Ruutu kopiokoneesta

[Reima Mäkinen]

Tuolla toisaalla keskusteltiin tästä:

Staattinen kamera on kerronnallinen metodi.

Mutta ruudun kopioiminen (suurimman osan) kopiokoneella (tai nykyään kuvankäsittelyohjelmalla) on VÄÄRIN. Ihan yhtä väärin kuin hahmojen piirtäminen/monistaminen vektoripiirto- tai 3D-ohjelmalla ruudusta toiseen.

Katso nyt vaikka tuota bat-sarjakuvan riviä. Ei siinä ole piirtäjän tarvinnut käyttää mitään kepulikonstia ja lopputulos on elävä, sekä graafisesti ihan tyydyttävä.

Tiedän kyllä että nuoremman sukupolven piirtäjien suhtautumisessa tähän kysymykseen saattaa olla paljonkin näkemyseroa. Mutta väitän edelleenkin että kopioiminen (edes oman piirroksen) ei yleensä tuo sarjakuvaan laatua vaan poistaa sen aika tehokkaasti. Jotkut piirtäjät (kuten vaikka Honkala Karimissa) kopioivat taustoja "ovelasti" toiselle sivulle, jotta lukija ei huomaisi mitään. Kyllä huomaa ja huomaa samalla että tämä piirrostyöhän on aivan syvältä.

Aihetta on luonnollisesti sivuttu Kvaakissa aiemminkin, varsinkin Läpipiirtäminen ketjussa, mutta suoranaisesti tätä ei ole kyllä käsitelty. Siis sitä millaisen fiiliksen suora kopio ruudusta toiseen tekee sarjakuvaan ja minkä verran sitä kannattaa tai voi käyttää? Miltä kopio näyttää sinun silmääsi ja miten se mielestäsi istuu kerrontaan ja laajentaa tai supistaa sarjakuvan maailmaa?

Mallista piirtäminen sivuaa aihetta, samoin Mallikuvien tärkeys -ketju sekä Puhtaaksi piirtäminen ja viivan kuoleminen. Että noihin suuntiin jos keskustelua haluaa laajentaa, niin miettii että olisiko joku toinen ketju kuin tämä parempi osoite...

[Timo Ronkainen]

Tausta on kopsattu joka ruutuun. Hahmoissa vaihtelua. Olis saanu Hawkmanissa olla vikaruudussakin jotain pientä muutosta. Vaikka pään kääntyminen hivenen.

Timo

[Tina DeMona]

Minusta kaikkien jyrkkien viivojen vetäminen santaan tällaisissa ja muissa tyyliasioissa on kovin typerää. Kaiken voi kuitenkin aina tehdä tyylillä tai helposti tietysti jättää tekemättä.

Vaikka kovasti meuhkaan esimerkiksi siitä kuinka hengetöntä, suttuista ja kammottavaa nykyinen photoshop-supersankaritaide useammiten on, on kyseessä kuitenkin yleistys ja poikkeuksia on. Ehkäpä sama on kyseessä myös sinun tapauksessasi?

Joka tapauksessa, minusta kaikki on sallittua niin kauan kuin siitä syntyy tarpeellinen ja järkevä vaikutelma (siis jokin muu kuin laiskuus). Hyvänä esimerkkinä tuo itse linkkaamasi kuvasarja, joka on mielestäni mainio. Se on täysin verrattavissa elokuvan pitkään otokseen. Jos kuvien välissä leikkailtaisiin eri kuvakulmiin illuusio Haukkamiehen paikallaan olemisesta ja Tuon Toisen Äijän härppäilystä kärsisi ja näin ollen huumori tuhoutuisi.

Tottakai samanlaisen taustan ja Haukkamiehen voisi toteuttaa muutenkin kuin suoraan se kopioimalla, esim. tussaamalla jokainen kuva erikseen. En kuitenkaan näe miksi näin tulisi menetellä, eikä se johdu pelkästään laiskuuden tukemisesta. "Seisahtuneessa hetkessä" on kuitenkin nimenomaan kyse yhden tai useamman elementin liikkeestä pysähtyneessä ympäristössä - "samassa otoksessa". Näin ollen taustassa esiintyvät eroavaisuudet saattaisivat pahimmillaan harhauttaa lukijaa olennaisen parista.

Mutta makunsa kullakin.

[Reima Mäkinen]

Minusta kaikkien jyrkkien viivojen vetäminen santaan tällaisissa ja muissa tyyliasioissa on kovin typerää.

Myönnetään että pyrin herättämään keskustelua ja olin siksi liikkeellä noinkin jyrkällä asenteella. (Ei näytä toimivan.) Tietenkin tämä on makuasia ja tyyli, ja kiinni siitä miten kukakin asian näkee.

Joka tapauksessa, minusta kaikki on sallittua niin kauan kuin siitä syntyy tarpeellinen ja järkevä vaikutelma (siis jokin muu kuin laiskuus).

Periaatteessa näin. Ja kun kyse on kuitenkin kaupallisesta tusinasarjakuvasta. Ei se siitä kopiokoneen käytöstä juuri huonommaksi mene.

Tottakai samanlaisen taustan ja Haukkamiehen voisi toteuttaa muutenkin kuin suoraan se kopioimalla, esim. tussaamalla jokainen kuva erikseen. En kuitenkaan näe miksi näin tulisi menetellä, eikä se johdu pelkästään laiskuuden tukemisesta.

Olen nähnyt paljon esimerkkejä siitä, miten täysin saman taustan tai hahmojen uudelleentussaus tuo sarjakuvaan hienosti elävyyttä. Kopioitu tausta ei tee tämmöisessä naturalistisessa sarjassa pelkästään vaikutelmaa pysähtyneestä hetkestä tai paikallaan pysyvästä kamerasta, minusta se on pikemminkin kuollut hetki. Ikävän latteuden voi jopa suht helposti välttää tussaamalla vain osan uudestaan tai kuvan päälle, eli korjailemalla kopiota niin että se muuttuu hieman. Sama pätee muuten myös zoomaukseen, jossa lisäksi viivan paksuus kasvaa tyhmän näköisesti jos käyttää kopiokonetta.

Toki on sarjiksia joihin efkti sopii, esimerkkinä vaikkapa Chris Waren työt. Tai sitten joku Raw Meat, jonka viehätyksestä osa nimen omaan on siinä kuvien  staattisuudessa ja tapahtumattomuudessa.

[Tina DeMona]

Myönnetään että pyrin herättämään keskustelua ja olin siksi liikkeellä noinkin jyrkällä asenteella. (Ei näytä toimivan.)

No toimihan se, tavallaan. Ainakin minut olet saanut lätisemään jo useasti.

Ja itsekin kyllä aika jyrkkiä näkökantoja heittelen asioihin, aika ajoin.

Olen nähnyt paljon esimerkkejä siitä, miten täysin saman taustan tai hahmojen uudelleentussaus tuo sarjakuvaan hienosti elävyyttä. Kopioitu tausta ei tee tämmöisessä naturalistisessa sarjassa pelkästään vaikutelmaa pysähtyneestä hetkestä tai paikallaan pysyvästä kamerasta, minusta se on pikemminkin kuollut hetki. Ikävän latteuden voi jopa suht helposti välttää tussaamalla vain osan uudestaan tai kuvan päälle, eli korjailemalla kopiota niin että se muuttuu hieman. Sama pätee muuten myös zoomaukseen, jossa lisäksi viivan paksuus kasvaa tyhmän näköisesti jos käyttää kopiokonetta.

Tämäkin on totta. Asioita voi toteuttaa niin monella tavalla ja usein se on aina pienistä liikkeistä kiinni onko se kenenkin mielestä onnistunut lopputulos vai ei. Tuon zoomausjutun olen itsekin joskus pannut merkille, tosin ei sekään ole minua ihan älyttömästi kiskonut irti sarjiksesta, välttämättä.

Toki on sarjiksia joihin efkti sopii, esimerkkinä vaikkapa Chris Waren työt. Tai sitten joku Raw Meat, jonka viehätyksestä osa nimen omaan on siinä kuvien  staattisuudessa ja tapahtumattomuudessa.

Raw Meat on itsellekin tärkeä juttu ja tuli mieleen tästä keskustellessa. Mutta se onkin jo aika oma lukunsa.

[tmielone]

Monta viestiä sai lukea ennen kuin Raakaa lihaa mainittiin. Onneksi sitä ei oltu unohdettu. Minusta se on ainut sarjakuva, jossa kopiointi toimii ja on sallittua. Tässä pieni esimerkki, jotta kaikille on selvää millaisesta suuruudesta tässä puhutaan:



Tuo aloitusviestin esimerkkisivu on aivan karmean näköinen. Haukkamies jumittaa ja kun mikään muu ei liiku kuin tuo toinen heppu, niin vaikuttaa siltä kuin hän olisi jossain still-kuvassa. Reiman kanssa samaa mieltä, että ei näin.

[Timo Ronkainen]

Sinisalo/Mänttärillä oli ennen Tiskivuoroa (vai oliko senkin nimi Tiskivuoro?) sarjakuva, joka oli lähestulkoon staattinen koko sivun verran. Ruutuja ei tosin kopsattu valokopiokoneella, mut ei paljon puuttunut. Eikös se ollut yksi niistä monista voittosarjoista, jotka pariskunta teki Kemin kilpailuihin? (About 1984 - 88)

Timo

[tertsi]

Franquinilla on se yksi Niilo-sivu, joka on tehty ( osittain) kopiokoneella (Osta Pyrtsi-piimää). Niilo testailee jouluvaloja toimituksessa ja koko kaupunki saa kokeilusta oman osansa. Toimistorakennusten ihmisiet on piirretty ruutuihin erikseen ja valaistus, mutta suuri osa on kopioitu koneella.

Ilmestyi Ruudussa.

[X-men]

DCllä (ja vissiin Marvelillakin) oli aina välillä 1980/90-luvulla jokunen ruutu joissa ainoa ero oli puhekuplan sisältö muuten identtiset, tiedä sitten miten piirtäjä tuon toteutti.

[Lurker]

DCllä (ja vissiin Marvelillakin) oli aina välillä 1980/90-luvulla jokunen ruutu joissa ainoa ero oli puhekuplan sisältö muuten identtiset, tiedä sitten miten piirtäjä tuon toteutti.

Hmm? Olisiko ollut "ruutu kopiokoneesta"?

[[kivi]]

Mun viisipenniseni:
Olennaista ei ole, onko kuva kopioitu vai ei. Paluu täsmälleen samaan tilanteeseen saattaa olla perusteltua kuten Curtvilen esimerkissä, jossa selkeästi halutaan luoda staattinen hiljaisuus jonka katkaisee vain tuolin siirtyminen kauemmas. Max Cannonissakin saman kuvan toisto on suunniteltua, samoin vaikkapa Rinta-Kannon FokIt'issä (joka onkin eräiden Lucky Luke -ruutujen ohella mainio esimerkki siitä, ettei se kopiointi siitä lopulta muutu yhtään jos kopioidaankin kynällä eikä koneella), molemmissa samasta syystä: jotta saataisiin periaatteessa täsmälleen samaan kuvaan eri tunne muttamalla kuvan ja tarinan suhdetta niin että vain toinen etenee. Ne kvaakkaajat jotka soittavat jotain soitinta, tuntevat saman ilmiön siitä kuinka muuttumattoman melodian alla soivia sointuja vaihdetaan ja melodian luonne muuttuu.

Sen sijaan se mikä Curtvilen esimerkissä, ja oikeastaan useimmissa nykyisissä tuon genren sarjiksissa näkyy ainakin jossain määrin, on se, että kun taustaa ja detaljeja kopioidaan kuvasta toiseen kuvan fokus katoaa. Tarinan kerronnan kannalta ei ole olennaista että joka ikinen ikkuna taustalla näkyy, eivät myöskään Hawkmanin sulat; niiden piirtäminen detaljitarkkuuteen on kaikki tarinan muusta kerronnasta pois. Kun kuvan tasot vielä ovat mikä mistäkin napattuja, ja niiden ainoa yhdistävä tekijä on perspektiivi ja maantieteellinen korrektius, kadotetaan kokonaan se, miten kuvan jokaisella elementillä on osansa tarinankuljetuksessa ja niiden tarkkuudella ajan hallinnassa. (Lisäksi jokainen turha yksityiskohta kuvissa vieraannuttaa lukijaa: tikku-ukko -mallinen auto on mikä tahansa lukijalle merkityksellinen auto ja tekee lukijasta auteur'in; Volvo Amazon 1965 taas vaatii luijalta suhteen Volvo Amazoniin ennen kuin sidos syntyy, ja vaikka sidos sitten on vahvempi, se on paljon epätodennäköisempi.)

DC-piirtäjä Freddie E. Williams II on kirjoittanut erittäin ansiokkaan ajansäästöoppaan "the DC Comics Guide to Digitally Drawing Comics". Se on samalla myös erinomainen esimerkki siitä, miten taidemuoto voidaan tappaa sisältä päin, miten kehittämällä teknisiä standardeja ja tasaisen varmoja työmetodeja itse asiassa estetään sen syvyyssuuntaisen kerronnan onnistuminen, mikä Sarjakuvassa taiteena on erityistä ja hienoa. Olen lukenut kirjan useita kertoja, samalla kertaa lumoutuneena ja kauhuissani. Se on kirjaimellisesti "ruutuja kopiokoneesta".

Mutta, kuten usein on sanottu, "your mileage may vary" - jollekulle joka tavoittelee sarjakuvalta esimerkiksi sitä kuuluisaa "melkein Marvel-tasoista" jälkeä pyrkimättä sen pidemmälle kerronnan hallinnassa, tuo oppi voi olla mitä parhainta. Taide kun on siitä kiva juttu, että sitä on ihan OK tehdä ja harrastaa ihan millä vaan tasolla, vaikkapa sitten kunnianosoituksena jo olemassa olevia tekijöitä kohtaan.

Ja tämä vain noin niinkuin omasta näkymästani...

Kivi

[Reima Mäkinen]

ettei se kopiointi siitä lopulta muutu yhtään jos kopioidaankin kynällä eikä koneella),
... Ne kvaakkaajat jotka soittavat jotain soitinta, tuntevat saman ilmiön siitä kuinka muuttumattoman melodian alla soivia sointuja vaihdetaan ja melodian luonne muuttuu.

Ei se rytmi siitä miksikään muutu, soitetaan sesitten rummuilla tai rumpukoneella. 

Paluu täsmälleen samaan tilanteeseen saattaa olla perusteltua kuten Curtvilen esimerkissä, jossa selkeästi halutaan luoda staattinen hiljaisuus jonka katkaisee vain tuolin siirtyminen kauemmas.

Törmäsin omaan vanhaan sarjikseen, jossa olin kopioinut taustaa. Silloin ideana oli paitsi korostaa pieniä muutoksia kuvien hahmojen asennoissa ja ilmeissä, myös matkia tai simuloida valvontakameran kuvaa.
Sanoisin myös että jos tausta pysyy 100% samana, huomio todella kiinnittyy kaikkiin muihin muutoksiin kuvassa. Näin ihmisen asitit toimivat! Tässä esimerkissä 3 ja 4 ruudussa on todella niukasti mitään uutta lukijalle. Ja tuolla tyylillä piirretyssä sarjassa normiruutu puolestaan tarjoaa ihan huiman määrän informaatiota.
 

Sen sijaan se mikä Curtvilen esimerkissä, ja oikeastaan useimmissa nykyisissä tuon genren sarjiksissa näkyy ainakin jossain määrin, on se, että kun taustaa ja detaljeja kopioidaan kuvasta toiseen kuvan fokus katoaa.

Mitä tarkoitat fokuksella?
Tuossa esimerkissä sitä paitsi rytmitys mättää pahasti, sillä 2. ruudun kesto on (dialogin perusteella) huiman pitkä muihin verrattuna. (Itse olisin jakanut saman dialogin noihin kuviin aivan eri lailla) "Sama ruutu" toistettuna tavallaan vaatisi minusta keskenään yhdenmukaisen keston.

[tmielone]

Tarinan kerronnan kannalta ei ole olennaista että joka ikinen ikkuna taustalla näkyy, eivät myöskään Hawkmanin sulat; niiden piirtäminen detaljitarkkuuteen on kaikki tarinan muusta kerronnasta pois.

Tämä oli minusta se oleellisin huomio tuosta esimerkkisivusta. Aivan liikaa informaatiota. Silmä tuppaa tarttumaan epäolennaisuuksiin, mikä sitten tappaa rytmityksen ja vie huomion niistä pienistä muutoksista kuvien välillä. Yksinkertaisemmalla kuvitustyylillä tuo sivu olisi voinut toimiakin. Ehkä tuon tokan ruudun dialogin olisi tosiaan voinut jakaa kahteen ruutuun, kuten Reima ehdotti, mutta sitten olisi tarvittu yksi ruutu lisää, minkä seurauksena koko sivu olisi pitänyt miettiä uudestaan.

[Reijo Valta]

Aamun Kalevassa oli tämä Juban kommentti aiheeseen.

[JJalonen]

Keskustelussa on jäänyt huomioimatta, että esimerkkisivu on käytännössä humoristinen neljän ruudun strippi, vaikka onkin upotettuna osaksi pidempää tarinaa.  

Siksi graafinen ilmaisu on siinä alisteisessa asemassa "vitsin" kerronnallisen rakenteen suhteen.

Kakkosruudun runsaampi tekstimäärä on yleinen rakenne huumoristripeissä, joissa usein yksittäiseen ruutuun tulee vitsin rakenteen mukaan enemmän tekstiä.

Enkä muutenkaan ymmärrä kritiikkiä, että rytmityksen kannalta sivun ruutujen "kesto" tulisi olla saman "pituinen" luettaessa. Sarjakuvahan on perusluonteeltaan hieno kerrontamuoto juuri siinä, että teksiä ja kuvakerrontaa pystyy muokkaamaan vapaasti.

Esimerkkikuva yksi alla—

Piti joskus laittaa tämä hulvaton koko sivun ruutu "hauskat ruudut" -osioon, mutta menköön nyt tähän.

Miehekästä sananjyrinää näyttävän leukaheijarin molemmin puolin.

Tämä onnistuu ainoastaan sarjakuvalla. Kirjallisuudessa ja elokuvassa vastaavaa ei pystytä toteuttamaan samalla iskevyydellä.

Takaisin JLA-sivuun.

Piirtäjän valitsema staattinen kuvakuljetus toimii erinomaisesti vähäeleisen "deadpan" -huumorin välikappaleena. Kuvakulmien tai ruutujaon muuttaminen pilaisi vitsin.

Kuvakerrontaa voisi mielestäni muuttaa ainoastaan vielä räikeämmällä "slapstick" -lähikuvalla.

Esimerkkikuva kaksi—

Itse pitäytyisin silti alkuperäisessä ratkaisussa.

Niin ja vielä. Ruutujen kopioiminen tässä sivussa erityisesti alleviivaa koomista esitystä. Painostava pysähtyneisyys.