Onko näiden miettimisessä mitään mieltä?
Kai siinä jotain mieltä pitää olla, kun noita kerran tekiessäänkin joutuu alati pähkäilemään. Minä nyt seuraavassa toistelen itsestäänselvyyksiä (?):
"Visuaalisiin äänitehosteisiin" liittyy vahvasti kokijan kokemukset reaalielämästä. Tutut äänet osataan "ajastaa" ja suhteuttaa ruudun sisältöön. Jos kuvassa on Tau Cetin tuolla puolen vaeltavien ionikaasuolentojen paritteluääniä, niin niiden kestosta tuskin on vaikea sanoa juuta tai jaata... (sitä paitsi avaruudessa kun ei ole ääntä...

)
Ääniefektin sijoittuminen kuvassa on myös oleellinen tekijä. Se määrittää missä vaiheessa kuvassa tapahtuvaa toimintaa ääni tulee mukaan. Äänen ja toiminnan (+ kaiken muun sisällön) suhteesta tulee sitten mielikuva ruudun kestosta.
Äänitehoste pitää lisäksi suhteuttaa muuhun tyyliin, että "mittasuhteet" ja käsitettävyys pysyvät selkeinä. Tähän siis liittyy tehosteen koko ja muoto. Karrikoituun tyyliin pitää yhdistää vastaavasti liioitellut tehosteet, realistisessa sarjakuvassa tehosteet jätetään - varsinkin Euroopassa - usein pois.
Siinä pari perusajatusta. Ne ovat kai väitteinä yhtä tosia kuin epätosia, sillä pystyykö noiden paikkaansapitävyyttä perustelemaan tyhjentävästi - taikka kieltämään. Noita yleistyksiä voi tietysti halutessaan lähteä syventämään.
Äänen (kuten muidenkin elementtien) sommittelussa kai pitää lähteä siitä perusoletuksesta, että kohdeyleisön sarjakuvanlukutaito on tekijän "koodeja" vastaava. Äänen sommitteluun on muodostunut hiljalleen omat kirjoittamattomat sääntönsä, joita on vaikea lähteä rikkomaan, jos teoksen ymmärrettävyys halutaan säilyttää.