Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat

[Jiksi]

America's Got Powers (2012-2013), seitsemän jaksoa pitkä minisarja, oli Bryan Hitchin ansiosta lukulistalla. Sinne olisi saanut jäädäkin, sillä kuilu kuvituksen ja Jonathan Rossin käsikirjoituksen välillä repeää melkoiseksi.

Parasta on Sarah Palin superroistona ja huonointa loppuratkaisu, jonka arvaa puolessa välissä. Väliin sijoittuu San Franciscon ydinpommitettavaksi määräävä presidentti Obama ja kenraalia näyttelevä Ed Harris. Roolitus siis on jo valmis, mutta ei vain taida elokuvaoptio napsahtaa.

[Jiksi]

Rick Remenderin Black Science -sarjan ensimmäinen kokoelma How to Fall Forever kokoaa ensimmäiset kuusi numeroa.

Tämä näyttää todella hienolta ja aina tekee mieli lukea, mutta opus ei vain millään kestä käsissä edes muutamaa sivua.

Lopulta luin opuksen väkipakolla, kun eihän siihen käytettyjä rahoja enää palauteta. Eipä vain auttanut, ja vaikka niin käy todella harvoin, niin en minä tätä pystynyt muuta kuin silmäilemällä selailemaan.

Yhtään ei auta, että kokoelman intiaanit tuovat mieleen sarjan East of West ja siinä vertailussa Black Science on parempi vain nimensä osalta.

[Curtvile]

Fade out

[Jiksi]

Ensimmäinen Birthright-kokoelma Homecoming oli ääripositiivinen yllätys. Fantasiaa ja todellisuutta leveällä pensselillä sotkeva tarina, Joshua Williamsonin kynästä, ja hyvässä mielessä Chris Bachalon tyyliä tavoitteleva Andrei Bressan ovat taikoneet niin sujuvasti luettavan sarjan, että se menee hujauksessa kannesta kanteen.

En aina ole suurin fantasian ystävä, mutta tätä lukee mieluusti lisää.

[Toni]

Rick Remenderin Black Science -sarjan ensimmäinen kokoelma How to Fall Forever kokoaa ensimmäiset kuusi numeroa.

Tämä näyttää todella hienolta ja aina tekee mieli lukea, mutta opus ei vain millään kestä käsissä edes muutamaa sivua.

Lopulta luin opuksen väkipakolla, kun eihän siihen käytettyjä rahoja enää palauteta. Eipä vain auttanut, ja vaikka niin käy todella harvoin, niin en minä tätä pystynyt muuta kuin silmäilemällä selailemaan.

Vau, tämäpä hassu näkemys. Itse diggaan Mustasta tieteestä kuin hullu puurosta - vaikka ei se toki nousekaan samalla tasolle kuin Remender & Greg Tocchinin Low.

https://imagecomics.com/comics/releases/low-vol-1-the-delirium-of-hope-tp

http://www.comicbookresources.com/?page=article&id=52516

Ihan yleisesti otettuna viime vuosien parhaat sarjikset ovat tulleet juuri Imagelta - kuten myös tuo Curtvillen mainitsema Fade Out.

Todisteena käyvät myös nuo Top-listat:

http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,2167.msg443250.html#msg443250

[Jiksi]

Remender & Greg Tocchinin Low.

Low kyllä upposi minuun hyvin. Tosin näyttää siltä, että sarja on voimakkaasti Bioshock-pelin "inspiroima", kuten sanotaan.

Visuaalisella puolella moni yksityiskohta ja taustamaailma noin yleisesti ottaen ovat ottaneet tuosta pelitodellisuudesta rankalla kädellä vaikutteita. Eipä siinä mitään, kaikki rakentuu vanhan päälle jne.

[Jiksi]

Neliosainen Big Man Plans on rujoin mahdollinen kostotarina.

Useimmiten lukijalle esitetään se rumin osuus, koston "oikeutuksen" antavat kauheudet, heti tarinan alkuun. Tässä se vain vinkataan lukijalle, mikä tarkoittaa että kaikki tehot ladataan loppuun, kun niin kosto kuin sen "oikeutus" esitetään vasta viimeisessä jaksossa. Tämä kiikauttaa tarinan tasapainon pahasti loppuun painottuvaksi ja alku toiste luettuna on tarkoituksettoman keveä, jos niin voi tapahtumat huomioiden sanoa.

Tästä jää niin monella tasolla paha maku suuhun, että täytyy vain ylistää tekijäkaksikkoa Eric Powell ja Tim Wiesch suorituksesta. Rankkuusasteikolla 1-5 tämä on puhtaan kuutosen sarja.

[Jiksi]

Image-tarjonnasta on toisinaan vaikea poimia satunnaisia uutuuksia.

Itse olen noudattanut sellaista seulaa, etten tartu sellaisiin missä lukee kannessa Shadowline tai Top Cow...

Kun sarjalle on annettu nimeksi Faster Than Light en minä sitä pysty vastustamaan, olkoon sitten vaikka Shadowline-tuotantoa.

Tässä on tehty scifi-miehen näkökulmasta kaikki oikein: on kaunista kuvitusta, jännä alkuasetelma, muukalaiskulttuurin jäänteiden penkomista, henkilökaartilla sisäisiä jännitteitä jne. Silti tässä on taas sellaista Shadowline-julkaisuille tyypillistä ankeaa, kankeaa kulkua.

Kun jatkossa näyttää olevan tiedossa lonkerohirviöitä, minä jätän tähän. No hyvä on, en jätä, vaan luen vielä seuraavan numeron. Sitten jätän, jos ei ole mitään erityistä koukkua.

Millä tällaisen muka laittaa Morrisonin Nameless-sarjan rinnalle ja sanoo, että pysy siinä itse pystyssä.

Älkää te kuitenkaan lukeko takakannen kuvausta, se nimittäin kertoo sellaista mitä ei vielä ensimmäisen numeron aikana kerrota.

[Jiksi]

The Strange Talent of Luther Strode (2011-2012) on ihana voimafantasia, jossa veri ja suolet roiskuvat seinille.

Justin Jordanin käsikirjoitus lähtee heti lentoon ja Tradd Moore kuvittaa aivan taivaallisen täydellisesti.

Nörtistä tulee lihamylly ja myllytys nousee hurjiin lukemiin. Toivottavasti tähän ei koeteta sovittaa liikaa juonta, eikä etenkään järkeä, tämä on just tässä.

Vaikutteet on mukamas listattu päähenkilön huoneen seinille ripustetuissa julisteissa (Teräsmies, Dragonball Z, Akira jne.), mutta kyllä tässä on kopioitu sitä pöhkömpää tappelumangaosastoa.

Otan jatko-osan, The Legend of Luther Strode (2012-2013), lukulampun alle NYT...

...ja NYT olen tulevaisuudessa, jossa voin kertoa ihastuksen kantaneen palttiarallaa puoleen väliin ja sitten se vähitellen alkaa karista.

Ei sarja kuitenkaan täysin menetä hohtoaan, minuun vain ei tuo Venom-tyylinen Viiltäjä-Jack iskenyt.

Oli tässä vielä tietysti sitä, että kun ensimmäisessä sarjassa on yksi supervoimainen vihollinen, on jatko-osassa kaksi ja aivan varmasti kolmannessa – jonka julkaisu on vielä kesken – on niitä sitten jo täysi tusina.

Luenko muuten jatko-osan? Totta kai luen!

Sivut muuten kuluvat lentämällä, on tämä niin sujuvaa ja järkijättöistä luettavaa. Tuskin tähän enää jälkeenpäin tulee koskaan tartuttua, mutta ei edes kaduta.

EDIT: Hyppy tulevaisuuteen ja kommentit jatko-osasta.

[Jiksi]

The Legacy of Luther Strode on vasta puolivälissä, mutta viimeiset kolme numeroa on työnnetty ensi vuoden puolelle. EEEEEEIII! Ei, ei, ei, eeeeen minä jaksanut odottaa ja nyt minä ne kolme ensimmäistä numeroa jo luin, luin, luin.

Tämä on vielä parempi kuin ensimmäiset kaksi minisarjaa. Tekijät ovat sulautuneet saumattomaksi kokonaisuudeksi ja kuvakerronta on niin sulavaa luettavaa, että sivuista liukenee sokeria suuhun. Mnjam, mnjam, mjaa.

Tekijät lainaavat Street Fighter -peleistä estetiikantajun, Natural Born Killer -asenteen ja Matrix: Reloaded -vauhdin. Tämä on niin hillitön sarjakuvakokemus, että tämän sanallinen läpikäynti on kuin... no, ei nyt jatketa enää tällä tiellä.

Tämä on vuoden hauskin jenkkijulkaisu, mahdollisesti myös ensi vuoden.

[Jiksi]

Scifi-sarja Drifter on viihdyttävää menoa, vaikka kohdallani olikin jäädä avausnumeroon.

Toistaiseksi sarja on ylittänyt ensimmäisen, viiden numeron mittaisen tarinakokonaisuuden.

Kokonaisarvosana on hyvä, joskin käsikirjoitus tässä ei niin loista. Ajoittaisesta kompuroinnista huolimatta Ivan Brandon saa tarinansa kulkemaan. Mikä tärkeintä, lukijalla on mukavan kutkuttava tunne, että jotain jännää on tulossa.

Sen sijaan yrmyt kyrmyt henkilöhahmot ja saarnaamiseensa sekoava pastori (onko niitä sarjakuvissa muitakaan) ovat pylperöstä.

Sarjan kuvittaja, Nic Klein, luo sivuille voimakkaan tunnelman ja loihtii scifi-elementteihin hienoa ihmeen tuntua, jonka voimin tätä jaksaa hyvin lukea.

[Jiksi]

Brian K. Vaughan ja Steve Skroce marssittavat yhdysvaltalaisjoukot pohjoisrajan yli sarjassa We Stand On Guard, joka kuvaa kanukkien vastarintaa lähitulevaisuudessa.

Lähtökohdat ovat hilpeän satiirin värjäämät, mutta tässä on runsaasti sellaista hivenen ilkeää pohjavirettä. Hyviä ideoita on varastettu just oikeilta suunnilta. Näihin lukeutuu Dan Simmonsin Hyperion-sarjassa ideoima virtuaalikidutus.

Skrocen Marvel-mutanttisarjoihin takomat kuvitukset eivät aikanaan tehneet suurta vaikutusta, niitä on joskus suomennettukin.

En tiedä mitä mies on tässä välillä tehnyt, mutta tätä nykyä Skroce on kypsynyt aiempaa suurempiin raameihin, ja jäljessä on selkeitä Dave Gibbons -vaikutteita.

Tarpeetonta tätä on kai sanoa, mutta Matt Hollingsworth värittää taas hienosti.

[Jiksi]

They're Not Like Us -sarjan ensimmäinen kokoelma Black Holes for the Young (2015) on kangertelevaa kerrontaa, pikkuvanhaa dialogia ja muutoinkin hioutumatonta suoritusta Eric Stephensonin kynästä.

Käytännössä mennään premissi edellä, eikä jälki ole lainkaan kaunista. Lähtökohdaksi on otettu hieman mitä jos -tyylinen leikki siitä, millainen X-miesten elämästä muodostuisi, ellei Professori-X uskoisi mutanttien ja ihmiskunnan rauhanomaiseen yhteiseloon. Kovia kokeneet mutantit tämä muita voimakkaampi "The Voice" johdattaa paranoian ja piilottelun kahlitsemaan maailmaan, jossa yhteiset kokemukset haetaan vanheimpainmurhasta ja muusta vähemmän hilpeästä.

Teiniangstia ja kyynisyyttä on muille jakaa, mutta Stephensonin vihjaukset kierommista juonikäännöksistä pitävät mielenkiintoa yllä. Tällaisten supersankarointien taso on Imagella kuitenkin niin korkea, ettei ihan rahkeet riitä jatkoon, tämä siis jää kohdallani tähän.

Kuvittaja, Simon Gane, on Jordie Bellairen onnistuneen värityksen ansiosta kelpo katseltavaa, mutta ei räjäytä pankkia.

[Jiksi]

Invisible Republic kertoo ankeasta tulevaisuudesta, jossa toimittaja alkaa penkoa mahtimiehen hämärää menneisyyttä. Liikutaan siis enemmän ja vähemmän tulevaisuudessa.

Corinna Bechko kuvittaa likaista ja ankeaa scifi-maailmaa hienosti, mutta Gabriel Hardman laahaa hitaasti kulkevan käsikirjoituksensa kanssa. Kyllä mies hyvin kirjoittaa, ja genresekoitus on jollain tavoin ihan toimiva, mutta on tämä jotenkin niin kirjallinen poljennaltaan, ettei tähän mitenkään saa sovitettua lukutahtia.

Lisäksi sekin tässä nyppii, että lukijan uteliaisuutta pitäisi ruokkia kunnolla, nyt tämä vain härnää makunystyröitä. Ensimmäinen kokonaisuus ei millään ylipuhu lukijaa katsastamaan jatkoa.

Ja ihan totta, eikö tällä foorumilla kukaan lue Imagea? Curt harvakseltaan jakaa Luettua-ketjuun lukukokemuksiaan.

[Curtvile]

Ja ihan totta, eikö tällä foorumilla kukaan lue Imagea? Curt harvakseltaan jakaa Luettua-ketjuun lukukokemuksiaan.

Lukee tietty. Yksi parhaista kustantamoista missään.
En minä noista kaikista mainitsemista sarjoista jaa kantaasi mutta aina ei vaan jaksa/ehdi jakaa omia koemuksiaan. Ja syy ei ole kehnoissa sarjakuvissa.

Viimeksi luin Imagelta Ody- C ensimmäisen albumin, Matt Fraction ja Christian Ward päivittävät Odysseian avaruuteen.
Isoimpana muutoksena ei ole se että on siirretty tähtiin vaan ns rule 63. Hahmojen sukupuolet jumalia myöten on käännetty päinvastoin.
Tämä lisää lukukokemuksen mielenkiintoisuutta Homeroksensa tuntevalle.
On tämä silti hieman liian tekstiraskas soudettava. Wardin psykedeelinen meininki on tasokas sarjakuvallinen LSDtrippi, mutta kun sarjakuvansa tuntevalle muotokieli on tuttua jo Frank Millerin Roninista.

Mutta että ketjun nimen mukaan olennainen Image-sarja? No ei ole. Hyvä ja pistää useimmat Bande dessineet, Mangat ja amerikkalaiset sarjakuvat nippuun muttei olennainen lafkan omassa tuotannossa.