Kirjoittaja Aihe: Luettua  (Luettu 408006 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

tolppis

  • Jäsen
  • Viestejä: 4 321
  • Viinissä totuus
Luettua
« : 02.08.2004 klo 11:46:15 »
Eli päätin laittaa tuommoisen otsakkeen kun tähän voisi sitten kerätä sellaisia arvostelmia juuri lukemistaan sarjakuvista sen kummemmin erittelemättä.

Kirjoittelen lisää tähän kunhan saan hieman käytyä läpi niitä triljoonaa lehteä jotka luin viikonloppuna.

Ainoastaan yksi jäi niin selkeästi mieleen että osaan kertoa siitä ilman muistiinpanoja eli argentiinalaisten F. Solanon Lopez (tai jotain sinnepäin) ja Sampayon (eli Alack Sinnerin käsikirjoittaja) tekemä albumi Deep City.

Alppari tapahtuu vaihteeksi jossain muualla kuin siinä iänikuisessa Nykissä eli Buenos Airesissa. Ja ajankohtakin on mielenkiintoinen 1950-1960 luku.

Päählö on Komisario Evaristo, entinen huippunyrkkeilijä, joka kohtaa alpparin novellimaisissa pikkustooreissa mm. vanhan gangsterisoituneen otteluvastustajansa, hampaattoman ja kesyn leijonan, japanilaisia salamurhaajia, huijarisaarnaajia ja tietysti kun Argentiinassa ollaan heti sodan jälkeen, piileskelevän natsirikollisen.

Mielenkiintoisen lisän juttuihin tuo taustalla vaikuttava "kenraali" josta näytetään vain käsi ja sormus. Vallankaappauskin tapahtuu (kuulostan ihan HS:n Fräntiltä, huokaus). Pikaisesti eräässä tarinassa piipahdetaan myös Havannassa jossa viranomaiset pelkäävät Chen & co. iskuja.

Evaristo on aika ristiriitainen poliisi, joku voisi sanoa hänen toimiaan "oikeuden hyväksi" jopa rikollisiksi.

Piirtäjän mv-kuvitus sopii hienosti tarinan ei-niin-mustavalkoiseen tarinaniskentään ja auttaa samantapaisen tunnelman luomisessa kuin vanhoissa rikoselokuvissa (kuten eilen tv:stä esitetty Deasperate Measures Bogart-pätkä). Vaikka tarinoissa on selvästi jo kuluneita juoniaineksia (eli kliseitä) alppari jättää jollain lailla tyytyväisen mielen.

Ilmeisesti näitä Evaristoja on lisääkin. Täytyypä penkoa Fennican ja GF:n hyllyjä.

Veli Loponen

  • Isoveli
  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 11 051
  • <><
Re:Luettua
« Vastaus #1 : 02.08.2004 klo 16:01:24 »
Luin kirjastosta lainaamani the Last Avengers story-albumin.
Peter Davidin tarina oli aika onneton. Ihan liikaa yritettiin hakea Millerin DK:n ja Kingdom Come -tarinoiden tunnelmaa ja epäonnistuttiin. Mukaan saatiin vielä imutettua Terminator 2 elokuvasta tuttu nestemäinen robotti.
Ja jotta tarinankierrätys maksimoituisi, loppuratkaisu oli yksi perinteisimmistä: Se kaikkien ihannoima ja kuolleeksi luultu sankari elää sittenkin! Albumin paras sitaatti (ja samalla parhaiten albumin kliseisyyttä edustava) on Ultron 59:n tokaisu Kangille: "Fool! I placed "the Last Avengers story" in the time capsule myself, two years ago, so you'd find it in the future!"
Tarinan kuvittaja on minulle aiemmin tuntematon (onneksi) Ariel Olivetti, joka koitti seurata mm. Alex Rossin jalanjälkiä maalaustaiteen ja sarjakuvan yhdistämisessä. Ja huonosti onnistui. Suurin osa kuvista on taustattomia ja epämääräisen sumun valloissa. Sama sumu tunkeutuu liki jokaiseen kuvaan, niin että selkeitä kuvia ei ole koko albumissa oikeastaan yhtäkään. Ja ihan liian usein kuvakerronta on olematonta ja joutuu miettimään, että mitä tässä nyt tapahtuikaan.
En suosittele tätä kenellekään.

The Last Avengers storyn jälkeen aloitin Wonder Woman: the Contest -kokooman. Olen sitä kirjastossa usein katsellut, mutta en ole lainannut, koska Deodato juniorin kuvitus on aika luotaan työntävää. Nyt kuitenkin rohkaistuin ja päätin lukea sen. Raportoin siitä sitten myöhemmin. Mutta on uskomatonta, että tämä on Ihmenaisen ensimmäinen kokoelma!
Perry Rhodan ei polta tupakkaa!
http://www.veliloponen.com/sarjakuva

tolppis

  • Jäsen
  • Viestejä: 4 321
  • Viinissä totuus
Re:Luettua
« Vastaus #2 : 02.08.2004 klo 16:04:01 »
Mistäpä kirjastosta moisia löysit?

Veli Loponen

  • Isoveli
  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 11 051
  • <><
Re:Luettua
« Vastaus #3 : 02.08.2004 klo 21:48:16 »
Tampereelta Metsosta. Löytyy noita muutama. Hankittu lähinnä Kukunorista.
Perry Rhodan ei polta tupakkaa!
http://www.veliloponen.com/sarjakuva

tolppis

  • Jäsen
  • Viestejä: 4 321
  • Viinissä totuus
Re:Luettua
« Vastaus #4 : 12.08.2004 klo 12:23:26 »
Deadenders by Brubaker & Pleece parin vuoden takaa

En tiedä mihin tämä tarina edelleen kehittyy mutta ainakin alku on ihan mielenkiintoinen vaikkakin tuo hieman "näkylapsineen" mieleen muutamankin tieteiselokuvan ja -tarinan.

Skootterilla päristelevät nuoret ovat aika piristäviä kaikkine pireineenkin päähenkilöinä.

Brubakerilta, suosikkikäsikirjoittajaltani, aika erikoinen aluevaltaus tämä stoori kun yleensä olen tottunut näkemään melkein puhdasta dekkarikamaa kaverilta.

Pleecen kuvitus oli ihan mukavaa, etenkin naisten kuvaus, mutta jotenkin särmättömämpää kuin Hellblazer: Bad Blood "Constantine as Old Fart"-stoorissa jokunen vuosi sitten. Kansipiirtäjä on pahuksen mainio.

Eka osa viidestä vasta luettu mutta näyttää lupaavalta. Palailen asiaan kun kokonaisuus pulkassa.

Veli Loponen

  • Isoveli
  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 11 051
  • <><
Re:Luettua
« Vastaus #5 : 13.08.2004 klo 13:09:02 »
Ihan pakko hehkuttaa. Luin eilen Smithin ja Vessin Rosen. Oli aivan huippu. Harmi, että kirjastosta ei löytynyt Luupäiden osaa 7. Olisin lainannut ne kaikki (1-8) ja lukenut taas kerran putkeen.
Mutta Luupäät on siis harvinaisen onnistunut fantasiasarjakuva. Ja yleensäkin fantasiatarinana erittäin hyvä (en yleensä sellaisista tykkää).
Perry Rhodan ei polta tupakkaa!
http://www.veliloponen.com/sarjakuva

tolppis

  • Jäsen
  • Viestejä: 4 321
  • Viinissä totuus
Re:Luettua
« Vastaus #6 : 13.08.2004 klo 13:14:00 »
Ah, kuinka pökiö olenkaan:

Pleece EI piirtänyt Bad Bloodia vaan se oli juuri tuo nimenomainen kehumani Deadendersin kansipiirtäjä (Bond?)...eli vertailuni oli aiheetonta ja epäreilua.

Huomio: Ostin Fennicasta 5 lehden pakkauksena tämän Deadendersin ja kas mitä huomaankaan! Lehden stoori oikeastaan loppuu viidenteen lehteen ja oikeastaan ei. Eli montakos nroa tätä oikein aikoinaan tuli? Osaako kukaan auttaa?
« Viimeksi muokattu: 13.08.2004 klo 13:14:17 kirjoittanut tolppis »

Wiljami

  • Jäsen
  • Viestejä: 171
Re:Luettua
« Vastaus #7 : 13.08.2004 klo 13:21:13 »
Itse tuli luettua Mail Order Pride, joka kertoo kanadalaisesta lelupuodin pitäjästä, joka tilaa korealaisen vaimon itselleen. Vaimo ei aivan täytä miekkosen seksifantasioita, joten suhde ajautuu kriisiin.

Kokonaisuutena teos oli todella hyvin ja kauniisti piirretty sekä tarina rytmitetty hyvin. Loppujen lopuksi aika surullinen draama.

Eilen iltalukemisena aloittelin mukavan simppelisti kerrottua ja piirrettyä kirjaa Paul Has A Summer Job. Pääsin ehkä puoleen väliin ja ainakin siihen asti vaikutti hyvältä. Tarina kertoo koulunsa lopettaneesta tyypistä, joka ajautuu pitämään huonoista oloista tulevien lasten kesäleiriä toiselle puolelle maata. Teos on osoitus siitä, että hyvä tarina ei tarvitse täydellistä viimeiseen asti hiottua piirrosjälkeä – siisti ja elävä ulkoasu riittää.

Rami Rautkorpi

  • Has been
  • Jäsen
  • Viestejä: 3 986
Re:Luettua
« Vastaus #8 : 13.08.2004 klo 13:22:19 »
"Vaikka onhan joukossa Anssi Rauhalaa ja Rami Rautkorpea, jotka ovat paremmasta päästä verrattuina tekijöihin, joiden taso olisi jokin aika sitten supistunut omakustanteisiin ja sarjakuvaseurojen julkaisuihin." -- Kari T. Leppänen (https://tinyurl.com/ycbb3cw2)

tolppis

  • Jäsen
  • Viestejä: 4 321
  • Viinissä totuus
Re:Luettua
« Vastaus #9 : 13.08.2004 klo 13:38:25 »
Hui. 16 nroa. Eikun metsästämään.

Kiitos tiedosta, RR.

tolppis

  • Jäsen
  • Viestejä: 4 321
  • Viinissä totuus
Re:Luettua
« Vastaus #10 : 13.08.2004 klo 16:42:28 »
Ai Deadendersiä on kokoomanakin? Ahaaaa...

En kyllä ymmärrä miksi aikoinaan jäi nuo hankkimati.

Olen sen Stupid Rat talesin kirjastosta lukenut ja olisi kyllä mielenkiintoista saada noita (myös Rosea) suomeksi.

Täytynee sitä tiiliskivi-Bone-kokoomaakin harkita...

Markku Myllymäki

  • Lyijykynän jatke
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 814
  • /* You are not expected to understand this. */
Re:Luettua
« Vastaus #11 : 13.08.2004 klo 16:43:52 »
Luin Reima Mäkisen ja Kari Sihvosen albumit Ruuhkalukemisto ja Kivisyli.

Kevyt yllätys oli, kun totesin, että Kivisyli sisältää miedosti sensuroituna Ruuhkalukemiston. (Siis en tiennyt näistä yhtään mitään, sattuivat käsiinkin vielä eri kaupoissa.)

Kun asiaa tutkin, löysin tällaisen nissenin kommentin Kvaakista:

"Mäkisen tuotannosta kiinnostuneille suosittelen Ruuhkalukemisto-lehteä jonka tuskallinen teinitarina on täysin torpedoitu myöhemmässä kivisyli-albumissa. "

Nyt sanoisin, että nissenin kommetissa on perää. Kivisyli poistaa jotain Ruuhkalukemistosta, ja lisää loppuun aika surullisen jatkon.

Kaiken kaikkiaan piirrosjälki toimii, tarinakin on ihan hyvä. Itse asiassa pelkkä Ruuhkalukemisto jätti jopa ihan kivan fiiliksen.  

Mutta kumpi tahansa versio on kyllä kaikesta huolimatta ihan ykkösrivin suomalaista sarjakuvaa. Suosittelen.

 
« Viimeksi muokattu: 13.08.2004 klo 16:44:14 kirjoittanut Markku Myllymaki »
When you earnestly believe you can compensate for a lack of skill by doubling your efforts,
there's no end to what you can't do.

Petteri Oja

  • Juudas itselleen
  • Jäsen
  • Viestejä: 8 157
Re:Luettua
« Vastaus #12 : 14.08.2004 klo 13:25:31 »
Ai joo, Petteriä kopioiden vaihdoin nimimerkkiä. Minulla on syyni, Petteristä en tiedä.

Menkööt vaikka kansainvälistymisen piikkiin, John Wave.  8)

Luin semmoisen sarjakuvakirjan, josta joku teistä on voinut joskus kuullakin, kuin Maus.  ;)  En juurikaan harrasta sarjakuvien lainaamista kirjastosta, joten tämänkin klassikon lukeminen viivästyi niin kauan että sain sen vihdoin hankittua Alfasta omaan hyllyyni. Ja eipä tarvinnut teokseen pettyä, Maus on kaikkien ylisanojen arvoinen.

Kirjakaupasta ostin uuden Pauli Kallio -albumin Onnen lahjat, jonka on kuvittanut Kati Kovács. Pidän molempien taiteilijoiden aiemmista teoksista, joten odotin tältäkin jotain, mutta petyin. Mielestäni Kovácsin piirrostyyli (vaikkei ollutkaan mahdottoman räväkkää) ei sopinut Kallion arkisien oivalluksien kuvittamiseen ollenkaan niin hyvin kuin naisen omien tarinoiden, eivätkä Kallion jututkaan tuntuneet niin oivaltavilta kuin joskus ennen. Mukaan Onnen lahjojen hahmogalleriaan oli otettu vanhat tutut Kramppi & Nyrjähdys -hahmot, joille oli annettu nimet. Tämäkään ei jaksanut ilahduttaa, tuli lähinnä vain ikävä Christer Nuutisen ja Sami Toivosen aikaista Kramppi-sarjakuvaa.

Laimea maku siis jäi, mutta johtuiko se vain omasta kyllästymisestäni Paulin juttuihin ja ahdasmielisyydestäni hyväksyä Katin piirrostyyliä näihin tarinoihin? Kertokaa muutkin mielipiteitänne jos olette albumin lukeneet.

Ilja Rautsi

  • Jäsen
  • Viestejä: 645
  • Kvaak!
Re:Luettua
« Vastaus #13 : 14.08.2004 klo 20:59:26 »
The Milkman Murders #2/5. Joe Caseyn ja Steve Parkhousen kieron huumorin kyllästämä synkeä katsaus amerikkalaisen perheen pinnan alle. Kakkosnumero veti paremmin jutun sisään kuin ensimmäinen ja odotan mielenkiinnolla mihin kaikki johtaa. Casey on kirjoittaja jolta on vielä lupa odottaa Jotain Joskus.

Planetary #20. Juttu jatkuu hyvin samoissa merkeissä kuin aiemminkin, nyt nähtiin tämän maailman versio Möykystä. Planetary on kyllä erittäin viihdyttäväää kamaa, jonka luulen toimivan huomattavasti paremmin kun sen joskus lukee putkeen eikä tarvitse odotella kuukausitolkulla uusia numeroita. Sense of wonder jyrää ja lujaa.
"I'd prefer not to be reminded of his continued existence, frankly. If he's hit by a bus--let me know so I can go piss on his grave--otherwise, give it a rest."

-Erik Larsen Rob Liefeldista

jokela

  • sörsselsson
  • Jäsen
  • Viestejä: 777
  • .. I'm a devil in disguise ..
Re:Luettua
« Vastaus #14 : 14.08.2004 klo 21:23:03 »
... Ai joo, Petteriä kopioiden vaihdoin nimimerkkiä. Minulla on syyni ...

SURFER JOE                    

Here's a story about Surfer Joe
He caught the big one,
    but he let it go
There's somebody satisfied
    with winning.

Back on the boardwalk
    there's Moe the Sleaze
Sells good things
    and aims to please
He's almost even but
    he doesn't mind a handout.

Come on down
    for a pleasure cruise
We're all going
    on a pleasure cruise
Come on down
    for a pleasure cruise
Plenty of women,
    plenty of booze.

Give your ticket
    to Moe the Sleaze
He's the one that's
    weak in the knees
His pants are baggy,
    but you can see them shaking.

I'll introduce you to Surfer Joe
He may be there,
    I really don't know
We can smoke garfong
    and watch him ride
        the big one.

Come on down
    for a pleasure cruise
We're all going
    on a pleasure cruise
Come on down
    for a pleasure cruise
Plenty of women,
    plenty of booze.

Come on down, come on down
Come on down, come on.

Here's a story about Surfer Joe
He caught the big one,
    and he let it go
There's somebody satisfied
    with winning.

Here's a story about Surfer Joe
He caught the big one,
    and he let it go
He's somebody satisfied
    with winning.
He's somebody.


Hats off for mr. Joe, everyone!! N´a big hand to Neil!!

-- j --

ps. Nisse viarailee kans Kallion & Pirisen Birks´issä .. ´Outoa narinaa .. ´
« Viimeksi muokattu: 14.08.2004 klo 21:28:36 kirjoittanut jokela »
He may look like an idiot and talk like an idiot but don't let that fool you. He really is an idiot.