Kirjoittaja Aihe: Pisimmät työurat sarjakuvissa  (Luettu 6283 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Jyrki Vainio

  • Mielikuvittelija
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 612
  • Kvaak!
Pisimmät työurat sarjakuvissa
« : 19.10.2010 klo 21:42:25 »

Juttelin tuossa Joonaksen kanssa ja hän mainitsi siitä, niin kuin lehdissäkin on noteerattu, että saavutti tänä vuonna pitkäaikaisen haaveensa ja sai Unto Uneksijasta Kiekua ja Kaikua pitkäikäisemmän sarjakuvan. Unto ilmestyi Pellervossa vuosina 1966-2010, siis 44 vuotta.

Tänä syksynä maailmalla Masi täytti 60 vuotta, josta puolestaan Mort Walker on sanonut, että se on alkuperäisen piirtäjänsä pisimpään tekemä sarja. (Assistentit apuna, mutta kuitenkin - Mortin mukaan hän on aina tehnyt sarjan lyijykynäpiirrokset omakätisesti. Ks. aiheen oma ketju).

Nämä merkkipäivät saivat minut pohtimaan sarjakuvien pisimpiä työuria. Sekä Joonas että Mort valikoivat sanamuotonsa tarkkaan, määrittelivät tarkalleen, mitä ennätystä tavoittelivat: Joonaksen mukaan Unto Uneksija on Suomen pitkäikäisin sarjakuvasankari, siis pisimpään Suomessa jatkunut yhden selkeän päähenkilön ympärille rakentunut sarja - koska Jykän ja Riken Puuta Heinää pilakuvasarja ilman vakiohahmoja alkoi vuotta aikaisemmin, vuonna 1965. (Myös Titun piirrosura Seuraan lienee olleen suunnilleen vastaavissa vuosiluvuissa).
Mort sanoo olevansa pisimpään sarjaansa itse tehnyt alkuperäinen piirtäjä - koska kaikkien aikojen pisimmät piirrosurat lienevät nuorena aloittaneilla assistenteilla, jotka sitten ovat lopulta perineet isäntänsä sarjat. Näistä minä tiedän pisimpinä esimerkkeinä:
- Ferd Johnson, Moon Mullins -sarjan piirtäjä Frank Willardin apulainen vuodesta 1923, sai sarjan omiin nimiinsä vuonna 1958, jatkoi sitä vuoteen 1991: yhteensä 68 vuotta.
- Fred Lasswell, Kalle Kehvelin piirtäjän Billy Debeckin apulainen vuodesta 1934, sarja omiin nimiin 1942, jatkoi vuoteen 2001: yhteensä 67 vuotta.
Ja sitten vielä kirjoittajana, mutta ei piirtäjänä, omassa sarjassaan:
- Lee Falk, Taika-Jim vuodesta 1934 vuoteen 1999, 65 vuotta.

Nämäkin järisyttävät lukemat ylittää poliittinen pilapiirtäjä Herblock, jonka ensimmäinen pilapiirros julkaistiin juuri ennen Wall Streetin pörssiromahdusta ja viimeinen juuri ennen WTC-iskuja. Hän teki pilakuvia vuodesta 1929 vuoteen 2001, siis 72 vuotta.
Samaan vuosilukuun yltää uran kokonaispituudessa tällä hetkellä ainakin Joe Kubert, joka kertoo aloittaneensa studioapulaisena lyijykynäpiirrosten kumittajana vuonna 1938 ja piirtää edelleen (kaikkien näiden vuosien jalostamalla mestarillisella otteella) vuonna 2010.

(Kaikkiaan Joonaskin muuten kertoo tehneensä sarjakuvia ammattimaisesti yli 60 vuotta).

Tuleeko mieleen muita tämmöisiä massiivisen pitkän uran tehneitä piirtäjiä?
Tarkoitus ei ole pitää tätä minään kilpailuna tai luvuilla pätemisenä, en nosta näistä tekijöistä ketään tämän perusteella toistensa edelle, vaan tunnen massiivista kunnioitusta kaikkia tämmöisiä työn sankareita kohtaan. Rupesi vaan noin kuriositeettina kiinnostamaan, kun näistä vuosiluvuista tuli puhetta.

haplo

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 531
Vs: Pisimmät työurat sarjakuvissa
« Vastaus #1 : 20.10.2010 klo 07:50:44 »
Muistelinkin törmänneeni johonkin pitkäikäiseen japanilaiseen strippisarjakuvaan ja wikipediahan se lopulta sanoo sarjasta Sennin Buraku, että kyseessä on pisin yhden tekijän sarjakuva. Jatkunut lokakuusta 1956, eli näinä aikoina tulee tai on tullut täyteen 54 vuotta. Sitä en tiedä, onko wikipedia ajan tasalla tietonsa kanssa.

Rmäki

  • Vieras
Vs: Pisimmät työurat sarjakuvissa
« Vastaus #2 : 20.10.2010 klo 08:52:51 »
Samaan vuosilukuun yltää uran kokonaispituudessa tällä hetkellä ainakin Joe Kubert, joka kertoo aloittaneensa studioapulaisena lyijykynäpiirrosten kumittajana vuonna 1938 ja piirtää edelleen (kaikkien näiden vuosien jalostamalla mestarillisella otteella) vuonna 2010.
Hmm, muistaisin jostakin Kubertin haastattelusta lukeneeni, että hän oli opissa Irv Novickin huomassa, mutta Wikipedian mukaan Novick aloitti uransa 1939. Kuin sit lie? Pitkään Novick kummiskin piirsi, aina 90-luvulle asti. Myös Stan Lee aloitti sarjakuvatyöt 1939 (täyttämällä tussipulloja jne.)... uusin herran ideoima sarjis ilmestyi äsken Boom-kustantamolta.

Sampsa Kuukasjärvi

  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 4 824
Vs: Pisimmät työurat sarjakuvissa
« Vastaus #3 : 01.11.2010 klo 23:01:50 »
Huhhuh miten pitkiä työuria luettelette. Onnea Joonakselle kotimaisesta ennätyksestä!

Stan Lee on uskomaton Mr. Supersankari. Tsekkasin Wikipediasta, että Will Eisnerkin ylsi ”vain” noin 69 vuoden uraan (noin 1936 – 2005) ja Jack Kirby ”vähäiseen” noin 57 vuoteen (noin 1936 – 93; vuodet ovat siis vain Wikistä otettuja ja saattavat hieman heittää).

Joe Kubertin tuntumasta löytyy piirtäjiä. Esimerkiksi Bob Lubbers on tehnyt julkaistuja piirroksia vuodesta 1940 tähän päivään saakka, mutta sarjakuvia hän teki “vain” noin 40 vuotta.

Enrique Badía Romero aloitti piirtämisen jo 15-vuotiaana vuonna 1945. Nyt 65 vuoden jälkeen hän vääntää yhä Modesty-pin-upeja ja -kansikuvia.

Pitkistä urista piirtäjänä saman sarjan parissa minulla tuli mieleen ainoastaan Hal Foster. Hän piirsi omaa luomustaan Prinssi Rohkeaa 1937 - 70 ja avusti siinä 1970 - 82 = yhteensä 45 vuotta. Väitän, että hän käytti aikaa sarjansa piirtämiseen, kirjoittamiseen ja taustatyöhön sata kertaa enemmän kuin Mort Walker.

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 777
Vs: Pisimmät työurat sarjakuvissa
« Vastaus #4 : 01.11.2010 klo 23:18:26 »
John Severin.
syntyi 1921, hänen lasketaan aloittaneen ammattilaisuran 1931 10-vuotiaana useille eri kustantajille ennen 50-luvun siirtoa ECn ja Atlaksen, sitemmin Marvel riveihin.
Toiset tiedot eivät laske näitä töitä lain vaan ainoastaan sodanjälkeisen 1947 lukien tehdyn uran
Ja tietenkin Severin työskentelee yhä 79 vuoden (tai 63 vuoden) jälkeen.

hdc

  • Architectus urbis caelestis
  • Jäsen
  • Viestejä: 2 604
Vs: Pisimmät työurat sarjakuvissa
« Vastaus #5 : 01.11.2010 klo 23:20:50 »
Pari tekijää joilla on pitkä mutta epätasainen ura, Dick Giordano aloitti ammattilaisena 1952 ja viimeinen julkaisu on vuodelta 2010, mutta ehti käydä eläkkeellä välissä ja loppuvuosina freelancerius oli kai aika satunnaista.
John Severinin ammattilaiskrediitit tulivat wikin mukaan 10-vuotiaana eli vuonna 1931, ja on tehnyt satunnaisesti juttuja viime vuosiin asti (ja on yhä elossa, eli lisää saattaa yhä tulla...)

Edit: kah, Curtvile ehti väliin.

Veli Loponen

  • Isoveli
  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 11 043
  • <><
Vs: Pisimmät työurat sarjakuvissa
« Vastaus #6 : 01.11.2010 klo 23:23:23 »
Pari tekijää joilla on pitkä mutta epätasainen ura, Dick Giordano aloitti ammattilaisena 1952 ja viimeinen julkaisu on vuodelta 2010, mutta ehti käydä eläkkeellä välissä ja loppuvuosina freelancerius oli kai aika satunnaista.
En nyt tiedä satunnaisesta. Tekihän se suht vakituisesti viimeiset pari vuotta Mustanaamiota Ruotsille.
Perry Rhodan ei polta tupakkaa!
http://www.veliloponen.com/sarjakuva

Timo Ronkainen

  • professionaali amatööri, sarjakuvaneuvos
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 19 277
  • "Ja rangaistus on greippi!"
Vs: Pisimmät työurat sarjakuvissa
« Vastaus #7 : 01.11.2010 klo 23:31:11 »
Tarkkoja vuosilukuja en muista, mutta Barks myi ensimmäisen pilapiirroksensa johonkin sanoma- tms. lehteen joskus 1928 ja viimeiset työt, jotain värikynätöitä ja käsikirjoituksia, julkaistiin joskus 1996-2000... Pitäisi oikein kaivaa tarkat luvut, mutta tuleehan tuosta nyt ainakin se 70 vuotta. Tosin tuossa on oikeastaan useampi ura. Pilapiirtäjästä animaatiotyöläiseksi, siitä sarjakuvapiirtäjäksi ja sitten maalariksi.

Ohhoh.... mitä se Severin teki 10-tuotiaana?

Mitenkäs pilapiirtäjä Al Hirsfield, joka kuoli hiukan vaille satavuotiaana joku vuosi takaperin? Aloitteli uraansa muistaakseni joskus 1920-luvun puolivälissä ja teki loppuun asti. Lähes 80 vuotta ainakin.

Timo

hdc

  • Architectus urbis caelestis
  • Jäsen
  • Viestejä: 2 604
Vs: Pisimmät työurat sarjakuvissa
« Vastaus #8 : 01.11.2010 klo 23:41:39 »
Ohhoh.... mitä se Severin teki 10-tuotiaana?

Pilapiirroksia Hobo News-lehteen on mainittu, esimerkkejä ei tullut vastaan.

Ja Johnista sisareensa Marieen, joka aloitti värittäjänä 1949 ja jäi eläkkeelle 2000-luvun puolivälissä...

Reima Mäkinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 9 859
Vs: Pisimmät työurat sarjakuvissa
« Vastaus #9 : 15.08.2012 klo 21:33:37 »
Joe Kubert, joka kertoo aloittaneensa studioapulaisena lyijykynäpiirrosten kumittajana vuonna 1938 ja piirtää edelleen
Kellotti sitten lopulta 74vuotta. Ei ihan pärjää Severinille, mutta mittavaa oli tekeminen.

Tuli tuossa mieleen että Isä Ruben on ilmestynyt vuodesta 1971, eli Pertti Poutanen (s. 1947) alkaa pian hätyytellä Joonasta - jos luoja suo.
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

Reijo Valta

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 2 201
  • Haddadaa
Vs: Pisimmät työurat sarjakuvissa
« Vastaus #10 : 29.03.2019 klo 12:37:12 »
Isä Ruben on jo 50 vuoden iässä. Kirkko & Kaupungissa aloitti 1971, mutta sarja ilmestyi pienemmissä lehdissä ennen sitä.

Juhlanäyttely on Vainion twiitin mukaan töölöläisessä palvelukodissa.

Reijo Valta

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 2 201
  • Haddadaa
Vs: Pisimmät työurat sarjakuvissa
« Vastaus #11 : 08.06.2020 klo 18:45:01 »
Al Jaffeen uralle on saatu virallinen mitta, 77 ja puoli vuotta. Nyt kesäkuussa hän ilmoitti jäävänsä eläkkeelle.

Timo Ronkainen

  • professionaali amatööri, sarjakuvaneuvos
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 19 277
  • "Ja rangaistus on greippi!"
Vs: Pisimmät työurat sarjakuvissa
« Vastaus #12 : 09.06.2020 klo 01:29:09 »
Oli vissiin pakko lopettaa, kun Jahveella ei ollu enää lehteä mihin piirtää. Olis varmaan muuten jatkanut viä muutaman vuoden.

Timo

Reijo Valta

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 2 201
  • Haddadaa
Vs: Pisimmät työurat sarjakuvissa
« Vastaus #13 : 09.06.2020 klo 14:28:30 »
Ei varmaan työmarkkinoilla koeta 99 vuotta täyttänyttä hakijaa dynaamisena ja uudistumiskykyisena vaihtoehtona.

Jos julkaisupaikka olisi säilynyt, niin tuskin ihan vielä olisi lopettanut.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Pisimmät työurat sarjakuvissa
« Vastaus #14 : 23.01.2022 klo 18:58:11 »
Bengalitekijä Narayan Debnath kirjoitti ja kuvitti 55-vuotta putkeen sarjaansa Handa Bhonda. Tämän muistokirjoituksen perusteella kyse olisi maailmanennätyksestä niin, että yksi ja sama tekijä olisi (aivan yksin) työstänyt yhtäjaksoisesti luomaansa strippisarjaa.

Kvaakin faktantarkistajat varmaan osaavat sanoa, mikä on asian oikea laita.