Kirjoittaja Aihe: Itsekritiikki  (Luettu 67452 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

maisonterre

  • Vieras
Vs: Itsekritiikki
« Vastaus #120 : 08.03.2012 klo 10:55:38 »
Aika usein tulee fiilis, että jos nämä digikuvat olisi paperia ja mulla olis takka, niin hyviä sytykkeitä olisivat. Silloin on aika pieni kynnys vetää kaikki postaamani materiaali sileäksi, aika usein on tullut niin tehtyäkin.

Aura

  • Wannabe
  • Jäsen
  • Viestejä: 2 422
Vs: Itsekritiikki
« Vastaus #121 : 08.03.2012 klo 13:28:01 »
Ehkei ihan kaikkea kannata kuitenkaan heti tuhota, piirtämisen ja sen ikävän vaiheen, jolloin kaikki näyttää huonolta, jälken tulee yleensä se vaihe kun vanhat kuvat näkee jonkun muun silmin. Niistä voi ainakin oppia. (Tai masentua, jos vaikuttaa siltä että vanhat kuvat ovat parempia kuin uudet. :-\)

maisonterre

  • Vieras
Vs: Itsekritiikki
« Vastaus #122 : 13.12.2012 klo 21:37:38 »
Kylläpä helpotti.

[kivi]

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 529
  • Akvaarious.
Vs: Itsekritiikki
« Vastaus #123 : 14.12.2012 klo 13:01:47 »
Aika usein tulee fiilis, että jos nämä digikuvat olisi paperia ja mulla olis takka, niin hyviä sytykkeitä olisivat. Silloin on aika pieni kynnys vetää kaikki postaamani materiaali sileäksi, aika usein on tullut niin tehtyäkin.

Kuten Kahlil Gibran sanoi: "Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi, he ovat itsensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia." Sen jälkeen kun kuvat on kerran päästetty muiden näkyviin, niitä ei saa enää takaisin. Pitää vain yrittää jatkossa paremmin.

Mutta kuten Aurakin sanoi, synnytyksen jälkeinen masennus kuuluu myös sarjakuvien piirtämiseen.

maisonterre

  • Vieras
Vs: Itsekritiikki
« Vastaus #124 : 14.12.2012 klo 13:08:14 »
No drama here. Kuvitukseni ovat kyllä edelleen muualla avoimesti esillä. Maassa maan tavalla. Seuraavat työni, joita tänne Kvaakiin laittanen sisältävät sarjakuvaa.

Miha

  • Vieras
Vs: Itsekritiikki
« Vastaus #125 : 14.12.2012 klo 13:10:48 »
Kuten Kahlil Gibran sanoi: "Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi, he ovat itsensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia." Sen jälkeen kun kuvat on kerran päästetty muiden näkyviin, niitä ei saa enää takaisin. Pitää vain yrittää jatkossa paremmin.

Mutta kuten Aurakin sanoi, synnytyksen jälkeinen masennus kuuluu myös sarjakuvien piirtämiseen.

Nooooo... kyllä piirtäjä itseasiassa voi halutessaan vetää teoksensa nettijulkaisusta takaisin korjailua varten jos haluaa, eikä kukaan sitä voi estää, eivätkä tuntemattoman tekijän piirrokset leviä verkossa kuin jonkun julkkiksen alastonkuvat, ellei niitä itse joka paikkaan levitä. Paperille painettua ja julkaistua teosta voi tietenkin olla jo vähän vaikeampi saada tekemättömäksi.

Mutta muuten olen samaa mieltä että kannattaa ennemmin vain jatkaa eteenpäin ja yrittää tehdä paremmin.

[kivi]

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 529
  • Akvaarious.
Vs: Itsekritiikki
« Vastaus #126 : 14.12.2012 klo 13:37:12 »
Nooooo... kyllä piirtäjä itseasiassa voi halutessaan vetää teoksensa nettijulkaisusta takaisin korjailua varten jos haluaa, eikä kukaan sitä voi estää,

Totta kai, jos jälkeenpäin tuntuu että joku asia jäi kesken, voi tehdä uuden korjaillun version. Mutta se on yleisön päätettävä, kumpi on mieluisampi. Tätä päätöstä voi sitten manipuloida pitämällä uuden version saatavilla ja vanhan piilossa :-D

Mulla on alkupään Tintti-albumeistakin joistakin kolmet-neljät eri versiot hyllyssä. Mustavalkoiset paljon lopullista pidemmät, vaakamuotoiset lehtiversiot, väriversiot ja Mustan Saaren Salaisuudesta vielä ne kaksi eri väriversiota. Ja suomeksi WSOY:n Tintit ja Otavan Tintit. Silti luulen että rakkaimmat on ne WSOY:n kovakantiset, joissa on puurotahroja ajalta jolloin sai lukea sarjakuvia kun ensin söi aamupuuronsa kiltisti; ne joiden kuvia jäljensin huopakynällä uunin kylkeen kun vanhempien silmä vältti :-D

Kivi

Teräskäsine

  • Jäsen
  • Viestejä: 367
  • Punk's not dead
Vs: Itsekritiikki
« Vastaus #127 : 27.12.2012 klo 18:50:29 »
Ihailen perfektionisteja, jotka hiovat loputtomiin yksityiskohtia. Olen itse samanlainen nysvääjä.

Olen kokenut piirtämisen ajoittain todella helpoksi ja jopa uskonut olevani hyvä siinä. Tämä on todella pelottavaa, sillä silloin pitäisi alkaa hälytyskellot soida, jos kuvittelee osaavansa kaiken jostakin.

Piirsin tässä muutama ilta sitten pitkälle aamuyöhön yhtä kuvitusta, jonka lopulta revin ja poltin. En ollut vihainen, koska olin aidosti nauttinut työn tekemisestä, vaikkei lopputulos miellyttänytkään. Tärkeintä minulle on saada se nautinto työn etenemisestä. Olen asennoitunut epäonnistumisiin niin, että käyn pitkän keskustelun itsekseni siitä miksi työ kusi. Jatkossa olen harvemmin tehnyt toistamiseen samoja virheitä.


Kuvitusten kohdalla on helppo antaa anteeksi muutama epäonnistunut työ, mutta sarjakuvat ovat eri asia. Pitkän loputtoman projektin saattaminen valmiiksi tuntuu mahdottomalta työltä, kun tietää ettei tule kelpuuttamaan puoltakaan sarjakuvastaan julkaistavaksi. Voisin huutaa ja raivota, mutta mitä se hyödyttäisi. Sen sijaan piirrän, piirrän ja piirrän.
« Viimeksi muokattu: 27.12.2012 klo 18:53:24 kirjoittanut Teräskäsine »

Korro

  • Ja kumppanit.
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 381
Vs: Itsekritiikki
« Vastaus #128 : 22.01.2013 klo 12:29:26 »
'ettei tule kelpuuttamaan puoltakaan sarjakuvastaan julkaistavaksi' Tunnen noin ainakin kun visioin uudesta upeasta sarjakuvasta . Välillä on tullut revittyä ja mietittyä oikeaa työtä. En vain ole löytänyt 22-vuoden iässä vieläkään mikä olisi tämän 'taiteilun' lisäksi työni. Onneksi opiskelen, vielä ehtii.

Kello- viiden- tee.

Secos-Bill

  • Jäsen
  • Viestejä: 995
Vs: Itsekritiikki
« Vastaus #129 : 22.01.2013 klo 14:47:14 »
Ihailen perfektionisteja, jotka hiovat loputtomiin yksityiskohtia.

Kiitos, mukava, kun on faneja, vaikka en ole vielä julkaissut mitään.

Olen noin 20 vuoden aikana piirtänyt tuhatkunta sivua, josta ehkä muutama kymmenen sieltä täältä on mielestäni julkaisukepoisia, mutta ei mitään kokonaista.
Viime kesänä otin lopulta itseäni niskasta kiinni ja aloitin monen oppikirjan avulla intensiivisen opiskelun ( paljon Loomisia! ). Piirsin puolen vuoden aikana satoja kuvia juuri kumiin koskematta, kopioin valokuvia ja piirroksia, opettelin lihaksia ja mittasuhteita sekä perspektiivejä... kaikkea mahdollista. ( Ja nyt harmittaa, että en tehnyt sitä 20 vuotta sitten!! - minulla olisi nyt 1000 sivua kelvollista!  Nuoriso, ottakaa opiksenne. Minä menetin jo ne 20 vuotta, älkää te tehkö samaa virhettä! )

Olen päättänyt vihdoin tehdä sen KLASSIKON. Edessä on kolmen kuukauden vuorotteluvapaa, toivottavasti se riittää...

tuipal

  • Vieras
Vs: Itsekritiikki
« Vastaus #130 : 22.01.2013 klo 17:37:13 »
Ihailen perfektionisteja, jotka hiovat loputtomiin yksityiskohtia.

Inhoan perfektionisteja. Perfektionismi on yleensä pelkuruutta ja pakoa. Voi paeta sen taakse, että ei se ole vielä valmis. Nyyh, nyyh. Mutta jos siitä joku päivä tulisikin täydellinen, niin  - täydellinen on tylsää ja elämälle vierasta, kuten perfektionismikin. "It don't mean a thing if it ain't got the swing"

Maailmassa on niitä, jotka puhuvat ja niitä, jotka tekevät. Jos haluaa kuulua jälkimmäiseen joukkoon, niin kannattaa keskittyä tekemiseen ja jättää arvostelu muille. Niitä muita kyllä riittää.

Kannattaa myös muistaa, että ihmisillä on todella outo maku, joku voi hyvinkin pitää jostain työstäsi, joka omasta mielestäsi kelpaa vain revittäväksi. Joten älä revi, laita sivuun.
 
 

OM

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 330
Vs: Itsekritiikki
« Vastaus #131 : 22.01.2013 klo 17:57:42 »
Lohduttaudun sillä ajatuksella että onneksi kukaan ei ole täydellinen piirtäjä ja aina löytyy parempia piirtäjiä kuin minä. Devianartissa tajuaa realiaikaisesti sen, että siellä on todellisia huipputekijöitä joiden rinnalla omat jutut kalpenevat. Siksi on mukava palata maan tasalle eikä odottaa huippu suorituksia. Omaa luovuuttaan ei voi pakottaa tekemään vastentahtoisesti mitään. Inspiraatioon vaikuttaa niin monet seikat, että niiden luettelemiseen menisi kokonainen päivä.  Enkä koskaan halua verrata itseäni muihin, sillä se aiheuttaisi vain levottomuutta, menetettyjä yöunia ja mahdolisuuksia kehittyä. Perfektionismi on sairaus joka ajan kanssa lannistaa taiteilijaa kun hän huomaa, että ihmisen inhimillinen raja tehdä taidetta on saavutettu. Monet taiteilijat ovat tehneet juuri tämän seikan johdosta itsemurhan.
« Viimeksi muokattu: 22.01.2013 klo 18:02:45 kirjoittanut Orjan May »

Secos-Bill

  • Jäsen
  • Viestejä: 995
Vs: Itsekritiikki
« Vastaus #132 : 22.01.2013 klo 18:37:08 »
Kovaa puhetta Tuipalilta, nuoren kuvainraastajan idealismia epäilemättä.
Minulle perfektionismi on sitä, että en halua päästää käsistäni jälkeä, jota myöhemmin kadun tai häpeän. En ollut niin tarkka nuorempana ja siksi harmittelenkin niitä tuhatta suttusivua. Vuosikausiin en tosin tehnyt mitään, mutta se ei johtunut lannistumisesta, vaan muista kiinnostuksen kohteista. Nyt, kun aloitin uudestaan, haluan tehdä kunnolla. Minusta se on aikuismainen ja vastuullinen suhtautumistapa. ( Ja jos jollakin asiaan liittyy masennusta ja vastaavaa, niin silloin ongelma on muualla kuin todellisessa laadussa ja laaduntarkkailussa. )
Itse en vaadi täydellisyyttä muilta, hyllystäni löytyvät täältä tuttujen Matkamiehen ja AapoK:n opukset ja pidän kummankin tyylistä, niin karkeata kuin jälki joskus onkin. Kummallakin näkyy työssä lahjakkuus, mutta kumpikin myös hyötyisi parin oppikirjan läpikäymisestä. Olisi kurjaa, jos hekin havahtuisivat vasta tässä iässä.
Perfektionismi on myös osaltaan muiden kunnioittamista. Jos esimerkiksi menet ravintolaan, niin tuskin hyväksyt nopeasti sutaistua, raa'aksi jäänyttä ateriaa jännittävänä ja mielenkiintoisena kokeiluna. Haluat ateriasi huolellisesti tehtynä. Roskan tarjoaminen ei aina ole rohkeutta, joskus se on vain roskan tarjoamista, eikä ansaitse kunnioitusta.
Mutta kukin tyylillään.

matkamies

  • taiteellinen maatalousmies
  • Jäsen
  • Viestejä: 621
  • Ukon lapset
Vs: Itsekritiikki
« Vastaus #133 : 22.01.2013 klo 19:40:25 »
Vähän hirvittää vastata tällaiseen ketjuun, etenkin kun tietää ettei meikäläisen kynänjälki kaikkia läheskään miellytä, enkä selkeästi ymmärrä sitä täysin edes hävetä.

Tämä itsekritiikki on aina ollut minulle hieman hankala paikka, sillä jo pienestä pitäen minut kasvatettiin (lähinnä ikätoverien toimesta) olemaan aina muita huonompi altavastaaja, jolla ei liiemmin arvoa ole. Sama luonnollisesti siirtyi siihen mitä ajattelin piirtämisestäni, ja oli vaihe jolloin en sitä tehnyt kuin pöytälaatikkoon.

Sittemmin on asenne hieman muuttunut, ja nykyään sitä piirtää vaikka uhallakin. En edelleenkään ajattele suuria piirustusjäljestäni, enkä edelleenkään kykene elättelemään mitään harhaluuloja sen suhteen, että joskus voisin elää pelkästään sarjakuvia tekemällä, mutta minulla on tarinoita ja ideoita, jotka haluan kertoa enkä totta vieköön aio tuhlata yhtäkään vuotta siihen etten niitä tekisi valmiiksi. Jos nyt päättäisin sen parikymmentä vuotta hioa taitojani täydellisyyteen, niin minuntuurillani todennäköisesti heittäisin veivini ennenkuin saisin mitään julkaistuksi ja se rehellisesti sanottuna vituttaisi (sori, elämässä on vähän liikaakin kokemusta murphyn laista). Tokihan täydellisyyteen pyritään, kritiikkiä kuunnellaan ja yritetään siitä viisastua, mutta se tapahtuu ennenkaikkea sarjakuvatarinoiden tekemisen parissa, ei vain salaa luonnostelemalla ja harjoittelemalla. Jossain määrin siis allekirjoitan senkin mitä Tuipal sanoi, vaikka se onvain oma kokemukseni. Joka hioo niin hiokoon, se on hienoa että tekee kuitenkin, tuli mitä tuli.

eli jatkan sarjakuvien tekemistä, ja suren jälkeni surkeutta sen mitä suren ja nautin samalla sen tekemisestä, olkoon se muille ilostukseksi ja/tai kauhistukseksi, mutta teen kuitenkin vaikka uhallakin. Elämä on lyhyt ja haluan sen aikana edes tämän saada aikaan. Laiskuudesta ei johdu piirustusjäljen karuus, osittain kyse on ihan tyylivalinnasta, osittain siitä että siinä edelleen todella on petrattavaa. Minulla ei vain ole aikaa kovin paljon vain opiskella ja harjoitella. Minulla on koko kolmihenkinen perhe elätettävänä päivätyölläni, puolitoistavuotias poika perään katsottavana ja parisuhteestakin on välillä huolehdittava, puhumattakaan muista stressitekijöistä. Sarjakuvat ovat se oma juttuni ja tekisin niitä vaikkei kukaan painaisikaan. Olen kiitollinen että kuitenkin niin on.

Tämä on minun kokemukseni, se ei vähennä toisten erilaisten kokemusten arvoa, mutta en valitsemaani tietä häpeä.

tuipal

  • Vieras
Vs: Itsekritiikki
« Vastaus #134 : 22.01.2013 klo 20:04:59 »
Lainaus
....Tuipalilta, nuoren kuvainraastajan idealismia epäilemättä.
Kiitos kauniisti sanottu. Kunnioitan idealisteja ja olen todella iloinen kun minua sanotaan nuoreksi.

Lainaus
Minulle perfektionismi on sitä, että en halua päästää käsistäni jälkeä, jota myöhemmin kadun tai häpeän.... haluan tehdä kunnolla. Minusta se on aikuismainen ja vastuullinen suhtautumistapa.
Se ei ole perfektionismia vaan aivan normaali tapa toimia.

 
Lainaus
Jos esimerkiksi menet ravintolaan, niin tuskin hyväksyt nopeasti sutaistua, raa'aksi jäänyttä ateriaa jännittävänä ja mielenkiintoisena kokeiluna. Haluat ateriasi huolellisesti tehtynä.
vrt. edellä.
 
Lainaus
Roskan tarjoaminen ei aina ole rohkeutta, joskus se on vain roskan tarjoamista, eikä ansaitse kunnioitusta.
Samaa mieltä, mutta ongelmaksi jää kuka määrittelee "roskan"

Koska "perfektionismista" tuntuu olevan erilaisia käsityksiä, niin ensin pitäisi sopia mitä se tarkoittaa. Minulle se on lähinnä pilkunnussija, joka ei saa mitään aikaiseksi. "Työpaikalla perfektionismia usein leimaa alhainen tuottavuus, kun aikaa ja energiaa kuluu isompien projektien tai jokapäiväisten aktivititeettien pieniin epäolennaisiin yksityiskohtiin." Wikipediasta lainattua.