Mä yritän itse tekovaiheen pitää semmoisena prosessinomaisena, että en päätä piirrosjäljestä liian tarkkaan miltä sen PITÄISI näyttää vaan yritän olla rento ja yllättyä itsekin lopputuloksesta. Teen silti pieniä korjauksia, mutta tuolla tavalla lopullinen jälki on vähän niinkuin yllätys itsellekin ja ehkä helpompi just saada asioita valmiiksi saakka. Perinteinen tussaaminen monine vaiheineen on kauhean tylsää, siinä vaiheessa kun jo tietää miten homma menee, piirtää "uudestaan" jo kerran luonnostelemaansa. Sillä metodilla kyllästyisin ennenkuin saisin mitään valmiiksi. Hommasta katoaa kaikki yllätyksellisyys ja mielestäni rennompi jälki näyttääkin paremmalta. Mutta meitä on moneen junaan ja asemallekin.
Käsikirjoitan ja luonnostelen luonnoskirjaan hommia etukäteen, saatan suttuluonnostella siinä vaiheessa useammankin version. Tussausvaiheessa en kuitenkaan enää katso niitä. Puhtaaksipiirtämisvaiheessa ikäänkuin piirtää "muistista", ei mallista. Näin viiva pysyy tuoreempana minusta. Sivu- ja ruutusommittelut on jutusta riippuen säntillisiä tai vähemmän säntillisiä. Tussauspaperille oon yleensä lyijärillä kalpeasti merkinnyt tekstit ja joskus ruutujen reunat/kuva-alueet suurinpiirtein. Jos joku kuva menee pieleen, tussaan sen mieluummin kokonaan uudestaan uudella paperille kuin alan korjaamaan ja hinkkaamaan.
Haluaisin oppia tekemään sillä lailla niinkuin Eisner tai Anna Sommer että ei olisi niitä ruutuja ollenkaan. Tällä hetkellä kiinnostaa sommittelullisesti yli kaiken
Charlotte Salomon ja
Dégas.
Dégasilla oli paitsi huono näkö, myös aikansa uutuus: kamera, ja se ihastui ikihyviksi kameran näpsäysten ei-suunniteltuun sommitteluun. Siihen astihan maalauksissa oli sommittelullisesti nykysilmin katsottuna aika jäykkää, kultaista leikkausta jne. joka kyllä toimii, mutta kameran näyttämä oli siis ihan uutta. Maalarille ei olisi tullut mieleen jättää hahmon jalkaterää kuva-alueen ulkopuolelle jne.
Täytyy tietysti miettiä, minkä verran tuommoisilla sommitteluasioilla päätään vaivaa, jotta sarjakuva pysyy vielä LUETTAVANA. Sarjakuvan kuvia ei pidä tunkea yhtä täyteen, kun niiden pitää kuitenkin toimiaa suhteessa toisiinsa ja ennenkaikkea homman säilyä sellaisena että joku jaksaa sen vielä lukea. Se, että kuinka moni "joku" on sitten toinen juttu
Se näkyvin osa työstäni taitaa tosin tällä hetkellä olla Etlarin stripit, ja siinä on rajattu pieni tila käytössä, joten ei niin vaan irrotella... tuo ylläoleva pätee siis lähinnä omaan vapaaseen tekemiseen.
Muuten Pertti kirjoitti tuossa ylempänä aivan älyttömän hyvin, että parempi saada parisivuinen juttu valmiiksi asti kuin jumittaa ikuisesti sen pitkääkin pitemmän jutun ekan sivun kolmannen ruudun tussauksessa. Tai parempi ja parempi... siis noin niinkuin loppupeleissä vain valmiit jutut ovat ne jotka jäävät elämään.
