Kirjoittaja Aihe: Conan Barbaari  (Luettu 47082 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Gothicus

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 853
Vs: Conan Barbaari
« Vastaus #75 : 06.07.2009 klo 10:43:30 »
Olen usein pelolla katsonut Anttilan laarissa Conan Tv-sarjan ensimmäistä tuotantokautta ja kansikuvien saksalaisniminen kehonrakentaja on antanut ennakkokäsityksen että tv-sarjassa on menty siitä missä aita on matalin.
"tehdään sillai Hercules ja Xena sarja, missä tämä iso kiltti barbaari pelastaa neitoja ja kyliä. Öljyä lihaksiin, antiikkiin puettu keskilännen maailmankuva ja niin poispäin"
en ole halunnut ottaa selville miten lähellä totuutta ennakkoluulo on.
Vielä.

Conan ansaitsee nimittäin hyvän elokuvan ja siksi myös näihin näennäisen ulkoisiin piirteisiinkin on keskityttävä.
Mutta jos Howardin luomuksesta lähdetään tekemään "elokuvayleisölle helpommin myytävää" tai "elokuvan sääntöihin paremmin sopivaa tarinaa" on kaikki uskottavuuden eteen tehty työ turhaa.
Ulkomaanreissulla tuli tuota Conan-telkkarisarjaa katsottua pari jaksoa. Ennakkokäsityksesi sarjan laadusta taitaa valitettavasti osua nappiin. Aika hirveällehän se näytti ja kaikilla mahdollisilla tavoilla. Conanin näyttelijästä, Ralf Mölleristä, olisi ehkä voinut saadakin ihan Conanin näköisen tapauksen, mutta siinäkään ei oltu onnistuttu.

Historian hämäriin sijoittuvia elokuvia vaivaa usein turha kliinisyys ja muovisuuden tuntu. Troija on hyvä esimerkki tällaisesta todella muovisen oloisesta historiallisesta "spektaakkelista". Toinen esimerkki epäonnistuneesta yrityksestä kuvata kaukaisia historiallisia tapahtumia on parhaillaan telkkarissa pyörivä Robin Hood -sarja, jossa mm. hahmojen hiukset ovat tämänpäivän muodin mukaisia, eikä vaatteissa tai muissa varusteissa ole yritystäkään näyttää Robinin aikaan sopivilta. Samoin liian nykyaikaisen oloinen hahmojen välinen vuorovaikutus vie uskottavuutta. "Hitsi kun toi Nottinghamin sheriffi on aivan dille. Se ei saa multa kyllä yhtään rispektii. Mä näytän sille keskarii ja lähen himaan Sherwoodiin relaan muiden iloisten veikkojen kanssa. Vittu vois ehkä niinku hakee pizzan megeen..." Ei vain vakuuta.

Vaikka Conan ei sijoitukkaan mihinkään oikeaan muinaishistorialliseen aikakauteen, tulisi Conan-leffasta löytyä, ensimmäisen Conan-elokuvan hengen lisäksi, sopivasti hikeä, visvaa, kolhiintuneita taisteluvarusteita, likaisia kynsien alusia ja ruostetta. Ja tosiaan se musiikki! Ehkä olisi viisautta pysyä vanhassa soundtrackissa, Star Wars -elokuvien tapaan, sillä se oli kertakaikkisen upea! Paremman ja sopivamman Conan-leffamusan aikaansaaminen ei tunnu todennäköiseltä. 
« Viimeksi muokattu: 06.07.2009 klo 13:32:10 kirjoittanut Claudius Gothicus »
"Ihminen on ihmiselle kettu."

echramath

  • Suomen Hakki Hamsteri -kerhon puheenjohtaja
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 3 338
Vs: Conan Barbaari
« Vastaus #76 : 06.07.2009 klo 11:15:37 »
Ehkä olisi viisautta pysyä vanhassa soundtrackissa, Star Wars -elokuvien tapaan, sillä se oli kertakaikkisen upea! Paremman ja sopivamman Conan-leffamusan aikaansaaminen ei tunnu todennäköiseltä. 

Tuskinpa vaan. Uusi Conan-elokuva olisi joka tapauksessa jotakin uutta. Siihen ei kuitenkaan saataisi loihdittua samaa tunnelmaa uudelleen – Star Warsin kanssa mentiin käteen paitsi siinä, että Lucas on typerä mieslapsi, joka pitäisi piestä paistinpannulla siniseksi, myös siinä, että jatko-osa tehtiin aivan liian myöhään. Elokuvia ei vain enää tehdä niin kuin ennen. Sitä paitsi John Williams on edelleen hengissä, Basil Poledouris taas valitettavasti kuollut.

Mutta tuskin musiikki on ongelma, jos sitä halutaan oikeasti etsiä, eikä vain laiteta kaikkein geneerisintä Hanszimmer-merkkistä syntikkaa päälle. Toisaalta, saihan suomalainen amatöörimuusikkokin aikaan näin lystikkään Morricone-pastissin.
I've got 99 problems, but luftballons ain't one. // comixblag

Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 16 930
Vs: Conan Barbaari
« Vastaus #77 : 06.07.2009 klo 11:59:13 »
...että Lucas on typerä mieslapsi, joka pitäisi piestä paistinpannulla siniseksi, myös siinä, että jatko-osa tehtiin aivan liian myöhään. Elokuvia ei vain enää tehdä niin kuin ennen.

Missä vaiheessa taideteos siirtyy pois tekijältä niin että fanit katsovat omistavansa sen enemmän kuin tekijä itse?

Re: Conan.
Jossakin haastattelussa Milius kertoi hätistelleensä kuvauspaikalta pois meikkaajia, jotka yrittivät saada pääosanesittäjät näyttämään "hyvältä". Heh.

X-men

  • Jäsen
  • Viestejä: 14 398
  • Comics costs too much, damned!!!
Vs: Conan Barbaari
« Vastaus #78 : 06.07.2009 klo 18:10:28 »
Re: Conan.
Jossakin haastattelussa Milius kertoi hätistelleensä kuvauspaikalta pois meikkaajia, jotka yrittivät saada pääosanesittäjät näyttämään "hyvältä". Heh.

Vähän puuteria ja kasvovoidetta jne niin näyttelijä näyttää niin raikkaalta että mutta tekee hahmosta sitten epäuskottavan.
There Are Too Many Comics Which Don't Get Published Here.

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 637
Vs: Conan Barbaari
« Vastaus #79 : 06.08.2009 klo 15:37:21 »
Marcus Nispel ainakin sanoo oikeita asioita:
Lainaus
The original 'Conan' movie was written by two master storytellers, Oliver Stone and John Milius, giving us a tough act to follow! Their movie also features the best beheading ever in a major motion picture. Besides, perhaps “Let the Right One In”, which is another perfect example of creativity over special effects.


Like all movies they have to be understood in the context of the time they were produced. Our collective consciousness changes every generation, though and we can’t step into the same river twice. “Conan the Barbarian” was initially released in the disco era, on the heels of “Star Wars” and “The Empire Strikes Back”. The original film must have hit people like a freight train upon its release. Today is a different time entirely. As a society, we are more cynical in times of depression. We have been overfed with high gloss and contrived CG imagery and seek something we can grasp. As our consciousness has shifted, so will the image of Conan.

jo tämä ja sen Likaa-kynsien-alle ja muuallekin sekä kanta niin näyttelijöistä että minkälaista ikärajaa hakea Conanille herättävät epäuskoisen toivon että projekti onkin hyvissä käsissä?

lisää englanniksi
http://www.conanmovieblog.com/2009/07/30/exclusive-interview-with-the-director-of-conan-marcus-nispel/

Rami Rautkorpi

  • Siirtäjä ja vääntäjä
  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 4 060
Vs: Conan Barbaari
« Vastaus #80 : 06.08.2009 klo 17:15:13 »
Marcus Nispel ainakin sanoo oikeita asioita:

Thihihii.

Lainaus
Did you read the REH Conan stories, and if so, which one is your favorite story and why?

    I have no favorite story – the character is what intrigues me, following him through life.

- What newspapers do you read?
- You know, all of them.


Lainaus
Though, I had to look up what “mirth” meant

Lainaus
What are your thoughts on the REH themes (”barbarism vs civilization” and “existentialism”)

    As I already said, we are all getting a little fed up with our own civilization. I’m guilty of several remakes, but am fully aware that a remake of great material does not automatically equal success. A movie like this needs to hit the zeitgeist.

    In all of my movies, I am drawn to tribal behavior since I grow easily bored with the antiseptic world in which we live. I like to give people a second hand idea of what its like to have dirt under your fingernails.

Eli barbarismi on niinku makeeta koska sivistys on niinku tylsää. Ja "eksistentialismia" hän ei ilmeisesti edes vaivautunut katsomaan sanakirjasta...

Käytännössä meillä on siis ohjaaja, joka haluaa tehdä Conan-elokuvan, jossa rapa ja hurme roiskuu. Mikä on sinänsä ihan kivaa, mutta jos puhutaan esimerkiksi siitä kauhistuttavasta ikärajakysymyksestä, niin Nispel tuskin pystyy vakuuttamaan studiota siitä, että elokuvan täytyy olla R, jos voittojen maksimoimiseksi se halutaan leikata PG-13:ksi. Hittielokuvasarjojen uudelleenlämmittelyt eivät ole sellainen meriitti, jolla sen kaltaisen uskottavuuden voi ansaita, ja Pathfinderhan meni taiteellisesti ja taloudellisesti penkin alle.

Jalomielisesti voitaisiin ajatella, että Nispel on nyt samassa tilanteessa kuin Zack Snyder ennen 300:aa (täytyy myöntää, etten ole Nispelin Moottorisahamurhaajaa tai Perjantaita nähnyt -- ehkä se on yhtä toimiva uusintaversio kuin Snyderin Dawn of the Dead oli). Mutta nyt on iso kynnys ylitettävänä. Ehkä onnistuakseen siinä Nispelin ei tarvitse ensin todistaa ymmärtävänsä Robert E. Howardin teksteistä mitään -- hänhän työskentelee valmiin käsikirjoituksen, ei Howardin alkuperäistekstien kanssa -- mutta tällä näytöllä on vielä turha innostua.
"Vaikka onhan joukossa Anssi Rauhalaa ja Rami Rautkorpea, jotka ovat paremmasta päästä verrattuina tekijöihin, joiden taso olisi jokin aika sitten supistunut omakustanteisiin ja sarjakuvaseurojen julkaisuihin." -- Kari T. Leppänen (https://tinyurl.com/ycbb3cw2)

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 637
Vs: Conan Barbaari
« Vastaus #81 : 06.08.2009 klo 17:33:18 »
Osaan näkökohtiasi voin myöntyä mutta...
Eli barbarismi on niinku makeeta koska sivistys on niinku tylsää. Ja "eksistentialismia" hän ei ilmeisesti edes vaivautunut katsomaan sanakirjasta...

Tässä kohtaa Nispel on Howardin (ja minun)
kanssa samalla sivulla:


""Barbarianism is the natural state of mankind.Civilization is unnatural.It is the whim of circumstance.And barbarianism must ultimately triumph"

"Civilized men are more discourteous than savages because they know they can be impolite without having their skulls split, as a general thing."
— Robert E. Howard




X-men

  • Jäsen
  • Viestejä: 14 398
  • Comics costs too much, damned!!!
Vs: Conan Barbaari
« Vastaus #82 : 06.08.2009 klo 20:28:10 »
Ohjaaja voi olla vaikka mitä mieltä tahansa mutta studio päättää että tuleeko PG13 vai R. Hyvässä lykyssä teattereihin menee se PG13-versio ja sitten dvd:llä jne julkaistaan myös R-versio, jos oikein onni potkii niin studio voi nähdä valon (heijastuneena Conanin verisestä miekasta) ja hyväksyä ohjaajan R-version ilman leikkauksia.
There Are Too Many Comics Which Don't Get Published Here.

Rami Rautkorpi

  • Siirtäjä ja vääntäjä
  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 4 060
Vs: Conan Barbaari
« Vastaus #83 : 07.08.2009 klo 01:17:08 »
Osaan näkökohtiasi voin myöntyä mutta...
Tässä kohtaa Nispel on Howardin (ja minun)
kanssa samalla sivulla:

Sitaattisi osoittavat ainoastaan sen, kuinka kaukana Nispelin pinnallinen "heimokäyttäytymisen" ihannointi on Howardin kyynisestä ihmisluonnon analyysistä.
"Vaikka onhan joukossa Anssi Rauhalaa ja Rami Rautkorpea, jotka ovat paremmasta päästä verrattuina tekijöihin, joiden taso olisi jokin aika sitten supistunut omakustanteisiin ja sarjakuvaseurojen julkaisuihin." -- Kari T. Leppänen (https://tinyurl.com/ycbb3cw2)

echramath

  • Suomen Hakki Hamsteri -kerhon puheenjohtaja
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 3 338
Vs: Conan Barbaari
« Vastaus #84 : 07.08.2009 klo 02:59:33 »
""Barbarianism is the natural state of mankind.Civilization is unnatural.It is the whim of circumstance.And barbarianism must ultimately triumph"


Whatever happens, we have got
The Maxim gun, and they have not.

 --Hilaire Belloc

Tämän takia barbaarit ovatkin ottaneet pataan lähes jokaisessa mahdollisessa vaiheessa sitten vehnänviljelyn aloittamisen.
I've got 99 problems, but luftballons ain't one. // comixblag

Rami Rautkorpi

  • Siirtäjä ja vääntäjä
  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 4 060
Vs: Conan Barbaari
« Vastaus #85 : 07.08.2009 klo 09:44:40 »
Tämän takia barbaarit ovatkin ottaneet pataan lähes jokaisessa mahdollisessa vaiheessa sitten vehnänviljelyn aloittamisen.

Howard ei sano, että barbaarit voittavat aina lopulta, vaan barbaarisuus. Se ei välttämättä ole totta -- itse olen taipuvainen uskomaan, että oma sivilisaatiomme on ottanut edistysaskelia, jotka eivät tule katoamaan niin kauan kuin ihmisiä ylipäätään on olemassa -- mutta edelleenkin voidaan maalailla uhkakuvia siitä, kuinka sivistyksen ohut pintakerros pyyhkiytyy pois sitten kun maailman öljyvarannot ehtyvät ja alkaa armoton henkiinjäämiskamppailu viimeisistä välttämättömistä resursseista.

Howardin fantasiamaailmassa barbaarisuudella oli tietenkin puolellaan myös syklisesti toistuvat vedenpaisumukset, jotka aina ennen pitkää pyyhkivät pois kaikki loistavat sivilisaatiot ja palauttivat ihmisen luontaiseen barbaariseen tilaansa.

Ja varsinaiseen ketjun aiheeseen palatakseni, Nispel ei ole vielä osoittanut ajatelleensa näitä asioita ollenkaan. Miten Nispel mahtaisi suhtautua siihen, että Beyond the Black Riverissä, josta tuo sitaatti on, Conan puolustaa sivistyneitä uudisraivaajia barbaarisia piktejä vastaan? Saati sitten siihen, että Conanista tulee lopulta hyborisista kuningaskunnista suurimman hallitsija. Ei pelkästään miekan, vaan myös kynän valtaa käyttävä. Emme tiedä, sillä huolimatta hänelle tarjotusta tilaisuudesta pohtia näitä asioita, hän on halunnut kertoa vain sen, kuinka paljon sivistys häntä pitkästyttää.
"Vaikka onhan joukossa Anssi Rauhalaa ja Rami Rautkorpea, jotka ovat paremmasta päästä verrattuina tekijöihin, joiden taso olisi jokin aika sitten supistunut omakustanteisiin ja sarjakuvaseurojen julkaisuihin." -- Kari T. Leppänen (https://tinyurl.com/ycbb3cw2)

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 637
Vs: Conan Barbaari
« Vastaus #86 : 07.08.2009 klo 11:53:23 »
Kaikella ystävyydellä, lukekaa ne Conanit ja miettikää luettua.

Whatever happens, we have got
The Maxim gun, and they have not.

 --Hilaire Belloc

Tämän takia barbaarit ovatkin ottaneet pataan lähes jokaisessa mahdollisessa vaiheessa sitten vehnänviljelyn aloittamisen.
Väärin. Myös historiallisesti väärin. Teknologia on yksi etulyöntiaseman tarjoaja, toinen on mitä sillä tekee.
Jos toisella osapuolella on maximit mutta ei valmiutta käyttää niitä se häviää niille joilla on voiveitset tai kivet.
Se että barbaaria käytetään vähättelysanana ei tee siitä siistissä sisävessamaailmassasi todelllisuutta.

beyond the black riverissä Conan puolustaa toki "sivistyneitä" uudisraivaajia mutta niin Conan kuin lukijakin ovat Piktien puolella.
Sivistyneet ovat se tuhon airut.
Conanista  ei tullut kuningasta kynän ja politiikan kautta vaan nk.Kull-metodilla.
"by this Axe I rule" ei liity deodoranttiin.
kuningasvaiheessaanhan cimmerialainen kiroaa hännystelijöitä, juonittelijoita ja mielistelijöitä.
epäluotettavia "sivistyneitä"
Sivistys ei tarkoita älykkyyttä.

Nispelilla on tässä tilaisuus tehdä ihan toimiva elokuva. uusintaversio teksasin moottorisahamurhista on alkuperäiselle kalpeneva kalkkuna ja Perjantai 13. versio taas on lajissan kelvollinen mutta loppupuolella toimii vastoin sisäistä logiikkaansa.
 

Rami Rautkorpi

  • Siirtäjä ja vääntäjä
  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 4 060
Vs: Conan Barbaari
« Vastaus #87 : 07.08.2009 klo 13:33:11 »
Kaikella ystävyydellä, lukekaa ne Conanit ja miettikää luettua.

Kaikella halveksunnalla ansaitsematonta omahyväisyyttä kohtaan, ei nyt oleteta, että muiden käsitykset voivat poiketa omista yksioikoisista johtopäätöksistä vain siitä syystä, että niitä ei ole mietitty riittävästi.

beyond the black riverissä Conan puolustaa toki "sivistyneitä" uudisraivaajia mutta niin Conan kuin lukijakin ovat Piktien puolella.

Hassua, minulla ei ole tapana olla niiden puolella, jotka lahtaavat siviilejä.

Näyttää siltä, kuin haluaisit puolustaa Howardin Conan-tarinoita esittämällä, että niistä ei ole löydettävissä muuta kuin paljasta villi-ihmisen autuaan eksistenssin ylistystä. Jos barbaarigenreltä ei muuta kaipaa, niin Howard kyllä tyydyttää sen tarpeen yltäkylläisesti, mutta samalla jää huomiotta kaikki se, mikä kohottaa Howardin tuotannon genren massojen yläpuolelle.

Kun luetaan sitä Conania ja mietitään sitä luettua, niin ei skipata Phoenix on the Swordin toista lukua, jossa Conan haikailee villiä ja vapaata elämää, mutta jää tekemään paperitöitä, koska se on hänen velvollisuutensa yhteiskuntaa kohtaan. Conan ei ole kiinnostava sen takia, että hän on tämän puolella tai tuota vastaan, vaan sen takia, että hän on ikuisesti kahden maailman välissä. Sitä kutsutaan jännitteeksi. Siitä syntyy jännittäviä tarinoita. Ei siitä, että joku villi-ihminen hakkaa ihmisiä miekalla kappaleiksi kahden tunnin ajan. Jään edelleenkin odottamaan, että Nispel osoittaisi ymmärtävänsä tämän.
"Vaikka onhan joukossa Anssi Rauhalaa ja Rami Rautkorpea, jotka ovat paremmasta päästä verrattuina tekijöihin, joiden taso olisi jokin aika sitten supistunut omakustanteisiin ja sarjakuvaseurojen julkaisuihin." -- Kari T. Leppänen (https://tinyurl.com/ycbb3cw2)

echramath

  • Suomen Hakki Hamsteri -kerhon puheenjohtaja
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 3 338
Vs: Conan Barbaari
« Vastaus #88 : 07.08.2009 klo 14:54:12 »
Kaikella ystävyydellä, lukekaa ne Conanit ja miettikää luettua.Väärin. Myös historiallisesti väärin. Teknologia on yksi etulyöntiaseman tarjoaja, toinen on mitä sillä tekee.
Jos toisella osapuolella on maximit mutta ei valmiutta käyttää niitä se häviää niille joilla on voiveitset tai kivet.
Se että barbaaria käytetään vähättelysanana ei tee siitä siistissä sisävessamaailmassasi todelllisuutta.

Olen melko varma, että sisävessani on todellisuudessa olemassa ja koko hyberborealainen aikakausi fiktiivinen.

Howardista pitää muistaa, että kyseessä oli nuori, vihainen ja masentunut mies, joka ampui itseään päähän suunnilleen saman ikäisenä kuin minä olen nyt. Muun muassa tästä syystä pidän häntä enemmänkin sujuvan viihteen ja tunnelmallisen kauhun kirjoittajana kuin todella merkittävänä yhteiskuntafilosofina – t.s. on paha sanoa miten loppuun asti ajateltu maailma novelleissa oli ja miten mies olisi mahdollisesti ajatellut kypsemmällä iällä.

Barbarisminkin käsite on jossain mielessä epämääräinen, emme voi väittää sen tarkoittavan pelkkää raakalaismaisuutta, siihenhän kykenee kuka tahansa. Ilmeisesti barbaari-ihanne on läheistä sukua jonkinlaiselle "noble savage"-ihanteelle, joskin barbaari nyt saa ihan luvalla olla aika epämiellyttävä tuttavuuskin, kunhan on karaisevan ulkoilmaelämän ja veltostuttavan sivistyksen välttelyn ansiosta on vain muita kovempi.

Joka tapauksessa Conankin on hahmo, joka toimii vain sivistyksen kontekstissa. Ei siksi, että hän olisi sen vastakohta, vaan siksi, että hän on sotilas ja käyttää rautaisia aseita, joka kaikki edellyttää maanviljelystä (mitä kulttuuri nyt alunperin tarkoittikaan?), ja kyllä Howardkin tietää tämän, tekemällä Conanista jonkinlaisen renessanssi-ihmisen (onhan tämä mm. lukutaitoinen).

Ja sitäpaitsi Solomon Kane on selvästi sivilisaation lähettiläs "pimeässä Afrikassa". En tiedä johtuuko tämä pelkästään siitä, että hän nyt sattuu olemaan valkoihoinen ja vastustajat eivät...

James Dickeyn Syvä joki (Deliverance, elokuvasovitus on vissiin kirjalle melko uskollinen) tarjoaa vaihtoehtoisen näkemyksen aiheeseen: sivistyksen edustajat tulevat ankaraan luontoon ottamaan mittaa itsestään, joutuvat barbaarien hyökkäyksen kohteeksi, kärsivät menetyksiä, löytävät itsestään tarvittavat (barbaarimaiset?) ominaisuudet hengissä selviämiseen, voittavat barbaarit ja palaavat sivistykseen. Lopulta sivistys kaataa koko laakson täyteen vettä.
I've got 99 problems, but luftballons ain't one. // comixblag

Gothicus

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 853
Vs: Conan Barbaari
« Vastaus #89 : 07.08.2009 klo 16:30:56 »
Barbarisminkin käsite on jossain mielessä epämääräinen, emme voi väittää sen tarkoittavan pelkkää raakalaismaisuutta, siihenhän kykenee kuka tahansa.
Antiikin Kreikan alueen ihmisten mielestä jokainen kreikan kieltä osaamaton henkilö oli oppimaton tollo ja nahjus, josta käytettiin nimitystä barbaari. Tähän kategoriaan on siis sopinut suurin osa antiikin kreikan kielialueen ulkopuolella eläneistä ihmisistä, riippumatta siitä, oliko heidän käytöksensä erityisen raakalaismaista tai brutaalia. Heprean kielinen hintelä runopoika = Kauhea barbaari.

Ehkä Howard käytti sanaa "barbaari" kuvaamaan kehittämäänsä, Echramathin mainitsemaa "noble savage", hahmoa pelkästään siitä syystä, että se kuulostaa sanana komealle ja tuo mieleen karskeja mielleyhtymiä? "Barbaariin" liitetään välittömästi joukko hurmeisia attribuutteja, jotka esimerkiksi pelkältä "seikkailevalta miekkamieheltä" puuttuvat kokonaan.   
"Ihminen on ihmiselle kettu."