Bois-Mauryn tornit

[Hamilkar]

Keskiajalla kaiken lisäksi sanasto osittain poikkesi nykyisestä joko niin, että sana oli täysin eri kuin vastaava nykyään käytetty tai sitten merkitys muuttui aikain saatossa. Paljon sanoja on myös kokonaan pudonnut pois käytöstä. Kuitenkin ymmärtääkseni sanavarasto oli kokonaisuudessaan suppeampi kuin nykyään, koska uutta sanastoa on tietty tullut valtavasti lisää kun uutta on keksitty.

Tämä Reinhard tietty sangen tyly hahmo, jota Aymar  yrittää opastaa välillä hieman "fiksummaksi". Reinhardkin saa kuitenkin dialogissa osuvan vastakommentin: "Viisautta! Kuulkaahan Aymar-herra, liika viisaus tärvelee lopunkin toivon! Niin kuin teidän toivonne nähdä vielä se linna, jonka korkeita ja upeita torneja aina ylistätte!"  Tästä tietty Aymar suuttuu, koska kommentti taisi osua maaliin liiankin hyvin.

Molemmilla ritareilla on samankaltainen tavoite, mutta kumman toimintatavalla tavoitteeseen päästään?

[spoiler]Takakannen tekstin vika lause voitaneen tulkita niin, että Reinhardia nähdään jatkossakin.  [/spoiler]
Edit: laitan tähän kuitenkin spoilerin varmuuden vuoksi.

[Hamilkar]

Tämän päivän Helsingin Sanomissa oli arvostelu tästä albumista - värikuvakin. Hieno nosto! Kirjoittaja aika hauskalla tavalla vertasi Aymaria Cortoon: kapteeni ilman laivaa, ritari ilman linnaa. Tosiaan alkaa vaikuttaa siltä, että koko linnasta ei tulla näkemään vilaustakaan tässä sarjassa.

Kuten kriitikko, niin myös itsekin olen pohtinut sarjan ajankohtaa. 1. ristiretki takana (kun kerta sarjassakin esiintyy ristiritari),  mutta siitä ja ritarien varusteista käy ilmi, että 1100-luvun alkupuoli lienee kyseessä. Sellainen huomio, että noihin aikoihin mitä tahansa tappavaa kulkutautia kutsuttiin herkästi "rutoksi". Tauteja oli kuitenkin monia, ja vaarallisiakin olivat, kun eivät ymmärtäneet syödä antibiootteja.

[Lurker]

Tämän päivän Helsingin Sanomissa oli arvostelu tästä albumista - värikuvakin. Hieno nosto! Kirjoittaja aika hauskalla tavalla vertasi Aymaria Cortoon: kapteeni ilman laivaa, ritari ilman linnaa. Tosiaan alkaa vaikuttaa siltä, että koko linnasta ei tulla näkemään vilaustakaan tässä sarjassa.

Kuten kriitikko, niin myös itsekin olen pohtinut sarjan ajankohtaa. 1. ristiretki takana (kun kerta sarjassakin esiintyy ristiritari),  mutta siitä ja ritarien varusteista käy ilmi, että 1100-luvun alkupuoli lienee kyseessä. Sellainen huomio, että noihin aikoihin mitä tahansa tappavaa kulkutautia kutsuttiin herkästi "rutoksi". Tauteja oli kuitenkin monia, ja vaarallisiakin olivat, kun eivät ymmärtäneet syödä antibiootteja.

Ja tässä linkki arvosteluun: Belgialainen Hermann kuvaa keskiajan raadollista elämää ja Pyreneiden uljaita maisemia linnattoman ritarin eeppisessä tarinassa
Vielä ristiriitaisina kiinnostavia henkilöhahmoja paremmin Hermann rakentaa yleistä tunnelmaa, keskiajan raadollisen elämän kuvausta ja tällä kertaa luonnon suurta panoraamaa.

[Crying Blue Rain]

Hermann on juuri aloittanut uuden Bois-Maury-albumin, Kirvesmies, piirtämisen. Viisi planssia valmiina.

Sepä mukava uutinen. Tosin arvaan, että kyseessä ei ole Bois-Mauryn tornit, vaan ritari Aymarin jälkeläisistä kertova spin-off-sarja Bois-Maury (ilman torneja). Muistaakseni viisi osaa on tullut ja niissä on päästy jo 1600-luvulle saakka.  Sen perusteella, mitä olen nähnyt, ovat ainakin kuvituksellisesti komeaa sarjakuvaa. Tuskin tarinatkaan ovat huonoja.

[vekka_of_savo]

Reinhardt luettu. Taide on edelleen nättiä (niitä samannäköisiä pallopäitä lukuunottamatta), mutta sama vika tätä vaivasi kuin muitakin sarjan suomennettuja osia. Tarinat on hyvin simppeleitä ja ne lukaisee läpi niin nopeasti, että käteen jää lopulta kokonaisvaikutelmaksi vain ihan kiva sarjakuvakokemus ilman sen suurempia haluja palata enää uudestaan albumin pariin.

[Crying Blue Rain]

Tuo pitää paikkansa, että juonenkäänteet eivät Torneissa useinkaan ole kovin monimutkaisia tai yllätyksellisiä moneen muuhun ranskankieliseen seikkailusarjakuvaan verrattuna.

Mielestäni suoraviivaiset juonet kuitenkin istuvat realistisen ("Reinhardtin" tuonpuoleiset viittaukset nyt sivuuttaen)  historiaseikkailun lajityyppiin. Tunnelma näissä teoksissa on mielestäni lähes ainutlaatuisen vahva ja kerronta monin tavoin upeaa.

Voi kuitenkin olla, että Bois-Maury innostaa eniten niitä, joita keskiaika kiinnostaa jo valmiiksi keskimääräistä enemmän.

[Lurker]

Reinhardt luettu. Taide on edelleen nättiä (niitä samannäköisiä pallopäitä lukuunottamatta), mutta sama vika tätä vaivasi kuin muitakin sarjan suomennettuja osia. Tarinat on hyvin simppeleitä ja ne lukaisee läpi niin nopeasti, että käteen jää lopulta kokonaisvaikutelmaksi vain ihan kiva sarjakuvakokemus ilman sen suurempia haluja palata enää uudestaan albumin pariin.

Psykologisina henkilökuvina tarinat ovat hyvinkin kerroksellisia ja moniulotteisia; ruuduissa on myös paljon hienoja yksityiskohtia, jotka tuovat lisäsyvyyttä tarinaan. Myös ympäristö ja luontokuvaus luovat upeat lisäsäväykset  ja taiteilija on tarkoituksellisesti antanut niillä lisäpontta kerronnan tunnelmanluontiin.

En nyt tiedä tarkkaan, mitä simppelillä tarkoitat, mutta hyvin huolellisesti on tarinan kaari rakennettu - todennäköisesti monen albumin päähän.

[Hamilkar]

Psykologisina henkilökuvina tarinat ovat hyvinkin kerroksellisia ja moniulotteisia; ruuduissa on myös paljon hienoja yksityiskohtia, jotka tuovat lisäsyvyyttä tarinaan. Myös ympäristö ja luontokuvaus luovat upeat lisäsäväykset  ja taiteilija on tarkoituksellisesti antanut niillä lisäpontta kerronnan tunnelmanluontiin.

En nyt tiedä tarkkaan, mitä simppelillä tarkoitat, mutta hyvin huolellisesti on tarinan kaari rakennettu - todennäköisesti monen albumin päähän.

Komppaan ylläolevaa. Vaikka ollaan jo osassa 4, minulla on jatkuvasti sellainen tunne, että albumin tapahtumien ohessa pohjustetaan jotain tulevaa ja vasta esitellään päähahmoja. Mitä yksittäisten albumien juoniin tulee, niin minusta ne on uskottavia. Pyrkimys hillittömään komplexisuuteen ei tulisi olla mikään itseisarvo, vaan saattaa kääntyä naurettavuuden puolelle. Hyvänä esimerkkinä on monet pitkään jatkuvat TV-sarjat, jotka on alussa hyviä, mutta käsikirjoittajat pilaavat loppukaudet yrittämällä jatkuvasti nostaa kierroksia. Lopputuloksena on, että "suspension of disbelief" katoaa...

[vekka_of_savo]

En nyt tiedä tarkkaan, mitä simppelillä tarkoitat, mutta hyvin huolellisesti on tarinan kaari rakennettu - todennäköisesti monen albumin päähän.

En itse kyllä näe mitään normaalia poikkeavampaa kompleksisuutta tarinoissa enkä henkilöhahmojen psykologiassa näiden lukemani 4 tarinan perusteella, päinvastoin. Mutta en tiedä myöskään mitään tulevasta ja siitä nivoutuvatko nämä yksinkertaiset tarinat millään tavalla toisiinsa muuten kuin päähenkilöiden matkallaan kohtaamina ihmisinä ja tapahtumina.

Realismia sarjaan toki tuo ettei samoille päähenkilöille koidu eteen jatkuvasti lähes ylivoimaisia haasteita ja ihmepelastumisia, vaan Aymar seuraa tapahtumia välillä statistina sivusta.

[Hamilkar]

En itse kyllä näe mitään normaalia poikkeavampaa kompleksisuutta tarinoissa enkä henkilöhahmojen psykologiassa näiden lukemani 4 tarinan perusteella, päinvastoin. Mutta en tiedä myöskään mitään tulevasta ja siitä nivoutuvatko nämä yksinkertaiset tarinat millään tavalla toisiinsa muuten kuin päähenkilöiden matkallaan kohtaamina ihmisinä ja tapahtumina.

Realismia sarjaan toki tuo ettei samoille päähenkilöille koidu eteen jatkuvasti lähes ylivoimaisia haasteita ja ihmepelastumisia, vaan Aymar seuraa tapahtumia välillä statistina sivusta.

Jokainen näkee nämä asiat omalla laillaan, mikä on tietty hyvä juttu! Omasta mielestäni Bois-Mauryn tornit on kyllä aika diippii sh*ttii..

Eikö se, että Aymar seuraa tapahtumia joskus usein statistina sivussa jo tee siitä ainakin erilaisen kuin 99,9 % seikkailusarjakuvista?

Edit: joskus => usein

[Lurker]

Oivaltavia huomioita.

Voima (Miia Vistilä): Sarja muistuttaa rakenteeltaan ryhmässä pelattavaa fantasiaroolipeliä. Hahmojen näkökulmat vaihtuvat, kuin kukin saisi pelata vuorollaan, ja käänteitä riittää kuin korteista nostettuna. Germainissa pysytään kuvitellussa reaalimaailmassa, mutta Reinhardtissa fantasia on tärkeä kerronnallinen elementti. Kerronnallisesti kauneinta on, miten juonten monet langat punotaan lopussa yhteen.

[vekka_of_savo]

Eikö se, että Aymar seuraa tapahtumia joskus usein statistina sivussa jo tee siitä ainakin erilaisen kuin 99,9 % seikkailusarjakuvista?

Edit: joskus => usein

Niin ehkä se on juuri se syy, miksi olen toistaiseksi kokenut nämä lyhyet episodit vain kauniisti kuvitettuna, mutta tarinallisesti yksinkertaisena nopealukuisena "kertakäyttösarjakuvana".

[Gothicus]

Vekka_of_savon ja Crying Blue Rainin linjoilla olen minäkin. Tarinat ovat ohuen puoleisia ja albumeiden ansiot, joihin eivät lukeudu myöskään hahmojen kasvojen piirteet, löytyvät toisaalta. Lajityyppinä historialliset seikkailut ja keskiaika kuitenkin kiinnostavat minua niin paljon, että sarjakuva onnistuu pitämään otteessaan.

Tarinallisuuden puutteista huolimatta hahmot on kirjoitettu aikakauteen sopiviksi ja tarpeeksi uskottaviksi, joten historiallisuuden tuntu pitää lukijansa kyllä sillä tavalla kiinni kerronnassa. Kuvitus on paikoin hyvinkin näyttävää ja tukee hyvin aihepiiriä, vaikka kokemus piirun verran mekaanisen läpiluvun puolelle ehkä kallistuukin.

[Crying Blue Rain]

Jokainen voi miettiä mielessään, miltä Bois-Maury näyttäisi, jos siinä olisi yhtä monimutkaisia ja vauhdikkaita juonia kuin vaikka Blueberryissä tai muissa Charlierin käsikirjoittamissa loistavissa seikkailuissa...juu ei. Bois-Mauryn upeus löytyy aivan muualta, eikä vastaava kaahaus sopisi siihen ollenkaan.

[vekka_of_savo]

Jokainen voi miettiä mielessään, miltä Bois-Maury näyttäisi, jos siinä olisi yhtä monimutkaisia ja vauhdikkaita juonia kuin vaikka Blueberryissä tai muissa Charlierin käsikirjoittamissa loistavissa seikkailuissa...juu ei. Bois-Mauryn upeus löytyy aivan muualta, eikä vastaava kaahaus sopisi siihen ollenkaan.

Pitäisi tietysti nähdä ja lukea ensin. Vauhdikas ja monimutkainen ei välttämättä kuulosta ollenkaan pahalta, eikä se ole mikään synonyymi päättömälle kaahaukselle. Riippuu täysin kuinka taidokas käsikirjoittaja on sovittamaan tarinan keskiaikaiseen maailmaan. Hermann on taidokas kuvittaja, mutta korkeintaan keskinkertainen käsikirjoittaja.