Kirjoittaja Aihe: Musiikista sarjakuvaksi, onnistuuko?  (Luettu 70967 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Mikko Akkola

  • Jäsen
  • Viestejä: 489
Vs: Musiikista sarjakuvaksi, onnistuuko?
« Vastaus #60 : 04.04.2010 klo 19:22:48 »
Yleensä se kai menee niin noissa pääsykoetehtävissä, että mitä enemmän ja kekseliäämmin onnistuu sooloilemaan annettujen sääntöjen sisällä, sen parempi.

"Tunnelma" on subjektiivista ja vaihtelee riippuen siitä sijaitseeko mummola Rymättylässä vai Andromedan galaksissa, tai "mummola" voi olla metafora jollekin aivan muulle asialle.

Tämä mielikuva siitä, että sooloilla pitää aina kun mahdollista, vaikka vähän uhkarohkeasti rajoja hipoen, on värittänyt omaa elämääni ja esimerkiksi koulutehtävien suorittamista ihan pienestä saakka. Se ei kuitenkaan ole ihan koko totuus, joten kyllä pitää tasapainoilla omaperäisen ja orjallisen välillä.

En lähde tällä kertaa nyrjäyttämään kenenkään silmiä tai mieltä, vaan ajattelin jotain lämminhenkistä toteutusta, joka kuitenkin on sen verran veikää, että saattaisi kirvoittaa ainakin kunnon hymyn.  ::)

Olen hyvilläni mielenkiinnosta tehtävääni kohtaan. Pidän JJ Naasin ja hdc:n kannanottoja kannustavina. Tänks.

Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 17 080
Vs: Musiikista sarjakuvaksi, onnistuuko?
« Vastaus #61 : 16.06.2010 klo 09:43:55 »
Neil Youngin Greendale -teema-albumin sovitusta sarjakuvaromaaniksi kehutaan kovasti, ks. NY Times ja scrippsnews.

Muuten, jos ette tienneet niin Neil antoi ensimmäiselle autolleen lempinimen "Mort".

Gothicus

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 788
Vs: Musiikista sarjakuvaksi, onnistuuko?
« Vastaus #62 : 16.06.2010 klo 10:24:43 »
CMX:n scifistisestä konseptialbumista Talvikuningas saisi komean sarjakuvaversion. Kyseisestä tarinasta lienee jo valmisteilla kirja. Ainakin huhut kertovat, että Yrjänä olisi kirjaprojektinsa kanssa ihan tosissaan ja tiettävästi aloittanutkin sen.

Albumin kahdeksannesta osasta Punainen komentaja on olemassa hyvin sarjakuvamainen animaatio. Löytyy juutuupista. Suosittelen.

http://www.youtube.com/watch?v=fGCsh_bnhuQ

« Viimeksi muokattu: 16.06.2010 klo 10:26:40 kirjoittanut Claudius Gothicus »
"Ihminen on ihmiselle kettu."

Mikko Akkola

  • Jäsen
  • Viestejä: 489
Vs: Musiikista sarjakuvaksi, onnistuuko?
« Vastaus #63 : 16.06.2010 klo 20:12:09 »
Talvikuningas tuli tutuksi jo heti ilmestyessään, mutta olin äimistynyt kun viime viikolla näin ensi kertaa sen arvokkaamman CD-laatikon sisällön. Kansivihko on sivukaupalla täynnä kerrassaan upeaa tavaraa!

hdc

  • Architectus urbis caelestis
  • Jäsen
  • Viestejä: 2 624
Vs: Musiikista sarjakuvaksi, onnistuuko?
« Vastaus #64 : 16.06.2010 klo 22:16:46 »
...niin, sitä "Mummolaan kun pyöräilemme"-laulua pohdiskelin sellaiseen marxistisen propagandan henkeen että siinähän on omistaja ja työläinen joista toinen ohjaa ja toinen polkee...siihen asti kunnes omistaja katsoo kannattavaksi siirtää tehdas-pyörä aitan taakse halpatyömaihin. Joskin kuten sanottu sen kertosäkeen pitäisi mennä "sinä poljet, minä ohjaan". Allegoria on ystävä.

Jossain vaiheessa aloin myös pohtia supersankarisarjista joka pohjautuisi löyhästi Hectorin levyyn Kadonneet lapset (sen verran löyhästi että ei sitä kai muut edes huomaisi), mutta ei ole sen kummemmaksi aktualisoitunut.

Timo Ronkainen

  • professionaali amatööri, sarjakuvaneuvos
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 19 352
  • "Ja rangaistus on greippi!"
Vs: Musiikista sarjakuvaksi, onnistuuko?
« Vastaus #65 : 05.08.2011 klo 11:06:54 »
Kun en vitsu vieköön mistään löytänyt sitä ketjua jossa puhutaan sarjakuvabiiseistä (ei ole muut sarjakuva-aiheet -osiossa - tai sitten puusilmäisyys iskee), niin laitan nämä kaksi uutista tänne:

Lainaus
British rockers Art Brut have created a 28-page comic book to mark the release of their new album Brilliant! Tragic!

Morrissey comic book coming in November

Timo

Timo Ronkainen

  • professionaali amatööri, sarjakuvaneuvos
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 19 352
  • "Ja rangaistus on greippi!"
Vs: Musiikista sarjakuvaksi, onnistuuko?
« Vastaus #66 : 30.09.2011 klo 16:18:53 »
Aih... olisipa Suomessa ollut sarjakuvateollisuutta 1950-luvulla elokuva- ja musiikkiteollisuuden ohella, niin olisi meilläkin ollut tämmöisiä.  :D

Jari Lehtinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 3 971
  • Itsevalaiseva myyrä joka selvittelee kurkkuaan
Vs: Musiikista sarjakuvaksi, onnistuuko?
« Vastaus #67 : 30.09.2011 klo 16:28:10 »
Verraton!
Ja ilman muuta tasapuolisuuden nimissä vastaava lehti olisi ollut myös Pirkko Mannolalla!
”Yhdysvalloissa vuosittain julkaistaan 720 miljoonaa kappaletta »C o m i c s» sarjakuvia … joista ei vain puutu kaikki kasvatuksellinen arvo, vaan jotka ovat suorastaan vahingollisia.” Lastemme puolesta, Kansainvälisen lastensuojelukonferenssin Suomen päätoimikunta 1952.

Miha

  • Vieras
Vs: Musiikista sarjakuvaksi, onnistuuko?
« Vastaus #68 : 28.02.2012 klo 12:29:15 »
Tein sarjakuvaversion Legendary Pink Dotsin biisistä "Frosty" yhtyeen siunauksella.
En tiedä aikovatko he julkaista lopputulosta (pitivät siitä kyllä), mutta sain heidän lupansa jakaa tätä muuten netissä.

Itse kappaleen voi kuunnella tästä linkistä, ehostaa kenties lukukokemusta:
http://www.youtube.com/watch?v=VaXgi-wxNhM




Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 858
Vs: Musiikista sarjakuvaksi, onnistuuko?
« Vastaus #69 : 12.06.2013 klo 22:02:24 »
Musiikki muokkaantuu sarjakuvaksi aika lailla isonkin veden takana.
Hiljattain hajonneen My Chemical Romancen viimeiseksi jääneen levyn konseptuaalinen maailma ja levyn sisäisen maailman bändi Killjoys jatkaa matkaa johon musiikki jäi.
Tänään ollut USAn kipareilla The True Lives of the Fabulous Killjoys
kirjoittaa Gerard Way(MCRn laulaja ja sarjakuvantekijä) ja kuvista vastaa Becky Cloonan.

Jossain vaiheessa materialisoituu kätösiini hovihankkijan toimesta.

Sen sijaan mm. Metal Hammerissa hehkutettu Stone sour-yhtyeen konseptilevyduon House of Gold & Bones pt 1 (2012) ja House of Gold & Bones pt 2(2013) tarinaa kertova 4-osainen minisarja, perin yllättävästi, House of Gold & Bones ei ole vielä herättänyt intohimoja allekirjoittaneessa.
Mainoksiinsa muissa Dark Horsen lehdissä olen kyllä törmännyt.
Ei vaikka kuvia piirtää Jason Shawn Alexander ja tekstin sovittaa Stone Sourin (ja Slipknotin) solisti Corey Taylor.


Doctor Phantomizer

  • Kesyttämätön outolintu
  • Jäsen
  • Viestejä: 6 253
  • Bite from the dust til the dawn
Vs: Musiikista sarjakuvaksi, onnistuuko?
« Vastaus #70 : 24.10.2013 klo 05:14:59 »
Minulla on ollut jo pitkään muistiinpanoissa, että kirjoita tarina kaikkien suosikki kappaleideni pohjalta. Siis niin, että tarina muodostuu siitä, että miksikä itse näen että kappaleet kertovat tai niihin liittyvät visuaaliset mielikuvat, tai mitä tiedän mistä ne kertovat. Kokonaisuuteen olisi tarkoitus sitten tehdä 20 kappaleen soundtrack.

Tähän asti on jäänyt vain työn alle.
"Ollie, the only people who have to worry about Big Brother are the people who are doing something wrong."-Green Lantern, Hal Jordan.

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 858
Vs: Musiikista sarjakuvaksi, onnistuuko?
« Vastaus #71 : 11.12.2014 klo 01:41:46 »
Tämä lienee lähinnä, vieläkin ihmettelen onko teos ihan sarjakuvaa mutta, toisaalta olen nähnyt siksi luokiteltua paljon kehnompaa räpellystäkinjopa suitsutettavan.

Bruce Springsteen on siis sovittanut oman kappaleensa Outlaw Pete sarjakuvaksi/lastenkirjaksi


Kuvituksesta vastaa Frank Caruso jonka jälki on itselle tuttua yhteistöistä Andrew Vachssin kanssa.

Hämmentävä teos jo vauvana pankkeja ryöstävän miehen elosta joka kyllä kelvannee muidenkin kuin vain lännensarjakuvaa harrastavien hyllyyn.

Vaikka onkin kolhon mallinen ja muodoltaan ja formaatiltaan epäkäytännöllisen hankala sekä kaiken kukkuraksi kuvittaa kahdeksanminuuttisen biisin(yllä linkissä) suoraan kuviksi niin graafinen jälki teki kovan vaikutuksen.

Koska käänsi paitsi lyriikat myös instrumentaalin.
« Viimeksi muokattu: 11.12.2014 klo 08:57:46 kirjoittanut Curtvile »

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 858
Vs: Musiikista sarjakuvaksi, onnistuuko?
« Vastaus #72 : 13.02.2015 klo 00:02:09 »
Sivuaa aihetta kirjaimellisen sijasta graafisesti.
Aiheena on siis musiikista sarjakuvaksi.

Godzilla: the Half-Century War sarjakuvaan James Stokoe teki tämän komean kuvan:


Miten tämän liittyy aiheeseen?
Katsokaa karjaisua. Stokoe otti elokuvien Godzillan karjunnan, ajoi sen oskilloskoopin läpi ja piirsi käyrän.
Piirsi itse äänen.

Olisiko moinen mahdolista laajemmassa mittakaavassa?


Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 858
Vs: Musiikista sarjakuvaksi, onnistuuko?
« Vastaus #73 : 06.01.2016 klo 23:53:56 »
Robert Smith kohtaa vanhat kauhusarjakuvat

Brassi-tekijä on löytänyt kovempia sävyjä kuin minä ikinä Curen nokkamiehestä. Varmaan tuttuni Vänskän kavereita Cure-fanituksessaan.

Timo Ronkainen

  • professionaali amatööri, sarjakuvaneuvos
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 19 352
  • "Ja rangaistus on greippi!"
Vs: Musiikista sarjakuvaksi, onnistuuko?
« Vastaus #74 : 07.01.2016 klo 00:36:15 »
Eri tyylikkäästi kyllä tehtyjä! Erikoista, että noitten mock-up-lehtien päiväykset on vanhempia kuin Curen.

Timo