Kirjoittaja Aihe: Äänisarjakuva?  (Luettu 11733 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Reima Mäkinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 9 911
Re:Ääni sarjakuvassa (teoriaa)
« Vastaus #15 : 18.03.2004 klo 22:15:57 »
Timo: "Aina kun joku puhuu, kuluu aikaa. Siis jo tuo sarjakuvan peruselementti, sarjakuvamaisin kaikista, tuo teokseen mukaan sarjakuvalle vieraan aikakäsityksen. Paradoksi?"

Asian voi ajatella myös niin, että sarjakuvaa lukiessa hahmojen puhetta kuvaavat merkit tulkitaan samalla tavalla kuin muukin kuvan visuaalisuus. Tällöin ruudussa ei kulukaan lukijan käyttämä aika vaan hahmon käyttämäksi arveltu aika.

Tämähän on johtanut uudemmassa sarjakuvassa siihen, että dialogia on virtaviivaistettu. Pitkistä löpinöistä luovutaan mielellään, sillä muuten uskottavuus kärsii. Siis kärsii siitä, että sarjan sisäinen todellisuus ei ole tolkullista. Pahimmillaan tai huvittavimmillaan tämä ilmiö on vanhoissa supersankarisarjiksissa, joissa supernopeat hahmot ehtivät pölöttää pitkät litaniat, samalla kun muuten ruuduissa aikaa näyttää kuluvan vain sekuntien murto-osia.

Toki tekstin määrällä vaikutetaan myös lukijan aikakäsitykseen, eli rytmitetään sarjaan hitaampia (paljon tekstiä) osioita nopeamman toiminnan lomaan, mutta se onkin sitten jo toinen tarina.

Minusta tausta- eli tapeettimusiikki on ainoa äänitehoste mitä sarjakuvaan voi kuvitella, ellei sitten tosiaan toteuttaisi jossain multimediassa pisteääniä silmän liikkeitä seuraamalla. Tyyliin silloin kun katsotaan laukeavaa pyssyä, kuuluu pamaus. Mutta tällöin pitää tietenkin luopua äänen visuaalisesta kuvauksesta ettei taas mene homma huumorin puolelle.
Taustamusiikkiin sisältyy myös ongelma. Jokaisen on nimittäin fiksua antaa valita itse se lempimusiikkinsa (tai hiljaisuus) sinne taustalle. Vaikka kuinka olisi kyse tunnelmasta, toisen musiikkivalinta koetaan helposti tuputukseksi.

Otto k:
"Onko verkkosarjakuvan käsittelyn yhteyksissä noussut esiin musiikin yhdistäminen sarjakuvaan?"
Jatkuvasti, ja useimmiten mennään metsään siitä mistä aita on matalin. Toki suon mielelläni kokeiluja tälläiselle nuorelle medialle. Sen kautta voi joskus löytyä jotain mielenkiintoista, ihan arpapelilläkin.
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

O.K.

  • Jäsen
  • Viestejä: 528
Re:Ääni sarjakuvassa (teoriaa)
« Vastaus #16 : 18.03.2004 klo 23:16:35 »
Reima:
Lainaus
Toisen musiikkivalinta koetaan helposti tuputukseksi.

Tosiaan käytännössä nettisarjakuvassa kannattaa ainakin olla musiikit pois -vaihtoehto. Muttapa mutta... En menisi noin herkästi teilaamaan musiikin ja sarjakuvan yhdistämistä, tässä pari vasta-argumenttia:

Ensinnäkin: kaikki tekijän tekemät valinnat ovat joka tapauksessa lukijan kritiikin kohteina. Voihan vaikkapa värityksen käyttöä kyseenalaistaa sillä, etteivät kaikki lukijat juuri tekijän valitsemasta värityksestä pidä. Tekijä tekee valintansa tekniikan, tyylin ja sisällön suhteen. Kaikkia ei joka tapauksessa voi miellyttää. Musiikin lisääminen toisi sarjakuvaan yhden tällaisen valintakysymyksen lisää. Musiikkiin tässä tapauksessa pitää suhtautua niin, että se on tekijän tekemä perusteltu valinta ja kiinteä osa kyseistä teosta.

Toiseksi: Elokuvassa on musiikki toiminut alusta lähtien, jo silloin kun muuta ääniraitaa ei vielä ollut. Nykyään suositaan elokuvissa entistä enemmän ihan listamusiikkia, mikä varmasti jakaa sinänsä katsojien mielipiteitä, muttei välttämättä pilaa teoksen kokonaisuutta.

Sarjakuvaan yhdistettävä musiikki pitäisi luullakseni silti olla nimenomaan tapettimusiikkia, kuten Reima sanoi. Verkossa musiikin voisi toteuttaa samantyylisenä "orgaanisena" kokonaisuutena kuin elokuvassa. Selkeästi erottuvia biisejä tai voimakkaita rytmejä pitäisi välttää, sillä se rikkoo lukurytmin. Musiikin pitäisi olla melko pitkinä looppeina, jotka muuttuisivat aina tiettyjen sivunvaihtojen yhteydessä. Sellainen midi-looppimusiikki mitä peleissä ja joillakin nettisivuilla aikoinaan tapasi on hyperärsyttävää toistoa.

Tästä vielä:
Lainaus
"Onko verkkosarjakuvan käsittelyn yhteyksissä noussut esiin musiikin yhdistäminen sarjakuvaan?"
Jatkuvasti, ja useimmiten mennään metsään siitä mistä aita on matalin.
Tuleeko mieleen esimerkiksi nettisivuja, joita voisin tsekata. Virheistä oppii - toisten varsinkin. Tarkoitin kuitenkin, onko aiheesta kirjoitettu "syväanalyyseja".

Reima Mäkinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 9 911
Re:Ääni sarjakuvassa (teoriaa)
« Vastaus #17 : 20.03.2004 klo 18:24:09 »
Reima:
Lainaus
Toisen musiikkivalinta koetaan helposti tuputukseksi.
En menisi noin herkästi teilaamaan musiikin ja sarjakuvan yhdistämistä, tässä pari vasta-argumenttia:

Ensinnäkin: kaikki tekijän tekemät valinnat ovat joka tapauksessa lukijan kritiikin kohteina. Voihan vaikkapa värityksen käyttöä kyseenalaistaa sillä, etteivät kaikki lukijat juuri tekijän valitsemasta värityksestä pidä.

Juu, näitä kyseenalaistettavia asioita on minusta normisarjakuvassakin jo ihan tarpeeksi ilman muzakia. Mutta sitä en epäile etteikö se olisi tulevaisuus. Hyviä piirtäjäkertojasäveltäjiä vaan on aika harvassa.
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

jokela

  • sörsselsson
  • Jäsen
  • Viestejä: 777
  • .. I'm a devil in disguise ..
Re:Ääni sarjakuvassa (teoriaa)
« Vastaus #18 : 20.03.2004 klo 21:42:38 »
... Hyviä piirtäjäkertojasäveltäjiä vaan on aika harvassa.

Jooh, olisvat kai jotain luonnonoikkuja.
Ja jos jotkut ryhmätyönä tekis tota, yx kertois, toinen kuvittais ja kolmas tekis musiikkia nii ne vois yhtä hyvin perustaa bändin ko sillai varmasti tienais paremmin kun jakaen sarjakuvantekijäpalkkioo kolmeen ...

"The Three Amigos..." ? (tais olla elokuva mut ei nekään totta oo...)
« Viimeksi muokattu: 20.03.2004 klo 21:43:40 kirjoittanut jokela »
He may look like an idiot and talk like an idiot but don't let that fool you. He really is an idiot.

JJ Naas

  • Toikkarointia lammashaassa
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 522
Re:Ääni sarjakuvassa (teoriaa)
« Vastaus #19 : 20.03.2004 klo 23:39:31 »
Toistaiseksi ne ääni-multimediat mitä olen netissä kohdannut, ovat olleet mielestäni varsin kankeaa luettavaa. (Puhumattakaan siitä että homaan olisi yhdistetty vielä animaatiota). Mutta periaatteessa kyllä kokeilemisen arvoista maaperää on tämä musiikin liittäminen.

O.K: "Tosiaan käytännössä nettisarjakuvassa kannattaa ainakin olla musiikit pois -vaihtoehto."

Samaa mieltä. Yksi ratkaisu saattaisi olla, että musiikin voisi latailla jostain sivustolta, ja kuunnella sitä omaan tahtiin tai noudattaa tekijän suosituksia. Mielestäni homma saattaisi toimia hyvin, jos musiikkia käytettäisiin "laajentamaan teemaa", tuomaan lisäulottuvuuksia itse sarjakuvaan, eikä niin, että se olisi kiinteästi sidottu itse tarinankerrontaan. Joka tapauksessa musiikin tulisi olla vapaasti skipattavissa jos ei kiinnosta.


Jokin

  • Jäsen
  • Viestejä: 22
  • Kukakohan näitäkin vaivautuu lukemaan?
Äänisarjakuva?
« Vastaus #20 : 31.08.2004 klo 15:33:48 »
Eli otsikolla tarkoitan sarjakuvia, joissa olisi kuvat aivan normaalisti, mutta ei tekstejä lainkaan. Tekstien sijaan kaikki, mitä esimerkiksi henkilöt sanovat, olisi puhuttuna ja tulisi kuvan kanssa samaan aikaan.

Onko tällaisia kokeiluja olemassa? Tietokoneet mahdollistaisivat hyvin kyseisen tyylin. Lisäksi kyseistä tapaa olisi mielenkiintoista nähdä käytettävän nettisarjakuvissa, toisi mukavia etuja verrattuna perinteiseen sarjakuvatyyliin.
"Those are my principles. If you don't like them, I have others."

bgt

  • Jäsen
  • Viestejä: 604
  • Grrr....
Re:Äänisarjakuva?
« Vastaus #21 : 31.08.2004 klo 15:40:32 »
 :P Tulee mieleen jokin köyhä ja ärsyttävä animaatio, jossa hahmojen suut eivät liiku, eivätkä välttämättä hahmot muutoinkaan. Kait esimerkiksi televisiossa ollaan jotain satukirjoja luettu siten, että ruudussa näkyy kirjan kyseisellä sivulla oleva kuva.

En nyt kuitenkaan tuomitse ideaa, mutta sanon vain, että vaatii sitten huolellista ääninäyttelemistä. Jos olen täällä jo kritisoinut sitä, että jossain puhekuplassa oleva tekstisisältö ei tunnu luontuvan hahmon ruumiinkieleen, niin entäs sitten äänensävyt ja painot, tahdit sun muut!? :-\

Onnistuessaan voi toki olla syvällinenkin elämys.
Also spracht Blau Tiger.

JJ Naas

  • Toikkarointia lammashaassa
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 522
Re:Äänisarjakuva?
« Vastaus #22 : 31.08.2004 klo 16:05:47 »
Onhan näitä tehty... mutta vierastan kyllä henk. koht. tällaisia. Joko tehdään animaatiota tai sarjakuvaa, mutta... :p

Suurin ongelma on ehkä se, että tällaista "sarjakuvaa" (pikemminkin multimediaa) ei saa lukea omaan tahtiin, vaan on pakko odottaa, että puhe on loppunut, että pääsisi seuraavaan kuvaan. Koska silmällä ei kulu aikaa tekstipaneelien lukemiseen, kuvassa täytyisi kai olla pirusti katseltavaa, jotta sitä jaksaisi kyylätä kunnes jaaritus on loppunut.

JJ Naas

  • Toikkarointia lammashaassa
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 522
Re:Äänisarjakuva?
« Vastaus #23 : 31.08.2004 klo 16:11:35 »
Musiikin käyttäminen taustalla on mielestäni järkevämpää (tästä on keskusteltu aikaisemminkin). Näitähän kokeiluja on vastikään myös ilmestynyt, joissa on musiikki-CD mukana, mutta musiikin pitäisi tässä tapauksessa olla mielestäni olla huomaamatonta ja instrumentaalista. Kappaleet, joissa on lyriikoita, laulua ja kaikkea ovat huono valinta siinä mielessä, että nämä ovat tietysti piirtäjän omia suosikkikappaleita, ja yksi maailman universaaleista totuuksista on se, että sinun oma musiikkimakusi ei kiinnosta ketään!

« Viimeksi muokattu: 31.08.2004 klo 16:15:01 kirjoittanut JJ Naas »

VesaK

  • Jäsen
  • Viestejä: 15 556
  • Kuka mitä häh?
Re:Äänisarjakuva?
« Vastaus #24 : 31.08.2004 klo 16:27:29 »
Joo, ei ole vielä tulossa Viiviä & Wagneria äänikirjoina... mutta onhan noita tehty, Disney-kirjoina esimerkiksi.
“Like millions of Americans, I grew up with ‘Peanuts.’ But I never outgrew it.”
- Barack Obama

tompelo

  • Jäsen
  • Viestejä: 376
  • Fakta on vain jähmeä mielipide.
Re:Äänisarjakuva?
« Vastaus #25 : 31.08.2004 klo 16:45:44 »
Joo, ei ole vielä tulossa Viiviä & Wagneria äänikirjoina... mutta onhan noita tehty, Disney-kirjoina esimerkiksi.

Siis legendaariset Disneyn äänikirjat nyt tuskin ovat lähelläkään äänisarjakuvaa. Ne toimivat hyvin myös ilman kirjaa tai kirja toimii ilman ääntä. Sarjakuva ehkä vaatisi lukemista ja katsomista samaan aikaan enemmän, kuin nuo lasten sadut.

Jari Lehtinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 3 960
  • Itsevalaiseva myyrä joka selvittelee kurkkuaan
Re:Äänisarjakuva?
« Vastaus #26 : 31.08.2004 klo 17:18:21 »
Eli otsikolla tarkoitan sarjakuvia, joissa olisi kuvat aivan normaalisti, mutta ei tekstejä lainkaan. Tekstien sijaan kaikki, mitä esimerkiksi henkilöt sanovat, olisi puhuttuna ja tulisi kuvan kanssa samaan aikaan.

Onko tällaisia kokeiluja olemassa?

Muistelen nähneeni lukuisia, ehkä jopa kymmeniä teoksia joissa on esitetty liikkumatonta (tai varovaisesti kameralla hitaasti panoroitua) kuvitusta, samalla kun  sadunkertoja selosti tarinaa äänellään taustalla. Anglia TV:n legendaarinen Kaislikossa Suhisee heti ensimmäisenä esimerkkinä.

Mutta niitä ei tietysti kutsutakaan äänisarjakuviksi, vaan TV-animaatioiksi. Tällä tiellä joudumme taas määritelmien suohon.
”Yhdysvalloissa vuosittain julkaistaan 720 miljoonaa kappaletta »C o m i c s» sarjakuvia … joista ei vain puutu kaikki kasvatuksellinen arvo, vaan jotka ovat suorastaan vahingollisia.” Lastemme puolesta, Kansainvälisen lastensuojelukonferenssin Suomen päätoimikunta 1952.

Marj

  • Vieras
Re:Äänisarjakuva?
« Vastaus #27 : 31.08.2004 klo 17:54:26 »
En tiedä mitä aiemmin on keskusteltu (laiska), mutta tällaisia erilaisia kokeiluja olisi kyllä kiva nähdä. Sarjakuvakaan ei mielestäni oikein suoraan sellaisena nettiin siirry. Ainakin lapsilla (lukutaidottomat) äänisarjakuvat toimisivat hyvin. (Ja vähän helpompi toteuttaa kuin animaatiot.)

Suurin ongelma on ehkä se, että tällaista "sarjakuvaa" (pikemminkin multimediaa) ei saa lukea omaan tahtiin, vaan on pakko odottaa, että puhe on loppunut, että pääsisi seuraavaan kuvaan.

Äänihän voisi, vaikka tulla vasta henkilöä klikkaamalla/siirtämällä hiiri kuvan päälle? (Tarviiko niiden puolta tuntia mölöttää.) Ihan mielenkiintoinen voisi myös olla, jos sarjakuvalla olisi taustana kohtaukseen sopiva äänimaisema. (sateenropina, liikenteenmelu...tällaisia varmaan löytyy?) Entä voisiko puhutut repliikit ja puhekuplat keskustella keskenään??

Sinänsä hassua: tuntuu ettei äänisarjakuvaa jaksaisi kuunnella, kuitenkin Lasse Pöystin iltasadut, telkkarin lastensadut kuvilla höystettynä hypnoottista. Kyllä hyvää lukijaa on mukava kuunnella. Ylellisyyttähän se on, kun joutuu vaan istumaan paikallaan eikä voi hötkyillä.  

Reima Mäkinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 9 911
Re:Äänisarjakuva?
« Vastaus #28 : 04.09.2004 klo 01:23:34 »
Kuten aiemmat keskustelijat totesivat, onhan näitä. Varsinkin rompuissa näki virityksiä, joissa puhekuplat oli MYÖS luettu valmiiksi kuunneltavaksi. Eli ei tartte vaivautua lukemaan. Sama systeemi kuin jossain seikkailupeleissä.

Teoreettiselta kannalta ongelma on siinä, että ääni etenee lineaarisesti ja kestää jonkin aikaa. Sarjakuva taas on epälineaarista, ja sen "kohtien kesto" ja järjestys riippuu täysin lukijasta. Esim. pelkkä tekstikin on enemmän peräkkäin seurattavaa kuin sarjakuva. Ääni (ja animaatio) siis pakottaa katselun/lukemisen tiettyyn muottiin, jolloin elämys (media) ei enää ole sarjakuvaa. Yksi sarjakuvan olennaisimmista piirteistä on lukijan täydellinen kontrolli tarinan eteenpäin viemiseen ja tahtiin. Siksi sarjakuva on sellaista kuin on, viehättävää omalla tavallaan.

Minustakin musiikkitapeetti on paras äänivaihtoehto sarjakuvaan. Elokuvassahan ääni virittää usein tunnelmaan, mutta sarjakuvassa sitäkään keinoa on hankala käyttää, paitsi jos koko sarjakuva on samaa tunnelmaa.
Jotkut tykkäävät kuunnella lukiessaan lempimusiikkiaan. Kannattaakin siis kysyä, millainen äänitausta voi kilpailla menestyksekkäästi lukijan lempimusiikin kanssa?!
« Viimeksi muokattu: 04.09.2004 klo 01:27:04 kirjoittanut Reima Mäkinen »
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

VesaK

  • Jäsen
  • Viestejä: 15 556
  • Kuka mitä häh?
Re:Äänisarjakuva?
« Vastaus #29 : 04.09.2004 klo 13:46:05 »
Corto Maltesen Tango -teoksen mukana seurannut levy kyllä toimii erittäin hienosti. Se on puhdasverinen sarjakuvasoundtrack. Varsinkin jos jaksaa naatiskella albumista rauhallisesti ja kunnolla.

Voi itku ja katku, ihan muuten vaan tässä sanoakseni, että Hugo Prattin piti kuolla ennen kuin ehti tehdä yhteistyötä Neil Gaimanin kanssa. Hankin viimein "Endless Nightsin" ja sanoa täytyy, että ei ole Manara ollenkaan sama asia... kun ajattelee, mitä Pratt olisi saanut irti Gaimaanin tekstistä...
“Like millions of Americans, I grew up with ‘Peanuts.’ But I never outgrew it.”
- Barack Obama