Lastensarjakuva - mitä se on?

[Matti Karjalainen]

Lapsille suunnatusta sarjakuvasta syntyi työpaikalla taannoin keskustelua kun mietimme, mille osastolle Juban "Kukkia tohtori Kääkälle" oikeastaan pitäisi sijoittaa. Lopputulos oli kompromissi eli niin aikuisten kuin lasten ja nuorten osastotkin saivat oman kappaleensa, mikä pisti miettimään lastensarjakuvan määritelmää ylipäätään. Minne kuuluisi esimerkiksi uusi Valerian, jos sitä saataisiin kirjastoon vain yksi kappale?

Joku Maus tai Lost Girls on ihan selvästi aikuislukijoille suunnattua tavaraa, siinä missä Nalle Puh ja Bamse kulunevat lasten käsissä. Sen sijaan Tintistä voivat kai nauttia kaikenikäiset, kiitos tarinan lukuisten tasojen.

Missä oikeastaan kulkee "lastensarjakuvan" ja "aikuisille suunnatun sarjakuvan" välinen raja vai onko tämäntapainen jako keinotekoinen jo syntyessään? Missä mennään nykyisin? Millainen on hyvä lastensarjakuva? Löytyykö täältä kotimaasta yhtään tekijää, jonka kohderyhmä olisi ensisijaisesti muksuissa?

Ja ennen kaikkea, mikä on mielestänne laadukasta ja etunenässä lapsille suunnattua sarjakuvaa?

Keskustelua, kiitos!

[Jukka Laine]

Suurimmat sarjakuvaklassikot ovat nimenomaan lasten sarjakuvaa. Carl Barksit ja NonStopin sisältö on nimenomaan lapsille tarkoitettua. Se on taas eri asia että aikuisetkin saavat niistä paljon irti.

Asterixia aloin lukemaan jo viisivuotiaana, ja kun kasvoin, sain siitä aina vaan enemmän irti. Sellaista hyvän lastensarjakuvan pitää ollakin. Nykyään Asterixia pidetään kai lähinnä aikuisten sarjakuvana, tai ei ainakaan viisivuotiaiden.

Juuri eräs pikkuvanha poika sai 11-vuotislahjaksi Asterix-albumin ja kiitteli lahjan antajaa että tämä ei pidä häntä lapsena.

[keijoahlqvist]

Jos sarjakuva tuntuu aikuisesta typerältä, se tuntuu lapsestakin typerältä vaikkei tämä sanoisi sitä.

Jos typerä sarjakuva kelpaa aikuiselle, se kelpaa myös typerälle lapselle, mutta koska sellaista ei kukaan vilpitön sarjakuvantekijä suostu toteuttamaan, sellaisia tekevät vain typerät sarjakuvantekijät.

Taannoinen iso lastensarjakuvakilpailu tuotti hävettävän surkean albumin koska tekijät olivat yrittäneet tehdä sarjakuvaa jollekin itseään tyhmemmälle, mikä on yleensä mahdottomuus.

Ja hamarapuolella sitten, kiitos.

[Jukka Laine]

Tästä oli pari vuotta sitten hyvä esimerkki poikkeuksesta. Natasha ja dinosaurukset tuntui olevan kaikkien mielestä typerä. Sitten havaittiin että lapset pitävät siitä.

Ja se johtui tietysti dinosauruksista. Aikuisille dinosaurukset ovat yksi scifin klisee. Lapsille ne ovat kova juttu, vähän pelottavia koska niitä on joskus oikeasti ollut mutta eivät liikaa koska niitä ei enää ole.

[Curtvile]

toinen kerta toden sanoo....

niin Minnan viesteistä paistaa läpi että sielläkin omakohtaista kokemusta lastensarjakuvista.
Omalle pojalle luettu niin kirjoja kuin sarjakuvia viikon vanhasta tähän päivään. Molemmat ovat ilokseni kiinnostaneet ja 6-vuotiaan omissa töissä on kuvakerronta pelottavassa määrin hallussa.
Sivu-ja ruutujakoa myöten.
Pojan suosikkeja ovat mm. Pikot ja Fantasiot, marsupilami, valikoidut Aku Ankat(pojan, ei minun), Tintit, Asterixit,  Hämähäkkimiestä ja TMNT:tä unohtamatta.

Toisin kuin yleensä luullaan ei lasten suosima sarjakuva ole kukkahattutätikommandon suosimaa hajutonta ja mautonta kevyttä höttöä. Lapsille ei voi valehdella.
Neil Gaimanin Coraline kirja on hyvä esimerkki, se mitä monet aikuiset pitävät kirjassa jo kauhuna on lapsista vain asiaan kuuluvaa tarinankerrontaa.
Lasten kykyä eritellä tosi ja fantasia toisistaan aliarvioidaan pahasti. Sisällöllisesti tarinan on oltava tosi.
Tässä kohtaa tuo Natasha ja dinosaurukset tulee kuvaan.
Siinä ei ole lähdetty tekemään sarjakuvakerrontaa mullistavaa taiteellista merkkipaalua, mutta puutteistaan huoklimatta on selvää että tämän sarjakuvan tekemisestä tekijät ovat pitäneet.
tekemisen ilo paistaa vaikka tarina onkin kevyt.

nämä :

Jos sarjakuva tuntuu aikuisesta typerältä, se tuntuu lapsestakin typerältä vaikkei tämä sanoisi sitä.

Taannoinen iso lastensarjakuvakilpailu tuotti hävettävän surkean albumin koska tekijät olivat yrittäneet tehdä sarjakuvaa jollekin itseään tyhmemmälle, mikä on yleensä mahdottomuus.

ovat totta, mutta lapsi sanoo jos jokin on tyhmää, siitä riippumatta miten hienona ja taiteellisena aikuiset sitä pitävät.

Siinä onkin yksi mikä erottaa lastensarjakuvat jos jokin. Niissä on oltava jotain sisältöä: hahmojen aitoja, teemojen ja subtekstin uskottavia.
Ajatuksenvirran ja taiteellisen angstin voi suosiolla unohtaa.

[Lurker]

Se kyllä harmittaa, että Yakareita, Smurffeja ja Marsupilameja saa metsästää divareista. Eurooppalaista lastensarjakuvaa antaisi mielellään lastensa luettavaksi, kunhan sitä vain jostain löytäisi... Ja Pikku vampyyrinkin julkaisutahti on sen verran hidas, että lapset ovat kohta lukiossa ennen kuin kakkososa ilmestyy!

Pikku vampyyrista on muuten lapsillemme jäänyt käyttöön lentävä lause: "Vie kakkaa. Se on aina hyvää."

Lasten sarjakuvakasvatuksesta juteltiin jossain aikaisemmassa ketjussa, mutta en sitä tähän hätään löytänyt.

[Jukka Laine]

Dinosaurusten lisäksi olen huomannut että lapset pitävät viihteestä, jossa lapset ovat aktiivisia ja aikuiset askeleen jäljessä.
_{EDIT: Ja koira. Rohkea, suojeleva koira on lasten mieleen.}

Aikuinen lukija ei tuosta välttämättä pidä. Voipi ajatella, että ei tällaista lapsille saa näyttää, ottavat oppia ja joutuvat vaaraan jne.

Hämähäkkimiehen alkuaikojen vetovoima oli, että Hämis on itse teinipoika, ja viholliset keski-ikäisiä. Nykyisessa Ultimate Spider-Manissa on tajuttu pitää Hämis teininä, mutta vihollisistakin on tehty nuoria, ainakin osittain.

Tuosta taas aikuinen kritisoija saattaa päätellä, että lapsia käännetään aikuisia vastaan tms.

[jyrki68]

Dinosaurusten lisäksi olen huomannut että lapset pitävät viihteestä, jossa lapset ovat aktiivisia ja aikuiset askeleen jäljessä.

Yksi Barksin ankkaseikkailujenkin salaisista aseista...

[matti]

Kuten lapsille kuuluvissa elokuvissa ja kirjoissakin. Olen sitä mieltä että hyvä lasten sarjakuva tarjoaa jotain sekä lapselle että aikuiselle. Lasta ei tarvitse pitää tyhmänä, vaan voi saada lapsi miettimään vaikkapa outoja aikuisten termejä.

[Curtvile]

Dinosaurusten lisäksi olen huomannut että lapset pitävät viihteestä, jossa lapset ovat aktiivisia ja aikuiset askeleen jäljessä.
...
Hämähäkkimiehen alkuaikojen vetovoima oli, että Hämis on itse teinipoika, ja viholliset keski-ikäisiä. Nykyisessa Ultimate Spider-Manissa on tajuttu pitää Hämis teininä, mutta vihollisistakin on tehty nuoria, ainakin osittain.

Tuosta taas aikuinen kritisoija saattaa päätellä, että lapsia käännetään aikuisia vastaan tms.

Tämä on vain plussaa. Hämähäkkimiehen vetovoimasta osa on juuri tuota. Minusta alan firmat ovat ymmärtäneet juuri tuon väärin, eivät lapset halua olla Robineita vaan Batmaneja.

Tietty anarkistisuus kuuluu asiaan. Mitä olisi Peppi pitkätossu ilman kapinaa ja tylsiä aikuisia? (paitsi moraalisesti arveluttava)
Mihale voi myös kertoa terveisiä että hengentuote uppoaa ainakin omaan kuusivuotiaaseen allekirjoittaneen lisäksi.

[Doc Lomapäivä]

Hyvää, aikuisten mielestäkin hauskaa kotimaista lastensarjakuvaa:
Markus Majaluoma: Kapteeni Castello ja perämies Åberg matkaavat etelään

[Tarkkis]

En tiedä vielä miten se on mennyt läpi. Koululaisen foorumilta tullut negatiivinen palaute huolestutti hetken, kunnes huomasin, että 99.9% negatiivisen palautteen antajista oli 12-13 vuotiaita tyttöjä. Sitä nuoremmat tuskin nettiä edes hirveästi käyttävät. Pienet pojat eivät kirjoita foorumeille ollenkaan - he vain pelaavat pleikkarillaan.

Noh noh, nyt tuli aikasmoisen karkeaa stereotypiaa. Foorumeista en tiedä, mutta pienet pojat ovat usein hyvinkin paljon kriittisempiä ja tarkempia siitä mitä lukevat (ja tekevät muutakin kuin pelaavat pleikkarilla...), kuin vastaavan ikäiset tytöt. Tytöt tapaavat usein lukea ahmimisiässä lähes mitä tahansa, kunhan aihe on edes jotenkin lähellä sydäntä. Tästä esimerkkinä vaikkapa varmastikin maailman tuotteliaimman lastenkirjailijan Merja Jalon suosio.

12-13 vuotiaita paljonkin alemmat tytöt kyllä viihtyvät nykyisellään tietokoneella, usein meidän kirjaston koneet on täysin varattuja n. 9 vuotiaiden tyttöjen toimesta.

Mutta palataanpa aiheeseen. Meilläkin on kirjastonhoitajan kanssa ollut vähän kädenvääntöä  mm. Spider-manin ja Tex Willerin sijoituspaikoista. Texiä meillä ei lapset lainaile juuri ollenkaan, ja hämis on nykyisellään sen verran rankka, etten sitä viitsisi ihan koululaisen ja karvisten viereen sijoittaa. Kompromissinä lehdet siirtyivät sitten nuorten osastolle, ja lasten osastolle päätettiin tilata uutuutena Hämähäkkimies seikkailee. Tintit, Lucky Luket ja Asterixit haluan pitää lastenosastolla ihan siksi, että näin niistä ei kerry kenellekään sakkomaksuja

[Jukka Laine]

Tämä on vain plussaa. Hämähäkkimiehen vetovoimasta osa on juuri tuota. Minusta alan firmat ovat ymmärtäneet juuri tuon väärin, eivät lapset halua olla Robineita vaan Batmaneja.

Robinin ongelma tajuttiin jo 60-luvulla. Siksi perustettiinkin Teen Titans -lehti. Robin jatkoi Batmanin vakikaverina 60-luvun lopulle, koska oli ensimmäinen "sidekick" ja oli tuotantoyhtiön vaatimuksesta mukana Batman-tv-sarjassa.

[JanneT]

Meilläkin on kirjastonhoitajan kanssa ollut vähän kädenvääntöä  mm. Spider-manin ja Tex Willerin sijoituspaikoista. Texiä meillä ei lapset lainaile juuri ollenkaan, ja hämis on nykyisellään sen verran rankka, etten sitä viitsisi ihan koululaisen ja karvisten viereen sijoittaa.

Vein pari päivää sitten aidan päältä pudonnutta tytärtäni hammaslääkäriin (jo toinen ylähammas samalla tekniikalla -nyt tiedän miksi lapsilla on maitohampaat!). Alueen hammaslääkäri sijaitsee samassa rakennuksessa paikallisen ala-asteen kanssa. Odotus kävi pitkäksi ja tytär alkoi selailemaan odotustilan sarjakuvatarjontaa ja mikäs sieltä käteen sattuikaan -tietysti Batman-klassikko vuosien takaa, jossa sarjamurhaaja pelottelee uhrinsa hengiltä ja keittää heidän adrenaliinilla kyllästetyt sydämensä palauttaakseen hormonitasapainonsa. Onneksi löytyi myös Aku Ankka, joka herätti suuremman kiinnostuksen.

[Pässi]

Perinteisesti lastenkirjallisuudeksi on mielletty kirjallisuus, joka on suunnattu lapsille tai jota lapset itse valitsevat luettavakseen. Nuo kriteerit tosin ovat ongelmallisia. Lienee varsin tavallista, että aikuisetkin saattavat innostua lapsille suunnatusta kirjallisuudesta ja lasten kirjavalinnat puolestaan voivat olla hyvinkin yllättäviä ja aikuismaisia. Eipä taida näistä kriteereistä olla siis apua lastensarjakuvienkaan rajaamisessa.

Vaikka aikuinen kiinnostuisi jostakin selkeästi lapsille suunnatuista sarjakuvista, niin ei se sarjakuva muutu siitä aikusten sarjakuvaksi. Eihän aikusten sarjakuviakaan pidetä lasten kamana, jos lapsetkin sattuvat niitä lukemaan.

Asterixit ja Barksin ankat ovat lasten ja nuorten sarjakuvia vaikka niitä vääntäisi miten päin tahansa. Aikuislukijat näillä sarjakuvilla ovat vain lisäarvo, ei mikään lajityypin uudelleenmäärittely. Minä taas lueskelin pienenä Bretécherin Turhaa joukkoa, mutta lasten sarjakuvana en pitänyt sitä hetkeäkään.