Ja hienosti alarivissä kaikki kolme lokkia on ihan samassa nipussa. Ikään kuin nopeita elokuvaleikkauksia. Paitsi, että lukijalla kuluu aikaa keskimmäisessä ruudussa, koska puhekuplassa on paljon tekstiä.
Tässä sivussa on tosiaan paljon pureksittavaa. Tuo "nippu" on tosiaan hyvä huomio, mutta ruutujen muotoa lukuun ottamatta vaikuttaisi siltä että välttämättömyys (lukusuunta, tekstin määräa) on vain muuttunut hyveeksi. Tietenkin taitava tekijä saattaa intuitiivisestikin päätyä parhaaseen mahdolliseen ratkaisuun.
Koska tuon auton nokka menee ulos ruudusta, ainakin minusta tuntuu, että siihen ruutuun ei leikata, vaan ikään kuin mennään ristikuvaa käyttäen. Onko tuo kaikki tietoista vai ei, en tiedä. Mutta hyvältä näyttää.
Hyvältä näyttää ja ristikuvaefektikin on hahmotettavissa, mutta sitten taas jos ajattelee muita vaihtoehtoja... Mustangin "poikkaiseminen" tai laittaminen keskemmälle ruutua ei todellakaan toimisi. Ehkä huonompi tekijä kuvaisi auton sitten vaikka enemmän suoraan edestä tai takaa. Tuossahan ei muuten valitusta kuvakulmasta johtuen vielä paljastu se huumorielementti että kuka autoa ajaa.
Tuo pystysuora liike, josta ensin kirjoitit on kyllä jännä. Semminkin kun sivun alkupuoliskossa on kuitenkin hyvin vahva, komiikkaa luova rytmi, joka syntyy noista rinnakkain olevista ruuduista. Ja nuo pystysuorat pudotukset on ikään kuin vain bonusta, joka erottuu vain kun katsoo sivua kokonaisuutena. Ne tuo tapahtumiin, jonkinlaista, ties monettako ulottuvuutta.
Olen itse havainnut, että monessa (varsinkin amerikkalaisessa) sarjakuvassa viime vuosikymmeninä dynaaminen kuvansuunnittelu on mennyt liian pitkälle ja aiheuttaa
Toisaalta, en ole elokuvissakaan pitänyt niistä käsivaralta kuvatuista, joissa kaikki järki katoaa kun kuvaaja ei pysy vauhdissa mukana...
En ole uudempaa supersankarisarjakuvaa enää juuri lukenut, mutta onhan se tietyllä tapaa loogista että kun tyylittely viedään liian pitkälle, siinä katoavat sekä lapsi että pesuvesi. Mikä tahansa tyylittely. Ja tosiaan, toimintaelokuvissa on tapahtunut ihan samaa, kun on haettu aina vain lisää "tehoa".
Taisi olla joku Megatonin ohjaama pätkä, mitä vast'ikään ihmettelin. Siinä toimintakohtaus oli mennyt aivan mössöksi, kun nopeutettu kuva oli yhdistetty, nopeisiin leikkauksiin ja vaihtuviin liikesuuntiin. Ei sitä enää voi sanoa dynaamiseksi. Ihan kuin katselisi mitä tehosekoittimessa tai pesukoneessa tapahtuu. Kyllähän dynaamisuuden vaikutelman ensimmäinen edellytys on se että että liike/liikkeet pitää voida hahmottaa (ja toinen, että kohtauksen otokset/ruudut on mietitty/sommiteltu). No, kukin tyylillään.
Mangassa muuten usein tulee vastaan myös samaa. Joku Akira Toriyama on aivan suvereeni taistelukohtauksissa, mutta sitten on iso liuta tekijöitä, joilla on kyllä sarjiksissa vaikuttavia ruutuja, mutta dynamiikka (ja luettavuus) täysin hukassa.
