Eternautti (El Eternauta - The Eternaut)

[Jarkko Sikiö]

Carlos Trillon ja Guillermo Saccomannon monia päiviä kestäneet Alberto Breccian haastattelumaratonit kirjaansa varten 1980-luvulla on useimpien akateemikkojen sivuuttama opus, koska – kuten kaksikko itsekin kirjassaan myöntää, yhteistyökumppaneina he ovat hieman jäävejä sitä kirjoittamaan – mutta kuitenkin opuksessa on paljon sellaista, minkä voi halutessaan muista lähteistä tarkistaa. Opus on luotettavampi kuin Breccian omat, viimeisten vuosien jo hieman värittyneet haastattelut, mutta toisaalta muistikuvat eivät ole niin teräviä kuin vielä aiempina vuosikymmeninä.

Breccia antoi haastattelun matkoillaan Barcelonassa 1973, joka osaltaan on yhtenevä monen kirjassa esitetyn yksityiskohdan kanssa. Sen sijaan aikanaan kohteliaisuuteen kuului, että kotimaassa ei asioita sanottu niin suoraan, mutta ulkomailla sitten vähän otettiin kunnia toistenkin tekemisistä. Se oli ikään kuin tapa markkinoida itseään aikana, jolloin jokin pienilevikkinen julkaisu ei levinnyt maan rajojen yli kuten se nykypäivänä internetin ansiosta tekee.

Haastattelussa kuitenkin mielenkiintoisin osuus liittyy ketjun aiheeseen, eli sarjakuvaan Eternautti 1969.

Breccia on monessa yhteydessä todennut Oesterheldin olleen ylisanainen (mikä nyt on aivan kiistämätön tosiasia). Tähän liittyen hän on monesti kuvannut Oesterheldia (joka oli mieltynyt sanelemaan tarinansa nauhurille, mistä sihteeri sen siirsi paperille) loistavaksi tarinankertojaksi ja huonoksi käsikirjoittajaksi. Tarkemmalla tasolla hän on ylistänyt Oesterheldin ihmiskuvaa ja moittinut hänen tapaansa aloittaa sarjat.

Oesterheldin leski, Elsa Sánchez kertoi Oesterheldin lähes muuttaneen Breccian kotiin voidakseen toteuttaa Eternautti 1969:n tiiviissä yhteistyössä. Hänen kuvauksensa mukaan miehensä ramppasi jatkuvasti keittiön pöydän äärestä yläkertaan, jossa Breccia työskenteli. Tämän olen olettanut johtuneen siitä, että Breccia oli "ohjaksissa". Tähän viittaa myös, että aloitusta lukuun ottamatta (joka kuulostaa Mort Cinderiltä masentavuudessaan) Eternautti 1969 ei kuulosta lainkaan käsikirjoittajalta, vaan on erittäin kylmä, toteava ja peräti lukijalle haastava.

Breccia on myös todennut Oesterheldin ylisanaisuuden johtaneen siihen, että kuvittajan tuli ennemmin tulkita käsikirjoitusta kuin siirtää sitä sellaisenaan.

Linkittämässäni haastattelussa Breccia kuvaa Oesterheldin tavanneen kirjoittaa ymmärtämättä ettei sivuille millään mahdu kaikkea ja kuvasi "leikanneensa ja leikanneensa" Oesterheldin käsikirjoituksia. Tämän hän myös konkreettisesti sanoo tehneensä Eternautti 1969:n sivuille.

Kun Eternautti 1969 sitten tyrmättiin Argentiinassa lukijoiden toimesta, Oesterheld muuttui tuttavapiirinsä mukaan sulkeutuneeksi. Hän ei koskaan syyttänyt julkisuudessa Brecciaa, mutta eräässä toisessa yhteydessä Breccia toteaa heidän välillään olleen pitkiä "vihamielisyyden kausia". Huolimatta siitä, että yhteistyö katkesi vasta runsasta vuotta myöhemmin, kuvittelen Eternautti 1969:n olleen määräävämpi tekijä kuin Breccian tai poikansa Enriquen poliittiset mielipiteet.

Käytännössä Breccia näki Oesterheldin viimeisen kerran 1975 viitaten välirikon johtuneen poliittisista näkemyseroista, mutta Oesterheld kuitenkin tiedetään olleen samoihin aikoihin aloitteentekijä ehdottaen alkuperäisen Eternautin kuvittaneelle Solano Lópezille Eternautin toisen osan, Segunda parten piirtämistä. Solano oli oikeistossa ja vastusti peronismia, mikä sijoitti hänet poliittisella kartalla aivan toiseen laitaan. Breccia asetti itsensä vasemmalle ja vastusti peronisteja. Toisaalta Solanon pojista Gabriel oli vasemmiston aktiivi ja Enrique Breccia puolestaan kannatti aktiivisesti oikeistoa.

EDIT: Korjattu kohta, jossa kodit menivät sekaisin.

[Jarkko Sikiö]

Eternautin rahoittajat saivat tilannetietoa edistymisestä, eli kohta saadaan materiaalit myös lisäkirjan Eternautti 1969 osalta. Viestin liitteenä oli esiversio, joka on tehty siis ilman restauroitua materiaalia, heikkolaatuisen alkujulkaisun heikkolaatuisen skannin päälle.

Tuota tekstiä ei ole vielä viimeisen päälle mietitty. Sarjakuvaneuvokselta tuli toive, että tuotan lisää tekstiä täyttämään tilan ja minähän teen työtä käskettynä, kun osaan nyt sanoa että miten paljon tilaa on käytössä (vaikka nyt kun tuota jää katselemaan niin melkein tuollainen radioaaltojen "lepatusta" jäljittelevä "lepatus" ladotun tekstin puolella alkaa viehättää kummasti silmää).

Vertailun vuoksi siis suomalaisen esiversion rinnalle alkuperäinen ja englanninkielinen. Eternautti 1969 tulee suomeksi tosiaan sellaiselta tiimiltä, joka nenänpieltä pyyhkäisemällä tuottaa tuollaista jälkeä. Ei mahda mitään, että tiimin noviisina jään tähtisilmät tuikkien tuota jälkeä tuijottamaan.

Kannessa myös tykkäsin kovasti, että sekä 50-luvun versiossa, että 1969 uusintajulkaisussa on selkeitä muotoja kannessa (ovaali ja pyöreä), minkä lisäksi myös upea logo yhdistää kahta julkaisua toisiinsa. Tuo idea tietysti esiintyy myös maailmalla, mutta mielenkiintoinen linkki korostettavaksi.

Jos nuo kuvanäytteet eivät rauhoita tiukimmatkin vaatimukset asettavaa sarjakuvaharrastajaa, niin sitten en tiedä mikä sen voisi tehdä.

[Miqz]

On kyllä hengetön tuo Fantan englanninkielinen ruutu. Onneksi meillä on Timo, joka hoitaa asiaan tällaisella pieteetillä!

[Darth Mika]

Mun mielestä tuo Timon versio on jopa aavistuksen parempi kuin alkuperäinen!
Juu näyttää hyvältä.

[Jarkko Sikiö]

Eternautissa River Platen stadion on suuressa roolissa, ja mielestäni niillä paikkeilla käy joku nimetön avustaja vetämässä säteilyyn liittyviä viivoja. Suurentamalla niistä ei osaa sanoa mitään, mutta sellainen fiilis tulee, että siinä on ehkä joku ollut vakioväen lisänä. Sen suuremmin en näihin kiinnitä huomiota, se on vähän kuin mangassa, että ei ole niin väliä kuka ne vauhtiviivat viivottimella käy vetämässä.

Useampi blogi silti mainitsee, että Tibor José Horvath olisi ollut mukana sutimassa. Kun kävin jahtaamaan tiedon lähdettä, niin sellaiseksi paljastui Mariano Chinellin ylläpitämä PortalComic-sivu. Sivu oli kaivettava Wayback Machinella. Siellä Chinelli kertoo Horvathin vastanneen hänelle sähköpostitse 2003.

Horvath muistelee aloittaneensa stadionilta ja päättäneensä kongressiaukiolle, mutta kertoo omituisen tarinan käyneensä piirtämässä paikkoja siellä täällä (ja selittää, ettei käytössä olisi ollut polaroid-kameraa). Horvath mainitsee aivan erityisesti piirtäneensä kongressiaukion parvekkeelta referenssikuvaksi. Kumma juttu, koska Solanon kuvamuistia pidettiin poikkeuksellisena ja Solano itse kertoi käyttäneensä vain yhtä ilmakuvaa (sanaa ei voi sekoittaa piirustukseen) kongressiaukiosta.

Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö Horvathin tarina voisi olla tosi ja pidän täysin uskottavana hänen sutineen jotain myös Eternauttiin. Sen sijaan hänen rooliaan ei kukaan ole koskaan maininnut ja Chinelli tuntuu olevan kyllä monessa mukana, mutta mitenkään tunnollisena tietojen tarkistajana häntä ei voi pitää eli tietoihin täytyy suhtautua pienesti varauksella.

Horvathin kertomaa ainoa tukeva kuvaus on samalla sivulla juttu Julio Schiaffinosta, joka muistaa itse lopettaneensa Eternautin kuvittamisen niille paikkeille, jossa Horvath omien muistikuviensa mukaan aloitti, mutta kuvittaneensa Eternauttia vielä sivutolkulla myöhemmin toiselle kustantajalle. Kumpikaan muistikuvista ei pidä paikkaansa, minkä myös Chinelli oivalsi.

On kai teoriassa mahdollista sovittaa kahden eri ihmisen muistikuvat järkeväksi selitykseksi niin, että Horvath korvasi hetkeksi Schiaffinon. Tätä en kuitenkaan pidä järin todennäköisenä, sanoisin ennemmin että Horvath oli yksi satunnaisista avustajista. Käytännön tasolla Horvath ei sano muuta kuin kulkeneensa kaupungilla ja tehneensä taustoja, ja tarkempaan kysymykseen vain muistelee kokemuksen olleen hienoa. Horvath ei siis päässyt pelkillä omilla puheillaan Eternauttia käsittelevään artikkeliin Suomessa julkaistavan laitoksen sivuille, mutta varmistamattomana tiedonjyvänä asia on silti jakamisen arvoinen huomio sarjakuvafoorumilla. Näitä voi sitten kukin tiirailla ja miettiä, kun opukset joskus kolahtavat postissa.

Oesterheldin suosikkijoukkue muuten oli Boca Juniors ja Eternautin vuoden 1969 versiossa napakymppiä huudetaan "gol de Boca" (bocan maali, viattomimmassa muodossaan, vaikka boca suuta merkitseekin).

[Jarkko Sikiö]

Eternautti saapuu Netflixiin aikaisintaan vuoden 2023 alussa (uutinen espanjaksi). Sitä ennen videostriimauspalvelu on vahvistanut keskittyvänsä argentiinalaissarjan El reino loppuunsaattamiseen. Kyseinen sarja oli jo kuvausvaiheessa, kun pandemia pysäytti tuotannon täysin.

Sitä ennen voi katsoa 13-osaisen televisiotuotannon Germán, últimas viñetas vuodelta 2013 tai siitä editoidun parituntisen elokuvan. Kyseessä on todellisuuspohjainen draamasarja Oesterheldin elämästä.

EDIT: Sellainen hassu tiedonjyvänen, mikä selittää tuon televisiosarjan nimen on, että käsikirjoittajan koko nimi oli tosiaan Héctor Germán Oesterheld. Terveyden kannalta oli turvallisempaa, että montoneroilla oli itse valitsemansa salanimet käytössä eli kaikki eivät tienneet toistensa oikeita nimiä, koska sitten muut eivät kidutuksessakaan pystyneet paljastamaan muita. Oesterheldin peitenimi montonerojen riveissä oli "Germán". Kuulostaa vitsiltä, mutta on absurdiudessaan aivan tosijuttu. Tarinoiden mukaan nahkakengissään toimistotyöläiseltä näyttänyt Oesterheld käveli rauhassa kotiin mielenosoituksista, koska poliisit valitsivat pamputettaviksi vain nuoria pitkätukkia.

[Jarkko Sikiö]

Eternautin tekstasi muiden Editorial Fronteran sarjojen tavoin Andrés Martín (alkusivujen jälkeen tekstaaja näyttäisi vaihtuvan, mutta Martínin myöhemmissäkin töissä s-kirjain sojottaa toisinaan ylös, joten ilmeisesti sama tekstaaja on kuitenkin kyseessä).

Eternautti 1969:n tekstaaja puolestaan oli Juan Zahlut.

Tekstaajien henkilöllisyys pitkän selvitystyön jälkeen paljastui muistelmateoksesta Alberto Breccia, El Viejo (Colihue 2013). Breccia nimittäin kertoo selväsanaisesti sivulla 212, että Eternautti 1969:n tekstaaja oli Juan Zahlut (piirtäjäveljensä Pablo Zahlutin suosittelema). Pablo Zahlut oli puolestaan yksi Breccian monista avustajista (vaikka Breccia monta kertaa ja monessa yhteydessä kielsi koskaan käyttäneensä avustajia).

Sen sijaan Editorial Fronteran sivut Breccia toimitti sellaisenaan, ja Fronteralla lisättiin tekstit ja puhekuplat, mikä selittää myös miksi minun 1975 Récord-kustantajan teos poikkeaa kourallisen puhekuplia tapauksessa restauroiduista sivuista.

EDIT: Hassu yksityiskohta on nimeämiskäytäntö. Ensimmäisen Eternautin lisäksi Breccian vuoden 1969 versio oli kaikessa yksinkertaisuudessaan Eternautti. Koska menneisyydessä ihmiset olivat vielä niin yksinkertaisia, etteivät tunteneet "remaken" käsitettä, myös Breccian Eternautti on maailmalla julkaistu nimellä "Eternautti". Euroopassa se meni aivan täydestä, koska alkuperäistä Eternauttia ei siellä käytännöässä tunnettu, ja Breccian Eternautti oli suurmenestys.

Tämä kuitenkin aiheutti sekaannuksia harrastajien keskuudessa, ja siksi Breccian kuvittamaa versiota alettiin harrastajien keskuudessa nimittää roomalaisin numeroin "Eternautti II" tai "Eternautti 2", mikä oli aivan pätevä tapa nimittää sitä ennen "Segunda partea", joka sananmukaisesti on "toinen osa".

Siispä jossain vaiheessa markkinointisyistä keksittiin "Eternautti 1969". Se ei kuitenkaan täysin vakiintunut, vaan siitä syytä harrastajien suussa "jatko-osa" ja "Eternautti II/2" toisinaan viittasi Eternautti 1969:ään.

EDIT 2: Korjattu alkuperäisen Eternautin tekstaajaan liittyvää osuutta.

[Jarkko Sikiö]

Erica Mena kirjoitti vuonna 2014 valinneensa englanninkielisen käännöksen nimeksi The Eternonaut, ja kommenteissa hän kertoo miksi näin ei sitten tapahtunutkaan.

Tulipa linkattua, kun tässä ketjussa aiemmin pohdittiin eetterin olemusta. Samaa asiaa tuossakin, mutta toisinaan kääntäminen vain menee yliajattelun puolelle.

[Lurker]

Eternauttien kannet ovat komiat!

[Petteri Oja]

Kansa taisteli, Eter nautti!

Kaikki Breccian kirjat Fantagraphicsille kääntänyt Erica Mena muuten asuu Fiskarsissa.

[Jarkko Sikiö]

Eternautit ovat todellakin ulkoa koreita katsella, mutta näillä opuksilla on myös sisäistä kauneutta (taitto ja ladonta).

Joukkoistettu tekeminen oli toisinaan raskasta, mutta oiva osoitus kuinka tiimi on enemmän kuin yksilöidensä summa. KVAAK Kirjan sankari on yksilön sijaan joukko ihmisiä...

Kerran piti ihan nojata tuolilla taaksepäin, kun tajusin ruudulle syntyneen Eternautin julkaisuhistorian olevan yksityiskohtaisin ja täydellisin olemassa oleva esitys aiheesta. Eternautti 1969:n osalta nostaisin esiin korkealaatuisen Alberto Breccia -esittelyn.

Analyysi molemmista opuksista on liitetty mukaan jälkisanojen muodossa, mistä muodostuu aasinsilta tähän Vartijat-ketjuun kirjoitettuun viestiin:

Mua on aina hämmentänyt Jon Ostermanin nimi. Etunimi tulee tietysti Jon Jonnzilta, sehän on selvä, mutta sukunimi. Osterman ei ole mikään tavallinen brittinimi, eikä edes tavanomainen sarjakuvanimi. Eternauttiin perehdyttyäni totesin että Osterman viittaa todennäköisesti Oesterheldiin. Dr. Manhattan voi nähdä tulevaisuuteen kykenemättä vaikuttamaan siihen, aivan kuten Eternauttikin. Luulen että Moore oli Watchmeniä kirjoittaessaan lukenut Eternautin, luultavasti Metal Hurlantista tai muualta.

Kyllä Moore tunsi Eternautin vähintään jollain tasolla. Lisäksi mm. Frank Miller ylisti Alberto Brecciaa, joten amerikkalaiset tekijät tunsivat argentiinalaisen sarjakuvan merkittävästi yleisöään paremmin.

Sanoisin, että Oesterheld ja Moore olivat töissään kiinni samassa kirjallisuusperinteessä, eli tuollainen nimileikki on Moorelle tyypillinen nyökkäys omien sarjakuvallisten juuriensa suuntaan. Vastaan paremmin tällä raapaleella, joka jäi aikanaan leikepöydälleni:

Eternautin käsikirjoitus lainaa vaikutteita kirjailijoilta, kuten Virginia Woolf ja William Faulkner. Sisäinen monologi ja asioiden esittäminen monesta eri näkökulmasta ovat näistä vaikutteista keskeisimmät. Lisäksi yksilön velvollisuus yhteisöä kohtaan tuo mieleen tieteiskirjailija Robert A. Heinleinin teoksineen.

Ensimmäisen Eternautin pohjalla orastaa tieteiskirjallisuuden perinteitä haastanut uusi aalto. Kielen merkitys tulkintavaikeuksien muodostumisessa yhdistää Eternautin Brian Aldrissin teokseen Pimeät valovuodet (1964). Eternautin uusintaversiossa vuonna 1969 scifin uusi aalto näkyy Salvon ”sisäavaruuden”, oman itsensä tutkimisena.

[Jarkko Sikiö]

Eternautti ja Eternautti 1969 ovat nyt ennakkotilattavissa Turun Sarjakuvakaupassa.

Tulee parhaimmillaan juhannusseksi. Sitten voi lukea Eternauttia.