Parissa kohden näkökulma olisi voinut olla laajempikin, mutta hyvä teksti yhtä kaikki.
Hahmojen staattisuus on melkoinen riesa, en itse edes lapsena pitänyt tarpeellisena, että sankarit olisivat itseni ikäisiä. Oli paljon mielenkiintoisempaa seurata X-miehiä 1984, kun nämä ajoivat partaa ja pohtivat parisuhteitaan. Vanhin hahmoista, Ulvoja, oli aina sympaattisin. (Tiedän, että Wolverinen ikä voi nykyisin olla vaikka mitä, tuolloin asia ei ollut vielä oikein selvä.)
Mangan etulyöntiasemaa aikakäsityksen suhteen käsitellään hieman, mutta siinä suhteessa olisi voinut pohdintaa olla enemmänkin. Nytkin lehtihyllyillä on Naruto, joka pohjimmiltaan on tyypillinen kasvutarina. Päähenkilö kasvaa iän mittaan myös fyysisesti, lukijan mukana. Esimerkkejä riittäisi enemmänkin.
Itsekin hylkäsin supersankarisarjakuvan jossain 1990-luvun loppupuolella ja sarjat, kuten Maison Ikkoku viehättivät suuresti. Siinä päähenkilö kulkee elämässään eteenpäin ja tarinassa oma, merkittävä osuutensa on vuosittain toistuvissa tapahtumissa.
Sittemmin olen laajentanut lukemistoa jälleen supersankareihin, vaikka X-miehiä tuli seurattua säännöllisesti katkon ajankin.
