehty Brandon Leen mahtavan elokuvan kunnioitukseksi.
Eikös J.O´Barr tehnyt sarjakuvan jonka pohjalta tehtiin ensimmäinen Crow-elokuva? Ainakin minä olen käsittänyt että asrjakvua oli ennen elokuvaa. Korjatkaa jos olen väärässä sillä tämä on vain hatara muistikuva.
-
Tuuk42, taitaa muuten olla.
Muistaakseni Crow-albumi, jonka luin oli koottu Leen muistoksi ja näin ollen taisin sekoittaa asiat. Pahoitteluni.
-
Crow- sarjishan on alunperin ilmestynyt jo joskus 80- luvun alussa, elokuvan (-93) jälkeen on sitten tullut yhtä sun toista vaikka kuinka monelta eri tekijältä.
-
??? Siis onhan se kuitenkin (ainakin meikäläiselle)
hel..tin hankalaa lähteä nimeämään jotain tiettyä "juttua" jota Rakastaisi kun niitä on n i i i n paljon. Sen tajuaa viimeistään silloin kun hylly/kaappitila ei enää riitä ankoiltawillereiltämustiksiltamarveleil tablueberryltäasterixeiltaluckylukeilta autopartioiltazoomiltawitchbladeltadark nessiltatombraideriltasupermaniltabatma nilta . . . äääh tältä friikiltä loppuu muistikapasiteetti kesken,pitänee hakea kovarin päivitys...tai ehkä vaan painun soleen grillaamaan nahkaani 8)
"have u ever danced with the devil in the pale moonlight?"
-
hmmm... varmaan Graham Ingelssin "nappisilmät" ja kaikki Richard Corbenin työt. Corbenin tyyli on vain niin kadehdittavan, uskomattoman, "helmeilevän" mahtavaa ettei voi kuin ihailla.
-
Jos yksi pitäisi nostaa kaikkien yli (ja nyt nostan kun en jaksa ruveta miettimään) niin se olisi Batman.
Muuten en ole noista supersankareista oikeastaan koskaan ole niinkään välittänyt, mutta Batmanista olen aina pitänyt todella paljon.
Batmanin viehätys johtuu varmastikkin minun kohdalla siitä että siinä on enemmän sellainen synkkä meininki ja vaikka en itseäni minään synkistelijänä pidä, niin jokin siinä vain on kiehtonut aina.
Ja vielä pitää kliseisesti sanoa että kyllä ne Frank Millerin Bätmänit rulaa!
-
Kun Vihaamasi sarjakuva -ketjussa tuli Pulteri puheeksi, niin nostan sen tänne. Pulterin ensimmäinen vuosikymmen oli yksinkertaisesti nerokas. Nuijamiehet keksivät tulen, fysiikan lait, runouden, romantiikan, käyttivät maksuvälineinä simpukoita, kehittivät politiikkaa, sanalla sanoen loivat koko inhimillisen kulttuurin, josta jo alusta alkaen näki että se oli menevä pieleen. Pulteri lähetti kaarnalaivalla viestejä merentakaiselle kansalle, jonka kanssa kommunikoitiin samaan tapaan kuin 60-luvulla haaveiltiin kosketuksen saamisesta maapallon ulkopuolisen elämän kanssa. ("Minkä näköisiä te olette? Me olemme tämän näköisiä. (tikku-ukkopiirros)" Päivät kuluvat. Vastaus purjehtii takaisin. "Ette ikinä usko, mutta kun me saimme viestin perille, siinä sanottiin että te olisitte tämän näköisiä: (tikku-ukkopiirros)")
Muutama ikimuistettavuus.
Gronk tulee lautalla rannalle. "Mistä sinä tulet?" "GRONK!" "Sanoisitko vielä uudelleen?" "GRONK!" "Mikä nimesi ---" "Hys! Älä kysy sitä! Minulla on kauhea aavistus, että se on Gronk."
"Yhdensuuntaiset suorat eivät ikinä kohtaa." "Kyllä vain kohtaavat. " "Oletko varma?" "Lyödään vetoa." "Kiinni veti." Tyypit lähtevät piirtämään kalikoilla viivaa hiekkaan kohti horisonttia. Sitten he kääntyvät. Horisontissa viivat yhtyvät toisiinsa. "Alapas maksaa." Vihaisena toinen alkaa talsia kohti lähtöpaikkaa. Hän tuijottaa viivoja jotka ovat erillään. Hän kääntyy katsomaan taakse. Viivat yhtyvät taas horisontissa. "NOW CUT THAT OUT!"
Luolan yläpuolella on kyltti "Peter's Air Factory". Peter kauhoo ilmaa, kokoilee sitä syliinsä ja päästää sen luolan suulla ulos. Toinen variaatio: Tyyppi kulkee luolan ohi, näkee kyltin ja toteaa ykskantaan "Kaveri on viimeinkin löytänyt alansa."
Jos Pulteri olisi jatkunut yhtä idearikkaana, ei meillä olisi mitään epäilystä siitä, mikä on maailman kaikkien aikojen paras strippisarjakuva. Se olisi Pulteri. Koska niin ei käynyt, se on Tenavat.
-
Unohtamatta tietenkään Pulterin kiven/kirjeenvaihtoa yli valtameren. Vanhat Pulterit (mikä loistokas suomennosnimi!!!) ovat täyttä tavaraa, kiitos varsinkin asiansa osanneen suomentajan (Raija Mattila?)
Eivätkä nämä tietenkään aukene ellei näe itseään sarjaa, mutta me fossiilit muistamme kyllä:
"Yhteiskuntamme rakentuu XXXXXX XXXXXX ja vapaudelle."
"Katso, katso, Risto heittää kiviä."
"Katso, katso, Raijakin heittelee kiviä."
"Ristolla ja Raijalla on hauskaa."
"Mutta ei lähetystön ihmisillä."
Vertailuksi, osoituksena että kääntäminen ei todellakaan ole helppoa:
"Tämä on Kutri, purevan älyn mestari."
"Vau! Sano jotain purevaa!"
"Vahtikoira"
"This is Curly, master of sarcastic wit."
"Wow! Say something sarcastic!"
"I´m pleased to meet you."
-
Kissalan pojat,
Krazy Kat,
Kippari Kalle,
Matti Mainio ja Jussi Juonio,
Pulteri,
Tenavat,
Jere,
Judge Dredd,
vanhat kauhu- avaruus- ja supersankarisarjakuvat, etenkin
jos niissä on lisäksi ryöstöviljelty "good girl"-aspektia.
Vanhan linnan salaisuus hyysi veren, jota myös uudelleenelettiin ulkoleikeissä v. 1972.
Ja yksi huikeimmista tuoreista jutuista on ollut
X-Men 121: Silence. (Ryhmä-X 9/2003).
-
Tuhansista rakastamistani sarjakuvista yksi rakkaimmista on Grant Morrisonin Doom Patrol, sarjakuva jota lukiessani pelkäsin oikeasti. Byrnen patrolhutussa ei vaikuta olevan mitään sellaista mistä Morrisonin kirjoittamassa DP:ssa pidän.
-
Bobo näytti tältä (oikealla):
(http://www.tegneserieguiden.net/eur/bobo/bobo.gif)
Ruotsalainen lastensarja 1978-87, kirjoittaja ja piirtäjä Lasse Mortimer.
Etsin Boboa googlettamalla, ja päädyin tänne.. :)
Mulla on Bobo-numerot 2 & 4 vuodelta 1979 - en ole ikinä edes nähnyt muita numeroita, mutta unelmoin joskus löytäväni lisää.. Nuo kaksi Boboa ovat olleet kesälukemistani jo vuodesta '79..
(http://photos.brayforum.com/misc/small/050722bobo1s.jpg)
Pari otetta:
(http://photos.brayforum.com/misc/small/050722bobo2s.jpg)
(http://photos.brayforum.com/misc/small/050722bobo3s.jpg)
(kuvani saattavat olla maanantaina 1/8/05 jonkin aikaa down - tiedoksi..)
-
Siis tietty sarja. Tietty tarina?
Annapa kun muistelen...
Muistan joskus aikoinaan lukeneeni Carl Barksin Aku Ankka-stoorin jossa Aku, Iines(joissakin versioissa serkku, johtuisiko tuosta pehkosta) ja Hannu(hänkin näyttää joltakin oudolta boheemitaiteilijalta) menevät jonkinlaiselle risteilylle. En kuolemaksenikaan muista mikä sen sarjan nimi oli mutta keskeisessä osassa oli albatrossi joka pilaa kaiken. (voi, mikä synti ja häpeä, mikä sen sarjan nimi olikaan...!)
Sitten on myös Aku ehostusmestarina. Se on myös suuri suosikkini. Kuinka mestarillisesti Aku loihti naisille uuden lookin, sen Barks oli kuvannut niin upeasti. (joskin Iineksen ulkonäkö Akun, tai siis Leenun, Liinun ja Tiinun käsittelyn jälkeen oli lähinnä pelottava... :D)
Sitten on näitä tunteisiin vetoavia episodeja.
Esimerkiksi Sandmanin A Game of Youssa jossa yksi unimaailma kuolee ja Luz-lintu nousee ja lähtee muiden maailman asukkien mukaan ja hyvästelevät ystävänsä.
Sandmanissa on monia jäähyväisiä, joista tämä on koskettavin.
Lisäksi mainittakoon Kati Kovacsin Karu selli. Loppuratkaisu todella yllätti minut. :)
-
Muistan joskus aikoinaan lukeneeni Carl Barksin Aku Ankka-stoorin jossa Aku, Iines(joissakin versioissa serkku, johtuisiko tuosta pehkosta) ja Hannu(hänkin näyttää joltakin oudolta boheemitaiteilijalta) menevät jonkinlaiselle risteilylle. En kuolemaksenikaan muista mikä sen sarjan nimi oli mutta keskeisessä osassa oli albatrossi joka pilaa kaiken. (voi, mikä synti ja häpeä, mikä sen sarjan nimi olikaan...!)
Sitten on myös Aku ehostusmestarina. Se on myös suuri suosikkini. Kuinka mestarillisesti Aku loihti naisille uuden lookin, sen Barks oli kuvannut niin upeasti. (joskin Iineksen ulkonäkö Akun, tai siis Leenun, Liinun ja Tiinun käsittelyn jälkeen oli lähinnä pelottava... Cheesy)
Tuo tarina on Kaikkien aikojen merimatka
http://coa.inducks.org/story.php/x/W+WDC+312-01
Joskus muistan jostain lukeneeni, että Ehostusmestari-tarinan jälkeen Iineksen tyyli olisi muuttunut Barksin sarjoissa pysyvästi muodikkaan 60-lukulaiseksi peruukkeineen kaikkineen. Merimatkakin on peräisin Ehostusmestarin jälkeiseltä ajalta, joten ainakin yhdessä tapauksessa näin on. Ja mikä ihme se olisi, Akun voiteet jättivät Iineksen kasvot varmasti sellaiseen kuntoon, että ulos ei ole asiaa ilman raskasta meikkiä.
-
Love & Rockets. Ja eteenkin Jaimen -Mechanics ja Locas -osasto. Nuo jutut kolahtivat silloin aikoinaan aika täysvaltaisesti. Ja kolisee vieläkin, samoja juttuja jaksaa kahlata läpi uudestaan ja uudestaan. Se vaan on niin hienosti toteutettu miksaus punkkia, sci-fia, herttasarjaa, seka huumoria. Tää voi kuulostaa aika yliampuvalta, mutta kyllä meikäläiselle silloin "herkässä iässä" toi amerikkalainen populaarikulttuuri avautui ihan uudella tavalla tutustuttani Love & Rocketseihin. Ja onhan J. Hernadez saanutkin ikuistettua ko. kulttuurin aika kattavasti sarjaansa, tuoden vielä oman twistinsä mukaan. Ja kun ne henkilöhahmot ovat vielä niin vankkoja, niin ei tuota sarjaa voi olla rakastamatta. ?que no?
-
Tuo tarina on Kaikkien aikojen merimatka
http://coa.inducks.org/story.php/x/W+WDC+312-01
Joskus muistan jostain lukeneeni, että Ehostusmestari-tarinan jälkeen Iineksen tyyli olisi muuttunut Barksin sarjoissa pysyvästi muodikkaan 60-lukulaiseksi peruukkeineen kaikkineen. Merimatkakin on peräisin Ehostusmestarin jälkeiseltä ajalta, joten ainakin yhdessä tapauksessa näin on. Ja mikä ihme se olisi, Akun voiteet jättivät Iineksen kasvot varmasti sellaiseen kuntoon, että ulos ei ole asiaa ilman raskasta meikkiä.
Kiitoksia paljon! En olisi muistanut ilman. :)
Tuona kautena Iines ei näyttänyt järin tunnistettavalta mutta erittäin omalaatuiselta ja kauniilta ankkaneidolta (pitäisi palata tähän miksi Aku ja Hannu oikeastaan tappeli hänestä, ei siitä kälkättävästä pitkänokkaisesta 'kanamartta'-Iineksestä jota harmittavan usein näkee). Kukaan ei olekaan uskaltautunut irroitella Iineksen ulkonäöllä sen koommin ja se on sääli. Barksin IInes on kuitenkin se kaikkein kaunein.
-
Olihan taskarissa kerran se tarina missä Aku ensiksi esiintyy Iineksen nais-serkkuna ja saa kaikki miehet pauloihinsa, jonka jälkeen Iines tulistuneena meikkaa itsensä niin himoittavaksi että Akukin jää toiseksi.
-
Aku Ankka, tietenkin kun siitähän sen ensikosketuksen sarjakuviin ja innostuksen piirtämiseenkin sain.
Niilo Pielisen ja Lassin ja Leevin huumori on aina lämmittänyt sydäntä.
-
En tiä, mutta Harmon ei ollut alkuperäinen Bozo. Pinto Colvig oli, ja viisi pistettä sille joka tietää mistä hänet parhaiten tunnetaan.
Hessu Hopo.
T
-
Hämähäkki mies.
Ainakin äitylin mukaan ensimäinen sarjakuva minkä itse luin.
Ja muutenkin melkoinen kiintymys siihen.
-
Herrimanin Krazy Kat, tietty ;D Ja Little Nemo in Slumberland! Ei nykyään enää tehdä tuommoisia :/
-
Kun olin pieni, sarjakuvakasvatukseni hoitui isän aikoinaan keräilemällä BD-varastolla. Löytyi Franquinia, Hergéä, Morrisia, Leloupia, Goscinny-Uderzoa ja Goscinny-Tabaryä. Amerikkalaiseen ja amerikkalais-italialaiseen syndikaattimuhjuun en ole koskaan tuntenut vetoa; maailmat ovat tuntuneet kauhean staattisilta ja tekoaikaansa jämähtäneiltä. Amerikkalainen supersankariviihde lukemattomine uudelleenlämmityksineen ja vaihtoehtotarinoineen on minusta aina ollut merkki haluttomuudesta keksiä mitään oikeasti uutta. Barks ja Rosa ansaitsevan maininnan, mutta eihän heitä lasketa kun tässä ketjussa on aiempien mainintojen mukaan kyse yksittäisistä sarjoista.
Sitten mukaan kuvioon astuivat Japanin ihmeet, ja käsitykseni sarjakuvista muuttui kokonaan. Niiden ei tarvinnutkaan olla kiinteään status quoon sidottuja itsenäisiä maailmojaan, ja vaihtoehtoja oli äkkiä muitakin kuin lasten ja lapsenmielisten huumori ja aikuisten toiminta. Oli olemassa sarjakuvia myös nuorille, sellaisia jotka kertovat nuoria kiinnostavista asioista. Ensimmäisten löytöjen kautta avautui loputtoman sarjakuvakerronnan ulappa, jossa oli ihan konkreettisesti kymmeniä erilaisia vaihtoehtoja. Toista rantaa ei ole vielä tullut vastaan, enkä voi väittää että tahtoisinkaan sen löytyvän. Fanitus on vuosien myötä muuttunut enemmän harrastamiseksi, mutta uusia henkilökohtaisia suosikkeja löytyy silti edelleen parinkymmenen vuositahtia. Niitä en ala luettelemaan.
No jaa, Lassi ja Leevi pitää tietysti myös mainita. Olikohan se muuten juuri Watterson joka kirjoitti, että pullotussilla on hyvin vaikea piirtää säätä. Hitoshi Ashinano osoittaa hänen olevan yksinkertaisesti kertakaikkisen väärässä:
(http://i14.photobucket.com/albums/a343/ptj_tsubasa/117.jpg)
(http://i14.photobucket.com/albums/a343/ptj_tsubasa/118.jpg)
(http://i14.photobucket.com/albums/a343/ptj_tsubasa/119.jpg)
(http://i14.photobucket.com/albums/a343/ptj_tsubasa/120.jpg)
(http://i14.photobucket.com/albums/a343/ptj_tsubasa/121.jpg)
<3
-
PTJ: Mikäs sarjakuva tämä on? Ensimmäistä kertaa kiinnostun mangasta...
-
Se on Yokohama Kaidashi Kikou (http://koti.phnet.fi/otaku/reviews/ykk/ykk.htm). Jarin esittely on sikäli vanhentunut, että sarja on kyllä jo loppunut; se teki sen viime helmikuussa. Ja, kyllä, se loppui tehden lähes tyylipuhtaan juonellisen kehän. Länsimaisten fanien rakkaudella ylläpitämä wikipedia-artikkeli (http://en.wikipedia.org/wiki/Yokohama_Kaidashi_Kikou) osaa myös kertoa paljon asioita.
Teosta ei tietenkään ole julkaistu Japanin lisäksi kuin Koreassa ja Kiinassa, koska sen arvellaan olevan ihan liian rauhallinen ja "juoneton" länsimaiseen makuun. Useita lukuja ja kymmeniä sivuja saattaa kulua ilman riviäkään tekstiä, vaikka asioita tapahtuukin. Ihmiset vanhenevat, androidit eivät. Tunnelma on hemmetin rauhallinen ja haikea koko ajan. Läheskään kaikkea ei koskaan selitetä.
Onneksi kiinnostuneet osannevat googlata sanoilla "Cafe Alpha."
-
Hämärän matkamiehet, Aku Ankka, Corto Maltese, Mafalda, Jeanin elämää, FC Palloseura... Paljonhan näitä kieltämättä on.
-
Suosikkeja on monta, mutta kaksi on kolahtanut yli muiden.
Craenhalsin Pom et Teddy sarjakuvaan tutustuin kun luin 80-luvun alussa Tintin lehden vanhoja nidottuja vuosikertoja Sarjakuvaseuran arkistolla. Vanhahtavia (tehty 50-luvulla) ja hurmaavia tarinoita, joissa maailma välillä tuntuu musertavan epäoikeudenmukaiselta, mutta hyvä lopussa voittaa. Sirkuslaiset pitävät yhtä ja tapahtumapaikat ovat välillä hyvin eksoottisia. Intensiteettiä niin isolla I:llä, että Teddy saattaa pyortyä kesken isoimman tunnekuohon. Tai seikkailtuaan 10 sivua putkeen sankari nukahtaa seisaalleen kun jännitys hetkeksi herpaantuu. Vahinko, että osia 1 ja 3 lukuun ottamatta albumit ovat kiven alla. Olen ihan vakavissani miettinyt että pitäisiko sijoittaa Rijpermanin numeroituihin ja signeerattuihin usintapainoksiin (80-100 euroa / kpl!). Myos saman tekijän Ritari Ardent sarjakuvaa olen diggaillut kovasti (ikävää että nivelreuman vuoksi piirrokset muuttuivat loppua kohtia yhä huonommiksi).
Hislairen Bidouille et Violette kertoo kahden teinin haparoivasta ensirakkaudesta. Tarinoissa on "pyhän arkisuuden" lisäksi myos nuoruuden ylilyontejä, huolestuneita vanhempia (jotka eivät tietenkään ymmärrä mitään) ja saumattomia fantasiaelementtejä. Tähän sarjaan tutustuin kun sain 80-luvun puolivälissä lainaksi nipun Spirou lehtiä, joissa oli (Yann & Conradin hypersensuroidun Aventure en Jaunen lisäksi) jatkiksena "La reine des glaces". Tarinassa sankaritar näkee pitkän sadunomaisen unen, josta herättyään toteaa: "Minulla oli kuumetta mutta en ollut sairas. Avasin ikkunan ja minusta tuntui että vasta silloin uni todella alkoi". Tätä kohtausta seuraava tarinan loppunousu oli uskomaton... Sarjan 4. albumi "La ville de tous les jours" loppui niin traagisesti, että pala nousee vieläkin kurkkuun. Pettymykseni oli suunnaton kun luvattua 5. osaa ei sitten koskaan tehty. Hislaire oli jo tuossa vaiheessa siirtynyt (nimimerkillä Yslaire) piirtämään aikuisille suunnattua Sambre:a (visuaalisesti komea tarina punaisesta rakkaudesta ja mustasta kuolemasta romantiikan ajan Ranskassa).
-
Ihastun päivästä toiseen, mutta harvaa rakastan. Jos Alan Moore olisi sarjakuva, hän olisi sydämeni valittu. Vaikea, karvainen rakastaja, mutta muuten niin täydellinen.
Jättäis vaan ne hihhuloinnit ja keskittyis kirjoittamiseen.
-
Vaikea, karvainen rakastaja, mutta muuten niin täydellinen.
Vähän niinku Curtvile?
Oma sydämeni valittu on tällä hetkellä Garth Ennis. Rupesin vihdoin ostamaan jatko-osia Suomessa kesken jääneeseen Preacheriin. Järki lähtee.
-
Vähän niinku Curtvile?
Voi kiitos!
Oma sydämeni valittu on tällä hetkellä Garth Ennis. Rupesin vihdoin ostamaan jatko-osia Suomessa kesken jääneeseen Preacheriin. Järki lähtee.
Garth Ennis - ja se Warren "hieno mies" Ellis myös, hienoja miehiä ovat. Itselleni Ennis jäi vaan vähän valjuksi, kun saarnasmies ei vaan jotenkin kestänyt sitä koko albumisarjan mittaista kaarta. Neljä-viisi hyvää alpparia - ja sitten tapahtui jotain, mitä ei olisi pitänyt tapahtua. En tiedä mitä. Mutta jotain muuta olisi voinut olla.
-
Sarjakuvia tulee ostettua isoja pinoja ja luettua sitten kun ehtii. Siitä aina huomaa, että on mielenkiintoisempi sarjakuva, kun se kiilaa jonon eteen ja pääsee luettavaksi samantien.
Viime aikoina se on ollut lähinnä Fables ja tiettyyn rajaan asti Transmetropolitan (kunnes seiskassa tarina muuttuu jotenkin saarnaavaksi ja vähemmän oivaltavaksi). Hellboy ja kaverit uppoavat hyvin ja Ennisin tuotanto ylipäätään.
Mutta taitaa se ylivoimaisesti rakkain olla kuitenkin Blueberry.
-P.
-
Hyvä pojat...
Mutta hyviä tekijöitä kaikki. Moore, Ellis, Ennis.
Itse lisäisin listalle elävien kirjoissa olevan Grant Morrisonin ja manalan asukkeja viihdyttävät Hugo Pratt ja Will Eisner.
itse rakastan sarjakuvia niin laidasta toiseen että sitä yhtä sydämen valittua on mahdoton sanoa.
Saarnamies määrää ja karavaani kulkee tai ruoska soi. Kyllä; Preacher ei sovi kaikille, mutta sen maine ei ole tuulesta temmattu tai tyhjälle perustettu.
petterin kannattaa sitten lukea myös Goddess, Troubled souls ja Unknown soldier. Pride & joy, ehkä.
Mutta ei Dicks-tarinoita. säästäkää itseänne.
-
Tässäpä nyt ekana tulee mieleen Aku Ankka. Siitä oon tykännyt ja lukenut siitä lähtien kun opin lukemaan. Erityisesti Don Rosan Akut on aina jotenkin säväyttänyt.
Karvisesta myös tykkään!
On niitä enemmänkin, mutta nuo oli ensimmäiset mitkä tuli mieleen.
Joskus tykkäsin Masista, mutta eipä oo nykyään enää tullut luettua.
-
Turkulaisetkin ovat löytäneet Jesse Custerin? Ja meitä hämäläisiä haukutaan hitaiksi? Kustantajat voisivat ottaa Garth Ennisin Kev'in julkaisuohjelmiinsa. Kerron sitten turkulaisille että se on hyvä.
Hei... En kai minä hitauksineni sentään koko kaupunkia edusta? Onhan meillä täällä myös Curtvile joka on lukenut kaikki maailman sarjakuvat kielellä kuin kielellä jo ennen kuin kukaan muu tässä maailmankolkasta on niistä kuullutkaan.
-
Itselleni Ennis jäi vaan vähän valjuksi, kun saarnasmies ei vaan jotenkin kestänyt sitä koko albumisarjan mittaista kaarta. Neljä-viisi hyvää alpparia - ja sitten tapahtui jotain, mitä ei olisi pitänyt tapahtua. En tiedä mitä. Mutta jotain muuta olisi voinut olla.
Ihan samaa mieltä.
Alkaa erittäin vahvasti ja sitten punainen lanka katoaa ja tulee fiilis että sarjaa venytetään jotta saadaan lisää massia.
Kokonaisuutena en tosin ole noita ehtinyt lukea. kuukauittain silloin ilmestyessä mutta tuollainen mielikuva minulle sarjasta jäi.
-
Niin ja missä suomennetussakin albumissa Francois Craenhals oli piirtänyt itsensä mukaan? Handicappi pitää myös mainita niin saa viisi pistettä.
Vastaus: 4 ässää ja keskiyön kummitus. Craenhals oli kieroon katsova rahan väärentäjä.
-
Rabbin katti...aivan mahtava sarja ;D
-
Luupäät.
-
Luinpa minäkin nyt nuo neljä albumia.
Onkos tää se punatukkainen tanakka tyyppi ja pitkätukkainen hoikka misu.
Sangen viehättävän oloinen sarjakuva. Lukisihan tuota suomeksikin ennemmin kuin jotain Blastia.
-
Mielelläni olisin lukenut jatkonkin
http://seriewikin.serieframjandet.se/index.php/H%C3%A4danefter,_intet