Uskallan väittää, että nyt ovat julkaisut menneet tohtorilta sekaisin, mikäli kyseessä on suomeksi ilmestynyt tarinakokonaisuus. Nimenomaan tuossa Jiksin mainitsemassa erikoisjulkaisussa nähdään sekä Hämisauto, Mysterio että Hämähäkkimiehen Ranskan-keikka.
Mikäli kirjastosta löytyneessä läpyskässä ei ole alkuperäisnumeroiden tietoja, niin eiköhän joku ne kaiva esille opuksen tuntomerkkejä vastaan. Millainen kansikuva siinä on? Mainitaanko julkaisuvuotta?
Korostan että tästä on hyvin kauan aikaa (yli 10 vuotta).
Ongelman ydin on juuri se, että vaikka samat tarinat oli julkaistu myös Ihmesarjassa, kumpikaan ei ollut viittaamani, ja muuta ei pitäisi olla jossa Kloonisaaga tai sen pätkiä on julkaistu. Alpparissa ei myöskään ollut koko Kloonisaagaa.
Joko julkaisua ei ole olemassa ja olen nähnyt unia, tai sitten se on julkaistu ennen 80-lukua. Kansikuva oli kyllä värillinen, mutta ei Jiksin viittaama.
Tuo kuvahan on muistaakseni jälkeenpäin tehty, ja kannet taisivat olla alkuperäiset.
Kiitos Jukalle tuosta hämähäkkiauton esiintymisestä.
Mutta tässä nyt hämää juurikin tuo suomenkielinen julkaisu, joka viittaa mahdolliseen puutteeseen Sarjakuvarock/Perunamaa osastolla, johon itsekin olen luottanut.
Tarinassa ei viitattu myöskään Stacyyn sanallakaan. Ja Lisko se oli.
Onko varma että Hämis ei ole käynyt muulloinkin Ranskassa? Tai muualla?
Osaako joku nimetä mahdollisimman monta Marvel tarinaa jossa käydään ulkomailla koko tarinan ajan? Muualla kuin Latveriassa tms. fiktiivisessä.
Joskus aikoinaan tv-sarjan yhteydessä tulleessa haastattelussa viitattiin että niitä ei ole paljon ja tuskin tehdäänkään. Kuinka paljon oikeastaan tarkalleen ottaen?
Ei kuollutkaan mutta Hämis taisi luulla niin.
Hämis Ranskanmaalla oli jossain Ihmiksessä ja todellakin vastustajana oli Sykloni ei Lisko. TASM #144 jossa nähtiin myös Gwen Stacyn klooni, http://www.spidervillain.com/SpiderManCovers/Amazing/ASM144/ASM144.htm
Mustekala jutun saan varmasti tarkastettua, kunhan pääsen kokoelmaani käsiksi.
Se oli joko Ihmesarjassa tai sarjakirjassa. Tarkoitus on siis verrata tarinan kohtausta Spider-Man 2:sen loppuun ja keskustella onko se mahdollisesti Raimin pudottama vihje tulevasta. Kohtaus nimittäin tuntui niin samalta kuin Mustekalan "kuolema".
Jos löydän tuon, nostan aiheen esille myös Kvaakissa skannausten kera. Ellei joku ehdi ensin.
Jenkkilehdet kannattaa muuten tarkistaa aina täältä jossa ne on kattavimmillaan. Siellä on jopa uusintapainokset.
http://spiderfan.org/Edit: Muokkasin itse viestiä siistimmäksi ja selkeämmäksi. Kirjoitettu hieman väsyneenä alunperin.