Batman

[VesaK]

Lepakkomieskin on jo vahvasti vaari-ikäinen. Tasavuosia tulee pian taas täyteen.


http://www.bdangouleme.com/1350,batman-80-ans-un-genre-americain-demasque

[sarja]

Batman  menee  naimisiin

https://www.inverse.com/article/46598-batman-catwoman-marriage-gets-spoiled-tom-king

[X-men]

Batman  menee  naimisiin

https://www.inverse.com/article/46598-batman-catwoman-marriage-gets-spoiled-tom-king

Ei mennyt ja tuskin tulee menemäänkään ennenkuin DC taas tarvitsee boostia Battiksen myyntiin.

[JV]

"Batman - Minä olen itsemurha" arvioitu Kvaakissa.

[Janne]

Otin urakakseni lukea kaikki Yön ritarit putkeen. Ennakkoon muistin, että ykkönen on klassikko, jonka lukemisesta on jo vuosikymmen. Hatarat muistikuvat siis. Kakkonen oli niin sekava, että en ymmärtänyt siitä mitään. Ja kolmonen tuli nyt luentaan ekan kerran. Antoisia olivat lukuhetket.

Ykkönen oli justiin niin hyvä kuin muistinkin. Aika hienosti tunnelmaa paisuteltiin rinnasteisesti nousevan rajuilman kanssa. Bruce Waynestä tuli lopullisesti Batman. Tykkäsin erikoisesti siitä, kuinka supersankarien ikääntymistä käsiteltiin. Ja saagan arkkikonnia. Monta konventiota rikottiin. Tuli tunne, että näinhän sen pitäisi mennä, jos supersankareita olisi olemassa. Ja vielä se, että enpä ollut ennen tajunnutkaan, kuinka paljon Miller on ottanut kuvitukseensa Hugo Prattilta. Ei siinä turhaan Corto Maltesessa kahinoitu.

Kakkonen oli... hmmmm... paljon parempi kuin muistin. Auttoi paljon, että oli ykkönen tuoreessa muistissa. Mutta sekava se oli edelleen. Ruutuihin tuotiin koko ajan hahmoja, joista ei pirukaan ota kaikista selvää. Supersankareita kun en erityisen hyvin tunne enkä ole piru, niin vain pienen osan statisteista tunnistin. Vähän sama tunne kuin lukisi sarjakuvaa kielellä, jota ei kovin hyvin hallitse. Ajoittain oli vaikea nähdä metsää puilta, mutta kun piti tarinan perusidean kirkkaana mielessä, niin kertomushan oli oikein hieno. En Millerin elämänvaiheita tarkkaan tunne, mutta tiedän hänen joutuneen hakatuksi muutamaan kertaan. En ihmettelisi, jos tarina olisi kirjoitettu toipumisen jälkimainingeissa, sillä niin pessimistinen oli maailmankuva. En tiedä miksi, mutta jotenkin verkkokalvoille on porautunut lähtemättömästi kohtaus, jossa Lex Luthor hakkaa Batmania. Nytkin se kohtaus tuntui vaikuttavimmalta: lentävät hampaat ja nuupallaan olevat lepakon korvat olivat suorastaan hellyttäviä. Eihän sarjakuvasankaria voi niin lyödä, että hampit lentävät. Se on peruuttamaton teko. Mutta Miller teki sen silti. Että joo, tykkäsin tästäkin, ja toivoisin, että se julkaistaisiin koostekirjana. Silti on sanottava, että ehkä tässä Miller haukkasi vähän isomman palan, kuin pystyi pureskelemaan.

Sitten vielä kolmososa. Kirjahan on komea ja massiivinen. Suorastaan pelotti tarttua siihen. Ja aih ja voih, olipa ikävää, että Miller ei ollut piirtänyt kaikkia osia. Ei läheskään. Ei mitään Kubertia ja muita vastaan, mutta kyllä tämä trilogia on niin henkilöitynyt Milleriin, että olisin suonut hänen toteuttavan homman loppuun asti yksin (jos ei nyt värittäjiä tms lasketa mukaan...). Tarina oli perusteiltaan hyvä. Taas tuli sama tunne kuin ykkösosassa, että näinhän tämän pitäisikin edetä, mikäli supersankareita olisi olemassa. Mutta sitten tuli pettymys,

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

kun Batman herätettiin henkiin ja vielä nuorennettiin. Siinä ikään kuin palattiin siihen lähtötilanteeseen, jossa Batman oli ollut ennen ykkösosaa. Jopa ennen eläkkeelle jäämistään. Olisi ollut paljon riipaisevampaa, jos Batmanin olisi annettu jatkaa ikääntyneenä miehenä paikat hajalla ja kenties kuolla viimeisessä taistossa.

Nyt periaatteessa tehtiin kaikki edeltäneet tapahtumat turhiksi. Samalla tulin aika vakuuttuneeksi, että Yön ritaria ei enää ainakaan Millerin voimin tehdä. En oikein tiedä, mitä tästä kolmososasta ajattelisin. Komeaa sarjakuvaa se ainakin on. Joku jo mainitsikin, että ei tämä niin kunnianhimoinen ollut kuin kaksi edeltävää osaa. Ehkä juuri niin. Sellaista normihyvää supersankarikeitosta, joka toi trilogian kunnialla päätökseen.

Sitten vielä kysymys: onko RW:n Yön Ritari I julkaistu isommassa koossa kuin Egmontin vastaava? Tuntui niin kovin pieneltä Egmontin ykkönen verrattuna RW:n kolmoseen.

[Miqz]

Se RW:n yön ritari I on hieman isompi kuin Egmontin, Deluxe kokoa kuten Tappava pila ja tämä Master Race.

[Janne]

Ok, pitääpä sitten harkita sen ostoa, jos sen vielä jostsin saa.

[VesaK]

Ok, pitääpä sitten harkita sen ostoa, jos sen vielä jostsin saa.

https://www.sarjakuvakauppa.fi/batman-yon-ritari-deluxe.html

Saa sitä vielä.

[Anonyymi]

Kakkonen oli minustakin sekava, vaikka hahmot tunnenkin. Kolmonen oli taas piirun parempi.

[Mikael Mäkinen]

Yön Ritari: Herrakansan arvostelu nyt etusivulla!

[Lurker]

Herran tähden tämä Herrakansa oli pitkästä aikaa sellaista suuren luokan supersankarointia, että lukemastaan oikein nautti. Kahden aikaisemman osan melkeinpä nihilismistä päästiin pienen matkan verran kohti valoa... Lepakko- ja Teräsmiehen välillä oli ihka aitoa toveruutta.

Tosin nämä hullut kuin pullosta tulleet -ideaa on käytetty muistaakseni muutaman kerran normisarjassakin.

Laran ymmärryksen herääminen oli kuvattu hienosti, loppusivu oli varsinkin mieleeni.

[Balthazar]

Ei ole tullut moneen vuoteen luettua Millerin lepakoita niin Master Race setin tultua hommasin samaan pakettiin ykkösen slipcase versiona. Nyt siis lukemaan sarja läpitte.

[Jarkko Sikiö]

Uutta, Rebirth-uudistuksen jälkeistä, Batmania olen jossain puolittain silittänyt ja puolittain kurittanut.

Batman on sellaista DC-peruskauraa, että se pitäisi saada kohdilleen joka ikinen kerta. Silti se on monesti tämän vuosituhannen puolella mennyt syystä tai toisesta useammin vikaan kuin osunut kohdalleen.

Kun näitä lehtiä on useampi, niin täsmennetään, että nyt luetaan ihan Batman-nimikkosarjaa. The Flash -crossover numerossa 21 oli sellainen vedenjakaja, mistä lähtien minä olen jo kovasti tykännyt lehdestä.

Tätä seuraava War of Jokes and Riddles -tarinakokonaisuus oli mielestäni oikein mainio, vaikka moni sitä on haukkunut. Kuitenkin minusta ei niin ole väliksi kuinka järkeviä tarinat ovat, vaan kuinka järkeviä ne ovat siinä supersankaritodellisuudessa, mihin ne sijoittuvat.

Sen sijaan minua kalvaa kovasti Batmanin ja Kissanaisen suhde. Kun Teräsmiehen tapauksessa on hienoa, että hahmo on saanut perheen ja pojan, en mitenkään voi kuvitella, että Batmanista saataisiin irti mitään hyvää – poika Damian toki sopii oivasti Robinin rooliin – jos tämä vakiintuisi.

Sen sijaan lukijaa kiusataan kaikenlaisilla typeryyksillä, joista pahin on numero 37, jossa mennään tuplatreffeille Clarkin ja Loisin kanssa. Tekijöiltä tuntuu vallan unohtuvan, että minä MAKSAN näiden lukemisesta.

Tunnustan, että numero on hyvin kirjoitettu ja kauniisti kuvitettu, MUTTA en tahdo lukea supersankareiden treffeistä. Tuollaiset pusuttelut pitäisi rajata teinien lehtiin.

Olen aikuinen ja haen Batmanista jännitystä ja väkivaltaviihdettä, en huumoria ja romanssia.

[Anonyymi]

Huumorin ja romanssin sopiva lisäys jännitykseen ja väkivaltaan on ennenkin ollut menestys. Tuosta olen kyllä sitä mieltä että ei välttämättä toimi, että on kuuden numeron arkki jännitystä ja väkivaltaa, sitten yksi numero huumoria ja romanssia, ja taas kuusi numeroa jännitystä ja väkivaltaa.

Ennemmin kannatan Stan Leen tapaa upottaa joka numeroon sitä huumoria ja romanssia jännityksen ja väkivallan sekaan.

[Jarkko Sikiö]

Detective Comics on Rebirth-uudistuksen jälkeen ollut todella kovatasoinen sarja ja, mikä hämmästyttävintä, on sitä peräti toistaiseksi kaikki lukemani 40 numeroa.

Kun on tottunut kuuden numeron, siis kokoelman, mittaisiin seikkailuihin, on nautinnollista lukea todella pitkää tarinakaarta.

Käsikirjoittaja, James Tynion IV, on tarttunut urakkaan itsevarmalla otteella. Alkuvaiheen hienoisen notkahtelun jälkeen tulee varmaa tasalaatua.

Tätä lukiessa on sellainen olo, että tällaista supersankaritarinoiden tulisi ollakin.

Sekin piristää, että Tynion vetää täysin omaa juttuaan, eikä Batmanin perusvihollisista ja muista rutiineista ole tietoakaan. Tämä antaa juoksulle omaleimaisen otteen.

EDIT: On tämä kuitenkin pitkän linjan lukijaa ajatellen palkitsevasti kiinni Batman-mytologiasta, mikä ikään kuin hyvittää tuon perinteisten vihollisten puutteen. Ja on siellä toki vanhoja hahmoja hyvien ja pahojen puolella, että ei kaikki nyt sentään uutta ole. Kuitenkin sellainen systeemiajattelu, linnunsilmänäkymä Batmanin toimintaan on hyvin tuoretta.