Sarjakuvan reproaminen

[STD]

Ääni Tarzanin pojalle.

[Petri Aarnio]

Jos tarkoitat sitä Dark Horsen kovakantista laitosta, en voisi olla kanssasi enempää samaa mieltä.

Olen monen asianharrastajan ja ammattilaisen kanssa DH-julkaisuista keskustellut.

Oma mielipiteeni on että heidän puolivillaisella asenteella tekemänsä Russ Manning julkaisut eivät tyydytä vanhansarjakuvan harrastajia. Jos satut omistamaan referenssinä yhdenkin alkuperäisen seikkailun se paljastaa masentavasti uudelleenväritys, blurraus ja muut ratkaisut.

Ikävintä tietysti on että kun ne on kertaalleen tehdyt tarvitaan vähintäin yksi sarjakuvalukijoiden sukupolvi jotta niiden uudelleenpainamista aletaan harkita.

Suomessa sikäli olemme onnellisessa tilanteessa että 60-70-lukujen seikkailut ovat painetut sen verran laadukkaasti että ne kelpaavat paino-originaaleiksi, mutta tästähän sitä onkin tullut väännetyksiksi muualla.

[STD]

Olin tyytyväinen siihen Russ Manning Archives -Tarzan-julkaisuun väritystä lukuunottamatta. Onko siinä muutakin huomauttamista?

En ole sitä vielä lukenut, silmäillyt vain.

[Petri Aarnio]

Väritys hyvinkin!

[ekku]

Voipi mennä väärään ketjuun mutta kysynpä kuitenkin. Löytyykö henkilöä tai tietoa jostakusta, joka pystyisi kunnostamaan vanhemman sarjakuvakirjan kannet kondikseen? Sivupakka ok mutta kansiin käytetty teippiä ja haluaisin kirjan "käyttökuntoon".

Ekku

[Reima Mäkinen]

Ekku nostaa hyvän kysymyksen. Luuulen että erilaisia "teipattuja" sarjiksia on olemassa hyvin paljon. Ainakin omassa hyllyssä  . Mutta miten työstää vanhat alpparit, kansista rispaantuneet, teippien kellastamat, sivuja pudottelevat ja selästään käyristyneet, kestävämpään, paremmin luettavaan tai jopa edustavaan kuntoon?
 
Entisöity on tietenkin aina entisöity eikä enää samalla tapaa keräilykamaa kuin alkuperäiskuntoinen. Mutta kaikin puolin arvokkaampi silti kuin kuin vanha repale.

[Timo Ronkainen]

Heitänpä taas tähän huvikseni pari esimerkkiä fac-simile -entisöinnistä ja siitä miten eri tavalla voidaan asiaa lähestyä. Yläpuolella Akun Näkkäristä (1957) ja alempana sama sarjakuva ruotsalaisten Kalle Anka -näkkäristä.
Suomessa on päätetty häivyttää rasterointi, minkä vuoksi myös viiva on muhjuuntunut.
Ruotsalaiset ovat pitäneet rasterit hyvin näkyvillä ja jotenkin on tuo viivakin saatu pysymään skarppina ja ihan yksibittisen näköisenä.
Makuasia vai ei?

Timo

[Petri Aarnio]

Joo. Rasterin häivytys blurraalla on ihme aivopieru, jota ei optimistisimmallakaan asennoitumisella oikein ymmärrä. Nimittäin pehmentymisen aistii jopa "lähihoitajaksi kouluttautunut vaimoni". Eli siis lukija joka ei ole mikään hifistelijä.

Tietysti voi ihmetellä photoshop osaamattomuutta! Sen sijaan että pehmentää koko backbroundlayeriä, voisi jättää 'keyn' koskematta (channels).

Kolmanneksi veikkaan mitä tulee tulee rasteripisteisiin, ett' graafikot ja kustannustoimittajan jotka tuijottelevat päätteiltä sivuja saattaa alkuperäisen rasteripisteestä pitämättömyys nousta isompaan merkitykseen kuin kuuluisi. Kokemukseni mukaan nykyään ei kauheasti enää oteta paperivedoksia.Harvemminhan se rasteripiste sitten kuitenkaan tulee painettaessa näkyviin 1:1 tehtäessä.

[Petri Aarnio]

No ei auttanut pelkkä kanavien C ja M blurraaminen. Kyllä se teloi mustaakin.

[Reima Mäkinen]

Joo. Rasterin häivytys blurraalla on ihme aivopieru,

Oletko koskaan kokeillut descreen-tekniikkaa? (suomeksi rasterin poisto, tai rasteripinta -työkalu?) Tuli mieleen siitä kun skannerissani on tämä asetus ja sitä käytän joskus valokuvien kanssa.
Toki se pehmentää kuvaa, enkä ole edes yrittänyt mihinkään vanhaan benday-rasteriin tai sarjiksiin sitä soveltaa ku ei ole ollut tarve. Toimii kuitenkin suht hyvin tiheän aikakauslehtirasterin kanssa. Ja jos siinä pystyisi jotenkin säätämään sitä miten tiheään rasteriin sen toivotaan purevan, niin... Tämmöinen työkalu näkyy Adobella olevan:
http://www.descreen.net/eng/soft/descreen/descreen.htm

No ei auttanut pelkkä kanavien C ja M blurraaminen. Kyllä se teloi mustaakin.

Sitten
- savetat tuosta pelkän mustan kanavan
- muutat sen harmaasävyihin
- säädät uudestaan skarpimmaksi.
- ja viet vahingoittuneen mustan tilalle.

[Petri Aarnio]

Toki on descreen tuttu. Toimii moireen poistossa.
Rasteripisteen poistoon totean vain ettei sitä ole järkevää ja hyväksi poistaa. Vastaavasti uudelleen värjäykset on varsin faustista puuhaa. Hyi hyi.

[Timo Ronkainen]

Kyllä vanha rasteri kannattaa jättää selkeesti ja skarppina näkyviin, jos vaan mahdollista. Se voi tuottaa epätoivottuja efektejä toki kun sävykuva kuitenkin rasteroituu painettaessa uudestaan, mutta jos linjatiheys on korkea tahi rasterointi jopa stokastinen, niin silloin lopputulema on nätti. Iso wanha rasteripiste on nostalgiaa. 

Timo

[Petri Aarnio]

Nyt puhuttava rasteripiste on reliikki eli pyhäinjäännös.

Reprottaessa alkuperäiset väritykset käännettiin nelivärierotteluiksi ja sävyt rasteroitiin. Nyttemmin vanhaa sarjakuvaa skannatessa kuva-alkiot (rasteripisteet) muunnetaan pikseleiksi ja painettaessa ne uudelleen rasteroidaan nykystandardin mukaisella tiheämmällä rasterilinjalla. Näin 60-lukulaisesta painoteknologiasta tulee nykyhetken visuaalinen detalji.

Jos joskus ihmettelet vanhan sarjakuvan "purkkavärejä" esim. Markosin vaaleanpunainen (magenta) body, se ei ole pelkkä estettinen asia. 100 prosenttia jotakin kanavaväriä tuottaa "väriläikän" ilman rasteripistettä.

Vastaavasti mustavalkoisessa Mustanaamiossa rasteripistettä käytettiin erityisen taiten sankarin trikoissa ja alkuasukkaiden iholla.

[Timo Ronkainen]

Ja Mustanaamion (esteettinen?) rasteri tuli leikattavasta kalvosta, ei reprokameran tekemänä.

Timo

[Petri Aarnio]

Kyllä vaan. Itsekin ehdin kultaisella kahdeksankymmentä luvulla leikkeleen niitä Letrasetin rasterikalvoja. Oi niitä aikoja! Siinä missä Letraset kirjaisimet vaipuivat unholaan DTP:n yleistymisen myötä, juurikin rasterikalvot kokivat hienoisen markkina-arvon palautumisen vuosituhanteen tällä puolen mangan vaikutuksesta.