Tavoita sarjakuvaharrastajat kotimaassa! Tutustu Kvaak.fi:n mediatietoihin.


Uutiset: Kemin sarjakuvanäyttely jälleen auki (13.07.2019 klo 16:02:07)
Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
Jäikö aktivointi sähköposti saamatta?
24.08.2019, klo 04:34:56

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Haku:     Tarkempi haku
476360 viestiä 10578 aihetta kirjoittanut 7418 jäsentä. Uusin jäsen: Herra Tarkka
Lue lisää pikkuilmoituksesta.
   Etusivu |   Ohjeet | Haku | Jäsenet | Galleria | Ylläpito ja toimitus | Kirjaudu | Rekisteröidy  
+  Kvaak.fi - keskustelu
|-+  Sarjakuvanlukijoiden keskustelut
| |-+  Sarjakuvailmaisu, sarjakuvan estetiikka ja historia
| | |-+  Kun tarina on reippaasti parempi kuin kuvitus
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta. « edellinen seuraava »
Sivuja: [1] 2 3 4 5 | Siirry alas Tulostusversio
Kirjoittaja Aihe: Kun tarina on reippaasti parempi kuin kuvitus  (Luettu 13395 kertaa)
Reima Mäkinen
Avustava toimittaja
*
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 8 987


Facts are meaningless. You can use facts to prove


« : 04.10.2010, klo 09:46:17 »

Tämmöisen ketjun sitten aloitin kun siitä oli toisessa ketjussa puhe.

Omaan pienee mieleen ei tästä kuitenkaan ihan heti tule esimerkkejä. Ja ehkä se johtuu siitä että sarjakuvaa ei voi lukea lukematta myös niitä kuvia. Tai no tulipas yksi: Persepolis. Erittäin harvinaista on myös se että kuvitus vieroisi minut muuten hyvän sarjakuvan ääreltä. Satrapi on minusta kuitenkin niin kädetön ja ominaisuuksia vailla oleva kuvittajakertoja (matkii David B:tä?  Tongue) että en ole jaksanut kunnolla perehtyä. Hetken mietittyäni lisään listaan myös Joe Saccon sekä Chris Waren. Tiedän että pitäisin miesten jutuista mutta aika vähän olen pystynyt niitä grafiikan vuoksi lukemaan. Harmittaa oikein.

Supersankarigenrestä varmaan löytyisi esimerkkejä tästä mutta en sitä niin paljon harrasta että osaisin nimetä yhtään.

Mitä tulee  "huonosti hyvin" ja "huonosti huonosti" piirtämiseen... yleensa sarjat joihin olen tutustuneet ovat olleet edellisessä tapauksessa usein myös sisällöltään hyviä ja jälkimmäisessä sitten taas... huonoja. Toivottavasti edes joku ymmärsi tuosta jotain.
tallennettu

"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson
JJ Naas
Toikkarointia lammashaassa
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 1 563



« Vastaus #1 : 04.10.2010, klo 09:54:35 »

Läski-Freddyn kissa-stripit ovat kyllä välillä sellaista sotkua että hädin tuskin niistä ottaa selvää (kun ne on niin pieneen kokoon marginaaleihin piirrettykin), mutta jutut ovat ihan hyviä.

Entäs Helmiä sioille? Jutut hauskoja, ohuen ja paksun viivan sekakäyttö amatöörimäistä.
tallennettu
JV
Toimittaja
**
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 1 055



« Vastaus #2 : 04.10.2010, klo 10:04:46 »

Hetken mietittyäni lisään listaan myös Joe Saccon sekä Chris Waren. Tiedän että pitäisin miesten jutuista mutta aika vähän olen pystynyt niitä grafiikan vuoksi lukemaan. Harmittaa oikein.

Minulla on sama Joe Saccon kanssa. Hänen tyylinsä ristiviivavarjostuksineen on sietämätön ja tekee kokonaisuudesta raskaan ja puuduttavan.

Matt Kindtin kohdalla myös hämää huono piirustustaito tarinaa lukiessa.

Palkintojakin kahmineen Queen&Country-sarjan alkuosiot, jotka oli Greg Ruckan laadukasta tarinaa, oli suhteessa turhan köppäsesti piirretty. Jason Shawn Alexader piirsi visuaalisesti upeasti yhden osan, ja sen myötä pääsi siihen maailmaan sisään, että ei ne huonommin piirretytkään osat ole niin hämänneet.

Ja vielä tietysti pitää mainita Sandman. Dave McKeanin kansien rinnalla melkein mikä tahansa kuvitus tietysti kalpenee, mutta luulisi, että suosittuun sarjaan olisi saatu pestattua dynaamisempia tekijöitä. Pidin alkuvaiheen Kiethin ja Dringenbergin kokeilevasta otteesta, mutta sen jälkeen kuvakerronta muuttui staattiseksi ja tekstille alisteiseksi. Salaliittoteoria kertoo, että syypäänä olisi ollut Gaimanin ego.
tallennettu

Timo Ronkainen
professionaali amatööri, sarjakuvaneuvos
Toimittaja
**
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 18 113


"Ja rangaistus on greippi!"


« Vastaus #3 : 04.10.2010, klo 10:07:59 »

Mitä sarjakuvan kuvituksessa loppujen lopuksi tarvitaan, että tarina tulee ymmärretyksi? Liialliset yksityiskohdat voivat harhauttaa ja jarruttaa lukemista, liian yksinkertainen ei taas tuo kaikkia mahdollisia dramaattisia tehoja ja tunnelmaa esille. Tyylilajista kiinni? Isolta osin ainakin.

Satrapia minä ainakin luin jouhevasti ja tarinassa on tunnetta ja voimaa vaikka kuvitusta voi pitää kömpelönäkin. Miltä tarina olisi tuntunut hyvin realistisesti kuvitettuna?

Joe Saccon kuvittajan taitoja ei kai kukaan kiistä, mutta tässä piirustuksellisten yksityiskohtien runsaus tekee hommasta melko raskasta.

Timo
tallennettu

Rmäki
Vieras
« Vastaus #4 : 04.10.2010, klo 10:09:24 »

Supersankarigenrestä varmaan löytyisi esimerkkejä tästä mutta en sitä niin paljon harrasta että osaisin nimetä yhtään..
Viimeaikaisista sarjoista tulee mieleen ainakin Grant Morrisonin kirjoittama sikaetevä Batman-kokonaisuus "RIP", joka alkoi komeasti Adam Kubertin kuvituksella... mutta loppupuolella Tony Danielin tönköt piirrokset ja erityisesti kömpelö kerronta tekivät lukukokemuksesta aika uuvuttavan. Myös Philip Tanin piirtämä osio Morrisonin Batman-jatkumossa oli ankea hetki.
tallennettu
Reima Mäkinen
Avustava toimittaja
*
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 8 987


Facts are meaningless. You can use facts to prove


« Vastaus #5 : 04.10.2010, klo 10:25:52 »

liian yksinkertainen ei taas tuo kaikkia mahdollisia dramaattisia tehoja ja tunnelmaa esille.
Juuri tuo, graffan yksinkertaisuus ja valjuus on mielestäni Persepoliksen ongelma. Nyt tuota otsikkoa mietittyäni... parhaus on tietenkin suhteellista. 
Tyylilajista kiinni? Isolta osin ainakin.
Ei, vaan tyylistä ja piirtäjän valinnoista (toki taidoistakin), sanoisin. Mutta tähän osastoon putoaisivat mielestäni juuri sarjat, joissa piirtäjä ei näe tarinaa kuviltaan, ts. pitää sokeasti kiinni jostain maneeristan (Sacco) tai kuvallisista/kerronnallisista ratkaisuistaan. Kokeilut on erikseen ja lyhyinä annoksina ne vielä saattaa piristää, mutta albumimitassa, mennään useimmiten kiville silloin kun muoto ottaa niskalenkin sisällöstä.
(poikkeukset, kuten Kova länsi vahvistavat tuon  Smiley)
Tiedän että Waren tyyliin kuuluu paljon pieniä ruutuja sivulla ja arvaan mihin hän pyrkii tällä ratkaisulla, mutta se ei muuta miksikään sitä että en kertakaikkiaan kykene keskittymään siihen piperrykseen (vaikka en muuten mielestäni olekaan mikään adhd-tapaus).

Minäkin veikkaisin että Sandmanin rasittavuuteen on yhtä lailla syynä käsikirjoitus/käsikirjoittaja kuin sarjan kuvittajat, niinpä en äänestä sitä sarjaa tässä.  Smiley
tallennettu

"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson
kaltsu
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 1 916



« Vastaus #6 : 04.10.2010, klo 10:27:35 »

Mun täytyy myöntää etten koskaan oo tykänny Peter Baggen piirustustyylistä.
tallennettu

Doctor Phantomizer
Kesyttämätön outolintu
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 594


Bite from the dust til the dawn


« Vastaus #7 : 04.10.2010, klo 11:00:02 »

Ensimmäisenä tulee mieleen Alan Moorelta tämän WildC.A.T.S-rupeama, joka ei meinannut upota muutenkaan, sekä Helvetistä ja Hiljainen kuolema tuotokset, joista viimeksi mainittu oli mielestäni kuitenkin kuvitukseltaan kiinnostavampi kuin WildC.A.T.S., ja selkeästi saman tyylin edustajista vähiten häiritsevä.

Sitten päähäni pälkähtää jo kovaa vauhtia Mark Millarilta tämän aliarvostetut The Flashit sekä aivan liian paksua tussia käyttävä Superman: Red Son ja raakoja, väkivaltaisia tms. kohtauksia lukuunottamatta kuvitukseltaan melko mitäänsanomattomat Fantastic Fourit, jotka tosin ensimmäistä kertaa herättivät kyseisen lehden kiinnostuksen.

Ylläkin mainitulta Grant Morrisonilta tulee mieleen suurta uupumusta aiheuttanut Batman: Gothic, joka tuntui muusta Batman tuotannosta jäkeenpäin luettuna pelkältä lämmittelyltä, kun taas Doom Patrolit menivät kuvitukseltaan "Jaa, taas tätä" kansioon, koska nämä friikit olivat piirretty juuri siihen tyyliin kuin kaikki muutkin 80-90-luvun DC:n mörrimöykyt ja kummajaiset. Ja JLA tuotokset paitsi Earth 2, ovatkin nousseet minulta esiin muissa keskusteluissa.
tallennettu

"Ollie, the only people who have to worry about Big Brother are the people who are doing something wrong."-Green Lantern, Hal Jordan.
JV
Toimittaja
**
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 1 055



« Vastaus #8 : 04.10.2010, klo 11:13:23 »

Tämmöisen ketjun sitten aloitin kun siitä oli toisessa ketjussa puhe.

Omaan pienee mieleen ei tästä kuitenkaan ihan heti tule esimerkkejä. Ja ehkä se johtuu siitä että sarjakuvaa ei voi lukea lukematta myös niitä kuvia. Tai no tulipas yksi: Persepolis. Erittäin harvinaista on myös se että kuvitus vieroisi minut muuten hyvän sarjakuvan ääreltä. Satrapi on minusta kuitenkin niin kädetön ja ominaisuuksia vailla oleva kuvittajakertoja (matkii David B:tä?  Tongue) että en ole jaksanut kunnolla perehtyä.

Minusta Persepolis on paljon onnistuneempi kokonaisuus kuin David B.:n Epileptic. Satrapin kuvitus on yksinkertaisempaa, ja vähemmän taiturillista, mutta hänellä on sujuva rytmi tarinassa, kun Epileptic taas on pakkoneuroottisen ja itsekeskeisen tekijän yksityiskohtaista tilitystä omasta surkeasta kohtalostaan sairaan veljensä varjossa (olkoonkin että komeissa kuvissa, mutta ongelma onkin se, että se muuttuu kuvakirjaksi, eikä ole enää sarjakuvaa). Persepolis kuvaa kiinnostavaa laajempaa kontekstia henkilökohtaisella tavalla, jossa kuvituksen simmpeliys ehkä tavoittaa Scott McCloudin teoretisoiman karrikoidun kuvan samaistettavuuden.

Toisaalta en ole ollut kiinnostunut Satrapin muita tarinoita lukemaan, kun niissä näyttää se sarjakuvallisuus kärsineen.
« Viimeksi muokattu: 04.10.2010, klo 11:18:27 kirjoittanut juhaveltti » tallennettu

Aura
Wannabe
Jäsen
****
Poissa

Viestejä: 2 457



« Vastaus #9 : 04.10.2010, klo 12:33:44 »

Mä olen lukenut paljon sarjakuvia, joiden tyyliä voi pitää amatöörimäisenä tai kömpelönä, mutta toisaalta kömpelyys ei tarkoita etteikö tyylistä voisi löytää jotain mistä pitää... Joskus kyllä tyyli meinaa karkoittaa eikä sarjaan edes tutustu että "oisko se sittenkin hyvä..."

Persepoliksessa esimerkiksi en kokenut Satrapin jälkeä mitenkään lukemista haittaavaksi, omalla tavallaan se oli omiin silmiini ihan miellyttävää katsoa. Satrapi sanoi joku aika tulleessa Sarjakuva sodassa (?)-dokkarissa ettei tahallaan piirtänyt naivistisesti, vaan ei yksinkertaisesti osannut parempaa sillä Iranissa ei niihin aikoihin kouluissa oikein panostettu ihmisten piirtämiseen.

Sandmanit luin joskus kaikki vaikka inhosinkin suurinta osaa graafisesta puolesta. Varsinkin alkupää on aika kamala värivalintoineen. Muutenkaan realistista tavoitteleva "tönkkötyyli" ei ole koskaan kuulunut omiin suosikkeihin, mutta ei se aina estä lukemasta.

Ja tietty Helmiä Sioille, sitä lukee mielellään vaikka tyyli on ensisilmäykseltä aika kömpelöä.
tallennettu

Olli T
Omat säännöt
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 239



« Vastaus #10 : 04.10.2010, klo 13:35:52 »

Monet ovat tästä varmasti eri mieltä kanssani, mutta minusta Tuulen Laakson Nausicaä on kuvallisesti kömpelö. Ihmishahmot ovat usein jotenkin persoonattoman näköisiä ja ruudut ovat sisältöönsä nähden kauhean ahtaita. Jossain vaiheessa piti ihan väen vängällä lukea eteenpäin, onneksi mahtavan omaperäinen skifitarina palkitsi urakan.
« Viimeksi muokattu: 04.10.2010, klo 13:38:26 kirjoittanut Olli T » tallennettu
José Cigueno
Uusi jäsen
*
Poissa

Viestejä: 9



« Vastaus #11 : 04.10.2010, klo 14:29:48 »

Yhdyn Sacco- ja Satrapi-näkemyksiin, vaikka minusta Saccon sisältöpuoli ei ole juuri kuvitusta vahvempi paitsi ehkä Safe Area Gorazden osalta.

Sen enempää ajattelematta tulee mieleen:
Rutu Modan: Exit Wounds
Chester Brown: I never liked you
Jeff Lemire: Essex County (etenkin Tales from the Farm)

sekä tietenkin Rabbin katti, josta päästään sujuvasti motkottamaan myös tekstauksesta. Jotkut Katja Tukiainen ja Derek Kirk Kim ovat tahoillaan ihan kiinnostavia, mutta kaunokirjoituksen tai comic sansin (respectively) käyttäminen tekijän vakiofonttina on melko rasittavaa.
tallennettu
kaltsu
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 1 916



« Vastaus #12 : 04.10.2010, klo 15:47:16 »

Monet ovat tästä varmasti eri mieltä kanssani, mutta minusta Tuulen Laakson Nausicaä on kuvallisesti kömpelö. Ihmishahmot ovat usein jotenkin persoonattoman näköisiä ja ruudut ovat sisältöönsä nähden kauhean ahtaita. Jossain vaiheessa piti ihan väen vängällä lukea eteenpäin, onneksi mahtavan omaperäinen skifitarina palkitsi urakan.

Minunkin piti väen vängällä lukea Nausicaä loppuun mutta minusta ei missään vaiheessa tuntunu et se johtuis ahtaista ruuduista tai muutenkaan piirrosjäljestä. Ilolla ihastelin Miyazakin herkkää viivaa silloinki ku tarina junnaili paikoillaan.

Eli olit hyvinkin oikeassa, olen eri mieltä kanssasi.
tallennettu

Antti Vainio
Karpaattien nero
Avustava toimittaja
*
Poissa

Viestejä: 4 337



« Vastaus #13 : 04.10.2010, klo 15:47:55 »

Pakko kompata ton Sandmanin kohdalla, huonoimmista ajattelen että mua on kyllä kustu nyt silmään. Joku Game of You on sitten täysin tasapainossa. korjaus:muistin väärin, sielläkin on ihan paskasti piirretty jakso. Vähän kaksijakoinen suhde koko Sandmaniin, se on hyvä mutta ei minusta ihan niin ylivertainen klassikko kuin väitetään.
« Viimeksi muokattu: 04.10.2010, klo 15:52:30 kirjoittanut Antti Vainio » tallennettu

"This country sucks. It's all about the nature and who the fuck cares about the nature".
Matti Karjalainen
Valvoja
***
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 1 972


Friendly Neighborhood Librarian


« Vastaus #14 : 04.10.2010, klo 15:57:21 »

Ja vielä tietysti pitää mainita Sandman.

Aamen! Ei liene toista sarjakuvaa, jossa käsikirjoitus ja kuvitus olisivat pahemmin epätasapainossa.

Satrapin ja Pastisin tapauksessa kuvituksen näennäinen kömpelyys - tai millä nimellä sitä nyt haluaakaan nimittää - ei ole haitannut tippaakaan.
tallennettu

"Onneksi kirjastonhoitajat ovat tunnollisia kaikissa tunnetuissa todellisuuksissa" (P.A. Manninen: Kapteeni Kuolio - Tampereen sankari)
Sivuja: [1] 2 3 4 5 | Siirry ylös Tulostusversio 
« edellinen seuraava »
Siirry: