Siitä mikä tekee sarjakuvasta sarjakuvan on esitetty monta määritelmää. Kaukoranta-Kemppisen ideana oli kirjaansa kootessaan kai se, että sarjoissa piti olla toistuva hahmo eli päähenkilö. Näin muodoin pilalehdissä 1800-luvun lopussa j 1900-luvun alussa julkaistuja yksittäisiä kuvasrjoja tai sarjakuvia ei laskettaisi sarjakuvaksi, vaikka ne muuten näyttävätkin sarjakuvalta.
Toinen Yellow Kidin tapauksessa käytetty määre on kai se, että sarjakuvan pitää olla populaaria. Sillä pitää olla lukijana suuri populaatio ja 1800-luvun lopussa näin juuri kävi.
Sitä ei voi kai kiistää, etteikö Wilhelm Buschin, Caran d'Achen tai Töpfferin kirjat olisi olleet sarjakuvaa, mutta sarjakuvan synty vain sovittiin (tapahtui vissiin Luccan festareilla joskus -60 tai -70 luvun vaihteessa) yhdistettäväksi sanomalehdistön nousuun. Jenkit sen kuitenkin niihin aikoihin jalosti niihin suosittuihin ja huomattaviin mittoihin mitä se nykyään on. Edeltäjät olivat ns. yksittäisiä saarekkeita, usein toisistaan tietämättömiä yksityisyrittäjiä, eikä yleisökään vielä tunnistanut sarjakuvaa.
Sen sijaan uskon, että sarjakuvan arvostukselle ja sen nostamiselle muiden taiteien joukkoon tekisi erittäin hyvää se, että sen vuosisatainen (tai tuhantinen) historia tunnustettaisiin ja lakattaisiin puhumasta vähän yli satavuotiaasta. Eihän kirjallisuudestakaan puhuta sen iän mukaan. Elokuvassa synty on hieman helpompi hahmottaa kun se edellytti tietyn laitteen keksimistä. Sarjakuvan syntyvuoden määrittäjät eivät yksinkertaisesti tienneet kovin paljoa näistä viktoriaanisista ja muista edeltäjistä ja sarjakuva on muutenkin muuttunut tässä reippaassa 30 vuodessa niin, että monet nykyjutut muistutaa enemmän post Yellow Kid -sarjoja kuin sitä virallista määritelmää. Sarjakuva ei enää (taas) ole vain paperille painettuja hassuja kuvia joissa on mukana kertovaaa tekstiä, niinkuin sen monet tietosanakirjatkin ehtivät määritellä.
