0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.
En ole juurkaan nähnyt näitä asioita syvällisemmin pohdittavan, enkä huomioitavan sarjakuvaopetuksessa, vaikka ehkä syytä olisi.
Kuvien purkaminen sanoiksi, tai siis se miten se ainoalla oikealla tavalla pitäisi tehdä, ei liene aivan yksiselitteinen juttu.
ei ole kuva. Se on joko sivu tai strippi, ja kumpikin sisältää aina kertomuksen.
Monissa sarjakuvanteko-oppaissa neuvotaan vaihtelevien kuvakulmien käyttöön, jotta sivujen seuraaminen olIsi lukijasta mielenkiintoista. Ja näin asia epäilemättä onkin.Mutta joskus voi onnistua tekemään luettavan ja viihdyttävän sivun vaikka kamerakulma on oikeastaan koko ajan sama. Ja tylsin mahdollinen, suoraan sivulta nukkekotimaisesti (ilman merkittävää sysyysvaikutelmaa). Mielestäni.
Ja hienosti alarivissä kaikki kolme lokkia on ihan samassa nipussa. Ikään kuin nopeita elokuvaleikkauksia. Paitsi, että lukijalla kuluu aikaa keskimmäisessä ruudussa, koska puhekuplassa on paljon tekstiä. Lintu ehtii siis lentää ulos ikkunasta. Ja siirryttäessä viimeiseen ruutuun silmän liike on lähes pystysuora - vastakkainen liike verrattuna viimeisen pudotettavan purkin liikkeeseen. Aivan loistavaa, André!
Ja hienosti alarivissä kaikki kolme lokkia on ihan samassa nipussa. Ikään kuin nopeita elokuvaleikkauksia. Paitsi, että lukijalla kuluu aikaa keskimmäisessä ruudussa, koska puhekuplassa on paljon tekstiä.
Koska tuon auton nokka menee ulos ruudusta, ainakin minusta tuntuu, että siihen ruutuun ei leikata, vaan ikään kuin mennään ristikuvaa käyttäen. Onko tuo kaikki tietoista vai ei, en tiedä. Mutta hyvältä näyttää.
Olen itse havainnut, että monessa (varsinkin amerikkalaisessa) sarjakuvassa viime vuosikymmeninä dynaaminen kuvansuunnittelu on mennyt liian pitkälle ja aiheuttaa Toisaalta, en ole elokuvissakaan pitänyt niistä käsivaralta kuvatuista, joissa kaikki järki katoaa kun kuvaaja ei pysy vauhdissa mukana...