Kirjoittaja Aihe: Barry Windsor-Smith  (Luettu 1333 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Reima Mäkinen

  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 9 753
Vs: Barry Windsor-Smith
« Vastaus #30 : 08.06.2021 klo 14:56:22 »

Mukana olevassa alkuperäiskannessa näkyy edelleen olevan Comics Coden leima. Miten ihmeessä tämä on mennyt mistään niiden systeemistä läpi, tai edes Marvelilla? Tuntuu, että tässä tarinassa näytetään suoraan paljon semmoista, mitä yleensä muissa sarjoissa sivuutetaan tai sievistellään.
Sievistelyyn en ota kantaa, mutta eikös Comics Code alkanut liudentua jo -70 luvulla. Muuttuen sitten ysärillä jo aika kuolleeksi kirjaimeksi. Osa kustantajistahan luopui koko leiman käytöstä jo aikuisten kauhusarjakuvalehtien aikaan -60 luvulla eikä U-lehdissä tietenkään sitä käytetty.

Weapon X on kyllä mainio. Huomionarvoisaa on myös se (ja varmaan Kvaakissakin jossain todettu) miten paljon leffawolverinessakin BWS:n luomukseen tai ainakin sen henkeen nojattiin.
Suomen Weapon x -uusintajulkaisussa värit ovat melkoisen räikeät verrattuna tuohon ysäripainokseen. Uudemmassa taisi olla olla muutama sellainen kansi mitä lehden kansigalleriassa ei ollut nähty,(EDIT: eipä taidakaan olla) mutta silti värien vuoksi vanhassa vara parempi.
« Viimeksi muokattu: 08.06.2021 klo 17:35:56 kirjoittanut Reima Mäkinen »
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 7 691
Vs: Barry Windsor-Smith
« Vastaus #31 : 18.06.2021 klo 17:16:47 »
Fantagraphics on koonnut The Freebooters -kokoelman jo 2005.

Barry on hieman katkera Dark Horselle Storyteller-antologian lakkauttamisesta (jonka sarjoihin The Freebooters kuului), ja teoksessa kustantajaan viitataan lyhenteellä "OP" (original publisher). Lisämateriaalit tässä ovat aivan mahtavia, Barryn sanat iskevät kuin vasara naulan kantaan, mutta samalla kuulostaa aivan harhaiselta.

Opusta itseään en pääse mv-aloitusta pitemmälle. Sarjan väritys on samaan aikaan ihan huikean onnistunutta ja sitten ihan kammottavan kamalaa. Suuret sivut suorastaan huutavat mustavalkoisuutta, mutta pienet ruudut ovat ihan kohdallaan. Ehkä sellainen yleisluontoisen latistava haileus tästä paistaa läpi. Sellainen läpikotaisin kädenlämpöinen.

Tulee mieleen, että jossain postimyyntikuvastossa oli Storytellers-lehden toisen numeron kansikuva (The Paradox Man) ja sitten jäin kyttämään kymmeneksi vuodeksi, että milloin se paradoksi nyt oikein ilmestyy. Voi niitä aikoja.